Oikeasti riippumaton media – onko sellaista?

  • 97 549
  • 961

Tami Talk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Daespoo moderators
Tunnen, kuinka vauhti kiihtyy… Vaaleihin 100 päivää ja täällä on jo älykkyyssokka irti. Saapa nähdä, mihin asti tämä vielä etenee..
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
YLE voi silti valita kolumnistinsa siten, että ne heijastelevat muutakin kuin Liekin yhteiskunnallisia näkemyksiä. Aiheesta löytyy mm. kolumnistiluettelo taustoineen ainakin Tere Sammalahden tekemänä. Mikäli se on faktaa - ei ole jätetty oleellisia kirjoittajia pois tai lisätty heitä vanhoina - hyvin yksisilmäistä reittiä kuljetaan. Ei tule tukea.
Persumedia listasi noita Rakel Liekin rekrytointeja.

Vaikka YLE ei virallisesti olisikaan mihinkään suuntaan kallellaan, onhan se päivänselvää, että YLE on silti sitä mitä se tuottaa. Jotta se olisi poliittisesti tasapuolinen, sen tulisi tuottaa tasapuolisesti eri näkemyksiä. Niin yksinkertaista se on.

Onko se sitten paha asia, että YLE on puolueellinen? Mielestäni on. YLE ja HS ovat saaneet merkittävän valta-aseman valtakunnallisessa uutiskattavuudessa, ja tämän myötä he ovat saaneet myös vastuun suomalaisten pääasiallisesta tiedonsaannista. Useimmilla ihmisillä on peritty defaul-oletus, että juuri nämä mediat kertovat totuuden, siksi olemme erityisen haavoittuvaisia näiden toimijoiden esittämää propagandaa kohtaan. Mistä ihmeestä tiedämme heidän kertovan muunneltua totuutta, kun vaihtoehtomedioiden uskottavuus on mitä on?

En tiedä sitten mikä esimerkiksi YLE:n tapauksessa olisi oikea ratkaisu. Kannattaisiko uutistoimitus jakaa poliittisesti kahtia - tasapuolisesti, jotta YLE voisi myös vahtia itseään? Rakel Liekki voisi hommata sinne vasemmalle puolelle omaan kuplaansa vaikka koko kaveripiirinsä, mutta yhtä suurella rahoituksella toimiva oikea puoli voisi sitten tasapainottaa YLE:n tuottamaa mielipidetarjontaa omalla panoksellaan. Näin voisimme paremmin luottaa siihen, että YLE tarttuu eri puolilla politiikkaa tapahtuviin uutisiin tehokkaammin, mutta myös tietyin journalistisesti hyväksytyin standardein. Ei olisi mielestäni mikään paha asia, että YLE:n kolumnistien välilläkin tapahtuisi depaattia, mikäli jokin kolumni olisi sen arvoinen.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Luin linkittämäsi tekstin linkissä olleen Sammallahden kirjoituksen. En onneksi muistanut, kuinka tyrmäävä YLE:n kolumnistilinja on. Aivan hirveä. Minusta jokainen heistä ansaitsee paikkansa, mutta ei YLE:n tuottamassa materiaalissa ilman muita näkökantoja.

Ja niitä ei YLE/Liekki salli. Janne Saarikiven kolumnia retoriikasta, jolla hallituksen epäillään johtaneen kansalaisia harhaan poikkeustilan aikaisista perusoikeuksistaan, ei julkaistu.

Vaikka en Ukkolaa ihaile enkä seuraa, hän on välillä fiksujakin poliittisia tekstejä tuottava toimittaja. Sanna Ukkola sai Liekiltä tehtäväkseen kirjoittaa aihepiiristä “terveys, hyvinvointi ja ruoka”. Tämä rajaus sivuutti täysin Ukkolan journalistisen ydinosaamisen, ja johti sittemmin päätökseensä erota Yleltä.

Ei helvetti mitä menoa.
 
Timbit

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Canucks, BC Lions
Olen ihan vaan piruuttani silloin tällöin kirjoittanut Ylen linjaa rakentavasti kritisoivan kommentin johonkin sen nettisivuilla olevan jutun kommenttiosioon. Esimerkiksi äskettäin oli juttu, jossa käsiteltiin puolueiden naisjärjestöjen saamaa erillisrahoitusta. Kommentissani pohdin rahoituksen tarpeellisuutta, kun kerran puolueiden johto-organisaatioissa sukupuolijakauma vaikuttaa olevan enimmäkseen kunnossa. Sanomattakin on selvää, että kommentti sensuroitiin. Yhden virkkeen mittaisia, huutomerkkiin päättyviä kommentteja julkaistiin, koska niissä oltiin oikea mieltä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Ck

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Ylelle on ihan tuskastuttavan vaikeaa suhtautua objektiivisesti demareihin. Esimerkiksi tuorein sähkön hintakattosekoilu ei ylittänyt juurikaan uutiskynnystä televisiossa.

Toki Ylen kunniaksi on sanottava, että nyt, ihme kyllä, tohtori Mäkystä ei haettu kertomaan viimeinen totuus sähköstä ja sen kulutuksesta.

Jäin vain miettimään, että joku toinen pääministeri olisi henkilökohtaisesti etsitty käsiin vaikka ulkomailta. Kuningattarelta riittää ilmoitus, ettei kiinnosta kommentoida just tällä kerralla.

Kun taas kerran mikään asiakirjoista ei ole julkinen, joudun toteamaan, että kun esimerkiksi Ylelle se on täysin ok eikä juuri kukaan muukaan vastusta, ehkä ansaitsemme tulevina vuosina kohtaamamme vaikeudet sananvapauden kanssa.

Syyttää voi vain itseään, lauloi jo Neon 2.

EDIT

Kun Marinin valtakausi toivottavasti päättyy kevääseen 2023, olisi oikeasti hyvin tarkan tutkimuksen paikka, kuinka noin nopeasti niin moni oli täysin valmis alistumaan hänen erehtymättömyytensä valtaan.

Suuntaus on ollut pelottava. Fiksuina pidetyt, koulutetut ihmiset nielaisivat täysin yksipuolisen näkemyksen kaikesta, eikä totuudenkaan kanssa ole ollut niin nöpönuukaa.
 
Viimeksi muokattu:

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Vaikka en Ukkolaa ihaile enkä seuraa, hän on välillä fiksujakin poliittisia tekstejä tuottava toimittaja. Sanna Ukkola sai Liekiltä tehtäväkseen kirjoittaa aihepiiristä “terveys, hyvinvointi ja ruoka”. Tämä rajaus sivuutti täysin Ukkolan journalistisen ydinosaamisen, ja johti sittemmin päätökseensä erota Yleltä.
Tällainen esimerkki saa aika hyvin muut kolumnistit miettimään kahteen kertaan mikäli haluavat kritisoida intersektionaalista feminismiä ja joutua Rakelin koirankoppiin. YLE on jättibudjetillaan selkeästi tärkein työllistäjä toimittajille, joten kukapa näitä siltoja haluaisi tieten tahtoen polttaa. Muutama suoraselkäinen toimittaja on näin tehnyt, mutta ei se missään nimessä ole helppo tapa ylläpitää pidempikestoista leipää. Vaikka YLE:llä olisikin monipuolinen kattaus kolumnisteja, niin tällainen toiminta kuitenkin ehkäisee näkemysten diversiteettiä.
 
Jeffrey

Jäsen
Suuntaus on ollut pelottava. Fiksuina pidetyt, koulutetut ihmiset nielaisivat täysin yksipuolisen näkemyksen kaikesta, eikä totuudenkaan kanssa ole ollut niin nöpönuukaa.

Sinällään yksilötasolla tässä ei ole mitään ihmeellistä. Tämähän on tämä klassinen ihmettelyn kohde miksi feminismijärjestöt eivät ota kantaa naisten oikeuksiin tietyissä tilanteissa, tai miksi maahanmuuttokriittisimmät jaksavat painottaa asiaa silloin kun asia on heidän ideologialleen sopiva.

ihan samalla tavalla toimii myös Ylen palkkalistoilla olevat toimittajat. Toimittaja näkee tasa-arvon kaikille kuuluvan vain tietyille naisryhmille, eikä tässäkään varsinaisesti olisi vielä moitittavaa jos Ylellä ääneen pääsisi laajamittaisesti eri näkökulmia omaavia henkilöitä. Senhän pitäisi olla kulttuurillinen vahvuus kuulla erilaisia näkökulmia ja pohtia niistä itselleen sopiva kokonaisuus.

Ongelma tulee siinä kohtaa, kun tämä toiminta ei ole enää yksittäistä mielipidettä. Yle on harrastanut jo todella pitkään melko aggressiivista poliittista vaikuttamista omista poliittisista ajureista. Ehkä omaan mieleen likaisin temppu oli nostaa vuosikymmen sitten ydinvoima-asiantuntijaksi henkilö joka ei mieleltään ollut enää tässä universumissa. Hurjien tarinoiden kertominen asiantuntija-statuksella on eettisesti aika arveluttavaa tällaisessa tilanteessa. Esimerkiksi tämä tapaus todennäköisesti vaikutti kansakunnan ydinvoimamyönteisyyteen silloin kun poliittinen keskustelu oli vilkasta. Yle tuntuu nostavan asiantuntijaksi kenet milloinkin omaan agendaan sopii.

Ylen kohdalla ongelmat alkavat tulla siinä kohtaa kun nämä tapaukset eivät ole enää yksittäisten toimittajien näkökulmia vaan alkavat edustamaan yhtiön linjaa. Tähän liittyy myös esimerkiksi se, että tiettyjen poliitikkojen annetaan olla äänessä ja puhua asian vierestä asiat omaksi hyväkseen. Ja toki se, että yhtiön yleinen linja tuntuu olevan melko selvä - eikä kyseessä ole enää yksittäisten toimittajien näkökulmat.
 
Dino

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Vaimo on toimittaja/toimitussihteeri, ja hänen kanssaan on puhuttu paljon tästä aiheesta "median tasapuolisuus ja toimittajien henkilökohtaiset näkemykset". Kuulemma alan sisälläkin on ollut paljon huomioita tästä, että nuoren polven toimittajilla on selkeästi erilainen suhtautuminen journalismin sääntöihin ja median puolueettomuuteen. Ala muuttuu naisvaltaisemmaksi ja myös kaupungistuu koko ajan, ja esim. paikallismedioissa toimiminen ei juuri kiinnosta näitä nuoremman polven toimittajia, joten ala kuulemma muuttuu koko ajan homogeenisemmaksi ja tämä näkyy siinä että toimittajat alkaa olla kopioita toisistaan. Monilla on myös taustaa jonkinlaisesta kansalaisaktivismista, ja vanhemman polven toimittajiin verrattuna antavat tämän taustansa näkyä häiritsevän paljon työssään, eivätkä näe sitä ongelmallisena.

Mutta ei tilanne toki ihan niin mustavalkoinen ole, ja on vanhemman polven toimittajissakin niitä, jotka suhtautuvat löyhemmin journalismin sääntöihin ja antavat omien poliittisten tai muiden näkemysten paistaa läpi työstään. Näkisin joka tapauksessa, että ainakin toistaiseksi tilanne kuitenkin on Suomessa hyvä koska iso osa medioista on sitoutunut journalismin sääntöihin ja pyrkivät pysymään mahdollisimman puolueettomana ja tasapuolisena. Pientä kallistumista tiettyyn suuntaan on näkyvissä esim. YLE:n kohdalla, mutta ei nyt minusta mitään hälyttävää vielä. Asia olisi kuitenkin hyvä tiedostaa ja tehdä korjausliikkeitä hyvissä ajoin, koska YLE:n jos jonkun pitäisi olla ehdottoman tasapuolinen ja riippumaton.

Mutta se, minkä minä olen pistänyt huolestuneena merkille, on se että isolta osalta ihmisistä näyttää vääristyneen kuva näistä "perinteisistä" medioista. Veikkaan, että somella on tässäkin iso merkitys, kun ihmiset vetäytyy omiin kupliinsa ja ovat tottuneet siihen että siellä saa huudella sitä omaa "totuuttaan" siitä yhdestä näkökulmasta ja samanhenkiset vaan nyökyttelee ja peukuttaa. Kun nämä perinteiset mediathan eivät toimi näin, että asetutaan yhden ihmisen äänitorveksi ja kirjoitetaan juttu sen ihmisen näkökulmasta, vaan journalisti pyrkii aina selvittämään esitettyjen väitteiden totuudenmukaisuuden ja taustat, ja ottamaan juttuun mukaan myös sen mahdollisen vastapuolen näkemykset asiasta. Tätä tuntuu olevan hyvin vaikea ihmisten nykyisin hyväksyä, ja esim. paikallislehdessä työskentelevä vaimo saa vähän väliä syytöksiä kuinka on "sen ja sen puolueen/henkilön/yrityksen äänitorvi" kun ei olekaan kirjoittanut jonkun ihmisen väitteitä ihan sellaisenaan lehteen vaan on ottanut juttuun myös vastapuolen ja ehkä kolmannen ja neljännenin ihmisennäkemyksen. Parastahan tässä on se, että näitä syytöksiä tulee sekä lehdelle että toimittajille molemmilta politiikan laidoilta. Välillä lehti on "Kepun lehti" ja välillä "Demareiden äänitorvi" ja välillä "vihervassareiden sanomat" riippuen siitä kuka kokee että ei ole saanut sitä omaa näkemystään suodattamattomana läpi lehteen.

Minä olen aina sanonut, että jos tuntuu siltä että kaikki mediat tai jotkut mediat on sinua vastaan ja rajusti kallellaan johonkin suuntaan, niin ihan ensimmäisenä kannattaa tarkistaa se oman pään asento. Ettei vaan itsellä olisi pää kallellaan johonkin suuntaan ja horisontti siksi vähän vinossa.
 
kehveli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Absoluuttisesti riippumaton media lienee aika hankala saavuttaa?

@Dino :n tapaan näen kuitenkin Suomen tämän hetkisen tilanteen suurimpien medioiden osalta kohtuullisen tasapuolisena ja puolueettomuuteen pyrkivänä...en täydellisenä. Tilanne on kuitenkin niin kohtuullinen, että esimerkiksi YLE:n kohdalla minua ärsyttää eniten se kiire, joka tuntuu aina leimaavan haastatteluja, väittelyitä jne. Joku A-studio esimerkiksi vedetään niin täyteen aiheita ja vieraita, että eihän siitä nyt vain voi saada aikaan kuin jotain keskinkertaista :( Muistuu mieleen esimerkiksi jakso, jossa YKSI aiheista oli, että pitäisikö ilmastotoimet laittaa tauolle energiakriisin ajaksi. Vieraina olivat Tiina Elo (vihr.), Hussein al-Taee (sd.) sekä Mauri Peltokangas (ps.) ja joka ikinen pääsi haastattelusta kuin koira veräjästä ihan jo senkin takia, että aika loppui kesken. Ei olla täydellisen median parissa kun haastateltavia ei pistetä todella tilille siinä, että ovat (ainakin osittain) epäonnistuneet tavoitteissaan (Elo ja al-Taee) tai suoltavat populistista puppua (Peltokangas).

Mistä tuo "kiire" sitten johtuu? Pidetäänkö nyky katsojia niin hätäisinä ja somen turmelemina, että perusteellisempaa keskustelua ei kannata tarjota?

Voisi olla ohjelmana suhteellisen tuskainen seurattava, mutta jos vain resursseja löytyisi, niin ei muuta kuin poliitikko kerrallaan sopivan toimittajaraadin haastettavaksi, niin pitkäksi aikaa kuin ääntä lähtee. Luulisi vaikuttavan pahimpiinkin höyrypäihin, kun tietäisivät joutuvansa myös vastaamaan kattavasti päästämistään kommenteista? Mutta kuka jaksaisi kuunnella vaikkapa 6h putkeen kun jotain Peltokangasta "kuulustellaan"?

Toinen toiveeni medioiden suhteen voisi olla, että aina kun joku keskusteluun osallistuva henkilö puhuu toisen päälle, tai ei muuten kykene asialliseen keskusteluun (piikittelyt, aiheesta eksymiset ym.), niin ei muuta kuin hetkeksi studion, istuntosalin, tai vastaavan, nurkkaan miettimään tekojaan.
 
Hyvää pohdintaa, vaikka en allekirjoita esimerkiksi YLE:n pyrkimystä puolueettomuuteen ja tiedon monipuolisuuteen riittävänä. Samaa mieltä myös siitä, että YLE on valinnut ajankohtaisohjelmissaan hätäisen tien, joka ei tuo itse asiassa mitään esiin. Toimittajien ammattitaidottomuutta osin.

Mutta toimittajien piikkiin menee vain osa. Toimittajia painostavat puolueet, hallitus, pääministeri, oppositio sekä mm. etujärjestöt. Valittu tie ei aiheuta konfliktia tai minimoi sen. Tämän linjauksen taustalla on nähdäkseni YLE:n päätoimittaja, joka tuntuu valinneen YLE:lle sellaisen harmittoman mitättömyyksien tien, jossa konflikteja ei saa tulla. Väärä henkilö YLE:lle.

Keskustelukulttuurin parantamiseksi suosittaisin itse USA:n pressanvaalien 2019 tapaa. Mikki mykistyy, jos ei pysy asiassa, jos ei vastaa, jos hyökkää kesken toisen puheenvuoron päälle jne.
 
Jo listaamiesi painostajien lisäksi toimittajiin varmasti yritetään vaikuttaa lukijoiden, katselijoiden ja kuuntelijoiden toimesta. Yksittäinenkin lause voi saada aikaan melkoisen some-myrskyn, joka nykymaailmassa toimittajan on vain oltava valmis kestämään? Onko tuolle vaihtoehtoa?

Vaikka YLE:n toimittajien ja päätoimittajan työpaikan ei pitäisikään olla mainostajien käsissä, niin en yhtään epäile, etteikö myös sieltä tulisi vaikutusyrityksiä.

Tuon täytyy olla aika harvalukuinen joukko, josta päätoimittaja voidaan valita? Kovin monelta ei voi löytyä kykyä absoluuttiseen puolueettomuuteen kaikkien noiden luettelemiemme tahojen edessä, yhdistettynä muun journalistisen laadun ymmärtämiseen, budjeteissa pysymiseen, yleiseen hyvään johtamiseen ym. Sitten jos / kun tällainen henkilö löytyisi, hänet tulisi myös pystyä valitsemaan tehtäväänsä puolueettomasti...huh huh.

Näitä pohtiessa arvostus toimittajia kohtaan nousi kyllä omalla kohdallani, vaikka kyllähän siihenkin ammattiryhmään kuuluu iso joukko henkilöitä, jotka jätän jatkossakin ihan omaan arvoonsa (ovat jo riittävät "näytöt" lyöneet tiskiin...).

Mikin mykistäminen varmasti omaa ehdotustani toimivampi tapa puuttua keskustelukulttuuriin :)
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tuon täytyy olla aika harvalukuinen joukko, josta päätoimittaja voidaan valita? Kovin monelta ei voi löytyä kykyä absoluuttiseen puolueettomuuteen kaikkien noiden luettelemiemme tahojen edessä, yhdistettynä muun journalistisen laadun ymmärtämiseen, budjeteissa pysymiseen, yleiseen hyvään johtamiseen ym. Sitten jos / kun tällainen henkilö löytyisi, hänet tulisi myös pystyä valitsemaan tehtäväänsä puolueettomasti...huh huh.

Kuten taisit jossain kirjoittaakin ja kuten tiedämme, absoluuttista puolueettomuutta ei ole. Ei lähelläkään. Kyllä mulle kävisi päätoimittaja, joka laittaisi toimitukset etenemään ihan kunnolla ja perehtyen journalismi edellä sekä haastamaan kulloinkin vallassa olevat. Sellaisia löytyy montakin, mutta ollaanko Suomessa jo siinä pisteessä, että heidän mahdollisuutensa tulla valituksi YLE:n päätoimittajaksi ovat kehnot?

Nimityksen tekee YLE:n hallitus. Jäsenet ovat tässä. Sidokset ovat mielenkiintoiset. Ei myöskään tunnu hallitukselta, joka lisäisi YLE:n journalistista itsenäisyyttä mm. Suomen hallituksesta ja eduskunnasta sekä erilaisista etujärjestöjen lobbareista.
 
Aika samalla sivulla ollaan, itsellä ehkä vielä hieman tiukempi seula mahdollisista päätoimittajista.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival

axe

Jäsen
Laitetaan vaikka tänne, vaikka ei kotimaista mediaa olekaan. Fox news julisti tuossa aiemmin M&M -karkit wokeksi ja nyt Xboxikin on woke.

Amerikassahan auton matala bensankulutus ja sokerittoman limun juominenkin lienee wokeideologista. Ja sitten taas kivi voi olla rasistinen ja pitää poistaa, kun sitä on sata vuotta sitten sanomalehdessä kutsuttu sillä maailman pahimmalla sanalla, jota kukaan ei enää uskalla kirjoittaa auki missään yhteydessä tai merkityksessä. Välissä on reilut 300 miljoonaa ihmistä, joiden pitäisi yrittää elää noiden tyyppien kanssa.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Niin Ameriikoissa media on polarisoitunut. Redneck-medialla on yksi kanava ja vasemmistolla on useampi kanava, jotka toitottavat samaa sanomaa. Se on business-päätös palvella myös sellaista porukkaa, jotka haluavat kuunnella muuta kuin yhtä totuutta.

Suomessa uutisoidaan, että YLEen luottaa yli 90%. Ei ihme, koska kaikki mediat toitottavat tätä samaa agendaa. Alfa-TV yritti tehdä setämies kanavaa, mutta aika ei ollut sille vielä kypsä. Tuollainen kanava tulee ihan varmasti, vaikka sinne on hankala rekrytä toimittajia, koska sen jälkeen hyvät veljet blokkaavat pääsyn muualle mediakentälle, koska väärät mielipiteet.

Tämän saman asian takia PS saa sen n. 20% äänistä, koska on eri mieltä asioista. 20% Suomessa on liian pieni määrä, jotta konservatiivinen kanava menestyisi. En tiedä mikä on kriittinen massa, mutta konservatiivinen kanava on tulossa ihan varmasti, kun aika on kypsä.

Nyt esim. YLEllä Marko Forss levittämässä diipadaapaansa minun verorahoillani. Ruotsiin ei kannata verrata, koska Suomi tekee kaiken paremmin. Ei mitään syytä huoleen. Katsoisin ennemmin setämies kanavaa.
 
Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Tuollainen kanava tulee ihan varmasti, vaikka sinne on hankala rekrytä toimittajia, koska sen jälkeen hyvät veljet blokkaavat pääsyn muualle mediakentälle, koska väärät mielipiteet.
Sinulla on varmaan tästä runsaasti esimerkkejä?
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Suomessa uutisoidaan, että YLEen luottaa yli 90%. Ei ihme, koska kaikki mediat toitottavat tätä samaa agendaa. Alfa-TV yritti tehdä setämies kanavaa, mutta aika ei ollut sille vielä kypsä. Tuollainen kanava tulee ihan varmasti, vaikka sinne on hankala rekrytä toimittajia, koska sen jälkeen hyvät veljet blokkaavat pääsyn muualle mediakentälle, koska väärät mielipiteet.
Sen Alfa-TV:n aika tulee varmasti sitten, kun sitä opitaan myymään mainostajille. Nyt oli häthätää joku senssilinja, karavaanimainos ja kuuntelijamatka Tuuriin per katko. Ja kannattanee miettiä sitäkin, onko television yhteinäiskulttuurin klassikoiden uudelleen lämmittely ihan sitä, mikä kiinnostaa, ellei toki kohderyhmänä ole 60-70 vuotiaat, jotka ovat jo veneensä, mökkinsä ja lomaosakkeensa ostaneet. Tai eivät ole ylijään mitään kuluttajia siinä mitassa kuin nuoremmat painoksensa. Ennen oli ennen, vaikka olikin varmasti kaikki paremmin. Kaupallinen mediamaailma on sen verran kilpailtua, että niillä ihanteilla pärjää juuri tiettyyn rajaan asti vrt. esim. Radio Helsinki.

Tai ehkä sekoitin mainoskatkojen sisällön Harju& Pöntiseen, mutta ei AlfaTV juhlinut sen enempää markkinoilla. Joku remppafirma siellä näkyi ja paljon kanavan omaa mainontaa. Eikä ainuttakaan valtakunnallista brändiä.
 
Viimeksi muokattu:

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Sieltä napsahti sitten hesarille sellainen pieni tuomio maanpetosrikoksesta (tosin lievä, eli turvallisuussalaisuuden paljastaminen) ja tuomio tuli kahdelle toimittajalle. Tähän päälle kun edellistä päätoimittajaa epäillään taannoisesta törkeästä rattijuopumuksesta ja yksi toimittaja on ammattitalousrikollinen, niin pitää alkaa kyseenalaistamaan tämän puljun toimintaa.

Varsinkin, kun nykyisen päätoimittajan kommentit tuomiosta on täysin välinpitämättömiä lakia ja oikeuslaitosta kohtaan.

Lähtökohtaisesi jokainen toimittajalle annettu tuomio arkisen työn tekemisestä on virheellinen. Tässä mielessä olen edelleenkin pettynyt tuomioon”, Mukka sanoo HS:lle."

Antero Mukka siis tässä kertoilee, että heitä ei oikeastaan Suomen lain pitäis koskettaa ja heidän tulee olla koskemattomia riippumatta mitä kirjoittavat.

"Myös oikeus toteaa päätöksessään, ettei maanpuolustuksen edulle tai valtion turvallisuudelle ole aiheutunut konkreettista vahinkoa. Mitään selvitystä tällaisesta ei ole prosessin aikana esitetty."

Nähdäkseni on erittäin vaarallinen kehitys riippumattoman median kannalta, että viranomainen voi punaleimailla asiakirjoja ja sen jälkeen epäkohtiin puuttuminen voi johtaa vaikkapa journalistin vankeustuomioon.
 
Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
"Myös oikeus toteaa päätöksessään, ettei maanpuolustuksen edulle tai valtion turvallisuudelle ole aiheutunut konkreettista vahinkoa. Mitään selvitystä tällaisesta ei ole prosessin aikana esitetty."

Nähdäkseni on erittäin vaarallinen kehitys riippumattoman median kannalta, että viranomainen voi punaleimailla asiakirjoja ja sen jälkeen epäkohtiin puuttuminen voi johtaa vaikkapa journalistin vankeustuomioon.
Niin siis nuohan on Mukan omia sanoja, mutta todellisuus on se, että toimittajalle sallitaan enemmän, eli siltikin ovat saaneet tuomion ja jos eivät olisi olleet toimittajia, niin olisi tullut vankeusrangaistus.

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Helsingin Sanomilla menee hyvin. Oikeusjuttuja siellä sun täällä ja taitaa tulla tuomiot kaikista. Tällaista on "riippumaton" media nykyään Suomessa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös