Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ja tuossa toteaa, että ei siellä paljon tekemistä ole.

No semmoisen johtopäätöksen vetäisisin, että ei näille hömppälehdille annetuissa haastatteluissa sen syvällisempää aina vastausten takana ole. Kunhan heitetään jotain ja sitten täällä tehdään viiltäviä tulkintoja aiheesta.
En tiedä viihtyykö vai ei, mutta tuosta haastiksesta sen verran, että vähän ajastaan jälkeen jääneitä nuo "katsottu tulosruudusta ja teksti-tv:stä"- kommentit. Useimmilla arvostelijoilla lienee NHL- kanavat hankittuna kuitenkin, olivat sitten oikeassa tai väärässä.
 
agent082

Itsekin olen kyllä sitä mieltä, ettei tehopisteiden määrä pelkkää huonoa tuuria ollut. Ei Laineen tasakentällisin pelaaminen ollut mitenkään dominoivaa niissä peleissä, jotka katsoin.
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Bonukset ovat mahdollisia ainoastaan ELC- ja 35+-soppareissa. Jossain poikkeustilanteessa ne taisivat myös olla mahdollisia.
Vai tarkoitettiinko tässä Signing bonuksia? Näin itse tämän ymmärsin, juurikin siitä syystä, ettei muunlaiset bonukset kelpaa. Eli tyyliin kaikki mahdolliset vain allekirjoitusbonuksiin ja heti, niin onhan sillä omat etunsa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Itsekin olen kyllä sitä mieltä, ettei tehopisteiden määrä pelkkää huonoa tuuria ollut. Ei Laineen tasakentällisin pelaaminen ollut mitenkään dominoivaa niissä peleissä, jotka katsoin.
Nimenomaan, jotenkin sellainen väkisin runttaamisen maku oli ison osan kautta, ei löytynyt sellaista vapautunutta flowta. Jäi ottamatta se odotettu seuraava steppi. Siitä huolimatta pitää kuitenkin muistaa, että löihän Laine kolmena tulokassopimuksen kautenaan tauluun melkoiset statsit, että mistään flopista nyt ei tarvitse puhua, päinvastoin. Viime kausi oli kuitenkin sellainen Laineelle vaisuhko, ja ensimmäistä kertaa odotukset(joskin suuret) ei ihan täyttyneet.
 
Red Label

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Bruins, Miro Heiskanen
Vai tarkoitettiinko tässä Signing bonuksia? Näin itse tämän ymmärsin, juurikin siitä syystä, ettei muunlaiset bonukset kelpaa. Eli tyyliin kaikki mahdolliset vain allekirjoitusbonuksiin ja heti, niin onhan sillä omat etunsa.
Aivan totta. Jotenkin ajattelin vain suoritusbonareita.
 
Aussiläskeille pataan! -Uleåborgir

Wire

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Onko mitään uutisia Laineen sopparista? Veikkaan että tulee vaikeat neuvottelut.
Marner ja Point pitää saada liikkumaan ja Montrealin liikkeet ensin selväksi. Minusta 7-7,5M on haarukassa. >8M kaverit on pelaajia jotka kääntää otteluita, tekee peliä ja pinnoja. Laine ei ihan tähän yllä vielä.
 
Se ei pelaa joka pelkää

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Otetaas vielä Fortnite ja pelaaminen puheenaiheeksi, kun ESPN nyt päätti heittää vielä shotin laukauksen suuntaan.

https://www.espn.com/nhl/story/_/id...raptors-mitch-marner-patrick-marleau-modeling

ESPN: How were you able to avoid the Fortnite craze?

Matthews: I've played it. Like I said, I go through stretches were a play a lot of games, and Fortnite was one of them. I don't think it ever got to the point where I was playing all night and not sleeping. I didn't play to the point where it was affecting my life. But I would play three or four hours a day after getting home from practice. Log on and play with all the boys. But nothing too crazy.

ESPN: No, you're not from Finland.

Eli Amerikan Matti pelaa, muttei mitään hulluja määriä. Vain 3-4h päivässä. Eli juuri niitä määriä, mitä meidän Paukku-Pate pelaa. Mutta jotenkin Patrikista saatiin aikaan meemi, ja täälläkin kiljuttiin että 3-4 h päivässä on aivan vitusti liikaa?

No, onhan Matthewsillakin ollut olkapää -ja selkävaivoja. Ehkä nekin johtuu pelaamisesta?
 
Crapbag

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, NY Rangers, Southampton, Fc Jazz, A's..
Otetaas vielä Fortnite ja pelaaminen puheenaiheeksi, kun ESPN nyt päätti heittää vielä shotin laukauksen suuntaan...

..Eli Amerikan Matti pelaa, muttei mitään hulluja määriä. Vain 3-4h päivässä. Eli juuri niitä määriä, mitä meidän Paukku-Pate pelaa. Mutta jotenkin Patrikista saatiin aikaan meemi, ja täälläkin kiljuttiin että 3-4 h päivässä on aivan vitusti liikaa?
Onhan tuo nyt todella paljon mikäli elämässä on tarkoitus olla jotain muutakin kuin videopeli -ammattilainen. Varmaan ihan parasta lääkettä juurikin selkävaivoihin?

E: Se nyt vaan on faktaa, että noissa MMO-peleissä on kilpailuhenkiselle ihmiselle niin suuri koukku, että se maailma syö väkisin kaikesta muusta. En silti tiedä, jos vaikka Pate tyytyy pelaamaan ihan huvikseen ja läpällä ja sille riittää 10v kiinalaislasten voittaminen. Tuohon tarkoitukseen kolmannes-neljännes päivän hereillä olosta on melkoista tuhlaamista.
 
Viimeksi muokattu:
"Ässistä tulee mieleen kehitysvammaiset. Ei onnistu vaikka vastassa ryntäilee huonot divaripelaajat. Jengissä on suomisarjatasoitia idiottooteja (Rantanen) ketä ei edes muuta kuin yrittää vahingoittaa vastutajajaa."
- nimim. mendieta arvioi Ässiä hävityn Vaasa-cup matsin jälkeen

Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eli Amerikan Matti pelaa, muttei mitään hulluja määriä. Vain 3-4h päivässä. Eli juuri niitä määriä, mitä meidän Paukku-Pate pelaa. Mutta jotenkin Patrikista saatiin aikaan meemi, ja täälläkin kiljuttiin että 3-4 h päivässä on aivan vitusti liikaa?
Kukas meistä tietää paljon se Pate pelaa. Tuskin Matthewskaan. Joten muistin virkistämiseksi annetaan Paten itsensä kertoa.

Patrik Laine avaa nyt elämäänsä luksushotelleissa – jos tärkein vaatimus ei täyty, tähti ampaisee välittömästi kaupoille
 
Vaikka aihetta on koluttu, niin kyllä järkyttävän kovilta pelimääriltä kuulostaa tuollaiset 12 tunnin pelisessiot. Ainakin itse kokisin tuollaisen vaikuttavan yleisolotilaan flegmatisoivasti. Toivottavasti ei peliesityksiin kentällä vaikuta.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Vaikka aihetta on koluttu, niin kyllä järkyttävän kovilta pelimääriltä kuulostaa tuollaiset 12 tunnin pelisessiot. Ainakin itse kokisin tuollaisen vaikuttavan yleisolotilaan flegmatisoivasti. Toivottavasti ei peliesityksiin kentällä vaikuta.
En usko että vaikuttaa, ainakaan suhteessa omiin tavoitteisiin. Lainehan itse tänä kesänä on todennut että ihan ok meni. Ja että kehittynyt. Ja maalimäärästä:

"Jokainen voi ottaa tuosta mailan käteen ja kokeilla, että onko se niin helppoa tehdä 30 maalia"

ja tottahan tuo on. Ei onnistuisi meikäläiseltä.

Oma mielipiteeni tietysti on ettei 12h välipäiväseteistä välttämättä ole hyötyä jos haluaa olla kaikkein paras ja vetää vaikkapa +50 maalia. Jos siis tavoittelee sitä äärimmäistä huippua eikä riitä sija 39. maalipörssissä.

@Rambokala lienee tästäkin eri mieltä?
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Kukas meistä tietää paljon se Pate pelaa. Tuskin Matthewskaan. Joten muistin virkistämiseksi annetaan Paten itsensä kertoa.

Patrik Laine avaa nyt elämäänsä luksushotelleissa – jos tärkein vaatimus ei täyty, tähti ampaisee välittömästi kaupoille
Ja nämä 12 tunnin sessiot ovat tietenkin se, mitä Patrik harrastaa joka päivä, koska luit lehdestä että joskus menee koko päivä pelikonsolilla?

No, kukin kehittänee oman totuutensa. Millainenkohan huuto nousisi, jos Patrik Laine ilmottaisi olevansa vanhojen mustavalkoisten elokuvien ystävä, ja saattaa joskus katsoa niitä koko päivän? Ei varmaan minkäänlainen.

Ja ei, en näe mitään haittaa siitä, että ammattiurheilija viettää joskus koko päivän sisällä pelaamassa pelikonsolia.
 
lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Here we go again.. Eikö asia ole jo täysin loppuunkaluttu?
 
Aleksander Barkov FLA - Mikko Rantanen COL - Sebastian Aho CAR - Teuvo Teravainen CAR - Patrik Laine WPG - Kaapo Kakko NYR - Roope Hintz DAL - Mikael Grandlund NSH - Jesperi Kotkaniemi MTL - Kasperi Kapanen TOR - Eeli Tolvanen NSH

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Vähän kuin lukisi lehdestä, että #34 pelaa vain 3-4 tuntia max, ja päättelisi tästä, ettei Paten pelaaminen mene yli ;)
Ei, vaan tämä oli viittaus nimenomaan siihen väittelyyn, jossa keskusteltiin kuukausia takaperin kun tämä oli kuuma aihe, että onko 3-4h liikaa vaiko ei. Ne jotka osallistui siihen tietää.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Ainoa merkittävä asia tässä on ollut se, että Laine totesi oman kautensa menneen ihan ok. Ei mennyt, kausi meni ihan paskasti odotuksiin nähden. Toki teki sen 30 maalia, mutta tosiasia on se, että tasakentällisin Laine oli melkoinen taakka omalle ketjulleen. Monia pelejä vaelsi täysin varjojen mailla ja itsekin myönsi haastattelussa, että ei paljoa napannut. Ei kuulosta 'haluan olla maailman paras' -mieheltä!

Olen sen aiemminkin tähän ketjuun kirjoittanut, mutta jos olisin jääkiekkoilija, ja ennen peliä ilmoitettaisiin, että Laine vetää samassa kentässä, niin vaikea siinä olisi pitää hymyä ulospäin. Ketju voi käytännössä unohtaa pitkät pyöritykset ja mielenkiintoisesti Laineen yksi bravuureista on myös todella hidas reagointi paineen antamisessa alimpana karvaajana, joten vähiin jäävät myös kiekonriistot hyökkäysalueella.

Toki on pakko toivoa, että Laineella on ollut ns. kasvukipuja. Vielä on siis uskoa siihen, että Laine saa liikkeensä sellaiseen kuosiin, kuin meno ennen NHL:ää ennusti. Käsissä on edelleenkin se potentiaalinen 50 maalin mies, mutta tämä vaatii tasakentin täysin erilaista menoa. Varsinkin jos haluaa sen ykköskentän paikan, niin kiekonhallinta pitää olla täysin eri tasolla ja myös pelin pienet asiat pitää tehdä huolella.

Toivottavasti ei ryyppää Puljun ja Rantasen kanssa koko kesää Turussa!
 
YV-spesialisti asuu mutsinsa luona. Aikuiset äijät asuu mutsinsa luona.
Suosikkijoukkue
KK
Ainoa merkittävä asia tässä on ollut se, että Laine totesi oman kautensa menneen ihan ok. Ei mennyt, kausi meni ihan paskasti odotuksiin nähden. Toki teki sen 30 maalia, mutta tosiasia on se, että tasakentällisin Laine oli melkoinen taakka omalle ketjulleen. Monia pelejä vaelsi täysin varjojen mailla ja itsekin myönsi haastattelussa, että ei paljoa napannut. Ei kuulosta 'haluan olla maailman paras' -mieheltä!
Kenen odotuksiin? Sinun? Antoiko joukkue jonkun piste- tai maaliodotuksen? Onko Pate kertonut kauden odotuksista medialle? Toki haluaa varmasti vuosi vuodelta parantaa, mutta mitä itse olen ymmärtänyt, Pate valmentajien avulla on kehittänyt muita osa-alueita ja tulee parantamaan. Tähän päälle vielä pientä loukkaantumista niin ihan hyvin tuo kausi mielestäni sujui. Toki palstasiskosten odotukset olivat aivan liian korkealla.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Kenen odotuksiin? Sinun? Antoiko joukkue jonkun piste- tai maaliodotuksen? Onko Pate kertonut kauden odotuksista medialle? Toki haluaa varmasti vuosi vuodelta parantaa, mutta mitä itse olen ymmärtänyt, Pate valmentajien avulla on kehittänyt muita osa-alueita ja tulee parantamaan. Tähän päälle vielä pientä loukkaantumista niin ihan hyvin tuo kausi mielestäni sujui. Toki palstasiskosten odotukset olivat aivan liian korkealla.
Ei ne olleet liian korkealla, odotettiin pelaamisen parantuvan entisestään, mitä ei tapahtunut. Olisi myös mielenkiintoista tietää, mitkä olivat nämä parantuneet osa-alueet?
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kenen odotuksiin? Sinun? Antoiko joukkue jonkun piste- tai maaliodotuksen? Onko Pate kertonut kauden odotuksista medialle? Toki haluaa varmasti vuosi vuodelta parantaa, mutta mitä itse olen ymmärtänyt, Pate valmentajien avulla on kehittänyt muita osa-alueita ja tulee parantamaan. Tähän päälle vielä pientä loukkaantumista niin ihan hyvin tuo kausi mielestäni sujui. Toki palstasiskosten odotukset olivat aivan liian korkealla.
Patrik Laineen tavoite on päihittää Aleksandr Ovetshkin: ”Maalintekijä haluaa voittaa sen palkinnon”

Viime kesänä, elokuussa ainakin oli vielä maalikuninkuus mielessä Patelle itselläänkin. Toki 30+20 (maalipörssin sija 39.) on edelleen kova suoritus mutta tuskin miestä itseäkään tyydytti. Varsinkin kun se tärkein asia, joukkueen menestyskin jäi vaisuksi

Suora lainaus IS:n viime elokuun jutusta:
"totta kai maalintekijä haluaa voittaa sen (Rocket) palkinnon, se on tavoitteeni, mutta tietenkin joukkueen menestys on tärkein juttu"

edit: oma veikkaus (odotus) viime elokuussa Laineen maalimääräksi oli 38 maalia. Ainakin yhdessä skabassa mistä juuri lukeman tarkastin.

Ensi kauden veikkaus Paten maalimääräksi on 32 maalia, olettaen että sopimus on kauden alkuun mennessä tehty. Tuo soppari voi kyllä olla tiukassa.
 
Viimeksi muokattu:

lainelaser

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL Leijonat Huuhkajat JYP
Kenen odotuksiin
No ainakin minun odotuksiin. Mitä itse muuten ennustit tulevan kauden saldoksi? Pari maalia kuussa ja sitten yksi 18 maalin kuukausi?

Kerro suoraan ettei tarvi kaivaa postaushistoriaa.

Minun odotuksiini verrattuna Patrik Laine pelasi ihan paskasti suurimman osan matseista (näin monta). Toisaalta Aho pelasi (superodotuksistani huolimatta) tykkikauden ja Rantanen ylitti täysin omat odotukseni. Jos kuka tahansa on tyytyväinen Laineen viime kauteen, olen huolissani. Tämä mukaanlukien myös itse poika.
 
Aleksander Barkov FLA - Mikko Rantanen COL - Sebastian Aho CAR - Teuvo Teravainen CAR - Patrik Laine WPG - Kaapo Kakko NYR - Roope Hintz DAL - Mikael Grandlund NSH - Jesperi Kotkaniemi MTL - Kasperi Kapanen TOR - Eeli Tolvanen NSH
Mikäli reppu heiluu ensi kaudella tiuhempaan ja esitykset ovat muutenkin terhakampia, niin jäänee fortnite spekulaatiot sivualalle.

Jos Pate kyntää ensi kaudella ja 30 maalin kanssa tekee tiukkaa, saadaan tästä fortnite seurantaketju.
 
Apheu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Seattle Kraken
No ainakin minun odotuksiin. Mitä itse muuten ennustit tulevan kauden saldoksi? Pari maalia kuussa ja sitten yksi 18 maalin kuukausi?

Kerro suoraan ettei tarvi kaivaa postaushistoriaa.

Minun odotuksiini verrattuna Patrik Laine pelasi ihan paskasti suurimman osan matseista (näin monta). Toisaalta Aho pelasi (superodotuksistani huolimatta) tykkikauden ja Rantanen ylitti täysin omat odotukseni. Jos kuka tahansa on tyytyväinen Laineen viime kauteen, olen huolissani. Tämä mukaanlukien myös itse poika.
Ottakee nyt vähän iisiä. Huonompia ja parempia kausia tulee kaikille, sellaista se on. Mielenkiintoista nähdä, miten käy ensi kaudella, mutta sitä en tajua, miksi suurin osa on jotenkin todella angstisia tai jopa vihaisia tässä ketjussa (Laineelle).
 
Tämä! En jaksa edes vastata täällä minulta kyseleviltä, koska se on turhaa ja saa vain jankkaamista takaisin. Aivan kuin Ovetskin olisi vetänyt koko uransa joka kausi nousujohteisesti ja Laineen tulisi rikkoa kaikki hänen ennätyksensä. Edelleen Winnipegin joukku ei ole samaa tasoa Capitalsin kanssa eikä Laine ainakaan vielä samaa tasoa Ovetskinin kanssa ja tätä jengi tuntuu odottavan. Laine on edelleen rookie, tai juuri tekee elämänsä ensimmäistä sopimusta. Jotenkin tuntuu, ettei sitä oikein tajuta vieläkään. Yksi "vähän vihkoon" kausi, silti huimat tehot sanoo kuka mintä sanoo. Kolmen viime kauden maalimäärä on huikea. Se että yksi kausi mene hakiessa on nyt sitt n katastrof. Siis aivan kauheaa paskaa tuo Laineen pelihän oli viime kaudelta, ei siitä pääse yli eikä ympäri. Toki saattaa vaikuttaa hieman tulevaan sopimukseen, muutta uskon, että saa sopimuksen joka on hyvin lähellä Ahon vastaavaa.
 
Noppa10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Edelleen Winnipegin joukku ei ole samaa tasoa Capitalsin kanssa eikä Laine ainakaan vielä samaa tasoa Ovetskinin kanssa ja tätä jengi tuntuu odottavan.
Niin no, tämä on täysin totta. Ovechkinin uran alkuvuosina Capitals oli paljon paskempi joukkue kuin Winnipegin nykyinen. Ovechkin hilasi kivirekeä yksinään perässä ja teki tulosta. Kärjistäen voisi sanoa, että viime kauden Winnipeg Jets hilasi omaa kivirekeä perässään, joka ei tehnyt tulosta. Paitsi marraskuussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy