Nuori Suomi ry

[Mängimies]

Silloinhan juuri Liettuan nuori tyttö oli saavuttanut olympiakullan. Kun sitä vertaa Suomen useiden uimareiden saavutuksiin, niin oletan Ormon halunneen nostaa tämän esimerkiksi siitä, missä Suomessa on menty jo pitkään ja mennään juuri nyt. Minulla ei ole aavistustakaan Liettuan uinnin järjestelmästä. Minusta oli hämmästyttävää, kun nuori liettualainen tyttö ylsi olympiavoittajaksi. Ormon viestihän oli se koskien myös Liettuan tyttöä, että uinnin nuorten olympiavoittajien menestysmaissa uinnin systemaattinen harjoittelu on aloitettu 3-4 vuotiaina.

Kuitenkaan tuo Liettuan systemaattinen järjestelmä ei ole tuottanut minkäänlaisia tuloksia. Siitäkö meidän siis Suomessa pitäisi ottaa mallia? Meilutyten menestyksestä voi Liettuan paikalliset kariormot ottaa yhtä paljon krediittiä kuin Suomen ippenatuset Matias Kosken mahdollisen tulevaisuuden menestyksen kohdalla. En ihan ymmärtänyt, että miten tämä yksittäinen (tilastoharha) esimerkki nostamalla osoitetaan se miten Suomessa on menty jo pitkään ja mennään nyt. Etenkin kun Meilutyte ei käy millään esimerkkinä a) 3-4 -vuotiaana aloitetusta systemaattisesti harjoittelusta tai b) Liettuan uinnin järjestelmän tuottamista huipuista.

 

[Kirjoittelija]

Kuitenkin on hyvä osata matikasta suurin osa niistä asioista mitä peruskoulussa opetetaan

On kai se hyvä, mutta jos lapsesta näkee jo 13-vuotiaana, ettei sillä ole mitään edellytyksiä niitä asioita oppia, niin onko häntä järkeä siellä oppitunnilla istuttaa. Nuoreen Suomeen tämä asia liittyy mielestäni sikäli, että matemaattisesti lahjakkaallekin peruskoulun matikka on aivan täyttyä ajanhukkaa, kun kaikkia yritetään tunkea samaan muottiin.

 

[PJx]

On aivan toivotonta yrittää keksiä kriteerejä, jotka määräävät kehityksen urheilijan, matemaatikkona, muusikkona, yms. Mitään näistä lahjoista ei kuitenkaan kukaan saa syntymälahjana, vaan käytännössä kaikki taidot on opeteltava nollasta lähtien. Toisten oppimisprosessi on toki helpompi kuin toisten, mutta ihan kaikki lahjakkuudet on kuitenkin viime kädessä opeteltava tavalla tai toisella, aktiivisesti tai passiivisesti. Miksi kyvyt urheilijana poikkeaisivat tästä?

Jo ihan tältä pohjalta lienee lähes itsestään selvää, että aikainen lintu madon nappaa. Jos kotiläksyt on tekemättä, ei lapsi kouluun tullessaan osaa välttämättä juosta edes auttavasti ja edellytykset urheilu-uralle ovat olemattomia.

Se, harjoitteleeko lapsi "määrätietoisesti" 4v iässä, selviää vasta peruutuspeilistä katsomalla vuosia myöhemmin. Kysymys on kuitenkin leikistä ja leikillä ihmislapsi hankkii tietoja ja taitoja tulevaisuutta varten. Jälkikäteen katsottuna lähes maanisen intensiivistä leikkimistä voi tuskin muuna pitää.

Motoristen taitojen lisäksi tällainen intensiivinen esim. pelaaminen kasvattaa sitoutumista ja opettaa elämäntavan. Usein on tullut mieleen, että mahtaako suurin osa ns. lahjakkuudesta olla sittenkin mielenkiinto ja siten oppimisprosessin tulos eikä niinkään mystistä ylhäältä annettua.

Tältä pohjalta kun alkaa miettiä mitä huipulle pääseminen vaatii, niin lienee selvää, että sekä pään että kehon on saatava oikean suuntaisia haasteita pienestä pitäen ja riittävästi. Jossain vaiheessa sitten mitataan, mitä kaveri on onnistunut matkan varrelta keräämään. En oikein näe syytä, miksi tämä "totuus" pitää yrittää kieltää.

Tämä on toki vain minun näkemys asiasta. Tältä pohjalta en myöskään hyväksy sitä ajatusta, että kiekkojunnuille ei pitäisi opettaa pelaamista. Henkilökohtainen taito on kuulemma tärkeämpää. Kuitenkin jossain C-B-junnujen nurkilla pelitaitojen merkitys alkaa nostaa päätään ja osa entisistä "kärkijunnuista" putoaa hetkessä ja lähes varoittamatta tyhjän päälle. Sitä en osaa sanoa missä iässä pelitaito olisi hankittava, mutta vaikeeta alkaa olemaan jo silloin kun sitä ensimmäistä kertaa tosissaan kysytään. Toki joukkueeseen mahtuu aina muutama kimpoileva koohottaja, jos muut avut ovat kohdallaan.

Huippu-urheilun luonne on toki, että "käytännössä" kaikista tulee jossain vaiheessa drop-outteja, viimeistään uran loppuessa. Kyllä leikkiin lähteneet pojat tiedostavat ja "hyväksyvät" pelin hengen. Sen kanssa pitää pystyä elämään ja se on muutenkin hyvää harjoittelua muita vastoinkäymisiä varten. Olisi kuitenkin reilua poikia kohtaan, että kaikkia oleellisia taitoja mitattaisiin ajoissa, ettei korkealta putoaminen tulisi puskista.

Huippu-urheilu on raadollista touhua, jossa säälille ei jää paljoa tilaa. Vielä raadollisemmaksi sen tekee liika menestykseen tuijottaminen ja itse urheilun unohtaminen. Kyllä senkin pitää riittää jonkinlaiseen kunnioitukseen, että kaveri osaa jotain, johon keskivertoihmisellä ei ole mitään toivoa. En kuitenkaan usko, että urheiluun keskittyminen menisi yksilötasollakaan kokonaan hukkaan, niin kuin täällä on annettu ymmärtää. Nämä pojat oppivat kuitenkin näkemään yhteyden menestyksen ja työnteon välillä, samoin päämäärätietoisuutta. Uskoisin, että urheilijoille on keskimääräistä selkeämpi käsitys siitä, että omilla tekemisillä on vaikutusta omaan hyvinvointiin. Nämäkin ovat hyviä eväitä loppuelämää varten.

 

[P.Sihvonen]

Loistavaa settiä taas PJx:ltä

On aivan toivotonta yrittää keksiä kriteerejä, jotka määräävät kehityksen urheilijan, matemaatikkona, muusikkona, yms. Mitään näistä lahjoista ei kuitenkaan kukaan saa syntymälahjana, vaan käytännössä kaikki taidot on opeteltava nollasta lähtien. Toisten oppimisprosessi on toki helpompi kuin toisten, mutta ihan kaikki lahjakkuudet on kuitenkin viime kädessä opeteltava tavalla tai toisella, aktiivisesti tai passiivisesti. Miksi kyvyt urheilijana poikkeaisivat tästä?

- Kuule, tiedätkö, miksi höpötetään lahjakkuudesta? Siksi, että ne ihmiset, jotka jostain syystä eivät ole koskaan käärineet omia hihojaa tai auttaneet jotain lasta/junioria onnistuneesti matkaan, saavat tekosyyn toiminnalleen tai siis tomimattomuudelleen. Tämä on vähän sama, miksi filosofian puolella lopulta eksistentialismi ei koskaan kunnolla sittenkään lyönyt läpi. Eksistentialismi käskeen meidän jokaisen ottamaan vastuun omasta elämästämme.

Jo ihan tältä pohjalta lienee lähes itsestään selvää, että aikainen lintu madon nappaa. Jos kotiläksyt on tekemättä, ei lapsi kouluun tullessaan osaa välttämättä juosta edes auttavasti ja edellytykset urheilu-uralle ovat olemattomia.

- Olen samaa mieltä. Ja lapsi nauttii vain siitä, minkä hän on opetellut, minkä osaa.

Se, harjoitteleeko lapsi "määrätietoisesti" 4v iässä, selviää vasta peruutuspeilistä katsomalla vuosia myöhemmin. Kysymys on kuitenkin leikistä ja leikillä ihmislapsi hankkii tietoja ja taitoja tulevaisuutta varten. Jälkikäteen katsottuna lähes maanisen intensiivistä leikkimistä voi tuskin muuna pitää.

- Systemaattinen ja tavoitteellinen urheileminen 4-6-vuotiaana liittyy tuohon. Systemaattinen tarkoittaa säännöllistä, ja säännöllisyys luo sitten ikään kuin jälkikäteen se tavoitteellisuuden niin, että kaikki näyttää jälkikäteen enemmän kuin onkaan "tavoitteellisuudelta".

Motoristen taitojen lisäksi tällainen intensiivinen esim. pelaaminen kasvattaa sitoutumista ja opettaa elämäntavan. Usein on tullut mieleen, että mahtaako suurin osa ns. lahjakkuudesta olla sittenkin mielenkiinto ja siten oppimisprosessin tulos eikä niinkään mystistä ylhäältä annettua.

- Kuten olet itsekin sanonut, ei ole olemassa mitään muuta oleellista lahjakkuuden muutoa kuin harjoituslahjakkuus. Ja sekään edes ei ole "lahjakkuutta" - vaan seurausta systemaattisuudesta.

Tältä pohjalta kun alkaa miettiä mitä huipulle pääseminen vaatii, niin lienee selvää, että sekä pään että kehon on saatava oikean suuntaisia haasteita pienestä pitäen ja riittävästi. Jossain vaiheessa sitten mitataan, mitä kaveri on onnistunut matkan varrelta keräämään. En oikein näe syytä, miksi tämä "totuus" pitää yrittää kieltää.

- Totuus kielletään, koska se sattuu, ja se sattuu etenkin niillä, jotka tulivat laiskotelleeksi silloin, kun hihat piti kääriä.

Tämä on toki vain minun näkemys asiasta. Tältä pohjalta en myöskään hyväksy sitä ajatusta, että kiekkojunnuille ei pitäisi opettaa pelaamista. Henkilökohtainen taito on kuulemma tärkeämpää. Kuitenkin jossain C-B-junnujen nurkilla pelitaitojen merkitys alkaa nostaa päätään ja osa entisistä "kärkijunnuista" putoaa hetkessä ja lähes varoittamatta tyhjän päälle. Sitä en osaa sanoa missä iässä pelitaito olisi hankittava, mutta vaikeeta alkaa olemaan jo silloin kun sitä ensimmäistä kertaa tosissaan kysytään. Toki joukkueeseen mahtuu aina muutama kimpoileva koohottaja, jos muut avut ovat kohdallaan.

- Oma kokemukseni on, että pelaamista pitää alkaa opetella viimeistään 10-vuotiaana. Tyyliin "pelaa kolmannelle" -sääntöjä luomalla. Vai onko tuo mielestäsi liian myöhäinen ikä?

Huippu-urheilun luonne on toki, että "käytännössä" kaikista tulee jossain vaiheessa drop-outteja, viimeistään uran loppuessa. Kyllä leikkiin lähteneet pojat tiedostavat ja "hyväksyvät" pelin hengen. Sen kanssa pitää pystyä elämään ja se on muutenkin hyvää harjoittelua muita vastoinkäymisiä varten. Olisi kuitenkin reilua poikia kohtaan, että kaikkia oleellisia taitoja mitattaisiin ajoissa, ettei korkealta putoaminen tulisi puskista.

- Ja mihin urheilusta "putoaa"? Elämään!

Huippu-urheilu on raadollista touhua, jossa säälille ei jää paljoa tilaa. Vielä raadollisemmaksi sen tekee liika menestykseen tuijottaminen ja itse urheilun unohtaminen. Kyllä senkin pitää riittää jonkinlaiseen kunnioitukseen, että kaveri osaa jotain, johon keskivertoihmisellä ei ole mitään toivoa. En kuitenkaan usko, että urheiluun keskittyminen menisi yksilötasollakaan kokonaan hukkaan, niin kuin täällä on annettu ymmärtää. Nämä pojat oppivat kuitenkin näkemään yhteyden menestyksen ja työnteon välillä, samoin päämäärätietoisuutta. Uskoisin, että urheilijoille on keskimääräistä selkeämpi käsitys siitä, että omilla tekemisillä on vaikutusta omaan hyvinvointiin. Nämäkin ovat hyviä eväitä loppuelämää varten.

Kun kysellään, että miksi välillä kyselen nimimerkkien "kalliberin" perään, niin vastaus on tuossa yllä. PJx. Ollut siellä, ja tehnyt sitä. Se oikein huokuu. Ihmettelen, että miten tähän keskusteluun voi kirkkain silmin ottaa osaa, jos ei ole itse urheillut 4-6-vuotiaana. Tai ei ole laittanut matkaan itse 4-6-vuotiasta. Ja jos ei ole itse mennyt urheilijan polkua tai seurannut lapsensa ja nuorensa urheilijapolkua. Toki voi siltikin kirjoittaa tänne, mutta onhan sen vähän huteraa. En minä ainakaan tohtisi kirjoittaa vaikkapa ison jousiorkesterin asioista, kun en ole itse viulua soittanut tai toiselle opettanut viulunsoittoa. En ole pahalla kysellyt "kaliiberia". Mutta on vaikea keskustella, jos ollaan aivan eri tasoilla. PJx kirjoittaa niin, että opin joka kerta itsekin lisää. Way to go!

 

[eagle]

Tämä on toki vain minun näkemys asiasta. Tältä pohjalta en myöskään hyväksy sitä ajatusta, että kiekkojunnuille ei pitäisi opettaa pelaamista. Henkilökohtainen taito on kuulemma tärkeämpää. Kuitenkin jossain C-B-junnujen nurkilla pelitaitojen merkitys alkaa nostaa päätään ja osa entisistä "kärkijunnuista" putoaa hetkessä ja lähes varoittamatta tyhjän päälle. Sitä en osaa sanoa missä iässä pelitaito olisi hankittava, mutta vaikeeta alkaa olemaan jo silloin kun sitä ensimmäistä kertaa tosissaan kysytään. Toki joukkueeseen mahtuu aina muutama kimpoileva koohottaja, jos muut avut ovat kohdallaan

Mielestäni pelitaidon pitää kulkea heti nuoresta saakka niiden perustaitojen rinnalla. Paras tapa opettaa niitä henkilökohtaisia taitoja on juuri pelitaidon kautta. Siis jos se pelitaidon kehittäminen on fiksusti suunniteltu.

Esim. Barcelona jalkapallon puolella harjoittelee todella vahvasti pelien kautta. Harjoittelussa siis ollaan aina pelinomaisissa tilanteissa, missä joudutaan miettimään miten, miksi, minne, jne. En koe että jääkiekossa pitäisi toimia yhtään eri tavalla. Toki todella nuorissa(6-8) voidaan panostaa vähän enemmän "drillimäisyyteen" että saadaan vieläkin enemmän toistoja, mutta silti heti rinnalle on hyvä ottaa pelinomaisuutta.

Henkilökohtaista taitoa kun se pelitaitokin on. Ja en näe mitenkään että ne olisivat kilpailevia asioita. Kuitenkin esim. laukauksen hiomisen tai syöttämisen täysin oppimisen taustalla ei voi olla joukkueharjoittelu, vaan yksilön oma harjoittelu omalla ajalla. Eli harjoituksin "drillit" ovat sitä varten että opitaan oikea tekniikka, jota sitten omalla ajalla hiotaan.

Taktista osaamista on helppo lisätä sitten myöhemmällä iällä, kun nuori on oppinut hallitsemaan kiekon(tai pallon) ja havainnoimaan kentällä sekä tekemään oikeita ratkaisuja sen pelivälineen kanssa ja ilman sitä. Jääkiekossakin peli kuitenkin rakentuu niiden pienten palojen ympärille joissa pelataan 1vs1/2vs1/2vs1/2vs2 tilanteita jatkuvasti ympäri kenttää. Kun noissa ratkaisut onnistuu, niin siinä vaiheessa sitten on helppoa saada oikeaa taktista osaamista mukaan. Muuten puhutaan "4 kentän laiturista" joka osaa silmät kiinni tehdä juuri sen perusjutun mitä valmentaja tahtoo, mutta ei sitten juurikaan sitä enempää.

 

[Fordél]

Mielestäni pelitaidon pitää kulkea heti nuoresta saakka niiden perustaitojen rinnalla. Paras tapa opettaa niitä henkilökohtaisia taitoja on juuri pelitaidon kautta. Siis jos se pelitaidon kehittäminen on fiksusti suunniteltu.

Esim. Barcelona jalkapallon puolella harjoittelee todella vahvasti pelien kautta. Harjoittelussa siis ollaan aina pelinomaisissa tilanteissa, missä joudutaan miettimään miten, miksi, minne, jne. En koe että jääkiekossa pitäisi toimia yhtään eri tavalla. Toki todella nuorissa(6-8) voidaan panostaa vähän enemmän "drillimäisyyteen" että saadaan vieläkin enemmän toistoja, mutta silti heti rinnalle on hyvä ottaa pelinomaisuutta.

Henkilökohtaista taitoa kun se pelitaitokin on. Ja en näe mitenkään että ne olisivat kilpailevia asioita. Kuitenkin esim. laukauksen hiomisen tai syöttämisen täysin oppimisen taustalla ei voi olla joukkueharjoittelu, vaan yksilön oma harjoittelu omalla ajalla. Eli harjoituksin "drillit" ovat sitä varten että opitaan oikea tekniikka, jota sitten omalla ajalla hiotaan.

Täysin samaa mieltä ja hyvä kirjoitus eagleltä. Ei joukkueen treeneissä ole aikaa ruveta hiomaan esimerkiksi syöttötaitoa ja vetoja vaan sen pitää tapahtua omalla ajalla helkkarinmoisten toistojen kautta. Ilman muuta käydään läpi miten esim. vetolaukaus lähtee ja annetaan eväät sekä kannustus opetella sitä omalla ajalla. Kuitenkin hyvin nuoresta lähtien voidaan opettaa jo itse peliä ja sen lainalaisuuksia. Pelinomaisissa treeneissä tulee kuin itsestään opittua niin itse pelaamista kuin henkilökohtaisia taitoja.

 

[Chilango]

Alko kiinnostaan tuo mainostettu Kanadan malli kiekossa ja KVG:sta ja loysin taysin painvastasta tietoa mita siffa ja johtava taalla ovat kertoneet.
Josko siffa and son vois laittaa mulle vaikka linkkeja omista tietolahteistaan, vai onko tiedot been-there-done-that -pohjalta?
Tassa kuitenkin muutama niista jotka loysin ja kuten sanoin, kertovat taysin vastakohtaista tietoa.
DOWNLOADS - COACHES
(ja sielta LTPD - working document)

Hockey Manitoba | Athlete Development
Well-rounded athletes make the best hockey players | Active For Life

Q How Young is Too Young for Serious Travel Hockey? : Phoenix Coyotes Care
Sports That Will Help Build Hockey Skills
http://apmha.org/files/improvingplayerdevelopment-twist.pdf

Varskinkin tuo ensimmainen on mielenkiintoinen ja on sentaan Hockey Canadan sivulta suoraan. Jos laiskuus iskee tai englanti ei taivu niin siella kerrotaan etta vasta 12 vuoden jalkeen voidaan aloittaa nousujohteisesti kiekkoharjoittelu, siihen asti mennaan pelaamalla ja leikkimalla useita lajeja, tietysti kiekkokin siina mukana. Tuon 12 vuoden jalkeen muita lajeja ei kuitenkaa tule vielakaan hylata vaan mennaan useammalla.

Kannattaa muuten lukea tuo kokonaan, esmes sivulla 15 kerrotaan tarkemmin miten jotkut lajit, kuten taitoluistelu, uimahypyt ja voimistelu ovat ns. Early Specialization urheiluja joissa pitaa erikoistua lajiin aikaisemmin.
Esmes kiekko, futis, koripallo ja lentopallo taas niita Late Sepcialization urheiluja jossa voidaan laji valita 12 - 15 vuotiaana. Noihin LS lajeihin auttavia lajeja on taas ns. vitusti ja nekin loytyy sielta ja mita enemman ja aikaisemmin noita lajeja harrastetaan, sita paremmin ne auttavat myohemmin erikoistuessa LS lajeihin.
Toisaalta erikoistuminen noihin LS lajeihin liian aikaisin vaarallista ja heikentaa lapsen mahdollisuuksia lajissaan ja aiheuttaa muitakin ongelmia kuten yleisten urheilun perusteiden ja taitojen puutteet, loukkaantumisherkkyys, burnout ja aikainen urheilun ja treenauksen lopettaminen.

En jaksa kaikkea tahan laittaa mutta suosittelen etta luette koko dokkarin ja varsinkin isa ja poika ennenkuin jatkavat Ormon valitsemalla tiella.

Nuo muut linkit tukevat tuota ensimmaista ja ovat lahinna urheilijoiden ja valmentajien ohjeita ja kokemuksia.

Nyt olen kasittaakseni kertonut mita Huippu-urheilun muutosryhma on mielta aikaisesta erikoistumisesta. Samoin mita mielta Kanadan latkaliittoa vastaava on asiasta mielta. Mitahan tassa viela tarvitaan?

 

[P.Sihvonen]

En ymmärrä

Täysin samaa mieltä ja hyvä kirjoitus eagleltä. Ei joukkueen treeneissä ole aikaa ruveta hiomaan esimerkiksi syöttötaitoa ja vetoja vaan sen pitää tapahtua omalla ajalla helkkarinmoisten toistojen kautta. Ilman muuta käydään läpi miten esim. vetolaukaus lähtee ja annetaan eväät sekä kannustus opetella sitä omalla ajalla. Kuitenkin hyvin nuoresta lähtien voidaan opettaa jo itse peliä ja sen lainalaisuuksia. Pelinomaisissa treeneissä tulee kuin itsestään opittua niin itse pelaamista kuin henkilökohtaisia taitoja.

Hetkinen, anteeksi vain nyt en Fordel ymmärrä. Missä niistä monista lajeista vai kaikissako, on hankittava taito "helkkarinmoisten toistojen kautta"? Ymmärrän, että hirmuinen määrä toistoja on saatava, mutta millä ajalla ne saadaan, kun harrastettavana ja kokeiltavana on niin monia eri lajeja!? Sillä eikös sinun sapluunassasi harrasteta ja kokeilla useita eri lajeja!? - Ja kun sanot, että "hyvin nuoreta asti voidaan jo opettaa itse peliä ja sen lainalaisuuksia", niin monestako eri pelistä ja niiden lainalaisuuksista puhut!? Minä yksinkertaisena maisterismiehenä ajattelen, ettei missään lajissa saa omalla ajalla kasaan "helkkarinmoisia toistomääriä", jos lajeja on useita.

 

[Fordél]

Hetkinen, anteeksi vain nyt en Fordel ymmärrä. Missä niistä monista lajeista vai kaikissako, on hankittava taito "helkkarinmoisten toistojen kautta"? Ymmärrän, että hirmuinen määrä toistoja on saatava, mutta millä ajalla ne saadaan, kun harrastettavana ja kokeiltavana on niin monia eri lajeja!? Sillä eikös sinun sapluunassasi harrasteta ja kokeilla useita eri lajeja!? - Ja kun sanot, että "hyvin nuoreta asti voidaan jo opettaa itse peliä ja sen lainalaisuuksia", niin monestako eri pelistä ja niiden lainalaisuuksista puhut!? Minä yksinkertaisena maisterismiehenä ajattelen, ettei missään lajissa saa omalla ajalla kasaan "helkkarinmoisia toistomääriä", jos lajeja on useita.

Missä olen puhunut, että on pakko harrastaa ja kokeiltava monia eri lajeja? Lue tekstejä ja huomaat kuinka siellä olen koko ajan puhunut, että jokaisen täytyy löytää se oma polkunsa. Jollain se polku voi kattaa vain lähinnä yhden lajin, jollain se löytyy monen eri lajin kautta. Tärkeintä on mahdollistaa koko ajan eri lajit eikä lähtökohtaisesti kieltää monipuolisuutta. Siltikin ne jotka harrastavat vaikka kesäisin futista ja talvisin lätkää sekä pelaavat siinä sivussa säbää, saavat ihan tarpeeksi toistoja. Aivan kuten on saanut Teemu Selänne laukauksseensa tai Jari Litmanen pallon käsitteelyynsä. Nämä monipuoliset kaverit tuntuvat myös sisäistävän nopeasti eri lajien lainalaisuudet eikä sen suhteen tunnu olevan ongelmaa.

 

[siffa]

Lupasin palata Vesa Rantasen erinomaiseen artikkeliin ISÄ, POIKA & UNELMA, mikä kertoo kanadalaisesta jääkiekkojuniorijärjestelmästä. Rantanen seurasi Kanadassa 8-vuotiaan Nicolas Ardanazin harjoittelua ja pelaamista. Nicolaksen isä Vic Ardanaz kasvoi Montrealissa. Hän kertoi saaneensa isältään parhaan mahdollisen lahjan. "Olin maalivahti. Olen pelannut jääkiekkoa koko ikäni", Arnaz kertoi. "Isäni vei minua lukemattomina aamuina kuudeksi aamulla halliin, oli katsomassa kaikki pelit ja kannusti aina. Haluan antaa omalle pojalleni saman lahjan."

Nicolaksen tarina on hyvin tavanomainen. Kanadassa on 65 000 rekisteröitynyttä 8-vuotiasta kiekkoilijan alkua. Vic Arnadaz vei poikansa Nicolaksen luistelemaan, kun poika oli kahden ikäinen. Nicolas oppi luistelemaan melkein välittömästi. Kanadassa organisoitu jääkiekkotoiminta alkaa kuusivuotiaille, mutta Nicolas liittyi ensimmäiseen joukkueeseen jo 4-vuotiaana. Hän oli edistynyt. Nicolas on hyvä. Kuten kaikki hänen ryhmässään. 12-14 pojan ryhmä harjoittelee viikossa helposti kymmenen tuntia. Siihen päälle tulevat ottelut, joita Nicolas pelaa kaudessa 70-80. Pelit kestävät täydet 60 minuuttia. Nicolaksella ei ole yhtään vapaaviikkoa vuodessa. Lauantait ja sunnuntait perhe sukkuloi aamusta iltaan jäähallista toiseen. Ohjelmassa on voimaluistelua, taitoluistelua, kiekonkäsittelyä, taktiikkaa-ja tietysti pelejä. Pojat kuuntelevat kulloisenkin valmentajan ohjeita keskittyneinä, ja jokainen harjoite tehdään napakasti ja huolella. Jokaista erikoistaitoa harjoitellaan erikoisvalmentajan alaisuudessa. Minor-tason junioreiden yksityisvalmennus on kenties kiihkeimmin kasvavaa liiketoimintaa jääkiekon ympärillä. Tim Preston on hyötynyt tästä trendistä. Hän oli Buffalon kolmas varaus vuodelta 1999, mutta ei edennyt NHL:ään saakka. Preston alkoi valmentaa pikkupoikia ja on alle kymmenessä vuodessa tehnyt siitä menestyvän bisneksen. "Jos puhutaan 7-10 vuotiaista pojista, ja tytöistä, heidän kaikki perustaitonsa ovat kehittyneet huomattavasti. Ero kymmenen vuoden takaiseen on kuin yöllä ja päivällä," Preston kertoo. "Ja kymmenen vuoden kuluttua he ovat vielä parempia, sillä vanhemmat etsivät jatkuvasti parempaa valmennusta." Prestonin mielestä sykli on pysäyttämätön. Hänen mukaansa vauhtia kiihdyttävät nimenomaan kilpailulliset vanhemmat. Nicolas pelaa Burnaby Winter Clubissa, mikä on jäsenten omistama ja ylläpitämä seura, jolla on jääkiekkotoimintaa kuusivuotiaasta teini-ikään. BWC on hyvin kilpailullinen yhdistys, jonka ohjelmaa pidetään yleisesti Vancouverissa parhaana. On tapauksia, joissa aivan tavalliset työläisperheet ovat muuttaneet esimerkiksi Pohjois-Vancouverista Burnabyyn voidakseen rekisteröidä 7-vuotiaan poikansa heidän piiriinsa. Ulkopuolisen näkökulmasta on hieman ihmeellistä, että BWC:n eliittiryhmän pojat eivät harrasta mitään muuta lajia. Ainoat oheisharjoituksetkin tapahtuvat jäällä kaikki varusteet päällä ja useimmiten mailan ja kiekon kanssa.

BWC:n joukkueet, ikäryhmästä riippumatta, eivät juuri koskaan häviä otteluita oman alueensa muita yhdistyksiä vastaan. Todella kovatasoisissa turnauksissa, joihin BWC:n joukkueet mahdollisuuksien mukaan osallistuvat, sentään joskus tulee takkiin. Vic Arnanaz on aina huolissaan (suurinumeroisissa voitto-otteluissakin), jos pojat eivät pelaa sovitusti. Arnaz opastaa poikia 4-1 johtotilanteessa:"Älkää pelatko heidän peliään ja yrittäkö epätoivoisia vetoja vetoja kulmista. Pelatkaa niin kuin on sovittu ja kaikki omilla paikoillaan."

Vuosi 1998 oli kanadalaisen jääkiekon syvä aallonpohja. Kanadassa havahduttiin siihen, että kansallispeli oli kriisissä. Kanadalaisilta oli onohtunut taidon valmentaminen, eurooppalaiset olivat menneet ohitse. Steven Stamkos, Sidney Crosby, Jonathan Toews, Claude Giroux, Matt Duchene, Jeff Skinner, Drew Doughty, Taylor Hall, Tyler Seguin, Logan Couture, Jordan Eberle... He ovat kaikki kanadalaisia hitusen yli 20-vuotiaita ja nuorempia, jotka ovat jo nyt NHL-joukkueidensa parhaita pelaajia. Jatkossa heitä vain tulee ja tulee yhä enemmän. Kanadassa on lähes ylivoimainen pelaajatuotanto, jonka kansainvälisellä tasolla haastavat enää Yhdysvaltain massiiviseksi kasvava järjestelmä, Ruotsi ja varauksin Venäjä.

Chilango. Referoin tänne Vesa Rantasen IS Veikkaajassa tekemästä jutusta koskien Kanadan juniorijääkiekkojärjestelmän yhtä osaa. Lainaan koko ensimmäisen referaattini tämän viestiketjun 68. sivulta. Toinen referaattini on sivulla 69.

Vesa Rantanen kirjoittaa jutussaan, että Kanadan pääjunioriliigat OHL, WHL ja QMJHL kasvattavat edelleen yli puolet NHL-pelaajista, mutta näiden, täysin ammattimaisesti toimivien liigojen alla on mittava juniorijärjestelmä, joka on oma monisyinen, mystinen maailmansa. Siellä tehdään pohjat Kanadan nykyiselle, lähes ylivoimaiselle pelaajatuotannolle, jonka kansainvälisellä tasolla haastavat enää Yhdysvaltain massiiviseksi kasvava järjestelmä, Ruotsi ja varauksin Venäjä.

Rantanen käyttää lähteenään lisäksi Hockey Canadaa, jossa on ilmoitettu juniorijääkiekon tasot ja määrät Kanadassa:
* MAJOR JUNIOR = pääjunioriliigat (16-20-vuotiaat): 1371 pelaajaa
* JR.A = pääjunioriliigoista seuraavat tasot (16-20-vuotiaat): 6459 pelaajaa
*MIDGET = 15-17 vuotiaat: 92 863 pelaajaa
* BANTAM = 13-14-vuotiaat 89 259 pelaajaa
* PEE WEE = 11-12-vuotiaat 93 999 pelaajaa
* ATOM = 9-10 vuotiaat: 88057 pelaajaa
* NOVICE = 7-8 vuotiaat: 75 820 pelaajaa
* INITIATION, PRE-NOVICE, TYKE = 4-6 vuotiaata: 70 251 pelaajaa

Kun referoin Rantasen juttua tänne yli vuosi sitten, ei se silloin saanut arvostelua aikaan. Rantanen kirjoittaa reportaasissaan Burnaby Winter Clubin toiminnasta. Se on periaatteessa ihan samanlainen yhdistys kuin tuhannet ja tuhannet vastaavat Kanadassa. BWC on jäsenten omistama ja ylläpitämä seura, jolla on jääkiekkotoimintaa kuusivuotiaasta teini-ikään. BWC on hyvin kilpailullinen, jääkiekkomielessä elitistinen yhdistys, jonka ohjelmaa pidetään yleisesti parhaana Vancouverissa. BWC järjestää hyvin monipuolista oheisharjoittelua junioripelaajilleen.

Vesa Rantasen reportaasista kanadalaisesta tähtitehtaasta olen tietoni lukenut. Uskon reportaasissa kirjoitettuihin asioihin, kunnes ne todetaan vääriksi.

 

[Chilango]

Chilango. Referoin tänne Vesa Rantasen IS Veikkaajassa tekemästä jutusta koskien Kanadan juniorijääkiekkojärjestelmän yhtä osaa. Lainaan koko ensimmäisen referaattini tämän viestiketjun 68. sivulta. Toinen referaattini on sivulla 69.

Vesa Rantanen kirjoittaa jutussaan, että Kanadan pääjunioriliigat OHL, WHL ja QMJHL kasvattavat edelleen yli puolet NHL-pelaajista, mutta näiden, täysin ammattimaisesti toimivien liigojen alla on mittava juniorijärjestelmä, joka on oma monisyinen, mystinen maailmansa. Siellä tehdään pohjat Kanadan nykyiselle, lähes ylivoimaiselle pelaajatuotannolle, jonka kansainvälisellä tasolla haastavat enää Yhdysvaltain massiiviseksi kasvava järjestelmä, Ruotsi ja varauksin Venäjä.

Rantanen käyttää lähteenään lisäksi Hockey Canadaa, jossa on ilmoitettu juniorijääkiekon tasot ja määrät Kanadassa:
* MAJOR JUNIOR = pääjunioriliigat (16-20-vuotiaat): 1371 pelaajaa
* JR.A = pääjunioriliigoista seuraavat tasot (16-20-vuotiaat): 6459 pelaajaa
*MIDGET = 15-17 vuotiaat: 92 863 pelaajaa
* BANTAM = 13-14-vuotiaat 89 259 pelaajaa
* PEE WEE = 11-12-vuotiaat 93 999 pelaajaa
* ATOM = 9-10 vuotiaat: 88057 pelaajaa
* NOVICE = 7-8 vuotiaat: 75 820 pelaajaa
* INITIATION, PRE-NOVICE, TYKE = 4-6 vuotiaata: 70 251 pelaajaa

Kun referoin Rantasen juttua tänne yli vuosi sitten, ei se silloin saanut arvostelua aikaan. Rantanen kirjoittaa reportaasissaan Burnaby Winter Clubin toiminnasta. Se on periaatteessa ihan samanlainen yhdistys kuin tuhannet ja tuhannet vastaavat Kanadassa. BWC on jäsenten omistama ja ylläpitämä seura, jolla on jääkiekkotoimintaa kuusivuotiaasta teini-ikään. BWC on hyvin kilpailullinen, jääkiekkomielessä elitistinen yhdistys, jonka ohjelmaa pidetään yleisesti parhaana Vancouverissa. BWC järjestää hyvin monipuolista oheisharjoittelua junioripelaajilleen.

Vesa Rantasen reportaasiin kanadalaisesta tähtitehtaasta olen tietoni lukenut. Uskon reportaasissa kirjoitettuihin asioihin, kunnes ne todetaan vääriksi.

Eli et sitten edes avannut noita linkkeja jotka laitoin? Miten niita sun uskomias asioita voidaan kumota jos et edes lue sulle laitettuja viesteja.

Kuten sanoin, se ensimmainen on nimenomaan tuolta Hockey Canadan sivulta ja sen tarkoitus nimenomaan on saada enemman ja parempia pelaajia ulos junnuputkesta. Lue se hyva mies, tai pyyda etta poikas lukee sen ja referoi sulle.

Mita luulet, kummalla on parempi nakemys Kanadan kiekosta, Vesa Rantasella vai Hockey Canadalla?

Onhan tama jo naurettavaa, mita helvetin jarkea on kysella muiden "kaliberista" jos omat jutut perustuu Vesa Rantasen kirjotuksiin ja Ormon kertomaan radiossa.

 

[siffa]

Eli et sitten edes avannut noita linkkeja jotka laitoin? Miten niita sun uskomias asioita voidaan kumota jos et edes lue sulle laitettuja viesteja.

Sinä pyysit tietolähdettäni heti ensimmäisessä kirjoittamassasi kappaleessa. Linkitin sen ensimmäiseksi. Kävin lukaisemassa sinun linkkejäsi. Minä käsitin nopeasti lukemalla, että niissä annettiin jääkiekon urheilulajikseen valinneille junioreille ohjeita oheisharjoituksista, joihon hyvin monet lajit ovat soveliaita, niinkuin täällä on koko tämän viestiketjun historiassa kirjoitettu. Niinhän siinä Vesa Rantasen artikkelissakin kerrotaan monipuolisesta oheisharjoittelusta, mutta lajivalinta on jo tehty ja oheislajien harjoittelu tähtää jääkiekon vaatimien ominaisuuksien kehittämiseen. Täällähän on väännetty siitä, missä iässä on parasta tehdä lajivalinta ja se riippuu lajin taito-, nopeus- ja kestävyysvaatimuksista. Mitä kovempi on kansainvälinen kilpailu taitoa, nopeutta ja kestävyyttä vaativassa lajissa, sitä aiemmin se on valittava ja aloitettava systemaattinen ja tavoitteellinen lajiharjoittelu, mikä kovenee sitä mukaa, kun ikää tulee lisää.

Mihin tulokseen sinä pääsit siitä, milloin Kanadassa esim. jääkiekon parissa olevat INITIATION, PRE-NOVICE, TYKE-tason 4-6 vuotiaat yli 70 000 junioria ja NOVICE-tason 7-8 vuotiaat yli 75 000 junioria tekevät tai ovat tehneet lajivalintansa? Sehän on eri asia kuin se, että harrastetaan ensin monipuolisesti useita lajeja ja tehdään sitten lajivalinta siellä 15 vuoden iässä.

 

[Chilango]

Minä käsitin nopeasti lukemalla, että niissä annettiin jääkiekon urheilulajikseen valinneille junioreille ohjeita oheisharjoituksista, joihon hyvin monet lajit ovat soveliaita, niinkuin täällä on koko tämän viestiketjun historiassa kirjoitettu. Niinhän siinä Vesa Rantasen artikkelissakin kerrotaan monipuolisesta oheisharjoittelusta, mutta lajivalinta on jo tehty ja oheislajien harjoittelu tähtää jääkiekon vaatimien ominaisuuksien kehittämiseen. Täällähän on väännetty siitä, missä iässä on parasta tehdä lajivalinta ja se riippuu lajin taito-, nopeus- ja kestävyysvaatimuksista. Mitä kovempi on kansainvälinen kilpailu taitoa, nopeutta ja kestävyyttä vaativassa lajissa, sitä aiemmin se on valittava ja aloitettava systemaattinen ja tavoitteellinen lajiharjoittelu, mikä kovenee sitä mukaa, kun ikää tulee lisää.

Mihin tulokseen sinä pääsit siitä, milloin Kanadassa esim. jääkiekon parissa olevat INITIATION, PRE-NOVICE, TYKE-tason 4-6 vuotiaat yli 70 000 junioria ja NOVICE-tason 7-8 vuotiaat yli 75 000 junioria tekevät tai ovat tehneet lajivalintansa? Sehän on eri asia kuin se, että harrastetaan ensin monipuolisesti useita lajeja ja tehdään sitten lajivalinta siellä 15 vuoden iässä.

Eli et lukenut vielakaan.
Nyt siis vaitat etta se etta harrastaakin montaa lajia nuorena tarkoittaakin sita etta se tehdaan vain koska silla halutaan tukea jo valittua lajia? Uskotko edes itse naita juttujasi?

Vesa Rantanen tai Ormo varmaan jo analysoi nuo numero paremmin, kerro ihmeessa mihin tulokseen he paatyivat.

Ei vittu, ihan oikein, onhan tama aivan jarjetonta jankata kanssasi.

 

[siffa]

Onhan tama jo naurettavaa, mita helvetin jarkea on kysella muiden "kaliberista" jos omat jutut perustuu Vesa Rantasen kirjotuksiin ja Ormon kertomaan radiossa.

Otan tämän vielä ihan omana kohtana täältä. Minun ei ole mitään syytä epäillä Vesa Rantasen artikkelin tietoja kanadalaisesta jääkiekon juniorijärjestelmästä. Samoin uskon täysin siihen, mitä Ormo kertoi uinnista ja vaatimuksista aloittaa sen systemaattinen harjoittelu 3-4 vuoden iässä, mikäli tähdätään uinnissa kansainväliselle huipulle. Kerro sinä, mikä niissä on väärää tietoa, niin voidaan keskustella sitten lisää heistä, kun tunnut jopa naurelevan heidän osaamiselleen.

Eiväthän tietoni huippu-urheilun vaatimuksista kansainvälisesti kovasti kilpailluissa taitoa, nopeutta ja kestävyyttä vaativissa lajeissa perustu pelkästään Rantasen ja Ormon tietoihin. Olen esim. seurannut hyvin läheltä taitoluistelua ja se on laji, jonka systemaattinen harjoittelu on aloitettava 3-4 vuotiaana, jos aikoo nousta Suomessa aluetasolla kärkipäähän. SM-mitalitaso, EM-taso ja MM-taso jäävätkin käytännössä kaikilta saavuttamatta, koska riittäviä jääharjoitusmääriä ja laadukasta valmennusta ei ole juurikaan saatavissa. Taitoluistelu lajiliittona ei aikoinaan valinnut Nuori Suomi järjestelmää junioreiden kehittämisjärjestelmäksi ja teki siinä viisaan ratkaisun.

 

[siffa]

Eli et lukenut vielakaan.
Nyt siis vaitat etta se etta harrastaakin montaa lajia nuorena tarkoittaakin sita etta se tehdaan vain koska silla halutaan tukea jo valittua lajia? Uskotko edes itse naita juttujasi?

Sinä linkitit esim. minulle:
Sports That Will Help Build Hockey Skills
* How Soccer will improve your hockey skills
* How Tennis/Squash will improve your hockey skills
* How lacrosse will improve your hockey skills

Ymmärrän esim. tämän linkkisi viestin niin, että lajiksi on jo valittu jääkiekko. Kanadalainen jääkiekkosivu kertoo sitten urheilulajeja, jotka auttavat jääkiekkoilijaa jääkiekon taidon kehittämisessä jääharjoitusten lisäksi. Näitä lajeja voi harrastaa koko jääkiekkouran ajan. Näinhän on tunnetusti esim. suomalaisten NHL-jääkiekkilijoiden suhteen, kun viettävät kesää Suomessa ja pelaavat tennistä.

 

[mjr]

Ei vittu, ihan oikein, onhan tama aivan jarjetonta jankata kanssasi.

Et koskaan lukenut Sportin alueen Tammis-ketjuja? Siffa on virtuoosi, iki-liikkuja, pystyisi inttämään Paavo Väyrysen niin pyörryksiin, ettei miesparka enää osaisi Pohjantähti-opistoon... Musta on yhtäkkiä valkoista ja tikulla silmään, joka vanhoja muistelee!

 

[Turisti]

On tämä vaan niin hienoa lukea ja seurata hyvää / mielenkiintoista pohdintaa juniorijääkiekosta. Vahvoja mielipiteitä ja argumentteja, kolikolla on aina kaksi puolta eli totuuden siementä tuskin koskaan löydetään 100% tasolla.

Kysymykseen yksi vai monta lajia, annan oman aspektini myös mukaan:

Ajat ovat muuttuneet sitten Selänteen ja Litmasen juniorivuosien. Kun he olivat 8-13v. urheilijan alkuja, futiskausi oli huhtikuusta-syyskuuhun ja jäkiskausi lokakuusta-maaliskuuhun. Tämä mahdollisti molempien lajien täysipainoisen panostuksen ja kahden lajin urheilu oli mahdollista.

Tämän lisäksi kaverit vetivät myös todella monipuolista omatoimista harjoittelua.

Nykypäivänä molempien lajien kaudet kestävät sen 10-11 kk, joten vaatii aikamoista kyytirumbaa / kalenteri-kikkailua, että molempien lajien harrastaminen on mahdollista kilpailullisissa joukkueissa.

Otetaan esimerkiksi Helsinkiläinen poika 11 v. joka on esim. pelaajana Jokereissa ja HJK:ssa. Lätkätreenejä viikkotasolla 4-5 + 1 peli + yksi talenttijää. Futistreenejä sama setti. Tämä ruljanssi läpi, niin johan tulee drop out - vaara pojalle ja faijalle burn out -vaara.....

Mielestäni juniori voi harrastaa vain yhtä lajia, jos joukkueen valmennus on ajantasalla ja pitää monipuolisia oheisharjoitteita / muita urheilulajeja mukana tuon 10-11 kk jakson.

Ja sitten se tärkeä asia, huipulle ei kehitytä ainoastaan joukkueharjoituksista - omatoiminen harjoittelu on todella tärkeä osa urheilijapolkua.

Joku täällä puhui harjoittelulahjakkuudesta - oiva sana!

 

[TosiFani]

...Kysymykseen yksi vai monta lajia, annan oman aspektini myös mukaan:

Ajat ovat muuttuneet sitten Selänteen ja Litmasen juniorivuosien. Kun he olivat 8-13v. urheilijan alkuja, futiskausi oli huhtikuusta-syyskuuhun ja jäkiskausi lokakuusta-maaliskuuhun. Tämä mahdollisti molempien lajien täysipainoisen panostuksen ja kahden lajin urheilu oli mahdollista.

Tämän lisäksi kaverit vetivät myös todella monipuolista omatoimista harjoittelua...

Kysymys on intohimosta lajiin. Tarinan mukaan Litmasella (kuten Kolkallakin) oli vapaa pääsy Lahden jalkapallohalliin, jossa hän kävi pompottelemassa palloa omalla ajallaan. Litmanen ehti hyvin pelamaan tuntikausia pallon kanssa ja ehti vielä jääkiekkotreeneihin.

Toinen juttu on joukkueharjoitusten määrä ja rakenne. Luettelit ison määrään joukkueharjoituksia, mutta tarvitaanko niitä niin paljon? Pitääkö edes C-junnujen SM-sarjajoukkueen harjoitella noin paljon joukkueena? Aika usein nuo joukkuetreenit ovat yksilön kannalta tehottomia, toistoja tulee taidon kehittymisen kannalta liian vähän. Joukkuetreenit keskittyvät usein liikaa joukkueen pelitapaan ja kahlitsevat pelaajia voittamisen pakon takia. Olen useasti ehdottanut muutamaa joukkueharjoitusta per viikko ja paljon vapaaehtoisia yksilöjäitä, joissa mukana olisivat hyvät valmentajat. Noilla yksilöjäillä paljon toistoja, pienpelejä jne.

Monipuolinen harjoittelu tuo tarpeeksi toistoja, koska useimmiten erilajeissa tehtävät harjoitteet tukevat toisia lajeja. Erilaiset mailapelit tukevat motoriikan kehittymistä, silmä-käsi koordinaatiota jne. Esimerkiksi salibandyn pallon hallinta liikkeessä on huomattavasti vaativampaa kuin kiekon hallinta liikkeessä. Nuori jääkiekkoilija hyötyy varmasti salibandyn pelaamisesta, Teuvo Teräväinen on hyvä esimerkki tästä. Mikään ei mielestäni estä lajien rinnakkain pelaamista noin C-junnuihin asti, mikäli molemmissa lajeissa on fiksut valmentajat. Ja se lajivalinta voi olla se salibandykin. Tai jääpallo, valmiudet löytyy varmasti siihenkin.

Siffan ajama Kiina-systeemi, jossa vanhemmat valitsevat lapsensa tulevan lajin, on julmaa ja urheilun kannalta tyhmää. Sievinen on onnistunut valinnassaan, mutta kuinka paljon niitä väärin valinneita vanhempia onkaan? Kuten P. Sihvonen sanoi, vanhempien tehtävä on ainoastaan olla vastikkeettomia tukijoita, heillä ei ammattitaito riitä lajin valintaan. P. Sihvosen toinen esimerkki kertoi sen mitä vanhempien tulee tehdä. Heidän pitää luoda lapselle edellytyksiä harrastaa urheilua, kuten isät, Koivu ja Nummelin tekivät jäädyttäessään kenttää takapihalle. Vanhempien tulee viedä lapsia urheilemaan ja touhuta heidän kanssaan, mutta jättää valmentajille se valmentaminen ja lajin valinta.

Itse kannattan kiinalaisen systeemin luomista suomalaiseen peruskouluun. Joka aamu pakollinen kahden tunnin liikunta, opettajina paikallisten urheiluseurojen valmentajat. Kuka menee uimahalliin kuka jäähalliin tai jalkapallo kentälle, mutta jokainen menee jonnekin urheilemaan. Systeemi olisi helposti toteutettavissa, mikäli uskallettaisiin.

 

[Kirjoittelija]

Itse kannattan kiinalaisen systeemin luomista suomalaiseen peruskouluun. Joka aamu pakollinen kahden tunnin liikunta, opettajina paikallisten urheiluseurojen valmentajat. Kuka menee uimahalliin kuka jäähalliin tai jalkapallo kentälle, mutta jokainen menee jonnekin urheilemaan. Systeemi olisi helposti toteutettavissa, mikäli uskallettaisiin.

Ota pikaisesti yhteyttä opetusministeriöön. Niillä on varmasti käyttöä tekijälle, joka pystyy "helposti" selittämään OAJ:lle, miksi suuri määrä opettajia pistetään työttömiksi lisäliikunnan tieltä.

 

[TosiFani]

Ota pikaisesti yhteyttä opetusministeriöön. Niillä on varmasti käyttöä tuollaiselle tekijälle, joka pystyy "helposti" selittämään OAJ:lle, miksi suuri määrä opettajia pistetään työttömiksi lisäliikunnan tieltä.

Miksi opettajat joutuisivat työttömäksi? Tälläkin hetkellä on urheiluluokkia peruskoulussa, joiden oppilaat käyvät aamuisin harjoittelemassa omien valmentajien johdolla. Koulu alkaa näiden harjoitusten jälkeen.

Miksi tämä ei voisi toimia niin, että kaikki oppilaat kävisivät näissä treeneissä? Seurat voisivat esitellä toimintaansa, saisivat lisää harrastajia ja lapset liikkuisivat.

 

[LaTe_Show]

Ota pikaisesti yhteyttä opetusministeriöön. Niillä on varmasti käyttöä tekijälle, joka pystyy "helposti" selittämään OAJ:lle, miksi suuri määrä opettajia pistetään työttömiksi lisäliikunnan tieltä.

Miksi opettajat joutuisivat työttömiksi?

Varsinkin alakouluikäisten koulupäivät ovat niin lyhyet, että helposti voisi olla muutamakin tunti lisää ohjattua liikuntaa/urheilukerhoa, ihan vaikka iltapäivätoiminnankin muodossa. Hyvin moni lapsi menee iltapäivällä yksin kotia odottamaan vanhempien töiden loppumista, niin tätä aikaa voisi hyvin käyttää hyväksi.

Unohtamatta näitä kesäaikoja, milloin vanhemmilla on isoja haasteita järjestää lomiaan ja lasten hoitopaikkoja.

 

[Kirjoittelija]

Miksi tämä ei voisi toimia niin, että kaikki oppilaat kävisivät näissä treeneissä?

Mihin aikaan koulu esim. yläasteella normaalisti alkaa? Joskus kahdeksan-kymmenen aikaan? Minä en oikein jaksa uskoa, että keskivertonuori jaksaisi lähteä joka aamu kuudelta tai kahdeksalta treenaamaan. Esim. itselläni jäi lukiossa usein ne aamun ensimmäiset oppitunnit väliin, varsinkin jos oli ruotsia. Ja onhan siinä sellainenkin homma, että mistä tuohon toimintaan otetaan rahat.

 

[LaTe_Show]

Mihin aikaan koulu esim. yläasteella normaalisti alkaa? Joskus kahdeksan-kymmenen aikaan? Minä en oikein jaksa uskoa, että keskivertonuori jaksaisi lähteä joka aamu kuudelta tai kahdeksalta treenaamaan. Esim. itselläni jäi lukiossa usein ne aamun ensimmäiset oppitunnit väliin, varsinkin jos oli ruotsia. Ja onhan siinä sellainenkin homma, että mistä tuohon toimintaan otetaan rahat.

Yläkoulusta tulee mieleen se, ettei liikuntatunteja ole edes kaikilla (opetus)jaksoilla mikä on huono homma.

 

[TosiFani]

Mihin aikaan koulu esim. yläasteella normaalisti alkaa? Joskus kahdeksan-kymmenen aikaan? Minä en oikein jaksa uskoa, että keskivertonuori jaksaisi lähteä joka aamu kuudelta tai kahdeksalta treenaamaan. Esim. itselläni jäi lukiossa usein ne aamun ensimmäiset oppitunnit väliin, varsinkin jos oli ruotsia. Ja onhan siinä sellainenkin homma, että mistä tuohon toimintaan otetaan rahat.

Puhun peruskoulusta, jossa osa porukasta toimii jo näin.

Alakoulussa viikkotuntimäärä on 20 - 25 tuntia viikossa eli 4 - 5 tuntia päivässä, yläkoulussa vastaavat luvut ovat 30/6. Näiden tuntien sijoittelu päivään ei ole ongelma, tarvittaessa koulut voivat alkaa kymmeneltä. Tai voihan nämä harjoitukset olla vaikka päivän päätteeksi, iltapäiväkerhon tapaisesti.

Rahoitus riippuu poliittisesta tahdosta ja jo nyt esimerkiksi Porissa on paljon yhteiskunnan palkkaamia valmentajia erilajeissa.

Mutta mikäli poliittista tahtoa löytyisi, teknisesti pakollisten liikuntakerhojen lisääminen koulujen ohjelmaan ei olisi mikään ongelma.

 

[TosiFani]

..Esim. itselläni jäi lukiossa usein ne aamun ensimmäiset oppitunnit väliin, varsinkin jos oli ruotsia...

Koulupinnareita tulee olemaan aina, kaikkia ei voida auttaa. Tällaisissa tapauksissa vanhempien/ huoltajien tulee kantaa vastuunsa, mutta valitettavasti huonostivoivia perheitä on entistä enemmän.