Nuori Suomi ry

[Tarinankertoja]

Laajemman tason mihin....kortteli- ja ikämiessarjoihinko?

KAIKILLE tasoille. harrastajamäärä on pyramidinmuotoisen kärjen pohja. Siis mitä laajempi taso on matalimmalla tasolla, sitä laajempi se on myös kärkeä kohden tullessa. Pätee kaikkeen urheiluun ja kaikkeen kansantaloudesta ja koulutuksesta lähtien. Laajat massat tuottavat eniten huippuyksilöitä. Kärki on sitä leveämpi mitä laajempi on pyramidin kanta. Tästä yksinkertaisesta matikasta johtuen Kanada saa jalkeille 6 –8 sen tason ykkösjoukkuetta kun me saadaan yksi. Ihan suoraan harrastajamäärävertailuna. Mutta mitä laajemmaksi me saadaan se pohja, sitä enemmän meillä on niitä kärjen pelaajia ja sitä laadukkaampi meidän se yksi joukkue on, jolla voi kilpailla laajemman massan tuottamien huippujen kanssa.

 

[Quattro]

KAIKILLE tasoille. harrastajamäärä on pyramidinmuotoisen kärjen pohja. Siis mitä laajempi taso on matalimmalla tasolla, sitä laajempi se on myös kärkeä kohden tullessa. Pätee kaikkeen urheiluun ja kaikkeen kansantaloudesta ja koulutuksesta lähtien. Laajat massat tuottavat eniten huippuyksilöitä. Kärki on sitä leveämpi mitä laajempi on pyramidin kanta. Tästä yksinkertaisesta matikasta johtuen Kanada saa jalkeille 6 –8 sen tason ykkösjoukkuetta kun me saadaan yksi. Ihan suoraan harrastajamäärävertailuna. Mutta mitä laajemmaksi me saadaan se pohja, sitä enemmän meillä on niitä kärjen pelaajia ja sitä laadukkaampi meidän se yksi joukkue on, jolla voi kilpailla laajemman massan tuottamien huippujen kanssa.

Osittain asiaa mutta osittain ei. Sanottaisko, että mitä laajempi pohja, niin sen suurempi mahdollisuus on saada enemmän huippupelaajia, mutta ei se automatic noin mene....varsinkaan minkään matemaattisen kaavan mukaan. Kyllä se riippuu siitä miten siinä matkan varrella toimitaan. Ei ne huippupelaajat siitä mihinkään lisäänny ellei kiinnitetä tarpeeksi huomiota yksilöihin vaan paimennetaan isoa harmaata massaa jossa kaikilla pitää aina olla yhtä kivaa.

 

[Tarinankertoja]

Ei ne huippupelaajat siitä mihinkään lisäänny ellei kiinnitetä tarpeeksi huomiota yksilöihin vaan paimennetaan isoa harmaata massaa jossa kaikilla pitää aina olla yhtä kivaa.

just tän takia ruattalaiset ei menesty missään urheilulajeissa. Niitä kun hyysätään ja pidetään tyytyväisinä kakarasta asti. Kauhia kohu kun meinataan käytösnumeroita antaman kasiluokkalaislle Tukholmassa. Varottavana esimerkkinä heti annettiin suami, miten negatiivisia vaikutuksia tollasella arvostelemisella on henkiseen tilaan. tyhmät hurrit, eihän noin opi miten kova maailma on.

ruattissa tyhmät kun keskittyy huippuihin vasta tossa kuurentoista ikävuoren jälkeen. ei toimi, ei menesty. ei missään lajissa. (eku hetkinen...)

ugh ei jaksa tästä enää kinata. Huanostihan mekin ollaan lätkässä pärjätty....

 

[Knower]

Nyt tulee vähän mutua, mutta eikös Ruotsissa ole tasojengejä jo aika nuorista lähtien? Ainakin parissa muussa lajissa on näin, lätkästä en ole varma. Tasojengien lisäksi on tasosarjat. Niissä sitten kyllä vedetään tällä ruotsalaisella meiningillä pitkään, mutta mikäs vetäessä kun ympärillä on samantasoisia janttereita.

Korjatkaa toki, mikäli olen väärässä.

 

[Creative]

Tasojengien lisäksi on tasosarjat.

Ruotsista en tiedä, mutta 5:n miljoonan asukkaan Pietarissa tuo tasoihin jakaminen ei ainakaan kovin järkevältä näytä. Oheisena linkki Pietarin 1993 ikäluokan sarjataulukkoon. Klikkaamalla 'fin' vasemmassa yläkulmassa sarjataulukon tekstit saa suomenkielisiksi (tosin joukkueiden nimet häviää).

http://www.iceteams.ru/tournaments.php?act=tournament&section=table&id=259&region=61

Hämmästelen eityisesti sarjakutosen maalieroa 10 pelin jälkeen, joka on 5-248. Melko lailla sama tilanne on muissakin ikäluokissa.

 

[siffa]

Sattuiko kukaan katsomaan eilen ohjelmaa Teppo Nummisesta? Näissä dokumenteissä minua kiinnostaa aina eniten se, mitä nämä huippu-urheilijat ovat tehneet lapsina ja junioreina. Useasti isä, kuten nyt Kalevi Numminen kertoo, ettei ole osallistunut poikansa valmentamiseen ollenkaan. Kuitenkin vanhat kuvat kertoivat kodin parketilla mailan ja pallon kanssa leikkimisestä jo hyvin pieninä. Äiti mainitsi, että yksi parketti ei meinaa mitään sen rinnalla, kun pojat saivat leikkiä sillä mailoineen ja palloineen. Sitten kuva siirtyi talon nurkalle, johon Kallu Numminen oli jäädyttänyt jään poikien luisteltavaksi. Kastelukannulla jäädytettiin jää yön ajaksi. Ulkoterassilla oli pieni jääkiekkomaali, johon pojat olivat pienestä pitäen laukoneet palloja ja kiekkoja. Teppo meni sitten 7-vuotiaana Tapparan juniorijoukkueeseen ja siitä jatkui kehittyminen yhdeksi Suomen kaikkien aikojen parhaaksi jääkiekkopuolustajaksi.
Tänään oli sitten Kalle Palanderin isän Jounin vuoro kertoa tv:ssä Kallen lapsuusajan harjoittelemisesta. Mottona oli, että mahdollisimman nuoresta lähtien paljon ja kovaa erilaista harjoittelua. Koti oli täynnä erilaisia harjoitusvempaimia. Jouni-isä epäili, että jossain vaiheessa harjoitus saattoi olla liiankin rankkaa, koska silloin ei vielä tiedetty oikean ravinnon merkitystä harjoitusprosessissa. Legendana on jo aikaisemminkin kerrottu Jouni Palanderin ajaneen yli miljoona kilometriä Mersuilla Kallen kanssa, kun harjoitusrinteet olivat Rovaniemellä, Ruotsissa ja Norjassa. Torniosta sivu Rovaniemelle on aina 120 km.
Nämä esimerkit otin tänne lahjakkuuskeskustelun jatkeeksi. Siitä ei liene epäilystä, että kyseessä ovat erittäin lahjakkaat urheilijat, mutta pitkän, kovan ja määrätietoisen harjoittelun jalostamina heidänkin lahjakkuutensa pääsi puhkeamaan lajeissaan maailman huipulle saakka.

 

[Turisti]

Sehän on selvää, että kenestäkään ihmisestä/pelaajasta ei tule kansainvälistä huippua ilman omaa harjoittelua/leikkiä eri välineillä. Olkoon sitten kyseessä jalkapallo, koripallo, jääkiekko, alppihiihto, jne....

Sukulaiseni lapsi pelaa jalkapalloa (11 v.) ja viikko harjoituksia on kesällä 3 krt ja talvella 2 krt. Viikossa poika pelaa siis ohjatusti jalista 2-3 tuntia/vko. Tällä tuntimäärällä ei taida kaverista Maradonaa tulla.....

 

[Maple Leaf]

Nämä esimerkit otin tänne lahjakkuuskeskustelun jatkeeksi. Siitä ei liene epäilystä, että kyseessä ovat erittäin lahjakkaat urheilijat, mutta pitkän, kovan ja määrätietoisen harjoittelun jalostamina heidänkin lahjakkuutensa pääsi puhkeamaan lajeissaan maailman huipulle saakka.

Onko jotain keskustelemista siinä, että lahjakas urheilija kehittyy harjoittelun avulla huippu-urheilijaksi?

Enemmänkin voisi olla keskustelemista siinä, mitä tapahtuu niille tuhansille wannabe-nummisille ja -palandereille, joiden lahjat eivät riitä huipulle, mutta jotka ovat kenties jopa jättäneet koulut ja opiskelut sikseen tavoitellessaan tuota heille saavuttamatonta huippua.

Vielä laajempi, mutta silti aiheellinen keskustelunaihe voisi olla vaikkapa kysymys siitä, miksi ja kenen ehdoilla, millä motiiveilla, tavoitteilla ja tavoitteisiin tähtäävillä keinoilla nuori urheilee, ja mitä näiden tavoitteiden saavuttamiseksi ollaan valmiita uhraamaan — ja ovatko uhraukset missään realistisessa suhteessa tavoitteisiin.

Tässä törmäämme väistämättä vanhempien ja valmentajien vastuuseen nuoren, kokemattoman ja ymmärrettävästi kovin kapealla elämänymmärryksen perspektiivillä varustetun ihmisen opastamisessa tiellä kohti ominta osaamista, siis minuutta. Sen jälkeen onkin mietittävä, vastaammeko nuoren ihmisen minuuden etsintään (siis myös minäkuvaan urheilijana) ainoastaan klisheillä "uutterasta harjoittelusta".

Näiden keskustelunaiheiden rinnalla juttelu siitä itsestäänselvyydestä, että lahjakas urheilija tarvitsee harjoittelua kehittyäkseen huippu-urheilijaksi, tuntuu — anteeksi vaan — horinalta.

 

[siffa]

Näiden keskustelunaiheiden rinnalla juttelu siitä itsestäänselvyydestä, että lahjakas urheilija tarvitsee harjoittelua kehittyäkseen huippu-urheilijaksi, tuntuu — anteeksi vaan — horinalta.

Saattaahan ja saakin sinusta tuntua yksinkertaisen totuuden toistaminen horinalta. Minusta horinaa ovat enemmistön, sinä mukaan lukien-anteeksi vaan-, luulot, että lahjakas urheilija putkahtaa jossain aikaisemmassa tai myöhäisemmässä iässä kuin itsestään lajinsa osaavaksi huipuksi. Tie urheilun huipulle on aina kovan työn tulos. Olen horinoillani halunnut täällä tuoda julki ajatukseni siitäkin, että Nuori Suomen on tuettava myös näiden huipulle pyrkivien ja jo lapsena ennen Nuori Suomi-systeemiin siirtymistä lajiinsa innostuksella satsanneiden tulevien huippujen riittävää kehittymistä.
Nuori Suomen yhteiskunnallisesta ja massoja liikuttavasta merkityksestä ollaan samaa mieltä, että se on tärkeintä ilman muuta.
Tarkoitukseni on ja oli ottaa tänne aina silloin tällöin todellisia esimerkkejä siitä, miten huipulle mennään. Ei Suomessa tehdä mitään lapsianayyseja siitä, että onkohan lapsi lahjakas vaan aloitetaan riittävän kova harjoitus vain harvojen vanhempien ohjauksella kyllin ajoissa. Jääkiekossa en näe tässä syntyvän yhteiskunnallista ongelmaa. Sen sijaan jossain taitoluistelussa tai tenniksessä saattaa suuria ongelmia syntyä, kun satsaukset ovat kovat, mutta tietä huipulle ei ole olemassa kovasta yrityksestä huolimatta.

 

[Maple Leaf]

Minusta horinaa ovat enemmistön, sinä mukaan lukien-anteeksi vaan-, luulot, että lahjakas urheilija putkahtaa jossain aikaisemmassa tai myöhäisemmässä iässä kuin itsestään lajinsa osaavaksi huipuksi.

Olen kovin kiitollinen, jos osoitat minun kertaakaan väittäneen, että lahjakas urheilija ikään kuin vain "putkahtaa" itsestään lajinsa osaavaksi huipuksi, puhumattakaan siitä, että olisin yhdessäkään viestissäni väheksynyt harjoittelemisen merkitystä urheiluharrastuksessa.

 

[Skaba]

Kuka määrittelee lahjakkaan urheilijan ?

Mielenkiintoinen kommentti tuossa Maple Leafiltä.

Missä vaiheessa kuka päättää, ettei lapsesta tule tekemälläkään huippu-urheilijaa ja millä oikeudella?

Kuka arvioi ja millä pätevyydellä? Ja koska tällainen päätös tehdään?

Joku enemmän tai vähemmän ammattitaitoinen valmentaja? Tai täysin tietämätön joukkueen johtaja tai seuran junnupäällikkö?

Vai onko lapsen oma oikeus päättää 7-10 vuoden iässä, että hän haluaa löhötä pc:n edessä pelaamassa tyhmääkin tyhmempiä pelejä, jättää läksyt tekemättä kun ei viitsi, ettei hän vitsi harrastaa liikuntaa jne.

Kuten edellä on todettu, useimpien huippuurheilijoiden takaa löytyy enemmän tai vähemmän asialle omistautunut isä tai äiti, joka "uhraa" koko oman aikansa ja usein koko muun perheen ajan, yhden tai useamman oman lapsen harrastuksille.

Extriimiähän ja arveluuttavaahan esim. tuo Palanderin ja miksei myös Anja Pärssonin isien panostus on ollut. Kenen ehdoilla on menty - tuskin näiden lasten.

 

[Quattro]

Skaba kirjoitti:
Extriimiähän ja arveluuttavaahan esim. tuo Palanderin ja miksei myös Anja Pärssonin isien panostus on ollut. Kenen ehdoilla on menty - tuskin näiden lasten.

Miten niin arveluttavaa? Miten voit sanoa että "tuskin näiden lasten" tietämättä asiasta mitään? Luuletko, että näiden kyseisten lasten asennoituminen tekemiseensä olisi edelleen tuollainen, jos heidät olisi pakotettu alppinisteiksi?

Vielä huomattavasti useamman nuoren "urheilijan" takaa löytyy enemmän tai vähemmän asialle omistautunut isä tai äiti, joka ei missään vaiheessa huomaa, ettei heidän lapsensa ole edes urheilullinen. Osaavan laji-ihmisen silmä löytää kyllä lahjakkuuden, mutta jokaisen vanhemman silmän pitäisi osata nähdä onko lapsessa tippaakaan liikunnallisuutta. Ja koska kaikissa sitä ei ole, on olemassa myös ei liikunnallisia harrastuksia joihin kannattaa siinä tapauksessa lapsi ohjata.

 

[Creative]

... Osaavan laji-ihmisen silmä löytää kyllä lahjakkuuden ....

Mutta kenen silmä löytäisi osaavan laji-ihmisen...

Venäjällä valtaosa juniorivalmentajista ovat korkeakouluja käyneitä ammatti-ihmisiä. Korkeasta ammattitaidosta ja hyvin kehittyneestä scouttaus- ja seulontadoktriinista huolimatta ennen 15 ikävuotta kukaan ei osannut nähdä esimerkiksi Jevgeni Malkinia huippulahjakkaana. Malkinia ei valittu nuorena edes Uralin aluejoukkueeseen.

Pavel Datsjuk oli pimennossa vielä pitempään.

Nuori Suomi -toiminnan painopistealueena on alle 13-vuotiaat lapset.
Jättäisin lasten luokittelun lahjakkaiksi ja epälahjakkaiksi kokonaan tekemättä. Se asia ei kuulu suomalaisen lastenkiekon eikä junioriseurojen tehtäviin. Hyvä näin. Tämänkin ketjun jotkut kirjoitukset osoittavat, että joidenkin mielestä lahjakkuuksien etsintä on reaalielämässä "epälahjakkaiden" lasten lajista savustamiseen tähtäävää toimintaa.

 

[Quattro]

Mutta kenen silmä löytäisi osaavan laji-ihmisen...

Venäjällä valtaosa juniorivalmentajista ovat korkeakouluja käyneitä ammatti-ihmisiä. Korkeasta ammattitaidosta ja hyvin kehittyneestä scouttaus- ja seulontadoktriinista huolimatta ennen 15 ikävuotta kukaan ei osannut nähdä esimerkiksi Jevgeni Malkinia huippulahjakkaana. Malkinia ei valittu nuorena edes Uralin aluejoukkueeseen.

Pavel Datsjuk oli pimennossa vielä pitempään.

Nuori Suomi -toiminnan painopistealueena on alle 13-vuotiaat lapset.
Jättäisin lasten luokittelun lahjakkaiksi ja epälahjakkaiksi kokonaan tekemättä. Se asia ei kuulu suomalaisen lastenkiekon eikä junioriseurojen tehtäviin. Hyvä näin. Tämänkin ketjun jotkut kirjoitukset osoittavat, että joidenkin mielestä lahjakkuuksien etsintä on reaalielämässä "epälahjakkaiden" lasten lajista savustamiseen tähtäävää toimintaa.

Ensinnäkin, arvoisa Creative, me emme elä Venäjällä....eikä enää tarvitse edes kysyä sieltä kaikkea.

Toiseksi, Suomesta löytyy kyllä erittäin paljon osaavia kiekkoihmisiä, ainakin toistaiseksi. Miten kauan, sitä on vaikea sanoa, paskankaataminen niskaan on sitä luokkaa. Pitäisi jotenkin saada nämä "osaavimmat" täältä näppisten äärestä kaukaloihin tositoimiin.

Voitko osoittaa jotenkin väitteesi "epälahjakkaiden" savustamisesta? En oikein ymmärrä väitettäsi. Enkä koko termiä "lahjakkuuksien etsintä". Ei tuolla päivittäisessä valmennustyössä kai kukaan silmä kovana etsi mitään. Kyllä nämä jutut kypsyvät pitkän ajan kuluessa. En ainakaan itse ole päässyt kokemaan sellaista ahaaelämystä että...."perskele.....mullahan on äärettömän lahjakas pelaaja tässä"....ei, kyllä se ajatus kypsyy vuosien työn aikana.

 

[Creative]

Ensinnäkin, arvoisa Creative, me emme elä Venäjällä....eikä enää tarvitse edes kysyä sieltä kaikkea.

Täysin samaa mieltä. Me elämme Suomessa. Suomessa osaavat laji-ihmiset tuntevat ja ymmärtävät noudattaa lajin ja seuraelämän suomalaisia pelisääntöjä.

Tämän asiakirjan

http://www.finhockey.fi/mp/db/file_...e/SuomenJaakiekkoliitonstrategia2007-2010.pdf

sivulta 23 löytyy suomalaisen jääkiekon toimintakenttää kuvaava kaavio, joka kuvaa hyvin mm. lastenkiekon, kilpakiekon ja pro-kiekon suhteita. Tuo graafi on jokaisen osaavan laji-ihmisen tiedossa. Jokaista aluetta nimittäin koskevat omat pelisääntönsä.

Sivuilla 16-17 on Suomen kansaivälistä menestystä vuodesta 1997 alkaen kuvaavat taulukot. Tässäkin olisi ehkä syytä nähdä korrelaatio Nuori Suomi -toiminnan myötä 90-luvulla tapahtuneen lisenssipelaajien määrän rajun kasvun ja loistavan kansainvälisen menestyksen välillä.

 

[Joukkuepelaaja]

Creative kirjoitti:
Tässäkin olisi ehkä syytä nähdä korrelaatio Nuori Suomi -toiminnan myötä 90-luvulla tapahtuneen lisenssipelaajien määrän rajun kasvun ja loistavan kansainvälisen menestyksen välillä.

Todennäköinen lisenssipelaajien määrän kasvuun vaikutti eniten 95 MM kulta.

NS toiminnan vaikutus menestykseen 97 eteenpäin lienee myöskin vähäinen,kun on kysymys ikäluokista 1977-1987 ja Amj myöskin ennen 1977 ikäluokista.

Molemmissa taitaa olla syytä nähdä muita korrelaatioita kuin NS.

 

[Creative]

Todennäköinen lisenssipelaajien määrän kasvuun vaikutti eniten 95 MM kulta.

NS toiminnan vaikutus menestykseen 97 eteenpäin lienee myöskin vähäinen,kun on kysymys ikäluokista 1977-1987 ja Amj myöskin ennen 1977 ikäluokista.

Molemmissa taitaa olla syytä nähdä muita korrelaatioita kuin NS.

Olet todennäköisesti oikeassa. Suoranaista korrelaatiota ei välttämättä löydy ellei sitten henkisen ilmapiirin kautta.

Pointsini oli se, että emme voi suoraan lainata urheilujärjestelmää muista maista. Jokaisella maalla on omat perinteensä, omat oslosuhteensa ja omat sääntönsä. Ja niiden mukaan on elettävä.

Hyvä yhteenveto eri maiden lasten urheilujärjestelmistä löytyy tästä:

http://koulu.ruokolahti.fi/backman/Hopeasompa/Organisaatiot.htm

 

[Quattro]

Creative kirjoitti:
sivulta 23 löytyy suomalaisen jääkiekon toimintakenttää kuvaava kaavio, joka kuvaa hyvin mm. lastenkiekon, kilpakiekon ja pro-kiekon suhteita. Tuo graafi on jokaisen osaavan laji-ihmisen tiedossa. Jokaista aluetta nimittäin koskevat omat pelisääntönsä.

Niinpä koskee....tämä pitäisi kaikkien vanhempien ja NS-hehkuttajien muistaa. Ne kaikki pelaa-säännöt ja peliajan saanti kausimaksua vastaan loppuvat aina jossain vaiheessa.

Creative kirjoitti:
Sivuilla 16-17 on Suomen kansaivälistä menestystä vuodesta 1997 alkaen kuvaavat taulukot. Tässäkin olisi ehkä syytä nähdä korrelaatio Nuori Suomi -toiminnan myötä 90-luvulla tapahtuneen lisenssipelaajien määrän rajun kasvun ja loistavan kansainvälisen menestyksen välillä.

Tuntuuko sinusta siltä, että esim. U18 menestys olisi jotenkin noususuunnassa....jos nyt peilaillaan vähän pidemmälle kuin viime kauteen?

89-90 ikäluokista alkaen ja niiden menestyksestä voidaan vasta ruveta vetelemään korrelaatioita Nuoreen Suomeen.

 

[Creative]

Jokaisella maalla on heikompia ja kovempia ikäluokkia valmennusjärjestelmästä riippumatta. Sama koskee yksilöitä. Olisi älytöntä kuvitella, että Suomi menestyisi joka vuosi yhtä hyvin kun meillä on vain 3 % koko maailman harrastajamäärästä. Ilman lasten raakaa kilpailutusta ja seulontaa, jollaisia harjoitetaan joissakin maissa.

Tähän liittyen lainaan yhden kappaleen edellisen linkin jutusta:

"2.2.1.2. Menestymiseen tähtäävä järjestelmä

Vilhun (1989, 106) mukaan tässä organisointimallissa lasten ja nuorten urheiluharrastusta ohjaavat lähinnä menestymiseen tähtäävät tavoitteet. Monipuolisuus tai lapsen tarpeiden ja odotusten huomioon ottaminen on toisarvoinen asia - ellei sen ajatella edistävän huippu-urheilua. Tässä järjestelmässä on tärkeää lapsen saaminen lajiin mahdollisimman aikaisin.

Lajikohtaiset valmennusjärjestelmät tehdään hyvin nuorille, usein jo 9 - 10-vuotiaille. Ainoastaan lahjakkaat lapset ovat tärkeitä ja eräissä tapauksissa vain lahjakkaille lapsille on annettu mahdollisuus harjoittelemiseen ja kilpailemiseen

Valmentajien koulutuksessa käsitellään lähinnä valmennusopillisia asioita, ei lasten ominaisuuksia tai lasten ohjaamista myös kasvatuksen näkökulmasta. Näiden järjestelmien organisaatioon ei kuulu "huippu"ryhmien lisäksi muita urheilu- tai liikuntaryhmiä. (Vilhu 1989, 106)

Tämän kaltainen järjestelmä on ollut hyvin tyypillinen entisissä sosialistisissa maissa kuten Neuvostoliitossa ja DDR:ssä. Nykyään tällaisesta voisi käydä esimerkkinä Kiinan lasten voimistelujärjestelmä."

 

[Maple Leaf]

Missä vaiheessa kuka päättää, ettei lapsesta tule tekemälläkään huippu-urheilijaa ja millä oikeudella?

Kuka arvioi ja millä pätevyydellä? Ja koska tällainen päätös tehdään?

Joku enemmän tai vähemmän ammattitaitoinen valmentaja? Tai täysin tietämätön joukkueen johtaja tai seuran junnupäällikkö?

Hyviä kysymyksiä. Tuskin kukaan voi tehdä lapsen eteen/puolesta päätöstä siitä, ettei tästä tule huippu-urheilijaa, aivan kuten kukaan ei voi vain päättää, että lapsesta tulee huippu-urheilija. Eivät tällaiset asiat ratkea "päätöksillä", vaan elämän ja urheilun itsensä kautta.

"Päätöksellä" tarkoitan tässä lapselle ulkoapäin (vanhempien toimesta) asetettua tähtäintä, en kasvavan nuoren mahdollista omaa määrätietoisuutta urheiluharrastuksessa - nämä asiat on todellakin syytä erottaa toisistaan. Elämä ja urheilu itse osoittavat, kenestä tulee huippu-urheilija, kenestä harrastaja, kenestä seura-aktiivi taustajoukoissa, kunhan kaikille on aluksi tarjolla yhtäläinen mahdollisuus etsiä lahjakkuutensa rajoja.

Vai onko lapsen oma oikeus päättää 7-10 vuoden iässä, että hän haluaa löhötä pc:n edessä pelaamassa tyhmääkin tyhmempiä pelejä, jättää läksyt tekemättä kun ei viitsi, ettei hän vitsi harrastaa liikuntaa jne.

Tässä kohtaamme nimenomaan vanhempien (ja valmentajien) vastuun lapsesta. Läksyt on tehtävä, se on selvää. Se on kuitenkin eri asia kuin pakottaa lasta harrastamaan liikuntaa (siis aktiivisella harrastustasolla esimerkiksi urheiluseurassa). Aivan selvää lienee, että jos lapsi ei tunne vetoa urheiluharrastukseen, ei hänestä millään tempuilla ja pakottamisilla kehity huippu-urheilijaa, koska siihen tarvitaan lahjakkuuden lisäksi myös harjoittelumotivaatiota ja tavoitteellisuutta.

Itse liikunnallisena ihmisenä ja jossain määrin urheiluvalmennusta tuntevana ihmisenä olen tietenkin sitä mieltä, että kaikkien lasten on hyvä liikkua. En silti ole sitä mieltä, että kaikkien lasten olisi harrastettava urheilua. Ihmiset ovat erilaisia, eivätkä kaikki ole luonnostaan kehollisia. Joku on syntyjään kirjatoukka, joku toinen on tietokonenörtti, ja hyvä niin, sillä - jos asian kärjistää - ellei urheilullisten lasten lisäksi olisi myös kirjatoukkia ja tietokonenörttejä, emme keskustelisi tällä hetkellä internetissä lasten urheilusta.

Traagisimmat lasten urheiluun liittyvät tarinat liittyvätkin usein siihen, että lapsilleen urheilullisesta menestystä vaativat (eli omia fantasioitaan toteuttavat) vanhemmat pakottavat luonnostaan ei-niin-kehollisen lapsensa mukaan (tavoitteelliseen) urheilutoimintaan välittämättä siitä, mitkä ovat lapsen omat motiivit liikkumiseen.

Kuten edellä on todettu, useimpien huippuurheilijoiden takaa löytyy enemmän tai vähemmän asialle omistautunut isä tai äiti, joka "uhraa" koko oman aikansa ja usein koko muun perheen ajan, yhden tai useamman oman lapsen harrastuksille.

Niin löytyy, ja hyvä niin. Mutta myös valitettavan monen surullisen lapsen takaa löytyy lapsen urheilua vain omien menestymisfantasioidensa astinlautana käyttävä vanhempi. Olen edelleen sitä mieltä, että jokaista tepponummisen ja kallepalanderin menestystarinaa kohden löytyy moninkertainen määrä surullisempia tapauksia. Tästä puhuminen ei ole tietenkään kovin seksikästä, mutta sekin on tehtävä, jos mielimme suhtautua lasten ja nuorten urheiluun ja valmentamiseen sillä vakavuudella, jota se myös moraalisella ja eettisellä puolella ehdottomasti edellyttää.

Olen muuten edelleen nimimerkki siffalle kovin kiitollinen, jos hän osoittaa minun kertaakaan väittäneen, että lahjakas urheilija ikään kuin vain "putkahtaa" itsestään lajinsa osaavaksi huipuksi, puhumattakaan siitä, että olisin yhdessäkään viestissäni väheksynyt harjoittelemisen merkitystä urheiluharrastuksessa. Keskusteleminen muuttuu nimittäin mahdottomaksi, jos toisen sanomaksi voi mielensä mukaan väittää mitä hyvänsä.

 

[siffa]

Elämä ja urheilu itse osoittavat, kenestä tulee huippu-urheilija, kenestä harrastaja, kenestä seura-aktiivi taustajoukoissa, kunhan kaikille on aluksi tarjolla yhtäläinen mahdollisuus etsiä lahjakkuutensa rajoja.

Vain harvoilla lapsilla ovat ympäristötekijät sellaiset, että ne mahdollistavat huippu-urheilijaksi kehittymisen. Vanhemmat on se tärkein tekijä, sitten tulee kodin sijainti suhteessa liikuntamahdollisuuksiin. Sitten tulevat osaavat valmentajat jo lapsesta lähtien, mikäli vanhempien kyky ei ohjaamiseen riitä.
Tarkoitan sitä, että lasten mahdollisuudet nousta jossain kansainvälisesti laajalti harrastetussa urheilulajissa eivät ole tasapuoliset, koska ympäristötekijät ovat niin erilaiset.
Esimerkiksi niillä lapsilla, joiden vanhemmat innostavat 3-6 vuotiaita lapsiaan juuri nyt ulkojäille luistelemaan päivittäin, on suurempi mahdollisuus kehittyä hyvää luistelutaitoa vaativissa urheilulajeissa huipulle kuin niillä muuten jopa lahjakkaammilla lapsilla, joiden vanhemmat eivät tätä tee.

 

[Kommentaattori]

Maple leafilta erittäin hyvää tekstiä! Kun puhutaan lajiensa huipuista, niin ei koskaan lapsi jota on koulutettu kuin "koiraa" tule huipuksi. Ikinä.
Jonkun fanaattisen vanhemman komentama pikkupoika/-tyttö ei koskaan tule lajinsa huipuksi, vaikka lajivalmentajana toimisi Tami (anteeksi analogia), fyysisenä valmentajana Riku Kiri ja henkisenä valmentajana Tommi Taberman. Loppujen lopuksi on kyseessä yksilön lahjakkuus ja halu kehittyä.

Silloinhan paketti on ihanteellinen, kun yhdistyy lahjakas/motivoitunut nuori ja tätä tukeva vanhempi. Siinä ei skouttaaminen auta, koska tämmöinen kombinaatio aina löytää väylänsä huipulle. Se kuinka monta "helmeä" jää löytämättä esim. jos vanhemmat eivät auta lahjakasta lastaan on lähinnä mutu hommaa. Tässä näkisin, että NS jopa auttaa löytämään näitä "kadonneita", sillä perusperiaatehan NS toiminnassa on tasapuolisten olosuhteiden luominen kaikille. Ei siis tasaisen huonoja, vaan tasaisen hyviä mahdollisuuksia kaikille.

Tässäkin ketjussa on kirjoittajia, jotka ilmeisen mielellään toisi "DDR-mallin" lasten liikuntaan, mutta itse kavahdan ajatusta. Lahjakkuudet kyllä löytävät lajinsa ja "löytyvät". Lapsen kehityksen kannalta näkisin hyvänä monipuolisen liikunnan, eikä "24/7 jääkiekon perusharjoitteita-metodi". Vaikka lapsi olisi pienempänä ollut satujumpassa, hiihtänyt ja pelannut potkupalloa, niin mikään näistä ei estä kehittymistä hyväksi jääkiekkoilijaksi. Jos oman kehon tunteminen, motoriikka ja harjoitus halut on kohdallaan, niin esteitä menestymiseen lajissa kuin lajissa ei ole.
Tämä ei ole sitten minkään tutkimusten kautta osoitettua, mutta perheessämme on kaksi teini-ikäistä ja SM-mitaleita eri lajeista on useita, eli mennään kopo (kokemuspohja) tiedolla. Pakottamalla ei ole tullut YHTÄKÄÄN SM-mitalia!

Siffalle onnea 3-6 vuotiaiden valmentamiseen. Jos pystyt sen ikäisestä sanomaan, kuka on lahjakas, niin kerro minullekin metodisi. Puitteiden luominen vanhemmilta onkin eri asia ja uskoisin, että suurin osa vanhemmista luo ihan kohtuulliset puitteet lapsilleen.

 

[siffa]

Siffalle onnea 3-6 vuotiaiden valmentamiseen. Jos pystyt sen ikäisestä sanomaan, kuka on lahjakas, niin kerro minullekin metodisi. Puitteiden luominen vanhemmilta onkin eri asia ja uskoisin, että suurin osa vanhemmista luo ihan kohtuulliset puitteet lapsilleen.

Minä kirjoitin, että ne lapset, jotka juuri tällä hetkellä ovat ulkojäillä 3-6 vuotiaina innolla luistelemassa ovat eri asemassa kehittymään luistelua vaativissa lajeissa huipulle kuin ne, jotka eivät luistele samassa iässä vielä missään. Minähän olen juuri vältellyt ihmisten jaottelua lahjakkaisiin ja ei-lahjakkaisiin. Olen kirjoittanut, että näen 10-vuotiaista lapsista sen kuinka paljon he ovat olleet lajinsa parissa nimenomaan SUURELLA INTOHIMOLLA siihen mennessä hyvinkin leikkimielisesti tekemisissä. Sitä en pysty sanomaan, kuka olisi lahjakas esim. jääkiekkoilijaksi.

 

[Creative]

Vain harvoilla lapsilla ovat ympäristötekijät sellaiset, että ne mahdollistavat huippu-urheilijaksi kehittymisen.

Vain harvoilla lapsilla on sellainen geeniperimä, joka mahdollistaa huippu-urheilijaksi kehittymisen. Tätä mieltä ovat ainakin venäläiset urheilugenetiikan asiantuntijat. Myös muualla maailmassa on asiaa tutkittu. Amerikkalainen Claude Bouchard on tutkinut mm. ihmisten geeniperimän vaikutusta harjoitettavuuteen. Tulokset olivat tyrmistyttäviä.

20:n viikon pituinen harjoittelujakso paransi joidenkin koehenkilöiden suorituskykyä jopa 60 % - kun taas toisten ei yhtään.

Muistan lukeneeni jostain artikkelista, että Bouchardin mukaan vain 8 % kaikista ihmisistä voivat geeniperimänsä puolesta tulla hyviksi urheiljoiksi, niistäkin vain murto-osa pääsee huipulle.

Ei tämäkään mikään kovin seksikäs aihe ole, ja jenkeissäkin varmaan luokitellaan 'poliittisesti epäkorrektiksi'. Siksi nuo tutkijat ovat monasti aika varovaisia sanavalinnoissaan.

http://www.medicinenet.com/script/main/art.asp?articlekey=50333


EDIT: TYPO

 

[Mane]

Maple leafilta erittäin hyvää tekstiä! Kun puhutaan lajiensa huipuista, niin ei koskaan lapsi jota on koulutettu kuin "koiraa" tule huipuksi. Ikinä.
Jonkun fanaattisen vanhemman komentama pikkupoika/-tyttö ei koskaan tule lajinsa huipuksi,

Mitä olen ymmärtänyt, niin melkoisella tehovalmennuksella pikkupojasta lähtien Jani Sievisestä tuli uinnin olympiahopeamitalisti ja moninkertainen maailmanmestari sekä maailmanennätysmies. No, olympiavoittajaa ei sentään. Williamsin sisarukset Venus ja Serena myös käsittääkseni ovat pienestä pitäen isänsä toimesta koulutettu tennishuipuiksi kuin "koirat".


Romanttisesti ajateltuna tällä tavalla ei huipuksi voi nousta, mutta ainakin nuo kolme esimerkkiä mielestäni osoittavat väitteen vääräksi. Tietenkään ilman omaa halua ei mitään pysty tekemään, mutta kyllä vanhemmat pystyvät varsin vankan buustin omalle halulle antamaan, jos niikseen tulee. Kuten isä-Esa ja isä-Richard.