Nuori Suomi ry

[Creative]

Minä kirjoitin, että ne lapset, jotka juuri tällä hetkellä ovat ulkojäillä 3-6 vuotiaina innolla luistelemassa ovat eri asemassa kehittymään luistelua vaativissa lajeissa huipulle kuin ne, jotka eivät luistele samassa iässä vielä missään.

Dynamon urheilukoulussa lapset aloittavat uransa 5-vuotiaana. Poikkeuksellisesti eräs A. Ovechkin otettiin mukaan 9-vuotiaana, jolloin hän siis vasta aloitti luistelun opettelun.

Olen muuten ihan samaa mieltä Maple Leafin kanssa siitä, että elämä näyttää kenestä tulee huippu-urheilija. Ei siihen tarvita mitään scouttausta, tiivistämistä eikä "epälahjakkaiden" lasten viltissä istuttamista. Se on lasten kiekossa kiellettyä.

Kilpakiekko on asia erikseen, ja meillähän on kilpakiekossa mukana vain 7-8 % koko pelaajamassasta.

 

[Maple Leaf]

Vain harvoilla lapsilla on sellainen geeniperimä, joka mahdollistaa huippu-urheilijaksi kehittymisen.

Geeniperimä, lahjakkuus, ympäristötekijät, harjoittelu, motivaatio... huippu-urheilijaksi kehittyminen on monen tekijän summa, ja siksi ajattelu, jonka mukaan kenestä hyvänsä voi "kovalla työllä" ikään kuin "tehdä" huippu-urheilijan on suorastaan käsittämätöntä. Silti tällaiseen ajatteluun törmää lähes päivittäin junioriurheilun parissa - ei niinkään junioreiden itsensä, vaan heidän vanhempiensa piirissä.

Tällaiset vanhemmat mekanisoivat ihmisen ja urheilijan kasvuprosessin latteasti "harjoitteiksi" ja "tahdoksi" - siis hieman samoin kuten jotkut mekanisoivat pelin esimerkiksi lähinnä valmentajan pelikirjaksi. Ajatus on jokseenkin sama, kuin jos päättäisimme, että "teemme" jonkun ylä-asteen jokaisesta oppilaasta professoritason matemaatikon tai Nobel-kirjailijan. Lasku- ja kirjoitustreenejä vaan, kyllä jokaisesta huippu kehittyy, vähät nuoren omasta persoonallisuudesta, taipumuksista ja lahjoista!

Se, että kaikista ei voi kehittyä (lajissaan) huippuja, ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö harrastuksessa voisi olla mukana, siitä nauttien. Liian usein junioriurheilijoista puhutaan vain "materiaalina" urheilukoneiston tulevaisuuden tarpeisiin, ja liian vähän annetaan tilaa nuoren omille motiiveille. Entäpä, jos urheileminen onkin vain - kauhistus - yksinkertaisesti hauskaa? Se ei ole harrastamisen motiivina lainkaan sen parempi tai huonompi kuin halu kehittyä vaikkapa NHL-kiekkoilijaksi.

Tästä tuli jostain syystä mieleeni se, että moni vanhempi tuntuu ajattelevan esimerkiksi niin, että nuorten harrastama skeittaaminen ei ole "urheilua". Kyllä se on, ja kovaa sellaista. Sitä ei vain haluta lukea "urheiluksi", koska se on liikuntaa, joka on vanhempien kontrollimekanismien ulottumattomissa, eivätkä vanhemmat pääse sen avulla toteuttamaan omia menestysfantasioitaan lastensa kustannuksella. Hieman kärjistäen voisi toivoa, että jokainen sukupolvi keksisi oman skeittailunsa, ja ottaisi täten itselleen haltuun omat kehonsa ja liikunnalliset halunsa. Se olisi henkisesti oivaa vastapainoa organisoidulle ja kontrolloidulle liikunnalle.

Olen muuten edelleen nimimerkki siffalle kovin kiitollinen, jos hän osoittaa minun kertaakaan väittäneen, että lahjakas urheilija ikään kuin vain "putkahtaa" itsestään lajinsa osaavaksi huipuksi, puhumattakaan siitä, että olisin yhdessäkään viestissäni väheksynyt harjoittelemisen merkitystä urheiluharrastuksessa. Keskusteleminen muuttuu nimittäin mahdottomaksi, jos toisen sanomaksi voi mielensä mukaan väittää mitä hyvänsä.

 

[Kommentaattori]

Maple leafin teksti on kuin omasta kynästäni, allekirjoitan täysin.

Manelle: tiedän että näitä yksilöitä on, mutta jos vertaat koko maailman urheiluhuippuja vs. sievinenwilliamswoods jne., niin tehovalmennus ja lapsen "kouluttaminen" on myös erittäin paljon yksilölähtöistä. Tulisiko jokaisesta Jani Sievisen veroisia uimareita, jos isi laittaa tehotreeniin alle 1o vuotiaana? Tuskin.

Siffalle: en odottanutkaan tuohon provooni vastausta, mutta alle 10 vuotiaiden "kouliminen suurempiin tavoitteisiin" on mielestäni...hmmm, sairasta. Lapsen liikunnan tukeminen isänä/äitinä on aivan toinen asia.

Liikunta on jokaisen lapsen oikeus. Myös lahjattomat saa pelata, mutta nuorten tavoitteelisemman urheilu-uran aikana "höntsäilijät" voivat olla omassa ryhmässään. Tämä toiminta, jota kannatan ei poissulje nuoremmankaan tavoitteellista treenausta/kilpailua, kunhan asiat on hanskassa ja homma toimii lapsen/nuoren ehdoilla ja se ettei unohdeta sitä reaalimaailmaa (eli opiskellaan ja valmistaudutaan myös siihen vaihtoehtoon, ettei urheilusta tule uraa).

P.S. tämä viljelemäni alle 10 vuotiaat ei ole mikään absoluuttinen raja, vaan enemmänkin kertoo, että kyseessä on lapsi.

 

[Mane]

Manelle: tiedän että näitä yksilöitä on, mutta jos vertaat koko maailman urheiluhuippuja vs. sievinenwilliamswoods jne., niin tehovalmennus ja lapsen "kouluttaminen" on myös erittäin paljon yksilölähtöistä. Tulisiko jokaisesta Jani Sievisen veroisia uimareita, jos isi laittaa tehotreeniin alle 1o vuotiaana? Tuskin.

Ei varmasti jokaisesta.

Pointtini oli, että tehovalmennus "väkisin" lapsesta lähtien ei kuitenkaan myöskään välttämättä estä huipulle nousua, vaikka moinen inhimilliseltä kannalta ajateltuna ei kovin mukavalta tunnu. (Sievisen harjoitusmäärät lapsena esimerkiksi olivat tiettävästi aivan helvetillisiä) Toki itsekin uskon, että suurin osa näistä "isin unelmista" päättyy johonkin muuhun kuin useisiin maailmanmestaruuksiin tahi Grand Slam-voittoihin.

 

[Kommentaattori]

Ei varmasti jokaisesta.

Pointtini oli, että tehovalmennus "väkisin" lapsesta lähtien ei kuitenkaan myöskään välttämättä estä huipulle nousua, vaikka moinen inhimilliseltä kannalta ajateltuna ei kovin mukavalta tunnu. (Sievisen harjoitusmäärät lapsena esimerkiksi olivat tiettävästi aivan helvetillisiä) Toki itsekin uskon, että suurin osa näistä "isin unelmista" päättyy johonkin muuhun kuin useisiin maailmanmestaruuksiin tahi Grand Slam-voittoihin.

Sievisen pitkä ura ylipäätään kertoo varsin poikkeuksellisesta yksilöstä. Jos nuori Jani olisi ollut teini-ikäisenä "ei niin omistautunut lajille" ja löytänyt keskioluen ja tytöt, niin hänestä ei olisi kuulunut mitään. Uskon että näitä "tehovalmennettuja tulevaisuuden toivoja" on maamme pullollaan, mutta ainoastaan menestystarinat elävät.

Olen kuitenkin kanssasi samaa mieltä. Samaan hengenvetoon voi sitten kysyä tästä tehovalmennuksesta. Ajetaanko siinä lapsen/nuoren etua vai vanhemman/vanhempien fantasiaa oman "jarkkomatiaksen" parhaudesta?

Jos jollakin on ihan oikeasti hyviä keinoja lapsen/nuoren kouluttamisesta maailman huipuksi, niin voisi avata sen tietolaarinsa täällä. Minä en aina saa teini-ikäisiä lapsia edes kouluun ajoissa, joten vika löytyy tästä (omasta) päästä? Nuoret (ja lapset) ovat yksilöitä, eikä pakko saa muuta aikaan kuin vastareaktion.

 

[siffa]

Sievisen pitkä ura ylipäätään kertoo varsin poikkeuksellisesta yksilöstä. Jos nuori Jani olisi ollut teini-ikäisenä "ei niin omistautunut lajille" ja löytänyt keskioluen ja tytöt, niin hänestä ei olisi kuulunut mitään. Uskon että näitä "tehovalmennettuja tulevaisuuden toivoja" on maamme pullollaan, mutta ainoastaan menestystarinat elävät.

Minä taas uskon, en siis tiedä, että Esa Sievinen on ainutlaatuinen isä-valmentaja, joka pani kaiken yhden kortin varaan. En usko, että löydät yhtään vastaavaa uintivalmentaja-isää tästä maasta. Sen sijaan niitä vanhempia, joista Maple Leaf kertoi, löytyy pilvin pimein. Esa Sievinen on kaiken takana, kun puhutaan Jani Sievisestä huippu-uimarina. Myös se on Esa-isän "syy", että Jani ei "sortunut" keskiolueeseen ja tyttöihin kriittisinä vuosina.

 

[mjr]

Minä taas uskon, en siis tiedä, että Esa Sievinen on ainutlaatuinen isä-valmentaja, joka pani kaiken yhden kortin varaan. En usko, että löydät yhtään vastaavaa uintivalmentaja-isää tästä maasta. Sen sijaan niitä vanhempia, joista Maple Leaf kertoi, löytyy pilvin pimein. Esa Sievinen on kaiken takana, kun puhutaan Jani Sievisestä huippu-uimarina. Myös se on Esa-isän "syy", että Jani ei "sortunut" keskiolueeseen ja tyttöihin kriittisinä vuosina.

En ymmärrä miten voisi järkevästi kiistää, että nämä ovat täydellisiä poikkeustapauksia: poikkeukselliset lahjat yhdistyvät poikkeuksellisen määrätietoiseen ja systemaattiseen valmentaja-vanhempaan. Epäonnistujista emme kuule mitään ja onnistujia on mitättömän pieni määrä. Myös onnistujien kohdalla kysymys henkilökohtaisesta valinnanvapaudesta on vähän epämukava. Löydetään 3-6 -vuotiaasta lapsesta poikkeuksellisiä fyysisiä lahjoja ja ruvetaan systemaattisesti harjoituttamaan niitä - pakostakin muiden ominaisuuksien kustannuksella. Kapeasta erikoisalasta tulee käytännössä lapsen "ammatti". No, menestystä siis, harvinaisessa hyvässä tapauksessa, tulee - ja se on siinä: ura on ohi n. 30-35 -vuotiaana ellei aiemminkin, ja jos hyvin käy, ympärillä on kiitollinen kansakunta ja toivottavasti säästössä sponsori-rahoja. Tämä on suurin piirtein best case scenario, ja silti kuulostaa aikamoisen pelottavalta: minkälainen, miten tasapainoinen ja onnellinen ihminen voi syntyä tätä reittiä (muodollisesta koulutuksesta, yleissivistyksestä, tasapainoisesta yhteiskunnan jäsenyydestä puhumattakaan)?

Normaali reitti olisi antaa lapsen itsensä vähitellen löytää mieltymyksensä ja tarpeensa - antaa toki mahdollisuus urheiluun ja muihin harrastuksiin. Mahdollisesti se kiinnostus kohdistuukin johonkin kouluaineeseen tai taiteeseen, musiikkiin, tekniikkaan jne. jne. Vähitellen valkenisivat nämä maailman tietyt kovatkin reunaehdot koulutuksen ja toimeentulon suhteen, toki myös hyvä kasvatus niitä painottaisi: että tarvitaan myös kurinalaisuutta ja päättäväisyyttä. Lapsi kuitenkin kehittyisi oman ikäryhmänsä mukana kohti täysipainoista ja normaalia yhteiskunnan jäsenyyttä, omilla ehdoillaan, joita ei varmasti vielä 3-6 -vuotiaana tiedä. Toki fanaattisen valmentaja-isän päätös lapsen puolesta voi osua oikeaan, mutta mitenkähän todennäköistä se on? Meille on nyt esikoinen syntymässä kevään aikana, ja vaikka huomattaisiinkin poikkeuksellista fyysistä lahjakkuutta (eli sattuisi olemaan, mitä, yksi kymmenestä vai sadastatuhannesta) niin todellakaan mikään systemaattinen koulutus ei alkaisi tai saisi lupaa 3-6 -vuotiaana. Eikä kyllä vuosiin sen jälkeenkään. Pyydän anteeksi etukäteen koko DDR:n, korjaan, Suomen kansakunnalta potentiaalisesta urheilusankarin menetyksestä.

 

[siffa]

Minun tapani esittää asiani on aina aiheuttanut väärinkäsityksiä. Olen jo tottunut siihen, että fanaattisesti jankkaamalla ja vääntämällä en pääse niihin tavoitteisiin, joihin pyrin.
Tarkoitukseni on ollut tuoda julki täällä ne omakohtaiset kokemukset sekä monet kirjoitukset eri medioissa, joiden pohjalta olen tullut siihen tulokseen, että matka huippu-urheilijaksi on aloitettu ja aloitetaan jatkossakin hyvin nuorena taitoa ja tekniikkaa vaativissa lajeissa. Suomessa vanhemmat ovat avainasemassa siitä, mihin harrastuksiin he lapsensa ohjaavat. Monet eivät ohjaa lapsiaan minkäänlaisiin harrastuksiin.
Ilmari Selänne, Jukka Koivu, Hannu Kapanen, Timo Nummelin, Esa Sievinen, Jouni Palander sekä Ville Niemisen, Jari Litmasen, Sami Hyypiän, Mikael Forssellin jne jne isät ovat poikkeustapauksia, eivät heidän urheilun huipulle nousseet lapsensa.
Siitä en ole vielä kirjoittanut mitään, onko edes järkevää ohjata lastaan huippu-urheilun pariin. Se on toinen keskustelu, jota täällä mjr ja Maple Leaf minun käsitykseni mukaan peräävät? Siihenkin minulla on valmius osallistua.
Onnittelen mjr sinua tulevana lapsen isänä. Sinulla on suuri vastuu siitä, mitä lapsestasi tulee.

 

[kumikiekko]

Tästä aiheesta on helppo tehdä loputon keskustelu. Tärkeintähän tässä valmentamisessa ja ohjaamisessa on lapsen oma tahto siitä mitä haluaa tehdä. Minun mielestäni vanhempien tehtävä on tarjota lapselleen mahdollisuus kokeilla mahdollisimman montaa harrastusta. Lapsi kyllä osaa itse valita niistä sen mieluisen. Olkoon se nyt sitten kirjojen lukeminen tai nyrkkeily tai mitä vaan siltä väliltä.

Omassa pääkopassa on aina pieni harmitus siitä, että penskana ei vanhemmilla ollut aikaa ja/tai innostusta käyttää eri urheiluharrastuksia kokeilemassa. Joistain lajeista sitten innostui teini-ikäisenä, ja niitä tuli sitten höntsäporukoissa harrastettua. Varsinaiseen "oikeassa" joukkueessa pelaamiseen oli oikeasti jo liian vanha aloittamaan pärjätäkseen kun muut olivat harjoitelleet jostain 5 vuotiaasta asti.

Omalle muksulle olen yrittänyt käydä kokeiluttamassa kaikkea mitä on mieleen vaan tullut. Pienet lapsethan ovat hirveän ennakkoluulottomia ja innokkaita kokeilemaan. Jos poitsu on jostain innostunut enemmän, niin sitten on käyty useimmin ja enemmän, jos ei ole ollut kivaa niin on heitetty sikseen. Toki näihin valintoihin varmasti vaikuttaa esim. isän kiinnostuksen kohteet, näin talvisaikaan on paljon pelailtu mailalla pallon tai kiekon kera. Sitten kun alkaa olla pikkujunnuiässä niin silloin varmaankin käydään katsomassa ja kokeilemassa jonkun porukan treeneissä. Jos homma innostaa niin sitten ollaan mukana tukemassa ja apuna. Mutta väkisin ei viedä treeneihin jos lapsi illalla itkee, että eihän ole pakko huomenna taas mennä.

Urheiluharrastuksista varsinkin joukkuelajit ovat siitä hyviä kyllä ihan harrastusmielessä, että ne kehittävät sosiaalisuutta ja niiden parista saa usein ystäviä jotka voivat olla vaikka elinikäisiä. Joten jos lapsella on innostusta, niin silloin täytyy olla mukana ja tukea täysillä mutta pakottaminen on ihan kusipäiden hommaa vaikka lapsi olisi lahjakaskin.

 

[Maple Leaf]

Siitä en ole vielä kirjoittanut mitään, onko edes järkevää ohjata lastaan huippu-urheilun pariin. Se on toinen keskustelu, jota täällä mjr ja Maple Leaf minun käsitykseni mukaan peräävät? Siihenkin minulla on valmius osallistua.

Se on mielenkiintoinen keskustelunaihe. Ennen kuin aloitamme siitä, olisin edelleen nimimerkki siffalle kovin kiitollinen, jos hän osoittaa minun kertaakaan väittäneen, että lahjakas urheilija ikään kuin vain "putkahtaa" itsestään lajinsa osaavaksi huipuksi, puhumattakaan siitä, että olisin yhdessäkään viestissäni väheksynyt harjoittelemisen merkitystä urheiluharrastuksessa. Olen tätä jo muutamaan otteeseen turhaan pyytänyt. Käsittääkseni on jokseenkin kornia kehuskella omaavansa valmiuksia keskusteluun jostain aiheesta, jos sitä ennen on perättömästi väittänyt toisen sanomaksi jotain käsittämätöntä.

 

[siffa]

Se on mielenkiintoinen keskustelunaihe. Ennen kuin aloitamme siitä, olisin edelleen nimimerkki siffalle kovin kiitollinen, jos hän osoittaa minun kertaakaan väittäneen, että lahjakas urheilija ikään kuin vain "putkahtaa" itsestään lajinsa osaavaksi huipuksi, puhumattakaan siitä, että olisin yhdessäkään viestissäni väheksynyt harjoittelemisen merkitystä urheiluharrastuksessa. Olen tätä jo muutamaan otteeseen turhaan pyytänyt. Käsittääkseni on jokseenkin kornia kehuskella omaavansa valmiuksia keskusteluun jostain aiheesta, jos sitä ennen on perättömästi väittänyt toisen sanomaksi jotain käsittämätöntä.

Onhan meillä, minun mielestäni, ollut täällä selkeä erimielisyys siitä, miten jääkiekossa huipulle edetään. Minä olen ottanut elävästä elämästä todellisia, kokemuksiin perustuvia esimerkkejä tänne. Olen kirjoittanut, että jo 10-vuotiaana on nähtävissä se, miten paljon lapsi on harrastanut innostuneesti jääkiekkoa. Jos lapsi on vanhempien ohjauksella aloittanut jääkiekko päälajinaan monipuolisen liikunnan harrastamisen ja on harrastuksestaan niin kiinnostunut, että haluaa yhä uudestaan ulkojäälle höntsäilemään, kehittyy hän lajissaan nopeaa tahtia jo 3-vuotiaasta lähtien. Ero on nähtävissä silloin, kun tämä harrastukseensa intohimolla suhtautuva ja vasta jääkiekkoseurassa uransa aloittava lahjakkuudeltaan vähintään saman tasoinen poika kohtaavat.
Minun mielestäni jo vuosikausia hyvin leikkimielisesti oman innostuksensa perusteella jääkiekkoa harrastaneen pojan on päästävä jo 10-vuotiaana myös jääkiekkoseurassa kehittymään omalta tasoltaan eteenpäin. Kyse on täällä JA:n keskustelussa ollut siitä, antaako Nuori-Suomi järjestelmä mahdollisuuden lasten kehittyä siihen mennessä hankkimansa oman taitotason mukaisesti. Se poika, joka on aloittanut vasta jääkiekkoseurassa jääkiekon harrastamisen, vaatii luonnollisesti kehittyäkseen harjoitteita oman tasonsa mukaisesti.
Kun sitten täällä kirjoitin, että lapsille tulisi jo 10-vuotiaina tehdä oman tasoisensa tasoryhmät, sinä vastasit tyylisi mukaan:"reisille menee".
Kun täällä kirjoitetaan siitä, että lapset kehittyvät niin eri iässä, niin minä olen kirjoittanut, että lapset kehittyvät yksinkertaisesti sen mukaan, miten paljon he ko. harrastusta harrastavat.
Kirjoitin sitten siitä tiestä, millä Kalevi Numminen ohjasi poikansa Tepon jääkiekon pariin ja miten koko perhe oli mukana pojan harrastuksessa jo hyvin pienestä lähtien. Tapasi mukaan kirjoitit taas ylimielisesti "siffan horinoista".
Lainaamassani tekstissä kirjoitat sanat "kornia" ja "käsittämätöntä", jälleen omalle tyylillesi uskollisena.

Keskustelu vanhemmista ja heidän motiiveistaan sekä huippu-urheilun mielekkyydestä suhteessa laajojen massojen liikunnan harrastamiseen lienee käytävä uuden viestiketjun alla. Siihen minulla on annettavana paljon kokemuksia. Omien lastensa edessä ja heidän harrastustensa seuraamisessa sekoaa jokainen vanhempi ja käyttäytyy itselleenkin yllättävällä tavalla, jos pystyy omaa käyttäytymistään seuraamaan. Siitä olen hyvilläni ja jopa armollinen itselleni, että olen muiden urheilua harrastaneiden vanhempien "älytöntä" käyttäymistä seuratessani, voinut löytää nämä käyttäytymismallit yhä uudestaan ja uudestaan myös itsestäni.

 

[Maple Leaf]

Onhan meillä (...) uudestaan ja uudestaan myös itsestäni.

En siis ole - toisin kuin aiemmin väitit - kirjoittanut kertaakaan, että lahjakas urheilija ikään kuin vain "putkahtaa" itsestään lajinsa osaavaksi huipuksi, puhumattakaan siitä, että olisin yhdessäkään viestissäni väheksynyt harjoittelemisen merkitystä urheiluharrastuksessa. Kiitos tästä selvennyksestä, ja keskustelujen onnistumiseksi tulevaisuudessa toivon, ettei toisen kirjoittamaksi väitetä sellaista, mitä tämä ei ole kirjoittanut.

 

[Creative]

Kun täällä kirjoitetaan siitä, että lapset kehittyvät niin eri iässä, niin minä olen kirjoittanut, että lapset kehittyvät yksinkertaisesti sen mukaan, miten paljon he ko. harrastusta harrastavat.

Kirjottelusi taustalla lienee huolestuminen nykylasten ja nuorten liikkumattomuudesta, joka on kieltämättä melkoinen ongelma sekä kansanterveyden että huippu-urheilun kannalta.

Mutta ei tuo lasten yksilöllinen kehittyminen ole pelkästään määrällisen harjoittelun tulosta vaan lopputulokseen vaikuttaa motivaation ohella väistämättä mm. perinnölliset tekijät. Eihän koko lahjakkuus-käsitettä olisi olemassakaan, jos jokaisella meistä olisi samat perityt ominaisuudet.

 

[siffa]

Kirjottelusi taustalla lienee huolestuminen nykylasten ja nuorten liikkumattomuudesta, joka on kieltämättä melkoinen ongelma sekä kansanterveyden että huippu-urheilun kannalta.

Mutta ei tuo lasten yksilöllinen kehittyminen ole pelkästään määrällisen harjoittelun tulosta vaan lopputulokseen vaikuttaa motivaation ohella väistämättä mm. perinnölliset tekijät. Eihän koko lahjakkuus-käsitettä olisi olemassakaan, jos jokaisella meistä olisi samat perityt ominaisuudet.

Oli sitten enemmän tai vähemmän lahjakas, niin kehittyminen tapahtuu aina harjoitusten kautta. Samalla harjoitusmäärällä ja samoilla harjoituksilla toisesta tulee aina parempi kuin toisesta. Vähemmän lahjakas kehittyy intohimoisella harjoittelulla paljon paremmaksi kuin lahjakas, joka on laiska harjoittelija. Joukkuepeleissä myös vähemmän lahjakkailla on mainiot mahdollisuudet nousta pelaamaan Suomessa korkeimmalle tasolle, kunhan vain harjoitusinto ja -määrät ovat korkeat. Yksilölajeissa (tennis, golf, taitoluistelu, voimistelu) kovakaan harjoittelu ei mahdollista aivan lajin huipulle nousua ellei huippulahjakkuus tue sitä.

Kyllä, ulkojäät huutavat tyhjyyttään, vaikka niitä ylläpidetään yhteiskunnan toimesta täälläkin joka puolella kaupunkia. Ei kiinnosta luistelu nykyisin lasten vanhempia eivätkä he ole valmiita viemään jäkeläisiään ulkojäille liikkumaan. Lapsethan ovat innoissaan oppiessaan uutta ja pienellä kehulla ja kannustuksella he haluavat kehittyä yhä paremmiksi.

 

[PJx]

Kun täällä kirjoitetaan siitä, että lapset kehittyvät niin eri iässä, niin minä olen kirjoittanut, että lapset kehittyvät yksinkertaisesti sen mukaan, miten paljon he ko. harrastusta harrastavat.

Aika pitkälle samaa mieltä. Harjoitusmaileja ei korvaa mikään ja kaikki tekemätön työ tulee jossain vaiheessa vastaan. Sinänsä lahjakkuus ei johda mihinkään, mutta se on kehityksenkin edellytys.

Oma käsitykseni on, että lahjakkuus määrää sen, kuinka pitkälle tietty ominaisuus on (järkevällä työmäärällä) kehitettävissä. Ulkopuoliset näkevät aika usein ainoastaan kehitysnopeuden, rajat onkin sitten paljon vaikeampi hahmottaa. Siitä lähteen nämä jutut: Poika oli mielettömän lahjakas, mutta… Tosiasiassa joku raja tuli vastaan (vaikka sitten motivaatio), lahjakkuus tai treenimailit loppuivat kesken ja se siitä.

Jos lapsesta halutaan alansa huippu aikuisena, niin harjoittelu on parasta aloittaa mahdollisimman aikaisin, niin todennäköisyydetkin ovat parhaiten kohdallaan. Kokonaan toinen juttu on, ”kannattaako” tämä, sillä samalla voidaan yksilön tulevaisuutta vaikeuttaa kohtuuttomasti (”projektin” onnistumisesta huolimatta ja projekti ei pääsääntöisesti edes onnistu).

Massojen pitäminen mukana perustuu ajatukseen, että näin isompi osa lahjakkuudesta tarttuu haaviin. Lopputuloksena tällaisesta ajattelusta on se, ettei todellisia staroja ”synny” (jäädään potentiaalista). Sen sijaan saadaan suuri joukko ”hyviä” urheilijoita.

 

[Turisti]

Käsittääkseni myös liitossa on huomattu, että tasapäistäminen ei toimi....Alueet tulevat ensi vuonna ottamaan askeleita kohti -70/-80 lukua.

Tarjotaan useampia sarjatasoja harraste, A, AA ja AAA, jotta pelaajat ja joukkueet saisivat oman tason mukaisia haasteita ja sitä kautta onnistumisia ja kehitystä.

 

[Creative]

Käsittääkseni myös liitossa on huomattu, että tasapäistäminen ei toimi....Alueet tulevat ensi vuonna ottamaan askeleita kohti -70/-80 lukua.

Mitähän mahdat tarkoittaa?

Tasoja on ollut tarjolla tähänkin asti. Käsitykseni mukaan tänä päivänä niitä on enemmän kuin 70- tai 80-luvulla.

Ainakaan liiton uudessa strategiassa ei näy pienintäkään liikahdusta kohti 70-lukua.

 

[Turisti]

Esimerksiksi tätä:

2.4. E96 –ikäluokka

Kolme sarjatasoa sekä ”harrastesarja”. Sarjakausi on lokakuusta maaliskuun puoleen väliin. Ei tasontarkistuksia. Ei aluefinaaleja.

Sarjavaliokunta valmistelee sarjatasot ja tarvittaessa muuttaa seurojen tekemiä ilmoittautumisia.

HUOM! Kolmen sarjatason tarkoitus on se, että eritasoiset joukkueet pääsevät pelaamaan oman tasoisiaan joukkueita vastaan. Tarkoitus ei ole, että seurat aloittavat E –juniori-iässä joukkueiden pelaajien jakamisen tasoryhmiin. Joukkue ilmoitetaan siis sille tasolle, jolle sen pelaajien taitotaso on ”keskimäärin” oikea.
Sarjavaliokunta voi tarkistaa seurojen ilmoittautumisia mikäli ilmenee, että ikäluokkia on jaettu tason mukaisiin peliryhmiin! Sarjavaliokunta voi myös tarkistaa ilmoittautumisia, mikäli seuran valitsemat sarjapaikat ovat epärealistisia.

 

[Major Julli]

Esa Sievinen on kaiken takana, kun puhutaan Jani Sievisestä huippu-uimarina. Myös se on Esa-isän "syy", että Jani ei "sortunut" keskiolueeseen ja tyttöihin kriittisinä vuosina.

Aivan off-topiccia, mutta naisiin ja keskiolueeseen taisi Sievisellä mennä enemmän kuin yksi arvokisamitalia, mikä mielestäni kertoo ennenkaikkea lahjakkuudesta kaiken pohjalla, koska ilman sitä ei naisten ja keskioluen kanssa olisi menestystä tullut.

Toisaalta, mitä pahaa on naisissa ja keskioluessa?

 

[Kommentaattori]

Aivan off-topiccia, mutta naisiin ja keskiolueeseen taisi Sievisellä mennä enemmän kuin yksi arvokisamitalia, mikä mielestäni kertoo ennenkaikkea lahjakkuudesta kaiken pohjalla, koska ilman sitä ei naisten ja keskioluen kanssa olisi menestystä tullut.

Toisaalta, mitä pahaa on naisissa ja keskioluessa?

Niin siis toi vertaus kepuun ja naisiin tarkoitti vain sitä, että vaikka olisi lahjakas ja harjoittelisi kuin hullu, niin jos se motivaatio lopahtaa -> se on sitten siinä. Tällä palstalla (tai missään) ei ole semmoisia lihaksia, joilla raahattaisiin motivaatio-ongelmainen lahjakkuus treenaamaan ammattimaisesti.
Tarvitaan lahjoja + motivaatiota + hyvää treenausta = maailman huippu. Yhtälö lahjakas + evvk + yli innokas treenauttaja vanhempi = räjähdys. Täällä jotkut väittävät, että kaikki ratkeaa, kun lahjakkuus löydetään ja viedään treenaus äärimmilleen -> meillä on huippu. Minä en usko asiaa ihan näin helpoksi.

[offtopic]Ai mitä pahaa? Minulta nainen vei itsetunnon ja keskiolut huippukunnon. Muuten olisin huippu-urheilija *hymiö*[/offtopic]

 

[PJx]

Niin siis toi vertaus kepuun ja naisiin tarkoitti vain sitä, että vaikka olisi lahjakas ja harjoittelisi kuin hullu, niin jos se motivaatio lopahtaa -> se on sitten siinä. Tällä palstalla (tai missään) ei ole semmoisia lihaksia, joilla raahattaisiin motivaatio-ongelmainen lahjakkuus treenaamaan ammattimaisesti.
Tarvitaan lahjoja + motivaatiota + hyvää treenausta = maailman huippu. Yhtälö lahjakas + evvk + yli innokas treenauttaja vanhempi = räjähdys. Täällä jotkut väittävät, että kaikki ratkeaa, kun lahjakkuus löydetään ja viedään treenaus äärimmilleen -> meillä on huippu. Minä en usko asiaa ihan näin helpoksi.

Itse näkisin, että kyky ylläpitää motivaatiota kuuluu ainakin osittain ”lahjakkuuspakettiin”. Toki motivaatioon vaikuttaa monet muutkin tekijät. Kaiken kaikkiaan huipuksi tuleminen vaatii paljon muutakin lahjakkuutta kuin ”liikunnallista lahjakkuutta” ja hyvät reeniolosuhteet/valmennus.

 

[Black Adder]

...mikä mielestäni kertoo ennenkaikkea lahjakkuudesta kaiken pohjalla, koska ilman sitä ei naisten ja keskioluen kanssa olisi menestystä tullut.

Toisaalta, mitä pahaa on naisissa ja keskioluessa?

Aivan... Tässähän muut asettavat Janille tavoitteita, ei Jani itse. Kyllähän kepu ja pimppi ovat ihan tavoittelemisen arvoisia asioita. Ja jos verrataan vielä johonkin turhanpäiväiseen metallin palaan, niin...

 

[Kommentaattori]

Itse näkisin, että kyky ylläpitää motivaatiota kuuluu ainakin osittain ”lahjakkuuspakettiin”. Toki motivaatioon vaikuttaa monet muutkin tekijät. Kaiken kaikkiaan huipuksi tuleminen vaatii paljon muutakin lahjakkuutta kuin ”liikunnallista lahjakkuutta” ja hyvät reeniolosuhteet/valmennus.

Allekirjoitan tämän täysin. Lisäksi hyvä valmentaja on myös "psykologi" ja osaa asettaa oikeita haasteita lahjakkaalle, kunnianhimoiselle nuorelle.

 

[whopper]

Huomiota herätti tämän päivän Veikkaajassa:

Jäät lähti, Lahti on taas tähti

"Lahti oli viimeinen pelaaja, joka otettiin mukaan HPK:n B-juniorien ykkösjoukkueeseen - siksi, että eräs valituista päättikin keskittyä jalkapalloiluun."

Tässäkö uusi Mats Sundin?

"Vili Sopasella oli vielä B-ikäisenä vaikeuksia mahtua ikäluokkansa (Pelicansin) ykkösjoukkueeseen."

 

[siffa]

Meneillään olevan Mestarien liigan puolivälieräottelun PSV Eindhoven-Liverpool erätauolla esiteltiin PSV Eindhovenin Junioriakatemian toimintaa. PSV tarkkailee junioreita aina 7-vuotiaista lähtien omalla alueellaan sekä laajemmin Hollannissa ja myös muissa maissa. Pojat tulevat jalkapalloakatemiaan hyvin nuorina ja ovat siellä useita vuosia. Vain harvoista heistä kehittyy PSV Eindhovin ykkösjoukkueeseen pääseviä pelaajia vaan suurin osa joutuu tyytymään pelaamaan alemmilla tasoilla. Tämä osoittaa, miten vaikeaa on päästä jalkapallossa maailman huipulle. Yksi yhteinen tekijä on olemassa: huipulle pyrkivät lapset aloittavat määrätietoisen harjoittelun jo niin nuorina, että reilusti alle 10-vuotiaina heidän taitonsa vakuuttavat jalkapalloakatemioiden kykyjen etsijät ja muutamat heistä pääsevät sisään tehokkaaseen jalkapallokoulutukseen. Jalkapalloakatemian valmentaja kertoi, että harjoittelun täytyy olla kurinalaisuudesta huolimatta junioreille hauskaa, muuten ei kehittymistä tapahdu.
Mika Lehkosuo totesi studiossa, että Suomessa ei ole taloudellisia mahdollisuuksia tehdä juniorityötä Euroopan suurseurojen tapaan. Seurat joutuvat Suomessa satsaamaan ykkösjoukkueisiinsa niin paljon, että ammattimaisten valmentajien palkkaamiseen juniorityöhön ei ole varoja.