Mukava pelihän tämä on. Itse en salibandya koskaan juniorina pelannut. 90-luvun maaseudulla se olisikin ollut harvinaista. Eri sählyvuoroilla käytiin kuitenkin sen ajan letkumailoilla höntsäämässä. Urheilin muutenkin monipuolisesti. Jääkiekkoa poikien divisioonatasolla asti ja myöhemmin 3-divisioonassa, jalkapalloa junioreissa sekä 3-, 4-, ja 5-divisioonassa, Lentopalloa d-junioreissa, pesäpalloa ala-asteella ohjatuissa harjoituksissa ja kaikenlaista muutakin. 80- ja 90-luvun lapsille ja nuorille maaseudulla liikkuminen ja urheileminen oli luonnollinen tapa - ei ajateltu aina että harrastetaan mukamas erikseen jotain lajia, vaan kaikkea mahdollista.
Salibandya aloitin joukkueessa pelaamaan 24-vuotiaana 2005. Olin jo jääkiekossa ja jalkapallossa lopettanut joukkuetasolla ja sählyvuoroilla peli oli helppoa minulle. Ajattelin, että tätäkin lajia olisi hyvä kokeilla kun pelihommat kiinnostivat vielä. Ajattelin myös, että jos menen 5.divariin, niin ainakin en jää siellä jalkoihin. Se oli ehkä vikatikki. Pelin taso oli karmeaa. Jos syötit oman joukkueen pelaajalle pallon, niin harvoin sait sen takaisin, kun se oli jo suupaistu kohti vastustajan maalia. No, maanantaisin sai pelivuorolla hyvät hiet ja kolmen viikon välein turnauksissa.
Ensimmäisellä kaudellani kolmosdivarissa 2008-09 laji alkoi jo vähän enemmän maistua, koska joukkueen pelaaja-valmentaja vaati pelaajilta taktista peliä. Treeneissä pääsi jo hyville sykkeille ja nautin jo syöttelystä ja pallon kierrätyksestä. Vuodesta 2012 lähtien olen pelannut 2-divarissa. Ensimmäisillä kausilla pelasin joukkueessa, jossa oli ihan oikea valmentaja. Nyt viimeiset pari kautta joukkueessa, jossa ei ole valmentajaa eikä monimutkaisia taktiikoita. Olemme kuitenkin lohkossamme neljän parhaan joukossa. Pelaamme hyvin suoraviivaisesti hyökkäämällä vastaan emmekä liikaa pidä palloa. Joukkueemme on muutenkin erikoinen, kun ainostaan yksi pelaaja on juniorina pelannut salibandya. Menestystämme auttaa kuitenkin että porukassa on paljon entisiä ja nykyisiä palloilulajien SM-tason pelaajia. Esimerkiksi näiden kavereiden laukaisutekniikka ei ole kummoinen, mutta pelisilmä ja räjähtävyys ja muu fyysinen suorittaminen korkeaa tasoa tälle tasolle.
Tällä hetkellä laji maistuu eikä lopettaminen käy vielä mielessä. Pari kertaa viikossa hyvät pelivuorot kavereiden kanssa ja kerran viikkoon matsi. Pelipäivinä on adrenaliinia veressä niinkuin juniorina jääkiekkomatsipäivänä. Parhaimmillaan sarjassa on tällä kaudella kuulutettu parinsadan katsojan yleisökin. Huippu-urheilua tämä ei tällä tasolla ainakaan ole. Olen nähnyt pelaajia, jotka aloittavat lajin 2-divisioonatasolta. Yksi entinen Mestiskiekkoilija jopa meni Salibandyliigaan pelaamaan kahden kauden lajissa mukanaolemisen jälkeen ja pelasi siellä vuosikausia. Huippu-urheilun kriteerit täyttyvät tässä lajissa ehkä maajoukkuetason pelaajien kohdalla. Mutta laji tarjoaa mahdollisuuden esimerkiksi monille muiden lajien palloilijoille ja ex-palloilijoille näyttää osaamisensa hyvällä tasolla.
