Nuori Suomi ry

[Maple Leaf]

Raimo Summasen rooli suomalaisen juniorijääkiekkoilun kehittäjänä jäi toistaiseksi ilmeisesti vain kehityskeskusteluihin Kalervo Kummolan kanssa vuonna 2002. Tavoitteena Summasella ja Kummolalla oli saada iso muutos Jääkiekkoliiton toimintaan. Kummolan kanssa käymiensä useiden neuvottelujen jälkeen Summanen yllättäen valittiin jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi. Summanen ja Erkka Westerlund olivat silloin vielä toimiva parivaljakko. He olivat huolissaan jääkiekon tulevaisuudesta Suomessa. Summanen kirjoittaa kirjassaan Meidän päivä: "Juniorijärjestelmästä oli kehkeytynyt eräänlainen täyden palvelun laitos, jossa jääkiekon pelaaminen ja harjoittelu olivat vain pieni osa kokonaisuutta. Järjestelmä oli ottanut itselleen jääkiekon valmentamisen lisäksi myös koulun ja kodin tehtävän koulia lapsista kansalaisia. Kuitenkin juniorijääkiekossa pitäisi saada keskittyä jääkiekon pelaamiseen, nuoriso- ja kasvatustyö kuuluu ensisijaisesti kodille ja koululle."

Toisin sanoen Summanen ei kehittänyt suomalaista juniorijääkiekkoilua päävalmentajana toimiessaan. Se tästä keskustelunaiheesta.

Summasen kirjasta siteeraamasi ajatus on mielenkiintoinen. Olen pitkälle samaa mieltä siitä, että junioriurheilun ei tule kantaa kaikkia niitä kasvatuksellisia vastuita, jotka kuuluvat kodille ja koululle. Mutta toisaalta - onko olemassa jotain erityistä urheilun pedagogiikkaa ja/tai moraalia, joka on jotenkin ristiriidassa yleisesti hyväksytyn yhteiskunnallisen moraalin kanssa (rehellisyys, rehtiys ja niin edelleen)? Jos ei, niin silloinhan urheilu (yhteisesti hyväksyttyjen sääntöjen mukaan toimiminen) jo itsessään on kansalaiseksi kasvattamista. Jos taas urheilussa on jotenkin hyväksyttävissä oleva "eri moraali" (sääntöjen rikkominen voittamisen vuoksi, doping ja niin edelleen), lienee juniorivalmentajien syytä katsoa peiliin ja miettiä, ovatko he kelvollisia toimimaan lasten kasvattajina urheilijoiksi.

Toisaalta olisi kyllä mielenkiintoista tutustua tarkemmin sellaiseen jääkiekkoseuraan, jonka junioritoiminta on "täyden palvelun talo". Kun jo muutenkin valtaosa seuroista kamppailee saadakseen junioritoimintaansa edes jollain tavalla asialliset puitteet, löytyykö Suomesta todella seuroja, jotka tarjoavat jääkiekon pelaamisen ohella myös erillistä nuoriso- ja kasvatustyötä? Summas-sitaatista ei käy ilmi, missä päin Suomea juniorikiekkoilulle on saatu rakennettua niin ylväät mahdollisuudet. Osaatko sinä kertoa? Lähtisin mielelläni opintomatkalle.

En ymmärrä miksi tässä tarvitsisi jakaa joukkueita "lahjakkaisiin" ja "höntsääjiin". Harjoitusmäärät ja valmennuksen tason tulisi olla kummassakin ryhmässä ainakin silloin pikkujunnuna ihan samalla viivalla.
---
Nämä tasoryhmät nähdään ihan kamalana peikkona jostain kumman syystä. Sehän lähtee ihan yksilön parhaan ajattelusta.

siffalle esittämäni kysymys siitä, missä iässä juniorit olisi hänen mielestään jaettava "lahjakkaisiin" ja "höntsääjiin" (jos olisi), oli tarkoitettu hahmottamaan sitä, millaisena hän näkee lasten kehittymisen kaaren, ei kritisoimaan itse jakoajatusta.

Eihän esimerkiksi Nuori Suomi -ajattelu estä rakentamasta harjoituksissa tasoryhmiä ja antamasta lahjakkaammille ja motivoituneemmille junioreille tiukempaa ja kovempaa treeniä. Nuoren Suomen "syyllistäminen" tasapäistämisestä näyttääkin usein vain hyvältä tekosyyltä valmentajan omalle laiskuudelle, saamattomuudelle ja mielikuvituksettomuudelle harjoitteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Nuoresta Suomesta, valmentamisesta ja urheilu(seura)toiminnasta ylipäätään mitään tietämättömien fanien vikinät "tasapäistämisestä" jätän tässä tyystin huomiotta.

Kokonaan oma lukunsa on sitten näiden petterisihvosten esittämä Nuori Suomi -kritiikki, jonka taustalta ei tunnu löytyvän vilpitöntä huolta nuorten kehityksestä ja kasvamisesta urheilijoina (siis myös ihmisinä), vaan huoli siitä, etteivät "pelikirjat" saa riittävästi materiaalia. Näissä tapauksissa Nuori Suomi -kritiikki kasvaa siis maailmankuvasta, jossa yksilön (urheilijan) ainoa arvokas ominaisuus on se, minkä hän kykenee laskemaan "pelikirjan" alttarille. Maailmankuva sekin, ja 2000-luvun työelämästäkin jo monelle tuttu. Näin ovat siis petterisihvosetkin itse asiassa koulimassa junioriurheilijoista kansalaisia yhteiskuntamme nykytarpeisiin. Ympäri käydään, yhteen tullaan! ;)

 

[siffa]

Ihan mielenkiinnnon vuoksi esittäisin muutaman tarkentavan kysymyksen:

3) Uskotko, että erilaisilla valmennussysteemeillä on mahdollista synnyttää kovaltshukeja ja selänteitä?

Näihin Maple Leafin esittämiin kysymyksiin on hyvä yrittää vastata, että saadaan nyt jo muuallakin kuin vain täällä JA:ssa käynnistetty "Nuori Suomi"-keskustelu pidettyä vireessä.
Vastaan nyt tähän kohtaan 3). Knower kirjoitti jo kohdasta 1), mutta palaan siihen vielä.
Erilaisilla lasten ja nuorten urheilun ohjaus- ja valmentamissysteemeillä nämä kovaltshukit ja selänteet nimenomaan on tehty ja tehdään. Teemu Selänteen ohjaamisesta totaalisesti pienestä lapsesta lähtien urheilun pariin ja hänen nyt nähtävien huikaisevien taitojen kehittämisestä on meillä onneksi Teemun isän Ilmari Selänteen tekemä kirja "Teemu" vuodelta 1993. Kirjassa on kerrottu seikkaperäisesti ne ohjaus- ja valmennusmenetelmät, joilla Teemu Selänteestä tehtiin kenties Suomen kaikkien aikojen taitavin ja häikäisevin jääkiekkoilija. Lainaan Ilmari Selännettä heti kirjan alkulauseen alusta:"Kirja Teemusta on kertomus menestyksestä. Sitä lukiessa joutuu helposti harhaanjohdetuksi. Tuntuu kuin Teemu olisi syntynyt sankariksi, sadun sunnuntailapseksi, jolta kaikki onnistuu. Niin eivät asiat elämässä kuitenkaan suju. Todellisuudessa Teemun elämä on ollut pelkkää hikeä, hieman kyyneleitä ja vähän vertakin. Ilmaiseksi hän ei ole saavuttanut mitään, vaikka julkisuudessa näkyykin vain elämä "parrasvalojen loisteessa"."
Oli juniorijääkiekkoilu-keskustelun kannalta lottovoitto, että Teemu Selänne laitatti jalkansa pelikuntoon pitkäaikaisen suuren leikkauksen jäkeisen kuntoutuksen avulla. Aina, kun Teemu tekee maalin hyvin helpon näköisesti, tulee minulle Ilmari Selänteen kirjasta mieleen se, miten Teemu ohjattiin luistelutaidon ja kiekon kuljettamisen lisäksi tekemään intohimoisesti maaleja. Niinkuin Kari Heikkiläkin todisti aikaisemmin kirjoittamassani kirjoituksessa täällä: "Jääkiekon vaatima taito ei ole äidinmaidossa eikä geeneissä."

 

[siffa]

siffalle esittämäni kysymys siitä, missä iässä juniorit olisi hänen mielestään jaettava "lahjakkaisiin" ja "höntsääjiin" (jos olisi), oli tarkoitettu hahmottamaan sitä, millaisena hän näkee lasten kehittymisen kaaren, ei kritisoimaan itse jakoajatusta.

Tässä ollaan taas perustavaa laatua olevan kysymyksen edessä. Minulle vastaus on erittäin helppo. Jo 10-vuotiaasta juniorijääkiekkoilijasta näkee, kuinka kauan hän on ollut jääkiekon parissa. Jos isä/äiti on vienyt häntä jo 4-vuotiaasta tai jopa 2-vuotiaasta lähtien ulkojäille tai halleihin luistelemaan ja hän on alkanut käsitellä mailalla 5-vuotiaana ensin vaikkapa tennispalloa sitten kevyempää jääkiekkoa jäillä, pihalla ja kotona, niin kaikki tämä näkyy hänessä jo 10-vuotiaana selvästi. Jos siellä joukkueessa on toinen poika, joka on aloittanut jääkiekkoseurassa 7-vuotiaana ja käynyt vain seuran harjoituksissa, niin sekin näkyy kyllä. Minä en jaottele ihmisiä "lahjakkaisiin" ja "ei-lahjakkaisiin". Eli lapsen kehittymisen kaari tapahtuu yksinkertaisesti sen mukaan, miten aikaisin hän on aloittanut harrastuksensa ja miten paljon hän on tehnyt oikeassa ohjauksessa taidon kehittämisen kannalta välttämättömiä toistoja.

 

[Major Julli]

TOJ toi jo esille sen asian, joka on järkyttävin fakta suomalaisen juniorikiekon kannalta: Venäjä saa samalla pelaajamäärällä ja pienemmällä hallimäärällä moninkertaisen määrän hyökkäyspään huippupelaajia kehitettyä. Tähän kun vielä lisätään se fakta, että Venäjälle jääkiekko ei ole ykköslaji toisinkuin Suomessa, ollaan aika huolestuttavassa tilanteessa. Totuuden nimissä on muistettava, että Suomen mylly tuottaa toki aivan eri tason maalivahteja ja puolustajatkin vähintään saman tasoisia (Suomessa leveämpi materiaali, venakoilla yksittäisiä huippuja muutama).

Itse en edelleenkään usko, että Nuori Suomi-ajatus sinällään on mätä, vaan että ongelma piilee enemmän pikkujunnujen liian tuloshakuisessa peluutuksessa ja henkilökohtaisten harjoitteiden vähemisestä joukkuetreenien hyväksi. Maalivahtipuolella järjestelmä toimii loistavasti, koska treenaus keskittyy yksilön kehittämiseen niin fysiikan, henkisen puolen kuin pelitaitojen osalta.

 

[Quattro]

Hei....älkää nyt ainakaan tosissanne ruvetko väittämään, että Venäjän ja Suomen pelaajapotentiaali on saman kokoinen. Sitä ei usko kukaan!

 

[DAF]

Hei....älkää nyt ainakaan tosissanne ruvetko väittämään, että Venäjän ja Suomen pelaajapotentiaali on saman kokoinen. Sitä ei usko kukaan!

Riippuu, mitä potentiaalilla tarkoitat. Lajia harrastavien joukko ei kovin paljon suurempi Venäjällä ole, koska muut lajit vievät nämä jo erittäin nuorena (ja kuten aiemmin jossain ketjussa todettua, venäläistapa on edelleen toimia urheilukoulujen kautta). Väestöpotentiaali on toki toinen juttu, mutta puhuttaessa nimenomaan jääkiekosta ja sen harrastajista, pikkujunnuistakin, puhutaan lähestulkoon samankokoisesta joukosta.

 

[Major Julli]

Hei....älkää nyt ainakaan tosissanne ruvetko väittämään, että Venäjän ja Suomen pelaajapotentiaali on saman kokoinen. Sitä ei usko kukaan!

Yhtä paljon lisenssipelaajia kuin Suomessa, vähemmän halleja. Tosin täälläkin on viljelty sitä uskomusta, että Venäjällä pelaajille ei ole lisenssejä ja Siperian jäätyneillä soilla on salainen supersarja, josta pelaajia aina pomppaa maailmanhuipulle.

Faktat ovat ainakin toistaiseksi sen näkemyksen puolella, että Venäjällä on saman verran kiekkoilijoita kuin Suomessa. Tosin Suomen luvuissa saattaa olla mukana huomattava määrä pappakiekon pelaajia, jotka Venäjällä tuskin ovat luvuissa mukana. Joka tapauksessa Suomen ja Venäjän pelaajamäärät eivät enää tänä päivänä ole eri kokoluokkaa, ja joka tapauksessa venäläisessä kiekossa suhdeluku huippuyksilöiden määrä per koko pelaajamassa on aivan eri luokkaa kuin Suomessa.

 

[The Original Jags]

Hei....älkää nyt ainakaan tosissanne ruvetko väittämään, että Venäjän ja Suomen pelaajapotentiaali on saman kokoinen. Sitä ei usko kukaan!

IIHF:n virallisten tilastojen mukaan näin on.

Mutta jos uskot että jostakin pihojen höntsäpeleistä voi nousta huipulle samalla tavalla kuin ammattimaisen valmennuksen ja sarjapelaamisen piiristä, niin saat vapaasti näin uskoa.

 

[mjr]

Venäjällä on suurin piirtein saman verran rekisteröityneitä pelaajia ja vähemmän jäähalleja kuin Suomessa. Venäjän "massat" jääkiekossa on pelkkä myytti. Niitä ei ole sen enempää kuin Suomella, Ruotsilla tai Tshekillä.

Hyvin osittainen totuus - olosuhteita ei juuri voi verrata merkityksellisesti. En ole edes sinun huomanneen ihmettelevän, miksi Venäjä tuottaa "samalla" resurssimäärällä jatkuvasti enemmän huippuja kuin Suomi. Mukava muuten taas ottaa yhteen - toivottavasti ikuisrangaistuksesi Vapaan puolella päättyy jossain vaiheessa!

 

[The Original Jags]

Venäjällä pelaajamassa on kuitenkin ilmeisesti kasvamassa johtuen maan keskiluokan kasvusta ja vaurastumisesta. Jääkiekko on varsin kallis harrastus Venäjällä, koska urheilukoulut eivät ole siellä mitään halpaa lystiä.

Jääkiekkoilu sai v. 2006 myös valtion tukea ensimmäisen kerran sitten N:liiton hajoamisen. Venäjän valtion vakausrahasto kasvaa sellaista mukanaa 3 miljardin dollarin viikkovauhtia, ja näistä varoista liikenee jotain myös kiekolle. Enää juniorivalmennus ei ole pelkästään seurojen yksityisten omistajien hyväntekeväisyyden varassa, vaan valtio on todellakin tullut apuun. Esimerkiksi Moskovan esikaupunkiin Mytitshiin (jossa pääsarjajoukkue Himik Mytitsh pelaa) perustettiin uusi "kiekko-opisto" valtion rahoilla, jonne on tarkoitus kerätä Moskovan alueen lahjakkaimmat juniorit saamaan parasta valmennusta, mitä maassa on tarjolla.

Venäjän talouskasvu ja rikastuminen tulee näkymään kiekkoilussakin positiivisella tavalla, ja asia näkyy tietysti jo nyt, kun Venäjän Superliiga pystyy taloudellisella voimallaan hankkimaan huippupelaajia. Mutta sama talouskasvu ja rikastuminen tulee näkymään myös juniorimäärissä, jotka romahtivat 1990-luvulla Jeltsinin korruptoituneen hallituksen maanpetoksellisen talouspolitiikan seurauksena. Nyt Venäjällä on paljon parempi ja isänmaallisempi johto, ja pääomat ja investoinnit kerääntyvät Venäjälle sen sijaan että ne pakenevat sieltä. Tämä merkitsee kasvavaa ja vaurastuvaa keskiluokkaa, joilla on myös rahaa kustantaa poikiensa kiekkoharrastus.

 

[Vekurinen]

Eihän esimerkiksi Nuori Suomi -ajattelu estä rakentamasta harjoituksissa tasoryhmiä ja antamasta lahjakkaammille ja motivoituneemmille junioreille tiukempaa ja kovempaa treeniä. Nuoren Suomen "syyllistäminen" tasapäistämisestä näyttääkin usein vain hyvältä tekosyyltä valmentajan omalle laiskuudelle, saamattomuudelle ja mielikuvituksettomuudelle harjoitteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Nuoresta Suomesta, valmentamisesta ja urheilu(seura)toiminnasta ylipäätään mitään tietämättömien fanien vikinät "tasapäistämisestä" jätän tässä tyystin huomiotta.

En jaksa ryhtyä laajempaan NS-järjestelmän puimiseen, mutta tässä Maple Leafin kommentissa saattaa olla perää. Monesti tuntuu (nämä siis omia+perheenjäsenten kokemuksia), että junioripäälliköillä nousee turhan herkästi kädet pystyyn, kun vanhemmat ryhtyvät vaatimaan kaikille kaikkea. Kun kerran NS-ajattelu ei ole ristiriidassa tasoryhmien kanssa, tässä luotan Maple Leafiin, niin olisi minun mielestäni syytä nähdä nykyistä enemmän vaivaa tasoryhmien luomiseen. Eihän jokaisen junnun vanhempia voi missään olosuhteissa pitää tyytyväisenä.

Aivan omiin kokemuksiin pohjautuen (suomalainen juniorikiekkomylly) olen kyllä tasoryhmien vankkumaton kannattaja. En näe niissä juurikaan kielteisiä puolia. Etuja on varmaan kylliksi esiteltykin. Lisäksi on jääkiekon (pelinä) ulkopuolisestakin näkökulmasta sanottava, ettei liian kovassa/huonossa joukkueessa pelaaminen yksinkertaisesti ole kivaa. Tämän mielipiteen muodostan molemmat vaihtoehdot kokeneena. Parhaat kiekkomuistot liittyvät C-junnujen SM-sarjaan ja ö-sarjan peleihin aikuisiällä. Oman tasoisia pelaajia, joilla pääosin samat ambitiot lajin suhteen. Huonoimmat taas johonkin Pohjola-leirille, jossa viimeisenä varamiehenä mukaan päässeenä jouduin samaan askiin eräiden sittemmin änärissä pelanneiden kanssa.

Varmaankin heikkona puolena pidetään sitä, että joku saattaa kokea itsensä "huonommaksi" kuin paremmassa tasoryhmässä pelaava toinen pelaaja. No, näinhän se tavallaan ainakin kyseisellä hetkellä onkin, eikä siinä ole mielestäni mitään sen härskimpää, kunhan tehdään selväksi jaottelun tarkoitus (jokainen kehittyy optimaalisella tavalla jne.) ja ei-lopullisuus, sekä se tärkeä pointti, että kyse on huonommuudesta vain jääkiekko-nimisen pelin hallinnassa, joka ei kenestäkään ihmisenä kerro juuri mitään. Tässä tulen taas vanhempiin, erityisesti niihin valioyksilöihin, jotka suorastaan aiheuttavat sen, että jääkiekossa pärjäämisestä tulee elämässä valtavan tärkeä asia. Tällä en nyt tarkoita sitä, etteikö huoltaja voisi olla lapsen harrastuksesta kiinnostunut ja innostunutkin.

 

[Major Julli]

En jaksa ryhtyä laajempaan NS-järjestelmän puimiseen, mutta tässä Maple Leafin kommentissa saattaa olla perää. Monesti tuntuu (nämä siis omia+perheenjäsenten kokemuksia), että junioripäälliköillä nousee turhan herkästi kädet pystyyn, kun vanhemmat ryhtyvät vaatimaan kaikille kaikkea. Kun kerran NS-ajattelu ei ole ristiriidassa tasoryhmien kanssa, tässä luotan Maple Leafiin, niin olisi minun mielestäni syytä nähdä nykyistä enemmän vaivaa tasoryhmien luomiseen. Eihän jokaisen junnun vanhempia voi missään olosuhteissa pitää tyytyväisenä.

Aivan omiin kokemuksiin pohjautuen (suomalainen juniorikiekkomylly) olen kyllä tasoryhmien vankkumaton kannattaja. En näe niissä juurikaan kielteisiä puolia. Etuja on varmaan kylliksi esiteltykin. Lisäksi on jääkiekon (pelinä) ulkopuolisestakin näkökulmasta sanottava, ettei liian kovassa/huonossa joukkueessa pelaaminen yksinkertaisesti ole kivaa. Tämän mielipiteen muodostan molemmat vaihtoehdot kokeneena. Parhaat kiekkomuistot liittyvät C-junnujen SM-sarjaan ja ö-sarjan peleihin aikuisiällä. Oman tasoisia pelaajia, joilla pääosin samat ambitiot lajin suhteen. Huonoimmat taas johonkin Pohjola-leirille, jossa viimeisenä varamiehenä mukaan päässeenä jouduin samaan askiin eräiden sittemmin änärissä pelanneiden kanssa.

Varmaankin heikkona puolena pidetään sitä, että joku saattaa kokea itsensä "huonommaksi" kuin paremmassa tasoryhmässä pelaava toinen pelaaja. No, näinhän se tavallaan ainakin kyseisellä hetkellä onkin, eikä siinä ole mielestäni mitään sen härskimpää, kunhan tehdään selväksi jaottelun tarkoitus (jokainen kehittyy optimaalisella tavalla jne.) ja ei-lopullisuus, sekä se tärkeä pointti, että kyse on huonommuudesta vain jääkiekko-nimisen pelin hallinnassa, joka ei kenestäkään ihmisenä kerro juuri mitään. Tässä tulen taas vanhempiin, erityisesti niihin valioyksilöihin, jotka suorastaan aiheuttavat sen, että jääkiekossa pärjäämisestä tulee elämässä valtavan tärkeä asia. Tällä en nyt tarkoita sitä, etteikö huoltaja voisi olla lapsen harrastuksesta kiinnostunut ja innostunutkin.

Tässä oli harvinaisen hyvä kirjoitus aiheesta. Peesaillen pienillä sivuhuomautuksilla Vekurista ja Maple Leafia.

Tasoryhmät ovat ok, mutta pelaajia ei kannata tuomita kymmenen vuoden iässä tuleviin liigaratsuihin ja höntsäveikkoihin. Olisi tärkeää, että kaikki ryhmät saavat nauttia hyvätasoisesta valmennuksesta. Etenkin pikkujunnuissa tuntuu korostuvan se, että pelisilmä on kohtuu kehittymätön kaikilla, jolloinka parhaat luistelijat ja kiekonkäsittelijät dominoivat suhteettoman paljon. Samoin fyysiset erot niin koon, voiman kuin motoriikankin kannalta ovat vielä suuria. Lienee kaikille tuttua ilmiö, jossa tietyt kaverit dominoivat C- tai B-junnuihin mielinmäärin, mutta siinä vaiheessa muut iskevät rinnalle tahi ohi. Toki on syytä myös esittää kysymys, että ovatko juuri nämä mopoiässä hyytyvät niitä hukuttuja lupauksia?

Toinen asia on se, että uskon myös tuohon, että suunnilleen samantasoisia vastaan pelaaminen kehittää eniten. Tämän takia näissä tasoryhmissä pitäisi olla kohtuu reipas liike suuntaan ja toiseen. Tiedän kyllä, että näitä tapauksia jossa lahjakaskin juniori lopettaa pudottuaan edustusryhmästä on aika paljon, mutta monestiko kyseessä on kaveri joka olisi joka tapauksessa jäänyt rannalle ennemmin tai myöhemmin? En ota nyt kantaa tähän asiaan yksilötasolla vaan ihan kokonaisuuden kannalta.

Kolmantena asiana on selkeä dilemma siinä, että pelataan tuloshakuista kiekkoa ja samaan aikaan on näitä peluutussääntöjä. Osittain tämä pakottaa tulosta hakevat koutsit hakemaan sitä tulosta juuri joukkuetaktiilla ja nihilistisillä purkukiekoilla, koska tulosten hakeminen parhaimpia peluuttaen ei ole mahdollista. Mielestäni parempana olisi peluutussääntöjen poistaminen ja vaikka tarvittaessa sitten joukkuemäärien kasvattaminen. Seurauksena tästä on tietysti se, että entistä epätasaisempia otteluja on luvassa. Tällöin sarjasysteemin pitäisi olla lähes cup-muotoinen, elikkä pienistä alkusarjoista (2-4 jouk) jatkettaisiin karsintojen kautta kunnes saataisiin karsittua parhaat pienimmissä junnuissa alueellisesti ja suurimmassa valtakunnallisesti. Tällainen sarjasysteemi jo pitkälti on, mutta systeemi voisi olla vieläkin progressiivisempi.

Neljäntenä asiana Suomeen pitäisi luoda Ruotsin TV-puckia vastaava tapahtuma nostamaan juniorikiekon arvostusta.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Mutta jos uskot että jostakin pihojen höntsäpeleistä voi nousta huipulle samalla tavalla kuin ammattimaisen valmennuksen ja sarjapelaamisen piiristä, niin saat vapaasti näin uskoa.

Tuo on varmasti totta eli kyllä se valmennuksen ja harjoittelun vaikutus on yksi tärkeimpiä resursseja.

TOJ: Onko venäjällä vielä samanlaista haarukointia mitä aikanaan, missä koitettiin kartoittaa urheiluun lahjakkaita lapsia ja puskea heitä sitten juniorikouluihin? Ei olisi tavatonta, koska ei tuohon asiaan ole tietotaito varmasti unohtunut. Se myös osaltaan selittäisi sitä, miten venäjältä tulee jatkuvasti parempia pelaajia kuin suomesta.

Mutta tottakai suurin yksittäinen syy tuohonkin todennäköisesti on se, mitä tehdään lapsen kanssa, kun lajia aletaan harrastamaan eikä se, kuka sinne valmennettavaksi otetaan. Osa syynä voi olla sitten valmiiksi lahjakkaat kaverit, mutta voihan niitä olla suomessakin yhtälailla.. mistä sen tietää.

 

[mjr]

Varmaankin heikkona puolena pidetään sitä, että joku saattaa kokea itsensä "huonommaksi" kuin paremmassa tasoryhmässä pelaava toinen pelaaja. No, näinhän se tavallaan ainakin kyseisellä hetkellä onkin, eikä siinä ole mielestäni mitään sen härskimpää, kunhan tehdään selväksi jaottelun tarkoitus (jokainen kehittyy optimaalisella tavalla jne.) ja ei-lopullisuus, sekä se tärkeä pointti, että kyse on huonommuudesta vain jääkiekko-nimisen pelin hallinnassa, joka ei kenestäkään ihmisenä kerro juuri mitään. Tässä tulen taas vanhempiin, erityisesti niihin valioyksilöihin, jotka suorastaan aiheuttavat sen, että jääkiekossa pärjäämisestä tulee elämässä valtavan tärkeä asia. Tällä en nyt tarkoita sitä, etteikö huoltaja voisi olla lapsen harrastuksesta kiinnostunut ja innostunutkin.

Näinhän se on - siis huippu-jääkiekon kannalta. Jos asiaa tarkastelee koko yhteiskunnan näkökulmasta, on paljon olennaisempaa, että mahdollisimman suuret joukot harrastavat jääkiekkoa kuin että jääkiekko lajina pystyy keskittymään suht. harvinaisiin lahjakkuuksiin. Pitkälle tämä ei edes ole ristiriitaista: tarvitaan massaa, että löydetään siitä huiput. Sinänsä NS-ajattelu saattaa siis jopa hyödyttää huippu-jääkiekkoa keräten mahdollisimman suuria harrastajamääriä. Mutta kun puhutaan kansanterveydestä ja yhteiskunnan kokonaisedusta niin silloin huippu-urheilu on lähinnä sivuseikka tai jopa haitallinen tekijä. Tässä mielessä ei ole itsestäänselvää, mitä linjaa itse kukin kannattaa.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Niin ja siitä NS:stäkin vähän

Hyviä kirjoituksia yllä, missä halutaan tasoryhmiä tjms. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että tasoryhmiä pystytään pitämään samoissa harjoituksissakin yllä. Ainoa minkä näissä tasoryhmissä yms. haluan olevan olemassa (onko sitten tämä nuori suomi henkeä?), että siitä heikommastakin ryhmästä on oltava mahdollisuus päästä eteenpäin, jos kehitystä tulee.

Itse olen ollut nassikkana joissakin lajeissa suoraan siinä parempien porukassa, mutta on sitten tullut oltua siinä heikommassakin ryhmässä toisessa lajissa. Siinä heikommassa olemisessa oli se hyvä puoli, että kehitys oli valtavaa. Suurin yksittäinen tekijä siihen oli puhtaasti motivaation lisä, joka syntyi samaan aikaan treenavia parempien ryhmässä olevia katsomalla. Valmentaja piti (mielestäni oikein) itsestään selvänä, että jos joku heikomman ryhmän kaveri kehittyy riittävän hyväksi, hänet otetaan parempien ryhmään mukaan.

Varmasti noin suurimmassa osassa tapauksia saattaa ollakin, mutta suurin pelko varmasti tasoryhmien perustamiselle on se pelko, että harrastajamäärät putoavat, koska heti tulee ajatus heikommassa ryhmässä oleville (etenkin näinkin kalliin lajin harrastajien vanhemmille), että jos poika laitetaan heikompien porukkaan, ei hän koskaan voi sieltä päästä pois. Varmasti löytyy myös valmentajia, joilla ei ole intressejä seurata sitä heikompaa porukkaa eikä sieltä näin ollen ketään koskaan nostakaan.

 

[Knower]

Eihän esimerkiksi Nuori Suomi -ajattelu estä rakentamasta harjoituksissa tasoryhmiä ja antamasta lahjakkaammille ja motivoituneemmille junioreille tiukempaa ja kovempaa treeniä. Nuoren Suomen "syyllistäminen" tasapäistämisestä näyttääkin usein vain hyvältä tekosyyltä valmentajan omalle laiskuudelle, saamattomuudelle ja mielikuvituksettomuudelle harjoitteiden suunnittelussa ja toteuttamisessa. Nuoresta Suomesta, valmentamisesta ja urheilu(seura)toiminnasta ylipäätään mitään tietämättömien fanien vikinät "tasapäistämisestä" jätän tässä tyystin huomiotta.

Tässä olet itse asiassa täysin oikeassa. Nuori Suomi ei estä tasojoukkueidenkaan tekoa, vaikka niin jostain syystä yleisesti luullaan. Itse asiassa he suosittelevat sitä.

 

[Knower]

Näinhän se on - siis huippu-jääkiekon kannalta. Jos asiaa tarkastelee koko yhteiskunnan näkökulmasta, on paljon olennaisempaa, että mahdollisimman suuret joukot harrastavat jääkiekkoa kuin että jääkiekko lajina pystyy keskittymään suht. harvinaisiin lahjakkuuksiin. Pitkälle tämä ei edes ole ristiriitaista: tarvitaan massaa, että löydetään siitä huiput. Sinänsä NS-ajattelu saattaa siis jopa hyödyttää huippu-jääkiekkoa keräten mahdollisimman suuria harrastajamääriä. Mutta kun puhutaan kansanterveydestä ja yhteiskunnan kokonaisedusta niin silloin huippu-urheilu on lähinnä sivuseikka tai jopa haitallinen tekijä. Tässä mielessä ei ole itsestäänselvää, mitä linjaa itse kukin kannattaa.

Täällähän ollaan asian ytimessä. Vekurinen yms. ovat kirjoittaneet erittäin pätevästi. Yhteenvetona, tasojoukkueet ovat ok ihan nuorimmissakin, kunhan kaikki saavat pätevää valmennusta ja ryhmät eivät ole liian suuret. Kyllä minä sanoisin myös, että ehkä isoin syy tähän alennustilaan on valmennuksen - usein suoraan sanoen - surkea taso. Lyhytnäköistä ja ammattitaidotonta. Ihan kiva, että vetäjiä löytyy, mutta taso on tosi heikko. Ehkä seurojen kannattaisi harkita, jättäisikö yhden ylipalkatun ulkomaalaisen hankkimatta ja hommaisi samalla 150K:lla kolme päätoimista juniorivalmentajaa seuraan. Eipä taida mikään seura pystyä noin kaukonäköiseen toimintaan.

Mm. Jyri Puhakainen, joka usein mielletään Nuoren Suomen fanaattiseksi kannattajaksi, on sanonut, että järjestelmä ei suoranaisesti toimi sillä Nuori Suomi perustuu sosiaalidemokratiaan (tai jotain tällaista, korjatkaa jos meni väärin) ja kilpaurheiluun ei kuulu sosiaalidemokratia. Se on loppupeleissä kohtuullisen fasistista - parhaat, taitavimmat ja nopeimmat nostetaan esiin ja heikot, kädettömät ja hitaat ovat painolastia. Näinhän se vähän on jos oikein raakasti ajatellaan. Urheilun ydin on paremmuudesta kilpaileminen. Kilpaileminen. Yritetään olla parempi kuin kaveri, vastustaja ja mitä itse eilen oli. Miten se kannustaa, jos itse satsaat pelaamiseen tosi paljon ja haluat mennä eteenpäin, harjoittelet omalla ajallasi kotona päivät pitkät, ja silti se kolmosketjun äidin poika pelaa samat minuutit? Nämä ovat hankalia juttuja.

Tuon mjr:n tekstin lainasin, koska onhan asia noinkin. Jos kansanterveyttä ajatellaan. Onko se kuitenkaan urheiluseurojen tehtävä vai pitäisikö valtion / kuntien hoitaa se puoli?

 

[The Original Jags]

TOJ: Onko venäjällä vielä samanlaista haarukointia mitä aikanaan, missä koitettiin kartoittaa urheiluun lahjakkaita lapsia ja puskea heitä sitten juniorikouluihin?

Venäjän koko jääkiekkojärjestelmä romahti yhdessä 1990-luvun talousromahduksen ja valtion tuen loppumisen kanssa. Koska jääkiekkoilu oli Neuvostoliitossa 100% valtion taholta tuettua, loppuivat jääkiekolta toiminnan edellytykset hetkessä, koska valtio ei enää jakanut kiekkoilulle rahaa.

Myöskään seuroilla ei ollut rahaa, koska talousromahduksen seurauksena ei ollut maksavaa yleisöä eikä sponsorituloja. Pääsarjatason joukkueilla ei ollut kunnolla varaa edes pelaajien varusteiden hankkimiseen. On jonkin asteinen ihme, että maan kiekkoilu ylipäätänsä selvisi vuodet 1991-1999 ilman B-sarjaan tipahtamista.

Juniorikiekkoilu kärsi yhtä lailla, koska aikaisemmin valtion kustantama koulutusjärjestelmä lakkasi olemasta. Juniorimäärät romahtivat, koska talousromahduksen seurauksena perheillä ei ollut varaa ostaa pojilleen varusteita ja pelilisenssejä, jotka otettiin käyttöön Venäjällä 1990-luvulla. On arveltu, että juniorimäärä huipputason valmennuksessa oli 1990-luvun puolivälissä vain viides- tai kuudesosa Neuvostoliiton aikaisesta määrästä. Kokonaiset kiekkokoulut yksinkertaisesti lakkasivat olemasta.

1990-luvun lopun ja 2000-luvun taitteen talousuudistukset ja muutenkin parantunut taloustilanne toivat parannusta asiaan. Seuroilla alkoi olla yhä enenevässä määrin rahaa ja ne alkoivat itse järjestemään junioritoimintaansa. Erityisesti Jaroslavlin kiekkokoulu nousi 2000-luvun taitteessa uudeksi malliksi Venäjällä, jossa vaurastuva kiekkoseura rakentaa toimivan junioriorganisaation.

Juniorimäärät ja valmennuksen laatu eivät edelleenkään vastanneet Neuvostoliiton tasoa, mutta vaikein vaihe oli ohitettu. Venäjä alkoi jälleen tuottaa huippupelaajia, ja juniorimaajoukkueet alkoivat menestyä arvoturnauksissa. Vuonna 1998 tuli hopeaa, v. 1999 kultaa, v. 2000 hopeaa, vuosina 2002-2003 kultaa, vuosina 2005-2006 hopeaa, ja tänä vuonna taas joko kultaa tai hopeaa.

Kysyit tuosta kartoituksesta. Ennen kartoituksen teki valtio, mutta nyt sen tekevät lähinnä seurat. Periaatteena on, että rikkaimmat vievät parhaat päältä. 2000-luvun alussa Jaroslavlin organisaation scoutit kiertelivät ympäri Venäjää etsien lahjakkuuksia juniorijoukkueisiinsa. Jaroslavl oli silloin Venäjän rikkain seura. Jaroslavlin mallin ottivat käyttöönsä myös muut rikastuneet seurat, kuten Magnitogorsk, Kazan ja Omsk.

Seurojen kyky ylläpitää laajamittaista junioritoimintaa ei kuitenkaan vastaa Neuvostoliiton valtion kykyä tehdä samaa. Juniorikasvatus on seuroille periaatteessa "tappiollista" toimintaa, koska valtaosa junioreista ei koskaan nouse huipputasolle, ja siksi ne eivät panosta siihen samalla tavalla kuin Neuvostoliiton valtio. On aina helpompaa ostaa valmis pelimies ulkomailta kuin sijoittaa miljoona dollaria "epävarmaan" juniorikoulutukseen.

Neuvostoliitossa junioritoiminta oli järjestelmällistä ja valtion ohjaamaa. Leningradin yliopistossa oli jopa kokonainen tiedekunta, joka keskittyi vain jääkiekkovalmentajien koulutukseen! Siellä sai oppinsa mm. Suomen kiekkoilun 1990-luvulla huipulle nostanut Vladimir Jursinov. Neuvostoliiton hajotessa tiedekunta luonnollisesti lakkasi myös olemasta.

Mutta kuten todettua, viime vuonna myös valtio alkoi ottaa osaa kiekkojuniorien kasvatukseen. Slava Fetisovin asema Venäjän urheiluministerinä varmasti on hyvä asia Venäjän kiekkoilun kannalta. Juuri Fetisovilla oli iso osa Mytitshin kiekkokoulun synnyttämisessä. Olisi toivottavaa, että Venäjälle alkaisi syntyä lisää Mytitshin koulua vastaavia kiekkokouluja, myös kokonaan uusille alueille, joissa jääkiekko ei vielä ole suosittua. Valtiolla on nyt rahaa kuin roskaa, eikä jääkiekon tukeminen ole ainakaan kovin huono sijoitusvaihtoehto.

Venäjän junnukiekkoilun tila on nyt paljon parempi kuin viime vuosikymmenellä, mutta ei kuitenkaan lähellekään niin hyvä kuin N:liiton aikana. Laji on menettänyt asemaansa ja suosiotaan paljon sitten N:liiton aikojen. Nuoret eivät valitse lajia omakseen yhtä innokkaasti kuin aikaisemmin. Mutta määrätietoisella työllä ja valtion tuella on mahdollista, että Venäjän kiekkoilu vielä nousee samalla tasolle kuin mitä se oli N:liiton aikana. Siihen menee kuitenkin vielä ainakin vuosikymmen.

 

[Quattro]

The Original Jags kirjoitti:
Mutta jos uskot että jostakin pihojen höntsäpeleistä voi nousta huipulle samalla tavalla kuin ammattimaisen valmennuksen ja sarjapelaamisen piiristä, niin saat vapaasti näin uskoa

Nyt ei oikein kolahda miksi luulet minun noin uskovan. Totta helvetissä ammattimainen valmennus tuottaa enemmän huippuja kuin pelkkä pihahöntsä. Ja Venäjällä sitä ammattimaista valmennusta löytyy. Ellen ole ihan täysin pudonnut kärryiltä, niin Venäjällä on edelleen nämä jääkiekkoakatemiat olemassa. Valmentajat ovat täysiverisiä ammattilaisia jotka saavat todellisen tilinsä ehkä 10 vuoden päästä, kun heidän "tekemänsä" tai "löytämänsä" pelaaja tekee ammattilaissopimuksen. Kyllä se pistää paneutumaan valmennukseen ihan eri lailla kuin Suomessa, jossa valmentaja huonoa omaatuntoa potien lintsaa viimeisen tunnin töistä ehtiäkseen hallille kuuntelemaan jonkun vanhemman vittuilua siitä, että meidän poika sai eilen pari sekuntia liian vähän peliaikaa.

Myös esim. Sveitsissä ainakin isompien seurojen valmentajat C-A junnuissa ovat päätoimisia. On aika turhaa naukua laadukkaampaa junnuvalmennusta Suomeen niin kauan, kuin sitä ei oikeasti tehdä mahdolliseksi.

Ai niin....edelleenkään en usko Venäjän ja Suomen samaan pelaajamäärään. Mistä nyt puhutaan.....harrastajista, lisenssipelaajista.... onko nämä akatemioiden lapset lisenssipelaajia samalla tavalla kuin suomalaiset F-junnut?

 

[mjr]

Tuon mjr:n tekstin lainasin, koska onhan asia noinkin. Jos kansanterveyttä ajatellaan. Onko se kuitenkaan urheiluseurojen tehtävä vai pitäisikö valtion / kuntien hoitaa se puoli?

En tätä kiistänytkään - jääkiekko on osa jääkylmää huippu-urheilu -bisnestä, ja seurat toimivat sen mukaan. Mutta väittelyä ei siis lopeta se, jos jopa pystyttäisiinkin määrittelemään mikä on huippu-urheilun objektiivinen etu. Ja kuten sanottu, varsin pitkälle mitään ristiriitaa ei edes ole olemassa. Tämän soisi myös NS-ajattelua parjaavien sisäistävän.

 

[Vekurinen]

Näinhän se on - siis huippu-jääkiekon kannalta. Jos asiaa tarkastelee koko yhteiskunnan näkökulmasta, on paljon olennaisempaa, että mahdollisimman suuret joukot harrastavat jääkiekkoa kuin että jääkiekko lajina pystyy keskittymään suht. harvinaisiin lahjakkuuksiin. Pitkälle tämä ei edes ole ristiriitaista: tarvitaan massaa, että löydetään siitä huiput. Sinänsä NS-ajattelu saattaa siis jopa hyödyttää huippu-jääkiekkoa keräten mahdollisimman suuria harrastajamääriä. Mutta kun puhutaan kansanterveydestä ja yhteiskunnan kokonaisedusta niin silloin huippu-urheilu on lähinnä sivuseikka tai jopa haitallinen tekijä. Tässä mielessä ei ole itsestäänselvää, mitä linjaa itse kukin kannattaa.

En tainnut riittävän selkeästi alleviivata sitä, että tasoryhmiin luokittelu on mielestäni myös huippukiekon intressejä yleisemmällä tasolla hyvä asia. Tämän perustan aiemmin mainitsemaani pienillä tarkennuksilla. Kyse on mielekkyydestä. Minulle mielihyvää tuotti ainakin onnistuminen, kehittyminen, voittaminen (epätavallista?) ja tietynlainen "yhteenkuuluvuuden" tunne (joukkuehenki tai mitä sanaa nyt halutaankaan käyttää). Onnistumisia on oltava sopivasti. Jos niitä tulee liikaa, ne eivät enää tunnu miltään. Jos liian vähän, hommasta tulee synkkää puurtamista. Kehittymisen huomaa harvoin, mutta se lämmittää. Tässä kohden avainasemassa on juuri tuo aiemmin mainittu siitä, että olisi mahdollista päästä myöhemmin mukaan tasokkaampaan ryhmään. Joukkueessa on mielestäni parempi tunnelma, kun ei synny "sisäisiä tasoryhmiä"; yksi opettelee vaikkapa sirklaamaan ja toinen pyörittää koko porukkaa silmiä hivelevillä kärkiveiveillä ja vartaloharhautuksilla (toki taito on paljon muutakin).

Kaikki tämä johtaa siihen, että toiminta on mielestäni yksinkertaisesti mielekkäämpää - ja toki huippukiekon vinkkelistäkin tuloksellisempaa - tasoryhmissä. Nuoret pysyvät harrastuksissaan pidempään ja on helpompi lähteä mukaan koko touhuun, vaikka myöhemmälläkin iällä.

Jostain syystä koko kiekkotouhua hämärtää se, että kilpakiekon ulkopuolella tapahtuvaa harrastamista pidetään meillä jotenkin turhana. Usein kuulee jonkun sanovan, että pelaaminen loppui, kun ei ollut mahdollisuuksia liigatasolle/nuorisomaajoukkueisiin/jne. Tämän epäkohdan ratkaisu ei mielestäni ole se, että harrastetaan lajia liian tasokkaissa ryhmissä. Kuten sanoin, ainakin minulle harrastetaso on ollut osin mielekkäämpi vaihtoehto kuin kilpataso.

 

[Vekurinen]

Ai niin....edelleenkään en usko Venäjän ja Suomen samaan pelaajamäärään. Mistä nyt puhutaan.....harrastajista, lisenssipelaajista.... onko nämä akatemioiden lapset lisenssipelaajia samalla tavalla kuin suomalaiset F-junnut?

Tottakai laskentatavoissa on varmasti eroja, mutta ymmärtänet varmaan, että suurellakin virhemarginaalilla Suomen ja Venäjän "huippukiekkoilijatuotannon" ero on merkittävä.

 

[Quattro]

Tottakai laskentatavoissa on varmasti eroja, mutta ymmärtänet varmaan, että suurellakin virhemarginaalilla Suomen ja Venäjän "huippukiekkoilijatuotannon" ero on merkittävä.

No totta helkutissa ymmärrän, kyseenalaistinkin sen väitteen, että Venäjän huiput leivotaan samankokoisesta taikinasta kuin Suomen vastaavat

 

[mjr]

Jostain syystä koko kiekkotouhua hämärtää se, että kilpakiekon ulkopuolella tapahtuvaa harrastamista pidetään meillä jotenkin turhana. Usein kuulee jonkun sanovan, että pelaaminen loppui, kun ei ollut mahdollisuuksia liigatasolle/nuorisomaajoukkueisiin/jne. Tämän epäkohdan ratkaisu ei mielestäni ole se, että harrastetaan lajia liian tasokkaissa ryhmissä. Kuten sanoin, ainakin minulle harrastetaso on ollut osin mielekkäämpi vaihtoehto kuin kilpataso.

En usko että tässä olisi mitään olennaista erimielisyyttä. Lähinnä kai haen sitä, että huippu-urheilun näkökulma on missä tahansa terveessä yhteiskunnassa marginaalinen. Suomi ei ole DDR. Eli vaikka toivonkin Suomen maajoukkueille (ilmeisesti vähän toisin kuin huomattava osa seura-faneista) äärimmäisen suurta menestystä niin toivon myös, että valtiovalta katsoo kiekkoa vain ja ainoastaan kuntoilun ja kansanterveyden näkökulmasta. Näillä rahavirroilla ei lisäksi tarvita veromarkkoja tuottamaan huippu-urheilijoita.

 

[Knower]

En usko että tässä olisi mitään olennaista erimielisyyttä. Lähinnä kai haen sitä, että huippu-urheilun näkökulma on missä tahansa terveessä yhteiskunnassa marginaalinen. Suomi ei ole DDR. Eli vaikka toivonkin Suomen maajoukkueille (ilmeisesti vähän toisin kuin huomattava osa seura-faneista) äärimmäisen suurta menestystä niin toivon myös, että valtiovalta katsoo kiekkoa vain ja ainoastaan kuntoilun ja kansanterveyden näkökulmasta. Näillä rahavirroilla ei lisäksi tarvita veromarkkoja tuottamaan huippu-urheilijoita.

Näinhän se on. Mielestäni ei ole jääkiekon tehtävä huolehtia kansanterveydestä, eikä yhteiskunnan tehtävä huolehtia kilpa- tai huippu-urheilusta. Toki pienet tuet lienee paikallaan, mutta seuroilta pitäisi löytyä juuri tuollaista munaa, että jätetään se yksi huono ECHL-peluri palkkaamatta ja satsataan pitkän tähtäimen junnutoimintaan.