Nuori Suomi ry

[Marre]

Mutta haluavatko vanhemmat olla kilpailutoiminnassa mukana vai hyväksyvätkö sen välttämättömänä pahana (kunnes eivät enää hyväksy)? Tämähän se juuri on se syy, miksi jääkiekkojoukkueetkin toimintaansa Nuoren suomen halusivat. Vanhemmat eivät määräänsä enempää halua katsoa lastensa kilpailuttamista ja jos seura haluaa maksavia vanhempia, sen täytyy tarjota vanhempien rahoille vastinetta. Ja harvoille vanhemmille se on lasten kilpailuttaminen. Harva haluaa maksaa siitä, että oma poika istuu penkillä. Ja yhteiskunnallisen ilmapiirin muuttuessa yhteiskuntakaan ei halua maksaa siitä, että joku istuu penkillä mailaansa nakertamassa. Tämän tajuttuaan urheiluseurat keksivät Nuoren Suomen.

Aivan isoimmissa kaupungeissa löytyy elintilaa yhdelle, kadelle tai kolmelle täysin kilpailulliselle joukkueelle, koska niihin löytyy tarpeeksi niitä, joilla voi aidosti olla mahdollisuus tehdä jääkiekosta itselleen ammatti ja lisäksi sitten niitä urveloita, jotka nyt vain kokevat sen tosi hienoksi, että poika pääsi pelaamaan B-junnujen SM-sarjaa. Mutta samalla siellä samassa kaupungissa löytyy tilaa lukuisille höntsäilyjoukkueille. Ja yhteiskunnan etu on höntsäilyporukoiden lisääminen, vaikka se sitten veisi jääaikaa kaupungin omistamissa halleissa niiltä kilpailuporukoilta. Pienemmissä kapungeissa joudutaan sitten tasapainoilemaan enemmän, koska siihen puhtaasti kilpaurheilulliseen joukkueeseen ei välttämättä löytyisi tarpeeksi poikia.

Niin joo, Tampereella ratsastustunti näyttäisi maksavan n. 30 euroa tunti 'höntsäillen' (eli isossa ryhmässä, ei tavoitteellista tai kovin kehittävää), 45 euroa puolitavoitteellisesti (pienryhmä, opettaja ehkä ehtii opettaakin sinua) ja 60 euroa tavoitteellisesti (yksityistunti, näillä käymällä voit päästä jo piirikunnalliselle tasolle.) Tuon tamperelaisvanhemmat siis ovat valmiita maksamaan lapsensa ei-kilpailullisesta, ei-huippu-urheiluun tähtäävästä liikuntaharrastuksesta, koska heidän lapsensa nyt vain haluaa ja se kehittää lasta myös sen urheilun ulkopuolella.

 

[Marre]

Tai velvottaa URHEILUseura tuottamaan myös höntsypalvelut, oli kysyntää tai ei, tukirahojen saamikseksi?

Miksi URHEILUseuraa sitten pitäisi yhteiskunnan tukea?

 

[Fordél]

Joten sun mielstä sen Kunnan pitäs verovaroilla tää harrastaminen kustantaa?

Tai velvottaa URHEILUseura tuottamaan myös höntsypalvelut, oli kysyntää tai ei, tukirahojen saamikseksi?

Mun mielestä ei.

Niin verovaroillahan se tukee jo nyt seurojen toimintaa.

En ota kantaa siihen pitäisikö sen olla kunnan tukea vai valtiovallan.

Kunta ei pysty velvoittamaan urheiluseuraa tuottamaan jotain tiettyä palvelua, mutta toki pystyy ohjaamaan omien avustustensa kautta. Ja aika useinhan se meneenkin niin, että jos jotain toimintaa rahoitat niin sulla on myös jotain ehtoja rahan antamiselle. Tosin monesti ne on niin löysiä, että ei ne välttämättä ohjaa.

Ja kuten aikaisemmin kirjoitin, tärkeintä on saada seurojen perustoiminta kuntoon. Kun se ei ole laadukasta, kaventuu väkisinkin (ja ymmärrettävästi) seurojen toiminta koskemaan vain sitä ydintä. Jos resurssit, osaaminen ja toiminnan laatu saataisiin paremmalle tasolle, olisi seurojen helpompi vastata muunlaisenkiin kysyntään yhä laajenevissa määrin. Osa toki sitä tekee jo nyt ja hyvä niin.

 

[J.Grönvall]

Miksi URHEILUseuraa sitten pitäisi yhteiskunnan tukea?

Sinun pitääkin kysyä MIKSI se tekee tällä hetkellä niin? Pakotettunako?

Mutta haluavatko vanhemmat olla kilpailutoiminnassa mukana vai hyväksyvätkö sen välttämättömänä pahana (kunnes eivät enää hyväksy)?

No ilmeisesti haluavat. Edelleen, pidän aika kaukaa haettuna maksaa vuositasolla tuhansia euroja "välttämättömästä pahasta". Siihen ei tuskin ole varaa kuin rikkailla. Kun itse olin nuori, niin köyhempien (= tavallisten keskiluokkaisten työläisperheiden) lapset ja heidän vanhempansa olivat kilpatoiminnassa täysillä mukana, pitkälti juuri siksi, että se söi paljon resursseja, niin aikaa kuin rahaa. Uskon, ettei tämä asia ole vuosien saatossa kovin paljoa muuttunut. Kysymys oli siis halusta antaa lasten pelata kilpatasolla, koska nämä nauttivat siitä. Kysymys on puhtaasti valinnoista.

Toki, jos jollain on tutkimustietoa, että kilpailutoiminnassa mukana olevien perheiden demografinen rakenne on selvästi muuttunut, niin sitten tilanne voi olla myös se, että rikkaat makselevat kun ei muutakaan voi. Tosin tämänkin voisin osittain nykyisen ammattini puolesta kyseenalaistaa, sillä varakkaat vasta vaativatkin vastinetta rahoilleen.

Aivan isoimmissa kaupungeissa löytyy elintilaa yhdelle, kadelle tai kolmelle täysin kilpailulliselle joukkueelle, koska niihin löytyy tarpeeksi niitä, joilla voi aidosti olla mahdollisuus tehdä jääkiekosta itselleen ammatti ja lisäksi sitten niitä urveloita, jotka nyt vain kokevat sen tosi hienoksi, että poika pääsi pelaamaan B-junnujen SM-sarjaa.

Päinvastoin, kokevat hienoksi sen, että lapsi saa toteuttaa itseään rakastamassaan asiassa ja on siinä vielä niin hyvä, että voi tehdä sitä parhaiden kanssa. Siinä vaiheessa, kun taso ei enää riitä tapahtuu luonnollista poistumaa.

Mielestäni on suuri harhakäsitys, että juuri tämä kilpailun synnyttämä luonnollinen poistuma olisi jotenkin kamalan traagista ja jättäisi syvät arvet jokaiseen jolle näin tapahtuu. Tunnen henkilökohtaisesti varmaan toista sataa entistä junnu-urheilijaa eri lajien kautta, joten koen, että minulla on jonkinlainen pohja tälle näkemykselle. Ja olinhan itsekin aikanaan junnupelaaja ja näin omin silmin sen silloisen maailman, jossa parhaat palkittiin ja ynnä muut jäivät ilman.

 

[Fordél]

Mielestäni on suuri harhakäsitys, että juuri tämä kilpailun synnyttämä luonnollinen poistuma olisi jotenkin kamalan traagista ja jättäisi syvät arvet jokaiseen jolle näin tapahtuu. Tunnen henkilökohtaisesti varmaan toista sataa entistä junnu-urheilijaa eri lajien kautta, joten koen, että minulla on jonkinlainen pohja tälle näkemykselle. Ja olinhan itsekin aikanaan junnupelaaja ja näin omin silmin sen silloisen maailman, jossa parhaat palkittiin ja ynnä muut jäivät ilman.

Kilpailun (eikä esim. harrastuksen kustannustason) synnyttämään luonnolliseen poistumaan mullakaan ei ole mitään sanomista. Itse olen törmännyt kuitenkin moneen tapaukseen, jossa haluttaisiin vielä harrastaa tämänkin jälkeen, mutta aina se ei ole mahdollista. Ja lisäksi olen törmännyt niihin, jotka jo nuoresta pitäen eivät halua niin erityisen tavoitteellista toimintaa, mutta haluisivat harrastaa. Näiden mahdollisuuksien parantamista olen täällä peräänkuuluttanut.

Me ollaan loppupeleissä aikalailla samoilla linjoilla tämän asian suhteen, mutta katsotaan niitä eri näkökulmista. Sinä huippu-urheilun ja huippu-urheilijan, minä yhteiskunnan tai sen väliinputoajan näkökulmasta. Molemmat näkökulmat on tärkeitä eikä mielestäni edes vastakkaisia. Parempi tässäkin kohdin katsoa isossa kuvassa sitä mikä yhdistää (halu liikkumiseen) ja pienemmässä kuvassa vasta sitä mikä erottaa (tavoitetaso).

 

[Wäinö#16]

Kilpailun (eikä esim. harrastuksen kustannustason) synnyttämään luonnolliseen poistumaan mullakaan ei ole mitään sanomista. Itse olen törmännyt kuitenkin moneen tapaukseen, jossa haluttaisiin vielä harrastaa tämänkin jälkeen, mutta aina se ei ole mahdollista. Ja lisäksi olen törmännyt niihin, jotka jo nuoresta pitäen eivät halua niin erityisen tavoitteellista toimintaa, mutta haluisivat harrastaa. Näiden mahdollisuuksien parantamista olen täällä peräänkuuluttanut.

Lasten harrastetoiminta voi tosiaan olla jonkinlainen musta-aukko, kun aikuisille puolestaan löytyy jos jonkinlaista harrastetta, toki usein varsin isoa rahaa vastaan. Jääkiekossa joku ulkojäillä pelattava korttelikiekkotoiminta voisi olla tällaista. Kouluilla olisi kuitenkin ehkä parhaat puitteet tällaisen toiminnan järjestämiseen, voisi olla eri lajien harrastekerhoja iltapäivisin ja vaikka pyörittää sen ohella jotain koulujen välistä sarjaa. Ainakin omana kouluaikanani 90-luvulla tällaista vielä oli useassakin lajissa. Itsekin tuli pelattua paljon ainakin futiksen ja sählyn koulujenvälisiä pelejä. Lähinnähän tämä on kiinni vapaaehtoisten aktiivisuudesta tai sitten liikunnanopettajille voisi maksaa jotain bonusta sarjen ja kerhojen pyörittämisestä.

 

[Fordél]

Lasten harrastetoiminta voi tosiaan olla jonkinlainen musta-aukko, kun aikuisille puolestaan löytyy jos jonkinlaista harrastetta, toki usein varsin isoa rahaa vastaan. Jääkiekossa joku ulkojäillä pelattava korttelikiekkotoiminta voisi olla tällaista. Kouluilla olisi kuitenkin ehkä parhaat puitteet tällaisen toiminnan järjestämiseen, voisi olla eri lajien harrastekerhoja iltapäivisin ja vaikka pyörittää sen ohella jotain koulujen välistä sarjaa. Ainakin omana kouluaikanani 90-luvulla tällaista vielä oli useassakin lajissa. Itsekin tuli pelattua paljon ainakin futiksen ja sählyn koulujenvälisiä pelejä. Lähinnähän tämä on kiinni vapaaehtoisten aktiivisuudesta tai sitten liikunnanopettajille voisi maksaa jotain bonusta sarjen ja kerhojen pyörittämisestä.

Tai sitten tehdään yhteistyötä seurojen kanssa ja saadaan sieltä ammattitaitoisia ohjaajia sekä samalla heille työtunteja, kenties palkattua jopa täysipäiväiseksi kun on useampi palkanmaksaja.

Tällaista kerhotoimintaa on jo ja yhteistyötä tehdään, mutta ei riittävissä määrin. Ne on monesti myös hankerahoitteisia, jolloin toiminta loppuu kun hankerahat loppuu vaikka kysyntää olisi.

Usein nämä mustat aukot liittyvät juuri siihen johonkin taitekohtaan elämässä ja niissä pitäisi yhteiskunnan olla valppaana, jotta liikunnanharrastaminen ei lopu. Jos loppuu niin sen aiheuttamien ongelmien korjaaminen on aina kalliimpaa. Näitä taitekohtia on mm. harrastuksen loppuminen aikuisiän kynnyksellä, opiskelemaan lähteminen, työelämään siirtyminen/työelämä jne. Toki kaikki lähtee lapsesta ja tämän kotoa. Jos siellä opitaan liikunnallinen elämäntapa niin nuo elämän taitekohdatkaan ei tuota välttämättä ongelmia.

 

[J.Grönvall]

Kilpailun (eikä esim. harrastuksen kustannustason) synnyttämään luonnolliseen poistumaan mullakaan ei ole mitään sanomista. Itse olen törmännyt kuitenkin moneen tapaukseen, jossa haluttaisiin vielä harrastaa tämänkin jälkeen, mutta aina se ei ole mahdollista. Ja lisäksi olen törmännyt niihin, jotka jo nuoresta pitäen eivät halua niin erityisen tavoitteellista toimintaa, mutta haluisivat harrastaa. Näiden mahdollisuuksien parantamista olen täällä peräänkuuluttanut.

Tässä olen Tarinankertojan kanssa samoilla linjoilla. Mikäli kyse olisi merkittävästä ongelmasta, niin siihen olisi jo tartuttu, tai toisaalta jos aitoa kysyntää olisi niin syntyisi myös tarjontaa.

Olisi siis tärkeää tietää puhutaanko yksittäistapauksista, vai onko todella olemassa tällainen valtava väliinputoajien joukko joista tulee läskejä, kun eivät pääse urheilemaan samaa lajia?

On toki ikävää, jos pienemmillä paikkakunnilla ei löydy seuraa jossa harrastaa haluamaansa lajia. Isommilla luulisi jo löytyvän aika kattava tarjonta. Asia pitää kuitenkin myös nähdä niin, että joskus on vain sopeuduttava ja tehdä jotain muuta tai pyrkiä mahdollisuuksien mukaan harrastamaan haluamaansa lajia. Siihen tilanteeseen tuskin päästään koskaan, että jokaiselle yksilölle löytyisi juuri se itselle räätälöity paikka. Ihan kaunis ajatus se on mutta ei realistinen.

Seurojen vastuulla onkin pitää huoli siitä, että ne ovat avoimia oman toimintakulttuurinsa suhteen ja toisaalta yksilön vastuulla pitää huolta itsestään. Ymmärrän, että nuorelle on hetkittäinen kova paikka pudota joukkueesta, jossa pelaa kavereita ja vielä lajissa josta pitää. Kuitenkin jos pelisäännöt ovat alusta asti olleet selvillä, niin nuori pelaaja ymmärtää tämän kyllä. Ja toisaalta siinähän urheilu ja kilpailu on jo valmistanut henkilöä tosielämän haasteisiin.

Tapparan ykkösiin ei aikanaan päässyt jos oli liian pieni, ja on siellä monet itkut tuherrettu mutta kun näiden jätkien kanssa nyt puhut tästä asiasta, niin ainakin kaikki minun tuttuni ovat sitä mieltä, että se on silti oikea tapa. Se kun on urheilua.

EDIT. Mitä tulee kustannustasoon, niin siitä olen täysin samaa mieltä, että sitä kautta tapahtuva poistuma pitäisi saada melkein nollaan. Siis jos on niin, että taso riittäisi mutta kun ei vain ole rahaa. Tässä toivoisin lajiperheiltä yhteisöllisyyttä, varustekeräystä jne jolla voitaisiin jossain määrin helpottaa taloudellista taakkaa.

Tänä päivänä kaikki kuitenkin maksaa ja on se resurssien hukkaamista sekin, jos kaikista köyhimpien perheiden lapset eivät pääse edes kokeilemaan kuinka lahjakkaita ovat. Minun älykkyysosamääräni ei kuitenkaan riitä tämän ongelman ratkaisuun.

 

[TosiFani]

...Toki, jos jollain on tutkimustietoa, että kilpailutoiminnassa mukana olevien perheiden demografinen rakenne on selvästi muuttunut, niin sitten tilanne voi olla myös se, että rikkaat makselevat kun ei muutakaan voi. Tosin tämänkin voisin osittain nykyisen ammattini puolesta kyseenalaistaa, sillä varakkaat vasta vaativatkin vastinetta rahoilleen...

...Mielestäni on suuri harhakäsitys, että juuri tämä kilpailun synnyttämä luonnollinen poistuma olisi jotenkin kamalan traagista ja jättäisi syvät arvet jokaiseen jolle näin tapahtuu. Tunnen henkilökohtaisesti varmaan toista sataa entistä junnu-urheilijaa eri lajien kautta, joten koen, että minulla on jonkinlainen pohja tälle näkemykselle. Ja olinhan itsekin aikanaan junnupelaaja ja näin omin silmin sen silloisen maailman, jossa parhaat palkittiin ja ynnä muut jäivät ilman.

Jääkiekon demokrafinen rakenne on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi.

Perustan tämän empiiriseen mopoauto-tutkimukseen, jota olen tehnyt vuosien ajan Isomäen jäähallissa. Olen tämän ennenkin täällä kertonut, mutta kerrataan vielä. Juttelin muutama vuosi sitten Ässien B-junnujen joukkueenjohtajan kanssa joukkueen rakenteesta ja hän käski katsoa jäähallin parkkipaikalle. Siellä oli toistakymmentä uutta mopoautoa rivissä, ei löytynyt montaa mummispyörällä treeneissä käyvää.

Jääkiekon muuttuminen eliitin harrastukseksi myönnetään myös Ässien junioripuolella ja se koetaan selväksi ongelmaksi. Pelaajamäärät putoavat radikaalisti D-junnuiässä, kun sarjat muuttuvat yhä enemmän valtakunnallisiksi ja valmennus alkaa vaatimaan rahaa.

Minusta on aika hölmöä väittää, ettei kilpa- ja harrasteurheilu sopisi samaan seuraan, totta kai ne sopii. Kysymys on ainoastaan halusta, ei muusta. Ja niiden tulisikin sopia, sillä niin kauan kuin yhteiskunta tukee jääkiekkoa näin runsaskätisesti, sen tulee mahdollistaa harrastaminen kaikille. Mikäli jääkiekkoseurat haluavat keskittyä vain kilpaurheiluun, heidän tulee maksaa itse.

 

[Marre]

Sinun pitääkin kysyä MIKSI se tekee tällä hetkellä niin? Pakotettunako?

Vanhasta tottumuksesta, hyvillä yhteiskuntasuhteilla jne. Mutta urheiluseurojen kannalta keskeinen kysymys onkin, että kuinka kauan näin jatkuu. Poliittinen ilmapiiri ei enää ole ollenkaan niin myönteinen yhteiskunnan varojen käyttöön huippu-urheilun tukemiseen. Koska esimerkiksi Suomeen on viimeeksi rakennettu yhteiskunnan varoin uusi huippu-urheiluun tarkoitettu jäähalli, mäkihyppytorni, stadion tms?

Suomessahan tilanne on se, että urheilupaikka infrastruktuuri rapistuu ja käy vanhanaikaiseksi, mutta poliittista tahtoa uusimiseen ja uuden rakentamiseen ei löydy. Kansan vastustus alkaa olla suurta, nyt se on kohdistunut pääasiassa isoihin hankkeisiin, yhä tarkemmassa kuntataloudessa se voi hyvinkin pian alkaa yhä kriittisemmin kohdistua toiminta-avustuksiin.

Mielestäni on suuri harhakäsitys, että juuri tämä kilpailun synnyttämä luonnollinen poistuma olisi jotenkin kamalan traagista ja jättäisi syvät arvet jokaiseen jolle näin tapahtuu. Tunnen henkilökohtaisesti varmaan toista sataa entistä junnu-urheilijaa eri lajien kautta, joten koen, että minulla on jonkinlainen pohja tälle näkemykselle. Ja olinhan itsekin aikanaan junnupelaaja ja näin omin silmin sen silloisen maailman, jossa parhaat palkittiin ja ynnä muut jäivät ilman.

Yhteiskuntaa kiinnostaa, mitä ne ynnä muut tekevät, kun ne jäävät ilman? Käyvätkö ne edelleen viisi kertaa viikossa harrastamassa liikuntaa höntsäillen, vai seuraavatko he vain urheilua televisiosta tai katsomoista? Yhteiskunnan näkökulmasta on pahasti epäonnistuttu, jos ynnä muun liikuntaura ei jatku höntsäillen kilpaurheilusta putoamisen jälkeen. Kaikki kilpaurheiluun satsattu yhteiskunnan tuki on silloin ollut turhaa, mahdollisesti jopa vahingollista, jos muistoksi on jäänyt esim. polvivamma tms. Tällaista tukea ei sitten tietenkään kannata maksaa, vaan etsiä muita keinoja saada ne ynnä muutkin höntsäämään. Yksi vaihtoehto voisi olla, että tuetaan pelkkää höntsäilyä, eikä kilpaurheilua ollenkaan, jos se ei teekään pudokkaistaan tapahöntsääjiä. Yhteiskunnalle on olennaista, että sata höntsää, ei se, että yhdestä tulee kilpaurheilija. Sen kilpaurheilijan ainoa hyöty on, että se saattaa innostaa toisetkin sata höntsäämään.

 

[J.Grönvall]

Minusta on aika hölmöä väittää, ettei kilpa- ja harrasteurheilu sopisi samaan seuraan, totta kai ne sopii. Kysymys on ainoastaan halusta, ei muusta. Ja niiden tulisikin sopia, sillä niin kauan kuin yhteiskunta tukee jääkiekkoa näin runsaskätisesti, sen tulee mahdollistaa harrastaminen kaikille. Mikäli jääkiekkoseurat haluavat keskittyä vain kilpaurheiluun, heidän tulee maksaa itse.

Ajatuksen tasolla en vastusta yhtään sitä ajatusta, että seuroilla olisi myös harrasteryhmiä, ja onhan niin ollutkin ainakin Tampereella. Haluan vain kuulla millä ne järjestetään ja kuka ne maksaa. Ja mistä saadaan se suuri joukko vapaaehtoisia pyörittämään joukkueita yms. toimintaa.

Toisekseen teen jälleen selväksi sen, että Nuori Suomi aate ei ole paha, mutta se ei kuulu huippu-urheiluun tai kilpaurheiluun. Siksi on niin, että mikäli resursseja ei kerta kaikkiaan ole, on urheiluseuran saatava lähteä kilpapää edellä niin halutessaan.

Ehkä sitten voitaisiin perustaa uusi himmeli, josta voi hakea valtionavustusta varusteisiin ja kausimaksuihin, jos on vähätuloisesta perheestä. Liitto ensin kerää seuroilta nämä rahat ja edellytyksenä vielä, että ne tosiaan menevät avustuksiin eikä liiton seminaarimatkoihin MM-kisojen aitioon. Olen kuitenkin niin kyyninen näitä kohtaan, että en usko ennen kuin näen.

 

[choose_life]

Jääkiekon demokrafinen rakenne on muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana selvästi.

Jääkiekon muuttuminen eliitin harrastukseksi myönnetään myös Ässien junioripuolella ja se koetaan selväksi ongelmaksi. Pelaajamäärät putoavat radikaalisti D-junnuiässä, kun sarjat muuttuvat yhä enemmän valtakunnallisiksi ja valmennus alkaa vaatimaan rahaa.

Minusta on aika hölmöä väittää, ettei kilpa- ja harrasteurheilu sopisi samaan seuraan, totta kai ne sopii. Kysymys on ainoastaan halusta, ei muusta. Ja niiden tulisikin sopia, sillä niin kauan kuin yhteiskunta tukee jääkiekkoa näin runsaskätisesti, sen tulee mahdollistaa harrastaminen. Mikäli jääkiekkoseurat haluavat keskittyä vain kilpaurheiluun, heidän tulee maksaa itse.

Niin on, ja ainakin Tapparassa (Ville Niemisen säätiö) ja Ilveksessä (muistaakseni) on jossain määrin herätty tähän muutokseen: varustehankintoihin, kausimaksuihin ym. voi hakea tukea seuralta. Se ei tietysti auta kuin pientä osaa lajin kalleudesta kärsivästä porukasta, mutta on hyvä ele ja alku.

Isommassa kuvassa kyse on tosiaan vain rehellisyydestä ja asioiden suoraselkäisestä selväksi tekemisestä. Jos kiekko- tai mikä tahansa seura haluaa perustaa toimintansa 2-vuotiaiden vaippa-akatemioihin, sillä on kaikki maailman vapaus niin tehdä ja katsoa, kuinka paljon väkeä tulee/jää toimintaan ja kuka sen maksaa. Jostain syystä tälläisia linjauksia ei tosielämässä ole juuri näkynyt.

 

[Fordél]

Tässä olen Tarinankertojan kanssa samoilla linjoilla. Mikäli kyse olisi merkittävästä ongelmasta, niin siihen olisi jo tartuttu, tai toisaalta jos aitoa kysyntää olisi niin syntyisi myös tarjontaa.

Olisi siis tärkeää tietää puhutaanko yksittäistapauksista, vai onko todella olemassa tällainen valtava väliinputoajien joukko joista tulee läskejä, kun eivät pääse urheilemaan samaa lajia?

Jos katsotaan esim. UKK-instituutin lähteistä tilastoja niin alle puolet lapsista ja nuorista liikkuu suositusten mukaisesti. Ongelma on se, että liikunnan harrastaminen vähenee iän myötä ja 16-18 vuotiaista enää kolmasosa liikkuu riittävästi. Osa tästä liikunnasta tapahtuu omatoimisesti ja osa seuroissa. Tässä keskustelussa on keskitytty tällä kertaa vain tohon seurapuoleen, jossa aktiivinen harrastaminen loppuu monesta syystä ja niitä syitäkin on täällä jo käsitelty aikaisemmin.

Kuitenkin positiivista on se, että yli 40 % seurojen ulkopuolelle jäävistä olisi kiinnostunut harrastamaan liikuntaa seuroissa. Ja monet sellaista, jossa ei olisi kilpaiurheilullisia tavoitteita. Nykyisin kuitenkin harvat seurat tarjoaa murrosikäisille mahdollisuuksia harrastamiseen. Eli ei se keskustelun aloittanut 13-vuotiaan tapauskaan ole mikään yksittäistapaus vaan sitä massaa on olemassa.

Mun vinkkelistä kun tällainen 40 % massa on olemassa niin totta helkkarissa se pitää saada seuroihin liikkumaan. Siitä hyötyy loppupeleissä niin yksilö, seura kuin yhteiskunta.
[FONT=&quot][/FONT]

 

[J.Grönvall]

Yhteiskuntaa kiinnostaa, mitä ne ynnä muut tekevät, kun ne jäävät ilman? Käyvätkö ne edelleen viisi kertaa viikossa harrastamassa liikuntaa höntsäillen, vai seuraavatko he vain urheilua televisiosta tai katsomoista? Yhteiskunnan näkökulmasta on pahasti epäonnistuttu, jos ynnä muun liikuntaura ei jatku höntsäillen kilpaurheilusta putoamisen jälkeen. Kaikki kilpaurheiluun satsattu yhteiskunnan tuki on silloin ollut turhaa, mahdollisesti jopa vahingollista, jos muistoksi on jäänyt esim. polvivamma tms. Tällaista tukea ei sitten tietenkään kannata maksaa, vaan etsiä muita keinoja saada ne ynnä muutkin höntsäämään. Yksi vaihtoehto voisi olla, että tuetaan pelkkää höntsäilyä, eikä kilpaurheilua ollenkaan, jos se ei teekään pudokkaistaan tapahöntsääjiä. Yhteiskunnalle on olennaista, että sata höntsää, ei se, että yhdestä tulee kilpaurheilija. Sen kilpaurheilijan ainoa hyöty on, että se saattaa innostaa toisetkin sata höntsäämään.

Eipä ole minun liikunnastani yhteiskunta kovin kiinnostunut ollut. Itse sen sijaan olen ollut ja pelannutkin vaikka mitä lajeja, eikä meitsillä ole edes rikkaita vanhempia. Kysymys on yksilön omasta tahdosta ja valinnoista.

Ja edelleen jos huippu-urheilu ei olisi tärkeä asia sitä ei olisi olemassa tässä maassa, eikä siihen käytettäisi valtavia määriä ja julkista ja yksityistä rahaa. Nythän näin ei kiistatta ole, joten joku syvempi merkitys sillä on oltava, vaikka koitat puhua sitä miksi tahansa.

 

[J.Grönvall]

Mun vinkkelistä kun tällainen 40 % massa on olemassa niin totta helkkarissa se pitää saada seuroihin liikkumaan. Siitä hyötyy loppupeleissä niin yksilö, seura kuin yhteiskunta.
[FONT=&quot][/FONT]

Sikäli kun näin, on niin kuka lähtee Leijonaan Luolaan esittelemään asiaa? Kuulostaisi aikamoiselta sijoituskohteelta ;)

 

[Fordél]

Ajatuksen tasolla en vastusta yhtään sitä ajatusta, että seuroilla olisi myös harrasteryhmiä, ja onhan niin ollutkin ainakin Tampereella. Haluan vain kuulla millä ne järjestetään ja kuka ne maksaa. Ja mistä saadaan se suuri joukko vapaaehtoisia pyörittämään joukkueita yms. toimintaa.

Varmasti ihan samalla pohjalla kuin millä huippu- ja kilpaurheilukin. Katso nyt vaikka sitä Tapparan taitoluistelun esimerkkiä. Siellä ne menee ihan sulassa sovussa samassa organisaatiossa ja menestystä tulee myös kilpapuolella. Molemmat tarvitsevat niin valtion, kunnan, yritysten kuin jäsentensä lompakkoa sekä aikaa.

Ehkä sitten voitaisiin perustaa uusi himmeli, josta voi hakea valtionavustusta varusteisiin ja kausimaksuihin, jos on vähätuloisesta perheestä. Liitto ensin kerää seuroilta nämä rahat ja edellytyksenä vielä, että ne tosiaan menevät avustuksiin eikä liiton seminaarimatkoihin MM-kisojen aitioon. Olen kuitenkin niin kyyninen näitä kohtaan, että en usko ennen kuin näen.

Valtio on laittanut viimeksi miljoonan tähän vähävaraisten lapsiperheiden liikunnan teemaan. Katsotaan mitä sillä rahalla saadaan aikaiseksi.

 

[TosiFani]

Ajatuksen tasolla en vastusta yhtään sitä ajatusta, että seuroilla olisi myös harrasteryhmiä, ja onhan niin ollutkin ainakin Tampereella. Haluan vain kuulla millä ne järjestetään ja kuka ne maksaa. Ja mistä saadaan se suuri joukko vapaaehtoisia pyörittämään joukkueita yms. toimintaa...

Käytännössä ikäluokkien kakkosjoukkueet ovat olleet jo vuosikausia tällaisia harrasteryhmiä, itsekin muutamaa olen vetänyt. Kysymys on seuran halusta, vetäjät ja maksajat löytyvät varmasti. Muutama jäävuoro viikossa, peli silloin tällöin, kynnys osallistumiseen mahdollisimman alas. Porista löytyy West Coast Titansilta tällaisia ryhmiä.

 

[Fordél]

Ja edelleen jos huippu-urheilu ei olisi tärkeä asia sitä ei olisi olemassa tässä maassa, eikä siihen käytettäisi valtavia määriä ja julkista ja yksityistä rahaa. Nythän näin ei kiistatta ole, joten joku syvempi merkitys sillä on oltava, vaikka koitat puhua sitä miksi tahansa.

Valtavuus on suhteellista. Julkisen sektorin ja yritysten rahat ovat pieniä siihen nähden mitä kotitaloudet käyttävät.

Ja toisaalta suomalaisen liikunnan ja urheilun rahat ovat pieniä siihen nähden, mitä monessa muussa pohjoismaassa käytetään.

Urheilulla on syvä merkitys, mutta väittäisin, että liikunnalla vielä syvempi.

Sikäli kun näin, on niin kuka lähtee Leijonaan Luolaan esittelemään asiaa? Kuulostaisi aikamoiselta sijoituskohteelta ;)

Ongelma on se, että miten esität vakuuttavasti sijoituksen tuoton. Siitähän tässä on kyse. Jos nyt saat lapset ja nuoret liikkumaan niin tuotot keräät vasta tulevaisuudessa etkä edes osaa sanoa kuinka paljon saat tuottoa vaikka samaan aikaan tiedämme kuinka hyvää ja halpaa ennaltaehkäisevää toimintaa liikkuminen on. Joskus on esitetty, että yhden liikuntaan sijoitetun euron saat nelinkertaisena takaisin, mutta siitä on vielä pitkä matka siihen, että ne lompakon nyörit avautuisi.

 

[Tarinankertoja]

Miksi URHEILUseuraa sitten pitäisi yhteiskunnan tukea?

Koska sen tuottamilla URHEILU palveluilla on iso kysyntä, kuten vaikka Ilveksen futis (2800 junnua) ja jääkiekko -toiminnalla.

Heti kun lätkähönstsy ry.llä on tuhansia jäseniä harrastamassa, niin samat edut toki heille.. se vaan että sellasia ei ole syntynyt isosti, joten tarve? missä pelaa?

 

[TosiFani]

...Heti kun lätkähönstsy ry.llä on tuhansia jäseniä harrastamassa, niin samat edut toki heille.. se vaan että sellasia ei ole syntynyt isosti, joten tarve? missä pelaa?

Miksi pitäisi muodostaa uusi kallis organisaatio kun todistettavasti nykyiset organisaatiot voivat hoitaa myös harrastekiekon?

Kysymys on mielestäni uudenlaisesta ajattelusta, jossa juniorijääkiekosta tulisi enemmän yksilölaji. Enemmän talenttijäitä, joilla hyvät valmentajat opettavat ja harjoittavat motivoituneita pelaajia ja vähemmän joukkuetapahtumia. Tällöin ne, ketkä haluavat harrastaa tosissaan, saavat harrastaa ja myös maksavat tästä. Ne ketkä haluvat vain harrastella voivat käydä harrastelemassa.

 

[Marre]

Ja edelleen jos huippu-urheilu ei olisi tärkeä asia sitä ei olisi olemassa tässä maassa, eikä siihen käytettäisi valtavia määriä ja julkista ja yksityistä rahaa. Nythän näin ei kiistatta ole, joten joku syvempi merkitys sillä on oltava, vaikka koitat puhua sitä miksi tahansa.

Miksi sitten juuri nyt mäkihypyn A-maajoukkue kerjää rahaa kuin mikäkin Nepalin kastittomien lukutaitoa edistävä hanke? Huikeat menestysperinteet omaava laji, jossa ihan muutama vuosi sitten oltiin maailman huipulla, kerää parhaimmillaan katsojia televisioiden ääreen enemmän kuin mikään muu tv-ohjelma linnanjuhlia lukuunottamatta. Silti rahat ovat täysin finito, ovat olleet jo vuosia, olivat jo silloin, kun vielä oli useampi äijä maailman top-10:ssä. Suorituspaikat Suomessa niin rapistuneet, että alkavat olla käyttökelvottomia ja kansainväliset kisat ovat vaarassa siirtyä pois maasta puhumattakaan siitä, että vanhanaikaiset mäet estävät tehokkaan harjoittelun. Silti ei löydy rahaa, ei edes siihen toiminnan pyörittämiseen ja siinä kuitenkin puhutaan sellaisesta SaiPan pelaajabudjetin kokoisesta summasta.

Maailma todellakin on muuttumassa. Se, että ennen huippu-urheiluun riitti rahaa, ei tarkoita, että sitä riittäisi tulevaisuudessa. Jääkiekkoon vielä virtaa rahaa, mutta sekin pääasiassa kotitalouksilta ja sen vuoksi harrastamisen hinta alkaa olla pois massojen ulottuvilta. Tulevaisuudessa meillä ei enää tule olemaan villeniemisten lähtökohdista tulevia huippujääkiekkoilijoita. Tosiaan pelkkä mopoautojen laskeminen tai keskimääräisen C-junnujoukkueen poikien vaatemerkkeihin vilkaiseminen kertoo, että kyse ei todellakaan ole mistään koko kansan harrastuksesta.

 

[Tarinankertoja]

Osa tästä liikunnasta tapahtuu omatoimisesti ja osa seuroissa.

Seurassa harrastaneiden osuus on kasvanut edelleen. Lapsista ja nuorista 43 prosenttia ilmoittaa harrastavansa urheilua urheiluseurassa. Tämän lisäksi 258 000 seurojen ulkopuolella olevaa lasta ja nuorta haluaisi osallistua seurojen toimintaan. Urheilun aloittaminen valuu vuosi vuodelta yhä nuorempiin.

Omaehtoinen urheilun harrastaminen yksin tai kavereiden kanssa on sen sijaan vähentynyt. Tämä selittää osaltaan heikkoja lasten ja nuorten kuntotestituloksia.

Aikuiset (19-65-vuotiaat) liikkuvat intensiivisemmin ja useammin kuin koskaan. Liikuntaharrastus on tietoinen elämänhallinnan väline. Tässä asetelmassa menestyvät ne liikuntapaikat ja -lajit, jotka pystytään sovittamaan parhaiten kiireiseen elämänrytmiin. Suomalaisten aikuisten suosituimpia liikuntalajeja ovat kävely, pyöräily ja kuntosaliharjoittelu. Lisäksi juoksu tekee selvästi uutta tulemista.

Senioreiden (66-79-vuotiaat) liikuntaharrastus on kasvanut merkittävästi. Myös seniorit ovat löytäneet kuntokeskukset ja heidän liikunnastaan on entistä intensiivisempää. 65 prosenttia seniorikansalaisista harrastaa liikuntaa vähintään neljä kertaa viikossa. Suosituimpia lajeja ovat kävelylenkkeily, pyöräily, sauvakävely, hiihto, voimistelu, uinti sekä kuntosaliharjoittelu.


Kansallinen liikuntatutkimus 2010

 

[Fordél]

Voisitko Tarinankertoja selvittää mitä haluat noilla lainatuilla kohdilla sanoa?

Ne ovat mulle harvinaisen tuttuja. Kertovat kuinka osa liikkuu yhä enemmän, mutta on myös paljon niitä, jotka eivät liiku edes terveytensä kannalta riittävästi. Liikunnan harrastaminen siis polarisoituu negatiivisessa mielessä.

Ja 43 % lapsista ja nuorista liikkuu seuroissa. Siellä vanhemmissa ikäluokissa tosin enää kolmannes ja tämän vähenemisen syistä täällä on jo keskusteltukin. Yksi merkittävä syy on kilpailu ja tavoitteellisuus.

 

[Fordél]

Koska sen tuottamilla URHEILU palveluilla on iso kysyntä, kuten vaikka Ilveksen futis (2800 junnua) ja jääkiekko -toiminnalla.

Heti kun lätkähönstsy ry.llä on tuhansia jäseniä harrastamassa, niin samat edut toki heille.. se vaan että sellasia ei ole syntynyt isosti, joten tarve? missä pelaa?

Molemmille on kysyntää kuten tilastot osoittavat.

 

[Osmo Rapeli]

Eipä ole minun liikunnastani yhteiskunta kovin kiinnostunut ollut. Itse sen sijaan olen ollut ja pelannutkin vaikka mitä lajeja, eikä meitsillä ole edes rikkaita vanhempia. Kysymys on yksilön omasta tahdosta ja valinnoista.

En tuosta ensimmäisesti lauseestasi ihan samaa mieltä ole, ainakaan aikuisiän osalta. On Suomessakin luotu liikuntaseteleitä ja työpaikkojen kuntoutusohjelmia sun muita. Ja lisää pitäisi tehdä.

Yksi iso askel tässä on sosialistisen tasapäisyyskyttäyksen ja 8-16-meiningin asteittainen purkaminen. Hyötyliikuntaa pitää ajaa aikuisiin, ja sitä myötä myös lapsiin. Ja työelämän on sitä tuettava joustavuudella. Vaikutus ei näy ainoastaan puntarissa vaan työelämän pituudessa ja henkisessä hyvinvoinnissa, sekä myös vähemmissä sairauspoissaoloissa.

Aina puhutaan, että pitää osallistua lapsen harrastuksiin. Pitäisi osallistua myös lapsen hyötyliikuntaan. Yksi kouluun saattaminen kävelemällä vastaa kymmentä autokyytiä tms.