Vain pragmaattinen analyyttisyys tuo jotain rotia ison kuvan ymmärryksen myötä unohtamatta tosiasiaa, että sotilaspoliittinen ulottuvuus on vain yksi ulottuvuuksista, jotka asiaan vaikuttaa ja vain sen yhden perusteella ei yhtälöön voi ratkaisua löytyä.
Mmmkay.
Asia, joka ei tunnu menevän jakeluun, on, että vaikka allekirjoitettuna olisi viisikerroksinen vessapaperi, vessapaperi se on silti. Mikäli tarvittava rauta ei ole täällä, sen tänne saaminen on haaveilua, asian ymmärtää jos vilkaisee karttaa ja ymmärtää näkemänsä
Toki, pelotevaikutus olisi olemassa artikla 5. myötä, sitä en kiistä, mutta jotta se olisi faktisesti muutakin kuin tahroja paperilla, se edellyttäisi pysyviä vahvoja naton tukikohtia tuohon 1200 km:n matkalle omien lisäksi. Ihan en tältä istumalta moisen toteutumiseen usko, yhtään enempää kuin sotehelinän säästöihinkään. Mikäli konfrontaatio syntyisi, ilman pysyvää joukkoa suomea hyödyttäviä apuja ei natosta saa ajoissa mitenkään ja väistämättä se apu tekisi suomesta tatamin isojen poikien pippelileikeille, eli olisi pelkkä takuu siitä, että pommit sataa niskaan molemmilta puolita, tappaen kansaa tasa - arvoisesti. Strategisen maantieteen ymmärtämättömyys ja luotto paperilappusen kaikkivoipaisuuteen asettaa kyllä ajattelijan kompetenssin ja perimmäisen ymmärryksen kyseenalaiseksi. Viron ja baltian kohdalla asian ymmärtää, kun liittouma on ainoa vaihtoehto, suomen kohdalla se ei ole ainoa eikä välttämättä paras.
Ymmärrän ja allekirjoitan väitteesi, että olemme ainakin julkisuuteen päin naton puolustusjärjestelmän ulkopuolella, mutta niinkauan kuin EU: ssa ollaan, ollaan kyllä sen rakennelman pilarien alla täysimääräisesti, eli se kirjoittamassasi on soopaa.
Minkä sinä näet huoraamisena, joku älliä omaava tajuaa, että parhaiten pärjää olematta tomppeli, asiassa kuin asiassa. Mustavalkoisuus on typerintä diplomatiaa, jos ollenkaan.
Näistä oikein huokuu pragmaattinen analyyttisyys.
Vai onko siinä sittenkin pelkkää pelottelua ilman ymmärrystä siitä kuinka pelotevaikutus toimii?
Sinulla tuntuu koko ajan unohtuvan se, mikä tässä Nato-keskustelussa tulisi olla se pihvi, se ei ole se saadaanko tänne 100 000 miestä ja 1000 hävittäjää tositilanteessa, vaan se on se mikä on se varmin keino säilyttää kansallinen itsemääräämisoikeus sekä välttyä Venäjän suorilta ja epäsuorilta hyökkäyksiltä.
Se jos kuvittelee Venäjän ja Naton välisen konfliktin todennäköisemmäksi kuin Venäjän hyökkäyksen Suomeen osoittaa nähdäkseni täydellistä ymmärtämättömyyttä yhtälailla geopolitiikasta kuin Venäjän asemasta sekä sotilaallisesta doktriinista.
Venäjän nykyiseen doktriiniin kuuluu sotilaspoliittisen vahvuuden demonstroiminen, epäsuorat hyökkäykset länsimaiden hajoittamiseksi (informaatiovaikuttaminen keihäänkärkenä) sekä tilanteen niin vaatiessa sotilaallisen voiman käyttäminen tarpeeksi heikkoja sotilaallisesti liittoutumattomia naapureita (Ukraina, Georgia, Moldova, tulevaisuudessa Valko-venäjä jos tapahtuu sooloilua...) vastaan.
Venäjän sotilasvoimat sekä ennen kaikkea taloudelliset resurssit ovat äärimmäisen rajalliset, voimaa riittää ainoastaan yhdelle rintamalle täysipainoisesti kerrallaan. Nyt merkittävä määrä joukkoja on sidottu Ukrainan tilanteeseen, mutta sen konfliktin loputtua on Putinilla taas varaa toteuttaa sisäpoliittisia manöövereitä ulkorajoilla, kun sisäpoliittinen tilanne sitä vaatii.
Suomi ei todennäköisesti ole ensimmäisenä kiusattavien listalla, mutta paikallisessa mediassa tehty järjestelmällinen viholliskuvan maalaaminen Suomesta on tehty tämän vaihtoehdon pohjustamiseksi.
Koko tämä keskustelun ydin on siinä, kumpi on todennäköisempää ja kuinka paljon
A) se että Venäjä kohdistaa agressiota Suomeen, jopa hyökkää
B) se että Venäjä uskaltaa lähteä Natoa vastaan
(ja toki jokerina se, jos Naton ja Venäjän välille eskaloituisi konflikti, voisiko Suomi pysyä siitä sivussa)
Minä näen A-vaihtoehdon niin moninkertaisesti (jopa monikymmenkertaisesti) todennäköisempänä, että Naton aiheuttamat mahdolliset lyhytaikaiset haittavaikutukset ovat merkittävästi pienemmät kuin riski joka A-vaihtoehtoon sisältyy. Ja toki näen, että jos aseellinen konflikti eskaloituu Itämeren alueella, Suomi ei voi sijaintinsa vuoksi välttyä osallisuudelta, jolloin Suomi antaa jommalle kummalle osapuolelle joko pakolla (Venäjä) tai vapaaehtoisesti (Nato) alueitaan käyttöön.
Venäjä eikä Neuvostoliitto ei ole koskaan hyökännyt itseään vahvempaa liittoumaa vastaan, ei edes aikana jolloin Neuvostoliiton sotilasmahti oli jotain aivan muuta kuin nyt.
Venäjä keskittyy ja tulee keskittymään sotilaallisesti liittoutumattomien naapuriensa kiusaamiseen, aina kun resurssit mahdollistavat ja sisäpoliittinen tilanne sitä vaatii.
