Oliko niin että viime sotiemme aikana ei esim. pääosin ruotsinkielisten rannikkokuntien tarvinnut ottaa evakkoja vastaan Karjalasta kuten muualla Suomessa? Perusteluina taisi olla se, että kuntien valtakieli ja kulttuuri häiriintyisi. Eikä täten tarvinnut esim. luovuttaa viljelysmaata evakoille kuten muualla Suomessa.
Kyllähän asia oli näin talvisodan jälkeen, välirauhan aikana ja myös jatkosodan aikana/ jälkeenkin. Ruotsinkielisiin/kaksikielisiin kuntiin ei siirtokarjalaislla ollut asiaa. Yksi perustelu oli myös se, että siirtoväen parissa ei juuri ollut ruotsinkielistä väestöä (pl. Viipurin alueella oli ollut reilu prosentti ruotsinkieltä äidinkielenään puhunutta ihmistä). Ponnekkaimmin siirtoväen vastustamista ajoi yllätys yllätys RKP ja ennen kaikkea mm. sisäasianministerinä toiminut Ernst von Born... Kyseinen henkilö erosi jopa ministerin tehtävistä, kun oli olemassa sellainen mahdollisuus, että siirtokarjalaisia voisi sittenkin tulla ruotsinkielisiin kuntiin. Eroamainen näemmä kannatti...
Sananen jos toinenkin vielä nykytilanteesta. Vielä 1950-1960-luvulla entisellä kotipaikkakunnallani paikalliseen tehtaaseen ei päässyt insinööriksi/työnjohtajaksi, jos ei omannut ruotsinkielistä sukumanimeä. Kyseinen yritysrypäs muuten sijaitsi(see) keskellä Savoa...
Erässä yliopistossa vähemmistön edut olivat aika hyvin turvattu: 10 paikkaa oli tarjolla suomenkielisille 5 paikaa ruotsinkielisille. Huomattavasti heikommilla papereilla/pääsykoetuloksella sai halutun oppilaitospaikan, kun kielitausta oli oikea. Tuollaiset kiintiöt ovat mielestäni syvältä ja sieltä minne päivä ei paista.
Vastakysymys ruotsinkieltä äidinkielenään puhuville kaksikielisille. Olisitteko turvanneet suomenkielisten oikeudet samalla tavalla mitä itsekkin olette saaneet tässä maassa, jos prosenttiosuudet olisivat 95/5 ruotsinkieltä äidinkielenään puhuvien hyväksi?
Viimeksi muokattu: