Korjailen tässä viimeisiä esseitä tältä vuodeltä. Seiskojen töitä ja teemana sisällissota, rapiat 60 kappaletta kohta takana. Pakko myöntää, että osa tämän duunin hienoutta tulee esille tässä vaiheessa, nimittäin se, että teineistä moni on soittanut tai käynyt juttelemassa sukunsa vaiheista isovanhempiensa kanssa. Voi tämän ottaa kyynisestikin, ja funtsia, että numeron takia se on tehty, no toki niinkin. Mutta jos nyt jumankauta 13-vuotiaat juttelevat sukunsa vaiheista, niin onhan se aivan huikeaa, olipa motiivi mikä tahansa. Kaiken lisäksi vielä mielenkiintoisia tarinoita, varmasti ihan kiva heillekin joskus myöhemmin, että ovat noita tietoja onkineet isoisovanhemmistaan.
Vaan kyllä tässä alkaa olla jo kohtalaisen tyhjä olo. Aika paljon tulee jätettyä itsestään noille tunneille, joten tässä loppusuoralla alkaa olemaan lievää väsyä henkisesti. Ja fyysisesti, kun näitä viimeisiä juttuja tässä vääntelee.
Jännä juttu tuo valvontaluokan kanssa synkkaaminen. Mulla on nyt ryhmä, jossa ei juuri ole suuria historian tai lätkän ystäviä, ja tuntuu, ettei meinaa syntyä kunnon yhteyttä porukkaan millään. Ihan mukavaa jengiä, mutta kun en itse ole ollut mikään mopopoika tai tykännyt juuri pelailla pleikkareilla, on vaikea päästä samalle aaltopituudelle. En meinaa sitä, että pitäisi olla mitään kaverieta oppilaiden kanssa, mutta yhteiset kiinnostuksenkohteet ymmärrettävästi auttaa synkkaamisessa. Tietysti syynä on sekin, että on siinä luokanohjaajan roolissa ja joutuu hoitamaan myös ikäviä asioita, mutta silti toivon, että ensi kerralla arpa tuo enemmän omantyylistä sakkia valvontaryhmääni.
Tällaista väsynyttä ajatuksenvirtaa. Lomia vaan kaikille.
Vaan kyllä tässä alkaa olla jo kohtalaisen tyhjä olo. Aika paljon tulee jätettyä itsestään noille tunneille, joten tässä loppusuoralla alkaa olemaan lievää väsyä henkisesti. Ja fyysisesti, kun näitä viimeisiä juttuja tässä vääntelee.
Jännä juttu tuo valvontaluokan kanssa synkkaaminen. Mulla on nyt ryhmä, jossa ei juuri ole suuria historian tai lätkän ystäviä, ja tuntuu, ettei meinaa syntyä kunnon yhteyttä porukkaan millään. Ihan mukavaa jengiä, mutta kun en itse ole ollut mikään mopopoika tai tykännyt juuri pelailla pleikkareilla, on vaikea päästä samalle aaltopituudelle. En meinaa sitä, että pitäisi olla mitään kaverieta oppilaiden kanssa, mutta yhteiset kiinnostuksenkohteet ymmärrettävästi auttaa synkkaamisessa. Tietysti syynä on sekin, että on siinä luokanohjaajan roolissa ja joutuu hoitamaan myös ikäviä asioita, mutta silti toivon, että ensi kerralla arpa tuo enemmän omantyylistä sakkia valvontaryhmääni.
Tällaista väsynyttä ajatuksenvirtaa. Lomia vaan kaikille.