Nyt just vituttaa!

  • 2 553 021
  • 12 081

Stratman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Jokerit palaavat mestikseen. Espoossa on hyvää meininkiä.

Hifk oli vuosikausia aivan ainutlaatuisessa tilanteessa. Ainoa joukkue suurimmasta talousalueesta. Mitä tästä jäi käteen? Ei mitää. Tämä vituttaa.

En osaa nähdä Jokereiden Mestispaluuta isona uhkana. Toki olisin mielummin nähnyt heidät Suomisarjassa tai sitä alemmalla tasolla, josta mielestäni uusien joukkueiden pitäisi hakea vauhtia ja ansaita paikkansa pelaamalla. Ei se tuloksenteko jääkiekolla ole jatkossakaan helppoa, vaikka Jokereilla on valmis fanipohja ja varmasti sponsoreitakin saatavilla. Uskon että IFK:lla on vielä pitkään taloudellinen etu Jokereihin nähden ja siinä mielessä 80-luvun asetelma, jossa jokerikasvatit siirtyvät IFK:hon on ainakin hetkellisesti palautunut.

Enemmän ainutlaatuinen se tilanne oli tällä kaudella ja vielä ensi kaudellakin. Ensi kaudella olemme ainoa korkeimmalla tasolla pelaava pääkaupunkiseudun joukkue ja vielä on mahdollisuus napata mestaruus ennen kuin Jokerit ja Kespoo tulevat samoille apajille kilpailemaan pelaajista, sponsoreista ja katsojista. Jokerithan pelasi kuitenkin KHL:ää ja oli häirikkönä ainakin pelaajamarkkinoilla, kun tappionteko ei ollut este. Junioripuolellahan IFK jopa hyötyi siitä asetelmasta, kun Jokerijunnuilla ei ollut luonnollista polkua edustusjoukkueeseen.
 
Mäyräkoira

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK En gång-alltid-aina
Yksi mikä tässä narrien paluussa vituttaa on se että tulevat Nordiksellekin pelaamaan.
Meillä ei toki ole oikeutta kieltää sitä kun emme omista hallia, mutta se tuntuu jotenkin
ikään kuin " kotirauhan rikkomiselta ". Pelaavat ilmeisesti 9 matsia, ja jos nyt menevät
Mestiksen pleijareihin , niin nekin ilmeisesti pelataan Nordiksella.

Mieleen tulee väistämättä onko apulaispormestari Narrianarkistimäellä jotain tekemistä asian kanssa ?
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool

No joo tämä on ehkä se typerin juttu tässä, eli olisivat nyt pysyneet vaikka siellä Keravalla sitten. Vaikka IFK ei tuota pyhättöä omistakaan, niin jotenkin narrien Nordikselle paluu tuntuu vähintäänkin nyt erikoiselta jos ei muuta. Tällä hetkellä jotenkin vaikea kuvitellakin se yhtälö.

Mutta noin ylipäätään niin jos jossain tuo heidän Mestis-lisenssi vituttaa, niin uskon että Espoossa ei kovin mielellään tuota uutista kuitenkaan kuultu, vaikka muuta ehkä tässä kohtaa ulospäin sanovatkin ja höpisevät paikallisista. K-Espoo haluaa kuumeisesti takaisin Liigaan, on halunnut jo vuosia, ja narrit on niin suora kilpailija tähän kohtaan heille kun vaan voi olla. Ei nyt heti mutta viimeistään hetken päästä, eli Espoon näkökulmasta K-Espoon pitäisi päästä tänne Liigaan mahdollisimman pian ennen kun narrit paisuvat isommaksi ja alkaa se käytännön puntarointi.
 
SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, KKV
Mutta noin ylipäätään niin jos jossain tuo heidän Mestis-lisenssi vituttaa, niin uskon että Espoossa ei kovin mielellään tuota uutista kuitenkaan kuultu, vaikka muuta ehkä tässä kohtaa ulospäin sanovatkin ja höpisevät paikallisista.
Itseä kyllä harmittaa että aiheen kaikki huumori loppuu, jos Jokereista tulee taas ihan vakavasti otettava jääkiekkoseura. Narreihin liittyvät tapahtumat ovat 10 vuoden aikana kirvoittaneet niin monet naurut duunipaikan kahvipöydässä, että ikävää jos ne päättyvät nyt.
 
NuoriSkloddi

Jäsen
Suosikkijoukkue
RELEASEBULI

Ei hätää, ei se lopu. Ei tuota ilmalan puuhamaan pelleporukkaa ole ikinä varsinaisesti voinut ottaa vakavasti.
Nyt vielä vähemmän kun kyseessä on mestishöntsäporukka Keravan Jaakkerit. Itseäni tuo on repeilyttänyt melkoisen paljon, on kyllä keravan näköinen seura, että ei siinä.

40 (no okei 60?) vuotta muovia jne.
Ei se siitä muuksi ikinä muutu! :)
 
444

Jäsen
Näyttää itänaapurin tekemiset ja pelaajahankinnat saavan meikeläisiä enemmän huomiota….
Aika vähänlaisesti on tullut noita pelaajahankintoja uutisoitua viime aikoina. Ehkä sekin vaikuttaa, mene ja tiedä. Mutta sinällään tämä noudattaa IFK:n perinteistä linjaa, että tiedotetaan asioita vain äärimmäisen pakon edessä, jos silloinkaan. Karavaani kulkee ja koirat haukkuu.
 
Nashpre

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK:n sairastupa, HIFK, Liverpool FC
Suosikkijoukkue
Kaunein kaikista!
Itseä kyllä harmittaa että aiheen kaikki huumori loppuu, jos Jokereista tulee taas ihan vakavasti otettava jääkiekkoseura. Narreihin liittyvät tapahtumat ovat 10 vuoden aikana kirvoittaneet niin monet naurut duunipaikan kahvipöydässä, että ikävää jos ne päättyvät nyt.
Niin. Suomessa jääkiekkojoukkueen toiminnan saaminen kannattavaksi ei ole tehtävä helpoimmasta päästä. Pieni halli eikä "iskää" taustalla kaivamassa kuvetta, jos homma menee tappiolle. Kyllä tuolle saa vielä jonkin aikaa hymähdellä.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Onko muilla alkanut nykimään tää Jatkoajan pohja, kun tuonne alas ilmestyi toi uusi Cmoren mömmöm-mainos? Vituttaa ihan tosi vähän! Scrollatessa välillä tökkää tai saattaa heittää jonkun postauksen lainauksen kahdesti tms. rasittavaa. Vai alkaako mun luuri vetelemään viimeisiä ja muut on autuaan tietämättömiä mun tuskasta? Tää kuitenkin alkoi about heti kun huomasin ton mainoksen ilmestyneen, niin ajattelin josko niillä olisi yhteys toisiinsa..
 
EPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK

Sama!
 
BOL

En ole törmännyt samanlaisiin ongelmiin. Kirjoitan joko läppäriltä tai luurista (Appleja molemmat). Mulla siis kaikki toimii ihan kuten ennenkin. Tuskin halusit tätä kuulla, mutta kerroin nyt kuitenkin :).
 
penalalli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Leeds United
HP-läppäriltä all good!
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers
Onko muilla alkanut nykimään tää Jatkoajan pohja, kun tuonne alas ilmestyi toi uusi Cmoren mömmöm-mainos? Vituttaa ihan tosi vähän! Scrollatessa välillä tökkää tai saattaa heittää jonkun postauksen lainauksen kahdesti tms. rasittavaa. Vai alkaako mun luuri vetelemään viimeisiä ja muut on autuaan tietämättömiä mun tuskasta? Tää kuitenkin alkoi about heti kun huomasin ton mainoksen ilmestyneen, niin ajattelin josko niillä olisi yhteys toisiinsa..
Jokaiseen selaimeen saa Adblock-lisukkeen niin sitten ei enää vituta yhtä paljon.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Muilta vaan tulee pelaajauutisia ja IFK:lta sitten joskus juhannuksena, vaikka eihän meillä ole juhannuksena edes pelejä!

Aika pienellä huomiolla nämä muiden sopimusjulkaisut näyttävät nyt menevän. Oletan, että johtuu MM-kisoista, kun kaikkien muiden paitsi Jatkoajan keskustelupalstan heavy usereiden fokus on nyt niissä.

HIFK pitää siis ilmeisesti ihan kunnon tiedotustilaisuuden 5.6.23. Kisat ovat takanapäin ja kun muut ovat pääasiassa omat sopparinsa jo julkaisseet, HIFK:lla on tässä hyvä mahdollisuus saada mediatilaa, kun julkaistavat pelaajat ovat kaikki kokonaan uusia pelaajia sekä nimekkäitä ja mielenkiintoisia hankintoja.

Ei tätä pitäisi voida mitenkään sössiä, mutta koska HIFK, aina voi jokin mennä pieleen.
 
Suosikkijoukkue
IFK ilman möyrimistä, NYR, Inkvisitio 1480-
Siis joo ja itsellänihän on Android, Samsungin vanha S9.

Mutta kuten mm. palstasisar @BOL sanoi Applen edustajana, sekä ilmeisesti perinteisellä ATK:lla it's all good, niin vika lienee Androidissa. Ja mulla on tässä myös AD-Block käytössä, mutta tuon mainoksen se jostain syystä laittaa eetteriin. Noh, onneks sitä kestää maks. kaks viikkoa. Jos jatkuu ni luuri lähtee vaihtoon. Fogelit sjungaa jne :)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös