Patrik Laine shoots, he scores! – suomalaisen supertähden ura NHL:ssä

  • 4 698 862
  • 17 056

Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
Eipä niin. Mielenkiintoista olisi nähdä varausvuonna NHL-uransa aloittaneiden kolmen ensimmäisen kauden maalitilasto. Sehän ei välttämättä ole yhtään sen reilumpi, koska silloin taas toinen voi olla lähes vuoden vanhempi ja sillä tavalla "valmiimpi" pelaaja. Tosin esim. Ovechkinin ja Malkinin kohdallahan tilanne on vielä se, että varausvuonna alkoi työsulkukausi. Mutta, olisi kiva nähdä tuo tilasto myös, jos jollakin on laittaa esim. linkkiä.

No tuossa kahdessa edellisessä viestissäni on jo listattu kaikki ensimmäistä varauskelpoisuutta (silloin kun ikärajana ollut 18-vuotta) seuranneiden kolmen vuoden aikana vähintään 80 maalia tehneet pelaajat ja heidän maalimäärät, eli ei siitä tarvitse kuin ne laittaa listamuotoon. Gretzkyä ja Kennedyä sieltä ei koskaan varattu NHL:ään ja Ovechkin sekä Lindros eri syistä eivät heti hypänneet NHL:ään eli heidän maalimääränsä ehti kertyä vain kahden vuoden ajan. Samoin Mike Gartnerille ehti tulla alle vain kaksi vuotta NHL:ssä, mutta johtui siitä että häntä ei voitu silloisten drafti-ikärajojen vuoksi varata edellisenä vuotena, hyppäsi kyllä heti varausvuonnaan sitten NHL:ään.

Pitää tosiaan muistaa että draftissa ikäraja ei aina ollut 18-vuotta eli jos haluaa listaksi ylipäänsä ensimmäistä varauskelpoisuutta seuranneiden kolmen vuoden aikana tuon maalimäärän tehneet pelajat niin pitää sieltä 60- ja 70-luvuilta tarkistella asiaa enemmän. Esimerkiksi juuri Mike Gartnerilta pitäisi silloin ottaa se kolmas NHL-kausi mukaan laskuihin. Tai jos varausvuonna uransa aloittaneiden osalta, niin silloin myös vaatisi enemmän tarkastelua, kun kaikkia ei aina ensi yrittämältä ole varattu. Ja tuossakin sitten työsulut sotkevat 92-94, 02-04 ja 10-12 välisenä aikana varattujen osalta tuota kun eivät saaneet kolmea täyttä kautta alleen.
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Ai nyt vasta. Olen ollut kolme vuotta sitä mieltä, että kirjoittajien määrän noustua, on laatu heikentynyt valtavasti.

Laineen peli oli Helsingissä huomattavasti altiivisempaa ja 5vs5 pelissä tuli niitä maalipaikkoja paljon enemmän. Ei se ketjukavereista ole kiinni, sanon minä. Lowry ja Tanev saattaa olla jopa ne parhaimmat Laineelle.

Maurice perusteli Paten istuttamista Lowryn ja Tanevin ketjuun sillä että Pate tarvitsee enemmän aikaa hyökkäysalueella 5 vs 5 pelissä. Littlen ja Ehlersin kanssa tuota aikaa oli vähemmän kuin kahden grinderin kanssa. Ja hyvältähän tuo näyttikin vaikka kaverit eivät mitään samettikäsiä olekaan.
 
aessi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TBL & Elias Pettersson
Vähän lisää tilastoa, eli voittomaalien määrä ennen 21v syntymäpäivää. Ilmeisesti ylivoimamaalit myös lasketaan. :)
 
Liitteet

  • 263j18z.jpg
    263j18z.jpg
    90,5 KB · kertaa luettu: 452

Largo

Jäsen
Vähän lisää tilastoa, eli voittomaalien määrä ennen 21v syntymäpäivää. Ilmeisesti ylivoimamaalit myös lasketaan. :)
Täytyy silti muistaa, että kaikissa Laineen maaleissa on ollut Mestis-pelaaja syöttämässä. Tai siis ainakin syöttäjänä yhtä hyvä.

Ja siis, ettei totuus unohdu, 5vs5 0+0.
 
Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Kehtaavatkohan Paten ystävät ja sukulaiset tulla katsomaan Hartwallille viikon päästä? Ehkä olisi parempi, että Pate tekisi heille seuraa katsomon puolella, niin otteluiden viihdearvo voisi parantua.
Jaa-a, vaikea sanoa mitään. Tottahan joku muu olisi samalla peliajalla nakuttanut enemmän tehoja, eli mahdollista että Patte olis kannattanut laittaa katsomoon. Ihan ok viikonloppu kuitenkin..ainakin mielestäni.
 
Largo

Jäsen
Maurice perusteli Paten istuttamista Lowryn ja Tanevin ketjuun sillä että Pate tarvitsee enemmän aikaa hyökkäysalueella 5 vs 5 pelissä. Littlen ja Ehlersin kanssa tuota aikaa oli vähemmän kuin kahden grinderin kanssa. Ja hyvältähän tuo näyttikin vaikka kaverit eivät mitään samettikäsiä olekaan.
Mä olen sitä mieltä, että lähes jokaiselta tämän päivän alaketjun pelaajalta löytyy kyllä käsiä isommassa roolissa. Roolituksen vuoksi pelaavat sitten kiekollisesti köyhempää kiekkoa, kun niin pyydetään. Olihan Jarkko Ruutukin muistaakseni A-nuorten pistepörssin voittaja ja pisti rankkareita aikanaan ennen Crosbya voittomaalikilpailuissa. Tai vaikka Ben Street, joka Ducksissa paikan ylhäältä saatuaan iski uransa avausmaalin 31-vuotiaana ja tehden siihen päälle iseammankin pisteen. Tai Derek Grant viime kaudella. William Karlsson, Micheal Ferland jne.
 
Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Edelleen haluan korostaa Wheelerin merkitystä Laineen maaleissa. Jostain kumman syystä tätä pidetään vähättelynä, vaikka se ei ole sitä.

Psychodadissa eniten ärsytti Blaken tarjoilujen typistäminen helpoiksi perussyötöiksi. Jos näin, niin miten hemmetissä Wheeler "sattuu" olemaan ykkössyöttäjä enemmän tai vähemmän kaikissa Laineen maaleissa. Jos osumat on pelkästään Laineen vedon ansiota, niin eikö syöttisten pitäisi jakautua tasaisesti?
 
Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Tällä kaudella johtuu siitä, että Laine ei ole tehnyt 5v5 maaleja
 
bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Mä olen sitä mieltä, että lähes jokaiselta tämän päivän alaketjun pelaajalta löytyy kyllä käsiä isommassa roolissa. Roolituksen vuoksi pelaavat sitten kiekollisesti köyhempää kiekkoa, kun niin pyydetään. Olihan Jarkko Ruutukin muistaakseni A-nuorten pistepörssin voittaja ja pisti rankkareita aikanaan ennen Crosbya voittomaalikilpailuissa. Tai vaikka Ben Street, joka Ducksissa paikan ylhäältä saatuaan iski uransa avausmaalin 31-vuotiaana ja tehden siihen päälle iseammankin pisteen. Tai Derek Grant viime kaudella. William Karlsson, Micheal Ferland jne.

Saattaa olla näin, olihan kersantti Schultzkin maalintekijä ennen kuin varattiin Flyersiin, eikä juurikaan tapellut junnuvuosinaan. En ole seurannut Lowryn tai Tanevin uraa kovinkaan tarkasti jotta voisin heistä mitään absoluuttista lausua. Uskon kuitenkin että tämä Suomen turnee antoi itseluottamusta jota jokainen maaleista elävä hyökkääjä tarvitsee.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Edelleen haluan korostaa Wheelerin merkitystä Laineen maaleissa. Jostain kumman syystä tätä pidetään vähättelynä, vaikka se ei ole sitä.

Niin. Tavoitteena on maalin syntyminen. Wheeler tarkimpana syöttäjänä syöttää Laineelle, jolla on tarkin laukaus. Kaksi hienoa taitoa yhdistyy.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Mä olen sitä mieltä, että lähes jokaiselta tämän päivän alaketjun pelaajalta löytyy kyllä käsiä isommassa roolissa. Roolituksen vuoksi pelaavat sitten kiekollisesti köyhempää kiekkoa, kun niin pyydetään. Olihan Jarkko Ruutukin muistaakseni A-nuorten pistepörssin voittaja ja pisti rankkareita aikanaan ennen Crosbya voittomaalikilpailuissa. Tai vaikka Ben Street, joka Ducksissa paikan ylhäältä saatuaan iski uransa avausmaalin 31-vuotiaana ja tehden siihen päälle iseammankin pisteen. Tai Derek Grant viime kaudella. William Karlsson, Micheal Ferland jne.
Juu olikohan Justin Bourne (ECHL tasolla kiekkoillut herra siis) joka sanoi Micheal Haleyn olevan oikeasti melko hyvä kiekon pelaamisessakin. Merkittävä osa gooneistakin on sellaisia, jotka osaavat oikeasti pelata kiekkoa melko hyvin. Tai ainakin sillä tasolla etteivät ole täysin kädettömiä AHL/ECHL tasoilla. Että eivät 3. ketjun hyökkääjät ole nykyisessä NHL:ssä mitään turhakkeita vaan ihan oikeasti hyviä kiekon pelaajia. Lowry teki esim. 88 pistettä viimeisellä WHL-kaudellaan.
 
teppana

George Parros oli yllättävän tarkka vetämään ja omasi ihan hyvät kädet. Ei vaan riittänyt änärissä. Mies päätti sitten mielummin olla poliisina änärissä miljoona palkalla kun hyökkäävänä pelaajana 100 000 palkalla jossain muussa sarjassa.
 
rpeez

Jäsen
Maurice perusteli Paten istuttamista Lowryn ja Tanevin ketjuun sillä että Pate tarvitsee enemmän aikaa hyökkäysalueella 5 vs 5 pelissä. Littlen ja Ehlersin kanssa tuota aikaa oli vähemmän kuin kahden grinderin kanssa. Ja hyvältähän tuo näyttikin vaikka kaverit eivät mitään samettikäsiä olekaan.

On syytä vielä huomata, että Lowry ja Tanev on sitten todella hyviä pelaajia roolissaan vaikka täällä saa lukea hieman vähättelyä, monesti 2. paras ketju. Vastustajalta menee hemmetisti resursseja heidän pitelemiseen. Tämä avaa tilaa Laineelle, ja on varmaan helpompaa pelatakin heidän kanssaan. Itse olen varovaisen tyytyväinen, toivottavasti tätä komboa kokeillaan tarpeeksi pitkälle.
 
Bosco

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh
4. As Nick Kypreos reported on Headlines, Kevin Hayes is a logical possibility for Winnipeg. A centre, and, like the departed Paul Stastny, a lefty. They won’t be the only chasers, and there’s no guarantee the Rangers are in any hurry.

31 Thoughts: The hidden benefits of NHL’s big gambling bet - Sportsnet.ca

Laineelle kun ollaan täällä usein peräänkuulutettu toista sentteriä kuin Bryan Littleä, joten siitä yksi nimi sitten muistiin siirtotakarajaa silmällä pitäen.
 
Naamavelli

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Laine's quick power-play goal

Aika yllättävällä kuviolla taas YV-maali.
Wheelerin syöttö oli taas aivan timanttinen. Pari Avalanche-pelaajan lavan yli lätty suoraa Paten lapaan.

Hyvä peli Laineelta. Tästä pelistä voi sanoa, että Laine on kyllä saanut itseluottamuksensa takaisin. Eihän nuo ketjun muut kaverit varsinaisesti mitään samettikäsiä ole, mutta kovia kavereita kaivamaan kulmasta kiekkoa. Laineella oli ekassa erässä hyvä paikka laukoa itse hyvältä paikalta, mutta siirsi Lowrylle, joka ei osunut. Samoin vapautti ketjukaverinsa kerran 2 vs 1 tilanteeseen, joka ei myöskään tuottanut tulosta. Pari muuta maalintekoyritystä rystyllä tasaviisikoin ja useita paikkoja maalinjälkeisessä ylivoimassa.

Miinuksena yksi harhasyöttö ylivoimalla, josta Coloradon puukäsi veti ohi maalin päästessään yksin läpi. En muista kuka pelaaja oli kyseessä. Laine oli toki kentällä Avalanchen toisessa maalissa myös ja olisi syöksymällä saanut ehkä estettyä syötön Jostille maalipaikkaan.

Mutta kaiken kaikkiaan tasapainoinen peli Patelta. Ylivoimalla maistuu ja oikeastaan maali oli eka kerta siihen saakka ylivoimalla, että Patelle syötettiin maalipaikkaan. Aiemmat laukaukset olivat ykköskentässä muilta pelaajilta. Saa nähdä onko Mauricen taktiikka jatkaa edelleen samoilla kentällisillä vai nostaa Pate ylempiin ketjuihin. Tuo kolmosessa pelaaminen on kuitenkin varmasti alunperin tarkoitettu herättämään Patea, koska hän jollain tavalla myös sotki ketjujensa pelejä kuivalla kaudellaan. Nyt kun Ehlers ja Laine ovat saaneet onnistumisia, voisi ehkä Perreaultin ja Laineen paikkaa kokeilla vaihtaa. Nytkin Paten peliaika jäi reiluun 14 minuuttiin, vaikka peli kulki hyvin. Uskon silti, että seuraavaan peliin lähdetään samoilla kentällisillä, koska Jetseille riittää myös se, että Pate laittaa limppua sisään ylivoimalla.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Wheelerin syöttö oli taas aivan timanttinen. Pari Avalanche-pelaajan lavan yli lätty suoraa Paten lapaan.

Perussyöttöhän se vaan oli, josta Laine laukoi supersankarivoimillaan kiekon maaliin. :)

Ekassa erässä oli myös aika perus perussyöttö Wheeleriltä Scheifelelle alivoimalla.

No joo, taitaa Laineelle jopa sopia tuo, että pelaa kahden kulmakaivurin kanssa alemmassa ketjussa. Ensinnäkin, vastaan tulee helpompia vihulaisia, ja sitten saa pelata itse enemmän kiekolla, kun kaksi muuta ovat puukäsiä. Saa rakentaa heille paikkoja tai sitten itse väijyy siinä laukaisusektorissa, jos kulmakaivurit saavat kiekon nurkasta toimitettua sektoriin. Joukkueen kannalta erittäin toimiva ketju.

Ehlers on herännyt hyvin eloon tuossa ykkösessä, joten turha nyt siitä nillittää ettei Pate sinne pääse. Connor tuo vaarallisuutta kakkoseen. Jets toimii nyt useammalla sylinterillä kuin alkukaudesta.
 
Viimeksi muokattu:

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Siitä voitais vaikka seuraavaksi ruveta valittamaan kun ei tuo syötä maaleja. 2 syöttöpistettä 15 peliin! Hävyttömän huonoa.
 
Hauntti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins, TPS
Toivottavasti tekee 40+2 koko kaudella. Ja kaikki maalit ylivoimalla.

No mutta se on jo käytännössä mahdotonta, 7/8 vain yv-maaleja. Ensi kaudella sitten uutta yritystä.
 
palle fontän

Jäsen
Suosikkijoukkue
RDS
Vähän Wheeler-tarinaa tähän ketjuun, kun mielestäni tänne sopii. Omaan silmään näyttää siltä, että kapu on hionut syöttötekniikkaansa kesän aikana. Kiekot olivat vielä viime kaudella usein aika levottomia, vaikka tulivat perille hyvällä prosentilla. Herää epäilys, että yv ja Laine on ollut tässä ajavana voimana.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Vähän Wheeler-tarinaa tähän ketjuun, kun mielestäni tänne sopii. Omaan silmään näyttää siltä, että kapu on hionut syöttötekniikkaansa kesän aikana. Kiekot olivat vielä viime kaudella usein aika levottomia, vaikka tulivat perille hyvällä prosentilla. Herää epäilys, että yv ja Laine on ollut tässä ajavana voimana.
Ehkäpä Wheeler on lukenyt psykodaddin analyysit ja ottanut opikseen. Ja alkanut antamaan parempia syöttöjä. Hänen mukaansa kun Wheeler oli ja on surkea syöttäjä.

Pidin Sheiffeleä playmakerina, mutta mitä vielä. Toki Sheiffele osaa myös tuon taidon, mutta on parempi myös laukonaan. Ja siksi paikkana tuo maalinedusta.

Laine painaa 3 pelin maaliputkessa ja siihen syssyyn 5. maalia kasassa. Jospa se tästä, vai joko Leki kutsuu?
 
FutureHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS - #FreeFASlapsi
Toivottavasti tekee 40+2 koko kaudella. Ja kaikki maalit ylivoimalla.
Mulla on samanlainen toive ja päivitettynä että pari kaappia tyhjiin. 42 maalia. Voi sitä itkua sitten. Tai olis hienoa, jos tekisi 50 maalia ylivoimalla. Siitä ei tämä kansakunta toipuisi.

Kovaan suoritukseen saa Pate yltää mikäli tosissaan painaisi edes sen +40 YV-maalia kaudessa. NHL-historian ennätys kun on 34 YV-maalia yhdessä kaudessa. Siihen pystyi Philadelphia Flyersin Tim Kerr kaudella 1985/86 kun hän iski kauden aikana tekemistään 58 maalistaan 34 siis ylivoimalla.

Kerrin lisäksi NHL-historiassa ainoastaan Dave Andreychuk (BUF, TOR 1992/93), Joe Nieuwendyk (CGY 1987/88) sekä Mario Lemieux kahdesti (PIT 1988/89 & 1995/96).

Koodi:
Pelaajan nimi      Joukkue   Kausi    Tehopisteet        Maalit ylivoimalla

Tim Kerr           PHI       85/86    76. 58+26=84       34
Dave Andreychuk    BUF, TOR  92/93    83. 54+45=99       32
Joe Nieuwendyk     CGY       87/88    75. 51+41=92       31
Mario Lemieux      PIT       95/96    70. 69+92=161      31
Mario Lemieux      PIT       88/89    76. 85+114=199     31
Michel Goulet      QUE       87/88    80. 48+58=106      29
Brett Hull         STL       92/93    80. 54+47=101      29
Brett Hull         STL       90/91    78. 86+45=131      29

Tarkoitus ei siis ole vähätellä Paten kovaa tahtia tai maalailla harmaita pilviä taivaalle. Patrik Laine jos kuka on kyllä kykenevä tunkemaan itsensä tällekkin listalle, joka vain entisestään korostaa hänen erityisasemaansa suomalaisessa kiekkoilussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös