Nuori Suomi ry

[Mängimies]

Mikäli näette suurta vääryyttä huippu-urheilussa, niin ymmärtäkää tämä seikka, että muissa menestyneissä uintimaissa kuten Liettuassa ja Yhdysvalloissa harjoitellaan Ormon kertoman järjestelmän mukaisesti.

Rinnastatko nyt Liettuan ja Yhdysvallat samaan kategoriaan kun puhutaan uinnin menestysmaista? Tiedätkö muuten montako uintimitalia uinnin mahtimaa Liettua on yli satavuotisen olympiahistorian aikana saavuttanut. Jos et tiedä, niin voin kertoa. Niitä on tasan yksi.

Toivottavasti Liettussa ei ole kovinkaan montaa sukupolvea hukattu Ormon kertoman järjestelmän mukaisessa harjoittelussa.

 

[msg]

Tiedätkö muuten montako uintimitalia uinnin mahtimaa Liettua on yli satavuotisen olympiahistorian aikana saavuttanut. Jos et tiedä, niin voin kertoa. Niitä on tasan yksi.

Älä nyt viitsi faktoilla pilata toisen trollausta.

 

[mjr]

Hesarin kuukausiliitteessä on asiaa läheltä sivuava Esa ja Jani Sievisen haastattelu isä-poika -suhteestaan. Tässä siis puhutaan onnistuneesta tapauksesta, mutta aikamoista tekstiä silti - Jani Sievinen mm. sanoo, että tajusi 14-vuotiaana lahjakkuutensa ja päätti jatkaa loppuun asti, "siihen saakka kysymys oli isän tahdosta". Isä puolestaan sanoo, että läksyjä jouduttiin laiminlyömään, vaikka lukupäätä olisikin ollut, "kaikki oli yhden kortin varassa". Sieviset onnistuivat, mutta voi vain kuvitella, mikä on onnistumisprosentti tälläisissä tapauksissa huippu-urheilun armottomassa maailmassa. Ja kuten monien mestarien muisteluista olemme saaneet lukea niin onnistuneellekin menestyksen hinta tuntuu usein äärimmäiseltä. Totta kai on tuettava lasta siihen suuntaan mihin tämä aidosti tahtoo, mutta tunnustan, että toivon kyllä hartaasti omien lasteni kohdalla, ettei se suunta olisi huippu-urheilu. Onneksi esikoinen onkin jo liian vanha, 5-vuotias...

 

[Ribarista ylös!]

Pientä tarkennusta Ormon valmennushistoriikkiin: hänen henkilökohtaisina valmennettavia olivat -70 ja 80-luvulla esim. Vesa Nykänen ja Arto Lainekivi; molemmat olivat kansallista tasoa mutta kansainvälisissä kinkereissä menestystä ei tullut. Tina Salminen oli selkäuimari ja hänen menestys oli himpan parempaa mutta kansainvälisesti edelleenkin varsin vaatimatonta. Kaikki 3 harjoittelivat aktiiviaikanaan todella paljon. Mielestäni näillä meriiteillä ei juuri kannata henskeleitä paukutella. Sievinen oli isänsä valmennuksessa ja Antti Kasviota valmensi Ari Jaakkola. Ormon toimiessa Uimaliiton valmennuspäällikkönä hänen vaikutuksensa Sieviseen oli pienehkö, Kasvioon olematon. Lehtinen/Lehtinen; Ormon rooli oli olematon.

Näillä taustoilla Ormolla ei todellisuudessa ole muuta muskelia kuin valmennuspäällikön antama mandaatti. Ja kenkäähän sitten tuli ja syyt jotka siihen johtivat ovat sitten toinen tarina. Mutta perusajatus siitä, että harjoittelu ei ole riittävää, pitää paikkansa. Lahjakkuutta tarvitaan ja onneakin mutta harjoittelun aloitusikä on aina yksilöstä kiinni.

 

[eagle]

Niin suurin ongelma mielestäni on se että Ormokin menee siitä mistä aita on matalin. Eli miettii vain sitä että nostetaan määriä&aloitetaan nuorena->se riittää. Ei noin esimerkkinä jossain FC Barcelonassa harjoitella sen enempää kuin FC Hongassa(Akatemiassa). Ero tulee valmennuksen laadusta, pelaajien suhtautumisesta valmennukseen, pelaajien omasta duunista ja intensiteetista miten se tehdään.

Jos lähdetään vain linjalle että harjoitellaan todella paljon, ilman kunnollista suunnitelmaa tai tajua miten se suuri määrä pitäisi käyttää ongelmat vain kasvavat. Mutta vaikka se suunnitelma olisi, niin silti ongelmia tulee juuri esim. miten aina se ~2h harjoituksissa käytetään.

 

[P.Sihvonen]

Suhteellisuudentajua, kiitos

Niin suurin ongelma mielestäni on se että Ormokin menee siitä mistä aita on matalin. Eli miettii vain sitä että nostetaan määriä&aloitetaan nuorena->se riittää. Ei noin esimerkkinä jossain FC Barcelonassa harjoitella sen enempää kuin FC Hongassa(Akatemiassa). Ero tulee valmennuksen laadusta, pelaajien suhtautumisesta valmennukseen, pelaajien omasta duunista ja intensiteetista miten se tehdään.

Jos lähdetään vain linjalle että harjoitellaan todella paljon, ilman kunnollista suunnitelmaa tai tajua miten se suuri määrä pitäisi käyttää ongelmat vain kasvavat. Mutta vaikka se suunnitelma olisi, niin silti ongelmia tulee juuri esim. miten aina se ~2h harjoituksissa käytetään.

Missä Ormo on väittänyt, että "vain -- nostetaan määriä&aloitetaan nuorena --"? Ei Ormo ole sanonut, että "vain".

Ja tohdin olla aivan varma, että barcelonalainen junnu on pallon kanssa ainakin 33% - ja varmaan ylikin - enemmän ikävuosina 4-12 kuin honkalainen junnu. Yksin jo sääolosuhteet johtavat tuohon eroon. Kosketus palloon on saatava tietylle tasolle kuntoon ennen 12. ikävuotta. Se sanelee sitten reunaehtoja, mihin asti vaikkapa aivan huippuvalmennuksella jossain akatemia-iässä voidaan päästä.

Suomessa voi tulla hyväksi jalkapalloilijaksi niin, että pelaa kesällä jalkapalloa ja talvella vaikkapa jääkiekkoa. Mutta kun katson sitä, mitä vauhtia maailman jalkapalloilu kehittyy - pelaajien henkilökohtainen taito alkaa olla peruspelaamisen osalta sitä luokkaa -, eivät suomalaiset kestä kelkassa, jos talvi menee toisen lajin (vaikkapa jääkiekon) parissa. Kyse on aivan puhtaasta matematiikasta ja niistä toistomääristä ja vietetyistä tunneista, joita pallon kanssa pitää viettää. Sanoisin, että jalkapallo on tässä suhteessa ehkä kaikkein herkin taitolaji - koska pallo on pyöreä ja kilpailu niin maailmanlaajuisesti kovaa. Eli lajin totuus on ARMOTON. Ei ole mitään muuta konstia kuin kerätä ne toistot ja tunnit, lapsesta lähtien.

Niin paljon kuin toivoisinkin, että jalkapallo haastaa hieman pöhöttyneen lätkän Suomessa, ei se valitettavasti ole näköpiirissä, koska kaikki mitataan armotta kansainvälisellä menestyksellä.

Pointtini on, että "akatemia-iässä" ollaan jo myöhässä suomalaisessa jalkapalloilussa, tasoitus on jo annettu Hongan akatemiassa Barcelonan akatemialle. Uskon toki, että jatkossakin Suomesta putkahtelee yksittäisiä huippuja futikseen, mutta silloin ei vielä ole kyse rakenteesta. Ja kun puhutaan kansainvälisestä kilpailusta, silloin kilpailuun voi vastata kilpailulla vain rakenteen kautta.

Sitähän suomalainen huippu-urheilu nyt oirehtii, ettei rakenne ole kunnossa. Ja heikoin on se aivan perusta, 4-12-vuotiaat. Sanoisin, että 12-vuotiasta eteenpäin Suomessa tehdään jopa huikeaa, täyden vertailun kestävää valmennus- ja urheilutyötä. Esimerkiksi jääkiekkoilussa suomalainen valmennus on maailman parasta 12-vuotiasta eteenpäin. Ja jääkiekko on niin erikoinen laji, että voimme erilaisilla kompensaatioilla ottaa osin kiinni sen etumatkan, jonka annamme 4-12-vuotiaissa. Voimme pelata muun muassa edistyksellistä yhteistyön jääkiekkoa (Meidän peli, tai mikä se kulloinkin on) ja paikata sillä yksilöiden taitovajetta. Jalkapallossa ei minkään valtakunnan pelikirjalla voida kuroa eroa kiinni, koska kuten sanoin, se pallo on niin himskatin pyöreä ja vaikea hallita.

Ja monille nimimerkeillä tässä keskustelussa toivottelen edes pientä suhteellisuudentajua. Se, että kiistelty nimimerkki siffa linkkaa tänne jutun Kari Ormon myöntämästä haastattelusta, ei saisi johtaa siihen, että Ormon ansiot suorastaan kiistetään ja mollataan alas. Ormo on kuitenkin Ormo, vahvuuksineen ja puutteineen. Kyllä minä välittömästi mietin, että minkähän valtakunnan keisareita tänne kirjoittelee, kun Ormon kimppuun käydään näin. Millä kompetenssilla se tehdään!? Ei ole nimimerkiltä välttämätöntä olla itse kokenut tyvestä latvaan huippu-urheilua, mutta arkiajattelu ja kohtuulliset hoksottimet ovat sallittuja ottaa käyttöön.

Johtava

 

[eagle]

Missä Ormo on väittänyt, että "vain -- nostetaan määriä&aloitetaan nuorena --"? Ei Ormo ole sanonut, että "vain".

Ja tohdin olla aivan varma, että barcelonalainen junnu on pallon kanssa ainakin 33% - ja varmaan ylikin - enemmän ikävuosina 4-12 kuin honkalainen junnu. Yksin jo sääolosuhteet johtava tuohon eroon. Kosketus palloon on saatava tietylle tasolle kuntoon ennen 12. ikävuotta. Se sanelee sitten reunaehtoja, mihin asti vaikkapa aivan huippuvalmennuksella jossain akatemia-iässä voidaan päästä.

Noh noista teksteistä mitä täällä oli lainauksina ainakin pystyi päättelemään, että tässäkin tapauksessa on koitettu löytää yksi/kaksi helppoa syytä miten homma oikaista.

Tämä koskee myös jääkiekkoa missä esim. etsitiin vain syyksi Nuori-Suomi. Jalkapallossa sama juttu.

Ja varmasti onkin barcelonalainen junnu enemmän tekemisissä, mutta ei harjoituksissa(jos harjoitukset on hyvin tehty). Harjoitusmäärät ovat Suomessa jalkapallossa(ja käsittääkseni suurelta osin jääkiekossakin) riittävät. Jalkapallon puolella siis harjoitellaan määrällisesti suuressa osassa joukkueita yhtä paljon kuin maailmalla. Eli määriä lisäämällä ei voida odottaa ihmeitä tapahtuvan. Suurin ongelma on harjoitusten laatu/intensiteetti/painotus sekä se mitä omalla ajalla tehdään. Nämä asiat jo aiemmin sanoinkin, joten ihmettelen ettet sitä huomannut.

Uintihan on siitä vähän erilainen laji, että sitä voi toki vaikka kuinka treenata yksin, mutta nuorella iällä varsinkin siihen tarvisi ulkopuolisen(asiasta tuntevan) katsomaan menikö asia oikein. Sen sijaan jääkiekossa tai jalkapallossa useimmiten pystyt itse jo aika nuorena päättelemään tulosten perusteella ainakin vähän mikä meni mönkään. Ainakin siis jos valmentaja on antanut hyvää ohjeistusta harjoittelemiseen ja esim. edes vähän lajista ymmärtävä vanhempi välillä seuraa pojan tekemistä. Kuitenkin esim. kiekon kanssa(tai pallon) vain temppuilu kehittää paljon.

Mielestäni siis lyhyesti ja viimeisen kerran tiivistettynä, harjoitusmäärät mitä tehdään seuroissa jääkiekossakin ovat suurilta osin riittävät. Sen sijaan se kuinka paljon juniorit harjoittelevat itsekseen on täysin riittämätöntä. Sama koskee osittain ainakin myös sitä aikaa harjoituksissa, eli laatu ei riitä, vaikka määrä riittäisi. Ja hyvä tiedostaa se, että mitä nuorempana on mitä enemmän harjoituksia joukkueen kanssa, niin usein se harjoitus on aina tilanteena henkisesti huomattavasti väsyttävämpi, kuin itsekseen leikkiminen. Tämä tarkoittaa että joukkueharjoitus on usein pois siitä omasta harjoittelusta, JOS joukkueharjoitusmäärät kasvavat liian suuriksi.

 

[Fordél]

Ei ole nimimerkiltä välttämätöntä olla itse kokenut tyvestä latvaan huippu-urheilua, mutta arkiajattelu ja kohtuulliset hoksottimet ovat sallittuja ottaa käyttöön.

Samaan aikaan kirjoittelet tänne kuitenkin näin:

Miksi kiusaat täällä muita nimimerkkejä, joilla on selvästi urheilutausta? Se on epäreilua.

Mutta ennen kuin jatkamme, saanko varovasti kysyä, mitä olet itse pelannut, mitä mahdollisesti valmentanut ja oletko isänä/äitinä vienyt lapsiasi missä iässä jonkin lajin pariin? Olen valmis keskustelemaan, mutta on hyvä tietää keskustelukumppanin kaliiberi. Ja jos olet pelkkä lätkäfani, sekin on ihan ok.

Ei ihan mene yksiin nämä kirjoituksesi vaan kumma hinku on koko ajan kysellä kirjoittajien kompetenssin perään (poislukien nimimerki siffa) ja korostaa omaa kompetenssia. Itseään "Johtavaksi" kutsuvat luulisi olevan sen verran itsevarma ettei tarvitse a) nostaa itseään muiden yläpuolelle b) dissata muiden kompetenssia.

Ja tämä kaikki ei ole vain tämän viime päivien keskuteluun liittyvää vaan tasaisen väliajoin kun keskustelussa ovat mukana siffa ja P.Sihvonen, nousee tämä asia esille.

 

[P.Sihvonen]

Samaan aikaan kirjoittelet tänne kuitenkin näin:

Ei ihan mene yksiin nämä kirjoituksesi vaan kumma hinku on koko ajan kysellä kirjoittajien kompetenssin perään (poislukien nimimerki siffa) ja korostaa omaa kompetenssia. Itseään "Johtavaksi" kutsuvat luulisi olevan sen verran itsevarma ettei tarvitse a) nostaa itseään muiden yläpuolelle b) dissata muiden kompetenssia.

Ja tämä kaikki ei ole vain tämän viime päivien keskuteluun liittyvää vaan tasaisen väliajoin kun keskustelussa ovat mukana siffa ja P.Sihvonen, nousee tämä asia esille.

Urheilusta kirjoittaminen on minulle ammatti. Minulla ei ole aikaa ylenmäärin vatvoa täällä, kun hiemankin haiskataa, että kyse on vain pelleilystä tai sitten komptenssin totaalisesta puutteesta. Siksi hyvin usein kysyn suoraan, että "millä lihaksilla puhut"?

Esimerkiksi nimimerkiltä eagle en äsken kysynyt, että millä lihaksilla. Tai nimimerkiltä j.grönvall. Ja niin edelleen. Toki tällaisessa kansalaiskeskustelussa on hyväksi, että siihen ottaa osaa mahdollisimman moninaiset nimimerkit. Mutta minun tapauksessani on pakko laittaa poikki, kun huomaan, että ollaan aivan hakoteillä tai pelleilemässä. En itsekään tiedä urheilusta enkä edesä jääkiekosta likikään kaikkea, mutta toki paljon enemmän kuin jotkut nimimerkit, joiden aito tarkoitus ei ole edistää jääkiekkokeskustelua vaan roikkua vain kiusana palstalla.

Pyydän anteeksi, että jos jonkun nimimerkin mieli on pahoittunut sanoistani.

Mutta sitten asiaan. Miten sinun nimimerkkisi, fordel, järjestäisi tämän sanotaan nyt uinnin alennustilan ja sanotaan jalkapallon haasteet kuntoon?

Lisäisitkö monipuolisuutta lasten harjoitteluun? Milloin ylipäätään olisi syytä aloittaa lapsena harjoittelu? Milloin olisi syytä mennä seuraan? Onko lapsella ja perheillä niin paljon aikaa, että voisi ylipäätään harrastaa montaa eri lajia? Vai pitäisikö tehdä niin, että yhtä tai kahta lajia vuosi, ja sitten seuraavana vuonna vaihtaa tilalle pari uutta lajia? Kuka tekee päätöksen, mihin lajiin vaihdeltaan? Onko aina vaihdettava lajia, kun lapsi/nuori niin haluaa? Ja sitten jossain kohtaa - missä iässä? - lapsi tekee oman lajivalinnan? Onko sinulla ajatusta, miten huippu-urheilun pohja tulisi järjestää? Miten perustelet väitteesi - jos sellaista on? -, että tällainen "kevyempi" alku mahdollistaa perustan huippu-urheilulle? Tarvitseeko Suomi ylipäätään menestyksekästä huippu-urheilua?

Tuo sinä esiin oma "ohjelmasi", jos tahdot. Ja perustele se myös.

Sen olen huomannut, että suhtaudut myönteisesti Nuori Suomi -ideologiaan. Kerro, miten se edesauttaa suomalaista huippu-urheilua? Miten arvioit väitettäni, että mielenkiintoisella tavalla suomalainen huippu-urheilu on romahtanut juuri samalla, kun Nuori Suomi eli kultavaihettaan - ja kuitenkin toisaalla samaan aikaan suomalainen ammattivalmentajakoulutus on ottanut hurjia askeleita eteenpäin.

Johtava

 

[Bigmouth]

Miksi kiusaat täällä muita nimimerkkejä, joilla on selvästi urheilutausta? Se on epäreilua.

Ihmetyttää akateemisesti koulutetun henkilön tarve vetää keskustelijoiden urheilutausta pakkomielteisesti keskusteluun mukaan. Se kun ei ole yhdentekevä tai kaiken pyhittävä seikka, oli cv:ssä mitään hyvänsä.

Argumentaatio pitää (tai pitäisi) aina arvioida vain argumentaatiota arvioiden. Argumentoija on siinä merkityksetön tekijä.

Urheilusta keskusteleminen ja urheilu itsessään ovat kaksi eri asiaa, joita arvioidaan ja joissa menestytään eri taidoilla. Osaaminen yhdessä saattaa auttaa toisessa, mutta itsestäänselvää se ei ole.

 

[Fordél]

Urheilusta kirjoittaminen on minulle ammatti. Minulla ei ole aikaa ylenmäärin vatvoa täällä, kun hiemankin haiskataa, että kyse on vain pelleilystä tai sitten komptenssin totaalisesta puutteesta. Siksi hyvin usein kysyn suoraan, että "millä lihaksilla puhut"?

Kompetenssi tulee tekstin sisällöstä ja jos ei sen perusteella pysty lihaksia määrittelemään niin täytyy jatkaa keskustelua, jotta asiat selviää. Muuta keinoa ei ole avoimella keskustelupalstalla, jossa ollaan kuitenkin nimimerkkien takana. Tätä anonymiteettia täytyy kunnioittaa vaikka itse olisi "tullut kaapista ulos". Täällä ei pelata CV:llä vaan käydään avointa keskustelua argumentti argumenttia vastaan vaikkakin nimimerkkien takana, kukin omalla kompetenssillaan. Tämä logiikka täytyy hyväksyä tai sitten jättää keskustelut väliin.

Mutta sitten asiaan. Miten sinun nimimerkkisi, fordel, järjestäisi tämän sanotaan nyt uinnin alennustilan ja sanotaan jalkapallon haasteet kuntoon?

En osaa sanoa, koska en tiedä tarpeeksi esimerkiksi suomalaisen uinnin taustoista. Tiedän lähinnä vain sen mitä altaassa arvokisoissa näen, mutta kaikki muu on mulle vierasta, joten en osaa kommentoida miten suomalaista uintia pitäisi kehittää. Hienoa jos täällä esimerkiksi siffalla ja muilla nimimerkeillä on riittävästi tietoa suomalaisen uintiurheilun arjesta ja voivat asiaa kommentoida.

En taas näe miten jalkapallo liittyy tähän viimeksi käytyyn keskusteluun mitenkään. Aika laajoja kysymyksiä siis heittelet. Puhutaanko seuraavaksi suomalaisen kroketin alennustilasta?

Sen olen huomannut, että suhtaudut myönteisesti Nuori Suomi -ideologiaan. Kerro, miten se edesauttaa suomalaista huippu-urheilua?

En suhtaudu erityisen positiivisesti Nuoreen Suomeen. Sinulla voi olla tällainen kuva siksi, että olen pyrkinyt tuomaan esiin myös Nuoren Suomen positiivisia vaikutuksia lasten liikuntaan silloin kun sinä olet puolestasi lytännyt Nuoren Suomen maanrakoon. Katsot Nuorea Suomea hyvin suppeasti esimerkiksi suomalaisen junnukiekkoilun näkökulmasta, koska haluat viedä omaa sanomaasi läpi. Itselläni ei ole Nuoren Suomen suhteen mitään agendaa, jolloin on katsottava sitä mahdollisimman laajasta vinkkelistä.

 

[TosiFani]

Missä Ormo on väittänyt, että "vain -- nostetaan määriä&aloitetaan nuorena --"? Ei Ormo ole sanonut, että "vain"...

....Ja monille nimimerkeillä tässä keskustelussa toivottelen edes pientä suhteellisuudentajua. Se, että kiistelty nimimerkki siffa linkkaa tänne jutun Kari Ormon myöntämästä haastattelusta, ei saisi johtaa siihen, että Ormon ansiot suorastaan kiistetään ja mollataan alas. Ormo on kuitenkin Ormo, vahvuuksineen ja puutteineen. Kyllä minä välittömästi mietin, että minkähän valtakunnan keisareita tänne kirjoittelee, kun Ormon kimppuun käydään näin. Millä kompetenssilla se tehdään!? Ei ole nimimerkiltä välttämätöntä olla itse kokenut tyvestä latvaan huippu-urheilua, mutta arkiajattelu ja kohtuulliset hoksottimet ovat sallittuja ottaa käyttöön.

Johtava

Tuskin Ormo on missään noin sanonutkaan, mutta nimimerkki siffa näin aluksi väitti. Hänen alkuperäinen väitteensä oli, että systemaattinen ja tavoitteellinen harjoittelu pitää aloittaa neljä vuotiaana, kilpailu kuusi vuotiaana. Monipuolisuus ei palvele huippu-urheilua vaan lapsen pitää keskittyä mahdollisimman nuorena yhteen lajiin. Nämä kaikki löytyy nimimerkki siffan perjantain 3.8. viesteistä aamupäivältä.

Minusta sinä suuntaat moitteet nyt hieman väärään suuntaan, sillä nimimerkki siffan tarkoituksella provosoiva ja yksikertaistava väite aloitti tämän keskustelun. Mielestäni hän olisi voinut lähestyä asiaa hieman pohdiskelevammin, sen sijaan, että hän julisti pelkkää Ormon totuutta ilman vaihtoehtoja.

 

[LaTe_Show]

Ja tohdin olla aivan varma, että barcelonalainen junnu on pallon kanssa ainakin 33% - ja varmaan ylikin - enemmän ikävuosina 4-12 kuin honkalainen junnu. Yksin jo sääolosuhteet johtavat tuohon eroon. Kosketus palloon on saatava tietylle tasolle kuntoon ennen 12. ikävuotta. Se sanelee sitten reunaehtoja, mihin asti vaikkapa aivan huippuvalmennuksella jossain akatemia-iässä voidaan päästä.

Asiallisiin viesteihin ja keskusteluun on huomattavasti mukavampaa vastata.

Tässä eräs näkemys missä mennään (AL 28.07):

Aki Virtanen että poika Miko Virtanen (huom: 12/13v) ovat havainneet, että suurimmat erot Suomen ja Englannin juniorijalkapllon välillä ovat tempossa ja asenteessa. -Kaikki yrittävät koko ajan täysiä. Harjoituksissa ei pelleillä oikeastaan yhtään.
...

Asenne-aro on näkynyt jalkapallomihen silmään selvästi. Teknisesti pelaajat eivät olet juurikaan edellä.

-Yli-ihmisiä ei ole tullut vastaan. Suomessa valmentaja joutuu aina valvomaan ja tsemppaamaan, jotta suorituksen tehdään hyvin. Britanniassa se tulee automaattisesti, Virtanen sanoo.

Ehkä näitä kosketuksia pallon tulisikin enemmän myös paremman valmennuksenkin avulla.

 

[Chilango]

Yllattaen Korjus & Huippu-urheilun muutos -ryhma ovat eri mielta Ormon ja Sihvosten kanssa.

Huippu-urheilun muutos | LAJIRAJAT ALAS, MONILAJISUUS YLÖS

Kumpaakohan uskoisi?

 

[Wäinö#16]

Lisäisitkö monipuolisuutta lasten harjoitteluun? Milloin ylipäätään olisi syytä aloittaa lapsena harjoittelu? Milloin olisi syytä mennä seuraan? Onko lapsella ja perheillä niin paljon aikaa, että voisi ylipäätään harrastaa montaa eri lajia? Vai pitäisikö tehdä niin, että yhtä tai kahta lajia vuosi, ja sitten seuraavana vuonna vaihtaa tilalle pari uutta lajia? Kuka tekee päätöksen, mihin lajiin vaihdeltaan? Onko aina vaihdettava lajia, kun lapsi/nuori niin haluaa? Ja sitten jossain kohtaa - missä iässä? - lapsi tekee oman lajivalinnan? Onko sinulla ajatusta, miten huippu-urheilun pohja tulisi järjestää? Miten perustelet väitteesi - jos sellaista on? -, että tällainen "kevyempi" alku mahdollistaa perustan huippu-urheilulle? Tarvitseeko Suomi ylipäätään menestyksekästä huippu-urheilua?

Nämä on niin laajoja kysymyksiä, että siihen on edes yhden perheen kokemusten perusteella hyvin vaikea vastata yleisellä tasolla. Senpä takia on perustettu huippu-urheilun työryhmä, jotta saadaan oikeaa ja tutkittua tietoa päätösten pohjaksi. Liian yksinkertaistetut johtopäätökset kuten Nuori-Suomi on urheilun suurin vihollinen ja sen takia on Suomi ei enää pärjää missään, tuskin johtaa mihinkään hyvään lopputulokseen.

Tuo on hyvä kysymys, että tarvitseeko Suomi ylipäätään menestyksekästä huippu-urheilua. Mielestäni kyllä, siinä mielessä, että motivoituneelle suomalaiselle tarjotaan mahdollisuus toteuttaa itseään, lahjakkuuttaan ja etsiä rajojaan. Ja olisi hienoa, jos "järjestelmä" pystyisi tukemaan yksilöä siinä, että panokset ja uhraukset osataan suunnata oikein, eikä niin, että parikymppisenä huomataan, että väärinhän tässä ollaan toimittu.

Sellaista ns. poliittista huippu-urheilua en kaipaa, että ihmiset on olemassa järjestelmää varten ja putken päästä sitten tipahtaa muutama olympiakulta. Toki nuori ja lapsi tarvitsee myös tukea, jos harjoittelu ei joskus maistu ja tekee mieli lopettaa tai vaihtaa lajia, mutta Sievismäinen lähes pakkomielteinen lajiin pakottaminen ei kuulosta terveeltä. Toki Suomi on vapaa maa ja eipä tuollaista vaikkapa nyt isän erikoisten haaveiden toteuttamista omien lasten kautta voida estääkään. Ja Janikin vakuutti tyytyväisyyttään Hesarin jutussa.

 

[Fordél]

Yllattaen Korjus & Huippu-urheilun muutos -ryhma ovat eri mielta Ormon ja Sihvosten kanssa.

Huippu-urheilun muutos | LAJIRAJAT ALAS, MONILAJISUUS YLÖS

Kumpaakohan uskoisi?

Hyvä esimerkki tästä on kaksinkertainen maailmanmestari ja tänään olympiakultaa voittanut Robert Harting, joka aloitti uransa käsipallolla, mutta siirtyi otteluun ja siitä vielä kiekkoon. Loppu on historiaa.

 

[ori]

Hyvä esimerkki tästä on kaksinkertainen maailmanmestari ja tänään olympiakultaa voittanut Robert Harting, joka aloitti uransa käsipallolla, mutta siirtyi otteluun ja siitä vielä kiekkoon. Loppu on historiaa.

Kuten myös Suomelle ensimmäisen olympiamitalin Lontoosta tuonut Tuuli Petäjä, joka pelasi JÄÄKIEKKOA 17 vuotiaaksi asti ja harrasti nuorempana myös useampaa muuta urheilulajia. Itse olen suurilta osin (ainakin tällä hetkellä) sitä mieltä että oikein toteutettuna monipuolisesta harrastamisesta on vain hyötyä. Sitten toki huippu-urheilussa pärjätäkseen on löydettävä jossain vaiheessa se oikea laji, ja tottakai siihen sitten tosissaan paneutua ja uhrata aikaa.

 

[siffa]

Hyvä esimerkki tästä on kaksinkertainen maailmanmestari ja tänään olympiakultaa voittanut Robert Harting, joka aloitti uransa käsipallolla, mutta siirtyi otteluun ja siitä vielä kiekkoon. Loppu on historiaa.

Tapio Korjus on olympiavoittaja keihäänheitossa, Robert Harting kiekonheitossa. Juha Mieto harrasti nuorena monipuolisesti mm. yleisurheilua ja keskittyi sitten myöhemmin hiihtoon. Tero Pitkämäki oli hyvä hiihtäjä juniorina, kunnes valitsi sitten lajikseen keihäänheiton. Nämä ovat lajeja, joissa monipuolisen urheilemisen harrastaminen nuorena on mahdollistanut myöhemmän lajivalinnan ja menestystä on tullut. Näitä urheilulajeja on hyvin paljon, joissa monipuolisesta nuorena urheilemisesta on hyötyä. Tuuli Petäjä on harrastanut myös monipuolisesti eri urheilulajeja, kunnes valitsi sitten purjehduksen päälajiksi hyvällä menestyksellä.

On paljon urheilulajeja, joissa kova kansainvälinen kilpailu ja lajin vaatima tekninen taito ja peruskestävyysominaisuudet on hankittava harrastamalla lajia systemaattisesti hyvin nuoresta alkaen. Otin esille suomalaisen uintivalmentajagurun, Kari Ormon, ajatuksia siitä, kuinka uinnissa Lontoon olympiakisoissa 16-20 vuotiaat uimarit voittivat jopa olympiakultaa. Ormo mainitsi yhdysvaltalaiset, kiinalaiset ja liettualasen olympiakultauimarit, jotka ovat aloittaneet systemaattisen harjoittelun 3-4 vuotiaina. Ormo oli itse 1970-luvun alun Pajulajden liikunnanohjaaja, opiskelija Jyväskylän liikuntatieteellisessä, toimi Työväen Urheiluseurojen Keskusliiton kestävyyslajien päävalmentajana. Sen jälkeen Ormo erikoistui uintivalmentajaksi ollen Helsingin Työväen Uimareiden päävalmentajana ja pitkäaikaisena Uimaliiton päävalmentajana. Ormo valittiin vuoden valmentajaksi 1994, jolloin Jani Sievinen ja Antti Kasvio olivat maailmanluokan uimareita. Ormoa ja Matti Kasviota (Antti Kasvion isää) yhdisti Helsingin Työväen Uimarit, jonka jäsenenä Kasvio teki merkittävän uintiuran. Puuseppä Esa Sievinen mietiskeli, mitä alkaisi tehdä poikansa kanssa yhdessä ja päätyi uintiin, kun Jani oli 4-vuotias. Sievisten ja Ormon yhteistyö alkoi, koska puuseppä halusi saada valmennusohjeita uinnin ammattivalmentajalta. Sievinen mieltyi Ormon valmennussysteemiin, jossa hyvin nuorena aloitetaan uinnin taidon ja peruskestävyyden hankkiminen. Ormo oli tietoni mukaan TUK:n ja HTU:n päävalmentajana taas hankkinut arvokasta uintivalmennustietoa mm. Itä-Saksasta. Puuseppä Sievinen aloitti poikansa kanssa uinnin systemaattisen (tavoitteena maailman huippu) harrastamisen, kun Jani oli 4-vuotias. Tahti kiihtyi ja isä/poika-pari viettikin uinnin parissa 6-vuotiaasta asti jokaisen päivän 10 vuoden ajan.

Olen ihmetellyt, kun täällä päivitellään Ormon, Sievisen ja Kasvion harjoitusmetodeja perustuen lapsena oppimiseen. Yksikään lapsi ei valitsi 3-4-vuotiaina omaa urheilulajia, vaan vanhemmat, usein isä, tekevät valinnan ja ohjaavat lapsensa urheilulajin pariin. Pakottaminen ei länsimaissa onnistu eikä varsinkaan tuo tulosta, mutta vahva ohjaaminen ja innostaminen ja motivoiminen mahdollistavat aina joskus näitä menestystarinoita, joita esim. Lontoon olympialaisten uinnissa on saatu seurata. Kansainvälisesti kovasti kilpailluissa taito- + kestävyyslajeissa ei menestystä tule kuin Ormon jo 1970-luvulla viitoittamalla tiellä. Jääkiekko on laji, jossa varhaisesta aloittamisesta on vain hyötyä, kilpailu kiristyy koko ajan, mutta johonkin uinnin, voimistelun, taitoluistelun, jalkapallon, koripallon, tenniksen, pöytätenniksen, sulkapallon yms. lajien vaatimuksiin on vielä matkaa johtuen siitä, että jääkiekko on pieni laji maailmalla.

 

[Fordél]

Yksikään lapsi ei valitsi 3-4-vuotiaina omaa urheilulajia, vaan vanhemmat, usein isä, tekevät valinnan ja ohjaavat lapsensa urheilulajin pariin.

Lopullinen päätös on yleensä aina lapsella (poikkeuksiakin valitettavasti on), joten kyllä voidaan sanoa, että lapsi valitsee urheilulajinsa. Toki vanhemmat niitä ehdottelee, mutta lapsi tekee valinnan hotsittaako vai ei. Itsellä on lähipiirissä paljon tuon ikäisiä lapsia, jotka ovat kokeilleet monia eri lajia ja pallo on heitetty aina lapselle: hän päättää.

Ja on se kumma, että näiden taitolajien huippumme ovat harrastaneet monipuolisesti eri lajeja nuorena kuten esimerkiksi Teemu Selänne, Jari Litmanen, Saku Koivu, Mikael Granlund, Jussi Jokinen, Laura Lepistö tai kestävyyslajeista esimerkiksi Hanna-Maria Seppälä tai Matti Heikkinen. Huipulle on päästy vaikka ovat nuorena harrastaneet monipuolisesti. Vai voisiko se olla vaikka etu huipulle pääsyssä? Kenties. Jokainen kulkee oman polkunsa ja se mikä sopii toiselle, ei välttämättä sovi toiselle.

 

[Watson]

Kuten myös Suomelle ensimmäisen olympiamitalin Lontoosta tuonut Tuuli Petäjä, joka pelasi JÄÄKIEKKOA 17 vuotiaaksi asti ja harrasti nuorempana myös useampaa muuta urheilulajia. Itse olen suurilta osin (ainakin tällä hetkellä) sitä mieltä että oikein toteutettuna monipuolisesta harrastamisesta on vain hyötyä. Sitten toki huippu-urheilussa pärjätäkseen on löydettävä jossain vaiheessa se oikea laji, ja tottakai siihen sitten tosissaan paneutua ja uhrata aikaa.

Lajeja ei voi verrata keskenään. Hyvin monessa lajissa, lähinnä yksilöurheilun puolella, monipuolisesta harjoittelusta on pelkästään hyötyä. Sen sijaan esimerkiksi palloilupuolella maailman huipuksi ei käytännössä voi enää päästä ellei harjoitella systemaattisesti pienestä pitäen. 13-vuotiaana aloitettu futisharjoittelu ei nykytasolla vie enää huipulle, vaikka koordinaatio- ja nopeusominaisuudet olisivat kuinka huippuluokkaa ja yleisurheilukentällä tai hiihtoladulla olisi vietetty tuhansia tunteja.

Toki taas esimerkiksi eri palloilulajien harrastaminen tukee toisiaan varsinkin ihan tenavilla. Oman näkemyksen perusteella nämä monen palloilulajin harrastajat on usein pelisilmältään selvästi parempia kuin yhden lajin tahkoajat. Toki näillä on yleensä myös motivaatiota enemmän.

Itse olisin valmis allekirjoittamaan sen että palloilulajeissakin erikoistuminen pitäisi tulla viimeistään siinä 10 ikävuoden tienoilla, jos ihan huipulle haluaa. Yleensä tämä tosin tapahtuu jo luonnostaan, oman pojan kaveripiirissä on 8 vuotiaita nappuloita jotka käytännössä joutuvat jo talvisaikaan valitsemaan jääkiekon, koska treenejä on neljät viikossa ja vielä pelit päälle. Toki harjoittelu näyttää olevan monipuolista, sisältäen esim. painia, kehonhallintaa, yms. Siinä ei silti ole enää futishalliin asiaa vaikka kuinka haluaisi, kun jossain välissä pitää silti tehdä läksyt ja kavereidenkin kanssa pitäisi ennättää leikkiä.

 

[Fordél]

Toki taas esimerkiksi eri palloilulajien harrastaminen tukee toisiaan varsinkin ihan tenavilla. Oman näkemyksen perusteella nämä monen palloilulajin harrastajat on usein pelisilmältään selvästi parempia kuin yhden lajin tahkoajat. Toki näillä on yleensä myös motivaatiota enemmän.

Oma havaintoni tukee tätä. Ne joilla on esim. lätkän lisäksi taustalla esim. futista tai salibandya, ovat peliymmärrykseltään yhden lajin tahkoajia edellä. He ymmärtävät pelin lainalaisuudet muita nopeammin ja osaavat pelata peliä osana joukkuetta eikä vain päättömästi koohota päästä päähän. Sitten jos pakettiin kuuluu vielä esim. voimistelua tai yleisurheilua niin koordinaatiokyky ja kehonhallinta ovat myös parempia, jolloin erilaisten suoritteiden tekeminen omaksutaan nopeammin.

 

[TosiFani]

...Olen ihmetellyt, kun täällä päivitellään Ormon, Sievisen ja Kasvion harjoitusmetodeja perustuen lapsena oppimiseen. Yksikään lapsi ei valitsi 3-4-vuotiaina omaa urheilulajia, vaan vanhemmat, usein isä, tekevät valinnan ja ohjaavat lapsensa urheilulajin pariin. Pakottaminen ei länsimaissa onnistu eikä varsinkaan tuo tulosta, mutta vahva ohjaaminen ja innostaminen ja motivoiminen mahdollistavat aina joskus näitä menestystarinoita, joita esim. Lontoon olympialaisten uinnissa on saatu seurata. Kansainvälisesti kovasti kilpailluissa taito- + kestävyyslajeissa ei menestystä tule kuin Ormon jo 1970-luvulla viitoittamalla tiellä. Jääkiekko on laji, jossa varhaisesta aloittamisesta on vain hyötyä, kilpailu kiristyy koko ajan, mutta johonkin uinnin, voimistelun, taitoluistelun, jalkapallon, koripallon, tenniksen, pöytätenniksen, sulkapallon yms. lajien vaatimuksiin on vielä matkaa johtuen siitä, että jääkiekko on pieni laji maailmalla.

Älä siffa nyt kiertele haluamaasi linjaa kuin kissa kuumaa puuroa. Sinä haluat Suomeen kiinalaisen systeemin, jossa aikuiset määräävät lapset harjoittelemaan systemaattisesti. On ihan naurettavaa väännellä termejä, pakottaminen ei onnistu, mutta vahva ohjaaminen, innostaminen ja motivoiminen onnistuu??!! Puhu selkeästi, niin keskustelu on helpompaa. Systemaattinen, tavoitteellinen harjoittelu tarkoittaa joissain tilanteissa lapsen pakottamista, kun pikkulapsi haluaisi jäädä kotiin katsomaan Pikku Kakkosta, isä pakottaa hänet uimaan.

Minä itseasiassa olen erimieltä Ormon kanssa, sillä kestävyys ja voima kehittyvät vielä yli 60 vuotiaana. Pikkulapsena on tärkeinä kehittää taitoa, motoriikkaa, koska tämän osa-alueen oppiminen tapahtuu parhaiten kymmenen ikävuoden molemmin puolin. Minusta kilometrien uiminen peruskestävyyden takia on tuolloin toissijainen juttu, laadukas tekniikkaharjoittelu on tärkeintä. Ja motoriikkaa, silmä-käsi koordinaatioita jne. voi kehittää monipuolisella harrastamisella, ei se vaadi puuduttavaa yhden lajin harrastamista tai edes toistuvia seuraharjoituksia.

P. Sihvonen kehuskelee täällä kavereidensa, Nummelinin ja Koivun kentän jäädytys talkoilla, millä ei ole mitään tekemistä sinun edustaman linjan kanssa. Katsoin MM-kisojen aikaan esittelyn P. Nummelinista, jossa isä kertoi että poika meni Koivun pyynnöstä TPS:n B-junnuihin pelaamaan, koska oli pudonnut jalkapallon maajoukkueesta. Miten tämä tukee yhden lajin harrastamista ja pakottamista? Isät, Koivu ja Nummelin, mahdollistivat poikien harrastamisen tekemällä kentän.

 

[eagle]

Oma havaintoni tukee tätä. Ne joilla on esim. lätkän lisäksi taustalla esim. futista tai salibandya, ovat peliymmärrykseltään yhden lajin tahkoajia edellä. He ymmärtävät pelin lainalaisuudet muita nopeammin ja osaavat pelata peliä osana joukkuetta eikä vain päättömästi koohota päästä päähän. Sitten jos pakettiin kuuluu vielä esim. voimistelua tai yleisurheilua niin koordinaatiokyky ja kehonhallinta ovat myös parempia, jolloin erilaisten suoritteiden tekeminen omaksutaan nopeammin.

Itse uskon että merkittävin tekijä tässä on se, että pojat(tai tytöt) ovat oppineet eri lajeissa ratkaisemaan erilaisia tilanteita. Pelikäsityshän on yksinkertaisimmillaan sitä että mietitään "miten ratkaisen tilanteen A, kun pelaajat ovat kentällä noissa asemissa". Tämä korostuu jos siinä tietyssä lajissa harjoittelu on vain sellaista "drillimäistä".

 

[msg]

Kyllä pakottamallakin pääsee ihan maailman ehdottomalle huipulle. Kysykää vaikka Agassin isiltä... Ja taisi Venuksen ja Serenakin faija päättää tehdä lapsistaan tennishuippuja?

Resurssit kannattaisi minusta suunnata kaiken maailman humujen ja komiteoiden sijaan pienten lasten vanhempien suuntaan. Päiväkoti-ikäisten lasten vanhempien tulisi tajuta, että heillä voi olla turvaistuimessaan potentiaalinen kultamitalisti tai NHL-kiekkoilija. Tarvitsemme uusia esasievisiä, jotka oman uransa ja avioliittonsakin uhraten panostavat tuottaakseen sohvalla makaaville menestysmetsästäjille elämyksiä.

Oikeastaan tarvittava raha pitäisi käydä keräämässä sieltä sohvalta, kotikisastudioista ja sporttibaareista, sillä sinnehän tätä viihdettä tehdään.

 

[P.Sihvonen]

Lajeja ei voi verrata keskenään. Hyvin monessa lajissa, lähinnä yksilöurheilun puolella, monipuolisesta harjoittelusta on pelkästään hyötyä. Sen sijaan esimerkiksi palloilupuolella maailman huipuksi ei käytännössä voi enää päästä ellei harjoitella systemaattisesti pienestä pitäen. 13-vuotiaana aloitettu futisharjoittelu ei nykytasolla vie enää huipulle, vaikka koordinaatio- ja nopeusominaisuudet olisivat kuinka huippuluokkaa ja yleisurheilukentällä tai hiihtoladulla olisi vietetty tuhansia tunteja.

Toki taas esimerkiksi eri palloilulajien harrastaminen tukee toisiaan varsinkin ihan tenavilla. Oman näkemyksen perusteella nämä monen palloilulajin harrastajat on usein pelisilmältään selvästi parempia kuin yhden lajin tahkoajat. Toki näillä on yleensä myös motivaatiota enemmän.

Itse olisin valmis allekirjoittamaan sen että palloilulajeissakin erikoistuminen pitäisi tulla viimeistään siinä 10 ikävuoden tienoilla, jos ihan huipulle haluaa. Yleensä tämä tosin tapahtuu jo luonnostaan, oman pojan kaveripiirissä on 8 vuotiaita nappuloita jotka käytännössä joutuvat jo talvisaikaan valitsemaan jääkiekon, koska treenejä on neljät viikossa ja vielä pelit päälle. Toki harjoittelu näyttää olevan monipuolista, sisältäen esim. painia, kehonhallintaa, yms. Siinä ei silti ole enää futishalliin asiaa vaikka kuinka haluaisi, kun jossain välissä pitää silti tehdä läksyt ja kavereidenkin kanssa pitäisi ennättää leikkiä.

Tässä Watsonin tekstissä on se hyvä pointti, että tuodaan esiin se, että esimerkiksi lätkäjoukkueissa harjoitellaan nykyään hyvin monipuolista oheistreeniä jo pienissä pojissa.
Johtava