Nuori Suomi ry

  • 988 411
  • 5 368

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Seuraavaksi haluaisin tietää, kuinka monta urheilijaa on päässyt maailman (,no Suomenkin riittää) huipulle näiden kahden alaisuudessa? Eli onko näyttöjä tyyliin Vladimir Jursinov Senior ja Jukka Jalonen? Kuka tahansa voi puhua mitä tahansa (kuten minäkin tällä palstalla), mutta todellinen painoarvo sanoilla on silloin, kun on näyttöjä. En laske sellaiseksi sitä, että on työllistynyt johonkin liittoon. Kyllä meikeläiseltäkin löytyy tarinaa kirjaksi asti, jos joku sellaisen haluaa tilata. :)

Uskon sen, että pystyt kirjan kirjoittamaan. Siitä olen täysin varma, että sinun valmennuskirjasi julkaisutilaisuudessa eivät ole kirjan tekijöiden kanssa samassa kirjaa markkinoivassa kuvassa Saku ja Mikko Koivu. Jukka Koivu on ollut äärimmäisen tarkka siitä, ketkä pääsevät hänen lisäkseen hänen poikiaan ohjaamaan/valmentamaan. Kaksi tiedän ja he ovat Vladimir Jursinov ja Kyösti Lampinen. Jouni Palander uskoi myös poikansa Kyösti Lampisen valmennettavaksi silloin, kun Lampinen toimi Hiihtoliitossa alppihiihdon lajijohtajana. Kun Lampinen oli Squashliiton valmennuksen ja koulutuksen johtajana, niin suomen mies- ja naisjoukkueet sekä yksilöt saavuttivat niin Euroopan kuin maailman huipun. Nykyisin Lampinen toimii Suomen Urheiluopiston apulaisrehtorina, valmennuskeskuksen johtajana.
 
Milloin ollaan huippujääkiekkoilija? Jospa joku määritellelisi tämä/nämä taso/t.

Mitkä jääkiekon tekniikkaan ja taitoon liittyvät asiat hänen tulee oppia 7- 20v välillä?

Ketkä henkilöt ovat tärkeimmät tämän pelaajan kehittymisessä?
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Uskon sen, että pystyt kirjan kirjoittamaan. Siitä olen täysin varma, että sinun valmennuskirjasi julkaisutilaisuudessa eivät ole kirjan tekijöiden kanssa samassa kirjaa markkinoivassa kuvassa Saku ja Mikko Koivu. Jukka Koivu on ollut äärimmäisen tarkka siitä, ketkä pääsevät hänen lisäkseen hänen poikiaan ohjaamaan/valmentamaan. Kaksi tiedän ja he ovat Vladimir Jursinov ja Kyösti Lampinen. Jouni Palander uskoi myös poikansa Kyösti Lampisen valmennettavaksi silloin, kun Lampinen toimi Hiihtoliitossa alppihiihdon lajijohtajana. Kun Lampinen oli Squashliiton valmennuksen ja koulutuksen johtajana, niin suomen mies- ja naisjoukkueet sekä yksilöt saavuttivat niin Euroopan kuin maailman huipun. Nykyisin Lampinen toimii Suomen Urheiluopiston apulaisrehtorina, valmennuskeskuksen johtajana.

Kiitos tarkennuksesta.

Älä huoli, en aio kirjoittaa kirjaa. Kirjassa olisi pelkkiä mielipiteitä, ehkä muutama tilasto ja riittämätön tieteellinen materiaali, koska en ole osallistunut juniorivalmennukseen riittävän pitkällä ajalla. Ei se täyttäisi edes omia kriteereitäni.

Mielenkiinnolla lukisin kyllä sellaisen kirjan, jonka kirjoittaisi sellainen, jolla on kokemusta juniorivalmennuksesta useammalta vuosikymmeneltä. Siihen saattaisi mahtua näkemys siitä, missä mentiin ennen, nyt ja mitä kannattaisi tehdä tulevaisuudessa.

Palaten Kyösti Lampiseen, niin jos tämä pitää paikkansa, että miehellä on jotain tekemistä Saku ja Mikko Koivun huipulle viemisessä, niin siinä on sitä pyytämääni näyttöä.

Sen verran tiesin, että on ollut mukana TPS:n kesäharjoittelussa, mutta ne ovat aikuisten juttuja ne touhut. Onko Kyösti valmentanut myös joukkueellista junioreita? Alle 10-vuotiaita? Perustuvatko hänen mielipiteensä yksilölajien edustajien tekemisten tarkkailuun?

"Pohjat menestyksekkäälle urheilu-uralle tehdään lapsena ja nuorena. Jokaisen valmentajan, urheilijan ja vanhemman tulisi tiedostaa tavoitteellisen urheilun vaatimukset eri ikäluokissa".
"Suomalaisten vaisu urheilumenestys joissakin lajeissa ei johdu lahjakkaiden lasten tai nuorten puutteesta. Lapset ja nuoret ovat edelleen lahjakkaita, mutta osaavatko valmentajat ja vanhemmat ohjata ja tukea lasten ja nuorten kehittymistä oikein?"
"Kukaan urheilija ei ole niin lahjakas, että menestyisi puolta vähemmällä harjoittelumäärällä kuin esimerkiksi vierasmaalainen kilpakumppani. Suomalaisten urheilijoiden on harjoiteltava yhtä paljon tai enemmän ja yhtä laadukkaasti tai laadukkaammin kuin muiden maiden urheilijat, mikäli haluavat menestyä omassa lajissaan kansainvälisesti. Oikotietä onneen ei ole."

Eipä tässäkään kyllä puhuta muusta kuin yksilöiden harjoittelun lisäämistä oikeanlaisessa valmennuksessa. Sanoja "kilpailun puute on syy vaisuun urheilijoiden tuotantoon" en kyllä näe. Enkä sitä että, kuinka tavoittellista harjoittelun pitää olla jo 7-10 vuotiaana, mutta ehkä se on sitten kirjassa muualla? Varsin diplomaattisia sanamuotoiluja, joista voi kaikkien ääripäiden edustajat pisteet kotiin väittelemällä siitä, mitä tässä pätkässä sanottiin ja mitä tarkoitettiin.

Edelleen kukaan ei ole tuonut esiin tutkittua tietoa siitä, miten nuorten pääkoppa kestäisi aikuismaisen menon. En ole missään vaiheessa (ainakaan tietoisesti) väittänyt, etteikö nuoren kuuluisi liikkua ja tehdä hommia. Pitää ja paljon! Se, miten se tehdään, on minun huoleni.

Seurojen 50 minuutin spurteista 2-3 viikossa selviää normaalikuntoinen lapsi kevyesti. Mutta kuinka paljon tähän päälle voi liikkua? Toiset sietävät enemmän, toiset vähemmän. Tavoitteellisuuden ja kilpailullisuuden nimiin vannoessa tarkoitukset yleensä pyhittävät keinot. Kuka vahtii, että lapsi oikeasti jaksaa, eikä teeskentele? Kun harjoituskertoja lisätään, joutuvat seurat väkisinkin osaksi lasten kasvattamista.

Siksi tämä touhu pitäisi kytkeä koululiikuntaan, koska siellä on kasvatustieteen ammattilaiset asialla. Heiltä, jos keiltä luulisi löytyvän kokemusta erilaisista lapsista.
 
Viimeksi muokattu:

Creative

Jäsen
Tarkoitin lähinnä kansainvälisiä pelejä.

Suomi kuitenkin useimmiten voittaa Latvian ja Valko-Venäjän. Brasilia useimmiten voittaa jalkapallossa Venezuelan ja monen muunkin maan.

Voitontahdolla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Jos pisteytetään harrastajamäärät, niin Suomi voittaa Kanadan esim. viimeisten 15 vuoden vertailussa kirkkaasti.
 

PJx

Jäsen
Seurojen 50 minuutin spurteista 2-3 viikossa selviää normaalikuntoinen lapsi kevyesti. Mutta kuinka paljon tähän päälle voi liikkua? Toiset sietävät enemmän, toiset vähemmän. Tavoitteellisuuden ja kilpailullisuuden nimiin vannoessa tarkoitukset yleensä pyhittävät keinot. Kuka vahtii, että lapsi oikeasti jaksaa, eikä teeskentele? Kun harjoituskertoja lisätään, joutuvat seurat väkisinkin osaksi lasten kasvattamista.

Siksi tämä touhu pitäisi kytkeä koululiikuntaan, koska siellä on kasvatustieteen ammattilaiset asialla. Heiltä, jos keiltä luulisi löytyvän kokemusta erilaisista lapsista.
Vaikuttaa vahvasti aikuisen näkökulmalta, jossa ei oteta huomioon sitä, että lapset ovat lapsia.

Omakohtainen "otos" on pieni, mutta tuntui, ettei pienen lapsen rajoja pystynyt haastamaan (aikuinen väsyy ensin esim kuljetuksiin), kunhan piti huolta siitä, että lepoa ja ravintoa oli riittävästi. Pienillä lapsilla (ainakin useimmilla, joita kannustetaan) on liikkuminen veressä ja sen näkee lasten leikeistäkin. Pakottamatta pieni lapsi ei rasita (riittävä ravinto/lepo) itseään liikaa ja reeneissä käyminen on leikki leikkien joukossa. Jos vanhemmat ovat vähänkin kartalla, niin vaara liikarasituksesta on vähäinen. Toki oletuksena on, ettei kukaan erehdy lähteä "kehittämään määrätietoisesti" pienen lapsen fyysistä kuntoa.

Lapsen kasvaessa ylirasituksen vaara kasvaa, mutta liikkumaan tottuneen sietokyky, ja ennen kaikkea tarve, on normaalia suurempi. Jos tällaisen lapsen fyysinen rasitus asemoidaan "pelkällä koululiikunnalla" alemmalle keskitasolle, niin se ei kehitä lasta pätkääkään ja lapselle tehdään vääryyttä. Tällainen tasapäistäminen on sitä aikuislähtöistä puuhastelua, josta pitäisi päästä eroon. Tämä lisäisi ohjaajien vaatimustasoa oleellisesti, kun vaikeaa asiaa ei enää unohdettaisi ja ulkoistettaisi.

Jonkinlaisen käsityksen nykymenosta saa, kun ottaa huomioon, että tavoitteellinen fyysinen treeni aloitetaan siinä C-ikäisenä. Rasitustaso nousee ihan uusiin sfääreihin hetkessä. Tästä huolimatta ylikunto on melko harvinainen "vieras" treenaamaan tottumattomilla, vaikka harjoittelu on joukkuelähtöistä. Kuitenkin voisi väittää, että harva huippu-urheilija pystyy välttämään ylikuntovitsauksen. Mitä tästä voi päätellä: SM-sarjajoukkueetkin harjoittelevat oikeasti turhan kevyesti ja fyysisessä treeneissä mennään "heikoimpien mukaan".

Kaiken kaikkiaan huoli lasten liikarasituksesta on vahvasti ennenaikainen. Itse näkisin, että tähän pulmaan tulisi reagoida vasta sitten, kun se muodostuu ongelmaksi. Nykyisin aito ongelma on, ettei lapset (myöskään "tavoitteelliset kiekkoilijat") rasita itseään läheskään tarpeeksi ja fyysinen terveys kärsii.
 

dimmu

Jäsen
Suomi kuitenkin useimmiten voittaa Latvian ja Valko-Venäjän. Brasilia useimmiten voittaa jalkapallossa Venezuelan ja monen muunkin maan.

Voitontahdolla ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Jos pisteytetään harrastajamäärät, niin Suomi voittaa Kanadan esim. viimeisten 15 vuoden vertailussa kirkkaasti.

Uskon, että myös Kanada voittaa Latvian ja Valko-Venäjän. Et taida ymmärtää pointtiani, tai sitten vittuilet muuten vaan. No, mikäs siinä.

Koululiikuntaa olisi tosiaan saatava lisää. Itsellä ala-asteella oli jotain valinnaisia n. 1kk:n ajan 2h/viikossa. Lähes jokainen lapsi valitsi liikunnan, ja jos ei päässyt, joutui masentuneena menemään englannin tai äidinkielen tunnille. Lasten kunto kasvaisi selvästi, jos koululiikuntaa olisi vaikkapa tunti päivässä. En näe tätä minään ongelmana, että opiskelua olisi ala-asteella esim. 8-13, ja sen jälkeen tunti liikuntaa päivän päätteeksi. Tai vaihtoehtoisest aamulla liikunta, ja sen jälkeen opiskelu.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Omakohtainen "otos" on pieni, mutta tuntui, ettei pienen lapsen rajoja pystynyt haastamaan (aikuinen väsyy ensin esim kuljetuksiin), kunhan piti huolta siitä, että lepoa ja ravintoa oli riittävästi.

Isommalla otoksella tästä asiasta lienee ihan tutkimustietoakin => sanotaan, että "lapsi on kestävyyskone"! Tarkoittaa siis sitä, että kunnes maitohapon eritys rasittuessa lisääntyy (teini-iässä) ei nappulat tarvitse esim. tunnin jäätreenien aikana mitään varsinaisia palautumisaikoja vaan riittävä palautuminen tapahtuu parin juomatauon aikana.

Nämä about alle 12-vuotiaat natiaisethan menevät kuin viitasusi jonkun aikaa, hengästyvät ja nojaavat polviin hetken ja taas mennään, kun taas varttuneemmilla ja aikuisilla maitohappo tekee palautumisajat välttämättömäksi. En siis itse ole ollenkaan huolissani normaalien ala-asteikäisten lasten fyysisestä rasituksesta, olkoon niitä liikuntaharrastuksia kuinka paljon tahansa! Enemmänkin huolestuttaa tämän "yli-harrastamisen" vaikutus pään jumiin menemisen kannalta => ennemmin lapsi psyykkisesti tuohon ralliin väsähtää...
 

PJx

Jäsen
Enemmänkin huolestuttaa tämän "yli-harrastamisen" vaikutus pään jumiin menemisen kannalta => ennemmin lapsi psyykkisesti tuohon ralliin väsähtää...
No ainakin vanhemmat siihen väsähtävät, ellei pyri pätemään lapsen kautta... En oikein päässyt näkemään tätä henkistä väsymystä, vaikka lajeja meni ja tuli (pahimmillaan taisi olla about 5 rautaa tulessa). Pikemminkin, sitä tunsi huonoa omaatuntoa, kun ei revennyt joka paikkaan. Jotenkin tuntui, ettei tästä loppuunpalamisesta kannata kantaa liikaa huolta niin kauan kuin lapsi pitää huolta (siinä määrin kuin lapselta voi vaatia), että treeneissä käydään ja oikeat varusteet tulee mukaan.

Se on myönnettävä, ettei tällaisessa rumbassa ole välttämättä järkeä. Yksi iso vaaranpaikka tällaisessa touhussa on se, että on vaikea huomata, milloin mikäkin touhu lakkaa lasta kiinnostamasta. Se täytyisi oikeastaan aistia etukäteen, ettei tule sitouduttua johonkin, josta on noloa luopua. Sellainenkin ajatus on toisinaan tullut mieleen, että loppuun palamisen taustalla on usein vanhempien haluttomuus luopua lasten harrastuksesta. Silloin lapsi joutuu tekemään jotain, ei niin hirveän kiinnostavaa, miellyttääkseen vanhempiaan. Siinä tulee helposti tuplavahinko: lapsi väsyy henkisesti ja toisaalta huonosti motivoitunut lapsi vaikuttaa tapahtumien ilmapiiriin.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Vaikuttaa vahvasti aikuisen näkökulmalta, jossa ei oteta huomioon sitä, että lapset ovat lapsia.

Lapsen kasvaessa ylirasituksen vaara kasvaa, mutta liikkumaan tottuneen sietokyky, ja ennen kaikkea tarve, on normaalia suurempi. Jos tällaisen lapsen fyysinen rasitus asemoidaan "pelkällä koululiikunnalla" alemmalle keskitasolle, niin se ei kehitä lasta pätkääkään ja lapselle tehdään vääryyttä.

En tarkoittanut sitä, että koululiikunta riittäisi. Vaan sitä, jonka aikaisemminkin olen tuonut esiin, että tehtäisiin urheilu/liikuntapainotteisia koululuokkia. Tällöin ei väsy vanhemmat, vaan lapsi liikkuu sinä aikana kun vanhemmat käyvät missä käyvät, töissä yleensä. Koulussa liikunnasta innostuneet lapset saisivat liikuntaa päivittäin vähintään kaksi tuntia ja jos illalla vielä virtaa riittää (ja ilmeisesti sitähän riittää??) niin seuran treeneihin tai ulkojäille, tai mihin tahansa riippuen kiinnostuksesta. Mutta tällä taattaisiin ainakin se 2h/päivä, luulisin että sopisi ala-asteenkin opetusohjelmiin. Jostain on pakko aloittaa, vaikka tämäkään määrä ei välttämättä riitä. Mutta onko todisteita siitä, mikä on se oikea määrä? Koska jossain määrin tässäkin on aina tehtävä kompromissi ennen kuin saadaan kunnon tilastotietoa. Ilman tilastotietoa tämä huutelu tälläkin palstalla jatkuu mutu-tuntumalla.

Toinen pointti on se, että lapsia pystyisi alusta asti opettamaan urheilullisen elämäntavan saloja ravinnosta ja lihashuollosta lähtien. Tämäkin vähentäisi seurojen rasitusta. Seurat voisivat keskittyä siihen, mitä lapset ovat tulleetkin tekemään, eli pelaamaan/harjoittamaan ko. lajia.

Samalla tämä antaisi paljon luotettavampaa tutkimustietoa lasten jaksamisesta, kuin väittely siitä argumenteilla "mun kakara kyllä jaksaa", "kun minä olin nuori, kyllä minä jaksoin" jne. Varsinkin ne, jotka eivät ole kiinnostuneita urheilu-urasta, mutta ovat aivan maagisen taitavia joka lajissa, säilyttäisivät jonkinlaisen fyysisen kunnon jos se kipinä iskee myöhemmin.
 
Viimeksi muokattu:

mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Onpas ketju mennyt ddr:läiseen suuntaan - miten tuottaa tehokkaasti suuresta lapsi-massasta mahdollisimman paljon huippu-urheilijoita? Toki tässä sitten DDR ja Neuvostoliitto antavat parhaimman mallin, plus sitten ne suurista massoista menestykseen nousevat pohjoisamerikkalaiset pakkomielle-vanhemmat. Mikä ettei jaeta lapsia huippuihin ja jne-osastoon jo 5-vuotiaina ja tehdä edellisille kokopäivä-ura jääkiekosta (tai jostain muusta lajista)? Jos massa on tarpeeksi suuri niin poistuman ja loppuunpalamisten jälkeenkin meille jää vähintään yksi puna-armeijan joukkueellinen potentiaalisia maailmantähtiä. Yhteiskunnalla ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta tukea tälläistä kapea-alaisuutta ja monessa suhteessa sairasta huippu-urheilu -kulttuuria. Sille tärkeintä on terve kansanliikunta, jonka menestystä ei mitata mitaleilla vaan sillä että "kaikki saavat osallistua". Jos ryhdyttäisiin johonkin systemaattiseen tähti-tuotantoon nuorista, ilman todellista itsenäistä harkintavaltaa toimivista lapsista niin katsoisin että ei senttiäkään yhteiskunnan varoja tälläiseen häikäilemättömään lasten tehdastuotantoon.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Onpas ketju mennyt ddr:läiseen suuntaan - miten tuottaa tehokkaasti suuresta lapsi-massasta mahdollisimman paljon huippu-urheilijoita? Toki tässä sitten DDR ja Neuvostoliitto antavat parhaimman mallin, plus sitten ne suurista massoista menestykseen nousevat pohjoisamerikkalaiset pakkomielle-vanhemmat. Mikä ettei jaeta lapsia huippuihin ja jne-osastoon jo 5-vuotiaina ja tehdä edellisille kokopäivä-ura jääkiekosta (tai jostain muusta lajista)? Jos massa on tarpeeksi suuri niin poistuman ja loppuunpalamisten jälkeenkin meille jää vähintään yksi puna-armeijan joukkueellinen potentiaalisia maailmantähtiä. Yhteiskunnalla ei kuitenkaan ole mitään velvollisuutta tukea tälläistä kapea-alaisuutta ja monessa suhteessa sairasta huippu-urheilu -kulttuuria. Sille tärkeintä on terve kansanliikunta, jonka menestystä ei mitata mitaleilla vaan sillä että "kaikki saavat osallistua". Jos ryhdyttäisiin johonkin systemaattiseen tähti-tuotantoon nuorista, ilman todellista itsenäistä harkintavaltaa toimivista lapsista niin katsoisin että ei senttiäkään yhteiskunnan varoja tälläiseen häikäilemättömään lasten tehdastuotantoon.

Seuraava kysymykseni olisikin ollut, että miten suomalainen yhteiskunta muutetaan palvelemaan jääkiekon juniorituotantoa? Eli miksi yhteiskunnan pitäisi tulla vastaan verohelpotuksineen päivineen? Samaa vaativat kuorossa muutkin kulttuurinalat, jos tällaista edes jossain vakavasti esitetään.

Olisiko kuitenkin helpompi vaikuttaa asioihin muiden liittojen kanssa yhteistyössä? Viime kädessä jääkiekkoliitto on varsin kädetön, jos yhteiskunnan rakenteet pysyvät nykyisenlaisena. Yhteiskunta ei varmasti luovu koulutusvelvoitteista. Eli kouluja lasten on jaksettava käydä. Jäähalleja pitäisi saada valtavasti lisää. Kuka maksaa?

Eipä taida onnistua kuin paperilla??
 

PJx

Jäsen
Ikävä tosiasia on, että arvovalintoja täytyy tehdä. Itse haluan nähdä, että suomalaisillakin lapsilla olisi mahdollisuus kehittyä huippu-urheilijaksi myös jääkiekon parissa. Se merkitsee jonkinlaista DDR-touhua, sillä harrastustoiminta ja kilpaurheilu erkaantuvat toisistaan hyvissä ajoin ennen (noin) 12 ikävuotta, jolloin treenimäärien täytyisi kasvaa kunnioitettaviksi. Viisaammat puhuvat 18h/viikko, mikä minustakin tuntuu (liian) kovalta 12vuotiaalle (3h/päivä 6 päivää/viikko).

Toki ymmärrän, etteivät kaikki näe huippu-urheilua terveenä touhuna. Itsekkn haluankin, että jonkun muun mukula kasvaa huippu-urheilijaksi (, joka joutuu viettämään kovaa elämää).

En tarkoittanut sitä, että koululiikunta riittäisi. Vaan sitä, jonka aikaisemminkin olen tuonut esiin, että tehtäisiin urheilu/liikuntapainotteisia koululuokkia.

Ok, väärinymmärrys, kun en millään usko, että urheiluväki pystyisi painostamaan oikeasti koululaitosta. Nykyiset urheilulukiot/amikset eivät ole mistään kotoisin. Ainakin Tampereella siinä 3 aamujäätä viikossa. Se on aika vähän.

Siinä olet oikeassa, että koulupäivän aikana tapahtuva harjoittelu olisi ainoa keino parantaa resurssien (jäähallien) käyttöä. Jos tuntikehykseen ei voi vaikuttaa, niin miten olisi isommilla junnuilla silloin tällöin muutaman päivän rypistykset, jolloin treenattaisiin koko päivä ja oltaisiin pois koulusta ja opiskelu olisi omatoimista. Pienille koululaisille tämä malli ei soveltuisi, sillä ei näiltä voisi vaatia näin rankkaa sitoutumista.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Erkka Westerlund on jääkiekkoliiton uusi valmennuspäällikkö. Saatiin ainakin kova nimi tähän tehtävään ja luulisi vaikutuksen ulottuvan myös "nuori-Suomi"-puolen toiminnan uudelleen organisointiin tai uusiin tulkintoihin juoniorijääkiekon tavoitteista. Hieno uutinen siinäkin mielessä, että Westerlund on taas mukana Suomi-jääkiekon kehitystoiminnassa, ihan eturintamassa.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1646410
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Erkka Westerlund on jääkiekkoliiton uusi valmennuspäällikkö. Saatiin ainakin kova nimi tähän tehtävään ja luulisi vaikutuksen ulottuvan myös "nuori-Suomi"-puolen toiminnan uudelleen organisointiin tai uusiin tulkintoihin juoniorijääkiekon tavoitteista. Hieno uutinen siinäkin mielessä, että Westerlund on taas mukana Suomi-jääkiekon kehitystoiminnassa, ihan eturintamassa.

Ehdottomasti hyvä homma, kokemuksen puutteesta ei pitäisi jäädä kiinni ja luultavasti ei pitäisi tulla ongelmia Kummolankaan kanssa. Toivotaan, että saa kohtuullisen vapaat kädet ja keskittyä pelaajien kehittämiseen, ettei aika pala missään turhissa edustus- ja markkinointihölynpölyissä.

Uusin jääkiekkolehti tuli taas saataville ja ihan mielenkiintoisia asioita sieltäkin löytyy, jotka joten kuten sopivat tähänkin ketjuun.

Sivulla 6 (JP Mikola, Mitä teette treeneissä?) käsitellään Raipen osallistumista nuorten valmennukseen alle 20-vuotiaiden viiden maan turnauksessa. Suora lainaus: "...pelaajat olivat tohkeissaan legendan antamista ohjeista. "Paljon tuli sellaisia vinkkejä, joita ei ole koskaan aiemmin kuullut". Raipen jodolla käytiin läpi maalintekoa, rebound-peliä, syöttämistä ja pelin avaamista, mihin kannattaa lähettää kiekko tullessaan vaihtoon" Tähän Mikola toteaa hyvin, että "Mitä ihmettä ne siellä seuran harjoituksissa oikein tekevät?"

Kysymyksen voisi lähettää myös jääkiekkoliitolle: jos heidän valmentajakoulutuksensa hedelmät eivät osaa opettaa edes näitä asioita lahjakkaimmille pelaajille, niin onko ihme, että juniorituotanto sakkaa? Onko tosiaan niin, että vanhat pelurit ovat ainoita jotka ymmärtävät perusasioiden tärkeyden?

Lehdessä on myös juttu Alpo Suhosesta ja hänen mietteistään jääkiekon ympärillä. Ihan mielenkiintoisia näkökulmia junioreiden kasvattamisesta, suosittelen. Vaikka todellisuus olisikin kulissien takana toista ja vaikka pelikirja on täysin pielessä (vai onko tämä tiettyjen toimittajien luomaa harhaa??), niin ihan asiasta Suhonen puhuu ja tuo asiaa esiin näkökulmasta, jota "tosimiehet" karsastavat.

Ja sitten lopuksi lainaus Shayne Toporowskia käsittelevästä jutusta sivulta 67.

Mieheltä kysyttiin, "Miksi Suomen juniorimenestys on huonoa?"

Vastaus: "Menestys pitää suhteuttaa pelaajamääriin. Ei Suomi mitenkään huonossa jamassa ole. Suomi on kakkosena listalla, jos suhteutetaan NHL-pelaajien määrä maan väkilukuun. Voit katsoa vaikka netistä:http://www.thephysicsofhockey.com/documents/country.pdf

Tilasto on kaudelta 2005-2006, joten sijoitus nyt voi olla eri. Mutta onneksi Shayne onkin vain pelaaja, eikä voi ymmärtää että eihän sillä populaation määrällä ole mitään väliä??
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Erkka Westerlund on jääkiekkoliiton uusi valmennuspäällikkö. Saatiin ainakin kova nimi tähän tehtävään ja luulisi vaikutuksen ulottuvan myös "nuori-Suomi"-puolen toiminnan uudelleen organisointiin tai uusiin tulkintoihin juoniorijääkiekon tavoitteista. Hieno uutinen siinäkin mielessä, että Westerlund on taas mukana Suomi-jääkiekon kehitystoiminnassa, ihan eturintamassa.

http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=1646410

Westerlundin paluuta päätoimisesti jääkiekon pariin on tervehdittävä ilolla. Kyse on jääkiekon ammattimiehestä viimeisen päälle.

Westerlundin pesti on vain kaksi vuotta pitkä. Hän tulee johtamaan huippujääkiekon linjaamista yhteistyössä A-maajoukkueen päävalmentajan Jukka Jalosen kanssa. Westerlund vastaa huippukiekon toteuttamisesta ja kehittämisestä C-A-juniori-ikäluokissa sekä nuorten maajoukkueissa.

Saa nähdä, mitä muutoksia tapahtuu Nuori-Suomen Jääkiekkoliiton nykyisiin linjauksiin F-D junioreissa. Toivottavasti tuolle tärkeimmälle herkkyysikäkaudelle palkataan myös kova ammattilainen, joka tekee tarvittavat uudet linjaukset huippukiekkoilijoiden kehittämiselle lapsuusiässä. Tämän pestin on oltava sitten vähintään 5 vuotta kestävä.

Eilen ilmestyneessä Urheilulehdessä on Esko Seppäsen juttu parkanolaisesta Toni Rajalasta. Parkanolainen perhe on pistänyt "kaikki munat" Toni Rajalan jääkiekkouran eteen. Rajala kuuluu näihin poikkeuksiin, jotka perheen täydellisellä tuella ohjataan urheilun huipulle olipa juniorijärjestelmä mikä hyvänsä. Kannattaa lukea Seppäsen erinomainen juttu Toni Rajalasta.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Eilen ilmestyneessä Urheilulehdessä on Esko Seppäsen juttu parkanolaisesta Toni Rajalasta. Parkanolainen perhe on pistänyt "kaikki munat" Toni Rajalan jääkiekkouran eteen. Rajala kuuluu näihin poikkeuksiin, jotka perheen täydellisellä tuella ohjataan urheilun huipulle olipa juniorijärjestelmä mikä hyvänsä. Kannattaa lukea Seppäsen erinomainen juttu Toni Rajalasta.

Onkohan vielä liian aikaista puhua huipusta? Oman ikäluokkansa priimuksia, mutta mitään ei ole vielä saavutettu aikuisten sarjoissa ja paljon on maileja jäljellä. Sanoi Jarmo Kekäläinenkin yhdessä urheilulehden haastattelussa, että on todella vaikea tunnistaa pelaajia, jotka ovat oman ikäluokkansa kanssa parhaita, mutta aikuisten tasolla taidot eivät riitäkään.

Onhan meillä näitä potentiaalisia pelaajia melkein joka vuosi ollut, nyt poikkeuksellisia lahjakkuuksia Granlundin, Pulkkisen ja Rajalan muodossa kenties kolme kappaletta. Unohtamatta Bluesin Nättistä. (Aivan loisto homma, että kaikki ovat hyökkääjiä, missä ovat kiekolliset pakit??)

Hienoa, että pojan taustajoukot ovat olleet kunnossa ja nyt on sitten hedelmien poiminnan aika. Tästä lankeaa Ilvekselle aikamoinen vastuu ja tässä onkin ehkä se tärkein kysymys suomalaisessa kiekossa tällä hetkellä: miten vältetään kehityksen pysähtyminen välillä 18-25 vuotta? Miksi Ville Leino ja Janne Pesonen kehittyivät, mutta Jani Rita jäi paikalleen tuossa "ikävaiheessa"?

Olisiko sittenkin niin, että liigan lisääntynyt pelimäärä yhdessä harjoittelun vähenemisen kanssa ei kehitä niitä, jotka pelaavat kolmos- ja nelosketjuissa? Sinne ne lahjakkaimmatkin junnut tuntuvat ajautuvan, ainoa poikkeus taitaa olla Blues loukkaantumisten takia. Harjoittelun määrä on kaiketi joka joukkueella vähentynyt kisakaudella niin minimiin, että jos kaveri ei mahdu kahteen ensimmäiseen kenttään, kehitys pysähtyy.
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
Leino ja Pesonen ovat kyllä ns. myöhäisheränneitä pelaajia. Pelasiko kumpikaan edes nuorten tai poikien MM-kisoissa? Enemmän Ritaa kannattaa verrata juuri vaikka Mikko Koivuun tai Tuomo Ruutuun, kun koko kolmikko oli jo nuorena kohuttuja pelaajia. Koivu ja Ruutu ovat nousseet NHL:ssä tunnetuiksi, Koivusta voisi ehkä puhua tähtenäkin, Ruudusta ei vielä kuitenkaan.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Leino ja Pesonen ovat kyllä ns. myöhäisheränneitä pelaajia. Pelasiko kumpikaan edes nuorten tai poikien MM-kisoissa? Enemmän Ritaa kannattaa verrata juuri vaikka Mikko Koivuun tai Tuomo Ruutuun, kun koko kolmikko oli jo nuorena kohuttuja pelaajia. Koivu ja Ruutu ovat nousseet NHL:ssä tunnetuiksi, Koivusta voisi ehkä puhua tähtenäkin, Ruudusta ei vielä kuitenkaan.

Tämä vertaus tuli tehtyä juuri siksi, koska Leino ja Pesonen ovat päässeet tulemaan täysin puskista ja korostavat sitä tosiasiaa, että edes huippujunioristatus ei auta, jos kehitys pysähtyy.

Omasta mielestäni juniorituotannon suurin ongelma on maalintekijöiden vähyys.

Niin kauan, kun Suomi ei tuota maalintekijöitä, pyrin tuomaan mahdollisimman monia eri näkökulmia esiin putkiajattelun sijaan. Jos homma sitten kääntyy ja Selänteen ja Kurrin tasoisia maalintekijöitä alkaa tulla useammin kuin kerran kahteenkymmeneen vuoteen, sitten olemme mielestäni oikealla tiellä.

Kaikki höpinä takavuosien huippujuniorituotannosta on pelkkää harhakuvitelmaa, kovien pelimiesten ja pistemiesten vertailussa olemme olleet jäljessä aina. Tähän pitää saada muutosta ja meillä Suomessa on varmasti resursseja jos ne kohdennetaan oikein. Pelaajista on ruvettava huolehtimaan paremmin välillä 18-25 ikävuotta.

Meillä on vuosikaudet murehdittu aivan väärä asioita. Milloin pitää aloittaa tavoitteellinen harjoittelu, mikä on oikea ikä aloittaa punttitreenit ym ym, joilla ei kaukalossa kuitenkaan ratkaista yhtään mitään. Se että heittelee äijiä komeasti kulmissa jään pintaan, luistelee kentän päästä päähän nopeammin kuin kukaan muu... Ei mitään hyötyä, jos kiekko ei ole hyökkäyksen päätteeksi verkossa.

Me tarvitsemme järjestelmien muuttelun sijaan täydellistä ajattelutavan muutosta. Eli paluuta perusasioihin ja siihen missä pelit ratkaistaan. Jos hallitset kiekkoa, hallitset peliä jne.

Mielenkiintoista nähdä onko Westerlund jo päässyt eroon omasta kuningasajatuksestaan, jossa maalit tulevat kiekonriistoista. Tämä on ainoa rasite omissa silmissäni, kun hän lähtee linjaamaan valmennuspäällikkönä asioita.

Maalivahtituotanto on ollut varmalla pohjalla ja vaikka jossain vaiheessa tulisi suvantovaihe, niin nykyisilläkin miehillä mentäisiin seuraavat 20 vuotta.

Esimerkiksi Mikko Mäkelän juoniorivalmentaja aikanaan sanoi: "Turha sitä oli puolustussuuntaan pakottaa luistelemaan, kun se teki kuitenkin joka ottelussa maalin." Ei ehkä aivan tällaisenaan kopioitavaa ajattelua, mutta paljon parempi kuin riskittömät pelikirjaottelut.
 

eagle

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Pittsburgh
Heräsi ajatus tuossa kun luki juttua E-Korealaisista pelaajasta Ilveksen A-junioreissa. Kaveri on tosiaan tänä vuonna 18-vuotta täyttävä puolustaja, nyt jo Ilveksen A-junnujen paras pakki(ainakin omissa silmissäni, tehotilastoissa ja suhteessa ikäänsä). Se mikä nyt sivuaa tätä otsikkoa on se, että kaveri on aloittanut kiekon pelaamisen 13-vuotiaana. Tästä voikin ottaa ainakin kaksi asiaa jälleen kerran opiksi. Ensimmäinen on se, että kannattaa harrastaa eri lajeja, koska tällöin kroppa on monipuolisesti liikunnallinen(tästä oli hyvää juttua tuossa samassa lehdessä myös Geoff Plattin harrastamiset ja niiden jääkiekkoa tukevat vaikutukset). Turha painottaa liian nuorena junnuja vain yhteen lajiin. Toinen oppi on se, että mitenköhän kaveri on aluksi pärjännyt, jos aletaan pudottamaan pelaajia kylmästi pois liian nuorena, niin monta myöhemmin kehittyvää kaveria menee "ohi suun".

Eipä muuta asiasta.
 

siffa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sport, Kärpät, Detroit Red Wings
Tämä vertaus tuli tehtyä juuri siksi, koska Leino ja Pesonen ovat päässeet tulemaan täysin puskista ja korostavat sitä tosiasiaa, että edes huippujunioristatus ei auta, jos kehitys pysähtyy.

Niin Ville Leino Savonlinnassa kuin Janne Pesonen Suomussalmella ovat saattaneet viettää paljon aikaansa ulkojäillä taidon hankkimisen tärkeimmällä herkkyysajanjaksolla 7-12 vuotta. Jos näin on tapahtunut, eivät he ole tulleet puskista vaan aivan loogista kehittymistietä jääkiekon huippupelaajiksi. Juhamatti Aaltosen (Iissä), Mikael Granlundin (Oulun lähistöllä) ja Toni Rajalan (Parkanossa) tiedetään viihtyneen ulkojäillä lapsena tuntikausia päivittäin. Tulos on nähtävissä.
 

PJx

Jäsen
Pelaajista on ruvettava huolehtimaan paremmin välillä 18-25 ikävuotta.

Meillä on vuosikaudet murehdittu aivan väärä asioita. Milloin pitää aloittaa tavoitteellinen harjoittelu, mikä on oikea ikä aloittaa punttitreenit ym ym, joilla ei kaukalossa kuitenkaan ratkaista yhtään mitään. Se että heittelee äijiä komeasti kulmissa jään pintaan, luistelee kentän päästä päähän nopeammin kuin kukaan muu... Ei mitään hyötyä, jos kiekko ei ole hyökkäyksen päätteeksi verkossa.

Me tarvitsemme järjestelmien muuttelun sijaan täydellistä ajattelutavan muutosta. Eli paluuta perusasioihin ja siihen missä pelit ratkaistaan. Jos hallitset kiekkoa, hallitset peliä jne.

Mielenkiintoista nähdä onko Westerlund jo päässyt eroon omasta kuningasajatuksestaan,...
Vaikka olenkin näitä vääriä asioita murehtivia "DDR-miehiä", niin paljon asiaa. Väittäisin, että suurin virhe tapahtuu hieman vanhemmilla junnuilla. Jossain mättää ja pahasti kun vielä B-junnujen SM:ssä pelataan pikkujunnujen kiekkoa. Vauhtia ja taitoa on tullut vuosien mittaan lisää, mutta ketään ei tunnu kiinnostavan itse pelaaminen. Ainoa, mikä tuntuu kiinnostavan, on kiekko (kärjistetysti sanoen). Jopa valmentajien reagointi peliin vaikuttaa, siltä, ettei vielä B-junnutasolla haeta "syyllisiä", vaan homma menee fiilispohjalta, jolloin osan pojista ei edes tarvitse yritää opetella pelaamaan.

No tämä johtaa käsittääkseni siihen, että A-junnuissa potentiaalisten pelaajien joukko on suppea. Valintakriteerit aikaisemmin eivät ota huomioon 18-x iän haasteita. Sulan läpi tulee tyyppejä, joiden pelikäsitysedellytykset eivät riitä ja toisaalta riittävän lahjakkaita kavereita, joiden pelikäsitystä ei ole kehitetty. Todellisen materiaalin kapeuden lisäksi pelaajien taso ei riitä tasokkaaseen pelaamiseen.

Ymmärrän, ettei kansainvälisissä peleissä pärjää, jos liike ei riitä. Vielä huonommin pärjää, jos pelikäsitys ei riitä. Nyt ollaan vuosia haettu urheilullisia pelaajie joilla toivotaan pelikäsityksen riittävän. Itse etsisin pelimiehiä ja hakisin niiden joukosta poikia maajoukkueisiin, joiden liike riittää. Fysiikka voi kehittyä myöhemminkin mutta pelikäsitystä ei taiota tyhjäästä.
 

Mänizeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, New York Rangers
Niin Ville Leino Savonlinnassa kuin Janne Pesonen Suomussalmella ovat saattaneet viettää paljon aikaansa ulkojäillä taidon hankkimisen tärkeimmällä herkkyysajanjaksolla 7-12 vuotta. Jos näin on tapahtunut, eivät he ole tulleet puskista vaan aivan loogista kehittymistietä jääkiekon huippupelaajiksi. Juhamatti Aaltosen (Iissä), Mikael Granlundin (Oulun lähistöllä) ja Toni Rajalan (Parkanossa) tiedetään viihtyneen ulkojäillä lapsena tuntikausia päivittäin. Tulos on nähtävissä.

Puskista tulemisella tarkoitin sitä, että jos joku olisi ennustanut vuonna 2000, ketkä ovat parhaita -82 ja -83 ikäluokan pelaajia Suomessa vuonna 2009, niin tuskinpa kumpaakaan olisi mainittu top 5:ssä. Ja kun katsoo sitä potentiaalin määrää näistäkin ikäluokista, niin suorastaan harmittaa miten vähän miehiä on näistä ikäluokista noussut aivan terävimmälle huipulle (MM-kisat ja NHL). Mielenkiintoista dataa löytyy kyllä tämän hetken SM-liigan pistepörssin kärjestä ja kärkikymmeniköstä (viisi kymmenestä syntynyt -82 ja lisäksi Seikola pakkien kärjessä), joten toivo ei ole vielä täysin menetetty -82 osalta, mutta viimeisiä hetkiä seuraavan askeleen ottamiseksi viedään.

Ja olen täysin samaa mieltä tuosta, mitä yllä kirjoitit. Tuskinpa kaverit ovat kovinkaan tavoitteellisesti harjoitelleet vielä tuolloin, vaan homma on perustunut enemmänkin toistojen määrään kuin laatuun ja lapsen peli-iloon.

Lapsi kehittyy silloin, kun toistoja on riittävästi. Ja ulkojäillä pyöriessä nämä toistot tapahtuvat usein kiekon kanssa kehittäen juuri niitä taitoja joita jääkiekossa tarvitaan. Harvoin siellä ketään näkee tekemässä pelkkää luistelutreeniä ilman kiekkoa. Punttisalit ym. voidaan jättää myöhemmällekin iälle jos pelitaidot hiotaan ensin selkärankaan, jälleen parhaana esimerkkinä Mikko Koivu.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös