Oma kritiikkini peliesityksiä kohtaan johtuu oikeastaan siitä, että tässä vuosikymmenien aikana oppinut sen, että vaikka tulosta tulisi voittojen myötä, niin ne pelilliset ongelmat jossain vaiheessa lyövät näpeille. Kaksi ennenkin käyttämääni esimerkkiä hyvästä tuloksesta, mutta pelilliset ongelmat ovat olleet selvillä läpi kauden: 1. Petri Matikaisen HIFK: Viihdytti etenkin runkosarjan loppupuolella hurlumhei-kiekolla loistavan materiaalin ansiosta. Pudotuspeleissä Westerlundin trap-vastaan ja hyvää yötä. 2. Ismo Lehkosen HIFK. Mielestäni aika samantyyppiset ongelmat, kuin tämän kauden HIFK:ssa. Voittoja tulee kiitettävää tahtia, mutta pelin rakenne ei vakuuta. Kauden ensimmäisen pelin jälkeen olin tyytyväisempi, kuin nyt vaikka hävittiin, koska siinä pelissä oli niin paljon hyviä elementtejä. Mihin ne katosivat?
Se on myös ollut tässä vuosien mittaan yksi mittari itselleni, että mitä pelejä voitetaan. Mikäli hävitään kaikki ns. kärkipelit, paikallispelit, back to back kohtaamiset, niin hälytysmerkkien pitäisi soida. Siksi tämän illan peli on hyvä mittari. Mikäli hävitään tänään, niin top kahdelle on hävitty 4/4. Miten siihen voi olla tyytyväinen vaikka sarjasijoitus olisi se kolmas?
Toki pitää samaan aikaan olla iloinen siitä, että on tullut voittoja, koska se antaa tiettyä rauhaa korjata pelillisiä ongelmia vai antaako se vääränlaista informaatiota valmennukselle. Peltonenkin tekee muutoksia vasta äärimmäisen pako edessä, kuten on nähty esim. Taposen peluuttamisen ja YV:n saamattomuuden suhteen.