Nuori Suomi ry

[Fordél]

Alle kymmenen vuotiaiden kanssa tärkeintä on monipuolisuus. Parasta on kun nuoret kiekkoilijan alut harrastavat erilaisia pallopelejä, yleisurheilua, voimistelua, hiihtoa jne. Tuollaisen paketin myötä syntyy monipuolisesti kehittynyt nuori urheilija, joka omaksuu helpommin uusia asioita ja pystyy luovempiin ratkaisuihin kuin vain yhden lajin harrastajat. Tottakai sitten kun siellä yhden lajin treeneissä ollaan, täytyy lajitekniset harjoitteet olla merkittävässä osassa. Joka tapauksessa yhden lajin harjoitemäärät eivät ole tuossa iässä vielä ratkaisevia vaan se kokonaisuus sekä innostus ylipäänsä liikuntaa kohtaan.

 

[siffa]

Alle kymmenen vuotiaiden kanssa tärkeintä on monipuolisuus. Parasta on kun nuoret kiekkoilijan alut harrastavat erilaisia pallopelejä, yleisurheilua, voimistelua, hiihtoa jne. Tuollaisen paketin myötä syntyy monipuolisesti kehittynyt nuori urheilija, joka omaksuu helpommin uusia asioita ja pystyy luovempiin ratkaisuihin kuin vain yhden lajin harrastajat. Tottakai sitten kun siellä yhden lajin treeneissä ollaan, täytyy lajitekniset harjoitteet olla merkittävässä osassa. Joka tapauksessa yhden lajin harjoitemäärät eivät ole tuossa iässä vielä ratkaisevia vaan se kokonaisuus sekä innostus ylipäänsä liikuntaa kohtaan.

Tästä ei voi olla kuin samaa mieltä Fordélin kanssa. Näin se menee. Yksistään jääkiekon pelaaminen ei kehitä riittävästi kaikkia taitavuuden osatekijöitä. Sehän olisi ihannetilanne, että kaikki taitavuuden osatekijät saataisiin päälajista, tässä tapauksessa jääkiekon pelaamisesta. Liikkuvuuden, tasapainon, rytmiikan, reaktionopeuden, motoriikan jne. kehittymisen kannalta monipuolinen harjoittelu on välttämätöntä. Kuten olen kirjoittanut, niin leikkipuistoista on hyvä aloittaa. Kesäisin jalkapallo ja yleisurheilu ovat kehittäviä harrastuksia tuleville jääkiekkoilijoille. Talvella jättäisin hiihdon vähille ja satsaisin jääkiekon taitoharjoitteluun niin paljon kuin siihen on mahdollisuuksia ja lapsi on siitä innostunut.

 

[oka]

Tulee skitso olo kun lukee noita siffan juttuja.
Toisessa kommentissa toteat että alle 10-v on harjoiteltava paljon lajitaitoja ja seuraavassa kommentissa että monipuolisuus on tärkeintä.

Oletko siis eri mieltä kuin Jukka Jalonen ja Harri Hakkarainen nuorten harjoittelusta ?

Lähteet:

Harri Hakkaraisen mukaan liian aikainen lajivalinta pienentää aikuisiän menestymismahdollisuuksia. Lähde.

Myös Jukka Jalonen puhuu samaa tässä esitelmässään että lajivalinta pitäisi tehdä 12 v jälkeen ja korostaa monipuolisuutta.

 

[siffa]

Tulee skitso olo kun lukee noita siffan juttuja.
Toisessa kommentissa toteat että alle 10-v on harjoiteltava paljon lajitaitoja ja seuraavassa kommentissa että monipuolisuus on tärkeintä.

Jääkiekko on niin monipuolinen laji, että se vaatii paljon lajiharjoittelua sekä lisäksi monipuolisia oheisharjoitteluja. Lajiharjoittelu mahdollisimman nuorena aloitettuna on luonnollisesti tärkein tie menestykseen. Jääkiekko ei kuitenkaan kehitä riittävästi taidon, motoriikan ja yleisen liikkuvuuden ominaisuuksia, joten kesäisin on hyvä harjoitella monipuolisesti jo lapsesta lähtien. Monet vanhemmat ovat varustaneet kotiin erilaisia harjoittelumahdollisuuksia (mm. leuanveto), jotka kehittävät leikinomaisesti lapsia.

Lajitaitojen harjoittelu on se tärkein alue. Se on hyvä aloittaa Toni Rajalan ja monien muiden jo huipulla olevien jääkiekkoilijoiden tapaan 4-vuotiaana. Ennen 10-vuoden ikää nuo riittävän aikaisin jääkiekon lajitaitoja harrastaneet lapset ovat valmiita siirtymään yhä vaativampiin laji- ja oheisharjoitteisiin. Kehittyminen on lapselle kivaa ja hän vaatii tätä kivaa lisää ja lisää.

Mikäli Urheilulehden Esko Seppänen luet näitä JA:n jääkiekkojuttuja, niin matkusta Ouluun ja tee Mikael Granlundista vastaava juttu kuin minkä teit parkanolaisesta Toni Rajalasta. Huhut kertovat Mikaelin viihtyneen lapsena ulkojäillä seitsemänkin tuntia päivittäin. Kysy Mikaelilta se tärkein kysymys, että onko jäällä olo ollut hänestä hauskaa vai ikävää. Sekä se, että miltä tuntuu kehittyä omassa lajissaan yhä paremmaksi ja paremmaksi.

 

[Isaskar]

Tulee skitso olo kun lukee noita siffan juttuja.
Toisessa kommentissa toteat että alle 10-v on harjoiteltava paljon lajitaitoja ja seuraavassa kommentissa että monipuolisuus on tärkeintä.

Eihän nuo mitenkään toisiaan pois sulkevia ole. Vai pitääkö mielestäsi tehdä lajivalinta, jotta voi harjoittaa paljon lajitaitoja? Toki vaaditaan määrällisesti paljon harjoittelua, jotta molemmat toteutuvat, mutta ei tuo ainakaan ennen mikään ongelma ollut.

 

[oka]

Lajitaitojen harjoittelu on se tärkein alue. Se on hyvä aloittaa Toni Rajalan ja monien muiden jo huipulla olevien jääkiekkoilijoiden tapaan 4-vuotiaana. Ennen 10-vuoden ikää nuo riittävän aikaisin jääkiekon lajitaitoja harrastaneet lapset ovat valmiita siirtymään yhä vaativampiin laji- ja oheisharjoitteisiin.

Tässä tulee tunne/käsitys että lajitaitoja (luistelu jne) pitää mielestäsi alkaa harjoitella jo varsin nuorena ja että se on välttämätöntä.
Vastaisitko muuten aikaisemmin esittämääni kysymykseen ?

Oletko siis eri mieltä kuin Jukka Jalonen ja Harri Hakkarainen nuorten harjoittelusta ?

 

[Creative]

Jos lajitaitojen kannalta tärkeimmät vuodet ovat 7-12, miten voi olla mahdollista, että puolet vuosisadan kentällisestä aloitti jääkiekon liian myöhään: Tretjak 11 vuotiaana, Fetisov ja Harlamov vasta 14 -vuotiaina?

Sihvonen väittää, että 10-vuotiaasta näkee tulevan huippu-urheilijan. Miksi maailman menestynein valmentaja Tarasov ei osannut nähdä 17-18 -vuotiaan Harlamovin potentiaalia? Tarasovin sen aikaisesta suosikistaan Aleksandr Smolinista ei sen sijaan koskaan tullut huippupelaajaa aikuisten sarjoihin.

Harlamovin juniorivuosien joukkuetoveri Valdimir Bogomolov muistelee "Olin 17-vuotiaana valmentajien kiikarissa ehdokkaana aikuisten joukkueeseen, Harlamov ei taas ollut". "Muistikuvieni mukaan nuoren Harlamovin esityksessä ei ollut mitään tyrmistyttävää. Smolin oli aivan toista maata. Sasha helposti ohitti vastustajien viisikon. ... Hän oli varsinainen sirkustaikuri.

Mutta kuka tänä päivänä muistaa ihmemies Smolinia? Vain me vanhat joukkuetoverit".

Myös Harlamovia lupaavampana pidetty Bogomolov tiputettiin ZSKA:sta jo 18-vuotiaana.

Kaiken kaikkiaan Harlamovin kehitys oli rakettimaisen nopea:

14 v - aloittaa jääkiekon harrastamisen ZSKA:ssa
17 v - hänen statuksensa vielä melko alhainen eli kuului "tarkkailtaviin" (esim. huonompi kuin vuoden päästä joukkueesta tiputetulla Bogomolovilla)
18 v - farmikomennus Zvezdaan "ei-lupaavana tapauksena" (besperspektivnyi)
19 v - paluu ZSKA:aan
20 v - Mihailov-Petrov-Harlamov, MM-voitto jne ....

 

[CamNeely#8]

Tässä yksi pointti pieniin harrastajamääriin, varsinkin hieman vanhemilla ikäryhmillä, eli liian kova hinta. Senaattorilla on siihenkin apua:

http://www.ksml.fi/kiekko/uutiset/wallinheimo-lasten-liikuntaan-harrastevähennys/370350


Onhan tuo totta että ei kaikilla yksinkeraisesti ole varaa tukea poikien harrastusta noilla hinnoilla, varsinkin kun useampi pelaaja löytyy perheestä.

 

[choose_life]

Eihän nuo mitenkään toisiaan pois sulkevia ole. Vai pitääkö mielestäsi tehdä lajivalinta, jotta voi harjoittaa paljon lajitaitoja? Toki vaaditaan määrällisesti paljon harjoittelua, jotta molemmat toteutuvat, mutta ei tuo ainakaan ennen mikään ongelma ollut.

Ei ollut, kun ei (pahemmin) ollut näitä wannabe-valmentajia, jotka vaativat alle 13-vuotiailta liigapelaajan "sitoutumista" ja tuhoavat omalla epävarmuudellaan ja voittoprosenttien laskennalla elintärkeän peruskehityksen. Kuvioon kuuluu, että muiden lajien harrastaminen edes kesällä (sic) torpataan joukkueesta pudottamisen uhalla. Jos tämän kiistää, ei joko tunne juniorikiekkoilun todellisuutta ja ongelmia lainkaan tai valehtelee.

Käsitteet on tehtävä selviksi, aina. Joko hingutaan pikkulapsille pakkotahtista ddr-treeniä tai sitten tunnustetaan, että monipuolisuus vaatii aikaa, omaehtoisuutta ja tilaa sille omalle touhuamiselle. Molempia ei voi saada.
Vuorokaudessa on vain 24 tuntia. Jotta lapsi haluaa ja jaksaa pyöriä siitä 7 jäällä, hänelle ei voi ohjelmoida ammattilaisen päivä- ja viikkojärjestystä.
Jo tilanne, jossa treenit olisivat kodin vieressä tai edes alle puolen tunnin matkan päässä, on suurimmassa osassa maata utopiaa. Päälle tulevat vielä jääpulan (kuppaiset harjoitusajat, treenit ympäri maakuntaa tai kaupunkia), pätevien vetäjien puutteen, harrastuksen kalleuden ja muiden täällä useasti mainittujen kaltaiset realiteetit.
Kuvaavaa nykyjamalle on, että parhaat lupaukset tosiaan ovat pelanneet 12-15-vuotiaiksi asti pikkuseuroissa - joissa ohjattuja harjoituksia on vähemmän, joukkueet kootaan ilman karsintaa niistä ketkä haluavat pelata ja "tieteelliset" valmentajat sekä turnauksissa, liiton sarjoissa tms. menestymisen pakko loistavat poissaolollaan. Tästä faktasta on NS-"kriitikoiden" papukaijahokemissa vaiettu täydellisesti. Miksihän??

 

[Fordél]

Ainahan se olisi mukava jos voisi luoda jonkun polun, jota kulkemalla nuori kiekkoilija kehittyy niin hyväksi kun se hänen ominaisuuksillaan on mahdollista. Valitetttavasti siinä missä harjoittelun täytyy olla monipuolista, on kokonaisuus yksilöllinen. Joku aloittaa lajin 4-vuotiaana ja on hyvin pätevä, mutta palaa jo 8-vuotiaana loppuun ja menettää mielenkiinnon siirtyen toiseen lajiin. Joku taas tulee mukaan vasta 7-8 vuotiaana ja saa heti juonesta kiinni nousten heti joukkueen kärkinimiin.

Tottakai 4-vuotiaana aloittaminen parantaa mahdollisuuksia nousta lajissa huipulle, koska silloin jo 6-vuotiaana voidaan sanoa esim. luistelun perusasioiden olevan jollain tavalla hallussa ja tällöin voidaan jo aikaisessa vaiheessa keskittyä myös muihin lajiteknisiin asioihin. Kuitenkin nämä ovat hyvin yksilöllisiä asioita ja tärkeintä on edelleen monipuolisuus lajien suhteen, intohimo liikuntaa kohtaan sekä kyky ja halu oppia uutta. Tuossa jälkimmäisessä auttaa todella paljon monipuolinen lajitausta. Esim. nuorista, jotka ovat harrastaneet jääkiekon lisäksi yleisurheilua ja jotain muuta pallopeliä, näkee heti kuinka he sisäistävät erilaiset harjoitteet tavallista kiekkoilijaa nopeammin. Liikeradat ovat heti kunnossa, voimaa löytyy tarvittava määrä ja silmä kaikelle toiminnalle on kunnossa.

Se täytyy mainita positiivisena asiana tuosta 4-vuotiaana aloittamisesta, että silloin lapsi ei juuri pelkää mitään ja häneltä löytyy uskallusta harjoitella ja ottaa osaa peleihin. Yksi selittävä tekijä on varmasti se, että näin nuorella kaverillä on painopiste alhaalla ja lyhyen varren takia aina tullaan alhaalta alas, jos kaadutaan, joten nämä veikot ovat todella huimapäisiä kavereita. Toisaalta sitä ei tuossa iässä ehkä edes ymmärrä pelätä.

Osa lapsista tulee aina olemaan sellaisia, joilla ei edes ole mielenkiintoa kehittyä jääkiekossa mihinkään vaan he ovat mukana harrastuksen, kavereiden, isän tai kenties vain sen takia, että saa kuulua johonkin joukkoon. Osalla nuorista on taas hyvin selkeät tavoitteet ja asenne on heti kunnossa. He käyvät ulkojäillä ja omalla pihalla pelailemassa päivät pitkät sekä harrastavat muita lajeja, koska ovat liikunnallisesti hyvin lahjakkaita. Heille harkat ovat pikemminkin paikka, jossa näytetään mitä osataan. He tuijottavat myös paljon lätkämatseja ja jo pelkät eleet jäällä kertovat, mikä on tämän kaverin tulevaisuuden haave.

Ongelma on se, että miten näille kaikille voidaan taata parhaat mahdolliset harrastaa jääkiekkoa ja kehittyä oman intressin mukaisessa tahdissa kokien onnistumisen tunteita. Niitä onnistumisen tunteita kuitenkin tarvitsee sekä se mukana palloileva kuin myös NHL-jäitä tavoitteleva nuori. Kun puhutaan vielä 4-8 vuotiaista, joilla ei ole tasojoukkueita, vaatii tämä valmentajalta paljon työtä kun pitää suunnitella eri porukoille erilaisia treenejä ja porukkaa pitää jakaa moneen osaan, mutta kuitenkin pitää porukka yhtenäisenä. Se ei ole helppoa, mutta vain sitä kautta pystytään tarjoamaan kaikille parhaat mahdollisuudet harrastaa jääkiekkoa. Tasapäistämiseen ei siis tarvitse ryhtyä jo noinkaan nuorissa.

 

[siffa]

Oletko siis eri mieltä kuin Jukka Jalonen ja Harri Hakkarainen nuorten harjoittelusta ?

Tutustuin paremman ajan kanssa Harri Hakkaraisen tuotokseen. Poimin sieltä hänen ajatuksiaan lapsuusajan harjoittelusta.

HERKKYYSKAUDET

I Taidon herkkyyskaudet
Ikävuodet 1-6 ovat parhaimpia yleistaitavuuden kehityksen ja kehittämisen kannalta ja ikävuodet 7-12 yleistaitavuuden vakiinnuttamisen ja lajikohtaisten taitojen oppimisen kannalta.
Varsinainen lajitekniikan herkkyyskausi ajoittuu yleistaitavuuden oppimis- ja vakiinnuttamisvaiheen jälkeen.
Taidon oppimiseen tulee panostaa jo hyvin nuorena ja edetä pitkäjänteisesti lajitaitoja vähitellen lisäten.

II Nopeuden herkkyyskaudet
Nopeus on hyvin vahvasti peritty ominaisuus, mutta sitä voidaan kehittää, jos harjoittelu aloitetaan riittävän nuorena. Lasten kohdalla tulisi painottaa nopeuden edellytysten harjoittamiseen teettämällä monipuolisia liiketiheyttä, reaktiokykyä, rytmitajua ja taitoa kehittäviä harjoituksia jokaisessa harjoituksessa.

III Voiman herkkyyskaudet
Ei koske lapsuusajan harjoittelua

IV Kestävyyden herkkyyskaudet
Lapsen elimistö on jo varhain sopeutumiskykyinen aerobiseen kuormitukseen. Lapsuusiän kestävyysharjoittelulla luodaan yleistä pohjaa myöhemmälle harjoittelulle on laji tulevaisuudessa mikä tahansa.

V Liikkuvuuden herkkyysalueet
Lapsena liikkuvuusharjoittelu tulee aloittaa jo varhaisessa vaiheessa ja harjoitusmäärää on lisättävä tasaisesti siten, että maksimaalisin liikkuvuustaso saavutettaisiin 11-14 vuoden iässä.

Lasten harjoittelun suhteen Hakkarainen on mielestäni viimeisen päälle ajan tasalla. Ainoastaan jääkiekon lajitaitoharjoittelukäyrän ja yleistaitavuuden harjoittelukäyrän leikkauspistettä aikaistaisin parilla vuodella. Leikkauspiste määräytyy voimakkaasti aina kyseisen lajin mukaan.

 

[Creative]

Varsinainen lajitekniikan herkkyyskausi ajoittuu yleistaitavuuden oppimis- ja vakiinnuttamisvaiheen jälkeen.

Lajitekniikan herkkyyskausi alkaa siis vasta 13 ikävuodesta eteenpän. MOT.

 

[Mänizeri]

Tutustuin paremman ajan kanssa Harri Hakkaraisen tuotokseen. Poimin sieltä hänen ajatuksiaan lapsuusajan harjoittelusta.

HERKKYYSKAUDET...

Jep, kyllä minä ottaisin Hakkaraisen mukaan Westerlundin tiimiin, jos lähdetään kehittämään lasten fysiikkaharjoittelua oikeaan suuntaan. Käsittääkseni hän on ainoa, joka jaksaa tuoda aerobisen kestävyyden harjoittelun tärkeyttä esiin, mutta tämä onkin sitten jo eri viestiketjun juttu??

Mutta taisipa hän mainita kilpailullisuuden tarpeestakin jotain. Eli asia, jota Nuori Suomi kriitikot kritisoivat, ei sen puute häntä tuntunut häiritsevän vai luinko väärin?

Ja vielä siitä mitä Kari Heikkilä sanoi venäläisistä junioreista, niin enimmäkseen se mielestäni viesti sitä, että yksilötaitoharjoittelu on aivan eri tasolla naapurissa ja pitänee varmasti paikkansa. Mutta onko siellä toimiva järjestelmä edes tuotavissa suomalaiseen kulttuuriin? Opittavaa on, en sitä kiistä, mutta tarvitseeko suomalainen luonne käskyttävää järjestelmää vai riittäisikö vähempi, kunhan vain tehdään niitä oikeita asioita?

En ole vieläkään saanut vastausta siihen, että millainen se "tehokas huippujunioreita tuottava" järjestelmä oikein sitten olisi, joka huomioisi lasten kasvun, kaverit, lasten vanhemmat, koulun ja jääkiekon (jäikö jotain pois?), kun "tehokas peliaika" per päivä menee pääsääntöisesti alle 12 vuotialla välillä kello 8-20. Onhan täällä ollut idealismia verohuojennuksista lähtien, mutta toteutus...?? Ja mitä jos haluaa harrastaa jotain muutakin, kuin kiekkoa niin onko se sitten good bye? Vaikka taidollisesti olisi ikäluokkansa paras?

Sosialismikin on paperilla ollut kenties paras valtiojärjestelmä, mitä on ikinä keksitty mutta toteutus on kaatunut lähes aina taloudellisiin realiteetteihin ja vääriin asioihin keskittymiseen, josta sitten on pikkuhiljaa valuttu pakkovaltaan ja diktatuuriin. Karkea vertaus valtiotieteiden puolelta, mutta heijastelee sitä mitä haen takaa. Onko järjestelmä vastaus ongelmiin vai pakkomielle nykymenoon pettyneille?

 

[Creative]

Kuten totesin aiemmin tässä ketjussa (viesti 1042), epäilen vahvasti että Heikkilä on saanut väärän kuvan venäläisestä juniorijärjestelmästä.

 

[oka]

Venäläisestä juniorijärjestelmästä kirjoitin tässä.
Suomalaiseen arvomaailmaan ei sovi tuollainen järjestelmä jossa jää lukuisia ns raatoja matkan varrelle.

Vastaavanlainen raportti Ruotsalaisesta junnujärjestelmästä olisi mielenkiintoista luettavaa. Veikkaan että menetelmät ovat erilaiset kuin Venäläisessä mallissa ja uskon että arvomaailmakin sopisi paremmin meidän nyky-nuorisolle.

Ainoastaan jääkiekon lajitaitoharjoittelukäyrän ja yleistaitavuuden harjoittelukäyrän leikkauspistettä aikaistaisin parilla vuodella. Leikkauspiste määräytyy voimakkaasti aina kyseisen lajin mukaan.

Tähän huomio että Hakkarainen on sitten viimeisen päälle kiekkomies. Kokemusta Kärpistä, Kalpasta, TPS:stä ja Suomen maajoukkueesta.

 

[siffa]

Tähän huomio että Hakkarainen on sitten viimeisen päälle kiekkomies. Kokemusta Kärpistä, Kalpasta, TPS:stä ja Suomen maajoukkueesta.

Hakkarainen on jääkiekkopiireissä erittäin tunnustettu ja tunnettu fysiikkavalmentaja. Hänen esitelmänsä oli yleisluonteinen käsittäen urheilulajit laajasti. Herkkyysalueet ja niiden herkkyysajat poikkeavat aina lajista riippuen. Kestävyysjuoksussa, hiihdossa, pyöräilyssä, uinnissa, painissa, voimistelussa, jalkapallossa, taitoluistelussa jne lasten ja nuorten sekä aikuisten lajiherkkyysajat ovat hyvin erilaiset.
Taitoluistelussa on kansalliseenkin huipulle pyrkivän tytön hypättävä kolmoishyppy aina nuorempana ja nuorempana. Viimeistään 12-vuotiaana on kolmoishyppy pystyttävä hyppäämään, mikäli aikoo huipulle. Kolmoishyppy on naisten taitoluistelun lajitaidon huippusuorituksia, joten lajiharjoittelu aloitetaan mahdollisimman varhain. Taitoluistelussa on paljon oheisharjoittelua, mikä on välttämätöntä yleistaitavuuden kehittämisen kannalta.

 

[Creative]

Ignoratio elenchi (joskus myös savuverho) on argumentaatiovirhe, joka liittyy asian vierestä puhumiseen. Siinä tarkoitus on ikään kuin luoda verbaalinen savuverho, joka harhauttaa keskustelun sivupoluille niin, että argumentoijan alkuperäinen argumentti jää kohtaamatta.

 

[choose_life]

Per aspera, ad Hesperia

Ignoratio elenchi (joskus myös savuverho) on argumentaatiovirhe, joka liittyy asian vierestä puhumiseen. Siinä tarkoitus on ikään kuin luoda verbaalinen savuverho, joka harhauttaa keskustelun sivupoluille niin, että argumentoijan alkuperäinen argumentti jää kohtaamatta.

Jepjep. Homma muuttuu (tahattoman) koomiseksi siinä vaiheessa, kun omaa argumenttia ei loppupeleissä a)ole lainkaan b)se osoittautuu kestämättömäksi lopulta jopa argumentoijan itsensä perusteluiden valossa.

 

[oka]

Mietin vain että onko se huomaamatta vai tarkoituksella tehtyä ?

 

[siffa]

Jääkiekon kansainvälinen kilpailu kiristyy jatkuvasti. Suomen jääkiekon juniorituotanto on tunnetusti jäänyt Kanadan, Venäjän, Ruotsin ja USA:n jälkeen. Suomen jääkiekkojuniorien on muutettava harjoitteluaan radikaalisti. Mallia on haettava niistä maista, jotka ovat meistä edellä. Mallia voi ottaa myös näistä muutamista suomalaisista huippujunioreista (Rajala, Granlund), jotka ovat kulkeneet omia polkujaan kehittyäkseen jääkiekkoilijoina. Jääkiekkoilijoiden on lähestyttävä lajin taitoharjoittelussa esim. taitoluistelua. Näinhän Rajala ja Granlund ovat tehneet. Lajiharjoittelu on aloitettu jo 4-vuotiaina ja tulos on nähtävillä. Taitoluistelun veto esimerkiksi ei ollut minulta sumuverhoa vaan esimerkki, jota kohti vielä nykyisin taitoluistelua huomattavasti helpompi ja vähäisempi jääkiekon taitovaatimus tulee nousemaan. Valmennuksen osuus tulee myös lähentymään taitoluistelun vaatimuksia. Taitoluistelussa valmentajan on oltava läsnä koko ajan. Jääkiekossa hannukapasia, jotka katsovat paitsi omien lastensa kehittymisen päälle myös lastenlastensa jääkiekkouran etenemisen viimeisen päälle, on vielä liian vähän.

Mitä nuorempana lapsi aloittaa jääkiekon harjoittelemisen oikeissa olosuhteissa, sitä parempi hänestä tulee.

 

[Creative]

Sorry, Siffa. Olet ehdottomasti oikeassa. Ja kun toistat näitä Rajala-, Heikkilä- yms. argumentteja riittävän usein olet jonkun ajan kuluttua entistäkin enemmän oikeassa. Vaarana vain on että toiset alkavat kokea nämä toistot eräänä toisena argumentaatiovirheenä.

"Argumentum ad nauseam (kirjaimellisesti "argumentointia pahoinvointiin saakka") merkitsee argumentointia asian toistamisella ilman uutta asiaa. Se kuuluu argumentaatiovirheisiin. Se yhdistyy usein sanahelinään sekä ignoratio elenchiin. Argumentum ad nauseam kuuluu usein diktatuurien retoriikkaan. Joseph Göbbelsin sanoin Kun valhetta toistetaan riittävän monta kertaa, se muuttuu totuudeksi. Loogisesti kuitenkaan saman asian toistaminen ei todista yhtään mitään."

http://fi.wikipedia.org/wiki/Argumentum_ad_nauseam

 

[Fordél]

Sinänsä ei ehkä suoranaisesti kuulu tähän keskusteluun (riippuen mihin kohtaan rajoja vetää), mutta nuorten SM-sarjaa hallitsevista Rajalasta ja Granlundista on vielä pitkä matka aikuisten sarjassa ja parhaimmillaan rapakon takana pärjääviin Rajalaan ja Granlundiin. Mitään ainutlaatuisen ihmeellistä he eivät ole vielä esittäneet vaan näitä rajaloita ja granlundeja on ollut ennenkin olemassa. Rajalan kasvattiseurassa on ollut esim. muuan ilmiöksikin kutsuttu Lindgren ja Granlundin seurassa vain hiemista odottava timantti nimeltä Aaltonen. No ilmiö ei ole vielä shokeerannut rapakon takana vaan Raumalla ja Oulun timanttia hiotaan edelleen kotiseudulla.

Eli näitä huippuja syntyy kyllä tasaisen väliajoin vaikka se terävin kärki onkin ehkä hieman kaventunut. Suomen kaltaisessa pienessä maassa (vrt. Kanada, USa ja Venäjä), ei ole varaa menettää näitä lupauksia vaan pitäisi myös keskustella siitä, että miten heistä saadaan tehokkaasti jalostetettua tähtiä myös kansainvälisellä mittapuulla ja sillä seuraavalla askelmalla eli miesten peleissä. Vai eikö heidän tasokaan vain yksinkertaisesti ole riittävä?

 

[vero]

Mitä nuorempana lapsi aloittaa jääkiekon harjoittelemisen oikeissa olosuhteissa, sitä parempi hänestä tulee.

Sikäli kun mielenkiinto lajia kohtaan säilyy vielä aikuisikään asti. Se, että meillä on muutama toisen polven huippupelaaja ei todista vielä yhtään mitään. Vastaavasti meillä on tuhatkertainen joukko lähes kehdosta asti "ammattimaisesti" valmennettuja junnuja, jotka eivät ikinä pelaa yhtään miesten ottelua.

Taitoluistelusta tuli mieleen tämän voittajan kommentti, että hän oli usein viimeisenä kisoissa pikkujunnuna. Jos silloinkin olisi kavennettu ryhmää heti näiden junnukisojen jälkeen, tuskin olisi Suomella nyt Euroopan mestaria. Eli pidetään ne massat leveinä ja keskitytään ikävuosiin 13-20.

 

[choose_life]

Nevömaind the bollocks

Mietin vain että onko se huomaamatta vai tarkoituksella tehtyä ?

Kumpikaan vaihtoehto ei kuulosta imartelevalta, mutta aika vahva kallistuskulma on ensimmäiseen. Tosin siinä vaiheessa, kun toistaa 762. kerran ulkolukuna samoja (ja muiden sanomia) ympäripyöreyksiä, pitää 4-vuotiaan muksun hyväntuulista kaatuilua luonnonjäällä huipputuotantolinjaan tähtäävän lajiharjoittelun aloittamisena ja luulee yksilö- ja arvostelulajin, jossa ollaan maailman huipulla 15-20-vuotiaana ja lopetetaan rapiat 25-vuotiaana, metodien soveltuvan jääkiekkoon, asialla ei oikeastaan ole enää merkitystä.

Sinänsä ei ehkä suoranaisesti kuulu tähän keskusteluun (riippuen mihin kohtaan rajoja vetää), mutta nuorten SM-sarjaa hallitsevista Rajalasta ja Granlundista on vielä pitkä matka aikuisten sarjassa ja parhaimmillaan rapakon takana pärjääviin Rajalaan ja Granlundiin. Mitään ainutlaatuisen ihmeellistä he eivät ole vielä esittäneet vaan näitä rajaloita ja granlundeja on ollut ennenkin olemassa.

Kuten juniorikiekkoilua reaalimaailmassa ja pidempään seuranneet tietävät, edes nuorisomaajoukkueissa tai A-junnuissa dominointi ei tosiaan takaa vielä mitään. 80-luvulta asti löytyy A-nuorten pistepörssikärkiä ja liideripakkeja, jotka olivat siis syntyneet 60- ja 70-luvuilla, eivät olleet kuulletkaan esim. Nuoresta Suomesta ja joista ei koskaan tullut edes keskitason liigapelaajaa.
Sen pohtiminen, miksi näin kävi ja käy yhä, vaatii toki huomattavaa vaivannäköä, (laji)historian ja kokonaisuuksien hallintaa ja asiantuntemusta. Eikä aukottomia selityksiä, saati "syyllisiä", löydy välttämättä sittenkään.

 

[siffa]

Eli näitä huippuja syntyy kyllä tasaisen väliajoin vaikka se terävin kärki onkin ehkä hieman kaventunut. Suomen kaltaisessa pienessä maassa (vrt. Kanada, USa ja Venäjä), ei ole varaa menettää näitä lupauksia vaan pitäisi myös keskustella siitä, että miten heistä saadaan tehokkaasti jalostetettua tähtiä myös kansainvälisellä mittapuulla ja sillä seuraavalla askelmalla eli miesten peleissä. Vai eikö heidän tasokaan vain yksinkertaisesti ole riittävä?

Ensin on tehtävä huippu-urheilijan pohjat lapsena. Eli lapsuudessa on luotava ne valmiudet tulevaa menestymistä varten, mitkä ovat tarpeen. Tästähän kirjoittavat Kyösti Lampinen ja Harri Hakkarainen. Kannattaa tutustua näiden ansioituneiden valmentajien kirjoituksiin/kirjoihin.
Sitten tulee nuoruus, missä harjoittelu on jo hyvin päämäärätietoista. Nuoruudessa ei saa kuitenkaan kansainvälisesti kovasti kilpaillussa lajissa (kuten jääkiekossa) kiinni niitä, jotka ovat tehneet osuutensa lapsuudessa innolla ja tunnollisesti suurilla harjoitusmäärillä.
Nuoruutta seuraa aikuisuus. Kuten hyvin tiedetään, niin jääkiekko on laji, jossa huipulle pääsemiseksi on vain "lisättävä pökkyä pesään", kun lähdetään etsimään omaa huippuosaamista. Aikuisuudessa auttaa ratkaisevan paljon, mikäli lapsuudessa ja nuoruudessa tuleva huippu-urheilija on riittävästi ja oikein harrastanut lajiaan.

Suomessa jääkiekon huippujuniorituotanto on alennustilassa. Alennustilasta päästään pois vain aloittamalla kaikki oikein lapsuudesta alkaen. Uuden järjestelmän tulokset näkyvät vasta muutaman vuoden kuluttua. Sen takia olen täällä jääräpäisesti painottanut lapsuuden herkkyyskausia (Lampisen ja Hakkaraisen ym. valmentajien esille tuoma termi) ja niiden merkitystä huippu-urheilijan kehittymiselle. Välttämättä Jääkiekkoliitto joutuu tekemään suuria muutoksia juniorijärjestelmäänsä myös aivan nuorempien ikäluokkien suhteen, että riittävät toistokerrat myös Jääkiekkoliiton seurojen harjoituksissa tuleville huipuille taataan.