Opetustyö

  • 367 581
  • 3 061

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kyseinen opettaja on selvästi väärässä ammatissa, mutta tuskin oli kovinkaan väärässä joissain asioissa mitä sanoi. Varmasti aikamoisia sankareita löytyy noidenkin lasten vanhemmista, kun ottaa huomioon mistä oppilaat kyseiseen kouluun tulevat.

Ei tuosta voi vielä päätellä, että väärässä ammatissa, mutta varmastikin väärässä paikassa - voi olla hyvinkin pätevä opettaja aikuisryhmille ja lukiolaisille esimerkiksi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Niin, eipä ole oikeassa elementissään, mutta voi olla oikeinkin hyvä opettaja toisentyyppiselle ryhmälle. Itse antaisin vaativan työn lisää kaikille yläasteen opettajille, ihmisparoille: monet ihmiset olisivat mieluummin työkseen vaikka romanialaisia kerjäläisiä. Siinä elämänvaiheessaan teinit osaavat etenkin ryhmässä olla aika mulkkuja (ja silti suurimmasta osasta tulee ihan normikansalaisia) - nyt ovat tämän henkilön kohdalla aistineet että voidaan kiusata ja häiriköidä ja ajaa suorastaan hermoromahdukseen. (Jos yhtään tulee hurskas olo niin kannattaa muistella omaa itseään ja kansalaisrohkeuttaan ryhmäpaineen edessä 13-15-vuotiaana...) Onneksi ensimmäisten 3-5 teinivuoden epävarmuuksista ja hormonimyrskyistä toivutaan pitkälle yli 90-prosenttisesti.
Juu, nuoruus on sairaus. Tosin onhan tuo videon ope juuri sellainen stereotyyppi olemukseltaan ja ääneltään, meinaan siis sitä peruspuhetta ennen rääkymistä, joka nimenomaan joutuu oppilaiden hampaisiin - vanhemman puoleinen kuivakkaan oloinen kieltenope, jolla on vielä ärsyttävä luontainen piirre eli tässä tapauksessa nariseva ääni. Noille ei kukaan mahda mitään tietenkään, mutta vaikuttaahan se vastaanottajiin, jos sattuu vielä niin, ettei joukonhallintataidot ole sitä parasta luokkaa. Kyllä tuollaista ääntä vituttaisi itsekin kuunnella perjantaina klo 14-15, pakko myöntää.
 

Isaa

Jäsen
Aivan päin helvettiä toimittu opettajalta. Eipä siinä tällä kertaa sen kummempaa. Vaikeita paikkoja tulee vastaan monissa ammateissa ja aina niistä ei suoriuduta kunnialla.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Aika monet ihmisten parissa olevat työt ovat stressaavia. Joskus nuorempana halusin opettajaksi, mutta jossain vaiheessa mieli muuttui, sillä tuo arki ei kovin kaksista ole mitä näkee. Toki jossain lukiovaiheessa voisikin toimia opettajana, mutta ei kyllä siitä alempana.
Luonnekysymyksiä, mutta myös sattumankauppaa - miten lähtee ekojen luokkien kanssa menemään ja toisaalta ihan sekin vaikuttaa, missä aloitat urasi. Mutta kyllä mä näen luonteen isoimpana juttuna, eikä kyse ole siitä, että olisi jotenkin parempi tai huonompi kuin toinen, työskentelipä ala- tai yläkoulussa tai lukiossa. Itse tykkään nykyisistä erkan hommista yläkoulussa, aineenopena viihdyin niin hyvin, ettei se tuntunut työltä kuin joitain oppilaiden sosiaalisia ongelmia ratkoessa. Ei se arki koulussa kuitenkaan jatkuvaa hermojen menettämistä ole, vaan ihan tervepäisten nuorten ihmisten kanssa asioimista. Päälle arkityö ja hyvät lomat sekä ok palkka. Mulle maistuu.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ei se arki koulussa kuitenkaan jatkuvaa hermojen menettämistä ole, vaan ihan tervepäisten nuorten ihmisten kanssa asioimista. Päälle arkityö ja hyvät lomat sekä ok palkka. Mulle maistuu.

Tottakai. Yritin viitata lähinnä siihen, että omalla luonteellani (olen ollut 5 vuotta asiakaspalvelija) olen huomannut, että ihmisläheinen työ kuormittaa ja stressaa minua eri tavalla kuin sellainen fyysisesti raskaampi työ. Se ei silti tarkoita, ettenkö olisi viihtynyt työssäni tai nauttinut siitä, mutta stressin syntymekanismi on erilainen. Työt eivät ns. lopu töihin vaan ne voivat jatkua myös kotiin, vaikka kuinka yrittäisi tunkea ne pois mielestä. Sitten jos työ on enemmän sellaista konkreettista kuten vaikka nyt joku kaupan purkuvuoro, joita minulla välillä oli, se oli minulle melkein kuin lomaa, kun sain vain siirtää tuotteita lavalta hyllyy. =D
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Juu, nuoruus on sairaus. Tosin onhan tuo videon ope juuri sellainen stereotyyppi olemukseltaan ja ääneltään, meinaan siis sitä peruspuhetta ennen rääkymistä, joka nimenomaan joutuu oppilaiden hampaisiin - vanhemman puoleinen kuivakkaan oloinen kieltenope, jolla on vielä ärsyttävä luontainen piirre eli tässä tapauksessa nariseva ääni. Noille ei kukaan mahda mitään tietenkään, mutta vaikuttaahan se vastaanottajiin, jos sattuu vielä niin, ettei joukonhallintataidot ole sitä parasta luokkaa. Kyllä tuollaista ääntä vituttaisi itsekin kuunnella perjantaina klo 14-15, pakko myöntää.

Tietysti näin, mutta toisenlaisessa ympäristössä voisi kuitenkin aivan hyvin olla hyvä ja ammattitaitoinen opettaja - kaikkia ei ole luotu pärjäämään kahdenkymmenenviiden 14-vuotiaan kanssa...
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tietysti näin, mutta toisenlaisessa ympäristössä voisi kuitenkin aivan hyvin olla hyvä ja ammattitaitoinen opettaja - kaikkia ei ole luotu pärjäämään kahdenkymmenenviiden 14-vuotiaan kanssa...

Näin juuri. Ammattikorkeassa voisi olla kova sana, aineopinnot eivät tosiaan valmista murrosikäisten kohtaamiseen.
 

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Häirikköjä on aina ollut, mutta kännyköitä ja vastaavia ei kannata vähättellä. Jokainen näkee mikä asema niillä nykyään on ja varsinkin nuorison keskuudessa ne vaikuttavan olevan koko elämä. Selfiekulttuurit ja kaiken mahdollisen levittäminen, milloin on missäkin ja mitä tekemässä jne.

En minä vähättele, mutta minusta on hyvä muistaa, että se on kuitenkin ihminen, joka sen häiriköinnin aiheuttaa, ei kännykkä. Kännykkä on vain väline, jolla voi häiriköidä, mutta näen suuremmaksi ongelmaksi ihmiset, jotka eivät kunnioita auktoriteettia tai eivät ole sellaisia. Minusta se, että opettaja alkaa korostaa omaa pätevyyttänsä verrattuna kollegoihinsa, kertoo ongelmia olevan muuallakin kuin vain kännyköissä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun vähäauktoriteettinen opettaja kohtaa levottoman teinijoukon. Ehkä kyseisen opettajan paikka on opettaa yliopistossa aikuisia, eikä murrosikäisiä yläasteella.
 

J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
En minä vähättele, mutta minusta on hyvä muistaa, että se on kuitenkin ihminen, joka sen häiriköinnin aiheuttaa, ei kännykkä. Kännykkä on vain väline, jolla voi häiriköidä, mutta näen suuremmaksi ongelmaksi ihmiset, jotka eivät kunnioita auktoriteettia tai eivät ole sellaisia. Minusta se, että opettaja alkaa korostaa omaa pätevyyttänsä verrattuna kollegoihinsa, kertoo ongelmia olevan muuallakin kuin vain kännyköissä. Ei ole ensimmäinen kerta, kun vähäauktoriteettinen opettaja kohtaa levottoman teinijoukon. Ehkä kyseisen opettajan paikka on opettaa yliopistossa aikuisia, eikä murrosikäisiä yläasteella.

Onhan se näinkin, mutta kun antaa muutenkin typerälle joukolle vielä lisävälineitä käyttöön, niin tulos on vain entistä huonompi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Tietysti näin, mutta toisenlaisessa ympäristössä voisi kuitenkin aivan hyvin olla hyvä ja ammattitaitoinen opettaja - kaikkia ei ole luotu pärjäämään kahdenkymmenenviiden 14-vuotiaan kanssa...
Juu, tuota yritin sanoa myös itse. Varmasti osaa asiansa, mutta ei ehkä luonteeltaan ja ominaisuuksiltaan aivan optimaalinen yläkouluun. Tosin on niitäkin, joilla sitten löytyy karismaa tms. ominaisuuksia korvaamaan joitain muita puuttuvia kykyjä.
 

BaronFIN

Jäsen
Lahdessahan koulutoimi on ottanut sellaisen asenteen kännyköiden suhteen, että sanavapautta ei lähtökohtaisesti voi rajoittaa. Tästä syystä kännyköiden käyttö on koulussa aika lailla 24/7 ellei riittävällä auktoriteetilla varustettu opettaja ole ottanut selvää linjaa niiden kanssa.

Sitä saa mitä tilaa.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Olin tulossa tuota videota postaamaan, mutta täällähän olikin jo kommentoitu sitä paljon.

Omina kouluaikoinani ala-asteen vikoilla luokilla ja yläasteella, niin kyllähän meidänkin kouluissa näitä kiehumisia ja oppilaiden suunnalta tulevaa opettajan kiusaamista oli vaikka kuinka paljon. Ei nyt ihan tuommoista sekoamista, mutta kyllä meilläkin opettajat ihan kunnolla ottivat kuumaa monta kertaa.

Lähtökohta on minusta se että ihmiset tuossa iässä ovat vain tyhmimmillään koko elämässään. Sitä on määräänsä enempää turhaa kenenkään vanhemmankaan ihmisen kauhistella, että "ei meidän iässä nyt tuommoisia sentään oltu". No kyllä ihan varmana olitte, ihan turhaa siinä on hurskastella. Meidän luokalla oli yläasteella yksi tyttö joka haistatteli jatkuvasti englannin opettajalle, rinnakkaisluokalle olleet kiusasivat uskonnon opettajan sairaslomalle, kuvaamataidon opettajaa nimiteltiin jatkuvasti lesboksi jne jne. Ei siis mitään epäselvyyttä etteikö ne pahimmat häiriköt olisi saaneet tuota opettajaa kilahtamaan ihan yhtä pahasti. Tämä kaikki 2000-luvun alussa.

Ja jos ruvettaisiin luettelemaan niitä kaikki sähläämisiä ja typeryyksiä mitä me tehtiin toisillemme ja itsellemme, jotka ei siis suoraan opettajaan kohdistuneet niin voi pojat tästä tulisi pitkä postaus.

Yhden hyvän kommentin luin tuolta että monesti vanhemmat ihmiset eivät itse kunnioita lähtökohtaisesti nuorempia vaan heillä on defaulttina tämä "nuoret on perseestä" asenne ja myös näyttävät sekä sanovat sen. Ei ne terveemmälläkään päällä varustetut nuoret sinua silloin kunnioita, jos oma asenteesi on tuommoinen.

Mutta joo, eihän tuo opettaja selvästikään ole semmoisessa mielentilassa että kykenee just nyt opettajan työhön. Totta kai tuo nuorten käytös oli perseestä, mutta jollain toisella tavalla tuosta olisi pitänyt suoriutua.

Onneksi suurin osa nuorista kuitenkin sitten iän myötä tulee järkevämmäksi, vaikka osa jääkin suurin piirtein tuolle asteelle loppuelämäkseen.
 
Viimeksi muokattu:

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Sivuhuomiona;

Ymmärrän kyllä hyvin, jos sosiaalipornoa ei halua katsoa, mutta jotenkin outoa, jos tuota videota näkemättä voi tilannetta kuitenkin kommentoida. Puoleen tai toiseen siis.

Videon perusteella;

Olivat oppilaat millaisia kokovartalokyrpiä hyvänsä, olivat provosoineet vaikka kuinka toistuvasti tai ihan miten tahansa, niin opettajan, jopa psykoottista, käytöstä ei voi kyllä mitenkään hyväksyä eikä oikeastaan ymmärtääkään. Ei aikuinen, ja edes jotenkin henkisesti stabiili, ihminen vain käyttäydy noin. Ei tuossa tilanteessa mitenkään vain opettajalta "mennyt hermot", vaan tuosta videosta jää kuva, että muutamaa kuvaajaa ja naureskelijaa lukuunottamatta melko moni istuu kusi sukassa hiljaa ja siis suomeksi sanottuna pelkää. Ei jatkoon tälle maikalle.

Tämä yksittäinen tilanne ei toki poista sitä, että rakenteellisista ongelmista yläkoulussa on aivan aiheellista keskustella. Esim. tämän päiväinen HS:n mielipidekirjoitus on hyvä esimerkki.
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Sivuhuomiona;

Ymmärrän kyllä hyvin, jos sosiaalipornoa ei halua katsoa, mutta jotenkin outoa, jos tuota videota näkemättä voi tilannetta kuitenkin kommentoida. Puoleen tai toiseen siis.

Videon perusteella;

Olivat oppilaat millaisia kokovartalokyrpiä hyvänsä, olivat provosoineet vaikka kuinka toistuvasti tai ihan miten tahansa, niin opettajan, jopa psykoottista, käytöstä ei voi kyllä mitenkään hyväksyä eikä oikeastaan ymmärtääkään. Ei aikuinen, ja edes jotenkin henkisesti stabiili, ihminen vain käyttäydy noin. Ei tuossa tilanteessa mitenkään vain opettajalta "mennyt hermot", vaan tuosta videosta jää kuva, että muutamaa kuvaajaa ja naureskelijaa lukuunottamatta melko moni istuu kusi sukassa hiljaa ja siis suomeksi sanottuna pelkää. Ei jatkoon tälle maikalle.

Tämä yksittäinen tilanne ei toki poista sitä, että rakenteellisista ongelmista yläkoulussa on aivan aiheellista keskustella. Esim. tämän päiväinen HS:n mielipidekirjoitus on hyvä esimerkki.

Todellakin voi hyväksyä opettajan käytöksen. Nuo pahimmat tapaukset kouluissa ovat nimenomaan sitä alinta ihmissaastaa, kenen tulevaisuus on muutavan vuoden päästä käräjäoikeuden käsittelyssä. Opettajien tehtävä on antaa oppilaille se tietotaito jolla oppilas pystyy suoriutumaan oppivelvollisuudestaan. Tässä tapauksessa jokunen kusinen nilkki taas laiminlyö tuota omaa oppivelvollisuuttaan keskeyttämällä ja häiritsemällä opetusta. Itse laskisin että suurin vastuu on vanhemmilla joiden tehtävä on valvoa että lapsi täyttää oppivelvollisuutensa ja tuo opetuksen häiriköinti on nimenomaan sitä oppivelvollisuuden laiminlyöntiä. Eli tässä tapauksessa oppilaan vanhemmat, huoltaja tai mikä lie on laiminlyönyt oman vastuunsa, kun tilanne on tuollaiseksi päässyt eskaloitumaan. Vähän videoon palatakseni, niin suurin kärsijä tuossa on ne lapset ketkä halauisivat seurata opetusta, mutta ovat kykenemättömiä siihen parin tulevan nuorisorikollisen takia. Opettajat ovat ihmisiä siinä kuin muutkin ja jos kaikki, etenkin VANHEMMAT hoitasivat sen kasvatuksen oikein niin ei tuollaisia pääsisi tapahtumaan. Ihmettelen vielä että miten kukaan edes viitsii noita pikku kusipäitä edes opettaa.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Todellakin voi hyväksyä opettajan käytöksen.

Ei voi.

Aikuinen, henkisesti edes kohtuullisen tasapainoinen ja asemansa tunnistava ihminen ei vain toimi noin. Olivat olosuhteet mitkä tahansa.

Kirjoitat sinällään muutoin aivan täyttä asiaa ja esim. tuon tapauksen syistä olemme varmasti molemmat melko samoilla linjoilla.

suurin kärsijä tuossa on ne lapset ketkä halauisivat seurata opetusta

Tästäkin lienemme samaa mieltä, että jo vain pari juippia helposti pilaa luokan työrauhan päivästä toiseen, mutta toisaalta suurin osa luokasta varmasti ko. tilanteessa aidosti pelkäsi tuota videon flippaamista, josta nyt kuitenkin tässä keskusteltiin.

Luojan kiitos en ole yläkoulun maikka. Onhan se oma rotunsa, joka tuota juttua jaksaa ja hattua nostan. Luokanopettajat ja lukionmaikat eivät pidä juuri minään ja silti teette lopulta todella arvokasta työtä.
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Ei voi.

Aikuinen, henkisesti edes kohtuullisen tasapainoinen ja asemansa tunnistava ihminen ei vain toimi noin. Olivat olosuhteet mitkä tahansa.

Kirjoitat sinällään muutoin aivan täyttä asiaa ja esim. tuon tapauksen syistä olemme varmasti molemmat melko samoilla linjoilla.



Tästäkin lienemme samaa mieltä, että jo vain pari juippia helposti pilaa luokan työrauhan päivästä toiseen, mutta toisaalta suurin osa luokasta varmasti ko. tilanteessa aidosti pelkäsi tuota videon flippaamista, josta nyt kuitenkin tässä keskusteltiin.

Luojan kiitos en ole yläkoulun maikka. Onhan se oma rotunsa, joka tuota juttua jaksaa ja hattua nostan. Luokanopettajat ja lukionmaikat eivät pidä juuri minään ja silti teette lopulta todella arvokasta työtä.

Se olikin henkilökohtainen mielipide, jos oikeasti joutuu noita pikkupiruja kestämään päivästä toiseen niin mikään ihme että flippaa. Joten itse ymmärrän hyvin tuon opettajan reaktion. Itsellä vain keittää yli tuo mitä kaikkea opettajalta vaaditaan, muuta loppujen lopuksi asioihin puuttumiseen ei ole mitään paukkuja, koska kotona joko ajatellaan, että koulu vastaa kasvatuksesta (osittain näin onkin) tai sitten ei vaan kiinnosta ja tämän takia sitten monesti opettajat ovat helisemässä. Joillakin syynä se, että hakevat huomiota mitä kotona ei saa, tai sitten ei ole mitään rajoja ja ajatellaan että voi tehdä mitä haluaa, kun kotona annetaan kaikessa periksi.

En yhtään epäile eivätkö pelänneet, kyllähän varmasti olisi saattanut itsekkin vähän lirauttaa vastaavassa tilanteessa. Vaikka ei pitäisi joutua tuollaiseen tilanteeseen, niin en itse ala syyllistämään opettajaa siitä mitä muutama pikkupaskiainen on saanut aikaiseksi.

Ja itsekkin täytyy kyllä nostaa noille opettajille hattua, itse en varmaan kestäisi tuolla päiväkään ilman etten jo joutuisi paineita purkamaan.
 

Mounir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers
Onko liikenteessä sekoaminen sallittua, jos muut provosoivat vai olisiko paikallaan ajaa sivuun, eikä pahentaa tilannetta?

Pitääkö vanginvartijoiden turvautua vain puhejudoon jos vangit mellakoivat? Puhutaan vaan vertauskuvilla, mutta kuten jo sanoin niin itse hyväksyn opettajan käytöksen, kun kenenkään ei tulisi tarvita kestää noiden pikku kusipäiden vittuilua. Aivan järkyttävää minkälainen hyssyttely ja mielinkielin yhteiskunta tästäkin on tullut. Kaikilla on todella loistavia ideoita kuinka tilanne olisi pitänyt hoitaa, mutta en usko että noiden pikkupaskiaisten kanssa mikään olisi toiminut. Joten joko antaa palaa tai sitten vaan saikulle, itse olisin tosin tehnyt molemmat.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko liikenteessä sekoaminen sallittua, jos muut provosoivat vai olisiko paikallaan ajaa sivuun, eikä pahentaa tilannetta?
Loistava vertaus, hyvin sä vedät. Opettaja on auktoriteetti, jonka kunnioittamisen opettaminen pitää lähteä jokaisen oppilaan vanhemmilta. Nykyään varmaan osalla oppilaista on samanlaiset vanhemmat kuin sinulla, joita ei voisi vähempää kiinnostaa kyseisen asian opettaminen lapsilleen.

PS.
Jos haluat verrata liikenteeseen niin minun vertaus on, että hälytysajoneuvon vapaata kulkua estetään tahallaan.
 
Viimeksi muokattu:

DarkTower

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pool, NHL, MMA, Kärpät
Opettajille päälle luotiliivit ja sähkötainnutin käteen tussin sijasta.....

No jos oikeasti jotain haluttaisiin ratkaisuksi kyseiseen asiaan, niin "kännykkäboksi" luokan ovelle, jonne oppilaat pistävät puhelimensa. Puhelimista on ollut ongelmia jo vuosia ala-asteelta saakka, ei voi olla näin vaikeaa. Oikeasti.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Tästä vasta keskusteluvuoroni alkaa: Itsehän olin vaikea oppilas. Joskin siitä normaalista poikkeava, että sain hyviä numeroita, vaikka lintsasin, rikoin sääntöjä ja kilpailin siitä, että kuka lintsaa eniten. Toki en niin vaikea kuin nykyiset vittumarkot, mutta uskoakseni minuun toimi samat konstit kuin heihin toimii. Ripaus huumoria, jämäkkyys ja todellinen kiinnostuminen jokaisen oppilaan oppimisesta.

Tää on vähän tätä "boys will be boys" -ilmiötä, jolla kyllä on seurauksia ihan aikuisuuteen asti. Ja mitään "yleisesti toimivia konsteja" ei oikeastaan ole olemassa. Ainoastaan sellaisia, jotka toimivat joihinkin paremmin kuin toisiin. Moni asia lähtee ihan opettajan omasta persoonallisuudesta; toisten kanssa homma pelaa, toisten ei. Itsehän olin aina ala- ja yläasteella lukuun ottamatta lyhyitä hetkiä aina ihan kiltti kakara. Vasta lukion aivan viime metreillä minusta kuoriutui esiin lintsari, mutta se on ihan toinen tarina se. Mikään ei silloin lukion lopussa saanut minua takaisin kouluun, lintsasin minkä ikinä ehdin ja pystyin. Sama homma jäi sitten päälle intin jälkeen myös yliopistossa, mutta siellähän on tämä kuuluisa "akateeminen vapaus.", joka ei tosin tarkoita oikeutta olla poissa luennoilta 24/7, vaikka niin sen käsitinkin.

Muistan, että minut kuriin sai vasta todella brutaalilla tavalla vaativa yliopisto-opettaja, joka ei katsonut lintsaamistani pakko olla paikalla -luennoilta yhtään sormien lävitse. Antoi aika rankan palautteen suoraan päin naamaa, kaunistelematta asiaa yhtään ja ilmoitti, että voisin olla loppukurssin kotona, koska läpi hän ei minua päästä, vaikka mitä tekisin. Tepsi 100 %:sti silloin ja muutti ehkä koko opintojeni suunnan pysyvästi. Mutta vaikka tämä toimi minuun aikuisiällä niin se ei tarkoita sitä, että sama temppu toimisi kaikkiin. Tämä siis vain esimerkkinä siitä, että se missä toiset reagoivat painostukseen ja suoraan haukkumiseen tapojen parannuksella niin toiset reagoivat siihen sulkeutumalla. Ei ole olemassa mitään yleisesti hyväksyttyä tapaa toimia.

Ja itseäni on jo häirinnyt pitkään ennen tätä syksyä (kun tuo kaverini kersa meni 1. luokalle) se, että nykypäivänä joku "vilperi" lapsi lähtee psykologia tapamaan samantien. Minä ja moni muu kaverini perseilimme minkä kerkesimme, erityisesti minä ja tietty kaverini jo tarhan tasolla, mutta meistä jokaisesta on tullut kunnon ihmisiä. Vaikka lapsena perseilee, se ei tarkoita, etteikö aikuisena voisi ymmärtää nykytillannetta, saatika arvioida lapsuuden toimia. Eräs kaverini häpeää korviaan myöten sitä, että kiusasi. Nykyään työssäkäyvä, muut erityisesti huomioiva, kaikkien kaveri.

Nykyaikana meillä on käytössä yhä enemmän tieteellisestä tietoa siitä, miten lapsuudesta alkaneet asiat vaikuttavat asioihin aikuisena ja varhaisaikuisuudessa. Vaikka jokin prosentti nuoruuden "villipedoista" kasvaa elämän menestyjiksi niin aina löytyy yhä kasvava prosentti niitä, jotka löytävät huumeet tai pullonhengen. Yleensä näidenkin asioiden syyt löytyvät nuoruuden kriittisistä vaiheista ja heikoista siirtymistä - kodin kerrannaisvaikutukset ovat niin isot, että harva edes uskoo sitä todeksi. Tältä osin aikainen puuttuminen on perusteltua, jos ongelmia jossain huomataan. Toki, jollekin prosentille puuttuminen on turhaa, mutta pelkästään ongelmatapausten profilointi voi auttaa lasta ja hänen perhettään jo varhaisessa vaiheessa. Se, että psykologi tyrkyttää ekana lääkkeitä kuulostaa silti jo melkoiselta hätävarjelun liioittelulta. Lääkkeet kun ainoastaan hoitavat oiretta, harvoin poistavat oireilun syytä.

Jos nyt kävisin kouluni, luultavasti olisin käynyt useamman testin keskittymishäiriöistä ja luultavasti olisin ADD/ADHD-lapsi, koska olin perin äänekäs yms. oppilas. Tällä hetkellä olen luultavasti ikäistäni huomattavasti sivistyneempi, olen kouluttautunut, olen toiminut yrittäjänä, sekä olen tälläkin hetkellä kokopäivätyössä. Jos kohtaisin 12 vuoden takaisen itseni, niin luultavasti vetäisin korville.

Sinä olet ehkä poikkeus tai yksittäistapaus tästä otannasta. Omalta ala-asteeltani vilkkaimmat luokkatoverit ovat lähes järjestäen erittäin huonossa tilanteessa tällä hetkellä, kun heitä silloin tällöin kotiseudulla käydessä kohtaa. Mutta kyllä sen päässään osaa yhdistää, että merkit olivat jo silloin nähtävissä. Yksi parhaista ystävistäni yläasteella oli myös erittäin viisas koululainen (keskiarvo muistaakseni lähempänä 10 kuin 9) ja hän oli myös erittäin monipuolinen urheiluharrastaja. Hän oli myös äärimmäisen yliaktiivinen koulussa (siis negatiivisessa mielessä) ja keskittyi kaikkeen muuhun paitsi olennaiseen ja villitsi samalla koko luokan. Kaveri oli pirun älykäs ja tämä ei hänen omaa oppimistaan häirinnyt, mutta koko muun luokan oppimista se häiritsi. Tämä sama kaveri on nykyään ollut koko aikuiselämänsä katkohoidoissa ja työttömänä kohta yli 10v ja ikää 28. Ei se todellakaan ole kivaa nähdä, miten niinkin järkevä ihminen päätyy tuohon tilaan ja ei osaa auttaa/hoitaa itseään. Ei taida yksikään ystäväkään olla enää jäljellä. Eli suomeksi: kaikki eivät ole yhtä onnekkaita kuin sinä ja heidätkin pitäisi saada pidettyä rattaissa mukana.
 
Aikuinen, henkisesti edes kohtuullisen tasapainoinen ja asemansa tunnistava ihminen ei vain toimi noin. Olivat olosuhteet mitkä tahansa.

Näin.

Ei videossa nähty tilanne johtunut siitä, että oppilailla oli kännykät tai siitä, ettei opettaja saa lyödä karttakepillä. Väärä ihminen väärässä paikassa, ikävä kyllä.

Uskon että videossa esiintyvät nuoret kykenevät olemaan oppitunneilla ihan asiallisia, niinkuin opettaja taisi videolla kiljuakin. Pätkässä tosiaan toimivat kuvottavalla tavalla, mutta homo homini lupus.

Tsemppiä kaikille videossa esiintyville, paitsi ehkä kuvaajalle. Ei noita tarvitsisi julkisesti jaella.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lahtelaiskoulu kohun keskellä: Nyt puhuu luokassa raivonnut opettaja – loukkauksia koko syksyn ajan - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Mikäli tämä pitää paikkansa, syyttävä sormi osoittaa rehtoriin. Tuon luokan toimintaan luokassa olisi pitänyt puuttua rehtorin ja erityisopetuksen toimesta. Tulee vaan mieleen nimimerkki @tulevaton in viesti, jossa hän luonnehti tätä opettajaa. Ikävä kolleega, heitetään susille... Lisensiaatti töissä yläkoulussa herättää myös ihmetystä. Hän ajaa valinnoissa maistereiden ohi, riippumatta pedagogisista taidoista.

Olen ymmärtänyt, että kyseinen koulu sijaitsee haasteellisella alueella ja oppilasaines on tästä syystä värikästä. Tällöin rehtorin rooli korostuu, hänen pitäisi pystyä luottamaan opettajakuntaan hyvä henki. Tämän avulla muodostuu yhtenäinen toimintakulttuuri, jossa myös pedagogisesti heikompi opettaja pärjää. Toisaalta tällöin myös rekrytointi on helpompaa, ammattitaitoiset opettajat hakeutuvat hyvään työyhteisöön.

Opettajan toiminta luokassa on ammattitaidotonta, mutta en olisi häntä kuitenkaan täysin murskaamassa. Meillä kaikilla on murtumispisteemme, se on inhimillistä. Tässä on kyseessä tapaus, jossa järjestelmä petti syystä tai toisesta.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Olivat oppilaat millaisia kokovartalokyrpiä hyvänsä, olivat provosoineet vaikka kuinka toistuvasti tai ihan miten tahansa, niin opettajan, jopa psykoottista, käytöstä ei voi kyllä mitenkään hyväksyä eikä oikeastaan ymmärtääkään.

No, minusta tuossa on menossa jonkinlainen hermoromahdus ja tuntuisi vähän merkityksettömältä sanoa, ettei saisi olla menossa, ettei sellaista voi "hyväksyä" - olisitko "hyväksymättä" vaikka kuumehoureista käytöstä? Ei tietenkään noin tule käyttäytyä tunnilla ja tuohan on totaalisen nöyryyttävä tila, missä opettaja on (ja puoli Suomea katsomassa youtubesta, jonne huomaavaiset oppilaat ovat videonsa ladanneet). Todennäköiseltä vaikuttaa että tuohon tilanteeseen johtanut kehityskulku on ollut pitkä ja että nyt näemme sitten, näiden huomaavaisten oppilaiden avustamina, vain sen loppuhuipennuksen.
 

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet

Ottamatta muuten sen kummemmin kantaa tähän kuvaukseen tapahtumista niin itselleni silmään pisti, miten rehtori saman tien heitti tämän opettajan susille, kun videot tulivat julkisuuteen - ihan välinpitämättömät lausunnot opettajan itsensä näkökannan suhteen ja kaikki huomio hänen toimintansa epähyväksyttävyydessä. Ei tullut erityisen hyvää vaikutelmaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös