Onhan näitä tapauksia ollut enemmän. Yksikään ei ole kokoluokaltaan sellainen, että asiaa pitäisi oikeudessa puida. Jos joku kehottaa ryhtymään aktiiviseen syrjintään/väkivaltaan, niin periaatteessa pykälälle voisi olla käyttöä. Mutta nyt tapaukset ovat kahta tyyppiä: a) ihmiset ovat syvästi erimieltä jostakin isohkosta asiasta ilman tarkoitusta loukata, b) sama, mutta on tarkoitus loukata. Toisesta voi saada sakot toisesta ei. On kuitenkin kyseenalaista pitääkö periaatteellista erimielisyyttä käsitellä oikeudessa, silloinkaan kun toinen tai molemmat osapuolet kokevat tulleensa loukatuksi. Jos ei edes ole asianomistajaa, niin on turhaa käyttää vähiä resursseja tällaiseen.
Asioiden vaikutukset eivät ole sellaisia, että pitäisi vuosikausia käydä oikeutta.
Loppujen lopuksi vaihtoehtona on, että eriävän mielipiteen saa tuoda julki, tai sitten olemme hyvin lähellä sanomassa, että on vääriä mielipiteitä. Se olisi perustavanlaatuinen päätös rajoittaa mielipiteenvapautta. Jotta tämä polku ei johtaisi suohon, niin olisi viisainta rajata koko pykälä koskemaan vain sotarikoksia (mitä käsittelevässä luvussa pykälä onkin). Meillä on kyllä keinot puuttua syrjiviin toimiin väkivallasta puhumattakaan ja kunnian loukkauksestakin voi saada tuomion.
