Olympiakisat 2014: Suomen maalivahdit

  • 152 039
  • 638
Tila
Viestiketju on suljettu.

larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Rask on ollut alkuvuodesta Bruinsin maalilla hyvä, mutta ei niin hyvä kuin millä otteillä hän on saanut eliittivahdin statuksensa. Tässä turnauksessa hän ollut hyvä, mutta ei niin hyvä että olisi syytä odottaa maagisia otteita, joita tarvitaan että voi puhua huippumaalivahtipelistä. Miten hän huomenna yhtäkkiä löytää huippuvireen?

Rask onollut Bruinsin maalilla epätasainen, ei tasaisen keskinkertainen. Vaikka alkuvuosi on mennyt heikommin, mukaan on mahtunut huippuotteluita. Ei ole mitenkään poissuljettua, että hän yltäisi sellaiseenmyös huomenna, mutta että pelaisi kolme putkeen, sitä vähän epäilen. Ei ole oikein pystynyt edes kahteen viime aikoina.
 
Morso

Jäsen
Ihan samoihin faktoihin ja tilastoihin ei suostuta katsomaan toisin päin. Rask on ollut Lehtosta parempi kaikilla mittareilla tälläkin kaudella NHL:ssä. Mutta sitähän ei lasketa, koska Bostonin puolustus on Dallasia parempi.

Jaaa, mites nämä NHL-tilastot ovat tähän mennessä näkyneet? Rask ei ole erottunut mitenkään merkittävästi muiden maiden maalivahtien tasosta. Ehkä tällä hetkellä annetaan jopa muille tasoitusta tässä, kun ennen kisoja meillä piti olla kisojen parhaat moket.

Vähemmän yllättäen paremmassa joukkueessa pelaavalla maalivahdilla on parempi torjuntaprosentti tai päästettyjen maalien keskiarvo. Lehtosen Dallas lähtee NHL:ssä altavastaajana moneen peliin - aivan kuten Leijonat nyt. Raskin Bostonin ollessa ennakkosuosikkina suurimmassa osassa otteluita.
 
Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers

Ei jumalauta, vai että annetaan vielä oikein Raskin myötä tasoitusta muille. Kuitenkin tekemällä kaksi (2) maalia Kanadaa vastaan olisi Suomi voittanut ottelun. Melkoista tasoitusta kun maalivahti päästää varsinaisella peliajalla yhden (1) maalin. Ja joo, jatkoaika maali meni vähän helposti, mutta yhtälailla Rask otti isoja koppeja.

Lehtonen että Rask on kiistatta maailman parhaimpia maalivahteja, maalivahti on meidän pienin murhe tässä turnauksessa. Minä arvostan Lehtosta aivan älyttömästi, mutta kaikesta huolimatta pidän juuri Raskia sinä maalivahtina joka voi torjua voiton huomenna. Ja tää ei perustu faktaan, ihan omaan fiilikseen.
 
totterstrom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi & Eemeli Suomi
Rask onollut Bruinsin maalilla epätasainen, ei tasaisen keskinkertainen. Vaikka alkuvuosi on mennyt heikommin, mukaan on mahtunut huippuotteluita. Ei ole mitenkään poissuljettua, että hän yltäisi sellaiseenmyös huomenna, mutta että pelaisi kolme putkeen, sitä vähän epäilen. Ei ole oikein pystynyt edes kahteen viime aikoina.

Nyt en ymmärtänyt. Rask on pelannut nyt yhden huippuottelun putkeen?
 
RexHex

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL

Eli onko suunnitelmasi, että Rask pelaa huomenna huippuottelun, ja Lehtonen (vaiko Niemi) maaliin välieriin maaliin ja Rask taas finaaliin tai pronssiotteluun?
 
Aunt Wang

Jäsen
Suosikkijoukkue
Brommapojkarna, John Eichel
Hei jätkät, katsokaa sitä Bostonin erinomaista puolustusta ja kertokaa onko Dallasilla yhtään sen heikompi.

Reilut puoli kautta on Boston vetänyt useana iltana puolittaisella rookie-pakistolla mutta aina on ollut kuitenkin valjastaa yksi liigan kovimmista juhdista vankkureiden eteen. Zdeno Chara ... ...

Dougie Hamilton (20 v, 81 ott) - Matt Bartkowski (25 v, 60 ott)
Johnny Boychuk (30 v, 297 ott) - Torey Krug (22 v, 58 ott)
Kevan Miller (26 v, 22 ott) - David Warsofsky (23 v, 4 ott)
 
Morso

Jäsen
Ei jumalauta, vai että annetaan vielä oikein Raskin myötä tasoitusta muille. Kuitenkin tekemällä kaksi (2) maalia Kanadaa vastaan olisi Suomi voittanut ottelun. Melkoista tasoitusta kun maalivahti päästää varsinaisella peliajalla yhden (1) maalin. Ja joo, jatkoaika maali meni vähän helposti, mutta yhtälailla Rask otti isoja koppeja.

Suomen puolustus tai hyökkäys ei kestä vertailua huippumaita vastaan. Tämähän tiedettiin jo ennakkoon. Ainut osa-alue joka kestää vertailun ja jossa meidän piti olla tämän turnauksen huippua on maalivahtiosasto.

Hyvä joukkuepelaaminen ja onnistunut maalivahtipeli on monesti mahdollistanut myös Suomen menestyksen. Tällä hetkellä joukkuepelaaminen on sillä tasolla, että maalivahdin pitää tehdä maksimaalinen suoritus, että Suomen tie ei katkea. Tähän mennessä on nähty maalivahdilta ok tai hyvän tason suorittamista, mutta Suomen maalivahdin arvosanaksi ei riitä 8 vaan tarvitaan sitä kympin suorittamista. Näin rautalangasta väännettynä.
 
Ja onko siihen joku syy etteikö Rask voi tehdä sitä kympin suoritusta? Minä olen varmaan sitten ihan kujalla, kun väitän että yhden maalin päästäminen Kanadaa vastaan varsinaisella peliajalla on varsin hyvä suoritus.
 
lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Eli onko suunnitelmasi, että Rask pelaa huomenna huippuottelun, ja Lehtonen (vaiko Niemi) maaliin välieriin maaliin ja Rask taas finaaliin tai pronssiotteluun?

Eiköhän tässä nyt tarkoitettu sitä, että kirjoittaja ei usko, että Raskin pelatessa kisat päättyisi kultamitaliin.

Sinäänsä kyllä hauskaa, että asiasta on ollut näinkin paljon vääntöä. Vaikuttaa siltä, että ymmärretään viestejä tahalleen väärin ja pienikin kritiikki Raskia kohtaan on toisten mielestä väärin.

Rask pelasi Kanadaa vastaan hyvän pelin, tästä varmaan kaikki on samaa mieltä? Kylmä tosiasia vaan on se, että Suomi tarvitsee pelaavalta maalivahdilta tästä eteen päin aina sen huippupelin, hyvä peli ei riitä, joka tarkoittaa sitä, että helppoja ei saa mennä yhtään, ei vaikka ottaisi sitä ennen 15 gamesaveriä.

Ja edelleen olen sitä mieltä, että Raskilla mennään.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Nyt en ymmärtänyt. Rask on pelannut nyt yhden huippuottelun putkeen?

Kanada-ottelu ei ollut Raskilta huippupeli. Eka maali oli puhdas sijoittaumisvirhe ja toinen nyt vaan meni patjan alta, vähän huonoa tuuriakin. Molemmat maalit Rask olisi kuitenkin hyvänä päivänään ottanut. Siis sellaisena päivänä, joita Bruinsfanit ovat nähneet syksyllä säännöllisesti ja epäsäännöllisesti myös vuonna 2014.

Eli onko suunnitelmasi, että Rask pelaa huomenna huippuottelun, ja Lehtonen (vaiko Niemi) maaliin välieriin maaliin ja Rask taas finaaliin tai pronssiotteluun?

Ei mulla ole mitään suunnitelmaa. Lähinnä tarkoitin, etten usko Raskin olevan sellaisessa vireessä, että hän voisi antaa Suomen tasoiselle joukkueelle mahdollisuuden voittaa kolmea ottelua putkeen. Parhaimmillaan Rask siihen pystyy.

Rask on parhaimmillaan kiekkosateessa ja varsinkin sellaisessa, jota puolustus edessä kontrolloi. Eli laukojille ei anneta liiemmin aikaa, ei parasta sektoria, ei poikittaissyötöstä ja riparit tarvittaessa siivotaan. Tällöin Rask on uskomattoman varma ja vauhtiin päästyään ottaa nekin tilanteet, joissa puolustus epäonnistuu.

Sen puolesta ei yllätä, että Raskilla on vaikeuksia löytää parastaan Suomen puolustuksen takana isossa kaukalossa.
 
Domi28

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Maple Leafs, Liverpool
Minua ainakin pelottaa Raskin taipumus ylipelaamiseen.
Toivottavasti ryssät eivät pääse montaa maalia iskemään tyhjiin, kun Tuukka on pelannut itsensä ulos tilanteesta.
 
PJx

Jäsen
Tämä maalivahtikeskustelu on mennyt ihan tolkuttomuuksiin. Ettekö arvosta yhtään niitä pariakymmentä muuta kentällä pyörivää ukkoa, joista jokainen voi huonona päivänä ryssiä pelin?

Vanha totuus on, ettei maalivahti voi ottaa kaikkia keikkoja, mutta kaikki ei myöskään saa mennä sisään.

Jos maalivahdilta vaaditaan tolkuttoman paineen alla voiton 0-peliä (tai edes yhtä päästettyä), niin silloin voittoa ei ole ansaittu eikä niitä tule kuin harvakseltaan tuurilla. Näennäinen paine ei haittaa, ellei joku kenttäpelaaja tössi.

Kentällä nämä pelit loppujen lopuksi ratkaistaan, ellei maalivahdille osu aivan musta päivä. Hyvistä onnistuneista yrityksistä iso osa menee keskimäärin maaliin, maalivahdista riippumatta. Hyvällä veskarilla on toki prosentit paremmin kohdallaan. Se prosenttiluku on kuitenkin kaksinumeroinen eikä ala ykkösellä. Näitä ei voi yksintetraisesti kavereille montaa antaa. Muuten kolisee omissa lähes varmasti. Helppoja vetoja sen sijaan voi antaa melko vapaasti, ne jää näppeihin lähes oletusarvoisesti.

Kolmen kovan tilanteessa valinta on lähinnä viesti joukkueelle ja kertoo valmennuksen luottamuksesta koko joukkueeseen noin yleisemminkin.

Vähän respektiä kenttäpelaajillekin. Ei tuo peli ole mikään yhden miehen show.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Eivätpä nuo taidaa arvostaa. On todella yksinkertaiselle helpompaa etsiä se pakollinen syyllinen häviöön tolppien välistä. Ja varsinkin sellaisille tyypeille, joiden koordinaatiokyvyllä ei saataisi edes sitä rantapalloa kiinni.

Voittava joukkue tarvitsee myös niitä hyökkääjiä, jotka kykenevät luoviin ja salamannopeisiin ratkaisuihin vastustajan maalilla. Tässä listani niistä Suomen pelaajista: (-). Mutta jos matsi ratkeaa räkämaaleihin, se käy aivan mainiosti, jos ne räkämaalit tekee Suomi.

Kannustetaan nyt sitä Raskia, sillä valitettavasti on epätodennäköistä, että Suomi tekee kahta maalia enempää.
 
Tuamas

Jäsen
Nyt on kyllä todettava että tässä keskustelussa tehdään vahvasti lukutaidottomuuden ja luetun ymmärtämättömyyden piiriennätystä.
 
Suosikkijoukkue
4.11., 7.4. ja pyhä henki
Minua ainakin pelottaa Raskin taipumus ylipelaamiseen.
Toivottavasti ryssät eivät pääse montaa maalia iskemään tyhjiin, kun Tuukka on pelannut itsensä ulos tilanteesta.

Ja juuri tuossa on se syy miksi olisin halunnut Lehtosen tänään maaliin. Kärppä ei ole yhtä agressiivinen veskari ja rybyt tykkäävät leipoa takatolpalle. Mutta olkaa vaan sitä mieltä, että Rask on mielestäni yliarvostettu paska, ei siinä mitään.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Nyt on kyllä todettava että tässä keskustelussa tehdään vahvasti lukutaidottomuuden ja luetun ymmärtämättömyyden piiriennätystä.

Ei kai se aina lukijassakaan ole vika jos omaa mielipidettä ei vaan osata järkevästi perustella. Puolin ja toisin tämä.
 
Tuamas

Jäsen
Ei kai se aina lukijassakaan ole vika jos omaa mielipidettä ei vaan osata järkevästi perustella. Puolin ja toisin tämä.

No, täällä nyt on toistakymmentä kirjoittajaa pahoittanut mielensä kun niin on meidän Tuukkaa haukuttu, vaikka keskustelusta ei muistaakseni löydy yhtäkään viestiä jossa olisi esim. todettu Raskin pelanneen huonosti.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
No, täällä nyt on toistakymmentä kirjoittajaa pahoittanut mielensä kun niin on meidän Tuukkaa haukuttu, vaikka keskustelusta ei muistaakseni löydy yhtäkään viestiä jossa olisi esim. todettu Raskin pelanneen huonosti.

Ja toinen puoli sitten poistuu marttyyrinä paikalta kun ihan jokaista perustelua sen oman suosikin puolesta ei ostetakaan. Jos täällä jotain nähdään niin Mitäminäsanoin-fraasin ennätystehtailua. Siis sitten matsin jälkeen.
 
joceri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Westerlund on juuri asian varmistanut! Rask maalilla, Lehtonen luukulla. Joku yllättynyt?

Jaahas, Tuukka "87,23%" Rask maalilla. Pahoin pelkään, että tänään kaadutaan muutamaan helposti päästettyyn maaliin. Toivottavasti olen väärässä.
 
Jaahas, Tuukka "87,23%" Rask maalilla. Pahoin pelkään, että tänään kaadutaan muutamaan helposti päästettyyn maaliin. Toivottavasti olen väärässä.

No, ajatellaan positiivisesti. Rask on sentään joskus ennenkin pelannut isoja pelejä, Lehtonen ei koskaan. Ja ei, Skoda Cupissa ei pelata isoja pelejä.

Itse veikkaan Suomen kaatuvan siihen, että pelejä on vaikea voittaa, jos saa rakennettua yhteensä ~5 maalipaikkaa 60 minuutissa.
 
Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Jaahas, Tuukka "87,23%" Rask maalilla.
Muista siirtyä välillä livekuvaan sieltä teksti-teeveen sivulta. Nautit enemmän pelistä. Minä luotan Raskiin siksi, että hänellä on aivan järjettömän hyvä liike, eikä reflekseissäkään ole moittimista. Pidän Lehtosta enemmän peittävänä molarina, mikä toimii paremmin suoraviivaista pelitapaa suosivaa joukkuetta vastaan. Ja sitähän Venäjä ei todellakaan ole.
 
Edelleen on Kari Lehtosella tässä turnauksessa parempi torjuntaprosentti ja selvästi parempi päästettyjen maalien keskiarvo kuin Raskilla, joten numeroiden valossa olisi sikäli hyvä ratkaisu laittaa Lehtonen perjantaina maaliin.

Jos nyt kuitenkin Rask jostain syystä jatkaa, niin siellähän tullee vastaan Henrik Lundqvist, jonka Rask kohtasi pleijareissa myös viime toukokuussa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös