Nuori Suomi ry

[Kirjoittelija]

yläkoulussa vastaavat luvut ovat 30/6.

Eli kuusituntiset päivät muuttuisivat kahdeksantuntisiksi pakollisten liikuntakerhojen myötä. Millaisella harrastuksella noista saisi muuten vapautuksen? Jos on vaikkapa kahdet treenit samana päivänä, pitääkö silti osallistua myös koululiikuntaan?

Minusta tuo ehdotuksesi on melkoista haihattelua. Minä en usko, että kovin suurella osalla lasten perheistä on haluja tuollaiseen systeemiin. Liikuntaa arvostavissa perheissä urheillaan muutenkin, ja muilla taas on toiset preferenssit. Jotkut tykkäävät siitä, että lapsi lukee läksyjä tuntikaupalla, ja jonkun mielestä taas saippuasarjojen tapittaminen ja Seiskan lukeminen on ihan jees.

 

[LaTe_Show]

Minusta tuo ehdotuksesi on melkoista haihattelua. Minä en usko, että kovin suurella osalla lasten perheistä on haluja tuollaiseen systeemiin.

Itse olen taas sitä mieltä, että tuo voisi hyvinkin toiminta ihan sen vuoksi että nykyisellä iltapäivätoiminnalla on kova kysyntä. Kun puhutaan alakouluikäisistä niin, koulupäivät nyt ovat mitä ovatkin mutta perheen arkea "rajoittaa" vanhempien työajat. Monessa perheessä se pienen lapsen koulu loppuu 12-13 ja liian moni joutuu olemaan yksin kotona monen tunnin ajan, kun odottavat vanhempien kotiintuloa 16-17.

Minun puolesta se voisi vaikka jatkua ihan iltapäivätoiminta nimelläkin, mutta siten että paikalliset urheiluseurat aktiivisesti osallistuisivat tähän säännöllisen epäsäännöllisesti, esimerkiksi näyttämällä niitä omia lajia ja sitä kautta promotoimassa myös hieman tuntemattomia lajia lapsille.

Edelleenkin alakouluikäisillä lapsilla olisi helposti enemmän aikaa/tunteja esimerkiksi liikunnan tai taideopintojen lisäämiseen. Valitettavasti isoin ongelma on raha.

 

[Kirjoittelija]

Edelleenkin alakouluikäisillä lapsilla olisi helposti enemmän aikaa/tunteja esimerkiksi liikunnan tai taideopintojen lisäämiseen. Valitettavasti isoin ongelma on raha.

Ala-asteella mielestäni tuo onkin paljon realistisempi ajatus. Siellä olisi aikaa käytettävissä enemmän, eivätkä 8-vuotiaat ole vielä sellaisia asennevammaisia vempuloita kuin yläasteteinit.

 

[Pekkis]

Näinhän on tunnetusti esim. suomalaisten NHL-jääkiekkilijoiden suhteen, kun viettävät kesää Suomessa ja pelaavat tennistä.

Bermuda-turnauksen perusteella voisi olettaa, että jotain muutakin nämä monien jumaloimat NHL-starbat kesäisin tekevät...? "Bongaa liigakiekkoilija"-ketju taasen kertoo mikä on kotimaisen kiekkoilijan asenne mielestäni melko tärkeään kauteen valmistavaan harjoittelujaksoon.

Oli ilo osallistua taannoin erään urheilugurun pitämään luentoon. Aiheena lasten ja nuorten harjoittelu. Tässä ketjussa monta kertaa esille tullut jalkapallo/jääkiekko-yhdistelmä tuli luennolla esille "varoittavana esimerkkinä".

Kaksi toisiaan lähellä olevaa lajia ei takaa riittävän monipuolista pohjaa jatkossa kovenevalle harjoittelulle. Kertoi tutkimustuloksista 90-luvulta, jossa tutkittiin urheilulukiolaisten kuntoa. Jopa 80 %:lla oppilaista oli peruskunto niin huono, että oman lajin ohessa tehtävä aerobinen verryttely ei ollut juosten edes mahdollista. Kestävyysurheilijat olivat sitten se 20% oppilaista.

Jos peruskestävyyttä ei lapsesta asti harjoiteta, niin ei tarvitse hirveästi ihmetellä, miksi niin moni lopettaa siinä vaiheessa kun se totinen työnteko aloitetaan. Perusedellytyksiä varsinaiselle harjoittelulle ei elimistöllä ole.

Olen saanut läheltä seurata, kun jääkiekkopojat saapuvat kauden loputtua jalkapallon pariin. Kunto pitäisi kaiken järjen mukaan olla ihan tapissa, mutta jossain vaiheessa kautta on taatusti tehty jotain väärin.

 

[P.Sihvonen]

Keskustelun taso laskee

Vanhempien tulee viedä lapsia urheilemaan ja touhuta heidän kanssaan, mutta jättää valmentajille se valmentaminen ja lajin valinta.

Tämä on jo valitettavan paksua ja karkaa realismista. Jättää valmentajille lajin valinta!? Eihän valmentajat ole tehneet koskaan lajin valintaa eivätkä koskaan tule tekemäänkään! On valitettavaa, että hienon keskustelun taso putoaa, kun tällaista suolletaan tänne.
Johtava

 

[TosiFani]

...Minusta tuo ehdotuksesi on melkoista haihattelua. Minä en usko, että kovin suurella osalla lasten perheistä on haluja tuollaiseen systeemiin. Liikuntaa arvostavissa perheissä urheillaan muutenkin, ja muilla taas on toiset preferenssit. Jotkut tykkäävät siitä, että lapsi lukee läksyjä tuntikaupalla, ja jonkun mielestä taas saippuasarjojen tapittaminen ja Seiskan lukeminen on ihan jees.

Ehdotus on haihattelua, sillä poliittista tahtoa ei tule löytymään, sinun kaltaisia muutosvastaisia ihmisiä on myös päättäjissä. Ja kuten sanoin aikaisemmin, ongelmaperheitä on aina. Se, että sinä olet pinnannut koulusta ja katselet saippuasarjoja, ei tarkoita sitä että kaikki perheet olisivat samanlaisia. Valtaosa perheistä hoitaa asiansa hyvin.

Ja yläkoulussa on muuten viikossa 30 * 45 minuuttia opetusta eli 22,5 tuntia. Mikäli tähän lisättäisiin vaikka 5 tuntia viikossa pakollista urheilukerhoa, urakka ei olisi mahdoton.

 

[msg]

Suosittelisin ennemmin pakollisia matematiikka ja kielikerhoja. Ja sitten tietty pakollinen musiikkikerho ja kuvaamataidekerho unohtamatta pakollista shakkikerhoa.

Ja tokihan Suomesta löytyy jokaiseen kouluun tarpeellinen määrä valmentajia, joilla ei ole aamuisin ja iltapäivisin mitään muuta tekemistä. Itse pakottaisin ADHD-Seppäsen ainakin näihin hommiin, niin saataisiin poika edes pariksi tunniksi pois Twitteristä.

 

[Kirjoittelija]

Se, että sinä olet pinnannut koulusta ja katselet saippuasarjoja, ei tarkoita sitä että kaikki perheet olisivat samanlaisia.

Mistä vedit sellaisen johtopäätöksen, että katselen saippuasarjoja? Pitkän matikan ja ruotsin tunneilta tosiaan lintsasin lukiossa paljon, molemmista kirjoitin E:n. Onko se kovastikin paljon parempi, jos on joka oppitunnilla paikalla ja kirjoittaa vaikkapa C:n?

 

[TosiFani]

Tämä on jo valitettavan paksua ja karkaa realismista. Jättää valmentajille lajin valinta!? Eihän valmentajat ole tehneet koskaan lajin valintaa eivätkä koskaan tule tekemäänkään! On valitettavaa, että hienon keskustelun taso putoaa, kun tällaista suolletaan tänne.
Johtava

Miten niin? Karrikoitu esimerkki:

Halonhakkaaja isä on päättänyt, että hänen pojastaan tulee koripalloilija ja aloittanut tähän tähtäävän systemaattisen, tavoitteellisen harjoittelun neljä vuotiaana. Poika on nopea, mutta ennusteen mukaan pituus jää 165 cm paikkeille. Valmentajan mielestä pojan kannattaisi ryhtyä nopeusominaisuuksien takia pikajuoksijaksi, mutta isän päätöksen mukaan poika pelaa koripalloa.

Vanhempien tehtävä on viedä lapsiaan harrastuksiin ja ensi sijaisesti kuunnella lapsen mieltymiksiä. Valmentajat sitten kertovat mitkä ovat lapsen vahvuuksia, mihin lajiin kannattaisi keskittyä. Ethän sinäkään kertonut sille kapellimestarille tyttäresi paikkaa orkesterissa*?

Juurihan sinä jossain blogissa, että vanhempien tehtävä on toimia tukijoina. Olen tässä kohtaa täysin samaa mieltä kanssasi. Ollessani aikanaan joukkueenjohtajana, ilmoitin vanhemmille, että vanhempienpalavereissa ei keskustella mistään mikä liittyy valmentamiseen tai peluuttamiseen.

 

[msg]

Ei taitaisi johtavaksi itseään kutsuva malttaa olla sekaantumatta valmennukseen, jos valmennus päättäisi peluuttaa Nuori Suomi -meningillä tai jos harjoituksien suunnittelusta vastaisi eräs tällä palstalla haukkumasi nimimerkki...

 

[P.Sihvonen]

Miten niin? Karrikoitu esimerkki:

Halonhakkaaja isä on päättänyt, että hänen pojastaan tulee koripalloilija ja aloittanut tähän tähtäävän systemaattisen, tavoitteellisen harjoittelun neljä vuotiaana. Poika on nopea, mutta ennusteen mukaan pituus jää 165 cm paikkeille. Valmentajan mielestä pojan kannattaisi ryhtyä nopeusominaisuuksien takia pikajuoksijaksi, mutta isän päätöksen mukaan poika pelaa koripalloa.

Vanhempien tehtävä on viedä lapsiaan harrastuksiin ja ensi sijaisesti kuunnella lapsen mieltymiksiä. Valmentajat sitten kertovat mitkä ovat lapsen vahvuuksia, mihin lajiin kannattaisi keskittyä. Ethän sinäkään kertonut sille kapellimestarille tyttäresi paikkaa orkesterissa*?

Juurihan sinä jossain blogissa, että vanhempien tehtävä on toimia tukijoina. Olen tässä kohtaa täysin samaa mieltä kanssasi. Ollessani aikanaan joukkueenjohtajana, ilmoitin vanhemmille, että vanhempienpalavereissa ei keskustella mistään mikä liittyy valmentamiseen tai peluuttamiseen.

Sinä kirjoitit, että valmentajien pitää tehdä lajin valinta. Jos oikeasti olet sitä mieltä, niin evääsi käydä tätä keskustelua ovat loppu. Valitettavasti. Kuten sanoin, valmentajat eivät ole tehneet eivätkä tule tekemään lajin valintaa. Tietenkään.
Johtava

 

[P.Sihvonen]

Ei taitaisi johtavaksi itseään kutsuva malttaa olla sekaantumatta valmennukseen, jos valmennus päättäisi peluuttaa Nuori Suomi -meningillä tai jos harjoituksien suunnittelusta vastaisi eräs tällä palstalla haukkumasi nimimerkki...

En tietenkään sekaantuisi. Ei valmentaja voi eikä saakaan valmentaa muuta kuin parhaan näkemyksensä mukaan. Sekaantuminen ei parantaisi vaan huonontaisi tilannetta.
Johtava
PS. Pieni kevennys loppuun: Sinulla kun lukee tuossa lopussa, että "Meidän peli - tunnelman tappaja", niin muistutan vain siitä, mikä oli tunnelma torilla, kun Meidän Pelillä Leijonat voitti maailmanmestaruuden. ;)

 

[TosiFani]

Sinä kirjoitit, että valmentajien pitää tehdä lajin valinta. Jos oikeasti olet sitä mieltä, niin evääsi käydä tätä keskustelua ovat loppu. Valitettavasti. Kuten sanoin, valmentajat eivät ole tehneet eivätkä tule tekemään lajin valintaa. Tietenkään.
Johtava

Ehkä me puhumme eri asioista, sinä siitä mihin lajiin isä lapsensa vie ja minä siitä mihin lajiin lapsen lahjakkuus viittaa. On ihan selvää, että neljä vuotiaana vanhemmat tekevät päätöksen lapsen toiminnasta. Mutta kun tätä systemaattista, tavoitteellista harjoittelua on tarpeeksi takana, valmentaja tekee nämä päätökset. Valmentaja pudottaa pelaajia jääkiekkojoukkueesta, mikäli hän katsoo tämän tarpeelliseksi.

Se, että vanhemmat eivät usko valmentajaa, ei ole mitenkään ennen kuulumatonta. Satakunnassa perustettiin muutama vuosi sitten uusi jääkiekkoseura tästä syystä.

 

[Kirjoittelija]

En tietenkään sekaantuisi. Ei valmentaja voi eikä saakaan valmentaa muuta kuin parhaan näkemyksensä mukaan. Sekaantuminen ei parantaisi vaan huonontaisi tilannetta.

Miten se käytännössä muuten ihan absoluuttisella huipulla olleilta onnistuu, että ollaan puuttumatta valmennukseen? Siis jos vaikkapa jonkun Litti Litmasen tai Selänteen Teukan muksujen valmentaja opettaa lapsia aivan väärin, niin pitävätkö herrat vain suunsa kiinni ja sanovat vielä kotonakin, että "joo, tee niin vain kun koutsi käskee".

Esim. Walter Gretzky käsittääkseni puuttui aika radikaalisti poikansa valmennukseen opettamalla tälle, että älä mene sinne missä kiekko on, vaan mene sinne mihin kiekko on menossa.

 

[P.Sihvonen]

Ehkä me puhumme eri asioista, sinä siitä mihin lajiin isä lapsensa vie ja minä siitä mihin lajiin lapsen lahjakkuus viittaa. On ihan selvää, että neljä vuotiaana vanhemmat tekevät päätöksen lapsen toiminnasta. Mutta kun tätä systemaattista, tavoitteellista harjoittelua on tarpeeksi takana, valmentaja tekee nämä päätökset. Valmentaja pudottaa pelaajia jääkiekkojoukkueesta, mikäli hän katsoo tämän tarpeelliseksi.

Se, että vanhemmat eivät usko valmentajaa, ei ole mitenkään ennen kuulumatonta. Satakunnassa perustettiin muutama vuosi sitten uusi jääkiekkoseura tästä syystä.

Olet niin pihallla realismista, ettei mitään määrää. Eivät valmentajat ole Suomessa tehneet urheilijoiden lajivalintoja eivätkä tee! Lajivalinnan tekee urheilija itse vanhempana ja liki poikkeuksetta vanhemmat lapsuudessa. Ja kun valmentaja pudottaa pelaajan joukkueesta, ei se ole lajin valinta! Esimerkiksi tällä palstalla kirjoittavista valmentajista yksikään ei ole tehnyt yhdenkään urheilijan lajivalintaa.
Johtava

 

[P.Sihvonen]

Miten se käytännössä muuten ihan absoluuttisella huipulla olleilta onnistuu, että ollaan puuttumatta valmennukseen? Siis jos vaikkapa jonkun Litti Litmasen tai Selänteen Teukan muksujen valmentaja opettaa lapsia aivan väärin, niin pitävätkö herrat vain suunsa kiinni ja sanovat vielä kotonakin, että "joo, tee niin vain kun koutsi käskee".

Esim. Walter Gretzky käsittääkseni puuttui aika radikaalisti poikansa valmennukseen opettamalla tälle, että älä mene sinne missä kiekko on, vaan mene sinne mihin kiekko on menossa.

Näkisin tämän niin, valistuneet isät vievät lapsensa valmennukseen, jonka tietävät ennalta hyväksi. Ja lisäksi on hieman eri asia antaa kotona lapselleen pieniä vinkkejä - se on ok - kuin alkaa julkisesti vaatia vaikkapa peluutukseen muutoksia.
Johtava

 

[TosiFani]

Olet niin pihallla realismista, ettei mitään määrää. Eivät valmentajat ole Suomessa tehneet urheilijoiden lajivalintoja eivätkä tee! Lajivalinnan tekee urheilija itse vanhempana ja liki poikkeuksetta vanhemmat lapsuudessa. Ja kun valmentaja pudottaa pelaajan joukkueesta, ei se ole lajin valinta! Esimerkiksi tällä palstalla kirjoittavista valmentajista yksikään ei ole tehnyt yhdenkään urheilijan lajivalintaa.
Johtava

Ok, olen kanssasi samaa mieltä näistä asioista, ilmaisin itseni epäselvästi. Toisin kuin sinä, minä kannatan monipuolisuutta liikunnassa ja tällöin eri valmentajilta voi tulla viestiä lapsen lahjakkuudesta. Tällöin vanhemmat voivat ottaa tämän informaation huomioon valitessaan lajia, mutta olet oikeassa vanhemmat ja nuori tekevät lopullisen valinnan.

 

[Kirjoittelija]

Ja lisäksi on hieman eri asia antaa kotona lapselleen pieniä vinkkejä - se on ok - kuin alkaa julkisesti vaatia vaikkapa peluutukseen muutoksia.
Johtava

Samaisen Walter Gretzkyn pojan joukkuekaverien vanhemmathan muuten kellottivat peliaikoja matseissa innokkaasti. Heitä hieman närästi se, että joku paukuttaa satoja maaleja kaudessa.

 

[P.Sihvonen]

Joo :)

Samaisen Walter Gretzkyn pojan joukkuekaverien vanhemmathan muuten kellottivat peliaikoja matseissa innokkaasti. Heitä hieman närästi se, että joku paukuttaa satoja maaleja kaudessa.

Niinhän se meni.

Meillä ei ole tuota vaaraa ollut, koska peliaika jaettiin idioottimaisesti ja urheilun idean vastaisesti tasan Nuori Suomi -hengessä Kaikki pelaa -tyyliin.

Johtava

 

[Keltainen Jaffa]

Viikon palstatauon jälkeen täällä on näemmä keskustelu järkevöitynemään päin alun Kiinasyytöksien jälkeen.

Pakko on sanoa SM-tason ampumaurheilijataustalla, että 3-4 -vuotiaana lopullisen lajivalinnan tekeminen on aivan liian aikaista. Silloin pitäisi vasta alkaa metsästämään oikeaa lajia, johon löytyy ensisijaisesti junnulla motivaatiota, ja vanhemmilla mahdollisuuksia tukemiseen. Tässä vaiheessa monipuolisuus on hyve. Vielä tarkennuksena: 3-4 -vuotiaan urheilulajien metsästys otetaan leikkipohjalta.

Joskus 5-6 -vuotiaana sitten hieman säännöllisempää ja totisempaa muutaman lajin harrastamista, ja tällöin se lopullinen lajivalinta alkaa selkiytymään.

Lopullinen päälajin lajivalinta sitten 7-10 -vuotiaana, ja tällöin vielä sivulajeja voi olla paljonkin. Tuon iän jälkeen sivulajien karsinta muutamaan tukilajiin. Tällaista junnun urheilukasvatusta minä suosisin.

Eli Korjuksen tai Kanadan järjestelmien mainitsema päälajin valinta 12-vuotiaana on minun mielestäni liian myöhään, jos pyritään huipulle.

********

Itsehän en tuollaista polkua käynyt, vaan olen "Isi pakottaa"-järjestelmän, tai niin kuin siffa sanoisi, "Isi vahvasti ohjaa"-järjestelmän tuote, ja varoittava esimerkki.

Aloitin siis ammunnan systemaattisen harjoittelun 5-6-vuotiaana ja pitkäaikaisia sivulajeja ei ollut. "Isi pakottaa" ei missään vaiheessa junnuikäisenä riittänyt motivoimaan tarpeeksi. Harjoittelua oli riittävästi, mutta suuret määrät eivät riittäneet kompensoimaan laatuvajetta, joka tuli omasta, vääränlaisesta motivaatiosta.

Vasta kun luovutin, ja aloin kokeilla tosissani myös muita lajeja, sain oikeasti motivaatiota urheilla. Isi vähän varoitteli, että mitä nyrkkeilyharjoitukset 2-3 -kertaa viikossa tekevätkään päälajille. No, ne tekivät loppuviimeksi pelkkää hyvää. Nimittäin vuosien saatossa nämä aikaasyövät, tosissani harrastamani sivulajit (mm. nyrkkeily, nettipokeri) opettivat minulle, että aivan sinne huipulle pääsen vain ja ainoastaan ammunnassa. Niinpä, auttamattoman myöhään, 20-vuotiaana, en enää harrastanut ammuntaa tosissani koska "Isi pakottaa", vaan koska "itse niin haluan". Ja siitä lähtien olen kehittynyt todella suurin harppauksin. Minä tähtään nykyään Suomen ennätyksiin tosissani, mutta pelkään, että "isi pakottaa" -vuosia on liian monta takana. Joku taisi jo mainita, että Jani Sievinen löysi oman motivaationsa 14-vuotiaana(ko?). Se on aivan liian myöhään 99% ihmisistä.

Päälajin valinta 3-4 -vuotiaana vanhempien toimesta saattaa siis tappaa lahjakkaan junnun ratkaisevan tärkeän oman motivaation juuri niiden vuosien ajaksi, jolloin rakennetaan vahvaa perustaa. Tai sitten liian aikainen valinta on väärä lahjoihin nähden, ja seurauksena on korkeintaan keskinkertainen ura. Kumpikin suuri ongelma ratkeaa, kun vanhempien opastuksella junnu saa itse löytää oman vahvan lajinsa 7-10 -vuotiaana. Eipähän jäisi jossittelun varaa.

Minä en halua Suomeen järjestelmää, joka tuottaa suurimmaksi osaksi itseni kaltaisia liian myöhään heränneitä urheilijoita, tai väärän lajivalinnan tehneitä keskinkertaisuuksia. Minä haluan järjestelmän, jossa urheilijat joko menestyvät tai epäonnistuvat omilla ehdoillaan. Jos se tarkoittaa muutamaa menetettyä olympiakultaa, niin sen kun haukutte pehmoksi.

Edit. P.Sihvoselle: Olen päätellyt, että näitä "Isi vahvasti ohjaa"-vuosia on sinullakin takana. Urheilijana minua kiinnostaa, pystytkö sanomaan, missä iässä ensimmäisen kerran pyrit täysin sataprosenttisella omalla halulla huipulle? Puhun siis todella vahvasta motivaatiosta, mitä vaaditaan menestykseen. Kysymys on vaikea ja henkilökohtainen, joten yksityisviesti, "En kommentoi" -hiljaisuus tai "Turpa kiinni" -viesti on täysin ok ja ymmärrän täysin. Ihan vain kanssaurheilijana kiinnostaa, ei niinkään ketjun aiheen takia.

 

[msg]

Näkisin tämän niin, valistuneet isät vievät lapsensa valmennukseen, jonka tietävät ennalta hyväksi.

Eli sinäkin olet tässä se maksava asiakas valitsemassa parasta palveluntarjoajaa.
Sitten kun Kerho palkkaa junioripäälliköksi Eero Lehden ja nimimerkki TosiFanin johtavaksi itseään kutsuvan pojan joukkueen valmentajaksi, niin taitaa maksava asiakas Sihvola vaihtaa 'tavarantoimittajaa'.

 

[eagle]

Jos peruskestävyyttä ei lapsesta asti harjoiteta, niin ei tarvitse hirveästi ihmetellä, miksi niin moni lopettaa siinä vaiheessa kun se totinen työnteko aloitetaan. Perusedellytyksiä varsinaiselle harjoittelulle ei elimistöllä ole.

Itse olen taas sitä mieltä, että joukkueharjoittelussa ei tulisi keskittyä lähes ollenkaan kestävyysharjoitteluun nuorten lasten osalta(6-10vuotiaat). Miksikö? Koska se harjoitteluaika pitäisi tehdä ihan muuta. Sen sijaan pojat pitäisi saada itse tekemään tuon eteen asioita ja tärkeimpänä harjoitusten pitäisi olla riittävän kova tempoisia AINA, että kestävyys kasvaa. Suomessa usein tehdään harjoitteet ihan käsijarrupohjassa ja/tai hyvin lyhyitä asioita. Esim. jalkapallon puolella jotain tekniikkaharjoitetta tehdään 1minsa, sitten levätään ja taas 1minsa, jne. Jossain Hollannissa vaikkapa samaa harjoitetta tehdään 5minsaa aivan älyttömällä temmolla tai jopa 10minuuttia. Sitten aivan pieni huili ja taas vedetään samaa settiä.

Kyllä se kestävyys kasvaa, jos harjoitellaan tarpeeksi kovaa ja usein. Siis sekä joukkueen harjoituksissa että omissa.

Itse en käynyt juniorina koskaan lenkillä, mutta peruskunto oli silti ~13vuotiaana sitä tasoa että juoksin cooperin 3300:n. Jos olisin tajunnut käydä niin olisi varmasti mennyt enemmänkin. Ei vaan ollut kukaan ohjaamassa omaa harjoitteluani käytännössä ollenkaan.

 

[P.Sihvonen]

Edit. P.Sihvoselle: Olen päätellyt, että näitä "Isi vahvasti ohjaa"-vuosia on sinullakin takana. Urheilijana minua kiinnostaa, pystytkö sanomaan, missä iässä ensimmäisen kerran pyrit täysin sataprosenttisella omalla halulla huipulle? Puhun siis todella vahvasta motivaatiosta, mitä vaaditaan menestykseen. Kysymys on vaikea ja henkilökohtainen, joten yksityisviesti, "En kommentoi" -hiljaisuus tai "Turpa kiinni" -viesti on täysin ok ja ymmärrän täysin. Ihan vain kanssaurheilijana kiinnostaa, ei niinkään ketjun aiheen takia.

Kysymys on mielenkiintoinen ja kiehtova. Vastaan sillä mielellä, että vastauksellani olisi merkitystä yli ja ohi minun tapaukseni, ikään kuin yleisempää merkitystä. Vastaan vielä tänään illalla.
Johtava

 

[siffa]

Kertaan jälleen kerran yhden asian tänne, vaikka minua on moitittu useaan kertaan siitä, että toistan samoja viestejä kyllästymiseen saakka, jotta asiani menisi perille.

Omassa perheessäni vanhempi poika teki ratkaisun lajivalinnasta. Itse olin suunnitellut viedä pojat Imatralla judosalille ja pesäpalloon, mitkä lajit olivat omia vahvoja urheilulajejani. Vanhempi pojistani oli samassa rappukäytävässä asuvan, saman ikäisen, Jyrkin kanssa päättäneet lähteä Imatran Ketterän jääkiekkotoimintaan mukaan. Epäilen, että syyllinen tähän valintaan oli myös Jyrkin isä, Yrjö, kovanluokan PaSa:n jääpallisti. Olin ollut kyllä aiemmin Yrjön apuna jäädyttämässä kerrostalon takapihalle ulkojäätä, jossa pojat opettelivat 4-vuoden iässä luistelemaan. Pojan halu oli niin kova, että tottakai tein hänen toiveensa mukaisesti. Lähdettiin siis Imatran Ketterän toimintaan mukaan ja nuorempi poika tuli heti jääkiekkoon myös mukaan ja sille tielle jäätiin jääkiekon pariin kuka tietää, miten pitkäksi ajaksi tästä eteenkin päin. Meidän perheessä ei edes ohjattu voimakkaasti poikia jääkiekon pariin. Ongelmana oli ennemminkin se, että poikia piti hakea alueen Jukolan ulkojäältä kotiin syömään ja kotiläksyjä tekemään. Tämän vuoksi en ymmärrä sitä, miten lapsi edes pystyttäisiin pakottamaan jonkun urheilulajin pariin edes pariksi vuodeksi. Asetimme poikien kanssa silloin kovan tavoitteen tulla joskus niin hyviksi jääkiekkoilijoiksi, että he tulisivat pelaamaan jonain päivänä ihannoimiemme Kettärän huippujääkiekkoilijoiden tavoin Imatran Ketterän miesjoukkueessa, mikä pelasi II-divisioonassa. Tavoite oli tosi kova ja silloin se tuntui maksimitavoitteelta. Jälkeenpäin voin todeta, että tavoitteemme toteutuivat moninkertaisesti. Tavoitteiden ylittyminen mahdollistui poikien valmentajien (Ketterässä ja Jokipojissa) ansiosta. Siihen aikaan parhaat pojat pelasivat tiukoissa otteluissa niin paljon kuin jaksoivat. Poikani pelasivat molemmat isoja peliminuuttejä tärkeissä otteluissa, nuorempi jopa lähes koko otteluja. Joukkueet menestyivät hyvin ihan Suomen tasolla ja silloin jäähallit tulivat tutuiksi ympäri Suomen. Se on selvää, että Nuori Suomi aikana ei oman perheen osalta vastaavaa menestystä olisi voinut tulla. Se johtuu siitä, että itselläni ei ollut riittävää lajituntemusta valmentamaan poikia. Ihmettelin sitten Nuori Suomi meininkiä Kymenlaaksossa; organisaatiot olivat viimeisen päälle ohjeiden mukaisesti rakennettuja ja jääharjoitukset tehtiin tismalleen Nuori Suomi sääntöjen mukaisesti. Tuloksena oli KooKoon juniorituotannon täydellinen romahdus ja siitä kärsii KooKoo vielä pitkään.

Tutustuin läheisesti moniin jääkiekon todellisiin ammattilaisiin eli huippupelaajiin, jotka "ohjasivat vahvasti" poikansa jääkiekon pariin. He pystyivät myös valmentamaan poikiaan joukkueharjoitusten ulkopuolella. He olivat viisaita vanhempia, eivätkä puuttuneet poikiensa joukkueiden valmentamiseen elleivät toimineet niiden valmentajina. En koskaan törmännyt siihen täällä esitettyyn ilmiöön, että huipulle jo lapsesta asti lajiharjoittelussaan tähdänneiden perheiden lapset olisivat missään vaiheessa kyllästyneet harjoitteluun vaan hyvin motivoituneiden lasten ja nuorten tapaan he olivat väsymättömiä rakastamansa harrastuksen parissa.

 

[Kirjoittelija]

Ongelmana oli ennemminkin se, että poikia piti hakea alueen Jukolan ulkojäältä kotiin syömään ja kotiläksyjä tekemään. Tämän vuoksi en ymmärrä sitä, miten lapsi edes pystyttäisiin pakottamaan jonkun urheilulajin pariin edes pariksi vuodeksi.

Ulkojäillä höntsäily on tosiaan pirun mukavaa. Se, että tuijottaa jotain kaakeleita uimahallissa monta tuntia päivässä, sen sijaan tuskin tuottaa pikkulapselle hirveitä kiksejä.