NY RILLATAAN – miksi Suomi ei ole enää jääkiekon huippumaa?

[Cobol]

Väität mitä hyvänsä, mutta henkinen kantti luodaan jossain ihan muualla kuin vaihtoaitiossa.

Olipa hauska kommentti kun juuri kirjoitin, että valmentajien koulutuksessa ja valmennusjärjestelmissä ei osata huomioida henkistä osuutta ja kiekossa ja futiksessa töpeksitään yksin jo siksi joka kerta loppusekunneilla. Valmentajat eivät osaa rauhoittaa lopun tilannetta eikä se mikään ihme ole kun katsoo sitä valmennuksen jäätymistä ratkaisuhetkillä. Aivan käsittämätöntä kerrasta ja valmentajasta toiseen!

Summanen on toistaiseksi ainoa valmentaja joka ymmärsi tämän ja hankki sitä varten henkisen valmennuksen pätevän erikoismiehen taustakseen. Se auttoi mm. sen verran, että kriittisellä hetkellä Summanen osasi käyttää aikalisän. Vaikka Suomi ei tappiolla ollutkaan.

Itku siitä että rosteri ei vaan riitä on säälittävää. Kertokaa se Kreikalle tai Tanskalle jotka voitti futiksen EM:n - kisa jonka lopputurnaukseen Suomi edes ole päässyt.

 

[TosiFani]

...Sinänsä tuo aikalisä, siis ihan mutu-tuntumalla, voisi katkaista hetkiseksi sen naapurin hurlumhein. Muistaakseni liigassa mainoskatkoja kritisoitiin ennen kaikkea intesiteetin tappajina...

Mutta kun kyseessä ei ollut vastustajan hurlumhei, peli oli tuon ylivoimamaalinkin jälkeen suomalaisten hallussa. Nyt oli kyseessä muutaman pelaajan nöyryyden puute ja vastustajan huikea taito. Aikalisä olisi voinut olla hyvä vaihtoehto, mutta mikään viisasten kivi se ei ole. Aikalisä olisi antanut avainpelaajille huiliaikaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta vastaavan edun se olisi antanut vastustajallakin.

 

[Cobol]

Aikalisä olisi antanut avainpelaajille huiliaikaa, niin fyysisesti kuin henkisestikin, mutta vastaavan edun se olisi antanut vastustajallakin.

Aikalisää oleellisempi asia on valmennuksen henkinen kantti ja johtajuus. Sitä ei vaan ole kuten suomalaisvalmentajien jäätyminen tiukassa paikassa kertoo. Mutta heillekin aikalisä olisi voinut pelastaa ottelun. Koska Suomella ratkaisupelaajia on suht vähän ja siten kuormitus suhteellisen kova, etuhan on vastustajalla ilman aikalisää. Aikalisä tasaisi hieman tätäkin puolta.

 

[PJx]

Olipa hauska kommentti kun juuri kirjoitin, että valmentajien koulutuksessa ja valmennusjärjestelmissä ei osata huomioida henkistä osuutta ja kiekossa ja futiksessa töpeksitään yksin jo siksi joka kerta loppusekunneilla.

Tää on just sitä skeidaa, joka on ajanut koko suomalaisen urheilun nykytilaan. Ihan ensimmäiseksi pitäisi palata juurille. Parasta henkistä valmennusta on kova reeni, niin kauan kuin kuuppa sitä kestää. Sitten kun ei kestä, tarvitaan niitä henkisiä valmentajia.

Aivan sama mitä valmentaja tekee: jos poitsu/mies tuntee olevansa kaveria heikompi, niin henkinen kantti loppuu ja hopea odottaa. Ihan turha lähteä mystifioimaan tilannetta jollain epämääräisillä henkisillä ominaisuuksilla. Itsevarmuus luodaan tekemisen kautta. Kun kaveri on "fyysisesti" valmis, on hän sitä lähes poikkeuksetta myös henkisesti.

Jos joukkue häviää säännöllisesti pelien lopun, niin syynä voi toki olla liian varovainen valmentaja: aletaan peruuttelemaan. Toinen yleisempi tapa hävitä pelit lopussa on väsymys, joka vie itseluottamuksen.

Toki joku RD peluutta joukkuetta niin, että se on paremmalla jalalla liikkeellä lopuksi ja vie pelin. Kokonaan toinen juttu on, kuinka pelissä olisi käynyt, jos naapurille oltaisiin annettu aloite. Epäilen, ettei yhtään paremmin. Ei se takaa-ajajankaan asema ole niin herkullinen henkisesti, jos onnistumisia ei tule...

 

[Tarinankertoja]

Kun kaveri on "fyysisesti" valmis, on hän sitä lähes poikkeuksetta myös henkisesti.

No tämähän nyt ei tietenkään pidä paikkaansa. Itseluottamusta ei voi reenata fysiikalla. Yksi suomalaisimmista esimerkistä on "lätsäpekka" Päivärinta (Fyysinen kunto maailman min. top 5, arvokisatulokset ks. Wikipedia). Henkistä kanttia koetellaan actual tilanteessa, ja sitäkin voi harjoitella. Ruotsalaiset ovat tämän ymmärtäneet laaja-alaisesti jo vuosikymmeniä sitten. Toki ruotsalainen yhteiskuntakin tukee itseluottamuksen kehittymistä paremmin. Siellä kun Börje yrittää liikuntatunnilla olla paras, saa hän kannustusta niin opettajalta kuin kavereiltaankin. Tällähän pääasiassa ihmetellään "mikä sääkin luulet olevas" niin opettajien kuin kavereidenkin toimesta.

Kun koko ajan toitotetaan lapsesta saakka, että ”et sää kuitenkaan missään onnistu” on siitä pitempi matka todelliseen korvienvälin itseluottamukseen kuin vaikkapa tossa naapurissa.

Ei voi olla sattumaa, että lajista riippumatta suomalaisilla urheilijoilla on taipumusta romahtaa paineen alla. Tähän on onneksi kiinnitetty viimevuosina huomiota lähes joka lajissa.

 

[Cobol]

Pjx, NHL-pelaajalla ei ole ongelmia itseluottamuksen kanssa, mutta suomalaisen valmentajan johdolla nähdään sekin ihme jossa NHL-pelaajat häviää maajoukkueessa ratkaisupelin 5-1 johdosta. Pelaajien taitotaso ja henkinen kantti riittää. Mitään kallonkutistajia ei tarvita, ainoastaan osaamista valmennukseen. Ei tartte kuin katsoa jotain Araa aitiossa kun on iso peli, niin näkee mistä on kysymys. Jähmettyminen tarttuu pelaajiin.

Sulla on mielestäi väärä käsitys valmennuksesta kun kirjoitat että "Aivan sama mitä valmentaja tekee: jos poitsu/mies tuntee olevansa kaveria heikompi, niin henkinen kantti loppuu ja hopea odottaa." Kreikkalaisilla ei varmasti ollut käsitystä futiksen Euroopan mestaruudesta, mutta hyvä valmentaja rakensi koko paketin oikein (henkinen puoli, taktiikka jne). Berruto teki suhteessa Suomen lentistasoon lähes saman ihmeen tai Esa Sievinen ja Kari Ormo uinnissa.

Mutta eipä tästä enempää, itse korostan paitsi valmennuksen, myös tilannevalmennuksen merkitystä tuloksiin.

 

[Corkscrew]

Samoilla linjoilla PJx:n kanssa. Siinä vaiheessa kun pelaajat ovat yksilötaidoltaan ja fysiikaltaan vastustajaa edellä tai edes samalla tasolla, ja viime hetkien tappioita tulee siitä huolimatta, voidaan alkaa puhua siitä ettei suomalaisen pelaajan pää kestä. Nykyään tilanne vain on se että junnumaajoukkueet jäävät vastustajasta jälkeen jo fysiikassa niin paljon, että eroa on mahdoton kuroa umpeen sillä että "me olemme joukkue". Kyllähän tuolla yksi Kutznetsov näytti ylivertaista taitoa kahvittamalla Vatasen täysin 1-1-tilanteessa joka johti tasoitusmaaliin. Sitä kautta Venäjä sai henkisen yliotteen pelissä, yliotteen joka sitä ennen oli ollut Suomella pitkän aikaa. Tällaisia ratkaisuyksilöitä Suomikin tarvitsee enemmän tulevaisuudessa, jos mielitään pysyä junnu- ja aikuiskiekossa maailman kärjessä. Ei varmaan tekisi pahaa jos suomalaisetkin juniorit olisivat yhtä valmiita fyysisesti ja taidollisesti jo näissä alle 20-vuotiaiden kisoissa, kuten kovimmilla kilpailijoilla. Juniorivalmennukseen vaan pitäisi panostaa samalla tavalla kuin on tehty USA:ssa, Kanadassa tai Ruotsissa. Ei pidä hyväksyä sitä että "meidän pelaajamme kypsyvät huipulle myöhemmin", vaan löytää keinot siihen että päästään tässä asiassa samalle viivalle huippumaiden kanssa.

Fysiikkavalmennus alkamaan riittävän aikaisin jo pienille junnuille (turhat puheet voimaharjoittelun liian aikaisin aloittamisen riskeistä pois), huippuvalmentajia ohjaamaan lapsia jäällä ja riittävästi pelejä alle heti kun luistelu ja muut perustaidot ovat sillä tasolla että pelaaminen johtaa kehittymiseen. Kuulostaa yksinkertaiselta, mutta en usko että nämäkään perusasiat nykyisellään ovat kunnossa suomalaisissa seuroissa. Rahaa ja panostusta se varmasti vaatii, mutta maksaisi itsensä tulevaisuudessa takaisin.

 

[PJx]

Kreikkalaisilla ei varmasti ollut käsitystä futiksen Euroopan mestaruudesta, mutta hyvä valmentaja rakensi koko paketin oikein (henkinen puoli, taktiikka jne). Berruto teki suhteessa Suomen lentistasoon lähes saman ihmeen tai Esa Sievinen ja Kari Ormo uinnissa.

Ja tämä kaikki on tehty "aitiossa" suorituksen aikana?

Jos en ole ihan väärin ymmärtänyt, niin työllä ennen tapahtumia saattoi olla jotain merkitystä itseluottamuksen rakentamisessa. Älä nyt rupea sekoittamaan pelin aikaista reagointia valmistautumiseen. Juuri valmistautumisessa se työ tehdään ja sitä en aliarvioi pätkääkään. Olen puhunut siitä, mitä tapahtuu, kun kaveri saa riittävän fyysisen/taidollisen yliotteen ja mitä valmentaja voi silloin tehdä. Se voi tapahtua esimerkiksi kun jalka alkaa painamaan. (EDIT: valmentajan näkökulmasta pelisuunnitelma murenee. Väärä pelisuunnitelma?)

Toki vaimentaja voi jotain tehdä ottaakseen tilanteen hallintaan. Yksi tärkeimmistä on peluuttaa kavereita, joiden pää kestää. Aina niitä ei ole vaan riittävästi käytössä.

Kyllä kiekko on edelleenkin pelaajien peli ja valmentajan rooli on rajallinen. Toki se on iso, mutta taikurit erikseen.

 

[Skaba]

On valmentajallakin osaa tappioon

Jos nyt edes huikan on tullut valmennettua niin tajuaa itsekukin, että valmentajan peluutuksella on usein jopa ratkaiseva osuus pelin lopputulokseen, olkoon pelaajat miten kovakuntoisia tahansa.

Peluuttaminen on taktiikkaa täynnä, ja valmentajalta tarvitaan hyvää taktista pelisilmää. Mutta kun nämä suomalaiset valmentajat tahtovat melkein kaikki jäätyä kun naapuri on kirimässä kiinni. Ylipeluutetaan avainpelaajia "toivotaan, toivotaan" asenteella, vaikka näillä ei peli olisi kulkenut koko matsissa. Ja sitten lopussa kun kaverit ovat täysin puhki ja aivot jo lomalla, soi omissa.

Aikalisä lopussa olisi ehkä voinut pelastaa, koska nämä loppupuhki kaverit olisivat saaneet vetää edes hiukan happea ja ehkä olisivat jaksaneet paremmin loppuun.

 

[Pascal Lemoix]

Käsittääkseni suomalaisessa valmennuksessa aika yleinen asenne on se, että ollaan me huonompia, mutta jos te kaikki teette just niin kun mä sanon, eikä kukaan höntyile, niin voidaan ainakin kiusata.

Tämä mantra aivopestään sisään ja kuin ohjelmointi, se paukahtaa päälle juuri niillä ratkaisevilla hetkillä. Muilla kansakunnilla voi olla toisensisältöiset kasetit.

Suomessahan pelätään aivan järjettömyyksiin asti luulemista. Nöyryyttä ja ahkeruutta pitää lähes nyrkillä takoa jokaisen takaraivoon. Hetkeäkään ei saa tuntua hyvältä, muuten kaikki räjähtää käsiin. Mahdollinen kotiyleisö koetaan ennemmin paineena kuin tukena.

Suomalainen pelaaja ja valmentaja on yleensä luovimmillaan, kun suorituksen voi ajatella kiusanteoksi toiselle. Kun lähdetään siitä, että kuinka paljon NIITÄ vituttaa, niin päästään pisimmälle. Siihen hopeaan. Suomihan oli sodissakin yleensä hyvä kakkonen, moraalinen voittaja.

 

[Cobol]

Kyllä kiekko on edelleenkin pelaajien peli ja valmentajan rooli on rajallinen. Toki se on iso, mutta taikurit erikseen.

No tästä ollaan eri mieltä. Huono valmennus pudottaa hyvän joukkueen sarjasta. Hyvä valmennus tekee kohtuullisesta mestarin. Jortikka viime kauden Tepsiin ja karsinnat olisi kutsunut. Suikkanen teki sitten mestarin.

Aitiossa voi voittaa. Marjamäki ei kriittisellä hetkellä Venäjän kavennuksen jälkeen aikalisää ottanut. Venäjän valmentajapa otti Ruotsia vastaan jatkoajan lopussa antaen omilleen fyysisen ja henkisen tauon.

Toinen ei ottaanut sitä 1-2 prosenttia lisäenergiaa, jonka aikalisä suo. Toinen otti. Toinen käytti rajalliset mahdollisuudet viimeiseen tippaan. Siinä se ero on.

 

[Mordjinn]

Täällä taas huudellaan niitä suomalaista häviäjästereotypiaa vahvistavia "faktoja" totuuksina. Joka kertaa kun Suomi häviää, niin vääräleuat ovat kertomassa miten tämä tapahtui TAAS. Varsinkin jos tappio on dramaattinen kuten eilen junnukisoissa. Huvittavinta on seurata SM-liiga keskustelua, jossa jokaisen jengin fanit ovat mielestään illan otteluun altavastaajina, jos ei muuten niin siksi ettei se voittoputki voi vain jatkua ikuisesti. Suomi on monta monituista kertaa voittanut, vaikka olemme selvästi lähteneet taidollisesti ja fyysisesti altavastaajina. Näitä ei vain muisteta ikinä.

Suomalaisessa yhteiskunnassa ei saa kertoa olevansa hyvä, eikä varsinkaan paras. Se joka näin uskaltaa julistaa ei ole nöyrä ja kunnioituksen arvoinen. Suomalainen jääkiekkoilija ei voi olla paras omalla pelipaikallaan, ikinä. Meillä ei saa onnistua, koska se aiheuttaa kateutta. Eikä varsinkaan kertoa ääneen miten hyvä on ennenkuin se on täydellisen aukottomasti todistettu. Senkään jälkeen sitä ei oikeastaan saa sanoa itse, vaan pitää kertoa kehujille, ettei nyt ole niin kummoinen eikä erikoislaatuinen.

Voittamisen ja parhauden kulttuurin iskostaminen suomalaisiin joukkueurheilussa vaatisi täysin legendaarista valmennusosaamista, sekä myös fanikulttuurin, jopa kansallistunteen, muutosta. Yksilöurheilussa suomalaiset pärjäävät, koska joukossa on aina se yksi luonnonoikku. Joukkueurheilussa meidän nykysysteemillämme tulee liian vähän niitä positiivisessa mielessä itsekkäitä kusipäitä, jotka haistattavat pitkät joukkueelle ja pelaavat itselleen ylivoimaisella taidolla.

Kommentit Armiasta koko kisojen ajan täällä JA:ssa ja Pulkkisen ja Vatasen kohtelu hävityn Venäjä-matsin jälkeen ovat juuri sitä asennetta, joka pitäisi saada pois lätkäkulttuuristamme, jotta onnistumisen mahdollisuudet paranisivat. Jos duunari epäonnistuu, ei voi mitään, mutta auta armias jos taiteilija mogaa. Silloin kyllä tulee paskaa niskaan niin paljon ettei mitään järkeä. "Pelasi tyhmästi ja itsekkäästi, vaikka olisi pitänyt vaan varmistaa."

Ja mitä tulee junnuihin, niin noi kundit on vielä skidejä ja opittavaa on paljon. Niin lätkästä kuin elämästäkin.

Vielä tähän loppuun on pakko ihmetellä että kuinka monta vuotta menee että junnuvalmentajat alkavat opettaa suomijunnut laukomaan? Varsinkin jenkit ja kanukit ovat kudeissa valovuoden edellä. Pulkkinen on junnuista ainoa jolla on hyvä kuti ja kundi on liigassakin ihan omassa sarjassaan. Toinen juttu on fyysinen valmennus. Ottaisi vaikka jääkiekkoliitto tänne yhden laukaus/fyysisyys-konsultin viideksi vuodeksi projektia tekemään...

 

[MiksuMan]

Loistavaa tekstiä Lukito! Näin se juuri menee. Mikä ihme meitä "vihreitä" suomalaisia vaivaa? Mistä tämä kateus ja katkeruus oikein sikiää?
Suomessa vihataan voittajia..

 

[rip-off]

Täällä paasataan kovasti valmentajista ja taktisista munauksista pelin aikana (aikalisän ajankohta, huh?) liittyen näihin jäätymisiin johtoasemassa, vaikka omasta mielestäni totuus löytyy kyllä yllä olevan kirjoittajan (Lukito) viestistä, jossa paneudutaan nimenomaan suomalaiseen kulttuuriin ja luonteeseen, joka heijastuu ihan kaikkeen meidän tekemiseen. Se heijastuu meidän kasvatuksessa kiekkoilijoiksi (tai ihmisiksi yleensä).

Jos olette joskus pelannut mitä tahansa joukkuelajia, oletta varmasti huomanneet, että näitä "ruotsimaisia nousuja" tapahtuu kaikilla sarjatasoilla ja asiaan suhtaudutaan aina pelaajien keskuudessa samalla tavalla: "kävi taas tämä Suomi-ilmiö". Suomi ilmiössä on kyse siitä, että meidän kulttuuriin kuuluu huosuun paskominen johtoasemassa. Siinä on ihan turha paneutua johonkin aikalisän ajankohtaan ja väittää, että sillä saataisiin pelit ratkottua voitoksi.

Niin kauan kun meidän kulttuuriin kuuluu tämä hissuttelu, ujous ja lippispäässä bussin lattiaan katseskelu, meillä tulee tapahtumaan näitä huosuun paskomisia myös näissä tiukoissa paikoissa joukkueurheilulajeissa. Se on vaan henkisesti suomalaiselle perusjantterille aivan liian haastava tilanne. Tilanne, johon ei normaalielämässä totuta. Tilanne johon voidaan pitkäjänteisellä henkisellä kehitysduunilla vaikuttaa, muttei viikon maajoukkueleirillä.

On aivan turhan verrata Suomen ja Venäjän ottamaa aikalisää (Cobol yllä), koska siellä istuu penkillä aivan erilaisia tyyppejä reagoimassa siihen hengähdystaukoon. Venäläisten luonteen erot suhteessa suomalaisiin voi jokainen käydä toteamassa jouluruuhkassa tai liikenteessä. Röyhkeys, itsekyys ja asioiden vaatiminen kuuluu siellä asiaan. Mikään niistä ei kuulu suomalaisen ihmisen perusluonteeseen. Kun hissuttelija (suomalainen) laitetaan miettimään 30 sekuntiksi pelin tilannetta ("kaveri tulee takaa ja kovaa, taas tässä voi käydä näin"), kasvaa paine pään sisällä entisestään. Huonosta tilanteesta tulee entistä huonompi.

On myös aivan eri asia verrata pitkäjänteistä työtä jonkun joukkueen henkisten ominaisuuksien kehittämiseksi ja Suomen maajoukkuekiekkoilua, jossa joukkue kootaan koko elämänsä tässä suomalaisessa yhteiskunnassa ja hissuttelukulttuurissa eläneistä ihmisistä, joille pitäisi sitten 2 viikossa ujuttaa päähän uusi ajattelutapa. Uskokaa pois, tullaan vielä jatkossakin häviämään matseja johtoasemasta maajoukkueella - oli siellä penkin takana Aravirta, Marjamäki tai ihan kuka vaan.

On aivan eri asia, kun lentopallomaajoukkuetta tulee valmentamaan heppu päätoimisena ja pitkäjänteisesti. Porukka on pieni ja pelaajat ei vaihdu. Siellä maajoukkue on yhtä aktiivinen joukkue kun liigaseura. Suomen lätkämaajoukkue kootaan turnauskohtaisesti.

Tiivistys: Henkistä valmennusta voi ja pitää tehdä, mutta siinäkään muutos ei tapahdu kahdessa viikossa. Eikä varsinkaan yhden aikalisän aikana. Henkisen valmennuksen tavoite on lähes aina ristiriidassa meillä muussa elämässä opetettavaan perusluonteeseen verraten, joten urakka on erittäin iso ja vaativa.

Enkä ota tällä yhtään siihen kantaa onnistuiko Marjamäki tehtävässään. Kommentoin puhtaasti tätä keskustelua, joka keskittyy nyt yhteen aikalisään, vaikka ongelma on huomattavasti isompi. Ei taaskaan nähdä metsää puilta.

 

[choose_life]

Täällä taas huudellaan niitä suomalaista häviäjästereotypiaa vahvistavia "faktoja" totuuksina.
...
Ja mitä tulee junnuihin, niin noi kundit on vielä skidejä ja opittavaa on paljon. Niin lätkästä kuin elämästäkin.

Fiksua ja tarpeellistä tekstiä. Stereotypiat ovat useimmiten överiksi vedettyä soopaa ja aika vaarallisiakin (siis kiekkoa isommissa elämänympyröissä:), mutta niiden pakonomainen jankuttaminen vahvistaa niiden mukaista käyttäytymistä - tiettyyn pisteeseen saakka. Yleensä kyllästymispiste tulee siinä, kun enemmistö alkaa ihmetellä, että mitä v-ttua, en minä ole yhtään tollanen eikä mun kaveritkaan. Tällainen sukupolvien ajattelumurros on Suomessa osin jo tapahtunut, mutta kaukalossa tarvitaan tietty paljon muutakin.

Enkä ota tällä yhtään siihen kantaa onnistuiko Marjamäki tehtävässään.

Yleisesti ottaen suht hyvää duunia niin kuin suurimmalta osalta joukkuettakin, mutta ei jumalauta mikä lausunto tämän päivän HS:ssä Venäjästä: "Me tiedettiin ihan tarkkaan miten niitä vastaan pitää pelata, mutta sitten tulee yksi kaveri ja ratkaisee koko ottelun". What a f-cking newsflash! On se niin väärin, ettei pelejä ratkaistakaan paperilla ja valmentajan kuviokelluntaleikeissä, vaan ihan pelaajien voimin siellä jäällä.
OK, vain irrallinen lause epäilemättä infernaalisessa pettymysvitutuksessa, mutta voi itkun perkele silti. Kertoo taas jotain hyvin oleellista siitä, mikä suomalaisessa valmennuksessa ja pelikäsityksessä on aina vaan vinossa. Ja pahasti.

 

[PJx]

Jotenkin kummasti Suomessa peliä ollaan ottamasta pelaajilta pois valmentajien shakiksi. Kuuluu samaan sarjaan kuin tämä henkisen puolen ylikorostaminen. Ei haluta nähdä totuutta sellaisena kuin se on. Katse kiinnitetään mieluummin aitioon tai toimistoon.

Aivan varmasti perussyy konttaamiseen löytyy usein siltä suunnalta ja monta kertaa laiva kääntyy parhaiten remontoimalla sitä osastoa. Usein se on myös ainoa vaihtoehto.

Isoa kuvaa se ei kuitenkaan muuta mihinkään: Jääkiekkokin on ensisijaisesti pelaajien peli. Siltä suunnalta löytyy isot ratkaisut ja huomio pitäisi kiinnittää siihen, miten saada kehitettyä tarpeeksi hyviä pelaajia. Kun tämä on ojennuksessa, niin muut ongelmat on paljon helpompi ratkaista.

Tätä henkistä lukkoa en pidä "todistettuna" ennen kuin ennakolta heikommat alkavat tulla takaa ohi. Nyt Suomen pelillinen liideri piti olla Vatanen. Hetkinen 4. kierroksen varaus. Hänkään ei päässyt arvostelun mukaan "tasolleen".

Kysymys kuuluu: Oliko USA:n tai Venäjän joukkueessa "paperilla" kovempia kavereita? Jos vastaus kuuluu "kyllä", niin optimisti voi ajatella, että suomalaiset pelasivat yläkanttiin painaessaan kaverin siltaan. Itse edustan tätä näkökantaa ja pidän puheita henkisen kantin loppumisesta turhautumisen osoituksina.

Jokainen vähääkään lajien parissa toiminut tietää, että toivorikas takaa-ajoasema vapauttaa joukkueesta voimavaroja, joita sillä ei olisi luullut olevankaan. Tämän on näyttänyt myös Suomen joukkue useita kertoja.

Mitä taas kuumien kavereiden puhkipeluuttamiseen tulee, niin olen isolta osalta samaa mieltä. Tämänkin voi nähdä osana valmentajan roolin ylikorostamista. Jollekin Jursinoville naureskeltiin siitä, että ukko peluuttaa orjallisesti koko joukkuetta. Saattoi olla typerää venäläistä asennetta. Saattoi olla myös sitä, että sillä vaatimustasolla ja sillä tempolla, kaverin avainpelaajat puutuivat ennen pelin ratkaisuhetkiä.

Jos junnusysteemin keskeisiä ongelmia lähdetään hakemaan, niin ensimmäiseksi eteen ponnahtaa kuva, joissa joidenkin poikien "uraa" avitetaan kyseenalaisin keinoin. Joskus se vaatii toisten "painamista" alaspäin. Kun tällainen toiminta on mahdollista suht pitkälle, kertoo se lähinnä siitä, ettei kilpailutilanne ole tarpeeksi tiukka vaan mennään "harrastuspohjalta". Toinen ilmeinen indikaattori on, että ainoastaan harvoin joukkue on kuulemani mukaan joukkueena voitontahtoinen. Tällaiset ainekset eivät edistä pelaajien potentiaalin esille kaivamista.

 

[Corkscrew]

Tuossa on ihan hyviä pointteja ja varmasti suomalainen luonteenlaatu asettaa omat reunaehtonsa myös kaukalossa. Mutta en usko että suomalaisuus estäisi voittamisen, koska pohjimmiltaan kyse on kuitenkin pelistä.

Edelleen sitä mieltä että juniorivalmennus pitää laittaa täysin uuteen uskoon. Voimaharjoittelu alkamaan nykyistä aiemmin, jotta pelaajien ei tarvitse junnuturnauksissa olla ottavana osapuolena jos vastustaja pelaa fyysisesti. Se että pelaajat olisivat fyysisesti valmiimpia jo ennen täysi-ikäisyyttä, auttaa joka asiassa. Luistelet paremmin, pystyt antamaan ja ottamaan taklauksia vastaan paremmin, laukominen helpottuu. Suomessa on vaan ollut vuosikymmeniä vallalla ajatus ettei voimaharjoittelua saa aloittaa missään nimessä liian aikaisin, vaikka se valvotuissa olosuhteissa ja oikealla tavalla suunniteltuna voidaan aloittaa hyvinkin varhaisessa iässä.

Toinen asia on sitten lajiharjoittelu, etenkin kiekollisen taidon harjoittelu jossa ollaan jääty jonkin verran jälkeen kansainvälisestä huipusta. Laukominen, syöttäminen, syöttöjen vastaanottaminen, jo näissä perusasioissa annetaan tällä hetkellä liikaa tasoitusta. Tällaisessa puhtaassa pelaamisessa esim. Ruotsi on nykyisellään liikaa edellä. Pitäisi ihan rohkeasti vaan lähteä länsinaapuriin katsomaan miten junnuvalmennus siellä 2010-luvulla hoidetaan, imeä vaikutteita ja sovittaa ne suomalaiseen tapaan toimia. Mennä paikkakunnille joissa on lähihistoriassa tehty erityisen hyvää työtä ja selvittää miten toimintatavat eroavat omista. Ei kopioida suoraan, vaan kopioida parhaat osat ja tehdä niistä oma yhdistelmä.

Siinä vaiheessa kun harjoittelu kokonaisuudessaan on saatu samalle tasolle (tai paremmaksi) muiden huippumaiden kanssa, kehittyy henkinen puoli kuin itsestään. Sitten voidaan lähteä hakemaan niitä viimeisiä prosentteja henkisestä valmennuksesta, jonka avulla niitä huipputason todella pieniä marginaaleja voidaan kääntää voitoiksi. Ja siinä vaiheessa arvokisavoittojakin voidaan alkaa realistisesti odottaa ja edellyttää.

 

[TosiFani]

...Edelleen sitä mieltä että juniorivalmennus pitää laittaa täysin uuteen uskoon. Voimaharjoittelu alkamaan nykyistä aiemmin, jotta pelaajien ei tarvitse junnuturnauksissa olla ottavana osapuolena jos vastustaja pelaa fyysisesti. Se että pelaajat olisivat fyysisesti valmiimpia jo ennen täysi-ikäisyyttä, auttaa joka asiassa. Luistelet paremmin, pystyt antamaan ja ottamaan taklauksia vastaan paremmin, laukominen helpottuu. Suomessa on vaan ollut vuosikymmeniä vallalla ajatus ettei voimaharjoittelua saa aloittaa missään nimessä liian aikaisin, vaikka se valvotuissa olosuhteissa ja oikealla tavalla suunniteltuna voidaan aloittaa hyvinkin varhaisessa iässä.

Toinen asia on sitten lajiharjoittelu, etenkin kiekollisen taidon harjoittelu jossa ollaan jääty jonkin verran jälkeen kansainvälisestä huipusta. Laukominen, syöttäminen, syöttöjen vastaanottaminen, jo näissä perusasioissa annetaan tällä hetkellä liikaa tasoitusta. Tällaisessa puhtaassa pelaamisessa esim. Ruotsi on nykyisellään liikaa edellä...

Kommentti kahteen boldattuun kohtaan:

Käsite voimaharjoittelu on hyvin laaja ja sen käyttämisessä pitäisi olla erittäin varovainen. Luin juuri tutkimuksen, jossa KIHU oli tutkinut vuonna 2008 juniorimaajoukkueen pelaajan luistelutehoja pelissä. Puolustaja luisteli keskimäärin 21.48 minuuttia pelissä, josta oli 8 s. maksimaalista, 10 min. aktiivista ja 11.38 min. passiivista. Hyökkääjälle samat luvut olivat 17.37 kokonaisaika, 12s. maksimi, 8.28 aktiivinen ja 8.57 passiivinen. Miten pitäisi tämän datan perusteella harjoitella?

Nyt tulee valmentamisen telaketju-osasto ja käskee harjoitella maksimivoimaa penkki, kyykky, rinnalleveto -linjalla ja sitten ihmetellään miksi pelaaja on rikki ja kangistuu. Voimaharjoittelu on jääkiekon osa-alue, minkä pitää palvella lajia ja sen pitää kehittää pelaajia, ei rikkoa. Voimaharjoittelu pitää aloittaa jo pikkujunnuna, mutta se pitää tehdä oikein, hyvin pitkälle (~15v.) ilman puntteja.

Lajiharjoittelu joukkueen harjoituksissa ei riitä kehittämään pelaajaa vaan ulkojäät ja takapihan levyltä ampuminen on ratkaisuja tähän ongelmaan. Se, miten saat alle C-juniori-ikäiset junnut ulkojäille ja takapihalle, on kodin ja vanhempien motivaatiosta kiinni.

 

[Cobol]

On aivan turhan verrata Suomen ja Venäjän ottamaa aikalisää (Cobol yllä), koska siellä istuu penkillä aivan erilaisia tyyppejä reagoimassa siihen hengähdystaukoon. Venäläisten luonteen erot suhteessa suomalaisiin voi jokainen käydä toteamassa jouluruuhkassa tai liikenteessä. Röyhkeys, itsekyys ja asioiden vaatiminen kuuluu siellä asiaan. Mikään niistä ei kuulu suomalaisen ihmisen perusluonteeseen. Kun hissuttelija (suomalainen) laitetaan miettimään 30 sekuntiksi pelin tilannetta ("kaveri tulee takaa ja kovaa, taas tässä voi käydä näin"), kasvaa paine pään sisällä entisestään. Huonosta tilanteesta tulee entistä huonompi.

Aikalisän merkitys painottui liikaa viesteissäni, vaikka jo alussa totesin ytimen olevan valmennuksessa ylipäätään ja että kyse ei tietenkään ole aikalisästä sinänänsä.

Mulla on sen verran kokemusta yritysjohtamisesta, kansainvälisyydestä ja työnantajana ja toki muutenkin nuorista, että en lainkaan usko luomaasi suomalaisuuskuvaan. Suomalaisnuorilla on terve itsetunto ja kun on paljon työn ja muunkin takia reissattu ympäri maailmaa, tiedän että pärjäävät hyvin. Yksinkertaisesti mikään perusluonneväittämäsi ei pidä paikkaansa enemmistön osalta. Toki nysveröitä on meilläkin, mutta niin on jokaisessa maassa.

Kukaan ei ole vielä pystynyt esittämään muuta kuin valmennuksellisia syitä siihen, miksi samat itseensä luottavat suomalaiset NHL-pelaajat onnistuvat isoissa peleissä hyvin NHL-joukkueissa, mutta hekin epäonnistuvat suomalaisvalmentajan johtamassa A-maajoukkueessa.

Vastaus on edelleen yksinkertainen: valmennus, joka jähmettyy täysin ratkaisupaikassa. Jostain syystä meille on valikoitunut valmentajiksi häviäjiä ja tähän pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Koko suomalainen valmennuskulttuuri taitaa olla häviäjien luomaa. Onneksi siihen on nyt vähitellen tulossa muutosta - ainakin toivon mukaan.

 

[Viltsu]

Pjx, NHL-pelaajalla ei ole ongelmia itseluottamuksen kanssa, mutta suomalaisen valmentajan johdolla nähdään sekin ihme jossa NHL-pelaajat häviää maajoukkueessa ratkaisupelin 5-1 johdosta. Pelaajien taitotaso ja henkinen kantti riittää. Mitään kallonkutistajia ei tarvita, ainoastaan osaamista valmennukseen. Ei tartte kuin katsoa jotain Araa aitiossa kun on iso peli, niin näkee mistä on kysymys. Jähmettyminen tarttuu pelaajiin.

Vedät nyt liikaa mutkia suoriksi. Esimerkiksi Aran saavutukset kertovat, että kyllä hän on osannut olla myös hereillä pelinjohdollisissa asioissa. Muistellaanpa esimerkiksi Naganon Ruotsi-peliä, jossa Ruotsin NHL-koutsilla vahvistettu valmennus ajoi miinaan peluuttamalla jääräpäisesti Sundin ketjua Koivua vastaan. Tämän huomattuaan, Ara pisti tarkoituksella Koivua jäälle solkenaan ja näin joutui Foppa istumaan penkillä pitkiä aikoja. Ihan klassikko tapaus. vaikkakin kaukaa haettu.

Jokaiselle koutsille tulee pitkällä uralla sekä hyviä, että huonoja hetkiä yksittäisissä peleissä ja turnauksissa. On kohtuutonta väittää, että suomalaisvalmentajat olisivat ratkaisevasti huonompia. Ei ne ole myöskään parempia, kuin muun maalaiset, vaikka niinkin on uskoteltu. Lätkässäkään. Ehkäpä parempaan päin ollaan menossa, jos mittarina on vaikkapa koutsaaminen Venäjällä.

Berruton rooli Suomessa oli paljon muutakin, kuin itse lajivalmennus. Esimerkiksi olosuhteiden luonti maajoukkueelle. Siinä mentiin kaiketi iso askel eteenpäin Berruton johdolla. Pelillisesti en osaa ottaa kantaa, saavutukset kuitenkin olivat hyvät.

 

[Lättfil]

Kukaan ei ole vielä pystynyt esittämään muuta kuin valmennuksellisia syitä siihen, miksi samat itseensä luottavat suomalaiset NHL-pelaajat onnistuvat isoissa peleissä hyvin NHL-joukkueissa, mutta hekin epäonnistuvat suomalaisvalmentajan johtamassa A-maajoukkueessa.

Tämä minun mielipide ei ole nyt mitään kyseenalaistamista, mutta mikä on se mittari, jolla voidaan sanoa, että suomalaiset NHL-pelaajat onnistuvat hyvin NHL-joukkueissa? Se ei riitä, kourallinen pelaajia onnistuu vaan Suomen maajoukkuessa pitää olla joukkueellinen niitä, jotka eivät pasko housuihinsa. Ei auta, jos Kurri, Tikkanen tai Selänne on tehnyt jonkun ratkaisumaalin, jos muut vaan hiihtelee perässä. Eikö tällöin myös syy sille, että jotkut suomalaiset saattavat pelata hyvin NHL:ssä voi olla myös se, että kun rinnalla pelaa jenkkejä ja kannukkeja niin omakin itseluottamus nousee ja tässä tapauksessa valmentajan vaikutus saattaa jäädä vähäiseksi.

 

[Cobol]

Eikö tällöin myös syy sille, että jotkut suomalaiset saattavat pelata hyvin NHL:ssä voi olla myös se, että kun rinnalla pelaa jenkkejä ja kannukkeja niin omakin itseluottamus nousee ja tässä tapauksessa valmentajan vaikutus saattaa jäädä vähäiseksi.

Jos asia olisi näin, miten Suomesta on noussut huippuja Formulaan tai ralliin kun rinnalla on korkeintaan kilpailija tallitoverina?

Valmennuksen roolia ei Jatkoajassa yksinkertaisesti ymmärretä. Sekään ei avaa silmiä kun sanoo, että Jortikka + TPS viime kaudella = karsinnat, mutta Suikkanen + TPS = mestaruus. Samoin väite siitä, että koska Suomessa on vain viitisen miljoonaa asukasta, me ei voida voittaa, on väärä. Miten Tanska voitti futiksen EM:n kun siellä on vähemmän asukkaita kuin Suomessa ja kisa futiksessa paljon kovempi kuin kiekossa?

Meidän ongelma on valmennus henkilöinä ja järjestelmänä kokonaisuudessaan alkaen junnuista ja päätyen maajoukkueisiin. En usko olevani pahasti väärässä kun väitän, että junnuvalmennusta vetää liian usein elämässään ja tavoitteissaan epäonnistuneet henkilöt. Liigavalmentajina on todellisia amatöörejä ja maajoukkueeseen pääsee kun on Kummolan kaveri. Systemaattisuus ja tieteellisyys puuttuu.

 

[choose_life]

Meidän ongelma on valmennus henkilöinä ja järjestelmänä kokonaisuudessaan alkaen junnuista ja päätyen maajoukkueisiin. En usko olevani pahasti väärässä kun väitän, että junnuvalmennusta vetää liian usein elämässään ja tavoitteissaan epäonnistuneet henkilöt. Liigavalmentajina on todellisia amatöörejä ja maajoukkueeseen pääsee kun on Kummolan kaveri. Systemaattisuus ja tieteellisyys puuttuu.

Ihanko tosissasi olet tätä mieltä, että Suomessa systemaattisuuden ja "tieteellisyyden" puute on olennainen ongelma, junnuvalmennuksessa?? Jos, voi vain todeta, että käytännön elämä juniorikiekon parissa on taanut jäädä vähemmälle - etenkin viime vuosikymmenenä.

Epäonnistujista ts. väärässä paikassa väärällä tavalla henkilökohtaista hyvitystä hakevista (junnu)valmentajista, amatöörisekoiluista liigassa ja Kummolan diktatuurista löytyy sitten toki liikaakin esimerkkejä.

 

[Lättfil]

Jos asia olisi näin, miten Suomesta on noussut huippuja Formulaan tai ralliin kun rinnalla on korkeintaan kilpailija tallitoverina?

Valmennuksen roolia ei Jatkoajassa yksinkertaisesti ymmärretä. Sekään ei avaa silmiä kun sanoo, että Jortikka + TPS viime kaudella = karsinnat, mutta Suikkanen + TPS = mestaruus. Samoin väite siitä, että koska Suomessa on vain viitisen miljoonaa asukasta, me ei voida voittaa, on väärä. Miten Tanska voitti futiksen EM:n kun siellä on vähemmän asukkaita kuin Suomessa ja kisa futiksessa paljon kovempi kuin kiekossa?

Meidän ongelma on valmennus henkilöinä ja järjestelmänä kokonaisuudessaan alkaen junnuista ja päätyen maajoukkueisiin. En usko olevani pahasti väärässä kun väitän, että junnuvalmennusta vetää liian usein elämässään ja tavoitteissaan epäonnistuneet henkilöt. Liigavalmentajina on todellisia amatöörejä ja maajoukkueeseen pääsee kun on Kummolan kaveri. Systemaattisuus ja tieteellisyys puuttuu.

Se nyt on pikkusen eri asia yksilöurheilussa, kun kaikki on itsestä kiinni. Kyllä sen myönnän, että näitä yksittäisiä pelaajia, jotka eivät "pasko housuunsa", löytyy myös jääkiekossa, mutta kun niitä pitäisi olla se 20 tyyppiä joukkuessa. Ja myös sen, että valmentajalla on iso rooli joukkuelajissa. Mutta sitä en ymmärrä, että miten se voi olla esim. Marjamäen vika, että joukkue sössii johtonsa, jos pelaajaa on valmennettu väärin 20 vuotta tai henkinen kantti ei muuten vaan riitä. Sitä ei silloin yksi aikalisä paranna.

 

[Cobol]

Ihanko tosissasi olet tätä mieltä, että Suomessa systemaattisuuden ja "tieteellisyyden" puute on olennainen ongelma, junnuvalmennuksessa?? Jos, voi vain todeta, että käytännön elämä juniorikiekon parissa on taanut jäädä vähemmälle.

Mulla on kokemusta valmennettavana että valmentajana olemisesta junnupuolella ja kyllä mä olen tosissani tuota mieltä. Mutta ei "tieteellisyyden" vaan systemaattisuuden ja tieteellisyyden puute pistää edelleen silmään.

Suomennan. Seuroilta puuttuu selkeä tavoiteasetelma ja visio junnupuolelta. Ihan ymmärrettävää sillä SM-liigan seuroilta se puuttuu myös edustuksesta lähes kaikilta. Tehdään mitä sattuu valmentaja- ja pelaajarintamalla sen paremmmin asioita miettimättä. HIFK on minusta Kärppien ohella hyvä esimerkki päinvastaisesta toiminnasta, jossa siis on tavoite ja visio. Jokerit puolestaan oli Kekäläisen aikaan asti hyvä esimerkki junnuvalmennuksesta, jossa tehtiin suunnilleen jokainen virhe. Toiminnassa ei juuri järkeä ollut ja tulokset A:sta eteenpäin myös sen mukaisia.

Voin mennä tarvittaessa yksityiskohtiin. Oleellista olisi ymmärtää muutoksen lähtevän valmennuksen, tavoitteiden ja koko vision uudistamisesta. Kyse ei siis ole aikalisästä - vaikka jotku asian niin ymmärtävät :)