Näitä "enää ei sotia"-kannanottoja on esiintynyt läpi historian ja ne ovat aina olleet vääriä. Olen historia-entusiastikkona tätä nykyä taipuvainen realismiin: sodat ovat aina hirveitä niitä käyville sukupolville, mutta isommassa kuvassa ne voidaan nähdä eräänlaisena maailman uudelleenluomisena. Eräs ranskalainen luennoitsija vertasi niitä aikanaan maan kaskeamiseen, uutta syntyy vain vanhaa järjestystä järisyttämällä. Nähdäkseni sota on osa ihmisyyttä ja tälle käsitykselle olen saanut vankkaa tukea Risto Marjomaan luennoilla siitä, miten ihmiset ovat vuosituhansien aikana toisiaan tappaneet. Ja mistä syistä.
Mistäs ihmeen maailmanpalosta täällä nyt taas kirjoitellaan. Arvostan ylipäänsä hyvin perusteltuja mielipiteitäsi näissä vapaan keskusteluissa, mutta tässä mielestäni menet kyllä erittäin pahasti metsään. Näissä asioissa kannattaisi vaikkapa kysyä vielä elossa olevien sotaveteraanien mielipidettä - voiko sotaa nähdä isommassa kuvassa "osana ihmisyyttä ja maailman uudelleen luomista".
Mitä tulee tulevaisuuden ennustamiseen ja jonkin kolmannen maailmansodan ajatuksiin, niin tällä hetkellä ei ole mitään syytä uskoa, miksi Euroopan suuressa kuvassa vakaa tilanne tulisi järkkymään. Elämme tosiaan siinä mielessä maailmanhistoriallisesti poikkeuksellista aikaa, että näin hyvin eivät asiat ole olleet oikeastaan ikinä aiemmin - siis sotien ja monen muunkin asian suhteen. Siksi turvallisuuspoliittisissa ratkaisuissa tulisi myös ajatella sitä, mihin suuntaan kehitystä halutaan viedä. Totta, kyse ei ole yksin pienen Suomen ratkaisuista vaan puhun EU:sta laajemmin.
Niinistö torjui hyvin juuri sen ajatuksen, että Eurooppaan oltaisiin nyt kylmän sodan tapaan jakamassa johonkin Venäjän ja Naton blokkeihin. Siihen suuntaan eivät kehitystä varmasti halua viedä myöskään suuret jäsenmaat. Siksi näkisinkin, että Euroopan turvallisuustilanteen ratkaisu ei ole Naton vahvistaminen vaan omien uskottavien puolustusvoimien ylläpitäminen - ja keskinäinen yhteistyö esimerkiksi materiaalihankinnoissa (pohjoisessa Suomen ja Ruotsin välillä).
En näe Naton laajenemista Suomeen ja Ruotsiin minään hedelmällisenä tilanteena Euroopan vakauden kannalta - en siksi että Nato olisi mörkö vaan siksi että meidän on ajateltava, millainen vaikutus sillä on toisaalta EU:n ja Venäjän mutta myös Suomen ja Venäjän suhteisiin. Ja tämä voi heijastua laajemmin koko turvallisuusympäristöön. Toisaalta itse näen, että taloudellinen keskinäisriippuvuus ja ylipäänsä globalisaation mukanaan tuoma nationalismin väheneminen tulevat pitkässä juoksussa johtamaan joka tapauksessa siihen, että uhka kansallisvaltioiden välisille konflikteille on minimaalinen (Euroopassa). Suomen Nato-jäsenyys tai Nato-jäsenyttömyys on siinä jokseenkin merkityksetön pisara meressä.
Tai näinhän nykyään totuuden nimissä on. Kuka kuvittelee tosissaan sotaa brittien ja saksalaisten tai saksalaisten ja ranskalaisten välillä? Nyt pitää nähdä realiteetit: ainoa ongelma tämän vakauden kannalta on rehellisyyden nimissä se, että muuan Vladimir Putin ajattelee hiukan toisella tavalla. Oleellista on kuitenkin, ettei Eurooppa lähde pelaamaan Putinin säännöillä ja vanhalla viitekehyksellä vaan ratkaisua haetaan edelleen esimerkiksi keskinäisen taloudellisen riippuvuuden kautta. Pitää myöskin ymmärtää, että Putinillakaan ei ole loppupeleissä mahdollisuutta aloittaa kunnon sotatoimia Ukrainaakaan vastaan - on siihen liian rationaalinen ja erittäin hyvä niin. Oligarkkienkaan tuki ei ole taloudellisesta tilanteesta riippumatonta.
E: Niitä puolustusmäärärahoja voidaan nostaa sen verran, mitä tässä nyt on kaikkien suurten puolueiden konsensuksessa ollutkin puhe. Mutta turha siitä on mitään suurta meteliä ja yleviä puheita pitää.
Sitten jos tulevaisuutta ajatellaan sillä pidemmällä perspektiivillä pitäisi oikeasti miettiä ilmastonmuutoksen aiheuttamia lieveilmiöitä esimerkiksi pakolaisvirtoineen. Siinä voi olla turvallisuudenkin kannalta pidemmällä aikavälillä merkittävä asia myös Euroopan kannalta. (Siksi ne toimet ilmastonmuutosta vastaan ovat
myös tästä näkökulmasta hemmetin tärkeitä.)