Juu kyllä minäkin haluaisin säännöllistä menestystä ehdottomasti, ei kyse ole siitä. Samoin minulle ei riitä nykysuoritustaso ja mestaruuksien frekvenssi. Se ei ollut pointti.
Kirjoitukseni pointti oli siis se, että meidät ihmiset (suurin osa meistä) on rakennettu niin, että kaikkeen ”jatkuvaan” turtuu jossain vaiheessa. Jos esimerkiksi HIFK toistaisi vaikka Tapparan finaaliputken sekä mestaruudet, niin veikkaan, että meistäkin moni tahtomattaan ”turtuu” pääsystä finaaleihin. Eli kauden alla ”ei tunnu miltään, kun kuitenkin ollaan taas siellä finaaleissa” jne. Kaikkeen ”samanlaiseen” tottuu ja turtuu, mikään ei tunnu enää miltään: Työstä katoaa jossain vaiheessa uutuuden viehätys samoin kuin parisuhteesta, muusikot turtuvat keikkaelämään, taas on jääkiekon kotikisat ja Suomen viime vuosien menestykseenkin on jo jollain tasolla ”turruttu”, sotaan lähtevät turtuvat ja tottuvat rintamalla oloon (näin kuulemma on, toki kärjistetty ääriesimerkki mitä toivottavasti suurinosa maailman ihmisitä ei joudu koskaan kokemaan) ja niin edelleen.
Sitten on olemassa pienempi joukko ”addikteja”, joille tällainen turtuminen ei ole niin ominaista, vaan he janoavat alati lisää sitä samaa mistä saavat kiksejä. Tästä hyvänä esimerkkinä vaikka pokeriammattilaiset, sarjayrittäjät ja sijoittajat jne. Toki hekin varmasti kaipaavat jonkin verran uusia ärsykkeitä ja haasteita.
Eli kirjoituksen pointti oli se, että yleisesti ottaen ihminen tahtomattaan turtuu kaikkeen jatkuvaan ja samanlaiseen tekemiseen/toimintaan. Ja kyllä minäkin toivon, että saisimme olla niitä ”addikteja” edes muutamaman vuoden putkeen (ennen sitä turtumista).
Tämä myös vastauksena
@Frankie :n kirjoitukseen.