En tiedä lähteekö nämä avautumiset esimerkiksi Tapparan A:n taaperruksesta.
Jollain tavalla junnutyön tuloksilla pitäisi pystyä "rahastamaan", että se kannustaisi ihan oikeasti tulokselliseen toimintaan.
Kyllä nämä "avautumiset" omalta kohdaltani lähtee ihan yleisellä tasolla kun katselee juniorikiekkoa(ja silloin kun avaudun fudiksesta, niin toki sen katsomisesta) ja sitä miten sitä valmennetaan. Toivon tosiaan että ne ns. muutosryhmät saavat jotain aikaiseksi.
Mielestäni jonkunlainen juniori/kasvattiraha voisi olla ihan tervetullut järjestelmä Suomeen. Siis esim. SM-liigaseurojen yhteinen suunnitelema malli, jossa laitettaisiin jokaiselta seuralta jonkun mallin mukaan tietty summa eri pelaajista näiden kasvattiseuroille. Tätä kautta saataisiin jotain porkkanaa ja mahdollisuutta myös pienemmille seuroille kehittää toimintaansa. Nykyisin kun jääkiekon varsinainen kehittäminen on vain näiden liigaseurojen ja niiden organisaatioiden varassa, niin valtavasti jää käyttämättä potentiaalia Suomessa. Mallin tarkempaa systeemiä en kyllä ole huvikseni edes lähtenyt hahmottamaan, koska ei se kuitenkaan tule tapahtumaan. Sen verran lyhytnäköisesti Suomessa toimitaan näiden asioiden suhteen.
Suomessa on mielestäni jo valmennuksessa erittäin merkittävä ero myös siinä suhteessa, että Suomessa ei juurikaan arvosteta juniorivalmentajia. Tästä esimerkkinä tarkoitan sitä, että jokaisen juniorivalmentajan tavoite tuntuu olevan joku muu, kuin kehittyä erinomaiseksi juniorivalmentajaksi. Joko se on tehdä itsestään SM-liigavalmentaja, pönkittää omaa itsetuntoaan nopeilla tuloksilla tai vaikkapa peluuttaa sitä omaa poiksaansa mahdollisimman paljon. Tämä näkyy toki myös rahallisella ja seurojen resurssien tasoilla. Eli panostus alkaa vasta siinä vaiheessa, kun on jo usein liian myöhäistä.
Sitten ihan toiseen asiaan. Sihvonen puhui kovasti Suomen yhteydessä kiekkokontrollista. Itse edelleen kysyn, miksi Suomi melkeinpä joka kerta keskialueen ylittämisen jälkeen kuitenkin luopui kiekosta? Tiedän että viivalla ei kiekkoa parane menettää, mutta samalla ihmettelen miten voidaan puhua kiekon kontrolloimisesta, jos siitä kokoajan luovutaan. Noh toki kontrolliakin oli välillä, mutta valitettavasti tuntuu että hyvin paljon se keskittyy juurikin sinne kulmiin. Suomen joukkue oli vielä varmaankin kisojen yksi nopeimmista, silti vain Junttila x 2 ja Haula x 1 taisivat kisojen aikana kunnolla käyttää sitä nopeutta hyväkseen nousemalla laidasta, vauhdilla, maalille. Röyhkeyttä selvästi puuttuu ja jos sinne maalille ei pääse ns. varmasti, niin ei sinne ei oikein edes yritetty ajaa. Yv-pelissä tämä korostui sitten maskin puutteena. Suomalaiset kun ovat muuten niin kovin kurinalaisia, kovaa joukkueen eteen töitä tekeviä kavereita, niin vähän kyllä kaipaan sitä röyhkeyttä ja uskallusta myös kiekon kanssa, eikä vain kiekon eteen syöksymisessä.
Sihvonen taisi myös mainostaa modernin kiekon yhteydessä sitä että mennään kolmelta kaistalta alueelle ja sitä käytetään hyökkäyksissä hyödyksi. Ei kauheasti tuotakaan tule Suomen pelistä mieleen. Varsinkaan sellaisia suoria hyökkäyksiä, että laidalta kiekkoa nopeasta, suorasta, hyökkäyksestä maalille ja siitä sitten maalintekopaikka.
