Venäjä ja sen edeltäjät ovat olleet satoja vuosia uhka lännelle. Välillä on ollut suojasäitä, mutta Venäjän uhkaa ja Venäjän diktatuuria ei voi pitää minään muuna kuin historiallisena jatkumona. Euroopassa Venäjän heikkous (Neuvostoliiton hajoaminen ja sen jälkeiset tapahtumat) tulkittiin monella tavalla väärin. Ydin oli tulkintavirhe Venäjän heikkoudesta, joka nähtiin tienä Venäjän demokratisoitumiseen - enemmän tai vähemmän. Mutta jo Jeltsinin aikana Venäjä oli valinnut diktatuurin jatkamisen ja Putinin nousu valtaan ei isoa kuvaa muuttanut mihinkään. Miten muuttaisi, kun Venäjä on ollut diktatuuri ns. aikojen alusta ja Neuvostoliiton synnytysprosessi ja sen jälkeinen aika perustui ihmisten alistamiseen, vainoamiseen ja tuhoamiseen.
Eurooppa siis yllätettiin vähän housut kintussa Venäjän varustautuessa operoimaan sotiaallisesti missä tahansa, milloin tahansa ja erittäin nopeasti. Mutta yllätyksestä ei todellisuudessa ollut kysymys. Euroopan johtavat maat eivät joko halunneet nähdä tai näkivät, mutta eivät piitanneet Venäjän aggressioista naapurimaitaan kohtaan. Tämä johtuu paljolti siitä, että Eurooppaa (EU, lähinnä) ei juuri kiinnosta mitä jossain itäisessä pikkumaassa tapahtuu ja vasta Georgia aiheutti edes pientä paheksuntaa. Krimin osalta iso osa EU:n maista näkee osana Venäjää, vaikka julkilausumissa muuta kerrotaankin. Tämä käy selville mm. EU:n Venäjä-pakotteista. Niiden päättämiseen riittää, että Venäjä toteuttaa ns. Minskin sopimuksen. Krimiä ei edes mainita.
USA:ssa ulkopolitiikan painopiste on ollut aivan muualla kuin Venäjällä (ja Euroopassa) ja ehkä senkin takia Venäjä pääsi yllättämään USA:n Syyriassa. Toinen syy on heikot presidentit ja eräänlainen sisäänpäin kääntyminen, joka on estänyt havaitsemasta asioita, vaikka ne tapahtuvat lähes silmien edessä. USA on ryhtynyt korjausliikkeisiin ja samoin ovat tehneet monet eurooppalaiset valtiot, mutta NATO:n iskukyky puolustussotaan Euroopassa on kaukana siitä mitä sen pitäisi Venäjää vastaan tarvittaessa olla. Lisäksi NATO ja EU ovat olleet yhdessä aivan pihalla Venäjän kehittämän pakolaisia hyväkseen käyttävän hybridisodan kanssa. Kuvaavaa on, että EU puhuu välillä EU:lle perustettavista joukoista, sitten taas NATO:sta ja sen jälkeen vahvistetuista rajajoukoista, joiden tehtävänä olisi turvata EU:n ulkorajat...
Suomen osalta tilanne on muuttunut. En näe Venäjän hyökkäystä Suomeen välttämättä osana isompaa konfliktia Euroopassa. Venäjähän on hyökännyt naapureidensa kimppuun valikoiden ja yksi kerrallaan. Monet valmistavat toimet hyökkäyksen eteen on jo käynnistetty Venäjän toimesta: propaganda Suomessa vainotuista venäläislapsista ja -äideistä, maaostot strategisten sotilaskohteiden vierestä, pakolaisten lähettäminen Suomeen, joiden joukossa on todennäköisesti useita nukkuvia Venäjän agentteja jne. Nämä voidaan toki kaikki kiistää, mutta kovin vakavasti ei voi ottaa puheita, joiden mukaan Venäjä ei ole käynnistänyt alustavia toimenpiteitä hyökkäyksen suorittamiseksi Suomeen. Ei Venäjällä huvikseen ilmapiiriä muokata suomalaisvastaiseksi tai ostella tontteja tutka-aseman vierestä.
Voidaan kysyä, edistäisikö NATO-jäsenyyden hakeminen (pikana) Venäjän hyökkäysvalmisteluja Suomeen jopa niin paljon, että se johtaisia itse aktiin? Vaikea sanoa. Mutta vastakysymyksenä voidaan kysyä, edistäisikö NATO-jäsenyyden unohtaminen sitä, että Venäjä ei Suomeen hyökkää? Fakta on ainakin toistaiseksi se, että Venäjä/Neuvostoliitto ei ole hyökännyt yhdenkään NATO-maan kimppuun, mutta liittoutumattomien maiden ja naapurien kimppuun kiihtyvällä tahdilla.