Nuori Suomen roolista
Ihan sitä mitä siinä lukee.
Valitettavasti isoin ongelma suomalaisessa urheilukentässä ei ole Nuori Suomi. Isoin ongelma on siinä minkä varassa tätä toimintaa pyöritetään: Suomalainen urheilukenttä toimii pitkälle vapaa-ehtoisten varassa.
Moni alkaa/joutuu valmentajaksi, huoltajaksi, joukkueenjohtajaksi puolivahingossa ja väkisin, kun se on janteri pelaa joukkueessa. Nämä ihmiset joutuvat aivan kylmiltään opettelemaan miten valmennetaan jne. Lajiliittojen (ja seurojen!) pitäisi auttaa tässä työssä tarjoamalla koulutuksia ja valmennusmateriaalia millä nämä valmentajat pääsevät alkuun tässä duunissa.
Seurat, lajiliitot ja kilpaurheilu
Seurojen rahankeruussa on varmasti kehittämistä ja siinä voi ensialkuun auttaa myös harrastustoiminnan tarjoaminen ja siitä riittävästi rahastaminen. Näin ollen saataisiin mahdollisesti lisää kassavirtaa ja palkattua myös päätoimisia työntekijöitä, joilla olisi mahdollisuus toimia sekä harrasteryhmien vetäjinä, että myös kilparyhmien vetäjinä. Tietenkään tämä ei kilpaurheilun kannalta ole paras vaihtoehto mutta niinhän se menee, että kysynnän mukaan toimintaa pitää pystyä sopeuttamaan.
Lajiliittojen rooli esimerkiksi koulutuksen antamisessa on toki myös merkittävä ja tästä syystä onkin oltava tarkka siinä mitä ja miten lajiliitto kouluttaa. Koska sellaisia valmentajiahan se silloin myös tuottaa. Eli jos liitto jo kouluttaa vaikkapa nyt Nuori Suomi-hengessä kilparyhmien valmentajia, on aivan selvää, että se muokkaa monien ajattelua (tässä tapauksessa mielestäni väärään suuntaan).
Näinhän se koulutus aina toimii, on vallitsevia suuntia joiden mukaan koulutetaan ihmisiä ja näistä koostuva massa ajattelee edelleen samalla tavalla, mahdollisesti siksi, että eivät muusta tiedä eli käytännön tasolla kokemuspohja on ohut tai sitä ei ole.
Pidän hieman naiivina näkemystä jonka mukaan seurat edelleen toimisivat itsenäisesti ja lajiliitosta riippumatta, jos samaan aikaan liitto kouluttaa ja ohjeistaa, tai edes suosii jotain tiettyä suuntaa ajattelussa ja toimintatavoissa.
Toki, aina on myös jokunen vastarannan kiiski joka ajattelee valtavirtaa vastaan ja useasti tällaisia henkilöitä pidetään jälkikäteen jonkin sortin sankareina tai kulttihahmoina, sikäli kun käytäntö osoittaa heidän olleen oikeassa. Heidän oma logiikkansa sotii heidän oppimansa kanssa ja he alkavat voimakkaastikin kyseenalaistaa asioita ja jopa tehdä kokonaan toisella tavalla.
Minusta Nuori Suomi on aatteeltaan vaarallinen kilpaurheilun kontekstissa ja täten sitä ei saisi siihen myöskään sotkea. Toisin sanoen, esim. lajiliiton tulisi tehdä aivan selväksi se, että puhutaanko kilparyhmistä vai harrastajista kunkin teeman kohdalla. Urheiluun kun ei sovi minkäänlainen tasapäistäminen, ei vaikka tarkoitus olisi kuinka hyvä tahansa. Tällä vältetään myös ne "väärät tulkinnat", jos joskus huomataankin, että juniorituotannon romahtaminen olisi ollut pelkästään kiinni seuroista.
Aatteellinen keskustelu
Missään nimessä yksi aate ei voi olla ainoa syy, syythän ovat toki moninaiset ja on aivan selvää, että esimerkiksi kotitalouksien ostovoima näyttelee tässäkin asiassa suurta roolia. Massa on siis todella pienempi, esimerkiksi jääkiekossa, mutta taasen jalkapalloon tämä perustelu ei istu, sillä se on aivan varmasti kaikille mahdollista.
Nyt jos esimerkiksi Kaikki pelaa on aiheuttanut ongelmia sekä futiksessa, että lätkässä, niin tuskin kovin helpolla voidaan sen syyllisyyttä ohittaa. Sehän vain osoittaa sen, että perusajatus on jo väärä tavoitteisiin nähden, kun puhutaan kilpaurheilusta ja sen oleellisesta elementistä -> kilpailusta.
Priorisoinnissa on nähdäkseni kyse siitä, että seura halutessaan (ja mahdollisuuksien mukaan) voi tuottaa esimerkiksi vain kilpaurheilua ja pyörittää kilparyhmiä. Jos joku haluaa haastaa tämän eettisistä ja moraalisista syistä, niin toki näin voi tehdä mutta pitää myös osata tunnustaa realiteetit ja ymmärtää se prosessi sekä sen tavoiteltu lopputulos.
On vähän turhaa viljellä keskustelua humaaneista arvoista ja muista samettihousumiesten jutuista, jos samaan aikaan puuttuu ymmärrys kilpaurheilun olemuksesta. Asiaa ymmärtämättömälle kilpaurheilun maailma tietenkin voi näyttäytyä hyvin raakana mutta toiselle puolelle se ei ole lainkaan raaka.
Kansanterveys
Mitä tulee kansanterveydelliseen aspektiin, niin tässä mielessä Nuori Suomi koko kansan liikuttajana voisi mahdollisesti auttaa. Ongelma tulee kuitenkin jälleen siinä kuka tekee ja millä rahalla, sekä missä. Tällöinhän kunnallinen päätöksenteko astuu suurempaan rooliin ja toki kuntakin joutuu priorisoimaan ja miettimään missä on suurin tarve ja kysyntä, eli onko ylipäätään kannattavaa rakentaa liikuntapaikkoja jos käyttöaste jää lähelle nollaa.
Jos taas lähdetään siitä, että vieritetään vastuu kokonaan seuroille, eli niille sisällöntuottajille, niin joudutaan jälleen sen rahakysymyksen eteen. Koska onhan turhaa vaatia jälleen ihmisten ilmaista liikuttamista, vaikka se kuinka ideologisesti hienoa olisikin. Tällöin on ymmärrettävä, että myös harrastustoiminnasta tulee saada kunnon korvaus ja sen hinnan tulee sisältää muutakin kuin kustannusten kattaminen, eli suomeksi pitää saada tehdä voittoa.
Mikäli käyttökustannukset nousevat, niin seurojenkin on pakko siirtää ne kustannukset hintoihin. Juoksevia kuluja on kuitenkin monenlaisia ja toki tarvittaessa esim. tuntihinta pitää pystyä purkamaan ja kertomaan mistä kaikesta se koostuu. Myyntikatetta ei ehkä kerrota suoraan mutta vähintään nyt teoriatasolla kertomaan miksi hinta on se mikä se on.
Tässä on suuremman keskustelun paikka ehdottomasti ja valtion pitää minun mielestäni alkaa ottaa tosissaan ihmisten liikkumattomuus ja siitä aiheutuvat kustannukset, sekä suoraan terveysmenoissa, että välillisesti työn tuottavuuteen. Paljon käytetään aikaa esim. tupakoinnin, rasvan ja viinan haitoista retosteluun mutta liikkumattomuus ilmeisesti nähdään jo liikaa yksilönvapauteen puuttumisena eikä siitä saa osoitella sormella. Mikä ero tässä logiikassa on, niin se ei ole näyttäytynyt vielä minulle.
On kuitenkin päivänselvää, että liikunta on terveellistä ja pakollista jokaiselle, se ei ole arvokysymys, vaan puhdas fakta. Pitäisin ihan reiluna, että valtion taholta tunnustettaisiin moinen asia ja alettaisiin mitä pikimmin toimenpiteisiin asian suhteen.
Koululiikunta ensimmäisenä ja siitä pitää tehdä pakollista ja päivittäistä. Lisäksi välitunneilla on aikaa touhuta vaikka mitä. Kotitaloudet ovat toinen merkittävä asenneilmapiirin muokkaaja ja myös sinne on saatava viesti paremmin perille.
Liikunnan suhde terveyteen ja jaksamiseen ei ole todellakaan valintakysymys. Hyvä kunto joko on tai ei ole, enkä ymmärrä ihmisiä jotka haluavat olla huonossa kunnossa ja syödä lääkkeitä tms. On pystyttävä sanomaan jokaiselle kansalaiselle, että olet läski ja kuolet huomenna jos et ala tekemään itsellesi jotain.
EDIT. Jos lajiliiton roolia vielä hieman siirtää tämän yhtenäisen ajattelun suuntaan, niin muistaakseni Tommi Nikunen kommentoi mäkihypyn nykytilaa siten, että on unohdettu se yhtenäinen tapa toimia ja jokainen (valmentaja) säveltää vähän omiaan.
Huomasiko kukaan muu yhteyttä esimerkiksi jääkiekossa käytävään Meidän peli-keskusteluun, tai jalkapallossa käynnissä olevaan murrokseen jota esim. Mixu Paatelainen vie läpi A-maajoukkueessa?
Miten koette lajiliiton roolin, jos sen johtava ideologia on esimerkiksi Nuori Suomi, eikö se vaikuta tällöin negatiivisesti kilpaurheiluun OMALTA OSALTAAN, kieltämällä tasojoukkueita, pisteiden laskua ja lanseeraamalla puolen pelin takuita?
Miten koette ylipäätään lajiliiton roolin arvomaailman muokkaamisessa sekä substanssin osaajana ja kehittäjänä? Onko lajiliitto Suomessa pelkkä hallinnollinen himmeli, vai tuleeko sen olla se "kova ydin"?