Oikeutta eläimille

  • 96 599
  • 838
Oliskohan niistä kahdesta nuoremmasta saanut hullun delfiinin taudin?
Tjaaa. Riippuu delfiinien ruokavaliosta ja pumpattujen antibioottien määrästä. Yks niistä delfiinikuiskaajista on hyvä kaveri. Tarvinnee kysyä. Vapaan delfiinin file on toki turvallisempaa.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Esimerkiksi aikaisemmin antamassani linkissä:

Samassa jutussa on tällainen kohta:

Kun päätös delfinaariotoiminnan lopettamisesta tehtiin, päätettiin, että eläimille etsitään paras mahdollinen paikka. Särkänniemi ei halunnut käydä eläimillä kauppaa.

Toisin sanoen siirto oli paras niistä vaihtoehdoista, jotka sopivat Särkänniemelle. Ja niihin ei kuulunut eläimistä huolehtiminen ilman sirkustoimintaa.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Pullonokkadelfiinin file on hyvää. Vertaisin hyvään hevosen sisäfileeseen. Lahtivalaan filee on vähärasvaista mutta kaikessa suolaisuudessaan ei mikään makuelämys. Tosin särkänniemen delfiinit ovat melko iäkkäitä joten maku ja koostumus olisi mahdollisesti ollut lähellä sitkeää ravihevosta.
En ole ihan varma, mutta luulen että olen Japanissa saanut eteeni delfiiniä 2000-luvun alussa. Saattoi kyllä olla jotain muutakin, ei se muistaakseni hevosen sisäfilettä muistuttanut. Pitää olla tarkkana, jos tulee vielä tilaisuus maistaa. Japanilaisella on kyllä mutkaton suhtautuminen erilaisten merenelävien käyttämiseen ravinnoksi. Ainoa miinuspuoli on ainakin lähimenneisyydessä esiintynyt varomattomuus sortua ylikalastamiseen huomattavien taloudellisten voittojen perässä, mikä on lyhytnäköistä. Kaipa tuolta jokusen delfiinin kärsii nostaa ruoaksi silloin tällöin, mutta tolkku siinäkin saisi olla.
 
Byvajet

Jäsen
Toisin sanoen siirto oli paras niistä vaihtoehdoista, jotka sopivat Särkänniemelle. Ja niihin ei kuulunut eläimistä huolehtiminen ilman sirkustoimintaa.

Onko älykkäille delfiineille hyväksi, että niitä ei aktivoida? Älykkäillä koirillla passiivinen elämä johtaa häiriökäytökseen. Jos bordercollielle ei ole työkäyttöä, sillä täytyy harrastaa lajia, jossa se saa käyttää aivokapasiteettiaan. Helposti olettaisi, että aktivointi ja näytökset ovat delfiineille eduksi eivätkä haitaksi.

Eduksi lienee delfiineille myös se, että ne pääsivät suurempaan altaaseen, jossa yhtenä lisävirikkeenä on sään vaihtelut.
 
Delfiiniä söin Kantonissa tavarantoimittajan illallisilla. Itse en olisi varmaankaan tilannut mutta eteen tuotiin. Mun makuun oli aikalailla samanlaista kuin hevosen sisäfilee Balkanilla. Varmuutta ei toki ole kun mun kantonin kiina on ruosteessa.
Lahtivalasta söin Norjassa. Molemmat nisäkkäitä merestä mutta kovin erilainen maku.
 
Onko älykkäille delfiineille hyväksi, että niitä ei aktivoida? Älykkäillä koirillla passiivinen elämä johtaa häiriökäytökseen. Jos bordercollielle ei ole työkäyttöä, sillä täytyy harrastaa lajia, jossa se saa käyttää aivokapasiteettiaan. Helposti olettaisi, että aktivointi ja näytökset ovat delfiineille eduksi eivätkä haitaksi.

Eduksi lienee delfiineille myös se, että ne pääsivät suurempaan altaaseen, jossa yhtenä lisävirikkeenä on sään vaihtelut.
Piinkovaa argumentaatiota. Juutalaisetkin lienivät iloisia kun saivat puuhastella työtä käskettyä ja tunsivat sään vaihtelut.

Pitivät myös laumana yhtä, sosiaalisia eläimiä kun ovat.

Kyllähän jokainen eläinten kanssa tekemisissä ollut tietää, että jos ruoka maistuu, niin kaikki on hyvin.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Animalian Facebook-sivulta lainattua:

"Särkänniemen delfinaarion toiminta loppui. Nyt on aika varmistaa, ettei yksikään delfiini enää joudu kokemaan samaa kohtaloa Suomessa."

Nyt kaikki Särkänniemen toiminnasta tyrmistyneet tekemään lahjoituksia Animalialle ja turvaamaan loppujen Suomessa vankeudessa elävien delfiinien tulevaisuus - Loppuu se viattomilla luontokappaleilla rahastaminen...
 
Nick Neim

Jäsen
Piinkovaa argumentaatiota. Juutalaisetkin lienivät iloisia kun saivat puuhastella työtä käskettyä ja tunsivat sään vaihtelut.

Pitivät myös laumana yhtä, sosiaalisia eläimiä kun ovat.

Kyllähän jokainen eläinten kanssa tekemisissä ollut tietää, että jos ruoka maistuu, niin kaikki on hyvin.

Jep, eli lopetetaan ne delfiinit. Koska @kahden suunnan sentteri ja muut radiopäät tietävät delfiinien fiilikset tarkemmin, kuin delfiinit itse.

Jaksetaan muistuttaa, kuinka fiksuista eläimistä on kyse, mutta niiden käytöksen perusteella ei tehdä johtopäätöksiä. Ei vaan pysty käsittämään.

Ihmisen ei kuulu olla nälässä, joten lopetetaan kaikki nälkää näkevät afrikkalaiset. Se on parasta niille afrikkalaisille, koska mä vaan tiedän. Se ei ole luonnollista ihmisille, joten helpommalla päästään, kun päästetään jengi kärsimyksestä. Turha tehdä johtopäätöksiä itse kohteista sen kummemmin, koska mä vaan tiedän.
 
Jep, eli lopetetaan ne delfiinit. Koska @kahden suunnan sentteri ja muut radiopäät tietävät delfiinien fiilikset tarkemmin, kuin delfiinit itse.

Jaksetaan muistuttaa, kuinka fiksuista eläimistä on kyse, mutta niiden käytöksen perusteella ei tehdä johtopäätöksiä. Ei vaan pysty käsittämään.
En todellakaan osaa tehdä delfiinien käytöksestä johtopäätöksiä, joten en sellaisia tee. Ainoastaan koirien kehollista viestintää osaan tulkita, mutta sekin on vaatinut asiantuntijoiden tuottamaan kirjallisuuteen tutustumista ja koiran omistamista.
 
varjo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens, (Internazionale), Nash&Suns
Eiköhän tuo nyt ole aika vahva, jopa harhaanjohtava yleistys? Mitäs mieltä muuten olet miekkavalaiden "söpöydestä"?

Kyllä mä sanoisin että "Free Willyt" ovat kuitenkin dekadin sympaattisempia jokaiselle 80/90-luvun lapselle kuin mökkijärven särjet.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Kyllä mä sanoisin että "Free Willyt" ovat kuitenkin dekadin sympaattisempia jokaiselle 80/90-luvun lapselle kuin mökkijärven särjet.

Mutta vaikea on nähdä sinun luonnehdintaasi miksikään kovin oikeudenmukaiseksi kiteytykseksi sangen menestyksekkäästä ja tehokkaasta eläinoikeusliikkeestä. En kovin helposti lähtisi sitä holhoamaan.
 
Nick Neim

Jäsen
Toisin sanoen siirto oli paras niistä vaihtoehdoista, jotka sopivat Särkänniemelle. Ja niihin ei kuulunut eläimistä huolehtiminen ilman sirkustoimintaa.
Ja tästä pääsemme jälleen lauman hyvinvointiin, joka olisi edellyttänyt uusien delfiinien hankkimista, mikäli Särkänniemi olisi delfiinit itsellään pitänyt.

Olisitko todella tukenut tuollaista suunnitelmaa?
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Mutta vaikea on nähdä sinun luonnehdintaasi miksikään kovin oikeudenmukaiseksi kiteytykseksi sangen menestyksekkäästä ja tehokkaasta eläinoikeusliikkeestä. En kovin helposti lähtisi sitä holhoamaan.

Harmi, että eläinten oikeuksia ajavien menestystarinaan ei kuulu muutos ihmisten asenteissa delfinaarioita kohtaan. Kuten tässä ketjussa on tiedetty, Särkänniemen päätös luopua delfiineista oli puhtaasi taloudellinen, eikä asenneilmapiirillä ollut asian kanssa mitään tekemistä, vaikka tamperelaiset riistokapitalistit ovat niin valehdelleetkin.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ja tästä pääsemme jälleen lauman hyvinvointiin, joka olisi edellyttänyt uusien delfiinien hankkimista, mikäli Särkänniemi olisi delfiinit itsellään pitänyt.

Olisitko todella tukenut tuollaista suunnitelmaa?

Millaisella aikataululla delfiinit olisivat tarvinneet uusia delfiinejä?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Kaikki kolme (ei-palstalaista) kettutyttöä, joiden kanssa olen aiheesta nyt eilen ja tänään jutellut, ovat kyllä olleet tappamisen kannalla. Me palstan kettutytötkin olemme muistaakseni olleet tappamisen kannalla. Tai osa. AB:han oli sitä mieltä että olisi pitänyt odottaa sen meriturva-alueen valmistumista.

Tämä käynee samalla vastaukseksi myös ylläolevaan tiedusteluun.

Kiitos vastauksestasi. Tappaminen oli siis vaihtoehtona Kreikalle. Kysyitkö, oliko tarkoitus tappaa samalla tavalla kuin iskivät minkkitarhoihin. Häkit auki, ja minkit luontoon tappamaan ja kuolemaan. Vai oliko kenties tarkoitus toistaa Närpiön isku, jossa ruokinta-automaatit, ilmastointi yms tuhottiin ja tuhansia kanoja kuoli kivuliaasti.
 
Kettutyttöä nyt käytin synonyyminä eläinoikeuspolitiikkaa harrastaville, vähän samoista syistä kuin puhun täällä tummaihoisista neekereinä. Kantelevat siis torilla kylttejä ja sen sellaista, mesoavat facebookissa, mainostavat noita yhdistyksiään. En kysynyt, mutta oletan, että ihan eläinlääkärin tappavalla ruiskeella olisivat hekin toivoneet lopetuksen tehtävän.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Noin vähän oletinkin. Asia tuli kuitenkin selväksi, tappaminen oli siis vaihtoehtona ja toki mahdollisimman armeliaasti. Ei välttämättä lainkaan huono vaihtoehto. Mutta kun ei tiedä eläinten tilannetta tarkemmin enkä olosuhteita uudessa paikassa, paha sanoa varmaksi.
 
Nick Neim

Jäsen
Millaisella aikataululla delfiinit olisivat tarvinneet uusia delfiinejä?
Särkänniemen sivujen mukaan "jo pian", ja en näe syytä kyseenalaistaa väitettä. Edelliseltä sivulta löytyy kyseinen lainaus.

E: No otetaan se tarkkakin lainaus:

Pitkällä aikavälillä tilanne on kuitenkin toinen, ja lauman hyvinvoinnin vuoksi joutuisimme jo pian tuomaan Särkänniemeen uusia delfiinejä.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Harmi, että eläinten oikeuksia ajavien menestystarinaan ei kuulu muutos ihmisten asenteissa delfinaarioita kohtaan. Kuten tässä ketjussa on tiedetty, Särkänniemen päätös luopua delfiineista oli puhtaasi taloudellinen, eikä asenneilmapiirillä ollut asian kanssa mitään tekemistä, vaikka tamperelaiset riistokapitalistit ovat niin valehdelleetkin.

Niin mistä näistä tietää. Voihan se olla että ihmiset eivät ole tajunneet että uima-allas on delfiineille sopiva sirkusalusta ja takkutukkaiset risuparrat ovat viekkaudella ja väärydellä vieneet hyvää tarkoittavien pienyrittäjien leivän valheillaan. Mikä on kun ei ihmiselle enää riitä se että saa heittää vangitulle eläimelle palloa?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tehdäänpä tästäkin casesta yhteenveto:

1. Tampereen Särkänniemi (TS) päätti lopettaa delfinaarion 10/2015.
2. Delfiinit siirrettiin Atticaan, Kreikkaan 28.8.2016.
3. Tampereella oli jäljellä neljä delfiiniä, mikä on laumaksi liian vähän
4. Ennen siirtoa TS kartoitti vaihtoehdot ns. turva-altaasta tai vanhainkodista. Sellaisia ei olllut, eikä ole valmistumassakaan (ns. työn alla).
5. EAAM (European Association for Aquatic Mammal) on tehnyt Attica Parkissa laatutarkastuksen ja antanut sille hyväksymismerkinnän ja akkreditoinnin.
6. Atticassa on kuollut yhteensä viisi delfiiniä. Vertailun vuoksi, Tampereella on kuollut 18 delfiiniä.
7. Kun delfiinit siirrettiin Atticaan, ainakin teoriassa on mahdollista jossain vaiheessa delfiinien siirto luonnonvesialtaaseen.
8. TS:n käyttämän eläinlääkärin ja muiden asiantuntijoiden mielestä lopettaminen ei ollut oikea vaihtoehto.
9. Atticaa puolsi myös lajikomitea, joka koostuu kansainvälisistä delfiinieläinlääkäreistä ja delfiiniasiantuntijoista, ja sen puheenjohtajana toimii kokenut merinisäkäseläinlääkäri Niels Van Elk.

Media toki kirjoitti ihan muuta, mutta siihen on jo tottunut eräässä toisessakin tunteita herättävässä asiassa. Yhteenveto perustuu pääasiassa asianomaisen tahon eli TS:n kertomuksiin.
 
Vinyl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aravirran kovuus
Media toki kirjoitti ihan muuta, mutta siihen on jo tottunut eräässä toisessakin tunteita herättävässä asiassa. Yhteenveto perustuu pääasiassa asianomaisen tahon eli TS:n kertomuksiin.

Yleltä ainakin tuli yheksän uutisissa hellyyttävä pätkä kuinka kaikki on sujunut viimesen päälle hyvin ja eläimet ovat jo ruokailleet uudessa kodissaan. Lisäksi ainakin radion puolella päivällä haastateltiin Attican jotain johtohahmoa joka kumosi suurimman osan suomalaisten tiedoista ja ihmetteli mistä moiset tiedot on edes saatu. Ylellä tämäkin. Lisäksi olen törmännyt pariin muuhunkin juttuun nimenomaan tässä mainitsemassa mediassa missä on mainuttu noita käymiäsi pointteja läpi. On lisäksi puhuttu isommista altaista, auringosta ja mahdollisuudesta suojautua siltä jne. Olisi kiinostavaa kuulla että mitä tämän median olisi vielä pitänyt kertoa että olisit tyytyväinen?
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No, toihan on hyvä. En ole duunissa ehtinyt seuraamaan mediasta kuin niukasti somea (sis. Jatkoaika), ja parkumista siellä.
 
Geezer

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK. Sympatiat Kuopioon ja Lappeenrantaan.
Niin mistä näistä tietää. Voihan se olla että ihmiset eivät ole tajunneet että uima-allas on delfiineille sopiva sirkusalusta ja takkutukkaiset risuparrat ovat viekkaudella ja väärydellä vieneet hyvää tarkoittavien pienyrittäjien leivän valheillaan. Mikä on kun ei ihmiselle enää riitä se että saa heittää vangitulle eläimelle palloa?

Aivan, siksi Särkänniemen päätökseen luopua tästä arveluuttavasta toiminnasta ei todellakaan voinut vaikuttaa muu kuin heikko kassavirta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Särkänniemen sivujen mukaan "jo pian", ja en näe syytä kyseenalaistaa väitettä. Edelliseltä sivulta löytyy kyseinen lainaus.

Aika epämääräistä tekstiä, josta ei voi kovin kummoista johtopäätöstä vetää. Oliko siis niin, että uusien delfiinien hankkimisen kalleus oli Särkänniemen syy lopettaa toiminta.

Yleltä ainakin tuli yheksän uutisissa hellyyttävä pätkä kuinka kaikki on sujunut viimesen päälle hyvin ja eläimet ovat jo ruokailleet uudessa kodissaan. Lisäksi ainakin radion puolella päivällä haastateltiin Attican jotain johtohahmoa joka kumosi suurimman osan suomalaisten tiedoista ja ihmetteli mistä moiset tiedot on edes saatu. Ylellä tämäkin. Lisäksi olen törmännyt pariin muuhunkin juttuun nimenomaan tässä mainitsemassa mediassa missä on mainuttu noita käymiäsi pointteja läpi. On lisäksi puhuttu isommista altaista, auringosta ja mahdollisuudesta suojautua siltä jne. Olisi kiinostavaa kuulla että mitä tämän median olisi vielä pitänyt kertoa että olisit tyytyväinen?

Ylen juttu oli huono. Siinä delfiineistä mitään tietämätön toimittaja kertoi omia havaintojaan, kuinka iloisilta delfiinit näyttävät tavatessaan paikan toisia delfiinejä. Haastateltaviksi oli saatu vain delfinaarion henkilökuntaa ja Särkänniemen hoitaja. Juttu oli siis hyvin yksipuolinen. Toivottavasti Yle palaa aiheeseen vielä huomenna, kun Särkänniemen hallitus on kokoustanut. Myös Oikeutta eläimille -järjestölle pitäisi antaa puheenvuoro. Valitettavasti näin sellaisenkin jutun, jossa oli haastateltu Särkänniemen asiakkaita.
 
Suosikkijoukkue
Suomen suurin ja kaunein
2014 muutama viikko lauman viidennen jäsenen Näsin kuoleman jälkeen Tampereen kaupunginvaltuusto hylkäsi äänin 45–16 valtuustoaloitteen, jossa esitettiin delfinaarion alasajoa.
– Kun valtuusto teki päätöksen, saatiin tälle asialle piste, Seppälä sanoi.

Vuonna 2014 Särkänniemi Oy teki viime vuonna 17,8 miljoonan euron liikevaihdolla liki kahden miljoonan euron liiketappion. Vuonna 2013 yhtiö teki 19,5 miljoonan euron liikevaihdolla 1,5 miljoonan euron tappion. Vielä vuonna 2012 se teki 22,5 miljoonan euron liikevaihdolla liki miljoonan euron tuloksen.

Lokakuussa 2015 Särkänniemen delfinaario lopetetaan kannattamattomana. Huvipuistoa pyörittävän yhtiön mukaan lopettamispäätös on välttämätön, jotta huvipuiston toimintaa ja aluetta voidaan kehittää.

2016 elokuussa Särkänniemi ei kerro tiedotteessaan taloudellisista tappiosta, mutta antaa lukijan ymmärtää, että kyseessä olisivat eettiset syyt. Syyskuun 2014 ja lokakuun 2015 välillä lauman koossa ei ole tapahtunut muutoksia.
– Delfiinit ovat laumaeläimiä, eikä niitä voi jättää harvenevaan laumaan niin, että lopulta jäljellä on vain yksinäinen vanhus. Tähän asti on puhuttu, että eläimet ansaitsevat nähdä vielä auringon ja mielellään meren.

Särkänniemen toimitusjohtaja Miikka Seppälän mukaan päätös tiedottamatta jättämisestä tehtiin yhteistyössä poliisin ja turvallisuusviranomaisten kanssa. Poliisi ei ole ohjeistanut Särkänniemeä delfiinien siirto-operaatioon liittyvästä tiedotuksesta, kertoo komisario Ismo Nykopp Sisä-Suomen poliisista. Nykoppin mukaan poliisi sai Särkänniemeltä virka-apupyynnön lauantaina vasta, kun huvipuiston delfinaarion edustalle oli alkanut kokoontua ihmisiä. Nykopp vastaanotti virka-apupyynnön

Miten meni noin niinku omasta mielestä?

EDIT: Vähän editointia
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös