Mainos

Naisasiat

  • 7 594 692
  • 26 629
4

444

Täälläkin on jokin ihmeellinen vaihe menossa. Erosta on tosiaan kulunut se kolme vuotta ja vuosirenkaita on vyötäröllä lähemmäs neljä- kuin kolmekymmentä. Syksyllä tapasin aika ihmeellisen naisen. Ei siinä mitään leiskuntaa saman tien ollut, mutta vähän molemmat tarkkailtiin. Sitten joulun alla kävin kyläilemässä luonaan ihan kaveriajatuksella. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Uusi vuosi vietettiin kimpassa, siitä viikko eteenpäin ja taas oltiin muutama vuorokausi kuin paita ja perse. Viime viikolla jälleen lähes koko viikko yhdessä. Ongelma tässä on lähinnä tuo välimatka, kun toinen asuu 2,5 tunnin ajomatkan päässä. Tai sitten se olen minä joka asuu. Mutta kuitenkin niin, ettei viitsi ihan päiväkäynnille lähteä. Ja kuitenkin nyt kun ei taas pariin viikkoon nähdä, niin olo kuin missäkin teinihöyryissä ja hirvittävä ikävä toisen luo.

Edellisen tapaamisen yhteydessä puhuttiin tuosta syksystä. Kävi ilmi, että molemmilla on jo silloin ollut herännyttä kiinnostusta, mutta kumpikaan ei oikein pystynyt myöntämään sitä itselleen eikä osannut sen vuoksi toimia mitenkään fiksusti. Ja nyt kun nähdään, niin tuntuu kuin oltaisiin tunnettu tyyliin aina ja yhteys on jotain käsittämätöntä. Ei tällainen keski-ikää lähestyvä maalaisjuntti oikein tahdo ymmärtää, mitä tässä tapahtuu. Normaalisti olen äärimmäisen kärsivällinen, mutta nyt jokainen tunti repii ihmistä riekaleiksi ja sitä vain haluaa sukeltaa johonkin omaan kuplaan toisen ihmisen kanssa. Ei pysy ajatukset kasassa ja uni ei maistu. Vittu, en mä halua olla näin teini enää tässä iässä. Ja silti rakastan tätä tunnetta.

Meneekö jo ällöttävän puolelle? No sitähän se nainenkin sanoi, että ei tunnista itseään siinä tunteessaan ja tuntuu kuin siirappisuus menisi todellakin överiksi. Hyvä toisaalta, että molemmat ovat samalla fiiliksellä. Enemmän vituttaisi, jos toinen olisi tyyliin ”kerää nyt ittes”, kun itse riutuu. :D

Äh. Taidanpa riipaista kovan kännin tänään. Ainakin yhden oluen juon.
 
Suosikkijoukkue
KK
Täälläkin on jokin ihmeellinen vaihe menossa. Erosta on tosiaan kulunut se kolme vuotta ja vuosirenkaita on vyötäröllä lähemmäs neljä- kuin kolmekymmentä. Syksyllä tapasin aika ihmeellisen naisen. Ei siinä mitään leiskuntaa saman tien ollut, mutta vähän molemmat tarkkailtiin. Sitten joulun alla kävin kyläilemässä luonaan ihan kaveriajatuksella. Ja siitähän se ajatus sitten lähti. Uusi vuosi vietettiin kimpassa, siitä viikko eteenpäin ja taas oltiin muutama vuorokausi kuin paita ja perse. Viime viikolla jälleen lähes koko viikko yhdessä. Ongelma tässä on lähinnä tuo välimatka, kun toinen asuu 2,5 tunnin ajomatkan päässä. Tai sitten se olen minä joka asuu. Mutta kuitenkin niin, ettei viitsi ihan päiväkäynnille lähteä. Ja kuitenkin nyt kun ei taas pariin viikkoon nähdä, niin olo kuin missäkin teinihöyryissä ja hirvittävä ikävä toisen luo.

Edellisen tapaamisen yhteydessä puhuttiin tuosta syksystä. Kävi ilmi, että molemmilla on jo silloin ollut herännyttä kiinnostusta, mutta kumpikaan ei oikein pystynyt myöntämään sitä itselleen eikä osannut sen vuoksi toimia mitenkään fiksusti. Ja nyt kun nähdään, niin tuntuu kuin oltaisiin tunnettu tyyliin aina ja yhteys on jotain käsittämätöntä. Ei tällainen keski-ikää lähestyvä maalaisjuntti oikein tahdo ymmärtää, mitä tässä tapahtuu. Normaalisti olen äärimmäisen kärsivällinen, mutta nyt jokainen tunti repii ihmistä riekaleiksi ja sitä vain haluaa sukeltaa johonkin omaan kuplaan toisen ihmisen kanssa. Ei pysy ajatukset kasassa ja uni ei maistu. Vittu, en mä halua olla näin teini enää tässä iässä. Ja silti rakastan tätä tunnetta.

Meneekö jo ällöttävän puolelle? No sitähän se nainenkin sanoi, että ei tunnista itseään siinä tunteessaan ja tuntuu kuin siirappisuus menisi todellakin överiksi. Hyvä toisaalta, että molemmat ovat samalla fiiliksellä. Enemmän vituttaisi, jos toinen olisi tyyliin ”kerää nyt ittes”, kun itse riutuu. :D

Äh. Taidanpa riipaista kovan kännin tänään. Ainakin yhden oluen juon.
Ihan sama juttu joo, paitsi ettei olla aikasemmin juurikaan kohdattu. Meillä onneksi välimatka kävellen vain noin puoli tuntia. Jotenki ku on ees päivän erossa niin oottaa vaan koska nähtäis seuraavaksi. Itsekin saman ikävin suunnilleen, kuin sinä. Ihme tunne kyllä ja kun se vielä tuntuu tosissaan olevan molemminpuolista. Ollaan myös kun ollaan niin lähes takiaisia eikä tekis mieli pitää näppei erossa toisesta. Viestittelykin on kuin teini-ikäisillä. No vittu antaa mennä nyt ku tältä tuntuu.

Se voi olla ihan hyvä ettei näe aluksi ihan koko ajan. Pysyy se uutuuden viehätys varmasti vähän pidempään. Tällä mun takaisella on lapsi (11v poika) ja se on jo nähnyt mut eikö oikee ollut moksiskaan kun olen ollut hänen luonaan yötä. Ollaa yhdessä jo viety sitä ystävälleen yms.. En ois tähän uskonut muutama viikko sitten. Onneksi tuo poika on jo tuon ikäinen eikä yhtään nuorempi. Ja toisaalta ihan hyvä ettei ole myöskään mikään äitiään vihaava aikuisiän kynnyksellä oleva angsti joka haluaa jo muuttaa pois kotoonta.

Ihmeen iisisti kyllä kaikki mennyt niin kuin omalla painollaan, mutta sitä painoa on vain aika hurjasti, kun massa tuntuu kiihtyvän hyvin. No menkööt.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: 444
Suosikkijoukkue
New York Rangers
Kertokaas nyt arvon jatkoaikalaiset, että mikä se on hyvä keskustelunavaus naiselle näissä netin eri deitti hommissa? Tuntuu, että kaikki omat avaukset on ns. vitun tylsiä ja turhia eikä niistä oo mitään iloa. Turha kysyä, että mitä toinen tykkää harrastaa tai minkälaisia mielenkiinnon kohteita on elämässä. Mitään suoria panohommia en osaa ehdottaa ja tuntuu, että tällä pääsis vaan estoon. Enkä halua olla katkera, mutta jos naamakerroin on kohdallaan, niin onko pelkän "pöö" sanominen hyvä avaus tai jotain. :D Toivottavasti näissä nyt ei sentäs niin naama edellä mennä.

Ps. Oishan tässä yks pitkäaikainen netistä saatu tuttava, jota taas yrittäny lämmitellä ja vähän alkais lämpeämäänkin, mutta tiedä sitten taas. :D
Parasta on tuoda se oma persoona esiin, eikä se vaadi sen kummempia. Siinä vaiheessa kun rupeat liikaa miettimään vastaanottajan reaktiota viestiisi, niin se on vähän jo game over. Omalla kokemuksella olen kyllä sitä mieltä, että ne naiset arvostavat sitä itsevarmuutta ja omaperäisyyttä. Se ei tarkota mitään pankkiirilääkärin statusta tai menestyvän koomikon uraa vaan sitä, että oot yksinkertasesti sujut ittes kanssa.
 

Jeffrey

Jäsen
Parasta on tuoda se oma persoona esiin, eikä se vaadi sen kummempia. Siinä vaiheessa kun rupeat liikaa miettimään vastaanottajan reaktiota viestiisi, niin se on vähän jo game over. Omalla kokemuksella olen kyllä sitä mieltä, että ne naiset arvostavat sitä itsevarmuutta ja omaperäisyyttä. Se ei tarkota mitään pankkiirilääkärin statusta tai menestyvän koomikon uraa vaan sitä, että oot yksinkertasesti sujut ittes kanssa.

Itsevarmuus taas on siitä jännä asia, että se on monesti hetkestä ja ympäristöstä kiinni. Itse koen olevani hyvinkin itsevarma, mutta auta armias mikäli oikeasti kiinnostunkin toisesta. Itsevarmuus on hetkellisesti tipotiessään ja sitä sortuukin miettimään mitä toinen sinusta ajattelee tms. Tässä kuitenkin se, että mikäli tämä ei ole väliaikaista jostain vaan tuleva väliaikainen tunnetila. Vaan se on toisen ihmisen sinulle aiheuttama niin jällein ollaan siinä Game Over sarakkeessa, tai vähintäänkin rosvosektorilla. Ei toimivan ihmissuhteen kuulu aiheuttaa epävarmuutta omassa itsessään.. Vaikka samalla taas hyvä tunnistaa sekin, että erilaiset väliaikaiset tunnetilat myös kuuluvat deittailuun.

Tällaiseen väliaikaiseen tunnetilaan vinkkinä vaan se, että jäitä hattuun - vaikka se pirun vaikeeta juuri siinä hetkessä onkin. Tuossa hetkessä nimittäin on äärimmäisen helppo sortua johonkin ansaan, joka päättää hyvin alkaneen deittailun.
 
Suosikkijoukkue
KK
Hieman päivitystä suhteeseeni, josta kirjoitin aiemmin. Emme ollut vielä juuri päivän polttavista puheenaiheista keskusteltu, kuten koronasta. Eilen ollessamme lasillisella tapasimme ystäväni, joka sitten halusi minun mielipiteeni koronaan. Tämä nainen on sairaanhoitaja. Meidän ajatukset eivät oikein kohdanneet, mutta olipa kiva huomata naiseni puolustavan minua ja näkemyksiäni. Olemme siis siltäkin osin samaa mieltä mikä oli taas yksi ihmettelyn aihe hänen kotonaan. Miten voi olla niin samanlainen maailmankuva ja ajatukset monestakin, jopa aika kipeistäkin asioista. Ei me sitten kovin äkkiä nukkumaan menty vaikka minulla oli herätys kello 6 aamulla ja lähtö sairaalaan hoitamaan vammaani.
 

Temptation

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Hieman päivitystä suhteeseeni, josta kirjoitin aiemmin. Emme ollut vielä juuri päivän polttavista puheenaiheista keskusteltu, kuten koronasta. Eilen ollessamme lasillisella tapasimme ystäväni, joka sitten halusi minun mielipiteeni koronaan. Tämä nainen on sairaanhoitaja. Meidän ajatukset eivät oikein kohdanneet, mutta olipa kiva huomata naiseni puolustavan minua ja näkemyksiäni. Olemme siis siltäkin osin samaa mieltä mikä oli taas yksi ihmettelyn aihe hänen kotonaan. Miten voi olla niin samanlainen maailmankuva ja ajatukset monestakin, jopa aika kipeistäkin asioista. Ei me sitten kovin äkkiä nukkumaan menty vaikka minulla oli herätys kello 6 aamulla ja lähtö sairaalaan hoitamaan vammaani.
Luin viestisi kuin draamaelokuvan juonta, ja ajatuksissani luin sen päättyvän: vaimoani. Ihan naurahdin.
 
Suosikkijoukkue
KK
Luin viestisi kuin draamaelokuvan juonta, ja ajatuksissani luin sen päättyvän: vaimoani. Ihan naurahdin.
Perkele olisi pitänyt näin kirjoittaa. Ei vain hyvänolon tunteilta saanut mitään hassuttelu mukaan mikä meillä on päällä aina kun yhdessä olemme. Huumorintajumme on kyllä huikeaa ja sen ovat jo sivusta seuraajat saaneet totea. Olemme nyt oppineet istuutumaan esim vastakkain, kun paikalla on muita, ettei meno näytä liian siirappiselta.
Viikonlopulla kun olimme jatkoilla tästä jo kuulimmekin. Ehtiihä sitä sitten kotona peuhata, mutta vaikeaa tuntuu olevan pitää näppei erossa, jos olemme vierekkäin. On tää kyl hullu tunne hieman alta nelikymppiseltä tyypiltä.
 

korkki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porilainen urheilu (ja yks raumalainenkin joukkue)
Parisuhde toimii kyllä hyvin, mutta helvetti kun tuo avokin 18v tytär alkaa vituttamaan aika lailla. En tiedä tarttisko sitten vaan tylysti ilmoittaa että etsipä itsellesi rauhallisempi asunto, kun täällä tulee joka ilta yhdeksän jälkeen kännykällä äidille viestiä että "voitteko olla hiljaa, hän ei jaksa aina sanoa" ja siis kun me ollaan ihan hiljaa. Tuohon aikaan keskustellaan ehkä normaalilla äänellä eikä kuiskaamalla, mutta jos toinen on olkkarissa ja toinen keittiössä ei sekään kuiskaamalla suju varsinkin jos sattuu olemaan vaikka tiskikone päällä. Ja välillä käy laittamassa meidän huoneen oven kiinni kun olemme menneet nukkumaan, kun hän ei saa unta kun me kuorsaamme. Se vaan että sitten tarttee itse herätä yöllä päästämään koira juomaan ovesta, kun sillä on tapana käydä yöllä juomassa ja ryskyttää ovea niin kauan että se avataan.

Ruokahommat on myös ihan yhtä helvettiä. Ei oikein ikinä osaa ostaa oikeaa määrää ruokaa kun ei tiedä syökö tuo tänään samaa ruokaa kanssamme ja tuleeko poikaystäväkin syömään (poika on täällä kuin kotonaan aina, napsii mun buranat kaapista jne - sitten kun alkaa juomaan kaljoja tarttee laittaa stoppi). Pöydässä ei syö ikinä ja on aina ovi kiinni omassa huoneessaan. Se harmittaa että meikäläisen lapsetkin ovat alkaneet ottaa tuosta mallia, menevät omaan huoneeseen syömään ja ovat oven takana. Ja kun tuo tekee poikaystävälle ruokaa tai herkkuja eivät he ikinä tee kuin toisilleen, jos hyvin käy voi joku pieni pala jäädä mulle ja äidille. Itse olen omille lapsilleni koittanut sanoa että sitten jos tehdään tehdään kaikille.

Keskustellakaan ei pysty kun tuo ei vastaile kun parilla sanalla eikä oikeastaan ikinä ole paikalla niin että voisi jutella. Välillä saattaa olla kaksin äitinsä kanssa puhumassa, mutta kun tulen kotiin hän häipyykin nopeasti omaan huoneeseensa. Joskus tuntuu että olen ihan ulkopuolinen omassa kodissani. Ja jos hänellä on esimerkiksi ruokatoivetta tai jotain tarvetta nekin hoidetaan äidin kautta. On useammin kuin kerran käynyt niin että olen lähtenyt kauppaan ja kysynyt tarvitseeko hän jotain, vastaus on ollut "en tartte" mutta sitten äiti on laittanut mulle viestiä kauppareissulle että tyttö tarttee jotain tai sitten on itse käynyt varta vasten kaupassa hakemassa tytölle jotain.

Ja kyllähän tämä parisuhdetta syö, kun äiti luonnollisesti on usein lapsensa puolella ja tuo kyllä osaa käyttää sitä hyväkseenkin. Äiti antaa oikeastaan joka asiassa periksi. Välillä harmittaa kun itse koitan kasvattaa omia nuorimpia tyttäriäni eri tavalla ja malli mitä he saavat on joko "erilainen nuori" isosiskonsa (joka asuu jo omillaan) tai tuo avokin tytär.
 

Dynamo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Koko teksti.
Varmasti rasittava tilanne. Me ollaan vaimon kanssa sovittu, että vanhemmilla on yhtenäinen linja lapsia kohtaan. Siis joskus vaikka saunassa juttelemme, miten toimitaan. Se on lopulta kaikille helpompaa. Lapset eivät pääse pompottamaan (eivät sitä juuri yritäkään, kun tietävät, että säännöt ovat samat, riippumatta kummalta vanhemmalta kysyy).

Vaikka sitä sinkkuna ja parisuhteessa ilman lapsia saatoin (-mme) syödä sohvalla TV:tä katsellen, on tämä lasten saannin jälkeen joitain tv-herkkuja, kuten pop-cornia lukuunottamatta ollut meillä kiellettyä. Myös vanhemmilta. Ruoka syödään ruokapöydässä. Piste. Mutta (tulkintani mukaan) teillä ei ole kyse tästä, vaan siitä, ettei 18-vee halua nähdä naamaasi enempää kuin on aivan pakko. Tauti on siinä, oireet vain vaihtelevat. Ratkaisut... no sepä olisikin helppoa, jos ne osaisin kertoa. En osaa. Uhkailu, lahjonta, kiristys. Niistä lahjonta, ehdottomasti, kaksi muuta vievät vain kuilua välillänne syvemmäksi. Helppohan se on täältä sanoa, että paras matka minkä voit tehdä on tulla puoliväliin (tai vähän pidemmällekin) toista vastaan. Etenkään sen jälkeen, kun paluu normaaleihin pöytätapoihin koetaan vastapuolelta negatiivisena asiana. Mutta eihän kaikessa voi joustaa. En osaa sanoa, minkälaista kauppaa voit 18-veen kanssa käydä, ehkä sieltä löytyy jotain, joka kävisi "lahjuksesta" vaihtokauppana. Tunteet käyvät tietysti joka perheessä välillä vähän kuumina, itse kyllästyin joskus huoneen oven paiskomiseen. Lopulta totesin, että jos se ei lopu, tää on mun kämppä, ja mä voin poistaa koko oven. Oven paiskominen loppui. Tiedän tapauksen, jossa nuorelta oli omasta huoneestaan poistettu ovi toviksi, kun säännöt eivät kiinnostaneet (en olisi näin omaperäistä ratkaisua/uhkausta itse edes keksinyt). Eri mieltä meilläkin saa olla, (ja lapset ovat joskus joka tapauksessa, mutta käytöstavat pitää (pitäisi!) silti olla), enkä nyt itsekään aina mikään mallioppilas ole. Lapsien mukana olen oppinut pyytämään anteeksi paljon useammin kuin ikinä ennen niitä. Jo se auttaa paljon, lapsikin ymmärtää, että myös vanhemmalla voi välillä kiehahtaa. Voimia.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
@korkki , muutama taustatieto olisi paikallaan kommentoinnin helpottamiseksi:
- oletteko olleet vaimosi kanssa kauan yhdessä?
- asuvatko omat lapsesi samassa taloudessa vakituisesti, vuoroviikoin, viikonloppuisin vai harvemmin? Minkä ikäisiä omat lapsesi ovat?

Annan kuitenkin omat yleiskommenttini nyt ilman em. taustatietoja:

Teinit ovat pääsääntöisesti perseestä. Itsekkäitä, ylimielisiä, joustamattomia ja kiittämättömiä, turhasta marisijoita. Ja puhun nyt siis teineistä kotioloissa. Omani ovat kuuleman mukaan ihania, kohteliaita, muut huomioon ottavia, ystävällisiä nuoria, jotka katsovat silmiin ja ovat aina ensimmäisenä siivoamassa koko porukan jälkiä. Tällaisia henkilöitä en ikävä kyllä tunnista niiksi, jotka omaa kotiani sulostuttavat. Hyviäkin hetkiä on, tietenkin, mutta tässä elämänvaiheessa niitä seuraa yleensä aina kaksi paskaa hetkeä. Kokeneemmat ovat kertoneet, että tämä menee kyllä ohi ja sitä tässä nyt odotellaan.

Säännöt pitää tietenkin olla, mutta sääntöjenkin kanssa joutuu välillä luovimaan. Jokainen joutuu joustamaan melko usein jossain. Ja teiniperheissä joudutaan ikävän usein valitsemaan taistelut, mitä käydään. Mua ei esim. kiinnosta yhtään, missä kukakin arkisin ateriansa syö, kunhan kukaan ei huuda, riitele tai valita turhasta. Arkisin meillä on myös eri aikataulut ja jokaisella on nälkä vähän eri aikaan, joten tämä on myös arjen sujuvuuden kannalta hyvä ratkaisu. Nälkäinen teini on myös hyvin raskas henkilö. Ruoka tehdään kokkaavan henkilön aikataulujen mukaan ja jos ei ole tuolloin kotona, lämmittää ruoan sitten kotiin tultuaan. Viikonloppuisin tai muuten yhteisillä aterioilla syödään toki yhdessä, mutta ajankohta ilmoitetaan erikseen ja kaikkien odotetaan olevan paikalla. Sovitut harrastukset ja muut menot huomioidaan aikatauluissa, sillä emme ole tyranneja. Toimii meillä hyvin. Sääntöihin kuuluu myös se, että likaiset astiat tuodaan keittiöön eikä niitä jätetä lojumaan. Ei toimi käytännössä ja siitä seuraa mun nalkutustani.

Mielestäni siinäkään ei ole mitään ihmeellistä, jos teini ei kuuntele kysymyksiä esim. kauppatoiveiden suhteen. Ei heitä kiinnosta aikuisten kysymykset yhtään ja keskittyminen on usein jossain muualla. Kyse ei välttämättä ole edes mistään kunnioituksen puutteesta, vaan siitä, että juuri sillä hetkellä mielessä ei ole mitään toiveita ja mielessä on jotain muuta itselle tärkeätä. Näin käy joskus myös itselleni. Itselläni on se sääntö, että ostostoiveita voi lähettää viesteillä ja toiveet pyritään täyttämään niin pitkään, kunnes olen kassalla. Sitten on liian myöhäistä. Toki tässäkin käytetään harkintaa, mistä tuotteesta on kysymys ja toisinaan joudun vielä kassajonostakin poistumaan, jos on joku kriittinen toive.

Meillä myös kommunikoidaan paljon puhelimen välityksellä. Vähän tyhmää, mutta ei täällä kukaan kuule mitään, kun joka paikassa on joku mölyaparaatti päällä ja ihmiset ovat myös eri kerroksissa. Lisäksi, jo minun naamani näkeminenkin aiheuttaa lapsissa sellaisia ikäviä naaman vääntelyitä, että toisinaan pyrin oman jaksamiseni vuoksi minimoimaan heidän näkemisensä, varsinkin, jos kysymyksessä on asia, mihin voi vastata lyhyesti. Yleisesti ottaen keskustelemme paljon lastemme kanssa päivittäin eri asioista ja välit ovat läheiset ja hyvät, kunnes välillä ei yhtäkkiä tapahtuukin jotain, mistä teinillä keittää yli ja teini suuttuu. Näitä ei pysty ennakoimaan, eikä aikuinen vaikuttamaan.

Sanoisin, sen enempää taustoja tietämättä, että vaimosi tytär asuu enää varsin lyhyen ajan kotona. Ja on erinomaisen hyvä, että vaimollasi on tyttäreensä hyvät ja läheiset välit ja he keskustelevat asioista. Nyt nuorilla on ihan erityisen haastavat ajat ja mä näkisin itse, että ehkä meidän aikuisten tehtävä on löysätä pipoa kotona, mikäli se mitenkään vain on mahdollista ja kysymys on lopulta isossa kuvassa aika pienistä asioista. Jos sinulle on ihan absoluuttinen ei, että teini syö omassa huoneessaan, yritä kertoa kantasi hänelle ja kerro miksi näin on. Jos sillä omassa huoneessa syömisellä ei ihan oikeasti ole niin suurta merkitystä sinulle, antaisin itse olla. Tuskin siinä mitään henkilökohtaista sinua kohtaan on. Omille lapsillesi voit hyvin selittää, että olette vaimosi kanssa eri mieltä asiasta ja tässä asiassa sinä nyt joustat hänen lapsensa suhteen, mutta et omiesi, koska se on sinulle tärkeätä syystä X. Onko reilua omille lapsillesi? Ei välttämättä, mutta ei tässä nyt mitään heidän ihmisoikeuksiaan loukata. Ja jos heillä on äitinsä luona samat säännöt muutenkin, voit myös vedota siihen. Tai sitten voitte sopia yhteiset pelisäännöt kaikille: arkisin saa syödä omassa huoneessa, kunhan siivoaa jälkensä, mutta x kertaa viikossa kaikki syövät yhdessä ja se koskee kaikkia.

Tasapuolisuus on lapsiperheissä tärkeää. Minä pyrin olemaan tasapuolisesti ihan yhtä perseestä molemmille lapsilleni. Vanhemmalla lapsella on tiettyjä etuoikeuksia, mitä hän ei tietenkään huomioi missään, vaan nillittää ainoastaan lisääntyneestä vastuusta. Vanhempi itkee, että nuorempaa suositaan ja nuorempi, että vanhempaa. Olen yrittänyt opettaa, että asiat ovat hyvin usein tilannesidonnaisia eikä niillä ole iän kanssa välttämättä mitään tekemistä. Jos on vapauksia, on myös vastuuta. Lapset ovat myös erilaisia. Toisen kanssa pitää käydä hyvin varhaisessa vaiheessa tietyt keskustelut ja toisen kanssa ei välttämättä kovin syvällisesti koskaan. Lapset ovat loistavia manipuloijia ja kyllä mä ainakin tiedän, milloin mua manipuloidaan. Joskus annan mennä läpi sormien, koska ei mun tarvitse jokaista asiaa kontrolloida, vaan nuorten pitää saada tehdä omat virheensä. Rajansa toki kaikella eikä varsinaista vaaraa saa aiheutua, mutta joskus sillä, että nuori kuvittelee vievänsä vanhempaansa kuin litran mittaa, vaikka näin ei oikeasti ole, voi olla suuri merkitys heidän väliselle suhteelle ja nuorelle itselleen. Ne tietyt perusperiaatteet on tehty lapsille selväksi jo silloin, kun he ovat olleet ihan pieniä ja niitä on sitten toistettu vuosien varrella ja niistä on pidetty tiukemmin kiinni. Mitä isommaksi lapset kasvavat, sitä enemmän voi kotonakin testeilla, miten on oppi mennyt perille. Kaiken ei tarvitse olla aina niin haudanvakavaa. Esimerkiksi jälkikäteen ajateltuna, mäkin olisin voinut relata vähän enemmän, kun lapset olivat pieniä. Liian usein tuli ajateltua, että jos nyt annan tässä periksi, ne ei ikinä opi sitä ja sitä asiaa ja niistä kasvaa isoina paskapäitä. Joskus olisi voinut antaa periksi enemmänkin, ei tietenkään aina.

Ja se, että aikuiset ovat eri mieltä jostain asiasta on sekin ihan hyödyllistä oppia kotona, vaikka kaikki kasvatusoppaat sanovat, että vanhempien täytyy pitää aina yhteistä linjaa. Niin kuin toki tavallaan pitääkin, ettei toinen vanhemmista menetä kasvojaan, mutta toisinaan tilanteita tulee nopeasti eteen. Varsinkin isompien lasten kanssa ja asioita tapahtuu nopeasti ja toinen aikuinen sanoo jotain sellaista, mitä ei olisi siinä tilanteessa kannattanut sanoa ja siinä tulee löydyksi oman kantansa lukkoon ilman syytä. Kyllä mun mielestä silloin toinen aikuinen voi sanoa, että olen tästä nyt eri mieltä ja keskustellaan asiasta ja yritetään löytää joku yhteinen lopputulos. Jos lapsi ei opi kotona olemaan eri mieltä asioista ja neuvottelemaan, on vaikea osata niitä kodin ulkopuolellakaan. Kyllä meillä on ollut paljonkin tilanteita, missä on neuvoteltu ja lopputulos on ollut nuorelle epämieluisa. Mutta on niitäkin tilanteita ollut, missä ensin on sanottu johonkin ei ja lopulta nuori on saanut toiveensa läpi, koska on osannut sen järkevästi perustella. Ja sitten on niitä tilanteita, missä sanotaan suoraan ei, vaikka voitaisiin sanoa myös kyllä, koska nuori on aiemmin käyttäytynyt huonosti. Tämäkin kerrotaan ja sanotaan, että ensi kerralla vastaus voi olla kyllä ja olisi sitä ollut nytkin, mutta teoilla on seuraukset.

Tulipa pitkä vuodatus ja osin täysin ketjun ulkopuolista asiaa. Toisaalta, moni asia sopii parisuhteeseenkin. Valitse taistelusi ja jousta, jos sen voit tehdä. Kiitos ei välttämättä tule heti tai edes koskaan, mutta voi myös hyvin joskus tulla. Lapset kasvattavat eniten vanhempiaan, ei välttämättä päinvastoin. Koskaan en ole ollut henkisesti niin mankelin alla kuin omien lasten kanssa vääntäessä. Samaan aikaan haluaa sanoa viimeisen sanan ja saada kunnioitusta ja samaan aikaan on arvostettava tavallaan sitäkin, että joku oikeasti jaksaa vääntää jostain asiasta ihan tosissaan. Teinkö minä nuorena niin kuin vanhempani halusivat? Hyvin usein en todellakaan tehnyt, vaan tein, kuten itse halusin ja muistin mainita, että minua ei kukaan määräile enkä minä ole täällä toteuttamassa vanhempieni toiveita tai haaveita, vaan omiani. Ja nyt kun omat lapseni syöttävät minulle samaa, tilanne olisi jotenkin olennaisesti erilainen? Juu, ei se ole, vaan kuuluu kasvuun ja elämään. Minä tiesin aina kuitenkin, mikä on oikein ja väärin. Tyhmyyksiä tehtiin kyllä, mutta ei koskaan mitään niin tyhmää, mistä olisi aiheutunut todellista vaaraa itselle tai muille. Pakko uskoa, että omien lastenkin kohdalla se menee samalla tavalla. Eväät on kotona annettu, nyt niitä pitää osata jo itse käyttää.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erittäin hyvä kirjoitus @BOL ilta. Lisäksi muistuttaisin, että 18-vuotias on tosiaan vielä lapsi ja sellaisena epäkypsä. Aikuisen tehtävänä on olla kypsä ja johdonmukainen. Ja sitten vielä se, että oma lapsi on tietysti äidille tärkeämpi kuin mies, ja niin sen kuuluu ollakin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Mulla on aina ollut selvät säännöt syömisten osalta, eli aamupala, lounas ja päivällinen/iltapala syödään pöydässä, eikä silloin räplätä puhelimia. Tosin mulla ei olekaan ylimääräisiä huoneita missä voisi lukittautua syömään tai tekemään muutakaan.

Mulla(tai siis ei mulla vaan exällä) on nuorimman kanssa pikku ongelmaa kun exä on ns. luulo/tekosairas ja teettää pojalla(18v) kaikki kotityöt kun ei itse muka pysty. Poika tulee sitten mun luokse lepäämään viikonloppuisin kun on pinna kireällä. Pojalla nyt ylioppilaskirjoitukset edessä, niin sanoin että tervetuloa koska vaan lukemaan ja ottamaan rennommin mun luokse.

Toki mun luonakin on tehtävä juttuja, mutta ehkä n. 15 minuuttia päivässä, eli esim. astiat pesukoneesta kaappiin, pyykit kuivaushuoneeseen, vie roskapussi/lehdet/pahvit roskaktokseen jne. Minä teen lounaan ja päivällisen/iltapalan, kun tykkään kokata.

Exä myös vainoharhainen koronan takia, eli poika ei ole nähnyt kavereitaan puoleen vuoteen, tai ei ainakaan ole kertonut nähneensä. Tämä kiristää hermoja eniten, koska poika on extrovertti ja halajaa kontaktia kavereihinsa. Veikkaan että poika käy tapaamassa kavereitansa, mutta ei kerro mutsillensa.

Näin se vaan menee, oli korona tai ei. Muistan omastakin nuoruudesta, ettei mutsi aina ollut ihan tietoinen missä sitä mentiin, mutta silloin ei ollutkaan luureja taskussa.
 

rpeez

Jäsen
Kannattaa muistaa myös, että 18 vuotias lähtee kohta omaan opiskelukämppään, ja tulee muutenkin muuttumaan. Toisin sanoen jos nyt on hieman hankalaa, niin asia ei tule olemaan kovin kauaa niin.

Tuo parilla sanalla vastaaminen on ihan normisettiä nuorille. Pitää vaan itse opetella tekemään avoimia kysymyksiä, mihin ei pysty vastaamaan kyllä / ei. Ei sekään kyllä paljon auta :).
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Hmm, kuinka uskottavaa on että nainen unohtaa tulla kylään yönseuduksi, kun siitä pari päivää sitten sovittiin. Etenkin kun oli iltavuorossa ja työpaikkansa on noin 5km päässä tästä ja 25km päässä omalta kämpiltään ja huomenna menee aamuvuoroon samaan paikkaan. Kuulemma "väsynyt tai jotain" että pääsi unohtumaan.

Voihan sitä ihminen väsynyt olla, en sitä epäile.
Muttaa kuinka helposti tuollaisen unohtaa sen seurauksena? Loogisesti ajateltuna sitä olis kai sitten lyhebtänyt työmatkojaan kun siihen mahdollisuus on.

Sisäinen pessimistini on alkanut huutelemaan että on niitä tuuliviirejä ennenkin nähty. Eikä siinäkään mitään jos se kiinnostus lopahtaa, mutta ei sitten tarvitsisi esittää jotain muuta.

No eihän näitä parin kuukauden tapailuja pitäisi niin vakavasti ottaa, mutta kyllähän tämmöinen "unohdus" hieman itsetuntoa kolhii. Mutta katsotaan nyt miten etenee vai eteneekö ollenkaan. Ehkä aamulla ajatus on selkeämpi.
 

Pulle Nah

Jäsen
Suosikkijoukkue
Palevan Kallo
@lasaleiko Mitäpä jos kysyt asiasta, niin ei tarvitse tehdä tulkintoja? Ja kerrot samaan syssyyn, että "toivoin, että olisit tullut viereen nukkumaan..." tmv. :)
 

JJT

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Keskustellakaan ei pysty kun tuo ei vastaile kun parilla sanalla eikä oikeastaan ikinä ole paikalla niin että voisi jutella. Välillä saattaa olla kaksin äitinsä kanssa puhumassa, mutta kun tulen kotiin hän häipyykin nopeasti omaan huoneeseensa.
Itse uskoisin, että tilanne melko varmasti helpottuisi jonkinlaisen pidemmän keskustelun myötä. Tällaista tilannetta kannattaa kytätä etukäteen, esimerkiksi vähänkin pidempi automatka on hyvä tilaisuus, autosta kun ei pääse karkuun, vaikka pysähtyisikin jollekin levikkeelle. Mutta oli paikka ja aika mikä tahansa, niin ehdottomasti tulee miettiä omat argumenttinsa etukäteen huolellisesti. Pelkällä "mikä minussa on vikana" saa varmasti aikaan vain jonkin ympäripyöreän, todennäköisesti enimmäkseen kiukuttelua sisältävän vastauksen. Huolelliset perustelut sille, että hänen käytöksensä sinua kohtaan ei ole kovin järkevää, eikä (todennäköisesti) sellaista, jota antaitsisit omilla teoillasi. Luonnollisesti myös ainakin lupaat myös tulla vastaan joissain asioissa, ainakin jos nuori neiti mainitsee jotain tiettyjä asioita. Jos sellaiseen pisteeseen pääsisitte, niin se olisi jo merkittävä edistysaskel. Tärkeintähän tässä tilanteessa olisi saada tämä teini miettimään ja tajuamaan itse omaa käytöstään ja sen järkevyyttä.

Ruokahommat on myös ihan yhtä helvettiä [...] Pöydässä ei syö ikinä ja on aina ovi kiinni omassa huoneessaan [...] Ja kun tuo tekee poikaystävälle ruokaa tai herkkuja eivät he ikinä tee kuin toisilleen, jos hyvin käy voi joku pieni pala jäädä mulle ja äidille. Itse olen omille lapsilleni koittanut sanoa että sitten jos tehdään tehdään kaikille.
Tässä kohtaa voisi luoda selvän säännön: ruoat ostanut ja valmistanut henkilö saa päättää missä syödään. Jos teini käy itse kaupassa ja kokkailee itse, niin sitten voi syödä omassa huoneessa. Mutta jos rahat ja aika ruoan valmistukseen tapahtuu sinun tai puolisosi kautta, niin sitten ruokailupaikkana on se keittiön pöytä. Jos ja kun sinun tai puolisosi tekemät ruoat syödään silti omassa huoneessa, niin sitten vaan seuraavat ruoat yhtä annoskokoa pienemmät.

Se vaan että sitten tarttee itse herätä yöllä päästämään koira juomaan ovesta, kun sillä on tapana käydä yöllä juomassa ja ryskyttää ovea niin kauan että se avataan.
Nyt mennään jo aika vahvasti offtopicin puolelle, mutta en malta olla sanomatta: olisiko koiralle toinen juomakuppi kova sana...?
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
@lasaleiko Mitäpä jos kysyt asiasta, niin ei tarvitse tehdä tulkintoja? Ja kerrot samaan syssyyn, että "toivoin, että olisit tullut viereen nukkumaan..." tmv. :)
No kutakuinkin tuollanen keskustelu käytiinkin. Tai en nyt heti jaksanut mitään kuulustelua järjestää että eikö enää kiinnosta. Totesin vaan sarkastisen humoristisesti jotta tässähän tuntee itsensä juuri niin halutuksi kuin hän on antanut ymmärtää, kun sovittu tapaaminen noin vain unohdetaan. Vklp tapaamiseen jälkeen vielä laitteli viestiä että oli kiva taas viettää yö yhdessä ja haluaisi taas uudestaan tulla mun luo, minkä pohjalta kysyinkin silloin että tulisiko yöksi torstaina. Eilen sanoinkin vielä perään, että kyllähän se "unikaveri" olis ollut mukava ja odotettukin. Pyyteli tuo anteeksi tapahtunuttaa ja sanoi että korjataan unohdus viikonloppuna/maanantaina. Jätetään nyt pallo hänelle sen osalta, kyselen sitten myöhemmin jos tuntuu tarpeelliselta.

Jotenkin vaan naurattaa ja ihmetyttää koko juttu. Vielä tuohon töihin kulkemiseen liittyen, niin on niin pieni paikkakunta kyseessä että käytännössä työmatkansa reitille ei ole vaihtoehtoja. Sekin yksi tie kulkee oman asuntoni vierestä (okei, pari sataa metriä siitä tieltä pitää poiketa) mitä hän töihin kulkee. Meitä on moneksi, mutta vaikea kuvitella ettei jotkin kellot alkaisi soimaan siinä ohi ajaessa, jos vaikka hektinen työpäivä olisikin aiheuttanut unohduksen. Mutta koska ollaan eri persoonat, niin vaikea minun on hänen puolestaan sanoa mikä on mahdollista tapahtua ja mikä ei. Jos kuitenkin kuvittelisin itseni vastaavaan tilanteeseen niin olisin joko niin väsynyt, että olisin liikenteelle vaaraksi, tai sitten jokin osa tarinaa ei pitäisi paikkansa.

Ehkäpä tässä ei olekaan kyse muusta kuin omasta luonteesta joka kokee tuollaisen skenaarion mahdottomaksi. Ehkä jostain muusta. Kuten sanoin niin ei pitäs näitä ottaa liian vakavasti.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
No kutakuinkin tuollanen keskustelu käytiinkin. Tai en nyt heti jaksanut mitään kuulustelua järjestää että eikö enää kiinnosta. Totesin vaan sarkastisen humoristisesti jotta tässähän tuntee itsensä juuri niin halutuksi kuin hän on antanut ymmärtää, kun sovittu tapaaminen noin vain unohdetaan. Vklp tapaamiseen jälkeen vielä laitteli viestiä että oli kiva taas viettää yö yhdessä ja haluaisi taas uudestaan tulla mun luo, minkä pohjalta kysyinkin silloin että tulisiko yöksi torstaina. Eilen sanoinkin vielä perään, että kyllähän se "unikaveri" olis ollut mukava ja odotettukin. Pyyteli tuo anteeksi tapahtunuttaa ja sanoi että korjataan unohdus viikonloppuna/maanantaina. Jätetään nyt pallo hänelle sen osalta, kyselen sitten myöhemmin jos tuntuu tarpeelliselta.

Jotenkin vaan naurattaa ja ihmetyttää koko juttu. Vielä tuohon töihin kulkemiseen liittyen, niin on niin pieni paikkakunta kyseessä että käytännössä työmatkansa reitille ei ole vaihtoehtoja. Sekin yksi tie kulkee oman asuntoni vierestä (okei, pari sataa metriä siitä tieltä pitää poiketa) mitä hän töihin kulkee. Meitä on moneksi, mutta vaikea kuvitella ettei jotkin kellot alkaisi soimaan siinä ohi ajaessa, jos vaikka hektinen työpäivä olisikin aiheuttanut unohduksen. Mutta koska ollaan eri persoonat, niin vaikea minun on hänen puolestaan sanoa mikä on mahdollista tapahtua ja mikä ei. Jos kuitenkin kuvittelisin itseni vastaavaan tilanteeseen niin olisin joko niin väsynyt, että olisin liikenteelle vaaraksi, tai sitten jokin osa tarinaa ei pitäisi paikkansa.

Ehkäpä tässä ei olekaan kyse muusta kuin omasta luonteesta joka kokee tuollaisen skenaarion mahdottomaksi. Ehkä jostain muusta. Kuten sanoin niin ei pitäs näitä ottaa liian vakavasti.

Mahtaako olla hoiva-alan ihmisiä? Siellä (täällä) aika usein päivät ovat sosiaalisesti raskaita ja iskee ihmisväsymys. Sosiaalinen ähky. Silloin saattaa olla että joko "unohtaa" (nyt ei vaan pysty) tai unohtaa (jopa viikonpäivän mitä elää) melkoisesti asioita.

Jos on, kannattaa joskus käydä ihan tästä tapahtumasta irrallinen keskustelu siitä, millaista se ammattiempatia on henkilön itsensä kannalta. Tuosta ihmisväsymyksestä on toki pikaisia ulospääsyteitä. Esimerkiksi yksinäinen saunahetki.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mahtaako olla hoiva-alan ihmisiä? Siellä (täällä) aika usein päivät ovat sosiaalisesti raskaita ja iskee ihmisväsymys. Sosiaalinen ähky. Silloin saattaa olla että joko "unohtaa" (nyt ei vaan pysty) tai unohtaa (jopa viikonpäivän mitä elää) melkoisesti asioita.

Jos on, kannattaa joskus käydä ihan tästä tapahtumasta irrallinen keskustelu siitä, millaista se ammattiempatia on henkilön itsensä kannalta. Tuosta ihmisväsymyksestä on toki pikaisia ulospääsyteitä. Esimerkiksi yksinäinen saunahetki.
Tämä oli ainakin osittain uutta tietoa mulle ja koska kyseessä tosiaan on hoiva-alalla työskentelevä henkilö, niin asettaa koko tapahtuneen uuteen valoon. Täytyypä ehkä ottaa puheeksi joskus (neuvomallasi tavalla) ja kysellä tuntemuksiaan. Kyllähän tuo valitteli viime kerrallakin, että hoppua pitää töissä ja meinaa vähän väsyttää. Meinasin tähän kirjoittaa että olisihan tuo voinut ihan rehellisesti sanoa, että nyt on ihmisväsymys / "sosiaalinen ähky" / yms. ja ei jaksa, ei sitä olis tarvinnut itsekään ihmetellä. Mutta @Sanainen arkku viestin perusteella on siis hyvinkin mahdollisesti unohtanut asian ja eipä tuolla näkemykselläni taas siinä tapauksessa ole mitään merkitystä.
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mahtaako olla hoiva-alan ihmisiä? Siellä (täällä) aika usein päivät ovat sosiaalisesti raskaita ja iskee ihmisväsymys. Sosiaalinen ähky. Silloin saattaa olla että joko "unohtaa" (nyt ei vaan pysty) tai unohtaa (jopa viikonpäivän mitä elää) melkoisesti asioita.

Jos on, kannattaa joskus käydä ihan tästä tapahtumasta irrallinen keskustelu siitä, millaista se ammattiempatia on henkilön itsensä kannalta. Tuosta ihmisväsymyksestä on toki pikaisia ulospääsyteitä. Esimerkiksi yksinäinen saunahetki.

Väsynyt ihminen voi unohtaa asioita. Toisaalta joillakin ihmisillä on tapa päästä asioista helpommalla ja selittelemättä väittämällä, että ovat unohtaneet asian. En nyt väitä, että tästä olisi nyt kyse, vaan ihan yleisellä tasolla puhuen.

Jos ei kuitenkaan unohda, mutta on vain väsynyt eikä jaksa nähdä ketään niin olisi hyvä olla rehellinen ja kohteliaasti ilmoittaa toiselle, että mä en jaksa tänään, koska oli niin raskas päivä ja haluan vain kotiin nukkumaan.

Paskamaisempi olo mulle ainakin tulisi siitä, että toinen ei muista minua kuin siitä, että suunnitelmia on muutettava.
 

hege

Jäsen
@lasaleiko , vaimo oli seurustelu vaiheessa töissä tapahtuma alalla ja hänellä oli kanssa tällaista ”sosiaalista” väsymistä eli ei vain ollut jaksamista lähteä minun kanssa mihinkään duunipäivän päätteeksi tai edes minun luokseni kun oli jo tavannut kymmeniä uusia ihmisiä ja sosiaalisten kontaktien määrä oli tullut täyteen. Asia oli ajankohtainen seurustelun alkuvaiheessa kun kuitenkin meillä oli oma tutustuminen menossa ja ei ehkä voinut olla ihan ”oma itsensä” vaan hieman oli suorittamista mukana. Itsessäni näin jälkeenpäin tunnistan samoja piirteitä kun en ollut aina niin innokas tapaaman vaikka viikonloppuna jos oli perjantai-iltana viikon työmatkalta vaan itse ajattelin että on mukavampaa nollata telkkarin edessä tai vastaavaa.
 

Temptation

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä oli ainakin osittain uutta tietoa mulle ja koska kyseessä tosiaan on hoiva-alalla työskentelevä henkilö, niin asettaa koko tapahtuneen uuteen valoon. Täytyypä ehkä ottaa puheeksi joskus (neuvomallasi tavalla) ja kysellä tuntemuksiaan. Kyllähän tuo valitteli viime kerrallakin, että hoppua pitää töissä ja meinaa vähän väsyttää. Meinasin tähän kirjoittaa että olisihan tuo voinut ihan rehellisesti sanoa, että nyt on ihmisväsymys / "sosiaalinen ähky" / yms. ja ei jaksa, ei sitä olis tarvinnut itsekään ihmetellä. Mutta @Sanainen arkku viestin perusteella on siis hyvinkin mahdollisesti unohtanut asian ja eipä tuolla näkemykselläni taas siinä tapauksessa ole mitään merkitystä.
Itse en ole hoitoalalla, mutta ylläkuvattu tilanne on ollut aikanaan arkipäivää, kun työskentelin laivalla. Havaitsin siellä aina saman rumban, eli viikon-kahden merijaksossa ensimmäiset päivät oli ihan jeppis, vapaavahdissa kävi pelailemassa korttia työkavereiden kanssa, tai ihan vaan jauhamassa paskaa messissä. About puolivälistä alkaen vapaavahdissa käveli suoraan hyttiin verhojen taakse rauhoittumaan kirjan tai leffan pariin, enkä halunnut nähdä työkavereita vilaukseltakaan - sosiaalinen arkku oli täyttynyt ja kaipasi omaa rauhaa. Reissun jälkeen ensimmäinen ilta oli aina pyhitetty päikkäreille, muutamalle kaljalle jne ja silloinkaan ei olisi kiinnostanut nähdä ei vaimoa, ei tyttöystävää, ei kavereita. Seuraavana päivänä taas kuin uusi ihminen ja kelpasi seurustelu. Tyttöystävä ei tietenkään tätä suostunut etenkin alkuvaiheessa ymmärtämään vaan aina alkoi sama parku "muttaku me ei olla nähty viikkoon, miten sä et muka jaksa lähteä kahvittelemaan tuttavapariskunnan kanssa".

Eli voisin kuvitella, että tuossa on vähän samantapaisesta kyse, etenkin jos edellisistä parin päivän vapaista on aikaa, eikä työkiireitä ole nollattu. Sitä ei monesti ihmiset ymmärrä, mitä se vaatii tehdä päivästä toiseen vuorotyötä 12h kymmenien ihmisten ympäröimänä jatkuvassa härdellissä. Tosin asiasta kuuluu kyllä keskustella, ei naisenkaan pidä olettaa että toinen ymmärtää, jos ei ole omakohtaista kokemusta.
 

lasaleiko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Kiitos @hege llekin vastauksesta.

Siis ymmärrän kyllä tuon, jos työ aiheuttaa väsymystä ja haluaa rauhoittua omassa rauhassaan, ilman muita ihmisiä. Aivan samaa on itsellänikin, melko säännöllisesti jopa. Mutta kuten itse aiemmin kirjoitin ja @Patarouva tuossa hyvin asian kiteytti, niin tuo unohtaminen on se mikä aiheutti ihmetystä, ja hieman ärtymystäkin.

Vaikkapa viesti "Moikka, mulla on ollu töissä aika rankkaa ja haluaisin nyt rauhoittua vaan itsekseni joten taidan ajella kuitenkin kotiini" olisi täysin ymmärrettävää, vaikka voisi sekin vähän harmittaa. "Oho, oon kotona ja nyt muistin että piti tulla sun luo. En taida enää jaksaa" tuntuu (tuntui) tylymmältä, ja väkisinkin saa pohtimaan omaa arvoa toisen silmissä.

Okei, ihmettelin tuossa aiemmin loogisuutta työmatkan pituuden suhteen. Sitäkin ihmettelin enemmän siitä näkökulmasta, voiko asian unohtaa niin tyystin, ettei edes tuossa matkalla asiaa muistanut (ilmeisesti voi). Sama se minulle noin muuten on, vaikka kulkee pidemmänkin työmatkan, jos sen mahdollistama yksinolo hänen jaksamistaan helpottaa.

Itse en ole hoitoalalla, mutta ylläkuvattu tilanne on ollut aikanaan arkipäivää, kun työskentelin laivalla. Havaitsin siellä aina saman rumban, eli viikon-kahden merijaksossa ensimmäiset päivät oli ihan jeppis, vapaavahdissa kävi pelailemassa korttia työkavereiden kanssa, tai ihan vaan jauhamassa paskaa messissä. About puolivälistä alkaen vapaavahdissa käveli suoraan hyttiin verhojen taakse rauhoittumaan kirjan tai leffan pariin, enkä halunnut nähdä työkavereita vilaukseltakaan - sosiaalinen arkku oli täyttynyt ja kaipasi omaa rauhaa. Reissun jälkeen ensimmäinen ilta oli aina pyhitetty päikkäreille, muutamalle kaljalle jne ja silloinkaan ei olisi kiinnostanut nähdä ei vaimoa, ei tyttöystävää, ei kavereita. Seuraavana päivänä taas kuin uusi ihminen ja kelpasi seurustelu. Tyttöystävä ei tietenkään tätä suostunut etenkin alkuvaiheessa ymmärtämään vaan aina alkoi sama parku "muttaku me ei olla nähty viikkoon, miten sä et muka jaksa lähteä kahvittelemaan tuttavapariskunnan kanssa".

Eli voisin kuvitella, että tuossa on vähän samantapaisesta kyse, etenkin jos edellisistä parin päivän vapaista on aikaa, eikä työkiireitä ole nollattu. Sitä ei monesti ihmiset ymmärrä, mitä se vaatii tehdä päivästä toiseen vuorotyötä 12h kymmenien ihmisten ympäröimänä jatkuvassa härdellissä. Tosin asiasta kuuluu kyllä keskustella, ei naisenkaan pidä olettaa että toinen ymmärtää, jos ei ole omakohtaista kokemusta.
Nojoo, sullakaan ei tosin tainnut tulla tämmöisiä "unohduksia" tai unohduksia esim tyttöystävän kohdalla? Muuten kyllä ymmärrän viestisi pointin ja mahdollisen syyn miksei tämä nainen nyt tullutkaan luokseni vastoin sovittua.

Näköjään erilaisia näkökantoja tähän aiheeseen liittyy. Kuten aiemmin sanoin niin olkoon nyt pallo hänellä ja katsotaan hetken aikaa miten tilanne etenee. En halua tehdä tästä hänen kanssaan heti liian isoa numeroa, jos taustalla on esim. työn aiheuttama väsymys ja sen kautta tuo unohtaminen, vaikka se itsestä tuntuukin kovin oudolta. Mutta pitää tämä asia jollain tavalla (yleisellä tasolla) käsitellä ja kertoa ainakin se, että jos ei vastaisuudessa jaksa tavata vaikka olisikin niin sovittu, niin siitä voi ihan rehdisti kertoakin.
 

Temptation

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Nojoo, sullakaan ei tosin tainnut tulla tämmöisiä "unohduksia" tai unohduksia esim tyttöystävän kohdalla? Muuten kyllä ymmärrän viestisi pointin ja mahdollisen syyn miksei tämä nainen nyt tullutkaan luokseni vastoin sovittua.

Näköjään erilaisia näkökantoja tähän aiheeseen liittyy. Kuten aiemmin sanoin niin olkoon nyt pallo hänellä ja katsotaan hetken aikaa miten tilanne etenee. En halua tehdä tästä hänen kanssaan heti liian isoa numeroa, jos taustalla on esim. työn aiheuttama väsymys ja sen kautta tuo unohtaminen, vaikka se itsestä tuntuukin kovin oudolta. Mutta pitää tämä asia jollain tavalla (yleisellä tasolla) käsitellä ja kertoa ainakin se, että jos ei vastaisuudessa jaksa tavata vaikka olisikin niin sovittu, niin siitä voi ihan rehdisti kertoakin.
Keittiöpsykologina veikkaan, että nainen ajatteli "unohduksen" kuulostavan paremmalta kuin todellisuus eli "emmä jaksanu ny nähä sua", varsinkin kun on tuore tapailusuhde ja haluaa antaa itsestään hyvän kuvan. Hieman ajattelemattomuutta toki, koska ei tuo "unohdin" ainakaan paremmalta kuulostanut. Mutta kuten sanoit, pallo hänelle ja itselle jäitä hattuun, niin siitähän tuo alkaa purkautumaan. Ei kannata liikaa uhrata aikaa spekulointiin, keskustelu ajankäytöstä ja työasioista tulee kyllä aikanaan itsestäänkin, kun nainen kykenee avautumaan sinulle syvällisemmin suhteen syventyessä.
 

MacRef

Jäsen
Suosikkijoukkue
KuPS - elä laakase, naatittaan
@lasaleiko Jos olitte jo viikonloppuna sopineet tuosta yöksi tulemisesta ja siitä ei sen jälkeen muuta puhetta ollut, niin kyllähän tuo voi ihan oikea unohduskin olla. Tilanne selvinnee lähiaikoina, joten älä vielä tuosta hätäile. Ja tuo kuvio lienee asia, mihin et juurikaan voi itse vaikuttaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös