Opetustyö

[Rannari]

Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.

Olihan tekstiä ja samankaltaisia kohtaloita on koulut täynnä. Arvostan todella nuoren miehen alun huomioimista ja auttamista niillä eväillä mitä on. Myönnän, että herkistyin kyyneliin asti.

Toivittavasti hyvä jaksaa kantaa häntä edespäin maailman turuilla ja hän löytää rauhan ja itsevarmuuden.

 

[Flyingbird]

Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.

Tämä oli varmaan upein koskaan lukemani teksti. Enpä muista aiemmin liikuttuneeni jatkoajalla lukemastani viestistä. Pakko sanoa, että sä olet ihan mahtava tyyppi.

Tämä sai innostumaan kirjoittamaan omaan tarinaani kouluajastani. 90-luvulla olin ala-asteella ja jouduin heti luokassani isompien poikien silmätikuksi, koska olin todella pienikokoinen 114cm aloittaessa koulutaipaleeni. Koko ala-aste ajan olin kiusattu, mutta onneksi kiusaamiseen liittyi vähän fyysisten rajojen rikkomista. En tiedä johtuiko siitä, että jos niitä rajoja rikottiin niin olin kuitenkin valmis samalla vastaamaan. Kiusaaminen oli lähinnä pilkkalaulujen keksimistä, porukoiden ulkopuolelle jättämistä, tavaroideni tai vaatteiden heittelyä. Pahinta ei kuitenkaan ollut että muut oppilaat kiusasi, vaan se että tunsin myös opettajani olevan yksi kiusaajista. Kouluun ei ollut kiva mennä ja keksin vatsatauteja yms. tekosyitä olla menemättä. En tuntenut juuri olevan hyvä yhtään missään ja itsetuntoni oli todella matalalla. Onneksi olin kuitenkin siunauksena saanut vanhemmat, jotka aina tukivat ja puolustivat minua.

Palataan siihen miksi tunsin myös opettajani olevan yksi kiusaajani. Eräänä talvena olimme luokan kanssa hiihtoretkellä ja paluumatkalla minua kiusattiin sanallisesti luokkakavereiden toimesta aivan opettajan takana hänen varmasti kuullessaan kaiken. Kun hän vihdoin puuttui siihen, niin hän sanoi että minun täytyy mennä jonon hännille hiihtämään. Sanomatta sanaakaan kiusaajilleni heidän käytöksestään. Muistan kun hiihdin koko loppumatkan yksin itkien kotiin asti miettien miksi minua rangaistaan, kun en ole tehnyt mitään. Vanhempani soittivat opettajalleni illalla, kun kerroin asiasta ja syyksi hän sanoi haluavan vain minun hiihtää rauhassa. No ei se pienen lapsen mielessä ainakaan parantanut tilannetta. Joskus hän saattoi syyttää minua vain, jos joskus vastasin tai reagoin kiusaamiseen sanomalla takaisin asioita "taidat itse olla se kiusaaja" tai "oletko miettinyt että itse olet kiusaaja". Tilanne ei muuttunut edes sen jälkeen, kun vanhempieni puhelun jälkeen opettaja teki seuraavana päivänä luokalle kyselyn paperille, johon hän pyysi kirjoittamaan luokan top3 kiusaajat ja kiusatut. Löydyin joka paperista kiusattujen ykkösenä ja yhdessäkään itseäni ei pidetty kiusaajana. Huonon itsetunnon takia aloin myös puhumaan epäselvästi sönköttäen ala-asteella, josta pääsin eroon itsevarmuutta saadessani vasta ammattikoulussa. Opettajani saattoi välillä tiuskaista minulle kiukkuisella äänensävyllä luokassa vastatessani kysymykseen "sun pitäis oppii puhumaan" tai vastaavaa. Luonnollisesti epäselvä puheeni ei vähentänyt kiusaamista.

Suomen suurimpaan ylä-asteelle siirryttäessä tilanteeni parani. Suurin osa pahimmista kiusaajista siirtyi eri luokalle. En voi ikinä siltikään unohtaa, kun jouduin toisena koulupäivänä kiusatuksi koulun käytävillä kiusaajien piirittäessä minua. Yllättäen isommat ja vanhemmat koulun pojat kuulivat tämän ja tulivat väliin sanoen tiukalla äänensävyllä kiusaajilleni "miksi kiusaatte pienempiä? Jos vielä kuulemme että kiusaatte niin vedämme turpaan teitä kaikkia". Lopuksi vielä sanoi minulle, että jos minua kiusataan vielä niin voin tulla heille kertomaan. Tätä tekstiä kirjoittaessa edelleen liikutun, koska tuo oli ensimmäinen kerta kun minua puolustettiin koulussa. En muista puolustajieni nimiä tai kasvoja, eikä varmaan koko tilannetta toisin kuin minä lopun elämäni, mutta vähintään tuopillisen tarjoisin.

Tosiaan ylä-asteelle mentäessäni ala-asteeni luokka jakaantui eri luokille. Pahin kiusaajani jäi silti samalle luokalle, mutta tarinan ehkä absurdeimpana asiana hänestä tuli yläkoulu ajan paras kaverini. Kiusaajan jäädessä yksin muiden kiusaajien ollessa eri luokalla hänestä kuoriutui melko normaali nuori. Hän kärsi myös huonosta koulumenestyksestä, mutta yläkoulussa tosiaan jokin muuttui ja hänestä lopulta kasvoi insinööri. Muistellessa en muista hänen koskaan sanoneen pahasti kenellekään enää yläkoulussa. Jälkeenpäin mietittynä hän myös kärsi huonosta itsetunnosta lapsena ja hän purki pahaa oloaan minuun. Edelleen silloin tällöin olemme yhteyksissä.

Vanhempana olen käynyt paljon itsetutkiskelua miettien syitä ja seurauksia. Aikuisuuden kynnyksellä hain ihmisiltä hyväksyntää olemalla ylikiltti tai vastakohtaisesti liikkumalla väärissä piireissä. Itsetunnon noustessa minusta tuli ylimielinen kusipää ja en ollut esimerkiksi kovin hyvä seurustelukumppani, kun huonoa itsetuntoa piti parantaa käymällä muissa naisissa. Koskaan en saa vastausta millaiseksi elämäni olisi muotoutunut ilman näitä lapsuuden kokemuksia. Olen kuitenkin melko varma, että tietyt elämänvaiheet olisin elänyt eri tavalla. Nykyään pidän itseäni terveen itsetunnon omaavana suorittajana, mutta hyvänä perheenisänä ja aviomiehenä.

Lapseni aloittaessa koulun minua pelotti, että hän joutuu myös silmätikuksi luokassa kasvukäyränkin näyttäessä samalta kuin omani. Lisäksi hänellä oli puheentuottamisen vaikeuksia kielen jäänteen kireyden seurauksena. Luojan kiitos hänen ei ole tarvinnut käydä läpi samaa. Poitsu on kuitenkin varsin nokkela kaveri käyttämään suutaan sanallisesti ja tarvittaessa lyö jauhot kurkkuun. Lisäksi opettajat ovat olleen ihanan kannustavia ja palavereissäkin muistuttavat sen tärkeydestä. Ihan mahtavaa, että Wilmaankin laitetaan positiivisia palautteita ja lapset saavat onnistumisen tunteita. Kiitos @kamik teille opettajille, että yritätte pitää lapsistamme huolta resurssien vähyyksistä huolimatta.

 

[Surprise Me]

Pieni kertomus open työstä, joka usein jää arvosanojen ja arkisen työn taakse piiloon, näkymättömiin muilta kuin osallisilta.

Pienellä paikkakunnalla asustelee nuori miehenalku, tuore musteen tuoksu leijailee vasta saadusta peruskoulun päättötodistuksesta. Tuon paperin saaminen on ollut työn ja tuskan, monien palaverien, epätoivon, raivokohtauksen, itkujen, erilaisten tukikeinojen ja ennenkaikkea valtavan työmäärän takana. Poika oli viidennellä luokalla, kun ensi kertaa sain hänet oppilaakseni. Hän oli silloin normaali ja reipas poika, tosin hieman ylipainoinen. Tähän viimeksi mainittuun seikkaan tarttui viisi ylempien luokkien oppilasta. Alkoi neljävuotinen Via Dolorosa tälle pojalle.

Kiusaaminen oli lähes jatkuvaa, eikä se loppunut lukuisista palavereista ja lupauksista huolimatta kuin vuosi sitten, kun kiusaajat poistuivat peruskoulusta. Tosin se sama paska vaikutti jatkuvan somen puolella, mutta päivät koulussa hieman tasoittuivat. Alakoulun puolella poika kiusattiin hermoromahduksen partaalle. Välillä keitti niin pahasti yli, ettei hän jälkikäteen muistanut mitä oli tehnyt tai sanonut. Hän saattoi talvella juosta ulos lumihankeen ilman kenkiä tai ulkovaatteita, paineli pitkin pihoja ja lähimetsää huutaen ja kiroten pahaa oloaan ulos. Hän huusi minullekin usein päin naamaa, silmät suurena, kuin psykoosin vallassa. Joskus jätin muut oppilaat päineen luokkaan ja odottelin ulkona pojan paluuta, en halunnut jättää häntä yksin.

Itsetunto mureni häneltä pala palalta. Hymy kuihtui kasvoilta ja tilalle tuli epävarma ja pelokas, pälyilevä arka katse. Moni opettaja koitti saada otteen tähän nuoreen mieheen siinä onnistumatta. Muuri oli korkea ja vahva, jonka sisään pääsin itse toisinaan tunkeutumaan. Olin saanut tietooni ja itsekin havainnut, että hän on innokas mopojen ja muiden koneiden rassaaja ja tätä aihetta käyttäen pääsin hänen lähelleen kyselemään kaikenlaista mopon tekniikkaan liittyvää, mitä nyt mieleen tuli. Ja hän avautui ja kertoi, kun pääsi jossakin aiheessa olemaan luontevasti esillä ja vuorovaikutuksessa.

Syntyi hiljalleen hyvä ja luottamuksellinen suhde, joka kantoi häntä osaltaan yläkoulun vaikeina aikoina. Tunneilleni hän tuli mielellään, vaikka muutoin saattoi vain oleskella koulun tiloissa. Joskus hän oli pois koko päivän, mutta ilmestyi muina miehinä luokkaani ja työskenteli kuten tavallisesti. Tästä häntä usein kehuin, vaikka samalla toki heristin sormiani lintsaamisista, mutta hyvä, että edes osa opiskeluista maistui. Kun toiset opet muistuttelivat tekemättömistä töistä, niin kiitin ja kehuin häntä aktiivisuudesta tunneillani ja keskusteluista.

Masennukseen sairastuminen veti hänen mielensä matalaksi, mutta itse jatkoin sinnikkäästi hänen kanssa kohdatessani juttelua sekä mopoista että tulevaisuudesta sekä oppituntien aikana että välitunneilla. Usein meni keskustelut melkein yksinpuheluksi, mutta halusin pitää yhteyden avoinna. Eikä hän paennut pois, vaan kuunteli, jos ei ollut juttutuulella. Ysin jälkeen tuleva aika ahdisti, epävarmuus paistoi kilometrin päähän. Hän ei uskonut eikä luottanut itseensä vähääkään. Opiskelupaikkaa hän kuitenkin haki ja odottaa nyt muiden tavoin tietoa paikasta.

Mutta se, miksi tämän kirjoitin on tässä: lauantai meni oman lapsen ylioppilasjuhlissa ja sunnuntaina käytiin sukulaispojan juhlissa. Eilen illalla myöhään vaimo kävi postilaatikolla ja toi mukanaan läjän postia. Ison kasan seasta löytyi paperipussi, jonka sisällön vaimo katsoi luullen sen olevan hänelle (toimii luokanopena). Hän purskahti itkuun ja sanoi tämän lähetyksen olevan minulle. Omin käsin tuo ysiltä lähtenyt epävarma nuorimies oli kirjoittanut kortin, ostanut paketin kahvia sekä suklaalevyn. Neljään sanaan hän tiivisti viiden vuoden kokemukset ja yhteistyön; ”oot ollut hyvä opettaja”. Hän muisti minut ja minä muistan hänet. Etsin yhteystiedot ja kiitin lämpimästi.

Kaikki aikuiset ja opettajat, välittäkää aidosti lapsista ja nuorista. Nostakaa esiin ja kehukaa ääneen heidän hyviä puoliaan, sillä sellaisia on meissä kaikissa. Niitä, jotka kiusaavat, muistuttelevat huonosta käytöksestä, vetävät maton altasi tai lyövät puukon selkääsi, riittää joka lähtöön. Voit olla jollekin ehkä ainoa turvallinen aikuinen, johon tukeutua. Tämän pienen tarinan myötä hyvää kesälomaa palstan opettajille ja muillekin lomalaisille.

Kiitos kun jaoit tarinan. Itkuhan siitä seurasi kun luin tarinasi, mutta onneksi ne olivat onnenkyyneleitä.

Itse olen ammatiltani sairaanhoitaja. Vaihdoin puoli vuotta sitten ensihoito- ja päivystysmaailmasta lastensuojelutyöhön, koska selkä oli niin huonossa kunnossa.

Tänä aamuna, noin puoli tuntia sitten, yksi oma-ohjattavistani lähti polkemaan jopolla kohti elämänsä ensimmäistä kesätyöpaikkaa.

Pojan tarina on se tyypillinen lastensuojelun tarina. Kotona kaikki asiat päin helvettiä, jotka heijastuvat kielteisesti lapseen. Itsetunto on nolla ja eikä lasta ole koskaan kehuttu. Sitten kun sitä joku tekee - antaa positiivista palautetta - nuori voi kokea sen aluksi negatiivisena tai jos ei, outona kuitenkin. Nuori ikään kuin hämmentyy kun joku sanoo hänestä jotain positiivista, ja sen prosessoiminen voi kestää kauan ja näyttää aikuisen silmissä omituiselta.

Olin ennen tätä päivää yhteydessä useaan työnantajaan. Tulos oli lähes poikkeuksetta aina sama. Siihen asti kaikki oli ok, kunnes suustani pääsi sanat "lastensuojelun asiakas". Edelleen, moni ei ymmärrä minkälaisista oloista lapset meille tulevat sekä mitkä ovat ne syyt, miksi lapsi joutuu muuttamaan meille. Lapsessa ei ole monesti mitään "vikaa", vaan olosuhteet vain ovat kotona sietämättömät. Joskus taas kulissit ovat kunnossa, isä on lakimies ja äiti toimitusjohtaja, mutta lapsi vain oireilee.

Se, että saa leiman otsaansa, jossa lukee "epäkelpo" ei ainakaan paranna ongelmia. Onneksi löytyi pk-yritys, jonka omistajalla oli sydän paikallaan ja palkkasi pojan 8 viikoksi.

Tätä kirjoittaessani tiedän, että haasteita ja kiviä tulee eteen vielä valtavasti tämän nuoren kohdalla. Jaksaako nuori käydä töissä koko kesän? Miten suhtautuu kun joku antaa ohjeita? Luottaako toiseen aikuiseen, koska luottamusta aikuisiin ei ole koskaan syntynyt, koska niiltä saa vaan turpaansa tai vittuilua.

Mutta nämä ovat kuitenkin niitä pieniä hetkiä, joissa ei voi sanoin kuvailla sitä kiitollisuuden tunnetta, kun jonkun nuoren elämä menee askeleen oikeaan suuntaan. Suurin palkkio tästä on se, että hän joskus 30 vuoden päästä hän muistaa, että onneksi oli edes yksi aikuinen joka välitti, kannusti ja uskoi.

 

[mutina]

Minulle laittoi eilen illalla viestiä hyvä ystävä, biologian, maantidon, kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja hyvässä helsinkiläisessä yläkoulussa. Heillä on nyt uusi ilmiö: vanhemmat vaativat ysiluokan päättöarvosanan oikaisua, kun ei tullut mieleinen numero. Ei siinä mitään, ystäväni on nyt koulun päättymisen jälkeen tehnyt neljä vastinetta oikaisuvaatimuksiin, kolmen eri oppilaan arvosanoissa. Näistä oppilaista yksi tarvitsisi "oikaisun" seitsemään arvosanaan, yksi viiteen ja yksi kolmeen. Eli siis ysiluokkalainen saa kauttaaltaan heikkoja arvosanoja ja vanhemmat uskovat, että vika on arvioinnissa??

Ystäväni on sellainen tunnollinen opettaja, joka ohjaa ja neuvoo, tukee ja turvaa. Järjestää retkiä ja vierailuja. Sanoi ihan mielellään perustelevansa arvosanat, kun kriteerit on opetussuunnitelmassa. Mutta kaksi näistä vanhemmista on lähtenyt uhkailulinjalle. Toiselta perheeltä oli jo ennen koulun päättymistä tullut viestiä, että oikeudessa tavataan, jos ei heidän lapsen taitoja ole oikein arvioitu. Toinen perhe lähestyy monikanavaisesti, viestiä on tullut päivittäin niin nuorelta kuin vanhemmilta, on soitettu kotiin (numero oli annettu luontoretken hätätilanteita varten) ja pyydetty ihan ihme selityksiä: miksi kerran ei lähetetty kotiin tietoa läksyistä, kun lapsi oli poissa, mitä oli tarkoitettu yhdellä joulukuun oppitunnilla, kun ope oli ärähtänyt "väärälle" oppilaalle työrauhasta jne.

Ei kyllä käy kateeksi opettajia. Pahoin pelkään, että tästä tulee vielä uusi normaali, kun vanhemmat ymmärtävät alkaa puolustaa lapsiensa "oikeuksia" ja vaatia oikaisuja. Sinänsä hyvä juttu, että mahdollisuus on olemassa, koska tuskin opettajatkaan virheettömiä ovat, mutta kyllä tuo jotenkin kohtuuttomalta kuulostaa.

Kaverini mietti vakavasti alan vaihtoa. Luonnontieteiden osaamisella olisi muitakin alavaihtoehtoja, joissa "asiakkaat" eivät tule linjoja pitkin kotiin.

 

[Patarouva]

Minulle laittoi eilen illalla viestiä hyvä ystävä, biologian, maantidon, kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja hyvässä helsinkiläisessä yläkoulussa. Heillä on nyt uusi ilmiö: vanhemmat vaativat ysiluokan päättöarvosanan oikaisua, kun ei tullut mieleinen numero. Ei siinä mitään, ystäväni on nyt koulun päättymisen jälkeen tehnyt neljä vastinetta oikaisuvaatimuksiin, kolmen eri oppilaan arvosanoissa. Näistä oppilaista yksi tarvitsisi "oikaisun" seitsemään arvosanaan, yksi viiteen ja yksi kolmeen. Eli siis ysiluokkalainen saa kauttaaltaan heikkoja arvosanoja ja vanhemmat uskovat, että vika on arvioinnissa??

Ystäväni on sellainen tunnollinen opettaja, joka ohjaa ja neuvoo, tukee ja turvaa. Järjestää retkiä ja vierailuja. Sanoi ihan mielellään perustelevansa arvosanat, kun kriteerit on opetussuunnitelmassa. Mutta kaksi näistä vanhemmista on lähtenyt uhkailulinjalle. Toiselta perheeltä oli jo ennen koulun päättymistä tullut viestiä, että oikeudessa tavataan, jos ei heidän lapsen taitoja ole oikein arvioitu. Toinen perhe lähestyy monikanavaisesti, viestiä on tullut päivittäin niin nuorelta kuin vanhemmilta, on soitettu kotiin (numero oli annettu luontoretken hätätilanteita varten) ja pyydetty ihan ihme selityksiä: miksi kerran ei lähetetty kotiin tietoa läksyistä, kun lapsi oli poissa, mitä oli tarkoitettu yhdellä joulukuun oppitunnilla, kun ope oli ärähtänyt "väärälle" oppilaalle työrauhasta jne.

Ei kyllä käy kateeksi opettajia. Pahoin pelkään, että tästä tulee vielä uusi normaali, kun vanhemmat ymmärtävät alkaa puolustaa lapsiensa "oikeuksia" ja vaatia oikaisuja. Sinänsä hyvä juttu, että mahdollisuus on olemassa, koska tuskin opettajatkaan virheettömiä ovat, mutta kyllä tuo jotenkin kohtuuttomalta kuulostaa.

Kaverini mietti vakavasti alan vaihtoa. Luonnontieteiden osaamisella olisi muitakin alavaihtoehtoja, joissa "asiakkaat" eivät tule linjoja pitkin kotiin.

Ikävää, kun jotkut vanhemmat eivät välitä yhtään lapsensa koulumenestyksestä ja jotkut taas pyrkivät raivaamaan kaikki esteet lapsen tieltä ja hyökkäävät opettajien kimppuun. Onneksi suuri osa varmaan on jotain tuolta väliltä.

Kun en ole opettaja niin helpointa on muistella kouluaikaa oppilaan näkökulmasta. Voi luoja, kuinka olisin hävennyt, jos vanhempani olisivat alkaneet purnaamaan arvosanoistani opettajalle.

 

[McTorso]

Mökin laiturilla aurinkotuolissa, vain läpyskät jalassa. Aurinko paistaa. On lämmin. Onneksi käy pieni tuulenvire. Kuulen vain aaltojen rauhoittavat molskahdukset rantakivikolle osuessaan ja linnunlaulua, ehkäpä kirjosiepon. Kylmä olut, juuri avattu. Vieressä vain koira varjossa pöydän alla. Vaimo ja teini kotona. Ihana rauha. Mökin terassilla Black Agnuksen kylki savustuu hitaasti. Kesäloma on opettajan parasta aikaa.

 

[BOL]

Minulle laittoi eilen illalla viestiä hyvä ystävä, biologian, maantidon, kemian, fysiikan ja matematiikan opettaja hyvässä helsinkiläisessä yläkoulussa. Heillä on nyt uusi ilmiö: vanhemmat vaativat ysiluokan päättöarvosanan oikaisua, kun ei tullut mieleinen numero. Ei siinä mitään, ystäväni on nyt koulun päättymisen jälkeen tehnyt neljä vastinetta oikaisuvaatimuksiin, kolmen eri oppilaan arvosanoissa. Näistä oppilaista yksi tarvitsisi "oikaisun" seitsemään arvosanaan, yksi viiteen ja yksi kolmeen. Eli siis ysiluokkalainen saa kauttaaltaan heikkoja arvosanoja ja vanhemmat uskovat, että vika on arvioinnissa??

Ystäväni on sellainen tunnollinen opettaja, joka ohjaa ja neuvoo, tukee ja turvaa. Järjestää retkiä ja vierailuja. Sanoi ihan mielellään perustelevansa arvosanat, kun kriteerit on opetussuunnitelmassa. Mutta kaksi näistä vanhemmista on lähtenyt uhkailulinjalle. Toiselta perheeltä oli jo ennen koulun päättymistä tullut viestiä, että oikeudessa tavataan, jos ei heidän lapsen taitoja ole oikein arvioitu. Toinen perhe lähestyy monikanavaisesti, viestiä on tullut päivittäin niin nuorelta kuin vanhemmilta, on soitettu kotiin (numero oli annettu luontoretken hätätilanteita varten) ja pyydetty ihan ihme selityksiä: miksi kerran ei lähetetty kotiin tietoa läksyistä, kun lapsi oli poissa, mitä oli tarkoitettu yhdellä joulukuun oppitunnilla, kun ope oli ärähtänyt "väärälle" oppilaalle työrauhasta jne.

Ei kyllä käy kateeksi opettajia. Pahoin pelkään, että tästä tulee vielä uusi normaali, kun vanhemmat ymmärtävät alkaa puolustaa lapsiensa "oikeuksia" ja vaatia oikaisuja. Sinänsä hyvä juttu, että mahdollisuus on olemassa, koska tuskin opettajatkaan virheettömiä ovat, mutta kyllä tuo jotenkin kohtuuttomalta kuulostaa.

Kaverini mietti vakavasti alan vaihtoa. Luonnontieteiden osaamisella olisi muitakin alavaihtoehtoja, joissa "asiakkaat" eivät tule linjoja pitkin kotiin.

Tästä tuli mieleeni, että kuinkakohan moni opettaja antaa jollekin lapselle paremman arvosanan kuin mitä oppilaan näytöt edellyttäisivät ihan siitä yksinkertaisesta syystä, etteivät jaksa tällaisia vanhempia? Aivan varmasti sellaisiakin opettajia löytyy. Enkä todellakaan syytä opettajia, vaikka epäreiluna sellaista arvostelua toki pidänkin. Mä ymmärrän kuitenkin sen, ettei kaikilla ihmisillä oikeudenmukaisuus tai omat voimavarat ja/tai kiinnostus muutenkaan riitä vääntämään vanhemmuutensa kanssa hukassa olevien ihmisten kanssa.

Tällaisia vanhempia odottaa tulevaisuudessa yllätys, ellei nuori itse ala jossain vaiheessa ”ylisuorittaa” ja kuro vanhempien odotuksia ja oletuksia umpeen. Surullista, että lapsi ei kelpaa sellaisena kuin oikeasti on, vaan aikuiset ovat määritelleet hyväksyttävän tason. Koulumenestys ei tietenkään eikä todellakaan määrittele ketään ihmisenä, vaikka moni niin tuntuu ajattelevankin. Koulumenestys voi mahdollisesti kertoa nuoren asenteesta oppimista ja opiskelua johtaan ja/tai halusta tehdä työtä, mutta nämäkään asiat eivät aina ole yksiselitteisen mustavalkoisia, koska monella on oppimisvaikeuksia, stressiä, koejännitystä, jne.

Näistä arvointikriteereistä mulla on omakohtainen kokemus viime lukuvuodelta. Lapseni oli ysillä ja sai yhdestä lukuaineesta joulutodistukseen 9, vaikka sai kokeesta 9+, tuntitestistä 10++ ja tutkielmasta 10. Todistusarvosana oli lapselleni jonkinlainen pettymys, koska moni luokkakaveri oli saanut 10, vaikka kaikki muut arvosanat olivat huonompia kuin lapsellani.

Tiedän, että lapseni on vilkas ja saattaa huumorimielessä sutkautella tunneilla. Hän ei ole mikään ilkeämielinen häirikkö, mutta saattaa tahtomattaan häiritä toisinaan oppitunteja, kun muut nauravat hänen jutuilleen. Tästä on kotona keskusteltu, mutta olen myös ajatellut, että niin kauan kuin opettajat eivät ota säännöllisesti yhteyttä, olkoot. Kolmen yläastevuoden aikana hän sai muistaakseni 3 Wilma-merkintää ”turhaa pulinaa tunnilla”, joten tuskin oli oikeasti mikään häirikkö. Anyway, itsekin vähän ihmettelin, miksi sai ysin eikä kymppiä ja kysyin, että voisikohan olla mahdollista, että on pulissut tunnilla. Ei kuulemma johtunut siitä, eikä kuulemma nykyisin ”huono käytös” saa vaikuttaa arvosanoihin. En tiedä, pitääkö paikkaansa, mutta mulle on selvää, että kyllähän se epävirallisesti arvosanaan voi vaikuttaa, koska asenne oppimista kohtaan ei ole ohan mintissä.

Minä lähestyin tätä arvosana-asiaa niin, että kehotin lastani itse kysymään opettajalta, miksi hän sai ysin eikä kymppiä. Ja kysymään lisäksi, että mitä hänen pitäisi tehdä, jotta kevättodistukseen voisi kympin saada. Epäilin myös, että ysi oli opettajan keino pitää lapseni fokus oikeissa asioissa ja yrittämään parhaansa loppuun asti. No, peruskoulun päättötodistuksessa ko. aineen arvosana oli kuin olikin 10. Olin vähän miettinyt, että jos ei olisi ollut, olisin ollut opettajaan yhteydessä ja kysynyt, miksi kymppiä ei tullut, mutta nyt siihen ei ollut tarvetta. Ja kysyminen olisi todellakin tarkoittanut kysymistä, ei uhkailua tai vääntämistä. Toisaalta, kun ko. arvosanalla ei ollut mitään vaikutusta haluttuun lukioon pääsemiseksi, olisin tod.näk. jättänyt asian sikseen, jos lapsi itse ei olisi ollut superpettynyt.

Itse uskon vakaasti siihen, että kumpikin lapsistani ovat saaneet sellaiset arvosanat kuin ovat ansainneetkin ja mielestäni todistusarvosanat ovat aina olleet linjassa koe- ja muiden näyttöjen arvosanoihin. Olen kohdannut paljon eri tyyppisiä opettajapersoonia, mutta nähdäkseni merkittävin tekijä on ollut heidän vaikutuksensa opetettavaan aineeseen nuoren näkökulmasta. Mutta sellaista on elämä. Persoonatekijät pitää opetella laittamaan sivuun, koska jos niiden antaa vaikuttaa liikaa, siitä kärsii eniten itse.

 

[Luotain]

Mökin laiturilla aurinkotuolissa, vain läpyskät jalassa. Aurinko paistaa. On lämmin. Onneksi käy pieni tuulenvire. Kuulen vain aaltojen rauhoittavat molskahdukset rantakivikolle osuessaan ja linnunlaulua, ehkäpä kirjosiepon. Kylmä olut, juuri avattu. Vieressä vain koira varjossa pöydän alla. Vaimo ja teini kotona. Ihana rauha. Mökin terassilla Black Agnuksen kylki savustuu hitaasti. Kesäloma on opettajan parasta aikaa.

Jostain kumman syystä tämä viesti tulee korviini Helge Heralan äänellä.

 

[Evil]

Black Agnuksen.

Se on Angus. Kuten se kitaristi. Agnus on karitsa, Agnus Dei.

Tietysti, jos se g:n paikka on vaikea arpoa, niin jättää pois vaan surutta.

 

[McTorso]

Se on Angus. Kuten se kitaristi. Agnus on karitsa, Agnus Dei.

Tietysti, jos se g:n paikka on vaikea arpoa, niin jättää pois vaan surutta.

Opettajat eivät petä koskaan, yeah!

 

[Evil]

Opettajat eivät petä koskaan, yeah!

Pakko olla vähän natsi, sori. Ei vaan voi itselleen mitään.

Eikä liity opettajuuteen mitenkään. Opin lukemaan vuonna -76, kolmevuotiaana. Siitä asti olen ollut tällainen. Aina on ottanut silmään ja korvaan ja hypotalamukseen jos kielelliset asiat ovat hitusenkaan viistossa.

Olen ensiksi isä. Seuraavaksi olen aviomies. Sitten olen musadiggari, kirjallisuuden rakastaja, urheilumies, amatöörikokki jne jne… ja myöhemmin opettaja. Ammatti ei ole identiteettini, se on asia jota teen työkseni. Johnny Ramone ei koskaan vienyt kitaraa kotiin. Kirvesmies tuskin kantaa kirvestään olohuoneeseen työpäivän jälkeen. Enkä minä kanna karttakeppiä.

 

[sampio]

Juttelin taannoin erään entisen opettajatyökaverini kanssa alan vaihdosta somen kautta. Kyseli, että miten minä siinä onnistuin ja millaisia juttuja kannattaa nostaa esille, mistä hakea duunia yms. Ihan asiallista juttua ja fiksu tyyppi. Siinä jutustelun lomassa tuli ilmi, että on aika väsynyt siihen työmäärään, mitä tekee, ja ymmärrän sen kyllä hyvin.

Heitin huvikseni muutaman paikan esimerkkeinä, mihin hänen osaamisellaan voisi olla saumaa, mutta sain vastauksena, ettei tuolla palkalla kannata lähteä, kun saa enemmän opettajana + lomat. Kyseessä siis yli 4000 euron kk-palkan duunit. Vähän ihmettelin ensin, mutta heitin vastauksena, että sulla taitaa olla aika paljon ylitunteja - kyseessä siis peruskoulun aineenopettaja.

Sieltä tulikin sitten aikamoinen lista erinäisiä vastuutehtäviä alkaen ihan perus ylitunneista ja luokanvalvojuudesta erilaisiin koko kaupungin ainevastaavuuksiin ja kehittämistehtäviin saakka. Kyseessä on erittäin pätevä ja fiksu tyyppi, mutta mietin siinä itsekseni, että ei kai tuo ole mikään ihme jos vähän väsyttää pyörittää tuota myllyä.

Kävi ilmi, että palkkamme ovat aikalailla samoissa. Yritin jotenkin kohteliaasti muotoilla, että ei se yli 5000 euroa irtoa sormia pyörittelemällä yksityiselläkään puolella, ellei nyt ole jotenkin todella lahjakas tai kilpaillulla alalla. Tehtävistä riippuen itsenäisyyttä ja kalenteroinnin vapautta voi olla tietysti enemmän, ja joillekin jo se, että saa työskennellä aikuisten kesken, on se juttu. Tai syödä ruokansa rauhassa.

Mutta joka tapauksessa kun vähän vastaavanlaisia ajatuksia olen aiemminkin rivien välistä lukenut, jäin siinä kelailemaan, että mitähän sitä opettajien parissa nykyisellään pidetään hyvänä palkkana ja mihin omien kykyjen kuvitellaan kantavan. Fakta kuitenkin on se, että ellei jotain spessutaitoa tietylle alalle ole tai selkää ammattillista kovaa osaamista, harva työllistyy sinänsä hyvällä yleisosaamisella. Kyllä mullekin on ollut helvetisti hyötyä korrektista tavasta kirjoittaa Wilma-viestejä, kun asiakkaiden kanssa olen asioinut, ja huomaan kyllä sen, että olen järjestelmällinen, huolellinen sekä osaan pitää useita lankoja käsissäni ja reagoida joidenkin niiden katkeamiseen luovasti, se kun on opetuksen arkipäivää.

Edellisistä ei vain ole mitään hyötyä, kun asia viedään riittävän tekniseksi. Jos ei ymmärrä asiaa, ei kehällisistä taidoista ole apua. Kaiken oppii aikanaan, ja tämä pätee varmasti niin it-taloihin kuin mainostoimistoihinkin. Mutta sitten tullaan siihen, että varsinkaan pienillä yrityksillä ei ole kiinnostusta ottaa taidoiltaan junioria mutta palkkapyynniltään senioria opettajaa kasvamaan osaajaksi. Yleistaidot eivät paljon paina, jos niiden mukana tulee 1500 euroa isompi palkkapyyntö.

Mutta joo, siinä sitten pikkuhiljaa keskustelu hyytyi, ja toivottelin hänelle hakuonnea. Aivan varmasti kova osaaja, mutta vaatii vain sopivan tarpeen yritykseltä, johon päästä iskemään. Siis tuolla palkkatoiveella. Oma tilanteenihan oli sikäli ihanteellinen, että mulla oli juuri sitä kapean alan osaamista, mitä tietty lafka haki, ja olin tehnyt nimeä osaamisellani jo valmiiksi. Varsinaiset liike-elämässä toimimisen taidot ja kova tekninen osaaminen olivat kyllä aikalailla nollia omista luuloistani poiketen, ja tuo jälkimmäinen on sitä edelleen. Busineksesta ehkä jo himpan verran ymmärrän.

 

[kimbe66]

Mutta joka tapauksessa kun vähän vastaavanlaisia ajatuksia olen aiemminkin rivien välistä lukenut, jäin siinä kelailemaan, että mitähän sitä opettajien parissa nykyisellään pidetään hyvänä palkkana ja mihin omien kykyjen kuvitellaan kantavan.

Olen jo aikaisemmin kertonut, että itse saan noin 4500€/kk minimitunneilla iltalukiossa. Pidän sitä ihan kohtuullisena palkkana, en minä enempää tarvitsekaan. Aikaisemmin, kun olin peruskoulussa, niin tuli melko totaalinen burnout siihen työmäärään ja kävin kolme vuotta opiskelemassa insinööriksi energiatekniikkaan.

Minulla oli siihen aikaan 27 tuntia viikossa opetusta, luokanvalvojan, prosessinohjaajan ja kiva-tiimin tehtävät. Aikaa töihin meni varmasti 60 tuntia viikossa, eikä palkka silti ollut sen parempi kuin nykyäänkään. Tajusin kuitenkin, ettei ne insinöörihommat ole minun alaani ja palasin opettajaksi. Ja onneksi pääsen nykyään melko helpolla. Töihin menee noin 36 tuntia viikossa, eikä nyt kesällä tietysti yhtään.

Minulla ei ole mitään luuloja omista kyvyistäni, tiedän olevani kohtalainen matematiikan ja fysiikan opettaja, mutta muilla aloilla täysin aloittelija. Ja vaikka tuota energiatekniikkaa nyt osaisinkin jonkin verran ja varmaan pärjäisinkin niissä töissä, niin en minä jaksaisi päivät pitkät tuijotella monitoreja valvomossa. Nyt saa sentään olla ihmisten parissa.

 

[koukku]

Kävi ilmi, että palkkamme ovat aikalailla samoissa. Yritin jotenkin kohteliaasti muotoilla, että ei se yli 5000 euroa irtoa sormia pyörittelemällä yksityiselläkään puolella, ellei nyt ole jotenkin todella lahjakas tai kilpaillulla alalla. Tehtävistä riippuen itsenäisyyttä ja kalenteroinnin vapautta voi olla tietysti enemmän, ja joillekin jo se, että saa työskennellä aikuisten kesken, on se juttu. Tai syödä ruokansa rauhassa.

Mutta joka tapauksessa kun vähän vastaavanlaisia ajatuksia olen aiemminkin rivien välistä lukenut, jäin siinä kelailemaan, että mitähän sitä opettajien parissa nykyisellään pidetään hyvänä palkkana ja mihin omien kykyjen kuvitellaan kantavan.

Vähän yllä olevaa asiaa sivuten juttelin keväällä ex-kouluni oman aineryhmäni aineenopettajakollegan kanssa ja samalla tuli puhe palkoista. Tyyppi sai 24 opetustunnilla (+demot) noin 4800 euron kk-tulot, vaikka ikälisät eivät ole vielä lähelläkään maksimia. Hänellä oli LV-vastuun lisäksi muutama (käsienheiluttelu) resurssitunti viikossa ja muutamia palkallisia vastuutehtäviä. Itse sain vuosi sitten samassa koulussa vain hieman suuremman summan 29 opetustunnilla. Että kyllä ne jotkut vaan osaa pelata tätä peliä paremmin kuin muut. Olen lokeroinut kyseisen kollegan tyypiksi, joka ei koskaan tee mitään ylimääräistä ilman sovittua korvausta ja pakko myöntää, että tällainen nihilistinen eurojen kyttääminen sotii ainakin omaa ammattietiikkaa vastaan. Onneksi tuolla oli myös toisentyyppisiä kollegoja, joille jokainen ylimääräinen 10 minuutin opetustilaisuus ei ollut automaattisesti 30 minuutin tukiopetus.

Edit. Oma massiivinen 29 opetustuntia selittyy erään toisen kollegan ohareilla, tyyppi siis lähti virkavapaalle 2 viikkoa ennen koulujen alkua ja meidän muiden piti sitten jakaa keskenämme häneltä jääneet opetustunnit.

 

[BOL]

Toivottavasti en nyt loukkaa ketään, koska se ei ole tarkoitukseni, mutta olen toisinaan ihan aidosti ihmetellyt tiettyjen opettajien "järjenjuoksua" Wilma-viestien osalta. Oma lapseni sai joskus ala-asteella tuntimerkinnän musiikintunnilta, koska hänellä ei ollut kynää. Kynä oli penaalissa ja penaali kaapissa. Hän on luonteeltaan hyvin tunnollinen ja kaikki kouluasiat ovat olleet aina vähän liiankin tiptop ja tämäkin oli ensimmäinen (ja itse asiassa myös ainoa) kerta ikinä, kun hän sai Wilma-merkinnän puutteellisista työvälineistä. Kysyin sitten ihan uteliaisuuttani, että tarvittiinko tunnilla kynää ja vastaus oli, että ei tarvittu, koska sillä tunnilla vain laulettiin. Ja siitä oli kerrottu edellisellä musiikintunnilla, joten siksi hän ei kynää mukaansa ottanutkaan.

Silloin ajattelin, että jos Wilma-viestien lähettely on oikeasti tuolla tasolla monillakin opettajilla, niin turha ihmetellä, jos vie liikaa aikaa. Sen ymmärrän, että siitä ilmoitetaan, jos työvälineitä toistuvasti puuttuu, mutta että nyt yhdestä kerrasta. Kuulemma opettajien on pakko kirjata Wilmaan kaikki myöhästymiset ja muut vastaavat. Jos tämä pitää paikkaansa, niin mä varmaan saisin sitten potkut aika nopeasti, koska mulla ei ole mitään mielenkiintoa puuttua yksittäisiin unohduksiin tai myöhästymisiin. Se on sitten aivan eri asia, jos kyseessä on lyhyen ajan sisällä ja muutenkin toistuvat "tapahtumat". Elämässä nyt vain sattuu niin, että välillä bussi ihan oikeasti tulee myöhässä tai muuten vain on paska aamu tai tulee unohtaneeksi kirjat kotiin. Ei se maailma yksittäisiin tällaisiin tapahtumiin kaadu.

Meilläkin toinen lapsi oli nuorempana sellainen, että pelkäsi myöhästymistä ihan yli kaiken ja lähti aikaisemmalla bussilla kouluun kuin vanhempi sisaruksensa, ettei vain myöhästy. Myöhästymisen pelko aiheutti ihan turhaa stressiä ja kun me kotona opettelimme kovasti sinne omalle epämukavuusalueelle menemistä, niin joku myöhästymismerkintä olisi tällaisessa tapauksessa ollut aivan grande catastrophé. Eka myöhästyminen oli sitten ihan kunnon pommiin nukkuminen yläasteella ja se aiheutti suurta tuskaa. Totesin siihen vain, että mun puolesta voit olla vaikka koko päivän pois kotoa, koska tiesin, ettei siihen edes suostuisi. Mun tarkoitukseni oli vain osoittaa, että tällaista voi käydä huolellisillekin ihmisille ja kyllä se aurinko nousee seuraavanakin päivänä. Mutta tavaksi ei meidän perheessä myöhästellä. Se on huonoa käytöstä ja toisen ajankäytön tärkeyden aliarviointia.

Osaatteko arvon opettajat sanoa, kuinka paljon aikaa keskimääräisenä viikkona menee tuntimerkintöjen kirjaamiseen ja joidenkin tiettyjen oppilaiden vanhempien kanssa kommunikointiin? Kuinka paljon tästä kommunikaatiosta on aiheellista ja hyödyllistä ja kuinka paljon turhaa paskaa?

 

[Knap]

Silloin ajattelin, että jos Wilma-viestien lähettely on oikeasti tuolla tasolla monillakin opettajilla, niin turha ihmetellä, jos vie liikaa aikaa. Sen ymmärrän, että siitä ilmoitetaan, jos työvälineitä toistuvasti puuttuu, mutta että nyt yhdestä kerrasta. Kuulemma opettajien on pakko kirjata Wilmaan kaikki myöhästymiset ja muut vastaavat. Jos tämä pitää paikkaansa, niin mä varmaan saisin sitten potkut aika nopeasti, koska mulla ei ole mitään mielenkiintoa puuttua yksittäisiin unohduksiin tai myöhästymisiin. Se on sitten aivan eri asia, jos kyseessä on lyhyen ajan sisällä ja muutenkin toistuvat "tapahtumat". Elämässä nyt vain sattuu niin, että välillä bussi ihan oikeasti tulee myöhässä tai muuten vain on paska aamu tai tulee unohtaneeksi kirjat kotiin. Ei se maailma yksittäisiin tällaisiin tapahtumiin kaadu.


Osaatteko arvon opettajat sanoa, kuinka paljon aikaa keskimääräisenä viikkona menee tuntimerkintöjen kirjaamiseen ja joidenkin tiettyjen oppilaiden vanhempien kanssa kommunikointiin? Kuinka paljon tästä kommunikaatiosta on aiheellista ja hyödyllistä ja kuinka paljon turhaa paskaa?

Kun esim. poissaolot kirjataan heti tunnin alkuun, sillä voi olla merkittävä vaikutus. Esimerkiksi jos joku vanhempi tietää lapsensa lähteneen ajoissa kouluun, mutta poissaolomerkintä tulee silti, niin tietää jotain tapahtuneen. Onnettomuus tai ei muuten vain ole kiinostanut mennä kouluun. Onnettomuustilainteissa nämä ovat oikeasti tärkeitä merkintöjä reagoinnin kannalta. Mutta jos se lapsi saapuu sitten 15min myöhässä, niin sen poissaolomerkinnän voi vaan korvata sillä ja ns. selitys löytyy sille merkinnälle. Eipä noita pelkäksi kiusaksi ole suuniteltu. Unohtumisten merkitseminen on työväline opettajalle itselleen ja myös kotiväelle. Jos numeroa arvioidessa näitä on paljon ja se vaikuttaisi numeroon, niin ei voi ainakaan sanoa, että ei olisi ollut tiedossa ja näkee myös sen määrän paljon niitä on. Mutta onhan noissa merkinnöissäkin se "kommentti" mahdollisuus, esim. jos bussi myöhässä. Ei se silloin se vaikuta mihinkään vaikka se merkintä siellä olisikin, mutta jos syy on, että lähti liian myöhää kotoaan ja tämä on toistuvaa, niin silloinhan kyse on huolimattomuudesta.

Vaikka osa wilmamerkkinöistä näyttäytyy negatiivisessa valossa, niin eivät ne ole välttämättä kuin eräänlainen muistio. Olen myös kummastellut sitä, kun Twitterissä annetaan Wilma-viesteistä paljon kuraa. Jollekin olisi taas ongelma, jos Wilmassa ei kerrottaisi niin paljoa kaikkea mitä nykyään. Koittaa siinä sitten kaikkia miellyttää. Ehkä noihinkin pitäisi pystyä suhtautumaan tietynlaisella huolettomuudella, eikä tehdä kaikesta niin suurta ongelmaa. Tavallaan myös ikävää, että opettajien päälle langetetaan tuollaisista mitättömistä asioista niin paljon negaa, vaikka koettaa olla vain hyödyksi myös vanhemmille ja ylipäänsä tärkeän työn kautta.

 

[koukku]

Osaatteko arvon opettajat sanoa, kuinka paljon aikaa keskimääräisenä viikkona menee tuntimerkintöjen kirjaamiseen ja joidenkin tiettyjen oppilaiden vanhempien kanssa kommunikointiin? Kuinka paljon tästä kommunikaatiosta on aiheellista ja hyödyllistä ja kuinka paljon turhaa paskaa?

Mä olen jättänyt sen turhan paskan kokonaan pois. Silloin otetaan yhteyttä kun on oikeasti asiaa ja vaikka soitetaan suoraan kotiin ja sitten viestiä perään. Wilma-merkinnöistä laitoin/laitan edelleen myöhästymiset ja poissaolot, mutta näissäkin toimitaan tapauskohtaisesti. Nykyään toisen asteen oppilaitoksessa toimiessani kommunikointi on pääosin opiskelijan ja minun välillä, vaikka osa vanhemmista haluaisi edelleen tehdä kaiken lähes täysi-ikäisen nuoren puolesta. Vanhempien pitää siis selvittää alaikäisten huollettaviensa poissaolot, mutta osa ottaa yhteyttä todella pienissä asioissa. On maailma kyllä muuttunut melkoisesti.

Edit. Koepäivät/koealueet ja kokeiden arvosanat tuli myös tietysti merkittyä ja lisäksi arviointijutut ja tukisysteemit. Käsitin asian kuitenkin enemmän yhteydenpidolliseksi.

 

[kimbe66]

Aikanaan kun olin peruskoulun opettaja, laitoin kyllä merkinnät heti tunnin alussa. Poistin niitä sitten, jos oppilas saapui myöhässä jonkin hyvän syyn takia. Tunnin jälkeen laitoin sitten positiiviset merkinnät heille, jotka niitä ansaitsivat. Muutenhan wilmaan tuli merkittyä koepäivät ja niiden aiheet, kokeiden jälkeen koenumerot. Lisäksi piti täytellä erilaisia tukilomakkeita ja vastailla vanhempien joskus vihaisiinkiin viesteihin. Nämä vanhemmat sen yleensä tekivät aikaa vieväksi. Jostain syystä eivät millään käsittäneet, etten minä pysty heidän lastensa jokaikisellä tunnilla olemaan antamassa tukea, vaikka luokanvalvoja olinkin. Ja vaikka niitä tukilomakkeita täyttelinkin sekä vanhempien kanssa sovin tarvittavasta tuesta.

Eivät toki kaikki vanhemmat tällaisia olleet, mutta ne harvat ja valitut jaksoivat jatkuvasti pommittaa viesteillä. Jos olisin vastaamatta jättänyt, olisi luultavasti koko kaupungin opettajakunta kuulla kunniansa paikallislehden yleisönosastossa.

 

[Snakster]

Kun esim. poissaolot kirjataan heti tunnin alkuun, sillä voi olla merkittävä vaikutus. Esimerkiksi jos joku vanhempi tietää lapsensa lähteneen ajoissa kouluun, mutta poissaolomerkintä tulee silti, niin tietää jotain tapahtuneen. Onnettomuus tai ei muuten vain ole kiinostanut mennä kouluun. Onnettomuustilainteissa nämä ovat oikeasti tärkeitä merkintöjä reagoinnin kannalta. Mutta jos se lapsi saapuu sitten 15min myöhässä, niin sen poissaolomerkinnän voi vaan korvata sillä ja ns. selitys löytyy sille merkinnälle. Eipä noita pelkäksi kiusaksi ole suuniteltu. Unohtumisten merkitseminen on työväline opettajalle itselleen ja myös kotiväelle. Jos numeroa arvioidessa näitä on paljon ja se vaikuttaisi numeroon, niin ei voi ainakaan sanoa, että ei olisi ollut tiedossa ja näkee myös sen määrän paljon niitä on. Mutta onhan noissa merkinnöissäkin se "kommentti" mahdollisuus, esim. jos bussi myöhässä. Ei se silloin se vaikuta mihinkään vaikka se merkintä siellä olisikin, mutta jos syy on, että lähti liian myöhää kotoaan ja tämä on toistuvaa, niin silloinhan kyse on huolimattomuudesta.

Vaikka osa wilmamerkkinöistä näyttäytyy negatiivisessa valossa, niin eivät ne ole välttämättä kuin eräänlainen muistio. Olen myös kummastellut sitä, kun Twitterissä annetaan Wilma-viesteistä paljon kuraa. Jollekin olisi taas ongelma, jos Wilmassa ei kerrottaisi niin paljoa kaikkea mitä nykyään. Koittaa siinä sitten kaikkia miellyttää. Ehkä noihinkin pitäisi pystyä suhtautumaan tietynlaisella huolettomuudella, eikä tehdä kaikesta niin suurta ongelmaa. Tavallaan myös ikävää, että opettajien päälle langetetaan tuollaisista mitättömistä asioista niin paljon negaa, vaikka koettaa olla vain hyödyksi myös vanhemmille ja ylipäänsä tärkeän työn kautta.

Onkohan usein käynyt niin, että on sattunut onnettomuus ja pelastustyöt on päästy wilma-merkinnän ansiosta aloittamaan nopeammin kuin muuten olisi tapahtunut?

Noin muuten olen sitä mieltä, että satunnaiset ja tahattomat myöhästymiset ja sekoilut ovat opettajan ja oppilaan välisiä asioita ja pidän vähän ammattitaidon puutteenakin sitä, jos yksittäistä häiriköintiä ei pystytä koulussa hoitamaan ilman viestiä vanhemmille. Siinähän käy helposti myös niin, että kärpäsestä kasvaa härkänen ja samasta teosta tulee tuplasanktio, kun ensin opettaja laittaa ruotuun ja kotona sitten uusi kurinpalautus. Jos hämminkiä on enemmän tai usein, niin sitten ilman muuta merkinnät kehiin.

 

[TosiFani]

...Noin muuten olen sitä mieltä, että satunnaiset ja tahattomat myöhästymiset ja sekoilut ovat opettajan ja oppilaan välisiä asioita ja pidän vähän ammattitaidon puutteenakin sitä, jos yksittäistä häiriköintiä ei pystytä koulussa hoitamaan ilman viestiä vanhemmille...

Kannattaa miettiä myös opettajan vastuuta näissä tilanteissa. Myöhästymiset, poissaolot ja sekoilut saattavat vaarantaa oppilaan turvallisuutta, joten ne mielestäni tulee kirjata ylös. Jos vanhempi ei halua nähdä Wilma merkintöjä, hän voi pyytää "pimennyksen" opettajalta tai jättää Wilman kokonaan pois.

 

[Snakster]

Kannattaa miettiä myös opettajan vastuuta näissä tilanteissa. Myöhästymiset, poissaolot ja sekoilut saattavat vaarantaa oppilaan turvallisuutta, joten ne mielestäni tulee kirjata ylös. Jos vanhempi ei halua nähdä Wilma merkintöjä, hän voi pyytää "pimennyksen" opettajalta tai jättää Wilman kokonaan pois.

No myöhästymiset ja poissaolot on tietysti hyvä kirjata, mutta lähinnä tarkoitan näitä "jutteli kaverin kanssa tunnilla" -tyyppisiä merkintöjä. A.S. Neilliä siteeratakseni lapset kyllä osallistuvat opetukseen, jos se on tehty kiinnostavaksi. Tai sitten vaikka kuten Loris Malaguzzi totesi: "aikuinen ei saa tuhlata lapsen aikaa."

Ei kyllä saisi pulista tunnilla, mutta minusta on enemmän opettajan homma hoitaa asia kuntoon kuin minun.

 

[Jymäkkä]

No myöhästymiset ja poissaolot on tietysti hyvä kirjata, mutta lähinnä tarkoitan näitä "jutteli kaverin kanssa tunnilla" -tyyppisiä merkintöjä. A.S. Neilliä siteeratakseni lapset kyllä osallistuvat opetukseen, jos se on tehty kiinnostavaksi. Tai sitten vaikka kuten Loris Malaguzzi totesi: "aikuinen ei saa tuhlata lapsen aikaa."

Ei kyllä saisi pulista tunnilla, mutta minusta on enemmän opettajan homma hoitaa asia kuntoon kuin minun.

Näin varmasti on, että opettaja ensisijaisesti vastaa työrauhasta luokastaan. Mutta kyllä vastuuntuntoinen vanhempi myös ottaa käytöstavat lapsensa kanssa puheeksi, jos noita pulina- viestejä kilahtelee Wilmaan jatkuvasti. Yhteistyötähän tämä on.

Noin yleisesti opettajana välttäisin "liian aktiivista" Wilma- kirjailua. Jatkuvat merkinnät ja viestit kuormittavat opettajaa sekä huoltajia paljon saatavia hyötyjä enemmän. Poissaolot ja vastaavat on merkittävä, mutta muuten en itse merkkaile mitään, ja tarvittaessa sitten viesti/soitto suoraan huoltajalle, jos oppilas tuottaa jatkuvasti hämminkiä luokassa. Osaamisestaan oppilaat kyllä saavat palautetta ihan siinä tuntityöskentelyn lomassa, en koe tarvetta mitään hyvä- merkintöjäkään viljellä.

 

[Jymäkkä]

Vähän yllä olevaa asiaa sivuten juttelin keväällä ex-kouluni oman aineryhmäni aineenopettajakollegan kanssa ja samalla tuli puhe palkoista. Tyyppi sai 24 opetustunnilla (+demot) noin 4800 euron kk-tulot, vaikka ikälisät eivät ole vielä lähelläkään maksimia. Hänellä oli LV-vastuun lisäksi muutama (käsienheiluttelu) resurssitunti viikossa ja muutamia palkallisia vastuutehtäviä. Itse sain vuosi sitten samassa koulussa vain hieman suuremman summan 29 opetustunnilla. Että kyllä ne jotkut vaan osaa pelata tätä peliä paremmin kuin muut. Olen lokeroinut kyseisen kollegan tyypiksi, joka ei koskaan tee mitään ylimääräistä ilman sovittua korvausta ja pakko myöntää, että tällainen nihilistinen eurojen kyttääminen sotii ainakin omaa ammattietiikkaa vastaan. Onneksi tuolla oli myös toisentyyppisiä kollegoja, joille jokainen ylimääräinen 10 minuutin opetustilaisuus ei ollut automaattisesti 30 minuutin tukiopetus.

Edit. Oma massiivinen 29 opetustuntia selittyy erään toisen kollegan ohareilla, tyyppi siis lähti virkavapaalle 2 viikkoa ennen koulujen alkua ja meidän muiden piti sitten jakaa keskenämme häneltä jääneet opetustunnit.

Nämä on vähän kaksipiippuisia juttuja. En itsekään pidä/jaksa harrastaa jokaisen työtehtävän kirjailusta ja laskuttamisesta, mutta minusta hyvä työnantaja selkeästi nimeää ja jakaa nämä lisävastuut, joista sitten maksetaan sovittu korvaus. Ei sekään toimi tai ole reilua, että venyjät venyy ilmaiseksi.

Meillä tämä homma on onneksi kunnossa, aina tietysti hienosäätöä sen suhteen, mitä uusia tehtäviä tulee korvattavaksi ja mitä ehkä voidaan jo tiputtaa pois. Itselläkin noita on, ja kyllä tuonne viiteen tonniin pääsen näiden kanssa ihan perustuntien mukaisella opetusmäärällä. Ikälisät on täydet ja yksi henkilökohtainen lisä. Suhtaudun tuohon korvattavaan lisätyöhön niin, että en tunteja laske tai nillitä pilkuntarkasti mikä tuohon kuuluu. Totta kai järjellisissä rajoissa on korvattava lisätyökin pysyttävä, mutta tästä ei toistaiseksi ole ongelmaa tullut.

 

[clayman]

Näin varmasti on, että opettaja ensisijaisesti vastaa työrauhasta luokastaan. Mutta kyllä vastuuntuntoinen vanhempi myös ottaa käytöstavat lapsensa kanssa puheeksi, jos noita pulina- viestejä kilahtelee Wilmaan jatkuvasti. Yhteistyötähän tämä on.

On lisäksi opettajan hyödyksi tiedoittaa huoltajia, mikäli luokassa/opetustilanteessa oppilas häiritsee muita oppilaita/opetusta.

Ei kyllä saisi pulista tunnilla, mutta minusta on enemmän opettajan homma hoitaa asia kuntoon kuin minun.

Häiriköinnin voimistuessa saattaa huoltaja kysyä miksi käytöksestä ei olla ilmoitettu aiemmin. Yläkoulun puolella opettaja ei voi myöskään tietää, ketkä niitä merkintöjä toivovat ja ketkä ei. Osa huoltajista kun haluaa tietää, mitä koulussa tapahtuu.

Ongelmia saattaa nousta esiin myös siinä vaiheessa, kun tuntikäyttäytyminen heijastuu arvosanassa. Ilman merkintöjä, huoltaja voi kyseenalaistaa arvosanan. Jälleen sama asia - miksi asiasta ei olla ilmoitettu aiemmin?

Tuntimerkintöjä laitetaan myös siksi, että ne näkyvät luokanvalvojallekin. Ne eivät siis ole pelkästään viesti huoltajille.

Pääasiallinen kasvatusvastuu on aina huoltajalla. Siinä käy helposti niin, että jos huoltajaa ei kiinnosta, ei oppilastakaan ja se näkyy käytöksessä.

 

[sampio]

Tuohon lisätehtävien kirjaamiseen tai haalimiseen: ehdottoman hyvä, että ne pääosin ovat kirjattu selkeästi tehtyjen tuntien osalta, mutta kuten yllä on jo mainittu, en itse jaksaisi nillittää jokaisesta vartista, kun kuitenkin on niitä keissejä, joissa tunnin sovittuun juttuun menee kolme varttia jne. Johonkin raja on hyvä vetää, mutta yhtälailla välillä vitutti se, että oppilaiden hyväksi suunniteltu tempaus sai osakseen sitä kitinää ilmaisesta ylityöstä. Useimmiten juuri niiltä, jotka tekivät kaiken muutenkin minimillä ja jättivät kaikki yhteiset tyhyt sun muut väliin, jos vain mahdollista.

Wilma-merkintöihin: yksittäisiä kyniä tai vihkoja harvemmin jaksoin kirjata unohtuneeksi, mutta jos jollain oli tapana säätää joka tunti noiden kanssa, merkkasin saatteen kera ja jonkin ajan jälkeen sitten kotiin yhteys asiasta. Olen vähän periaatteellinen ja työllistin itseäni näillä, mutta ajattelen, että kyse on taidoista, joita työelämässäkin vaaditaan. Ja tämä on vahvasti oppilassidonnaista - joillain porukat ryyppää, isä on tappanut itsensä tai masennusjakson jälkeen tullaan tunnille, eikä silloin kynät paina missään. Ei myöskään silloin, jos joku ylitunnollinen on tyyliin ryöstetty koulumatkalla. Mutta tosiaan, jos taustalla on välinpitämättömyys, on mielestäni siitä muutaman huomautuksen jälkeen hyvä tietää säännöllisesti kotonakin.

Poissaolot kirjasin tietenkin, samoin selkeän huonon käytöksen. Mua ei todellakaan joku satunnainen kirosana haittaa, parempi saada herätettyä tunteita ja keskustelua, kunhan pysyttiin asiassa. "Eihän siinä ole vitunkaan järkeä, että..." ei todellakaan haitannut, mutta "vitun pakolaiset/homot/läski" haittasi.

Myöhästymisiä en aina kirjannut, jos tunti ei käytännössä ollut alkanut eikä häiriötä aiheutunut. Taas, jos se oli jatkuvaa tai häiritsi tuntia, kirjasin.

Wilmaan asioiden tarkka kirjaaminen saattaa olla myös huoltajien ja/tai lastensuojelun toive. Opettajan ja miksei myös lapsenkin oikeusturvaa se myös palvelee. Jos oppilaan käytöksestä on laajalti merkintöjä, on syytä huoltajajienkin kelailla, josko koulussa käytös poikkeaisikin kodin roolista. Tai toisin päin: jos merkintöjä tulee vain yhdeltä opettajalta, olisiko ehkä opettajan syytä tarkastella periaatteitaan.