On aika oluen

  • 686 703
  • 4 057

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Eilen illasta tulimme vanhempieni luokse joulun viettoon. Ja mikäs sitä oli tullessa, kun isäukko oli hankkinut pienen kanisterillisen aitoa maalaistalossa tehtyä sahtia. Ja ei mitä tahansa sahtia, vaan sellaista, jonka on tehnyt useammankin sahdinteon suomenmestaruuden voittanut henkilö. Ja kyllä tuo hyvää on. Paljon parempaa kuin nuo tehdassahdit, jota esimerkiksi Lammin Sahti tekee, vaikka ei niissäkään mitään vikaa ole... Melkein yhtä hyvää sahtia, kuin mitä minä ja pari kaveriani teimme kymmenisen vuotta sitten tänä kesänä edesmenneen mummuni opastuksella... Hänellä oli tuolloin 75 vuoden kokemus tuosta jalosta kansanperinteestä.

Hyvä sahti on äärettömän hieno olut. Arvostihan sitä myös tämä edesmennyt olutguru Michael Jacksonkin. Tottumattomalle sahti voi olla petollinenkin tuote, mutta kaikkeen tottuu. Olen sitä mieltä, että sahdissa on jotain samaa vivahdetta kuin joissain belgialaisissa luostarioluissa sekä saksalaisissa bockeissa.
 

Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
koko viesti

Siinä se tuli sanottua kaikki tarpeellinen. Sanoisin, että jos ei jostain talosta lomalle tullessa saa itse tehtyä niin Finlandiaa ennen lammilaista. Orimattilasta saisi kanssa hyvää mutta ei sinne kympin pytyn takia viitsi ketään ajattaa.
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Nognen Underlig Jul ja Gouden Caroluksen Christmas ovat tänään aattoillan juominan. Alkupalaksi menee Schlenkerlan Eiche, jota tuli jo aiemmin joulukuussa pullo juotua ja todella hyväähän se oli.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ruokajuomaksi VASPin LuomuPils, ja jouluehtoon nautiskelujuomina Gouden Carolus Christmas sekä Fuller's Old Winter Ale.
 

olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Gouden Carolus Christmas oli ehkä jopa liiankin mausteinen minun makuuni, Classic lienee se oma suosikkibelgini. Hyvä olut toki jouluinenkin versio, siis ihan huippu oikeastaan sekin. Itselläni ohjelmassa tulee olemaan ensin. Scherlenka Rauchbier Märzen ja Mikkellerin X-mas porter.
 
Suosikkijoukkue
Hiroshima Toyo Carp
Otin Koffin normiportterin rinnalle tämän uuden Brooklyn-version ja ihan hyvää kamaa on. Ei ihan niin hyvää, kuin ensin mainittu, mutta parempi kuin odotin.
 

VTVH

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo
Nognen Underlig Jul ja Gouden Caroluksen Christmas ovat tänään aattoillan juominan. Alkupalaksi menee Schlenkerlan Eiche, jota tuli jo aiemmin joulukuussa pullo juotua ja todella hyväähän se oli.

Tuossa on aikamoinen maustepommi yhdelle illalle, mutta mikäs siinä jos tykkää. Itselleni riittäisi noista molemmista hyvin vaikka 0,25l kokoiset pullot. Varsinkin Gouden Caroluksen Christmas on aika haastava olut.

Schlenkerlan Eiche oli meillä jouluruokajuomana ja illalla nautiskelin Green Flash Brewingin Le Freak Alen, Plevnan Siperian ja lopuksi Plevnan Barley Wine 2012:n.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Juuri tuopin hyvää sahtia kumosin. Vielä joku viitisen litraa olisi jäljellä perheellä. Kyllä kelpaa...

Alko-olusista korkkaamatta tälle päivälle on StaPan extra bitteri ja VASPIN savukataja. Myöhempää, saunan jälkeistä fiilistelytilaa osottaa Mikkellerin Santa's little helper 2011.

Kelpaa!

Hyvää joulua olut-ihmisille, nauttikaa.

PS. Helmikuussa tulee taas Alkoon käsityöolutviikot. Mahtavia olusia on sinnekin tulossa, HUH HUH!
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Gouden Carolus Christmas tuli tosiaan eilen nautiskeltua. Aika mielenkiintoinen maku, ja haastoi tietyllä tapaa juojansa. Enkä oikein tiedä pidinkö vai enkö. Tietynlaisen arvostuksen vallitessa siemailin tuota olutta, ja makua irtosi varsinkin juoman lämmetessä. Lakritsia oli mukavasti jälkimaussa. Anistakin löytyi, muttei niin ylitsevuotavasti kuin ennakkoon ajattelin.

Tänään sitten testiin Schlenkerlan Eiche.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En ole perinteisestikään mikään luostarioluieden ystävä, mutta joulun kunniaksi ajattelin antaa mahdollisuuden. Sokkovalinta osui Kasteelin Winteriin, ja oli kyllä pettymys. Tosin olutopaskaan ei tästä innostu, joten täytyy joskus tsekata joku oikeasti hyvä luostariolunen.

Kasteel Winter on turhan makea ja kahvi puskee läpi. Ihan kuin lasin pohjalle olisi jäänyt vähän kahvia ja päälle kaadettu pikkaisen seissyttä perusluostariolutta. Tavallaan tuossa on vivahteita, mutta kylmänä juodessa ne eivät oikein pääse oikeuksiinsa. Tosin tätä ei kait pitäisikään juoda ulkovarastokylymyydessä, vaan olisi pitänyt antaa lämmetä. No, vielä on pari lasia jäljellä. Vahvaakin on perhana, ja tekisi mieli joku muukin tähtemme jääneistä oluista juoda näin vikana kunnon jouluiltana ennen arkea.
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Luostarioluet. Leffe blond, Leffe bruin ja Chimay. Näitä kannattaa ottaa aina lasillinen, kun aikaa on ja vastaan tulee.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luostarioluet. Leffe blond, Leffe bruin ja Chimay. Näitä kannattaa ottaa aina lasillinen, kun aikaa on ja vastaan tulee.

Joo, Leffet on tuttuja ja hyviähän ne ovat. Luostarioluissa maku on yhdellä sanalla sanottuna ehkä "täyteläinen", ja nykyisin olutmakuni on mennyt enemmän ja enemmän sinne melkein vastakohtaan eli "raikkaan" suuntaan. Ja raikas ei tietenkään ole vetinen lager, vaan nää greippiset ja havuiset apat ja ipat.

Mut toki, luostarioluillekin on paikkansa ja joskus pitää ajan kanssa perehtyä johonkin sen olutgenren huipputuotteeseen. Kuten mainitsit, niin nämähän on just sellaisia, että lasillinen ja ajan kanssa. "Sessio-oluet" sitten erikseen.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nyt tuli maisteltua elämäni parasta olutta: Firestone Double Jack Douple IPA. Kertakaikkisen huikea tuote!
 

Köpi

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Buffalo Sabres, Green Bay Packers
Kasteel Winter on turhan makea ja kahvi puskee läpi.

Jos Winter on turhan makea, niin mitähän Donker samalta panimolta sitten on?

Henkilökohtaisesti kun tuo Donker lukeutuu suoraan sanottuna karmeimpiin olusiin mitä itse olen juonut (todella vaikeuksia tuotti saada 0,33 l pullo tuhottua). Aivan ällömakea ja siihen nähden Winter oli kyllä positiivinen yllätys, tuli sitten lopulta ostettua toinenkin pullo kaappiin, juodaan joskus pois.

Tosiaan nuo edellisessä viestissä mainitsemani oluet tuli juotua aattoiltana ja olihan niissä makua ja maustetta vaikka muille jakaa. Caroluksen tuotteessa oli taas sitä lakritsia, mutta tällä kertaa ei niin paljoa kuin yhdessä saman panimon pääsiäisoluessa. Mutta ei tämä Classicille vielä pärjää.

Nogne oli taas Nogne. Tämä panimo ei floppia eteeni tuo, mutta ei tämä parhaimmistoa silti ollut. Jotenkin jäin kaipaamaan tähän runkoa lisää, tosin vaikea sanoa tekisikö tuhdimpi runko tästä oluesta jo sitten ylimaustetun. Kyllähän siellä ne kardemummat yms. hyvin maistuivat.

Välipäivinä pitää vielä testata tuo Alesmith Holiday Ale. Oikeastaan kun pitkälti suurin osa tuli testattua tuosta Alkon jouluolut-valikoimasta, pidän sitä tänä vuonna suhteellisen laadukkaana.
 

Ramchester

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Saako kysyä mistä löysit tuollaisen tuotteen? Vilkaisin Ratebeeriin, ja tekisi mieli ehdottomasti kokeilla!

Kesäisen Chicago-San Francisco road tripin omaa tuontia oli vielä korkkaamatta. Eipä noita taida paljon Suomeen eksyä, jos ei itse käy syntysijoilta hakemassa.

Onko jollain muuten tietoa toimivista erikoisolueiden nettikaupoista?
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
10% St. Bernardus Christmas Ale nyt lasissa. Jouluoluiden ehdotonta parhaimmistoa tämä.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
10% St. Bernardus Christmas Ale nyt lasissa. Jouluoluiden ehdotonta parhaimmistoa tämä.
Harmillisesti tuota ei ollut vielä hyllyssä kun tuossa kuun alussa käytiin Tukholmassa. Olisin mielellään ostanut putelin. Olen noin muutoin tykännyt St. Bernarduksen oluista paljon. Heitän jopa niin rohkean väitteen, että heidän quadrupelinsa, eli Abt. 12 kolahti meikäläiselle paremmin kuin Westvleteren 12.

Sen lisäksi kyseisen panimon Grottenbier on dubbeleiden parhaimmistoa ja Wit erittäin laadukas belgivehnä ja pyyhkii lattioita jollain Hoegaardenilla.
 

mice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Flames, Juventus, Parma
Harmillisesti tuota ei ollut vielä hyllyssä kun tuossa kuun alussa käytiin Tukholmassa. Olisin mielellään ostanut putelin. Olen noin muutoin tykännyt St. Bernarduksen oluista paljon. Heitän jopa niin rohkean väitteen, että heidän quadrupelinsa, eli Abt. 12 kolahti meikäläiselle paremmin kuin Westvleteren 12.

Sen lisäksi kyseisen panimon Grottenbier on dubbeleiden parhaimmistoa ja Wit erittäin laadukas belgivehnä ja pyyhkii lattioita jollain Hoegaardenilla.
Eikos noilla St. Bernarduksen Abt. 12:lla ja Westvleterenin 12:lla ole jonkinlaista yhteistä syntyhistoriaakin jopa? Näin ainakin muistelen jostain lukeneeni. Joka tapauksessa molemmat ovat ehdotonta olutparhaimmistoa.

Itsekin tykkään St. Bernarduksen oluista. Tämä jouluversio tuli tilattua aikanaan Belgiasta, kun ei täältä pohjolan perukoilta tunnu löytyvän. Ja tosiaan myös Grottenbier on ehdotonta dubbelien parhaimmistoa. Harmi, että poistui taas Alkosta, mutta eiköhän tuo taas tiensä löydä takaisin.
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Itse en jäänyt kaipaamaan Urbockia, aivan liian savuinen ja tervainen meikäläiselle. Tuo Eiche dobbelbock voisi toimia paremmin, jos on miedompi ja makeampi.

Nyt on Eiche maisteltu, ja toden totta, sopi paljon paremmin mun suuhun kuin toi Urbock. Eiche on vähemmän hyökkäävä savuisuuden suhteen, ja muutenkin todella tasapainoinen olut.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Joulusaunaa sulostutti East Indian Pale Ale, Brooklynin tuotoksia. Ihan kiva pikku ipukka, ei mitenkään kovin humalainen ja prosenttejakin oli maltilliset kuusi ja risat. Sopi saunaan oikein hyvin - jotain peruslageria enemmän luonnetta, mutta ei kuitenkaan mikään hiljaksiin nautiskeltava humalapommi. Tykkäsin ja join pari ihan mielelläni, mutta en nyt syvästi rakastunut kuitenkaan.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Eikos noilla St. Bernarduksen Abt. 12:lla ja Westvleterenin 12:lla ole jonkinlaista yhteistä syntyhistoriaakin jopa? Näin ainakin muistelen jostain lukeneeni. Joka tapauksessa molemmat ovat ehdotonta olutparhaimmistoa.
Muistikuvani on sellainen, että St. Bernardus valmisti Westvleterenit yhteen aikaan, kunnes oluen valmistus palautui takaisin Westvletereniin. Kaipa sitten sen reseptistä kehittivät omansa tuolla St. Bernarduksen puolella. Hiukan ilkeästi Westvleteren 12:sta "feikkinä" ja "kloonina" pidetty. En käsitä miksi, kun olut on erittäin maukas quadrupeli ja kuten tosiaan sanoin molempia juoneena tuo Bernarduksen Abt kolahti jopa hiukan enemmän.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tänään käväisin pikavisiitillä Helsingissä ja istuin iltaa kaverin kanssa ensin Kaislassa ja sitten ruoan merkeissä Vltavassa. Tällä reissulla tuli testattua muutamaa hienoa tuotetta. Ensin Kaislassa Mufloni Pils, joka oli varsin pätevä lajissaan. Humalointi oli maistuva ja vahva, mutta ei läpitunkeva. Seuraavana oli vuorossa Malmgårdin portteri (Emmer?), joka oli ihan OK, mutta ei mikään huippu. Ehkä jotenkin eleetön... Vltavassa aloitin vaalealla Holballa. Aina helppo juoda, mutta melko persoonaton tshekki. Toi jotenkin mieleen enemmän saksalaiset lagerit... Illan päätti ruoan kanssa nautittu Muflonin portteri (vai oliko se Stout?). Kiitokset henkilökunnalle suosituksesta! Oli laadukas olut, ja pieksi jopa Koffin valmistaman serkkunsa. Suosittelen siis ehdottomasti.

Kaikki olivat pieniä oluita, lukuun ottamatta tuota viimeistä.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United, Edmonton Oilers
Illan päätti ruoan kanssa nautittu Muflonin portteri (vai oliko se Stout?). Kiitokset henkilökunnalle suosituksesta! Oli laadukas olut, ja pieksi jopa Koffin valmistaman serkkunsa. Suosittelen siis ehdottomasti.

Onko tämä Muflonin portteri nyt joku tuoreempi tapaus? Mä join sitä puoltoista viikkoa sitten pakkailujen jälkeen tuopillisen Gallow's Birdissä että tapanina City-Pool -matsia tsiigatessa toisen Ylläksen Selvä Pyyssä enkä muista tohon aikaisemmin törmänneeni. Ei ole ehkä yhtä kuiva kuin Koff, mutta hyvää kamaa silti yhtä kaikki. Selvä Pyy tarjosi myös BrewDogin kuulemma uutta tummaa scottish alea mutta sen nimeä en hölmösti muista. Ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen huikea. Libertine se ei ollut.

Edit: BrewDogin Santa Paws oli kyseessä.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Onko tämä Muflonin portteri nyt joku tuoreempi tapaus? Mä join sitä puoltoista viikkoa sitten pakkailujen jälkeen tuopillisen Gallow's Birdissä että tapanina City-Pool -matsia tsiigatessa toisen Ylläksen Selvä Pyyssä enkä muista tohon aikaisemmin törmänneeni. Ei ole ehkä yhtä kuiva kuin Koff, mutta hyvää kamaa silti yhtä kaikki. Selvä Pyy tarjosi myös BrewDogin kuulemma uutta tummaa scottish alea mutta sen nimeä en hölmösti muista. Ei kuitenkaan ollut mitenkään erityisen huikea. Libertine se ei ollut.

Vaikea sanoa Muflonin tuoreudesta. Itse en tajunnut kysyä myyjältä, että mikä oluen tarkempi nimi on. Kuitissakin lukee vain Mufloni Porter. Katsoin äskettäin Beer Hunter's:n sivuja, ja voisin epäillä sen perusteella kyseessä olleen talviportteri Huurupukin. Jos kyseessä oli todella tuo, niin erinomaisen maistuva tuosta oli tehty... alkoholiprosentti kun oli vain 4.6. Itse maun perusteella kallistuisin kuitenkin enemmän Mufloni Äkäpukin suuntaan, vaikka se imperial stout onkin. Prosentti on siinä 9.0, mikä makunsa puolesta tuntuisi olevan lähempänä. Tai sitten kyseessä on niin uusi tuote, että panimon nettisivuillekaan sitä ei ole saatu. Mielestäni tarjoilija mainitsi oluen olevan suunnilleen Koff Porterin vahvuista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös