Karjala takaisin, ehdottomasti!
Ohessa lainaan erään erittäin järkevän nuoren pitämän puheen koulussaan. Lukekaa kaikki, varsinkin ne, jotka ymmärtämättömyydessään eivät halua Suomelle kuuluvaa Karjalaa takaisin:
Arvoisa opettaja, hyvät opiskelijatoverit!
Kuvitelkaapa mielessänne Suomen valtion karttaa, Suomi-neitoa. – Sehän on vaillinainen. Missä sen toinen käsivarsi on? Sillä on vatsan kohdalla, Sallan ja Kuusamon seutuvilla kummallinen kuoppa. Ja eikö vain sen hameestakin puutu kappale hienoa kangasta.
Niin, luovutetut alueet - Petsamo, Salla, Kuusamo, Karjala ja Suomenlahden ulkosaaret: Suursaari, Tytärsaaret, Lavansaari ja Seiskari.
Liian kauan on suomalaisten keskustelussa pakkoluovutetuista alueista jatkunut käsittämätön hymistely ja älähän nyt, eihän siitä uskalla puhua -asenne. Sen on loputtava. Tarja Halonenkin sanoi Putinille, että kaikista asioista on voitava keskustella.
Olemme nyt Venäjän kanssa tasavertaisia valtioita ja voimme käydä neuvottelupöytään rauhallisin mielin, vailla valloitusuhkaa. Ja silti on vielä olemassa henkilöitä, jotka Suvi-Anne Siimeksen tapaan sanovat luovutettujen alueiden palautuksesta: "Ei. Ihmettelen ketkä tätä asiaa vielä viitsii pitää yllä."
Miten tähän on tultu? Suomen Tasavallan rajat määriteltiin Tarton rauhansopimuksessa lokakuun neljäntenätoista 1920 "ikuisiksi ajoiksi" kuten sopimuksessa sanotaan. Sitä edelliset rauhat on tehty Ruotsin ja Venäjän välillä.
Vuoden 1939 kesällä Stalin ja Hitler solmivat sopimuksen, jonka salaisessa lisäpöytäkirjassa sovittiin Euroopan jaosta. Siinä Suomi kuului Neuvostoliiton etupiiriin. Stalin yritti sopia alueluovutuksista Suomen kanssa vedoten Leningradin turvallisuuteen. Suomi ei tietenkään hyväksynyt tätä ja alkoi talvisota, jossa Suomi saavutti kunniakkaan torjuntavoiton.
Raskas rauha solmittiin Moskovassa. Suomi menetti Karjalan, osan Sallaa ja Kuusamoa, Suomenlahden ulkosaaret ja muita pienempiä osia. Stalin ja Neuvostoliitto eivät tyytyneet tähän. Vuonna 1941 he aloittivat jatkosodan, jossa Suomi sai jälleen torjuntavoiton. Suomi osoitti sodissa, ettei se ole uhka Leningradille, Pietarille. Suomi ei hyökännyt Pietariin, vaikka olisi voinut tehdä niin.
Jatkosodan jälkeen vuonna -47 solmittiin Pariisin rauha. Rauha oli vielä raskaampi, koska Neuvostoliitto oli vaatimistaan alueista vallannut vain kolmasosan. Sodan jälkeen Neuvostoliitto jatkoi painostamista ja puuttui useaan otteeseen Suomen sisäisiin asioihin. Suomen mukautumista Neuvostoliiton päätöksiin alettiin maailmalla kutsua suomettumiseksi.
Moskovan ja Pariisin rauhat on molemmat solmittu pakon edessä. Tarton rauhassa taas Suomi ja Neuvosto-Venäjä olivat tasavertaisia kumppaneita. Siksi Tarton rauha on ainoa oikea Suomen ja Venäjän välinen rauhansopimus.
Ei siis ole epäilystäkään, etteikö palautuksen vaatiminen olisi oikeutettua. Mutta onko siitä hyötyä? Totta tosiaan on.
Palautuksen vastustajien epämääräiset heitot häiritsevät rakentavaa keskustelua. Nämä kommentit ovat hatusta heitettyjä, eivätkä perustu minkäänlaisiin tutkimuksiin. Kannattajia saatetaan sanoa haihattelijoiksi tai ryssävihaajiksi. En oikein voi olla samaa mieltä.
On vaikeaa sanoa, että sellaiset henkilöt kuten valtiotieteen tohtorit Ilmari Susiluoto ja Jukka Seppinen, valtiotieteen maisteri Martti Valkonen, professori, vuorineuvos Yrjö Pessi tai ortodoksisen kirkon metropoliitta [nykyinen arkkipiispa] Leo olisivat ryssävihaajia tai haihattelijoita. He kaikki ovat olleet tekemässä ProKareliaan tutkielmaa luovutettujen alueiden palautuksesta. Tutkimus on julkaistu sekä kirjana että Internetissä osoitteessa
www.prokarelia.net/fi/
Presidentti Mauno Koivisto on sanonut, että Karjala on Suomelle lisämaata eikä Suomi tarvitse sitä. Joku voi myös luulla palautusasiaa Suur-Suomi -intoiluksi. - Ensinnäkään Karjala ei ole Suomelle lisämaata. Suomen rajat ovat ne, joiksi ne Tarton rauhansopimuksessa määriteltiin vuonna 1920. Kaikki siitä poistettu on vähennystä ja siihen lisätty lisäystä. Suur-Suomi tarkoittaisi Suomea Perämereltä Uralille.
Toiseksi, Koiviston lausuma tarkoittaa, että karjalaiset olisivat lisäsuomalaisia eikä Suomi tarvitse sellaisia. Aika pahasti sanottu yli puolesta miljoonasta suomalaisesta.
Karjala ja Petsamo ovat niin saastuneita, ettei sitä kannata ottaa vastaan, sanovat vastustajat. - No, nämä saastuneet alueetko ovat sitten niin kaukana Suomen rajasta, etteivät ne ole vaaraksi torso-Suomelle? Ehei. Venäjä ei pysty siistimään näitä alueita, siksi Suomen on siihen ryhdyttävä.
Ainoa kunnollinen keino pelastaa luovutetut alueet ja niiden lähiseutu on se, että ne ovat Suomella ja Suomea. Miltä tuntuisikaan levätä kesämökillään puhtaan Vuoksen aaltojen keinumista katsellen tai ottaa aurinkoa Terijoen uimarannan dyyneillä? - Tunnelman voisi pilata vain aitosuomalainen raekuuro.
Palautus maksaa liikaa, eikä Suomella ole siihen varaa. - Tämä on sitä mutu-tietoa pahimmillaan. Väite ei perustu tutkimuksiin. ProKarelia on tutkinut asiaa ja päätynyt yhteensä muutamaan miljardiin euroon kymmenessä vuodessa. Hinta ei ole suuri verrattuna palautuksen etuihin.
Suomessa on nyt noin kymmenen prosentin työttömyys eivätkä Lipposen lupaukset työttömyyden puolittamisesta kymmenessä vuodessa vakuuta. Pakkoluovutettujen alueiden jälleenrakentaminen toisi satojatuhansia uusia työpaikkoja. Alueen luonnonvaroja päästäisiin käyttämään ja kauppaliikenne Laatokan ympärillä tulisi olemaan vilkasta.
Palvelujen kehittäminen toisi tuhansittain uusia työpaikkoja. Käytännössä Suomessa olisi sen jälkeen lähes täystyöllisyys. Entä sitten Petsamo? Hieman saastunut, kyllä, mutta siellä on Liinahamarin satama, joka ei jäädy. Mitä parhain yhteys Atlantille ja Jäämeren öljyvaroihin. Yritykset kilpailisivat paikoista Petsamossa.
Sitten onkin päästy keskustelussa siihen vaiheeseen, että vastustajat väittävät, että asia on nykyään merkityksetön ja että se koskee vain pientä osaa Suomen kansasta. Pientä osaako? Viipuri oli Suomen toiseksi suurin kaupunki ja selvästi kansainvälisin.
Luovutetut alueet vastasivat ennen sotia kymmenesosaa Suomen teollisuustuotannosta ja peltopinta-alasta, ja kahdeksasosaa koko maan pinta-alasta ja väestöstä. Se olisi meistä kolmestakymmenestä neljä. Eikö se teidän kahdenkymmenenkuuden muun mielestä ole suuri määrä? Olemmeko niin itsekkäitä?
420 000 evakkoa joutui poistumaan kotiseuduiltaan mielessään pieni toivo palaamisesta. Palaaminen kiellettiin, kotiseutumatkoja ei saanut tehdä, Neuvostoliitto ei päästänyt suomalaisia käymään alueella. Lisäksi puhuminen asiasta julkisesti oli, ei nyt aivan kiellettyä, mutta lähelle sitä.
Länsisuomalaiset saivat luovuttaa maata evakoille nimellistä korvausta vastaan. Ja tämäkö on pieni asia! Suomen evakot ja Suomen kansa kärsivät edelleen tästä ihmisoikeusrikkomuksesta, jolle Amnesty Irternational ei tee mitään. Luovutettujen alueiden riiston hyväksyminen tarkoittaa samalla Stalinin muidenkin tekojen hyväksymistä.
Venäjälläkin asia tiedetään. Parhaillaan venäläinen tv-yhtiö NTV tekee dokumenttia luovutetuista aluista. Jeltsin tuomitsi Stalinin alueryöstöt ja sanoi, että "minä ja Ahtisaari emme voi niitä hyväksyä." Duuman jäsen Mäki puhui alueista duumassa Neuvostoliiton hajottua. Silloin sovittiin, että odotetaan Suomen kantaa asiaan. Suomen virallinen kanta taas on, että odotetaan Venäjän mielipidettä. Suomen tulee siis ottaa asia esille.
Haluaako Putin olla vihattu suomensyöjä vai arvostettu Karjalan palauttaja? Palautus olisi Venäjälle mahdollisuus selkeästi irtautua stalinistisesta perinnöstään. Se olisi ainoa mahdollinen pohja suomalaisten ja venäläisten aidosti luottamuksellisten suhteiden kehittämiselle.
Palautus olisi oiva keino saada euroalue lähelle Pietaria ja Koiviston satama EU:n sisämarkkinoille. Suomen Karjalan venäläisille asukkaille palautus olisi suuri etu ja toisi heille mahdollisuuden siirtyä omille juurilleen. Karjalaanhan pakkosiirrettiin sotien jälkeen väkeä esimerkiksi Ukrainasta.
Palautus antaisi rohkaisua ja esimerkin muiden vastaavien ongelmien ratkaisemiseksi Unkarissa, Japanissa ja muualla maailmassa. Venäjän ja Suomen kuva maailmalla paranisi huomattavasti.
Miten palautus sitten sujuisi? ProKarelian reformi on tietysti kattava tutkimus, johon tutustumista suosittelen jokaiselle palautusta kannattavalle ja vastustavalle.
Itse en ryhdy selostamaan palautuksen yksityiskohtia. Kun asiasta ryhdytään keskustelemaan, löytyy siihen ratkaisu, ellei Ulkoministeriöllä jo ole valmista pakettia.
Mielestäni nyky-Suomen ja palautettujen alueiden välille tulisi kuitenkin asettaa jonkinlainen väliaikaisraja. Suomalaisten muuttaminen alueelle sallittaisiin, alueella nyt asuvat olisivat Suomen ulkomaalaislakien alaisia. Sinnehän kaikesta huolimatta jäisi melko suuri määrä venäläisiä, mutta entä sitten? Olemmeko me muka rasisteja?
Se, että osa venäläisistä jää alueelle, on alueen kehityksen kannalta järkevääkin. Kaikkea ei tarvitsisi rakentaa uudestaan. Aluetta kehitettäisiin ja myöhemmin raja voitaisiin poistaa lopullisesti. Muutaman vuoden päästä nykyiset Karjalan asukkaat voisivat pyytää Suomen kansalaisuutta kielen opittuaan. Mitään uutta Isä Aurinkoista ei tarvita.
Lopuksi kysyn vielä, mitä tekee Suomi nyt, kun osa sen alueesta on vieraan vallan alla? Mitä tekee Suomi ja sen päättäjät, kun rakasta maatamme tuhotaan ja saastutetaan jatkuvasti? Mitä tekee Suomi ja Suomen kansa, kun sen kulttuuriperimän annetaan pakkoluovutetuilla alueilla näivettyä ja kadota? Viipurin linna rapistuu. Suomalaisten rakentamat talot tuhoutuvat. Mitä tekee Suomi kun Karjala itkee verta? - Suomi ja suomalaiset vaikenevat.
Mutta me voimme vaikuttaa. Puhutaan alueistamme, rohkaistaan poliitikoitakin ottamaan asia esille, osoitetaan, että kansa vaatii vääryyden korjaamista.
Ensi keväänä on eduskuntavaalit, joissa osa meistäkin saa äänestää. Pidetään yhdessä huoli Suomesta, koko Suomesta, eikä äänestetä vastuuttomia edustajia päättämään asioistamme. Olen varma, että puolue, joka ottaa riistettyjen alueiden palautuksen vaaliteemakseen, herättää nukkuvat äänestäjät ja korjaa suuren vaalivoiton!
Karjala tarvitsee Suomea ja Suomi tarvitsee Karjalaa! Luovutetut alueet takaisin!