Mainos

NHL-relokaatiokeskustelu & divisioonajaot

  • 319 458
  • 1 244

Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
Olisi oikeasti mielenkiintoista tietää, mitä siellä kulisseissa on puhuttu Bettmanin, Meruelon ja mahdollisen ostajan Ryan Smithin välillä viime viikkojen aikana. Tämän tilanteen eskaloitumisen ajankohta vain on hyvin jännä. 2022 kun Coyotes siirtyi Mullet Arenalle, NHL:lle sopi vallan hyvin se, että Coyotes pelaa seuraavat kaudet yliopistohallissa jos tällä joukkue saadaan pidettyä Arizonassa. Tämän kärsivällisen lähestymistavan kanssa ei yhtään sovi yhteen se, että nyt joukkue halutaankin kiireesti saada ensi kaudeksi Salt Lake Cityyn, vaikka halliasiaan saataisiin lopullinen päätös kesäkuussa.

Lähinnä tulee mieleen, että on tehty varasuunnitelma kesäkuun maahuutokaupan varalle ja Merueloa onkin alkanut houkuttamaan myynnistä saatava miljardi vähän liikaa eikä enää kiinnosta rakentaa hallia.

Mun mielestä tuo suunnitelma, että nykyinen Coyotes siirtyy Salt Lake Cityyn ja Meruelolle viiden vuoden sisällä laajennusjoukkue Arizonaan, kuulostaa ihan hutulta mikä ei missään universumissa ole toteutumassa. Mitä luottoa herättää omistaja, joka viiden vuoden jälkeen myy joukkueensa toiseen kaupunkiin? Ei enää ikinä NHL-joukkuetta tälle hessulle jos ja kun siirto Salt Lake Cityyn toteutuu.
 
Majoneesi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki voijjaan tuhota

Liitteet

  • IMG_5751.jpeg
    IMG_5751.jpeg
    147,9 KB · kertaa luettu: 170

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Olisi oikeasti mielenkiintoista tietää, mitä siellä kulisseissa on puhuttu Bettmanin, Meruelon ja mahdollisen ostajan Ryan Smithin välillä viime viikkojen aikana. Tämän tilanteen eskaloitumisen ajankohta vain on hyvin jännä. 2022 kun Coyotes siirtyi Mullet Arenalle, NHL:lle sopi vallan hyvin se, että Coyotes pelaa seuraavat kaudet yliopistohallissa jos tällä joukkue saadaan pidettyä Arizonassa. Tämän kärsivällisen lähestymistavan kanssa ei yhtään sovi yhteen se, että nyt joukkue halutaankin kiireesti saada ensi kaudeksi Salt Lake Cityyn, vaikka halliasiaan saataisiin lopullinen päätös kesäkuussa.
Eikö 2022 ollu vielä kuitenkin hyvin todennäköistä, että tuo Tempen halliprojekti olisi päästy aloittamaan nopeallakin aikataululla, jolloin olisi ollut tiedossa vain pari-kolme vuotta Mullettia. Noh, Tempen projekti kaatui äänestyksessä, jonka jälkeen Coyotes jäikin hieman tyhjänpäälle ja nyt pari vuotta myöhemmin edelleenkään ei ole hallia rakenteilla, eikä vielä oikeastaan edes tonttia jolle rakentaa. Sinänsä siis ihan ymmärrettävää, että jotain tartteis tehrä liigankin puolelta.
 
ipaz

Jäsen
Lähinnä tulee mieleen, että on tehty varasuunnitelma kesäkuun maahuutokaupan varalle ja Merueloa onkin alkanut houkuttamaan myynnistä saatava miljardi vähän liikaa eikä enää kiinnosta rakentaa hallia.
Eikä Maruelo ala sitä areenaa rakentamaan kesäkuun 27. päivän jälkeenkään, jos hänellä ei ole varmuutta että saa sinne joukkueen. Voi siis pitää miljardin tai saada liigalta lupauksen, että esim, kaudelle 2027-28 Phoenixissa aloittaa uusi NHL-joukkue.

Siellä on myös tuo San Diegon projekti tulilla, joten NHL:ssa voi hyvinkin olla viiden vuoden sisällä joukkueet niin Phoenixissa, Salt Lake Cityssa kuin San Diegossakin. Pelaajat tuskin valittavat. Hienoja paikkoja asua.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Näitä divisioonavaihtoja jos miettii, niin Pacific TImezonelle jäisi Salt Lake City muuton jälkeen 6 joukkuetta.

Mutta jos joskus on tulossa laajennusjoukkueina tuo San Diego ja uusi extra Arizona takaisin, niin siinä olisi 8 jengiä Pacific Timezonelle.

Centraaliin jäisi loput lännen 10, joista yksi varmaan muuttaisi itään. Lähimpänä lienee Nashville.

Tämä Edmonton siirtely jo nyt voisi olla merkki tulevasta pitkän ajan suunnitelmasta.

Tämä siis jos ovat laajentamassa 34 joukkueeseen (asia jonka en ikinä toivo tapahtuvan). Sehän tarkoittaa sääliplayoffseja, sun muuta kivaa.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Eikö 2022 ollu vielä kuitenkin hyvin todennäköistä, että tuo Tempen halliprojekti olisi päästy aloittamaan nopeallakin aikataululla...
Ei ollut. Kiekko- ja urheilumediaa seuraamalla saa helposti todella vääristyneen kuvan tästä areenahankkeesta. Tempessä hiersi alussa saakka Meruelon julkiselta sektorilta vaatimat myönnytykset bisneksilleen. Tämä kävi varsin selväksi, kun joku aika sitten virkistin muistiani Coyotesin historiasta ja luin vanhoja paikallisuutisia organisaation eri käänteistä.

Kuinka moni muuten muistaa, että Coyotesilla oli varsin tunnettuja ja vakavasti otettavia ostajaehdokkaita (Reinsdorf, Balsillie) konkurssin jälkeen, mutta potentiaaliset myynnit kaatuivat silloinkin osaltaan Arizonan alueen kuntien nihkeyteen? Silloin vuorossa oli Glendale, joka ei halunnut neuvotella areenan vuokrasopimusta uudelleen seuralle edullisemmin ehdoin. Toki myös organisaation omistanut NHL pupelsi myynnin suhteen kunnolla.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Törmäsin somessa keskusteluun laajentumisesta Utahiin. Siellä oli jo hyvä pöhinä nimestä, peliasusta ja maalisummerista lähtien: Salt Lake City Mormons, peliasu mustavalkoinen pukua jäljittelevä, selän sijaan nimi rintamuksessa nimikyltin muodossa ja maalisummerina ovikellon soitto.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Tämä siis jos ovat laajentamassa 34 joukkueeseen (asia jonka en ikinä toivo tapahtuvan). Sehän tarkoittaa sääliplayoffseja, sun muuta kivaa.
En minäkään toivo, mutten oikein tiedä miksi. Ehkä siksi, että nyt on kiva tasaluku. Oikastaan ihan sama, vaikka joukkueita olisi pari lisää.

Ei ole silmiin osunut laajennuskeskustelua. Kuinka realismia laajeneminen on tällä hetkellä? Mutta mitä tulee pleijareihin, kuvittelisin nykysysteemin pysyvän. Onko NBA-tyylin säälikierrokselle oikeaa tarvetta? Milloin ja miksi se muuten otettiin käyttöön?
 
ipaz

Jäsen

ESPN:n lähteiden mukaan Coyotesin pelaajille on kerrottu joukkueen siirtymisestä Utahiin
Ja jutun lopussahan tuo kerrotaan, että "The NHL is interested in returning to Arizona in the future and will leave the door open to Meruelo to own the team."

Joukkue halutaan nyt heti isompaan halliin tuottamaan enemmän liikevaihtoa NHL:lle. Maruello voi nyt kehitellä areenasuunnitelmaansa rauhassa ja sitten kun se on toteuttamiskelpoinen ja kelpaa NHL:lle, niin jääkiekko palaa aavikolle.
 
ipaz

Jäsen
En minäkään toivo, mutten oikein tiedä miksi. Ehkä siksi, että nyt on kiva tasaluku. Oikastaan ihan sama, vaikka joukkueita olisi pari lisää.

Ei ole silmiin osunut laajennuskeskustelua. Kuinka realismia laajeneminen on tällä hetkellä? Mutta mitä tulee pleijareihin, kuvittelisin nykysysteemin pysyvän. Onko NBA-tyylin säälikierrokselle oikeaa tarvetta? Milloin ja miksi se muuten otettiin käyttöön?
Yritin etsiä netistä syytä miksi play-in-järjestelmä NBA:aan luotiin, vaan en nopealla selauksella vastausta löytänyt. Mutta löysin paljon juttuja joissa sitä kritisoitiin. Mm. Dallas Mavericksin omistaja, Dragons' Den-ohjelmastakin tuttu Mark Cuban oli sitä vastaan. Myös moni pelaaja on julkisesti kritisoinut päätöstä, kuten mm. Maverickin stara Luka Dončic:

“I don’t understand the idea of a play-in. You play 82 games to get into the playoffs, then maybe you lose two in a row and you’re out of the playoffs. So I don’t see the point of that.”

En voisi olla yhtään enempää samaa mieltä koko play-in / säälipleijareiden suhteen. 82 ottelun (tai 60 kuten Liiga) mittainen runkosarja pitäisi olla riittävä mittaamaan se, ketkä ovat ansainneet paikkansa mestaruustaistossa. No mutta nyt mennään ohi ketjun aiheesta...
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils

NHL on varmasti kiinnostunut Arizonasta NHL-kaupunkina, sen verran iso markkina-alue on kyseessä.

Jos NHL saisi kuitenkin valita vapaasti, paluu aavikolle tapahtuisi jonkun muun kuin Maruellon toimesta, kun sen verran säätämistä on ollut kyseisen omistajan kanssa. Mutta välttääkseen vuosikausien oikeuskiistat, NHL:n on täytynyt tehdä Maruellolle riittävän hyvä tarjous, jotta tämä on valmis myymään Coyotesin NHL:lle. Se on käytännössä tarkoittanut kauppahinnan nostamista miljardiin dollariin ja jonkinlaista uuden joukkueen etuosto-oikeutta Arizonaan. Tai tällaista ovat puhelleet parissakin eri podcastissa.

Yritin etsiä netistä syytä miksi play-in-järjestelmä NBA:aan luotiin, vaan en nopealla selauksella vastausta löytänyt. Mutta löysin paljon juttuja joissa sitä kritisoitiin. Mm. Dallas Mavericksin omistaja, Dragons' Den-ohjelmastakin tuttu Mark Cuban oli sitä vastaan. Myös moni pelaaja on julkisesti kritisoinut päätöstä, kuten mm. Maverickin stara Luka Dončic:

“I don’t understand the idea of a play-in. You play 82 games to get into the playoffs, then maybe you lose two in a row and you’re out of the playoffs. So I don’t see the point of that.”

En voisi olla yhtään enempää samaa mieltä koko play-in / säälipleijareiden suhteen. 82 ottelun (tai 60 kuten Liiga) mittainen runkosarja pitäisi olla riittävä mittaamaan se, ketkä ovat ansainneet paikkansa mestaruustaistossa. No mutta nyt mennään ohi ketjun aiheesta...
En minäkään säälipleijareita toivo NHL:ään. Täytyy silti myöntää, että ne ovat tuoneet NBA:ssa kauden vikoihin matseihin lisäpöhinää, kun paljon useammalla joukkueella on panoksia joko varman pudotuspelipaikan tai säälipleijareihin pääsyn jahtaamisen takia. Tämä tällaisena offtopicina.
 
Nadchal

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En minäkään toivo, mutten oikein tiedä miksi. Ehkä siksi, että nyt on kiva tasaluku. Oikastaan ihan sama, vaikka joukkueita olisi pari lisää.

Ei ole silmiin osunut laajennuskeskustelua. Kuinka realismia laajeneminen on tällä hetkellä? Mutta mitä tulee pleijareihin, kuvittelisin nykysysteemin pysyvän. Onko NBA-tyylin säälikierrokselle oikeaa tarvetta? Milloin ja miksi se muuten otettiin käyttöön?
Omastakin mielestä 32 on juuri täydellinen määrä joukkueita mutta NHL tulee melko varmasti laajenemaan. Syynä tähän on USA:n puolella olevien joukkueiden määrä ja niiden tuottamat tulot. NHL:ssä on USA:n puolella 25 joukkuetta kun muilla isoilla liigoilla on ~30 joukkuetta. Nähtäväksi jää kuinka monta laajennusjoukkuetta lopulta tulee, varmaan loogisinta yksi joukkue lisää jokaiseen neljään divisioonaan. Neljällä uudella joukkueella päästäisiin tuohon ~30 joukkuetta USA:n markkinoilla.

Todennäköisimmin NHL haluaa palata Atlantaan ja Phoenixiin. Lisäksi kesto huhu Houston olisi liigan toiveissa markkinan koon takia. Muita huhujahan on ollut aiemmin ketjussa mainitut San Diego, Kansas City sekä Milvaukee. Nostalgian puolesta olisi kyllä hienoa nähdä Quebec Nordiques takaisin mutta vaikea nähdä NHL:n tähän suostuvan kun laajentumisen syynä saada lisää joukkueita USA:n markkinoille. Alla muutama linkki Sportsnetin suht tuoreisiin artikkeleihin koskien laajentumista Atlantaan ja Houstoniin

Koskien paluuta Phoenixiin, kuten yllämainittu Meruelolla on huhujen mukaan viisi vuotta aikaa saada halliasiat kuntoon ja sen myötä päästä laajennusjoukkue jonon kärkeen. Eilisessä 32 Thoughtsissa juteltiin etteivät kaikki usko Meruelon saavan halliasiat kuntoon tämän viiden vuoden ikkunan aikana. Lisäksi tapa miten nykyinen Coyotesin tilanne on hoidettu Meruelon puolelta on aiheuttanut närää tietyissä tahoissa.
 
ipaz

Jäsen
Koko Arizonan NHL touhua on pidetty aika vitsinä ja nyt kun se saataisiin sieltä vihdoin pois ensimmäisenä ruvetaan miettimään miten sen saisi takaisin.
Ja miksiköhän näin mahtaa olla? Phoenixin metropolialueella asuu yli viisi miljoonaa ihmistä ja alue kasvaa koko ajan. USA:n 14. suurin alue bruttokansatuotteen mukaan. Siellä on helvetisti ihmisiä ja helvetisti rahaa. Mikä tahansa business pyrkii kaapimaan tuosta kakusta osansa.
 
Ja vajaassa 30 vuodessa ollaan päästy jo Mullet Arenaan. Riittääkö siitä kaikille jaettavaa, mene ja tiedä.
 
larzzon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina
Kyllähän tuosta Coyotesin tekemisestä paljon kertoo, että vaikka Phoenixin alueella on kaksi NHL -mitat täyttävää areenaa, joukkue pelaa alle viiden tuhannen katsojan yliopistohallissa.

Toisaalta tilanne myös kertoo, että isoissa amerikkalaiskaupungeissa jääkiekon rooli on marginaalinen: NHL-seura ja 41 ottelua vuodessa ei ole monitoimiareenalle mikään varsinainen lottovoitto, koska tapahtumia riittää muutenkin ja valtaosassa taitaa lippujen keskihinta ja ravintolamyynti olla ihan jotain muuta kuin Sunbeltin NHL-joukkueen arkipelissä.

Markkinan valtaaminen vaatii kärsivällistä omistajuutta tai sitten ihan vaan faniutta ja hyväntekeväisyyttä.

edit: Salt Lake City taitaa markkina-aluuena olla juuri sen verran Phoenixia pienempi, etteivät populaarikulttuurin suurimmat tähdet jaksa vaivautua kylään esiintymään joka kiertueellaan ja siksi NHL on koetaan miljardin arvoiseksi täytteeksi suunnitteilla olevan areenan tapahtumakalenteriin.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Lisäksi tapa miten nykyinen Coyotesin tilanne on hoidettu Meruelon puolelta on aiheuttanut närää tietyissä tahoissa.
Meruelon käskystä tosiaan jätetty maksamatta hotellihuoneiden laskuja ja hotellit ovat ottaneet yhteyttä NHL:ään painostaakseen Merueloa maksamaan ne. Ilmeisesti siellä on kova halu päästä Meruelosta eroon koska tyyppi on oikeasti ongelma NHL:lle, lähtien siitä että ei maksa velkojaan kuin vasta pakon edessä.
 
Toby Dammit

Jäsen
Suosikkijoukkue
New Jersey Devils
Saa nähdä, mikä uuden joukkueen nimeksi tulee, kun Coyotes-nimi ei ilmeisesti siirry Salt Lakeen. Muutenkin joukkueen nimi tulee olemaan muodossa Utah "jotain", eli puhutaan Utahista Salt Laken sijaan.

Tai ainakin luin jostain, että Friedman olisi sanonut näin podcastissaan tms. En ole nähnyt/kuullut alkuperäistä lähdettä.

Friedman myös odottaa Utahin joukkueen olevan aggressiivinen ensi kesän treidi- ja UFA-markkinoilla.

Flou

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ravens
Näitä divisioonavaihtoja jos miettii, niin Pacific TImezonelle jäisi Salt Lake City muuton jälkeen 6 joukkuetta.

Mutta jos joskus on tulossa laajennusjoukkueina tuo San Diego ja uusi extra Arizona takaisin, niin siinä olisi 8 jengiä Pacific Timezonelle.

Centraaliin jäisi loput lännen 10, joista yksi varmaan muuttaisi itään. Lähimpänä lienee Nashville.

Tämä Edmonton siirtely jo nyt voisi olla merkki tulevasta pitkän ajan suunnitelmasta.

Tämä siis jos ovat laajentamassa 34 joukkueeseen (asia jonka en ikinä toivo tapahtuvan). Sehän tarkoittaa sääliplayoffseja, sun muuta kivaa.
Etteivät vaan laajennu siihen 36 joukkueeseen, jolloin tulee tasainen määrä joukkueita per divisioona. Jollain aikataululla tuo laajentuminen tulee tapahtumaan, kun halukkaita maksajia tuntuu nyt olevan tarjolla. Kuinka monta vuotta tuohon menee, on sitten toinen asia.

San Diego etenkin on tällä hetkellä varsin otollinen alue, kun NFL on poistunut sieltä ja NBA ei ole sieltä jalansijaa ottanut. Padresin kausi taas ei vastaavasti ole juurikaan päällekkäin NHL:n kanssa. MLS-seuran suosiosta on vielä mahdoton sanoa, mutta pelien määrältä jäädään selvästi pienempiin lukemiin kuin, jos kaupungissa olisi NBA.

Isoja markkina-alueita NHL:llä on vielä kuitenkin "valtaamatta" ja Kanadasta löytyy ainakin yksi pitäjä minne seura halutaan. Quebecin osakkeita laskee Winnipegin nykyinen heikko tilanne ja liekkö sieltä löytyy tuota miljardia ja vähän päälle mitä vaaditaan. Houstonissa Fertitta jatkaa edelleen renkaiden potkimista ja sinne seura aivan varmasti halutaan jollain aikataululla. Arizonasta löytyy halukas omistaja ja toivottavasti vielä joku vuosi se hallikin. Atlantan kolmannesta yrityksestä on puhuttu jo vuosia, uusi hallihanke taisi tuossa jokunen tovi sitten liikahtaa eteenpäin ja kaksi omistajaehdokasta/ryhmää on tyrkyllä rahoineen.

Arizona -> Salt Lake City

Houston

Atlanta

Arizona

Quebec / yllärijenkkimarkkina ihan vain vittuiluna kanadalaisille.

Varavaihtoehtoina Milwaukee, San Diego ja Kansas City. Jos Quebecistä ei löydy rahaa ja Atlantan/Arizonan hallihankkeet eivät etene. Portlandista taitaa vieläkin puuttua omistajataho. Trail Blazerssin omistaja ei halua NHL-seuraa ja vuokralle halliin ei taida kukaan haluta.

Tuolla päästään 36 joukkueeseen ja neljään yhdeksän joukkueen divisioonaan. Villikorttikierrokset luvassa ja divisioonan voittajille huilikierros. Lisää työpaikkoja pelaajille, yksi kanadalainen seura lisää kanadalaisten fanien lepyyttämiseksi ja kolme uutta markkina-aluetta NHL:lle nyhtää tv-rahoja ja kasvattaa lajin suosiota.
 
PataJaska

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, sympatiat HPK ja Kiekko-Espoo
Pari kuvaa Salt Lake Cityn Delta Centeristä lätkäottelussa:

Ei tuo nyt ihan optimaalinen areena jääkiekolle näyttäisi olevan. JOS Coyotes tuonne muuttaa, niin toivottavasti uusi hallihanke lähtee liikkeelle ja nopeasti.

Ei ole optimaalinen? Mikään "optimaalisuus" nyt on sivukeikka tässä vallitsevassa tilanteessa, koska teepäs pientä kuvahakua. NHL-seura(!) Coyotesin tämän hetkinen kotihalli Mullett Arena näyttää karkeasti Kouvolan jäähallilta sillä erolla, että Lumon Areena on isompi (verratakseni nyt johonkin missä olen itse käynyt)
 
Viimeksi muokattu:

Merovingi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Blue Jackets
Ei ole optimaalinen? Mikään "optimaalisuus" nyt on sivukeikka tässä vallitsevassa tilanteessa, koska teepäs pientä kuvahakua. NHL-seura(!) Coyotesin tämän hetkinen kotihalli Mullett Arena näyttää karkeasti Kouvolan jäähallilta sillä erolla, että Lumon Areena on isompi (verratakseni nyt johonkin missä olen itse käynyt)

Ei ole optimaalinen, koska peliä ei näe kunnolla ja paikkamäärä on pienempi mitä Winnipegissä. Salt Lakessa areena on Mullettia isompi, mutta silti liian pieni NHL:ään. Onneksi omistajalla on jo valmiilla suunnitelmat uudesta isommasta areenasta ja myös olympialaiset ovat todennäköisesti tulossa kaupunkiin, niin se uusi areena myös saadaan. Phoenixissa tämän suhteen vedettiin asiat reisille täysin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös