Voitto Jetsistä oli henkisesti todella tärkeä, koska Devilsin itseluottamus on vähintään ailahteleva ja hyvän ottelun tuottama tappio olisi syventänyt tuskaa entisestään. Tehottomuus Devilsiä vaivaa edelleen, mutta muuten Liidokkeja vastaan peli näytti ajoittain suorastaan hyvältä ja varsinkin avauserä oli vahva esitys, pois lukien tuo Greenelle sattunut, hänelle todella harvinainen, kämmi kiekon kanssa.
Hurricanes-ottelua voisi puida muutamalla sanalla enemmänkin, koska tuo peli kuvasti tiivistetysti sitä, miksi Devils on viime viikot kulkenut tappiosta tappioon. Jokaista takaiskua edeltää jokin Devilsin viidestä helmasynnistä, jotka ovat toistuneet läpi kauden.
1) Huonosti ajoitettu/toteutettu prässi
2) vapaaksi unohdettu hyökkäyksen toinen aalto
3) laiska ketjunvaihto
4) torjuttavissa ollut pomppukiekko
5) pehmeä pelaaminen oman maalin edustalla.
Canes 1-0, case väärin ajoitettu ja toteutettu prässi
Tuomio: Sjomin unohdetaan tyystin yksin maalille, kun kolme Devils pelaajaa lukee tilanteen väärin ja valuu kulmaan antamaan painetta. Sjominille kuuluisi maaliin myös syöttöpiste, koska hänen takakarvansa esti Faynea ampumasta purkukiekkoa ja kiekko jäi pyörimään kulmaan. Devilsin nelikko reagoi tilanteeseen antamalla painetta kulmassa, mutta toteutus oli heikko, kun Fayne, Greene ja Carter eivät iskeneet Corvon iholle, vaan tällä oli liikaa aikaa ja tilaa hakea syötöllään Sjomin maalilta.
Canes 2-0, case vapaaksi unohdettu toinen aalto
Tuomio: Harrold menettää kiekon hyökkäysalueella, Canes iskee nopeasti vastaan. Devilsin huomio kiinnittyy liikaa Jordan Staaliin ja Skinneriin, jolloin Jay Harrison saa lakaista paluukiekon häkkiin. Andrei Loktionovin olisi mielestäni pitänyt huolehtia Harrison pois tilanteesta, mutta hän oli liiaksi keskittynyt kiekkoon ja luisteli tilanteesta ohi.
Canes 3-1, case laiska ketjunvaihto
Tuomio: Tällainen toiminta pitää saada kitkettyä pois. Devilsin viisikko ei kerää päänsilityksiä. Itse ketjunvaihto oli todella laiska, mutta tilanteen muutti katastrofiksi huolimaton pelaaminen kiekon kanssa, jossa kiekko heitettiin summamutikassa hyökkäysalueelle. Kaikki kunnia toki Ellisille ja Sjominille, jotka petasivat erinomaisilla syötöillään Tlustyn maalin.
Canes, 4-1, case helppo takaiskumaali (sis. kiekon pomppimista)
Tuomio: Tässä maalissa oli mukana paljon epäonnea, mutta turhan helposti kiekko löysi tiensä maalin edessä päivystäneelle Terrylle ja lopulta Hedbergin selän taa. Tällaisia takaiskumaaleja tulee ihan jokaiselle veskarille, mutta 3-1-tilanteessa Moosen olisi pitänyt pystyä ottamaan kaikki torjuttavissa olevat kiekot kiinni.
Canes 5-1, case löysää pelaamista oman maalin edustalla
Tuomio: Maaliin vaadittiin aimo annos Skinnerin henkilökohtaista taitoa, mutta Devils avitti urakkaa oikein kunnolla. Harrold ja Hedberg hukkasivat Gleasonin maalille roiskaiseman kiekon liian helposti ja Skinner pääsi vielä päälle päätteeksi liian vapaasti uittamaan kiekon verkkoon, kun Zidlicky oli lähtenyt odottamaan maalin taakse, josko Gleason tulisi kiekon kanssa sinne. Ei tullut.
Otin nämä maalit esimerkeiksi, koska mielestäni ne ovat erinomaisia esimerkkejä Devilsin pelillisistä ongelmista. Täysin virheetöntä pelaamista ei ole kohtuullista odottaa, mutta ottelusta toiseen toistuvat helpot virheet on saatava karsittua.
***
Tällä hetkellä Devilsin alavire kumpuaa yhdestä perusongelmasta: Viisikko ei tahdo pysyä kasassa, vaan ukot ovat melkein siellä, missä pitää ja liikkuvat lähes silloin kuin pitää. Tämä johtaa taas siihen, että Devils ei pääse omasta päästä liikkeelle puhtaasti, kun pakit eivät saa avattua helpolla/nopealla syötöllä, vaan kiekko tulee seisovin jaloin patsastelevalle hyökkääjälle tai vastaavasti nopeat syötöt ovat epätarkkoja. Sama viittä vaille suoritettu pelaaminen tahtoo johtaa myös viisikon hajoamiseen ja räikeisiin merkkausvirheisiin omalla alueella. Devilsin viime kevään menestys perustui pitkälti siihen, että viisikko oli todella tiivis ja joukkue kantoi säntillisesti vastuunsa niin kiekollisena kuin kiekottomana.
Samaan hengenvetoon on hyvä muistaa, että Devils pelasi ailahtelevasti myös viime vuonna ennen palasten loksahtamista paikalleen kevään korvalla. DeBoerilla on käsissään vaikea tilanne, kun hyökkäyksessä pitäisi paikata kahden huipputärkeän (Parise ja Zubrus) pelaajan jättämät aukot. Tässä tilanteessa ei ole kohtuullista odottaa ihmesuorituksia, tai punamustien nousua idän kärkeen. Tälläkin kaudella realismia lienevät sijoitukset 6-10. Korkeampikin sijoitus on tietysti mahdollinen, mutta se vaatisi pitkää voittokulkua, joka taas ei ole todennäköinen keskellä taistelua pudotuspelipaikoista.
Vaikka realiteetit on tunnustettava ja reunaehtoihin sopeuduttava, toivoisin muutamia muutoksia kokoonpanoon. Aukkojen paikkaaminen on johtanut siihen, että jäljellä olevat resurssit on ripoteltu ympäriinsä, ketjuja muokattu illasta toiseen ja tuloksena on tasapaksuja trioja, joistä millään yhteispeli ei kulje erityisen hyvin. Eikä se niinkään voi olla, että ykkösketjun muodostavat Kovaltshuk ja kaksi vaihtuvaa (täyte)miestä.
Liputan vahvasti neljän tasapainoisen ketjun puolesta, mutta Zubrusin sairausloman aikana tästä periaatteesta kannattaisi ehkä tinkiä, sijoittaa ykkösketjuun kovimmat nimet, lähtökohtaisesti rakentaa ketjut entuudestaan toisilleen tuttujen miesten ympärille ja kuormittaa ensisijaisesti kolmea ensimmäistä ketjua. Tämä voisi auttaa viisikon nivoutumista tiiviimmäksi paketiksi, joka taas on edellytys paremmalle pelaamiselle. Tällaistakin voisi kokeilla:
Elias-Zajac-Kovaltshuk
Ponikarovski-Henrique-Clarkson
Carter-Loktionov-Bernier
Matteau/Barch-Gionta-Kostopoulos
On helpompaa vaatia ongelmiin ratkaisuja kuin löytää aikaa perustyön tekemiseen. Kuten kauden alla voitiin ennakoida, tiiviin otteluohjelman keskellä on vaikeaa tehdä perustavaa laatua olevia muutoksia tai korjata pelillisiä ongelmia. Nyt eletään loppukauden kannalta ratkaisevia kahta viikkoa. Joukkueen veteraanien on näiden tulevien kuuden seitsemän ottelun aikana noustava esiin, samoin kuin joukkueen alisuorittavien maalintekijöiden, Clarksonin ja Zajacin nyt vähintään.
