Kauko Nieminen kommentoi Agassin ja Nadalin isiä varsin negatiiviseen sävyyn, toinen on pakottanut pojan pelaamaan tennistä ja toinen on tehnyt pojastaan väkisin vasurin. Isä Niemisen mielestä tärkeintä lapsille on mahdollisimman monipuolinen harrastaminen, ei ammattilaisuuden tavoittelu.
Kauko Nieminen on tennisvalmentaja, joten aika ymmärrettävää, että hänen lapsillaan oli tennismailat varhaislapsuudessa käsissään.
Oliko tämä se "säälittävä" Kauko Nieminen?
Mutta oikeastaan asian ydin on tuossa edellisessä kappaleessa missä kirjoitat Andre Agassin ja Rafael Nadalin tapauksista. Jos ajatellaan tätä koko asiaa nimenomaan huippu-urheilun kontekstissa niin on kokolailla triviaalia keskustella yksinomaan suomalaisesta tavasta tuottaa huippu-urheilua tai maailman huippuja. Tai sanotaanko "oikeasta" tavasta tehdä se.
Rafael Nadal on yksi kaikkien aikojen tennispelaajia mutta on tosiaankin kaksiteräinen miekka, onko se menestys sitten kaiken muun arvoista. Silti meidän tulisi tunnustaa ja ymmärtää mikä se todellisuus on ihan absoluuttisella huipulla. Jos se vaatii mainitunkaltaista toimintaa niin mehän emme sille Suomessa mahda mitään, JOS tarkoituksena on saada myös maailmantason huippuja isoissa lajeissa.
Tietenkin, voimme ihan yhtä hyvin lähteä taas siitä, että Suomessa halutaan korostaa erilaisia arvoja mutta se todennäköisesti tarkoittaa sitä, että ihan niitä maailman huippuja ei tule. Ja se pitäisi aina ymmärtää, kun tässä keskustellaan kilpaurheilusta.
Suomi ei määrittele niitä ehtoja tai toimintaympäristöä minkä mukaan maailman huipulla toimitaan, se voi ainoastaan seurata perässä tai valita erilaisen tien. Voidaan esimerkiksi erikoistua vain tiettyihin lajeihin joissa me jo olemme hyviä, kuten jääkiekkoon.
Esimerkiksi tenniksessä tilanne on yksinkertaisesti on sellainen, että huipulle halutessaan on lähdettävä Suomesta nuorella iällä, koska täällä ei ole riittävän tasokasta valmennusta, saati sitten riittävän kovia vastustajia. Myös vaikkapa jalkapallon kaltaisessa megalajissa tulisi ainakin vakavasti pohtia sitä kannattaako pyrkiä jo juniorina sellaisiin kulttuureihin joissa futista todella ymmärretään.
Kauko Niemisen haastattelusta kannattaisi minun mielestäni poimia juuri tuo, että Jarkko Nieminen valitsi ykköslajinsa jo 10-12-vuoden iässä, mikä on ainakin tämän ketjun todistusten mukaan liian nuorena ja leimaa hänet Kiina-mallin kasvatiksi. Kauko Nieminen lisäsi, että valinta tapahtui siksi, koska aika ei yksinkertaisesti riittänyt OHJATTUIHIN harjoituksiin kaikissa lajeissa. Tennis on valtavan vaativa laji, yhdistelmä rautaista fysiikkaa ja idioottivarmaa teknistä suorittamista. Se vaatii toistoja. Ainoastaan jalkapallon lasken yhtä haastavaksi kokonaispaketiksi palloilulajien osalta (toki lätkäkin on mutta siinä se jää elementtinä ja luistimet jalassa tekee sen).
No, onko 10-12 vuotta oikea vai väärä ikä niin kuka tietää, ainoastaan se on kovaa faktaa, että Jarkko Nieminen on yksi kaikkien aikojen parhaita suomalaisia urheilijoita. Monipuolinen urheilutausta MUTTA myös aikainen lajivalinta. Kuten tämäkin osoittaa niin asiat eivät ole toisiaan poissulkevia, vaikka aikainen ykköslajin valinta tehdäänkin.
Kaikki varmasti ovat yhtä mieltä siitä, että lapsen oma halu ratkaisee mutta mitä me voimme tehdä, jos maailman huipulle tunkee jatkuvasti Nadaleita ja Williamseja? Ainakin nyt todeta sen, että emme ole valmiita moiseen ja siksi sitä ihan supertähtikategorian "ainesta" ei tästä maasta tule.
Futiksen puolella esimerkiksi afrikkalaisten pelaajien lähtökohdat ovat tyystin erilaiset kuin meikäläisillä. Siellä ei useinkaan ole vaihtoehtoja, ja paremmin tuntematta voisin arvailla, että kilpailu on melkoisen raakaa ja veristä. Siinä on suomalaisen juniorikoulun kasvatti kovilla, kun pelipaikoista aletaan kilpailla niiden pelaajien kanssa jotka ovat joutuneet tappelemaan peliajasta ja pelipaikoista jo pienestä asti. Ja siinä on edelleen ihan hömppää puhua Nuori Suomi-mallista tai Kiinan mallista. Jos me haluamme futikseen maailman huippuja niin mm. näitä afrikkalaisia pelaajia vastaan on kilpailtava, eikä ainoastaan kilpailtava vaan on oltava vielä parempia.
Jos tätä ei halua hyväksyä niin minusta keskustelu siirtyy jo silloin siihen mikä ylipäätään on huippu-urheilun rooli ja onko se tarpeellista. Ja vasta silloin tullaan oikeastaan tähän Nuori Suomi vs Kiina-mallin vastakkainasetteluun. Koska huippu-urheilun todellisuus on yhtä ja siihen joko sopeutuu tai ei, sen ytimessä on kilpailu.
Toistaiseksi vielä näyttää siltä, että suuri osa maailman valtioista pitää huippu-urheilua tärkeänä ja haluaa sitä tehdä, ja ovat siten ainakin osittain valmiita hyväksymään sen mukanaan tuomat lieveilmiöt ja negatiivisetkin seuraukset. Huippu-urheilullahan ei sinällään ole mitään tekemistä terveysliikunnan kanssa, se kun ei kovin tervettä ole missään suhteessa.