Mainos

Nato

  • 843 564
  • 8 281

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Jollet ole vielä huomannut, niin länsimedia ei julkaise tämän tyylisiä uutisia USA:sta lainkaan. Sen takia minkäänlaisia kokoomusnuorten kelpuuttamia todisteita ei ole mahdollista linkittää. Kaikki muut mediat, korostan siis kaikki muut, ovat putinisti tai hörhöpropagandaa. Siksi voimme suosiolla sopia alkuperäisen väitteeni olevan vain mutuiluani. CIA ei siis millään tavalla todistetusti vaikuta lähi-idän tai entisen NL:n alueen valtioiden sisäpolitiikkaan, vaan kansannousut ovat aina spontaaneja, eiks jeah?
Me voidaan sopia niin että hörhömedioidenkin todisteet huomioidaan. Teetkö siis listan USA:n sotilasoperaatioista joista ei länsimediassa uutisoida.
Kun Edustaja nyt palstalla onm niin kysellääs tämän perään. Koska edes hörhömedioden todisteita ei ole löytynyt, niin voin vieläkin laskea rimaa.
Sovitaan että todisteita ei tarvita ollenkaan. Listaa siis ihan puhtaasti mutun, sumean logiikan tai vaikka meedioiden perusteella lista niistä sotilasoperaatioista, joihin USA on vuoden 1990 jälkeen osallistunut (ja joista ei länsimedia ole kertonut vain mitään), kiitos jo etukäteen!
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014091018648409_uu.shtml

Melko hurja väite.

IL:n mukaan Nato-lähde sanoo, että Suomi ja Ruotsi pääsisivät littoon jopa viikossa, jos niin haluaisivat.

Tässä on sekaisin totuttaa ja tarua. Tarua tietysti siltä osin, ettei jäsenyysneuvotteluita hoideta viikossa. Tosin voi hyvin olla, että Suomi on epävirallisesti jo selvittänyt niitä perusteita ja ehtoja, joilla Natoon liityttäisiin, jolloin itse liittyminen voisi sujua hyvinkin jouhevasti.

Viikon liittymisaika on melko puhdasta länsipropagandaa, eikä välttämättä suunnattu ollenkaan Suomeen tai Ruotsiin, vaan pikemminkin itänaapuriimme. Toisaalta voidaan sanoa uutisen olevan siltä osin merkittävä, että onhan esiintynyt (tällä palstallakin) sellaisia väitteitä, ettei Nato välttämättä olisi edes kiinnostunut Suomen NATO-jäsenyydestä.
 

Stonewall

Jäsen
Suosikkijoukkue
RoKi
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014091018648409_uu.shtml

Melko hurja väite.

IL:n mukaan Nato-lähde sanoo, että Suomi ja Ruotsi pääsisivät littoon jopa viikossa, jos niin haluaisivat.
No, kaipa se tosiasia on, että koska molemmat maat ovat sotillallisesti jo NATO- yhteensopivia kaikilta osin ja vieläpä luotettavia kumppanuus+ -maita, niin ei kai tuo tosiaan vaatisi kuin NATO-kokouksen päätöksen heidän päässään. Suomessa ja Ruotsissa taitaisi vaan mennä vähän pidempään asiaa parlamenteissa ja valiokunnissa pyöritellä. Tietenkin siinä vaiheessa, kun vaikka Suomessa alkaisi näyttää, että eduskunta aikoo tosiaan siunata jäsenhakemuksen, niin NATOssa ehdittäisiin laittaa rattaat pyörimään. Eli hakemuksen jättämisestä ei varmaan menisikään viikkoa pidempään ja jopa lyhyempikin aika olisi mahdollinen. Mutta Suomessa ei kyllä viikossa saataisi jäsenyyshakemusta tehtyä, vaikka eduskuntaan jostain NATO-myönteinen enemmistö tulisikin.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014091018648409_uu.shtml

Melko hurja väite.

IL:n mukaan Nato-lähde sanoo, että Suomi ja Ruotsi pääsisivät littoon jopa viikossa, jos niin haluaisivat.
En yhtään epäile, etteivätkö Suomi ja Ruotsi saisi jäsenyyshaluista ilmoittaessaan nopeaa ja myötäsukaista käsittelyä. Tuossa väitteessä taitaa kuitenkin olla hieman ylimääräistä lennokkuutta mukana, vaikka kuten Stonewall mainitsikin, niin kummankin maan tekniset valmiudet Natoon liittymiseksi ovat poikkeuksellisen hyvät. Suomen ja Ruotsin Nato-kelpoisuutta tuskin tarvitsee analysoida vuosikausia.

Kv. poliittisen tilanteen kannalta Suomen ja Ruotsin jäsenyyshakemukset nostaisivat tietenkin jännitteitä Itämeren alueella, ja näiden jännitteiden hallinta jäseksiottoprosessin aikana on tietysti asia, jolla on merkitystä sekä hakijamaille että Natolle. Voisi olla perusteltua sopia, että Naton 5. artiklan todetaan olevan täysimääräisesti voimassa Suomen ja Ruotsin kohdalla jo hakumenettelyn aikana. En tiedä olisiko asian vahvistamiselle mitään esteitä Naton omien periaatteiden osalta, mutta jotakin tämän suuntaista pitäisin aivan perusteltuna. En nyt äkkiseltään muista, kuinka Naton ja jäsenkandidaattien em. suhteita on määritelty edellisten jäseneksiottojen aikana.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2014091018648409_uu.shtml

Melko hurja väite.

IL:n mukaan Nato-lähde sanoo, että Suomi ja Ruotsi pääsisivät littoon jopa viikossa, jos niin haluaisivat.
Eräs korkeasti arvostamani nimimerkki puhui tästä asiasta jo pari viikkoa sitten. Jos homma on niinkuin IL väittää, niin sitten synninpäästö poliitikoille.
Suomen NATO-harjoitus oli ihmeellinen veto ja ainoa hyväksyttävä perustelu on, että taustalla on salaiset keskustelut, joiden perusteella Suomi pystyttäisiin hyväksymään jäseneksi todellisella pika-aikataululla. Ihan vitun naurattalta kuulostaa ajatus, että maa joka on flirttaillut vuosikausia, tehnyt järjelmistä yhteensopivat, osallistunut operaatioihin ja harjoituksiin sekä vielä hostannut sellaisen EI olisi valmis jäseneksi nopeammin kuin kahdessa vuodessa. Suomen pitäisi kaiken tämän jälkeen pystyä liittymään jäseneksi max 3 kk:ssa.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
niin kummankin maan tekniset valmiudet Natoon liittymiseksi ovat poikkeuksellisen hyvät. .

Kaikki PV:n hankinnat mitä muistan, on olleet NATO-yhteensopivia poislukien se Itä-Saksan jäämistön osto kiinalaiset rynkyt. On siellä varmaan muutakin, mutta pääsääntöisesti yli 10 vuotta tavoitteena ollut NATO-yhteensopivuus. Koska lännestä tuleva materiaali on kalliimpaa kuin muualta, tästä täytyy olla myös poliittisen tason päätös vähintään puolustusministeriltä tai useammalta.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Ei liity Suomen Nato-keskusteluun mitenkään, mutta katsoessani tätä Doventures-dokkaria Homsin kaupungista, niin mielestäni on mielenkiintoista, että Syyrian kapinallisetkin tiedostavat YK:n olevan kohtuullisen turha järjestö tositilanteessa ja hoilaavat itse asiassa Natoa auttamaan.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
En viitsi lähteä tuohon hörhömedia linkittelyyn. Tiedän kyllä mihin se johtaa keskustellessa tarpeeksi matalaotsaisten kanssa.
Hienoa että ymmärrät hörhömedioiden painoarvon.

Puhe ei kai muutenkaan ollut sotilasoperaatioista, joissa USA olisi osallistuneena tai osapuolena vaan Brzezinskin ja kaltaistensa geopolitiikasta, strategioista ja tavasta hoitaa ystävällismieliset hallinnot niihin vihamielisiin maihin jotka eivät vielä ole USA:n kontrollissa tai maihin jotka voivat muuten uhata USA:n hegemoniaa. CIA on tuossa avainroolissa.
Puhe oli nimenomaan sodista ja konflikteista siihen asti kun Sinä halusit ottaa peliin myös vallankumoukset ja kaappaukset. Toki oletuksena tällöin oli, että tarkoitettaisiin aseellisia vallankumoiksia ja kaappauksia, joista voitaisiin puhua vaikkapa yleisnimellä sotilasoperaatiot.

Tottakai USA:lla on helvetin pitkä ja jopa tragikoominen cv epäonnistuneita liittolaisvalintoja lähtien Saddam Husseinista ja Al-Qaidasta, Siitä ei kyse ole ollenkaan, Kuitenkin näkisin, että siellä on tajuttu noista lukuisista omaan perseeseen kohdistuneista puremisista, ettei jumalan leikkiminen ole niin helppoa ja tällä keskustellulla ajanjaksolla näitä ei ole samalla tapaa nähty. En voi sanoa, että onko tämä pidempiaikainen trendi, vai onko kyse vain siitä, että ajanjaksolla on vallassa ollut kaksi suht. järjissään olevaa demokraattia ja yksi republikaani-typerys, jonka aika kuitenkin meni muita sotia sotiessa.

Kun kerran pyysit niin listataan nyt mutulla Syyrian hallinnon kaatamisyritys ja nyt tämä Ukraina, jossa insider Poroshenko lienee ollut keskeinen henkilö jo ennen Maidanin mielenosoituksia. Arabikevät on myös hiukan epäilyttävä lähinnä siksi, että juuri USA:n vasallivaltioissa kuten Saudeissa ja varsinkin Bahrainissa mielenosoitukset tukahdutettiin voimalla jo muutaman viikon jälkeen.
Hienoa kaksilla korteilla pelaamista. USA:n vika on että arabikeväänä kapinoitiin onnistuneesti monissa arabimaissa totalitaarisia hallintoja vastaan ja USA:n vika myös on, ettei arabikeväänä kapinoitu onnistuneesti tietyissä arabimaissa totalitaarisia hallintoja vastaan. Näillä korteilla ei voi hävitä.

ISISin kanssa on sama juttu. Jos USA ei tee mitään see vain todistaa, että he eivät oikeasti välitä. Jos he tekevät, niin se vain todistaa miten he jatkuvasti puuttuvat muiden asioihin.

Paatuneinkin kokoomuslainen USA-fanaatikko ymmärtää miksi Saudien diktaattorivalta on USA:lle ihan ok (20% maailman öljyvaroista) ja miksi amerikkalaiset sotavoimat päivystävät siellä pysyvästi.
Tottakai kaikki ymmärtävät miksei USA:lla ole varaa asiasta sanoa mitään. Sitä voisi sanoa jenkkien omaksi suomettumiseksi.
 

Tuamas

Jäsen
Syyrian tapaus + ISIS on joko valitettava esimerkki siitä että kaikki mahdollinen mikä vallankaappauksessa voi mennä pieleen, menee pieleen tai sitten ISIS on luotu tarkoituksella. Aika näyttää kyllä kumpi vaihtoehto on tosi. Jos noin voimakas, peloton ja ultra-islamistinen organisaatio kykenee halutessaan liiskaamaan Hitzbollahit sun muut järjestöt kuin kärpäsen, niin kas kun eivät ole Israelin kimppuun vielä käyneet. Jos noin myös tulevaisuudessa, lienee ISIS:n olemassaolon syy kaikille selvä.


Niin, ei sitten tietysti tule mieleen se kaikkein loogisin selitys Israelin kimppuun käymättömyydelle?
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Tarkoitin lähinnä sitä, että (pl. Syyria) arabikevät ei ehkä olisi niin epäilyttävä case, jollei nuo mielenosoitukset/kansannousut oltaisi torpattu brutaalisti ainoastaan USA:n vasallivaltioissa.
Oma käsitykseni on, että Saudeissa hallinto on vahva ja kansa niin kontrollissa, että millään kapinalla ei mitään mahdollisuutta olisi menestyä. En tiedä onko siinä mitään tarvetta sen kummemmille salaliittoteorioille.

Silmissäni USA:n politiikan osakkeet vain romahtivat Irakin sodan alla. Samaa imperialismia, joka on tuttua ja taattua suurvalta-kauraa läpi maailmanhistorian.
Näin varmasti tapahtui monien muidenkin silmissä. Nyt siellä on kuitenkin eri presidentti vallassa. Ei Suomikaan enää ole natsien liittolainen, vaikka näin on joskus ollut.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Suomalainen kyberturvan asiantuntija arvioi Suomen tilannetta ja mm. somessa taistelevan trollien armeijan toimintaa:

Epävakautta luo myös Venäjän Twitterissä ja Facebookissa toimiva trolliarmeija, joka yrittää vaikuttaa some-keskustelujen etenemiseen. Limnéllillä on salanimellä esiintyvistä trolleista omaa kokemusta: hänen tiettyihin aiheisiin liittyviin viesteihinsä ilmestyy venäjänkielisiä vastauksia, jotka pyrkivät kumoamaan Limnéllin esittämät näkemykset.

Suomalaiseen mielipideilmapiiriin vaikuttamista ovat myös Venäjän presidentinhallinnon ja sotavoimien johdon "jos Suomi liittyy Natoon, seurauksena on kolmas maailmansota" -tyyppiset lausunnot. Limnéllin mielestä on syytä myös vakavasti kysyä, mihin Venäjä pyrkii havittelemalla Suomeen omaa radioasemaa.

Koko uutinen YLEn sivuilta:
Kyberturva-asiantuntija Limnéll: "Suomi on hybridisodankäynnin kohteena – Tätä ei pidä hyssytellä" | Yle Uutiset | yle.fi
 

arvee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi Fineland, North Atlantic Hawks, EU, Jokerit
Trolliarmeijan toiminta on tähän saakka ollut jotain huvittavan ja naurettavan välimaastossa olevaa puuhastelua, mutta kehittyy varmasti hienostuneemmaksi.
Olen kuitenkin enemmän huolestunut Suomessa jo pitkään vaikuttaneiden poliittisten puolueiden yksisilmäisyydestä.
Siitä saatanan pienestä tirkistysreiästä joka porattiin 70 vuotta sitten ja jota ei mitenkään voi laventaa.
Ja tässä kunnostautuu erityisesti Suomen vanhoillisin puolue, joka luulee omaavansa ulkopoliittisen osaamisen viisastenkiven.

Seuratkaapa Paula Lehtomäen profiilin nostoa vaaleja odotellessa. Lehtomäen perheen miljoonat valuivat Talvivaaran päästöjen mukana Kainuun vesistöihin, joten ministeriksi pitää päästä.
Seppo Kääriäinen luultavasti ymmärtää lopettaa, joten opetuslapsi-Paulalla on tilaisuutensa.
Kuningas nyt tietenkin on oma lukunsa...

Vaarallisinta tässä ei kuitenkaan mahdollinen opportunismi, vaan vilpitön lapsenusko ainostaan Kepun hallitsevan ulkopolitiikan. Kekkosen linjalla ikuisesti.

Muuten olen ihan oikeasti sitä mieltä, että antakaa meille Neuvostoliitto takaisin. Se oli johdonmukaisempi.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Millä tavalla nykyinen Venäjä ei ole johdonmukainen? Valtapiirin kasvattaminen ja satujen kertominen on olleet hyvin johdonmukaista toimintaa.

Minulle neukkula ei kelpaisi takaisin, sillä me kuuluimme sen etupiiriin.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
No jos tätähän minäkin olen täällä epäillyt ja ihmetellyt. Mielenkiintoista, että omat havainnot saavat tukea noinkin arvovaltaiselta taholta kuin Limnelliltä, joka sentään on aiheeseen perehtynyt sotatieteen tohtori.

Vaikka eihän tässä ole sinänsä mitään uutta, kyseessähän on informaatiosodankäynnin menetelmä, joka on itänaapurissa tunnettu jo Stalinin ajoista asti. Sattumoisin aivan äskettäin tutun-tutun-tuttu suositteli tällaista kirjaa, joka tuntuukin juuri nyt ajankohtaisemmalta kuin koskaan:
http://www.barnesandnoble.com/w/disinformation-lt-gen-ion-mihai-pacepa/1114267212?ean=9781936488605
http://www.theblaze.com/books/blaze...mation-by-ion-pacepa-and-prof-ronald-rychlak/

Lyhyesti, pääkirjoittaja on siis Romanian tiedustelupalvelun (entinen) johtaja ja sotilasarvoltaan merkittävin itäloikkari länteen koko kylmän sodan aikana. Hänellä oli henkilökohtainen täysi pääsy Kremlin sisäpiireihin Andropovin ollessa KGB:n johdossa.
Kirjan pääsisältö on, lukuisilla esimerkeillä ja sisäpiirin tiedolla höystettynä, että jo aivan kylmän sodan alkuvaiheissa otettiin NL:ssä tietoisesti käyttöön uusi asi, dezinformatsiya eli disinformaatio, sodassa länttä vastaan:

"...World War III was conceived to be a war without weapons - a war the Soviet bloc would win without firing a single bullet. It was a war of ideas. It was an intelligence war, waged with a powerful new weapon called dezinformatsiya. Its task was to spread credible derogatory information in such a way that the slander would convince others that the targets were truly evil. To ensure the credibility of the lies, two things were required. First, the fabrications had to appear to come from respected and reputable Western sources; and second, that had to be what Sakharovsky called "a kernel of truth" behind the allegations, so that at least some part of the story could be definitively verified - and to ensure that the calumny would never be put to rest. In addition, the originator had to do his best to ensure that the story got plenty of publicity, if necessary, by having agents or leftist symphatizers in the West publishing articles putting the desired spin on the alleged information." (s. 96)

Menelmä ei sinänsä ole muuttunut miksikään kylmän sodan, työvälineet on vain päivitetty tämän päivän tasolle. Some todellakin avaa aivan uusia foorumeita ja mahdollisuuksia disinformaatiosodankäynnille.

Pacepan kirjaa hieman soveltaen onkin helppo havaita ainakin kolme hivenen tarkoituksenhakuiselta vaikuttavaa trendiä, joihin usein törmää, kun aihetta kommentoidaan somessa esim. keskustelupalstoilla ja uutissivustojen kommentoinnissa:

1) Korostetaan Suomen ja Venäjän naapuruussuhteiden merkitystä: toisaalta pelotellaan Venäjän provosoinnilla ja suututtamisella, toisaalta paisutellaan kauppasuhteiden merkitystä jne.
2) Demonisoidaan ja vähätellään NATOa ja länsimaita: länsimaita syytetään valehtelusta ja propagandasta, NATOa sodanlietsonnasta, kyseenalaistetaan peruskirjan 5. artiklan pitävyys tositilanteessa jne.
3) Ylistetään Suomen puolueettomuuslinjan viisautta ja valtiomiehiä, jotka ovat sitä kehittäneet ja ylläpitäneet (kokonaan ohittaen se fakta, että ainoa käytännön vaihtoehto sille oli suora NL:ään liittyminen).

Aivan Pacepan kirjan dezinformatsiya-oppien mukaisesti näissä väitteissä on paljon totuuspohjaa, jotta ne uppoavat hyvin ja niitä hokevat ihan tavalliset kadunmiehetkin, jotka ovat ne sisäistäneet ja uskoneet. Niiden kavaluus piilee siinä, missä kontekstissa, missä sävyssä, millaisilla korostuksilla ja milloin ne sanotaan, ja kirsikaksi kakun päälle vielä liimataan jokin pieni valkoinen valhe, josta ei voi jäädä helposti kiinni.

Mitä muuten tuohon viimeiseen eli puolueettomuuslinjaan ja sitä edustaneisiin valtiomiehiin tulee, Pacepalla on kirjassaan (NL:n 'framing'-menetelmää esittelevässä luvussa) sananen sanottavanaan myös meidän omasta Kekkosestamme. Se nyt toki oli jo yleisestikin tiedossa, että Kekkosella oli hyvät välit Neuvostoliittoon ja NL:n tuki puolellaan, mutta Pacepa lisää tuohon vielä jotain sen verran raflaavaa, etten kehtaa sitä tähän edes kirjoittaa (lukekaa kirjasta).

Toki Pacepan kirja voidaan kyseenalaistaa ja tietyt tahot (arvatkaa mitkä) ovat sitä tehneetkin. Onko kirja sitä itseään, mitä kirjan nimessä lukee? Sitä kukaan (järkevä) kriitikko ei ole kyseenalaistanut, etteikö Pacepalla todellakin olisi ollut pääsy Kremlin salaisimpiin neuvottelupöytiin ja sisäpiiritietoihin, mutta mikä estää häntä valehtelemasta kirjassaan?

Paras todistus Pacepan väitteiden puolesta on mielestäni 'siellä ulkona'. Tiikeri ei pääse helposti raidoistaan. Erään nimeltämainitsemattoman valtion toiminta on kuin suoraan Pacepan kirjasta.
 
Viimeksi muokattu:

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Edustaja antaa mainion esimerkin HAL9000 postaukseen, kiitos siitä.
Paras todistus Pacepan väitteiden puolesta on mielestäni 'siellä ulkona'. Tiikeri ei pääse helposti raidoistaan. Erään nimeltämainitsemattoman valtion toiminta on kuin suoraan Pacepan kirjasta.
Kyseistä kirjaa en ole lukenut, mutta eräät venäläiset väittävät nykyisen menon peittoavan neukkulan aikaisen propagandan. Kun joskus erehtyy tukimaan vihollisen aivoituksia RT:n sivuille tai kanavalle, niin mieli täyttyy hämmästyksestä. Miten tuo valheista rakennettu korttitalo pysyy pystyssä? Tarinan paksuus on samaa luokaa kuin että meille väitettäisiin Ruotsin natsihallinnon lahtaavan suomalaisia ja sillä perusteltaisiin sotatoimet Ruotsia vastaan...
 

LuKi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, LuKi-82
On täysin selvää, että USA ja Venäjä ovat merkittävimpiä disinformaatiosodan/oppien toimijoita. Lisäisin siihen vielä Israelin "hasbaran". Tällaisessa toiminnassa on yleensä kahdenlaisia ihmisiä. Maksetut ja ehkä jopa koulutetut mielipidemuokkaajat, sekä vahvalla aatteella mukana olevat "hyödylliset idiootit".

Nyt tuli kyllä sellaista tuubaa, että...Tämä väite todistaa Pacepan kirjan sanoman. "On täysin selvää..."? USA ja myös Israel ovat aivan eri kategoriassa. Molemmissa maissa vapaa lehdistö/media pitään vahtikoiran roolillaan huolen disinformaation alasampumisesta. Ihan aikuisten oikeasti näissä molemmissa maissa on toimiva sananvapaus. Toisin on 2000- luvun Venäjällä tai arabimaissa. Jos nimimerkki Edustaja viitsisi ottaa selvää, mitä esimerkiksi egyptiläisissä virallisissa koulukirjoissa kerrotaan länsimaista, kristinuskosta, tai juutalaisuudesta, niin ymmärtäisit kuinka kaukana ollaan länsimaiden tiedonvälityksen tilanteesta. Sama toistuu arabimaissa kautta linjan. Maantiedon kartoista et löydä Israelia, sitä ei ole olemassa, holokausti on satua ja Siionin viisaiden pöytäkirjat kovaa faktaa, Arabimaiden lehdistö toimii aivan samalla linjalla.

Maanpuolustuskorkeakoulussa julkaistiin 2000- luvun alkupuolella tutkimus palestiinalaisten disinformaatiosodasta. Tutkimuksessa todettiin toimijoiden olevan Itä- Saksassa koulutuksensa saaneita propagandisteja, joiden koulutus nojasi tuttuihin Goebbelsin oppeihin, nopea ja räikeä reagointi ja raflaavien väitteiden toistaminen niin kauan, että asia muuttuu ihmisten mielikuvissa, jos ei nyt totuudeksi, niin mahdollisuudeksi. Tällä linjalla on arabimaailmassa jatkettu.

Venäjällä ovat lapset laulaneet jo vuosia kouluissa ylistyslauluja Putinista venäjän kansan pelastajana ja suojelijana. Maan vapaa lehdistö on tuhottu. Hankalimmat toimittajat on oikeasti tapettu. Disinformaation levittäminen on erittäin suunnitelmallista. Meillekin on tullut tutuksi jo omat dosenttimme. Toiminnan vertaaminen USA:n tai Isrealin tilanteeseen on absurdia. Voi olla, että normi- jenkkiä ei kiinnosta oman hallituksen toimet jossain kaukomailla, mutta kyse ei ole siitä, etteikö hänellä olisi mahdollisuus ja oikeus hankkia/levittää siitä informaatiota. Onko tätä mahdollisuutta Venäjällä tai arabimaissa? Miten kävi Israelin myötäilijöksi EPÄILTYJEN Gazassa muutama viikko sitten? Olisiko oikea vastaus julkinen teloitus? Kyllä on kaukaa haettu, jos Edustaja kuvittelee, että Tel Avin kaduilla laitettaisiin arabi- myönteisiksi epäiltyjä polvilleen ja ammuttaisiin päähän. Hei, niitä voi Israelissa äänestää parlamenttiin. Ihan vaan noppitietona, niin lähes 80% Israelin arabeista ei halua liittyä palestiinan valtioon, nämä kaverit Hamas teloittaisi pettureina.

Ehkei olisi maksanut vaivaa, mutta rajansa kaikella.
 
K

kiwipilot

On täysin selvää, että USA ja Venäjä ovat merkittävimpiä disinformaatiosodan/oppien toimijoita. Lisäisin siihen vielä Israelin "hasbaran". Tällaisessa toiminnassa on yleensä kahdenlaisia ihmisiä. Maksetut ja ehkä jopa koulutetut mielipidemuokkaajat, sekä vahvalla aatteella mukana olevat "hyödylliset idiootit".

Viimeaikaisten kirjoitustesi perusteella liittäisin sinut viimeksi mainittuihin. Tämä toki on vain oma arvioni.

HAL9000:lta mielenkiintoista tarinaa. Ja vähemmän yllättäen palstan wannabe-desanttisiipi löysi taas sen 'olennaisen'.
 
Suosikkijoukkue
Die Nationalmannschaft, Bayern München, HIFK
Edustaja antaa mainion esimerkin HAL9000 postaukseen, kiitos siitä.
Kyseistä kirjaa en ole lukenut, mutta eräät venäläiset väittävät nykyisen menon peittoavan neukkulan aikaisen propagandan. Kun joskus erehtyy tukimaan vihollisen aivoituksia RT:n sivuille tai kanavalle, niin mieli täyttyy hämmästyksestä. Miten tuo valheista rakennettu korttitalo pysyy pystyssä? Tarinan paksuus on samaa luokaa kuin että meille väitettäisiin Ruotsin natsihallinnon lahtaavan suomalaisia ja sillä perusteltaisiin sotatoimet Ruotsia vastaan...
HAL9000 tosiaankin laittoi mielenkiintoisen viestin ja ennen muuta kirjavinkki on kiehtova. Tuo opus saattaa mennä tilaukseen asti. Toki itäblokin ja etenkin neukkujen propagandasta sekä mediatoiminnasta on kirjoitettu jokunenkin nide, mutta tämä vaikuttaa sen verran kiinnostavalta tuotokselta, että pieni lisäselvitys on paikallaan.

Omilta idänkontakteiltani (suomalaisia ja venäläisiä) olen kuullut useammankin tarinan neukkuajan joukkotiedotuksesta. Varsin mielenkiintoista työtä oli kuulemma tarjolla neuvostolehdistön ulkomaantoimituksissa. Sinnehän ei voitu nimittää ketä tahansa ihmistä toimittajaksi, sillä ulkomaantoimituksiin tilattiin ulkomaisia lehtiä. Nämä puolestaan olivat erittäin arkaluontoista materiaalia, joiden hapattavalta vaikutukselta neuvostokansalaisia tuli visusti varjella. Joka tapauksessa ulkomaantoimitusten ydintehtävä oli lukea mm. brittiläisiä, amerikkalaisia ja länsi-saksalaisia päivä- ja aikakauslehtiä. Niistä toimittajen oli tarkoitus etsiä lähes yksinomaan huonoja uutisia. Erityisen tärkeitä uutisia olivat sellaiset, joissa esiintyi vaikkapa väkivaltaisia mielenosoituksia, suuronnettomuuksia, rikollisuutta ja huumeongelmia. Niiden joukosta sitten valittiin parhaat palat kansalle näytettäviksi, kenties varustettuna jonkinlaisella ko. kapitalistimaan alennustilaa kuvailevalla lehden omalla "analyysilla". Perustuen siis autenttiseen materiaaliin. Yksittäisessä uutisessa saattoi olla totta jopa suurin osa, mutta kokonaiskuva oli sellainen jonka NKP halusi kansalaisten saavan länsimaista.

Kun ottaa huomioon, kuinka massiivisesti Neuvostoliitossa käytettiin voimavaroja valheen ylläpitämiseen vuosikymmenestä toiseen, niin saattaa ymmärtää, miksi Venäjä käsittelee KGB-taustaisen päämiehensä johdolla julkisuutta niin absurdilla näinä aikoina. Ei nykyisten isäntien konsepti mikään uusi innovaatio ole, mutta jos ylipäätään mahdollista, se saattaa olla piirun verran saatanallisempi kuin Neuvostoliiton aikana.

Kannattaa erityisesti huomioida, mitä uhkakuvia ihmisille syötetään mediassa ja keskustelupalstoilla esimerkiksi Suomen ja Ruotsin mahdolliseen Nato-jäsenyyteen liittyen. HAL9000 jo edellä hyvin erittelikin näitä Nato-vastaisen propagandan trendejä, joita pyritään vahvistamaan sylttytehtaalta käsin. Kaikkinainen idästä alkunsa saava propagointi tulee varmuudella vain lisääntymään, sikäli kun Suomen matka kohti Natoa käy toivottavasti etenemään.
 

Major Julli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Puttosen, Järvelän ja Ranniston potkut
Omilta idänkontakteiltani (suomalaisia ja venäläisiä) olen kuullut useammankin tarinan neukkuajan joukkotiedotuksesta. Varsin mielenkiintoista työtä oli kuulemma tarjolla neuvostolehdistön ulkomaantoimituksissa. Sinnehän ei voitu nimittää ketä tahansa ihmistä toimittajaksi, sillä ulkomaantoimituksiin tilattiin ulkomaisia lehtiä. Nämä puolestaan olivat erittäin arkaluontoista materiaalia, joiden hapattavalta vaikutukselta neuvostokansalaisia tuli visusti varjella. Joka tapauksessa ulkomaantoimitusten ydintehtävä oli lukea mm. brittiläisiä, amerikkalaisia ja länsi-saksalaisia päivä- ja aikakauslehtiä. Niistä toimittajen oli tarkoitus etsiä lähes yksinomaan huonoja uutisia. Erityisen tärkeitä uutisia olivat sellaiset, joissa esiintyi vaikkapa väkivaltaisia mielenosoituksia, suuronnettomuuksia, rikollisuutta ja huumeongelmia. Niiden joukosta sitten valittiin parhaat palat kansalle näytettäviksi, kenties varustettuna jonkinlaisella ko. kapitalistimaan alennustilaa kuvailevalla lehden omalla "analyysilla". Perustuen siis autenttiseen materiaaliin. Yksittäisessä uutisessa saattoi olla totta jopa suurin osa, mutta kokonaiskuva oli sellainen jonka NKP halusi kansalaisten saavan länsimaista.

Ihan samaa se meno on edelleenkin. RT (=Russia Today taikka rinnakkaistodellisuus) on tästä hyvä näyteikkuna, Fergusonin tapahtumat olivat viikkotolkulla ainoat uutiset Yhdysvalloista, jonkun Israelvastaisen britti-MP:n joutuminen pubitappeluun oli törkeä suunnitelmallinen hyökkäys sananvapautta vastaan jne jne. Ei liene epäselvää että silovikkien tavoite on Venäjän pohjoiskoreaistaminen, internet menee kiinni ja matkustamisrajoitukset pamahtavat voimaan. Itseasiassa veikkaan että Venäjä pyrkii tarkoituksella provosoimaan pakotteita ja vastapakotteita pystyäkseen niiden varjolla leikkaamaan viimeisenkin vapauden kansalaisiltaan.

Venäläisillä on niin pitkä historia maaorjana olemisesta ettei heidän passiivinen reagointinsa yllätä. Mutta se mikä yllättää on että länsimaista löytyy edelleen porukkaa joka symppaa ja jopa tukee Venäjän nykykehitystä. Osa suoraan ja avoimesti, osa epäsuorasti hirttäytymällä näihin "mutku USA ..."-meemeihinsä. Se mikä tässä touhussa jatkoajassa lohduttaa on se että tämä sympatiseeraaja jengi on ehtaa foliohattuporukkaa tai muuten vaan pihalla.
 

Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Niistä toimittajen oli tarkoitus etsiä lähes yksinomaan huonoja uutisia. Erityisen tärkeitä uutisia olivat sellaiset, joissa esiintyi vaikkapa väkivaltaisia mielenosoituksia, suuronnettomuuksia, rikollisuutta ja huumeongelmia. Niiden joukosta sitten valittiin parhaat palat kansalle näytettäviksi, kenties varustettuna jonkinlaisella ko. kapitalistimaan alennustilaa kuvailevalla lehden omalla "analyysilla". Perustuen siis autenttiseen materiaaliin. Yksittäisessä uutisessa saattoi olla totta jopa suurin osa, mutta kokonaiskuva oli sellainen jonka NKP halusi kansalaisten saavan länsimaista.
RT:n metodit -ainakin osa niistä- tuli siinä sievästi paketotuna. Nähdäkseni painotus on länsimaista suvaitsevuutta vastaan. Ja totta on, että RT ei pysty niin paljon katsomaan, että kristallin kirkkaan kuvan saisi. Mutta satunnaiset kanavasurfailut sinne antaa tuon tuloksen. Joten komppaan Major Jullia.
 

bebeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Ylöjärven Ryhti
Kun näitä kirjoituksia tässä Natoa koskevassa ketjussa lukee, ei voi välttyä vaikutelmalta että Kremlin trollien lisäksi tänne kirjoittelee muutama CIA-trollikin.
 

vilpertti

Jäsen
Suosikkijoukkue
San Jose Chokes
Pahoittelen omalta osaltani vapauden preferointia.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös