Nyt just hymyilyttää!

  • 2 050 500
  • 10 244

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Pitkästä aikaa näitä IFK-osion viestejä vähän enemmän kun on tässä lukenut, niin tekisi kyllä monelle kirjoittajalle hyvää, että koko tuleva Liiga-kausi peruttaisiin. IFK ei ole pelannut yhtään täysimittaista peliä ja kuitenkin voittanutkin niistä pelatuista peleistä jokusen, vaikka on menty ns. laajalla rosterilla – silti täällä on perinteiseen tapaan annettu jo kenkää vähintään puolelle joukkueelle. Ja nyt kun tämäniltainen harjoitusottelurosteri KooKoota vastaan on mitä on, niin tuntuu kuin kovin monilta unohtuu siinä v*ttuperkelesaatanahöröttelyn ohessa unohtuu kokonaan asia nimeltä korona. Kuten toiseen ketjuun kirjoitin, niin ei vaadi kuin vähän vuotavan nenän (tai kipeän kurkun), niin joudut saman tien koronatestiin ja takas joukkueen toimintaan ei ole asiaa ennen negatiivista tulosta. Ja tämän asian kanssa on oikeasti parempi olla liiankin varovainen, jos edes haluaa haaveilla kauden pelaamisesta edes jollain tasolla normaalisti.

Ei, kaikki ei ole IFK:ssa tälläkään hetkellä optimaalisesti – varmasti edes lähellekään – mutta silti tuntuisi omaan elämään aika v*ttumaiselta lisältä, jos pitäisi stressata kaikesta jo tässä vaiheessa kautta. Kautta jota ei koskaan edes ehkä pelata. Ja varsinkaan kun et edes pysty sillä stressaamisella kuitenkaan asioihin mitenkään vaikuttamaan.

Edit: Olisi kyllä ehkä pitänyt mennä vitutusketjun puolelle. Kun aloitin viestin kirjoittamisen, niin vielä hymyilytti, mutta kun jatkoin viestien lukemista, niin onhan tuollainen ylenpalttinen negatiivisuus, mikä täällä IFK-osiossa käytännössä jokaisessa asiassa kumpuaa, aivan todella raskasta luettavaa.

Olen myös tullut pohtineeksi, että voisiko seuran tekemisillä ja tekemättä jättämisillä olla osuutta kannattajakunnassa esiintyvään vitutukseen.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
Olen myös tullut pohtineeksi, että voisiko seuran tekemisillä ja tekemättä jättämisillä olla osuutta kannattajakunnassa esiintyvään vitutukseen.
Ei voi. Ennen piti olla kärsivällinen, koska Salmelaisen prosessi kohti Eurooppalaista suurseuraa kestää x vuosia. Nyt IFK on ainoa Liigan seuroista, joka on järkevä, eikä tee hankintoja vaikka rosterissa on helvetinmoisia aukkoja, koska korona. Toisaalta, jos nämä IFKn totaalisen standby-tilan puolestapuhujat ovat oikeassa, eli koko kausi peruuntuu niin mahdollisuutemme mestaruuteen kasvavat huolella tulevina kausina, sillä tällöin kohtuullisen moni Liigaseura menee konkurssiin ja pelataan nakkikattilasta 5-6 seuran kesken. Ehkä Salmelainen & co ovatkin visionäärejä?
 
Suosikkijoukkue
IFK
No jos osan mielestä matsi on jo nyt hävitty, niin eiköhän osalla kannattajakunnasta vitutus ole ihan sisäänrakennettua...
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Kyllä mua jo pelkästään hymyilyttää nähdä punanutut kentällä, pienistä asioista saa kiksejä kun on taukoa ollut.

Spekulaatio on mukavaa suuntaan ja toiseen mutta kun kiekko tippuu jäähän niin tunne on aina sama, haluaa nähdä että jätkät laittaa kroppaa likoon ja maaliverkot tötterölle. Let's Play Hockey.
 
Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
No jos osan mielestä matsi on jo nyt hävitty, niin eiköhän osalla kannattajakunnasta vitutus ole ihan sisäänrakennettua...
Ei tämän illan tuloksella ole mitään merkitystä. Sillä miten joukkue on rakennettu on. Ei tuon tuolta pitäisi näyttää tällä hetkellä kuin tilanteessa jossa eilen tai huomenna olisi ollut/olisi peli.
 
Frankie

Jäsen
Suosikkijoukkue
평양시 IFK, Philadelphia Flyers, Arsenal FC
No jos osan mielestä matsi on jo nyt hävitty, niin eiköhän osalla kannattajakunnasta vitutus ole ihan sisäänrakennettua...
En usko, että hirveän montaa liikuttaa illan ottelun tulos. Se mikä liikuttaa on, että kahden runkopelaajan poissaollessa rosteri on varsinkin hyökkäyksen osalta noin karsean näköinen AleksiLaaksoineen. Meidän ei pitäisi missään oloissa (ei edes koronan aikana) olla näin altavastaajina kokoonpanon puolesta Tapparaa, Kärppiä, Lukkoa ja Ilvestä vastaan (unohtamatta illan vastustajaa).
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No jos osan mielestä matsi on jo nyt hävitty, niin eiköhän osalla kannattajakunnasta vitutus ole ihan sisäänrakennettua...
Onko siinä sitten jotakin väärää vaika olisikin? Negatiivinen ja positiivinen ovat ihan yhtä arvokkaita, ja ylipäätään ihmisten ominaisuuksien arvottaminen sekä vertailu kertoo ihmisestä itsestään enemmän kuin kenestäkään täällä näkemästään.

Ei siis ole mitään väärää olla negatiivinen, ja mystistä onkin vain se, että miten ne positiiviset ihmiset muuttuvat kovin negatiivisiksi toisten negatiivisuudesta?

Me kaikki katsellaan tapatumia vähän eri perspektiivistä ja sen oman kokemusmaailmamme -oli sitten todellista tahi ei- ohjaamina, joten ihan ei aina aukea positiivisten ihmisten paha mieli ja suuttumus. Sitäpaitsi omista reaktioistaan ei voi vastata kukana muu kuin se itse joka reagoi. Siihen reaktioon ei ole koskaan kenelläkään toisella mitään osaa, teki ja sanoi sittenihan mitä tahansa.

Kaikki on nyt veivattu, ja kuten joku totesi, voi IFK:n organisaatio olla joukko suuria visionäärejä ja IFK.n mahdollisuudet oikeasti paranevat jatkossa joukkueidn vähentyessä, tai sitten IFK sijoittu aina viimeiseksi jos joukkueita jatkossa on vaikka se kuusi.

En minäkään -negatiivinen yhy hyy- näe oikein aina korrelaatiota puheiden ja tapahtumien välillä, mutta aina sitä kuitenkin kaiken narinan keskellä jaksaa haaveilla paremmasta, ja sitten kuitenkin perinteisesti pettyä...ja taas haaveilla jne jne.

IFK:n taloudelliset realiteetit ovat nyt koko karuudessaan paljastuneet, ja se on totisesti melko ohuella pohjalla eikä siis lainkaan kuten on kuviteltu että iso paha IFK ostaa kaiken ja tappa atalossa ja puutarhassa.

Tokihan siis kukaan ei uskoakseni kitinöistään huolimatta toivo seuran kaatuvan, ja uskon siten kaikkien kuitenkin hyväksyvän syvällä sisimmässään sen että IFK ei kykene touhuamaan vallitsevassa tilanteessa tätä paremmin. Mutta. Olisi ehkä pystynyt, jos olisi paremmin käyttänyt aikansa liiketoimintansa kehittämiseen.

Nyt tuntuu pahalta, ja osin myös näyttää pahalta, sillä perinteiset asetelmat/kuviot on tosiaankin jälleen tuossa joukkueen kasaamisessa realisoitumassa vaikka nyt voidaankin -ihan aiheellisestikin toki- syyttää siitä koronaa. Nähtäväksi jää että mitä sitten jatkossa keksitään syyttää, jos koronasta eroon joskus päästään.

Musta tuntuukin että eniten tällä palstalla kärsivät ja vinkuvat he joiden mielestä muut eivät saisi vinkua ja kritisoida yhtään mitään eikä missään, koska silloin menee positiivarin päivä pilalle. Ja sitäpaitsi, ei kai se keltään positiivarilta pois ole jos joku negailija yrittää saada verensyöksyn aivoihinsa IFK:n vuoksi. Hullumpa aon yrittää saada se negailijoiden vuoksi, ja erityisestikin jos vielä kokee olevansa positiivinen. Joku ei ihan täsmää siinä yhtälössä.
 
Viimeksi muokattu:

auvo11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, maajoukkue, NHL:n suomalaiset
Hitto miten paljon lätkä voi tuoda iloo elämään, i like it!
Mä olin siis eilen ottaa kuppii ja safkaa ja aamulla tsiikasin kookoo-IFK matsin tulokset ja Colorado-dallasin matsin uusintana, hienoo!
 
Suosikkijoukkue
IFK
Onko siinä sitten jotakin väärää vaika olisikin? Negatiivinen ja positiivinen ovat ihan yhtä arvokkaita, ja ylipäätään ihmisten ominaisuuksien arvottaminen sekä vertailu kertoo ihmisestä itsestään enemmän kuin kenestäkään täällä näkemästään.

Ei siis ole mitään väärää olla negatiivinen, ja mystistä onkin vain se, että miten ne positiiviset ihmiset muuttuvat kovin negatiivisiksi toisten negatiivisuudesta?

Olen jyrkästi eri mieltä. Negatiivisuutta ei ole kielletty laissa, muttei ole kielletty tupakointiakaan, vaikka molempien myrkyllisyys ihmiselle on hyvin tiedossa. Negatiivisuuden vaikutusta työyhteisöihin, avioliittoihin ja itsemurhiin on tutkittu paljonkin, ja tiivistettynä johtopäätös on ollut; hiuksista vittuun:

Me kaikki katsellaan tapatumia vähän eri perspektiivistä ja sen oman kokemusmaailmamme -oli sitten todellista tahi ei- ohjaamina, joten ihan ei aina aukea positiivisten ihmisten paha mieli ja suuttumus. Sitäpaitsi omista reaktioistaan ei voi vastata kukana muu kuin se itse joka reagoi. Siihen reaktioon ei ole koskaan kenelläkään toisella mitään osaa, teki ja sanoi sittenihan mitä tahansa.

Olen jyrkästi eri mieltä. Positiivisten ihmisten hyvä olo herättää negaajassa kateuden, tunteen siitä, että jää ilman jotain, joka tekee muut onnelliseksi. Eli positiivisuus vaikuttaa negaajiin negatiivisesti, mihin negaaja reagoi myrkyttämällä sen positiivisuuden.

Mistä on kyse?
  • Kyynisyys on ihmisen puolustusreaktio pettymyksiä vastaan.
  • Jos negatiivisuus ja kyynisyys on jatkuvaa, voi ihminen muuttua myrkylliseksi läheisilleen.
  • Psykologi kehottaa siivoamaan negatiiviset piikittelijät pois elämästään.

IFK:n taloudelliset realiteetit ovat nyt koko karuudessaan paljastuneet, ja se on totisesti melko ohuella pohjalla eikä siis lainkaan kuten on kuviteltu että iso paha IFK ostaa kaiken ja tappa atalossa ja puutarhassa.

"Tappioon vaikuttivat merkittävästi kauden keskeyttäminen ennen tärkeää Playoff-vaihetta sekä sijoitustoiminnan Covid19-pandemiasta johtuneet vielä realisoitumattomat tappiot."

Tämäkö pitää tulkita niin, että taloutta on hoidettu huonosti? Minä tulkitsen tuon niin, että Playoff-fyrkat jäi saamatta, ja pörssin notkahtamisen vuoksi osakesalkun arvo heikkeni, mutta koska osakkeita ei ole tarvinnut myydä, niin nuo tappiot eivät ole realisoituneet. Toivottavasti salkkuun ostettiin lisää tavaraa, joiden arvonnoususta saadaan nauttia vuoden päästä erinomaisen tuloksen muodossa.

Vuonna 2019 taseen loppusumma oli tilinpäätöshetkellä 8,2 miljoonaa euroa ja oma pääoma 6,2
Vuonna 2020 taseen loppusumma oli tilinpäätöshetkellä 7,4 miljoonaa euroa ja oma pääoma 5,6

Kauden tappio oli iso, muttei katastrofaalinen. IFK selviää seuraavastakin yhtä huonosta vuodesta, muttei sitä tietenkään kukaan toivo.
Kait?

Seuran kommentti:
" Yhtiön vakavaraisuus ja rahoitusasema säilyivät vahvana. "

Nyt pitäisi sitten päättää, että uskoakko seuran taloudellisesta tilasta sinua, vai seuraa, jonka tiedottamista talouteensa liittyen säätelee laki, joka antaa paskanpuhumisesta aika tuntuvasti penalttia?

Musta tuntuukin että eniten tällä palstalla kärsivät ja vinkuvat he joiden mielestä muut eivät saisi vinkua ja kritisoida yhtään mitään eikä missään, koska silloin menee positiivarin päivä pilalle. Ja sitäpaitsi, ei kai se keltään positiivarilta pois ole jos joku negailija yrittää saada verensyöksyn aivoihinsa IFK:n vuoksi.

Kritiikki ja negailu ovat ihan eri asioita. Kritiikissä on paljon hyvää, ja rakentavassa kritiikissä jopa positiivista. Kannustan siihen.
Mutta negailu on henkilön itsensä omaksuma tai hänelle opetettu tapa toimia oman pahan olonsa vuoksi:

WPK

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK , Chicago Blackhawks, Leeds United
Lisäksi jotkut positiivisina itseään pitävät ihmiset antavat kuitenkin käytännön puheissaan ja kirjoituksissaan varsin negatiivisen vaikutelman itsestään. Siihen tommykin jo viittasi viestinsä viimeisessä kappaleessa.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Huudan ehkä ohi aiheen. Mutta yleisellä tasolla täällä internetsissä ja varsinkin old school keskustelupalstoilla puuttuu kokonaan ilmeet,eleet ja kehonkieli mitkä omasta mielestäni on kommunikointia ajatellen tärkeämpää kuin puhuttu kieli joka rajaa meidät monesti jopa maiden rajojen sisälle.

Ketjun otsikon mukaisestikin mun pitää kertoa jos hymyilyttää, muutenhan sen näkisi jo sanomattakin. Tavallaan aika outoa kanssa käymistä.
 
tommy36

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olen jyrkästi eri mieltä. Negatiivisuutta ei ole kielletty laissa, muttei ole kielletty tupakointiakaan, vaikka molempien myrkyllisyys ihmiselle on hyvin tiedossa. Negatiivisuuden vaikutusta työyhteisöihin, avioliittoihin ja itsemurhiin on tutkittu paljonkin, ja tiivistettynä johtopäätös on ollut; hiuksista vittuun:

Olen jyrkästi eri mieltä. Positiivisten ihmisten hyvä olo herättää negaajassa kateuden, tunteen siitä, että jää ilman jotain, joka tekee muut onnelliseksi. Eli positiivisuus vaikuttaa negaajiin negatiivisesti, mihin negaaja reagoi myrkyttämällä sen positiivisuuden.

Mistä on kyse?
  • Kyynisyys on ihmisen puolustusreaktio pettymyksiä vastaan.
  • Jos negatiivisuus ja kyynisyys on jatkuvaa, voi ihminen muuttua myrkylliseksi läheisilleen.
  • Psykologi kehottaa siivoamaan negatiiviset piikittelijät pois elämästään.

"Tappioon vaikuttivat merkittävästi kauden keskeyttäminen ennen tärkeää Playoff-vaihetta sekä sijoitustoiminnan Covid19-pandemiasta johtuneet vielä realisoitumattomat tappiot."

Tämäkö pitää tulkita niin, että taloutta on hoidettu huonosti? Minä tulkitsen tuon niin, että Playoff-fyrkat jäi saamatta, ja pörssin notkahtamisen vuoksi osakesalkun arvo heikkeni, mutta koska osakkeita ei ole tarvinnut myydä, niin nuo tappiot eivät ole realisoituneet. Toivottavasti salkkuun ostettiin lisää tavaraa, joiden arvonnoususta saadaan nauttia vuoden päästä erinomaisen tuloksen muodossa.

Vuonna 2019 taseen loppusumma oli tilinpäätöshetkellä 8,2 miljoonaa euroa ja oma pääoma 6,2
Vuonna 2020 taseen loppusumma oli tilinpäätöshetkellä 7,4 miljoonaa euroa ja oma pääoma 5,6

Kauden tappio oli iso, muttei katastrofaalinen. IFK selviää seuraavastakin yhtä huonosta vuodesta, muttei sitä tietenkään kukaan toivo.
Kait?

Seuran kommentti:
" Yhtiön vakavaraisuus ja rahoitusasema säilyivät vahvana. "

Nyt pitäisi sitten päättää, että uskoakko seuran taloudellisesta tilasta sinua, vai seuraa, jonka tiedottamista talouteensa liittyen säätelee laki, joka antaa paskanpuhumisesta aika tuntuvasti penalttia?

Kritiikki ja negailu ovat ihan eri asioita. Kritiikissä on paljon hyvää, ja rakentavassa kritiikissä jopa positiivista. Kannustan siihen.
Mutta negailu on henkilön itsensä omaksuma tai hänelle opetettu tapa toimia oman pahan olonsa vuoksi:

Hyvä Lätty, sää puhut kokonaan eri asiasta ja vain allekirjoitat kaikkea sitä mitä sanoin. Erityisesti vieläpä sen, miten positiivinen ihminen lopulta onkin hyvin negatiivinen ja syyttää siitä kaikkia muita.

Mitä tulee IFK:n talouteen, on se toki tietyilä kriteereillä hoidettu hyvin, koska seura ei ole konkurssiuhan alla, mutta ei se kuitenkaan tarkoita eteikö sen haavoittuvuus näkyisi, ja juurikin siksi että liiketoiminnaliset realiteetit ovat varsin kapeilla hartioilla ja laskettu hyvin selkeästi fanien varaan, joille kuitenkin ajoittain persettäkin näytetään. Ei sinun siisi tarvitse tietenkään minua uskoa, sillä enhän ole siellä sisäpiirissä, ja tokihan siellä IFK:ssa tiedetään millainen tilanne on, mutta tosiasioita ei voi kiertää vaikka kassa olisikin mikä, eli sen kassan hinta on ollut se, että joukkueen budjettia ei ole kyetty nostamaan lainkaan, koska liiketoimintaa ei ole kehitetty, eikä lähteitä ole kovinkaan laajasti, joten kassan kunnospitäminen syö väistämättä joukkueen resurssien kehittymistä, koska summat kaudesta kauteen ovat liki identtisiä, joten ei sitä voii parhaalla tahdollakaan perustella kovin nerokkaaksi. Se on kai vähän saman kun lapsena, että kassa pysyy kunnossa kun ei mene karkki- tai lelukauppaan. Vaan jos menee -kun mahdollinen inflaatio vielä laukkaa hirven lailla- ja kuitnekin sitä massia tullee alati saman verran (liiketoiminnan -rahan kerjuu sponsseilta (vanhemmilta)- ollessa kapeiden hartioiden varassa), niin aina saa vaan vähemmän karkkia tahi leluja, tai jos niitä kuitenkin ostaa niin jo kohta se kassa on tyhjä. Ehkä siis kannattaisi miettiä olisiko vielä joku setä tahi täti jota voisi lypsää, ajella ehkä vähän naapureiden nurtseja, kantaa kasseja mummoille sun muuta. Ja tämä ei siis tarkoittanut että pelaajien pitää kantaa kasseja tai ajaa nurtseja.

Edelleen korostan, että sinäkin juuri nyt kirjoituksessasi näytit sen, miten reagoit ja siitä reaktiostasi et voi ketään muuta syyttää kuin itseä. Jos siis annat negatiivisen ihmisen myrkyttää ilmapiirisi -kuten yritit linkeilläsi vakuuttaa- niin se on täysin sinun omalla vastuullasi osoittaen samalla sen, kuinka helposti itse(kin) eksyt sinne negatiivisuuteen. Tässä ei auta lainkaan se, miten paljon kukakin ns "viisas" on aiheesta kirjoittanut. Toki voit aina valita sen, että et ole sellaisen ihmisen seurassa, mutta ei hän sinua huonompi ole kuitenkaan, vaikka miten haluaisitkin niin arvottaa ja kuvitella mahdollisesti olevasi jotakin enemmän ja parempaa kuin tuo mielestäsi ilmaasi myrkyttävä negatiivinen maailmantuhoaja.

Lisäksi se, että joku ihminen on mielestäsi negatiivinen, voi olla tulkintasi jonkin yksittäisen asian kohdalla, kun se taas sinulla löytyy kokonaan toisesta asiasta, kuten vaikkapa täällä, jossa koet olevasi positiivinen sitä kuitenkaan olematta, kun kyseeseen tulee -omasta mielestäsi- negatiivisten ihmisten kritisoimiseen negatiivisuudella. Onko siis eri negatiivisuuksilla jotakin eroa? Onko sinun negatiivisuutesi jotenkin parempaa mahdollisesti? Ja miksi ylipäätään aina arvottaa kaikkea ja kaikkia?

Esim. minä olen varmastikin -ainakin usemmiten ja voin sen toki iloksesi jopa myontää- se mielestäsi negaativinen ihminen, mutta toisaalta et tiedä lainkaan sen tarkemmin mitään elämästäni ja siten myöskään siitä, että onko negatiivisuus vallitseva olotilani kautta kaiken mitä vastaani tulee. Voin toki todeta -uskot tahi et- että ei se ole. Toki minun positiivisuuteni näkyy asioissa joissa toisilla menee negatiivisuuden puolelle ja päinvastoin.

Sorry tällainen offtopic, mutta kai täällä on sijaa käsitellä myös tätä jatkuvaa toisten kirjoittajien sielumaisemaan paneutuvaa jauhaantaakin, kun joukkueessa ei juurikaan ole mitään erityistä tapahtunut mikä isommin tunteita juuri nyt aiheuttaisi, saati lisäisi erityisemmin joukkueeseen tahi tulevaan kauteen kohdistuvaa mielenkiintoa, joka toki voi tapahtua kauden sitten joskus mahdollisesti alkaessa, koska ainahan sitä joka matsissa nauttii jos ja kun IFK menestyy. Ja ihan siitäkin huolimatta vaikka olisikin se "negatiivinen".

Mitä tulee kateuteen -johon en ihan täysin uskoa mainitsemmasi kontekstissa- niin kateus kuitenkin on vain tunne, eikä niinkään mikään luonteenpiirre (kuten moni kuvittelee), joten sallittakoon sekin silloin kun siihen varsinkin aihetta on. Sain btw kateudesta hyvinkin konkreettista tietoa aikanaan, ja selvisi että kukaan ei ole niin kateellinen kuin menestyvä (LOL) ihminen on sille joka menestyy vielä enemmän,ja nimenomaan silloin kun tulee kyse rahasta ja siitä kummalla on isompi vene. Useimmiten ne ihmiset joita enitenkateellisiski syytetään ovat sitä kaikkein vähiten loppuviimeksi, ja heillä totisesti siihen usein eniten aihetta olisi. :-)
 
Viimeksi muokattu:

Erkka Lapanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK - FC Liverpool
Narrien markkinointi taas kerran. Tulkitsen ”meillä pelataan” -sloganin niin, että siellä iloitaan kun saavat pelata omassa hallissaan. Venäläisethän sen halllin omistavat mutta omalta se tuntuu. Jokerit näyttivät kovan paineen alla persettä Lukashenkalle mutta nyt pääsevät taas pyllistämään Putinille; Marcellinoa maukaillen, ”sillai homolla tavalla”.
 
Pärde

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Colorado Avalanche
Huomautan, ettei kyse ole vahingonilosta. Mutta tällä hetkellä itseäni hymyilyttää se, että vaikka olen itsekin töissä joskus mokannut omasta mielestäni pahastikin, niin loppupeleissä tekemiset ovat olleet aika pieniä. Tätä on joskus vaikea oman elämänsä subjektina muistaa, mutta ihan hyvä välillä muistuttaa itseään. Sympatiat jäähallin huoltohenkilökunnalle.
 
Apassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Meille tulee tyttökoira lokakuussa ja perheen kanssa nimiä mietitään sille. Ei täällä kukaan ymmärtäny vitsiä, kun ehdotin nimeksi Suski. Kaikki oli, et häh? Sanoin vaan, et se on sellainen saunailtanimi. Tässä olis se hyvä puoli, että joskus kun se tekis sitä pentuja, niin vois kysyä legendaarisen kysymyksen...

Se oli naapurin Leif.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Hessu ja Hine päätti sitte raivata tiensä Stanley Cup finaaleihin! Enpä muista milloin ois näin paljo odottanu NHL-finaalien alkamista. Hyvä jätkät!
En yhtään ihmettele jos olisivat vielä ratkaisevassa roolissa, toivotaan että saisivat kammettua voiton. Hessulla ainakin muutamien pidempien klippien perusteella hiukan ongelmia puolustuksessa.
Mutta samaan hengen vetoon sanottava etten ihmettele yhtään jos ratkaisisi koko kisan Stanleysta jollain soololla lähtien oman maalin takaa ohittaen pari NHL-legendaa matkalla ja pistäen pikkumustan sinne minne se kuuluukin!
On se huikea jätkä, jo nyt maailman parhaita pakkeja.
 
Bafforosso

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK parhaimmillaan

Ja huomatkaa mikä peliaika - yli 28 minuuttia!
 
Schwein

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Se voittomaali kuuluisi laukoa kaartavasta liikkeestä ranteella jostain aivan naurettavan pienestä ylänurkassa olevasta kolosta sisään. Sillai niin kuin jonkun kerran Heiskanen teki muun muassa Tapparaa vastaan.

Näin mä sen näen.
 
Gostisbehere

Jäsen
Suosikkijoukkue
Philadelphia City of Brotherly Love

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pelataan loppuun asti.

Peliä en nähnyt, mutta harjaantuneella perssilmälläni voin silti todeta, että joukkue ei ottelun alussa jaksanut syttyä harjoitusotteluun ja takaraivossa jyskytti pelko loukkaantumisista. Jääskän hoidettua ns. kiintiöloukkaantuminen alta pois, muu joukkue vapautui ja loput hoitui puhtaasti ammattiylpeydellä. Seuraa piinaava perisynti, heikko viimeistely, oli koitua kohtaloksi, mutta tarvittavat maalit saatiin kuitenkin tehtyä.

Osuiko?
 
Röda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Möyrivä IFK
Oikeista harjoituspeleistä siis saldona kolme suoraa voittoa, yksi tappio jatkoilla ja voittoprosenttina ihan mukava 75. Nelosessa heilunut Winperi ja Aleksi "fucking" Laakso. Vapise bönde! ;)
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös