Jaa, tämmöinenkin ketju. Muistellaas vähän.
Peruskoulun jälkeen menin lukioon, joka oli silloin ihan eri koulu kuin nykyisin. Kirjoitukset suoritettiin kerralla, lukiota käytiin se kolme vuotta eikä arvosanoissa ollut mitään säälilaudaturia eli eximiaa. Se oli opiskelua se, ja kouluun hiihdettiin kesät talvet susien roikkuessa lahkeesta. Nykyinen lukio vaikuttaisi olevan pellekoulu, josta pääsee lukutaidotonkin läpi. Toista oli ennen...
Kirjoitettuani ylioppilaaksi keväällä -92 (kaksi L:ää, yleisarvosana M) päätin pitää välivuoden. Armeija piti laistaa ja vähän tehdä töitä, kun silloisen tyttöystävän kanssa jo pesää rakenneltiin. Välivuosi venähti 11 vuodeksi. Siinä ajassa ehdin tehdä paljon töitä, olla paljon työttömänä, juoda viinaa, perustella ja hajottaa perheitä ja kantaa monta ihmistä arkussa multiin.
Yliopistoon päätin hakeutua, kun olin mennyt naimisiin ja jälkikasvuakin saanut. Jonkinlainen pätevyys johonkin kangasteli mielessä. Elettiin kevättä 2003. Päätin hakea luokanopettajakoulutukseen. Hommasin pääsykoekirjan, luin sitä pitkin kevättä ja kesää ja kävin pääsykokeessa. Sisälle liehuvin lipuin. Ei viitsi enää kolmekymppisenä leikkiä, ajattelin, vaan hommaan on suhtauduttava sen edellyttämällä vakavuudella.
Pääsykokeiden yksilöhaastattelusta muistan, kuinka vanhempi professorismies sanoi ensimmäisiksi sanoikseen: "Kerro vitsi." Pakko oli heittää vastakysymys: "Saako se olla hivenen härski?"
Opiskeluun sain kulumaan seitsemän vuotta. Siitä ajasta tosin varmaankin puolet olin töissä. Tein kaikki opettajan sijaisuudet mitä irti sain, jaoin postia ja jos ei muita duuneja ollut niin pakersin appiukon firmassa harmaata taloutta. Pitihän muksut elättää. Missään haalarihommissa en opiskelijaporukoiden kanssa viihtynyt, en edes ostanut moisia. Mulla oli ja on siellä apen verstaalla haalarit työhommia varten, en tarvinnut toisia. Enkä missään opiskelijabailuissakaan käynyt oikeastaan kertaakaan, ei perheellisenä ja muita opiskelijoita 5-10 vuotta vanhempana oikein napannut. Yhteiset puheenaiheet ja kiinnostuksen kohteet oli aika vähissä. Join viinat kotona tai vanhoissa kaveriporukoissa.
Nuorempana ja perheettömänä olisin varmaankin suhtautunut opiskeluaikoihin eri tavalla, ja niitä voisi muistella "elämänsä parhaina aikoina" tai jotain. Nyt se oli jotain mitä piti tehdä, sellainen vaihe josta piti vaan suoriutua. En oikeastaan muista noista vuosista paljoakaan, koska olin koko ajan ihan saatanan väsynyt. Ellen istunut luennoilla tai tenteissä, niin olin töissä, ja illat hoidin kakaroita. Yöt luin tentteihin. Se seitsemän vuotta meni varmaan keskimäärin kolmen tunnin yöunilla, ihan ympäri vuoden.
Gradun sitten väänsin yllättävänkin nopeasti. Syksyllä 2009 löin aiheen lukkoon ja ilmoittauduin graduryhmään, ja päätin jo silloin että seuraavana vappuna isken viimeisen pisteen työn loppuun ja jätän arvioitavaksi. Näin myös tapahtui.
Onnea vaan kaikille opiskelijoille, ja nuoremmat: lukekaa se ammatti itsellenne mahdollisimman varhain. Älkää tehkö kuten minä tein. On se aika paskamaista istua lähes keski-ikäisenä siellä nuorison seassa möllöttämässä. Toisaalta elämänkokemuksella sai aika paljon anteeksi, kun tiesi jo asioita joita muut joutui opettelemaan. Silti, nuoret aivot ovat vastaanottavaisemmat.
