Naisasiat

[dimmu]

Jaahas.

Jo on tapahtunut taas omassakin elämässä. Irtosuhteita baarista ja muualtakin on tullut koluttua ja sopiihan se minulle. Olen ajatellut tässä pari vuotta, että en kaipaa parisuhdetta, ehkä jotain kevyttä tapailua maksimissaan. Nyt sitten on tullut vähän mutkia matkaan. Pari vuotta olen ollut töissä nykyisessä firmassa, ja muutama kuukausi sitten pamahti paikalle uusi työntekijä. Alusta asti synkannut todella hyvin ja joka päivä pientä flirttiä on ilmassa ja kovasti tämä naishenkilö hakeutuu seuraani. Emme onneksi työskentele yhdessä. Jotenkin siitä asti kun hän työpaikalle saapui, on hänessä ollut jotain erityistä ja asiat pyörivät päässä päivästä toiseen. En ole alkanut ehdottamaan mitään näkemistä tai vastaavaa, koska olen vahvasti sitä mieltä, että työkaveri ei ole ensimmäinen kenen kanssa alkaa pelejä pelailemaan. Tietenkin jos kaikki menisi hyvin niin sittenhän asia ei haittaisi, mutta sitten jos mokaakin jotain ja välit tulehtuu jne.

Mitenhän tässä nyt sitten olisi? Järki sanoo koko ajan että älä nyt jumalauta lähde pelleilemään, mutta samalla sitten piru olkapäällä sanoo että voisihan sitä tietenkin kokeilla edetä jollain tavalla. Tavallaan mukava kun työpäivissä on pientä piristystä mutta toisaalta hermoja raastavaa kun sukat pyörii jaloissa.

Mitä vinkkejä kokeneemmilta konkareilta tulee? Monella on varmasti kokemusta samanlaisesta tilanteesta. Ikää minulla 26 ja vastapelurilla 28.

 

[Vili#16]

Jaahas.

Jo on tapahtunut taas omassakin elämässä. Irtosuhteita baarista ja muualtakin on tullut koluttua ja sopiihan se minulle. Olen ajatellut tässä pari vuotta, että en kaipaa parisuhdetta, ehkä jotain kevyttä tapailua maksimissaan. Nyt sitten on tullut vähän mutkia matkaan. Pari vuotta olen ollut töissä nykyisessä firmassa, ja muutama kuukausi sitten pamahti paikalle uusi työntekijä. Alusta asti synkannut todella hyvin ja joka päivä pientä flirttiä on ilmassa ja kovasti tämä naishenkilö hakeutuu seuraani. Emme onneksi työskentele yhdessä. Jotenkin siitä asti kun hän työpaikalle saapui, on hänessä ollut jotain erityistä ja asiat pyörivät päässä päivästä toiseen. En ole alkanut ehdottamaan mitään näkemistä tai vastaavaa, koska olen vahvasti sitä mieltä, että työkaveri ei ole ensimmäinen kenen kanssa alkaa pelejä pelailemaan. Tietenkin jos kaikki menisi hyvin niin sittenhän asia ei haittaisi, mutta sitten jos mokaakin jotain ja välit tulehtuu jne.

Mitenhän tässä nyt sitten olisi? Järki sanoo koko ajan että älä nyt jumalauta lähde pelleilemään, mutta samalla sitten piru olkapäällä sanoo että voisihan sitä tietenkin kokeilla edetä jollain tavalla. Tavallaan mukava kun työpäivissä on pientä piristystä mutta toisaalta hermoja raastavaa kun sukat pyörii jaloissa.

Mitä vinkkejä kokeneemmilta konkareilta tulee? Monella on varmasti kokemusta samanlaisesta tilanteesta. Ikää minulla 26 ja vastapelurilla 28.

Mä löysin oman nykyisen vaimoni juuri tuolla tavalla. Tuli siis meille töihin, alussa juuri kuvailemaasi flirttiä jne. Sitten alettiin tapailemaan ja nyt siis jo naimisissa. Tosin hän ei ollut meillä töissä kuin puolisen vuotta, mutta kuitenkin. Ja on täällä muitakin pariskuntia, jotka ovat toisena täällä löytäneet, enkä ole nähnyt siinä mitään suurempia ongelmia. Toki jos samalla osastolla joutuisi työskentelemään ja näkemään töissäkin koko ajan, voisi se pidemmän päälle alkaa hivenen puuduttamaan.

 

[Prof. Puck]

Takaisin tohon ensimmäiseen naiseen eli ihmiseen, jonka haluan olevan viimeinen näky silmissäni, kun kuolo on mut korjaava. Lasten kanssa tietty. En tiedä hänen elämästään mitään nykyään, mut sain sovittua nopeen tapaamisen....

Mitä mieltä ootte tästä mitä kirjotin? Hieman lyhennelty ja korjailtu, mut sama teksti lähti hänellekin:...

Sweet Jesus... mä toivon sydämeni pohjasta, että tulevaton heittää nyt vaan kunnon läppää ja nauraa partaansa kun joku, kuten minä, tätä kommentoi! Mutta eipä mulla muuta... carry on, hyvä mies, jos siltä tuntuu!

 

[kaizu]

Aina välillä sitä vielä hämmästyy siitä mitä internetistä lukee. Tämä oli sellainen kerta.

Jos tulevaton on tosissaan niin kai sitä pitäisi toivoa ettei Minnasta ikinä kuule mitään. Ettei todellisuus tulisi pilaamaan hienoa tunnetta....

 

[Leon]

Sweet Jesus... mä toivon sydämeni pohjasta, että tulevaton heittää nyt vaan kunnon läppää ja nauraa partaansa kun joku, kuten minä, tätä kommentoi!

No eikös tuo nyt ole päivänselvää ollut jo pitkään?

 

[pettter]

Joo jotkut tunteilee enemmän ja jotkut vähemmän. Tulevaton varmaankin keskivertoa enemmän. Se on myös jännää miten jotkut tuntuvat hakeutuvan ongelmiin ja sellaisten ihmisten pariin, jotka kiukuttelevat ja tekevät vaikka mitä.

Mulle on parikin kertaa sanottu että yksi mun huonoimmista puolista on se kun mä en osaa kiukutella. Joillakin kun on esimerkiksi niin että tarvitsevat jonkun riitelyn ja sitten ilma vissiin puhdistuu tai jotain. Siis kyllähän sitä monesti krapulassa ahdistaa niin että nyrkkiä hakkaat sänkyyn jne, mutta ei mulla toiselle ihmiselle ole koskaan tehnyt mieli mitään pahaa. Tietenkin se ärsyttää jos esimerkiksi parisuhteessa toinen ei tee kuten itse haluaisi, mutta menee sitten vaikka katsomaan telkkarista futista ja unohtaa hetkeksi sen naisen. Tai tietenkin asioista pitää sopia ja löytää jonkinlainen kompromissi, mutta miltä se tuntuu kun tekee mieli kiukutella? Sanoo asiat suoraan että nyt taisit unohtaa tiskata tai ei sitä välttämättä erikseen tarvitse sanoa kun se toinen luultavasti tietää sen ja varmaankin yrittää ottaa siitä opiksi. Ja sitten jos ei hommat toimi niin etsii itselleen jonkun joka sopii paremmin. Ei mulla ole koskaan ollut mitään vihamiehiä eikä kukaan varmaankaan ole mun, tai en ole edes miettinyt. Sisältä tulee joku tarve olla kaikkien kaveri, vaikka tietenkinhän sitä eniten hengailee omien parissa. Joitakin tietenkin voi ärsyttää esimerkiksi se kun joku sanoo asiat suoraan eikä kiertele ja kaartele. Tai niin noh. Ja oonhan mä kyllä paljon mokaillut, ettei siis sen puoleen. Naisilla nyt muutenkin varmaan esiintyy enemmän tota kiukuttelua, mutta ei mulla ole koskaan tehnyt mieli kiukutella takaisin.

 

[FASlapsi]

Tuota noin.. Kaikenlaista täällä aina on tarinaa, mutta nyt kyllä.. En tiiä. Vähän jättää sanattomaksi.

Tiettekö sen laulajan, Jipun, ja ne sen jutut kuinka se jo parikybäsenä oli omasta mielestään kokenut enemmän kuin kukaan muu ja tiesi siksi omasta mielestään enemmän kuin kukaan muu ja oli myös omasta mielestään parempi kuin kukaan muu. Mä vähän luulen että siinä kaikessa Jipun mouhoamisessa ja oman itsensä hehkuttamisessa ei kuiteskaan ollu kyse siitä että se täti ois ollu niin kauheen ylpeä ja itsetyytyväinen, vaan että semmosta kuvaa se halusi julkisuuteen antaa, koska muuten se ois varmaan hajonnut päästään. Kovinkaan moni muu ei niitä Jipun juttuja sitten jaksanut ees lukea kun ne oli jotenkin vaan liian överiksi vedettyjä tarinoita. Semmosta tässä vaan muistelin.

 

[adolf]

Takaisin tohon ensimmäiseen naiseen..

Mitä vittua minä juuri oikein luin?

 

[ElmerMoody]

@tulevaton mites sen kosinnan kanssa kävi? Ja onko tää kirjetyttö nyt se pitkäaikainen kaveri josta viimeksi puhuit vaihtoehtona jos kosinta exää kohtaan menee puihin vai onko tää joku uus tyyppi tässä tarinassa? Sori en vaan tahdo pysyä mukana..

 

[Klose16]

Nuoren Wertherin kärsimykset, ne elävät ikuisesti. Nefertitin tapaan.

 

[Prof. Puck]

@tulevaton mites sen kosinnan kanssa kävi? Ja onko tää kirjetyttö nyt se pitkäaikainen kaveri josta viimeksi puhuit vaihtoehtona jos kosinta exää kohtaan menee puihin vai onko tää joku uus tyyppi tässä tarinassa? Sori en vaan tahdo pysyä mukana..

Sä et pysy kärryillä, poika, koska et tajua rakkaudesta ja naisista yhtään mitään :-) Älä nyt viitsi tuollaisiin pikkuseikkoihin juuttua, kun tässä maalaillaan katsos hiukan leveämmillä pensseleillä tätä sielunmaisemaa.

Mutta onhan se hyvä, että hysteerikoille, draama-kuningattarille ja muille kuuppa sekaisin oleville naisillekin on joku, joka ymmärtää... ja ennen kaikkea osaa rakastaa ja panna uroskarhun lailla!

 

[Prof. Puck]

Voi pojat teitä...

... vaikka ikää on vasta kolmenkymmentä vuotta ja vähän päälle, niin kyllä vain teitä pojikseni jo nyt kutsun...

Tulevaton, main man! Otan pahat sanani takaisin... älä välitä meidän pienimunaisten kitinästä - jatka ihmeessä! Tämä on ihan sairaan viihdyttävää!

 

[Hyman Roth]

Tuollaisen hmm, no kirjoituksen jälkeen en ihmettelisi vaikka kolahtaisi lähestymiskielto postissa.

 

[kaizu]

tulevaton, sun tyyliset miehet aiheuttavat meille tavallisille kavereille ongelmia:

Nyt kun Minna fiksuna tyttönä vastasi että ei kiitos, asensi oveensa turvalukon ja ovisilmän ja vaihtoi numeroaan niin hänelle jäi kuitenkin mieleen pyörimään kaikki noi sinun kauniit (ja vähän häiriintyneet) sanat. Viiden vuoden päästä kun Matti haluaa katsoa sen kolmannen erän loppuun ennenkuin katsoo Minnan kanssa Hullujen Päivien kuvastoa niin Minnnaa vituttaa. Minnaa vituttaa, koska Matti ei ole sellainen mies, joka huomioisi häntä tarpeeksi, laittaisi hänet aina ykköseksi, niinkuin T oli luvannut tehdä.

Eihän Minna koskaan saa tietää, että ei se olisi ollut sinunkaan kanssa sen kummempaa. Sen sijaan Minna tietää, että Matti on huono kumppani joka laittaa typerän jääkiekon seuraamisen hänen tarpeidensa edelle. Se on T sun vikas että Matti nukkuu nyt sohvalla.

 

[Carlos]

Kiitti jäbät! Tai siis pojat! Joo, tää "kosinta" päätty siten, et nainen sano, ettei haluu nähä mua.

Voi v-u.... olen kyllä tosi yllättynyt. Siis kaveri joka on noin kokenut naistenkaataja jolla on vielä metrinen melakin, ja kyntänyt kaikki maailman maat ja meret, saa pakit joltain?? Ei voi olla totta. Olet selvästi ymmärtänyt täysin oikein mitä naiset haluavat, mikä tässä voi mennä vikaan? Kirjekin oli niin sydämellinen ja vilpitön, eihän tuohon vai sanoa muuta kuin "kyllä". On outoja nuo naiset.

 

[Prof. Puck]

Voi v-u.... olen kyllä tosi yllättynyt. Siis kaveri joka on noin kokenut naistenkaataja jolla on vielä metrinen melakin, ja kyntänyt kaikki maailman maat ja meret, saa pakit joltain?? Ei voi olla totta. Olet selvästi ymmärtänyt täysin oikein mitä naiset haluavat, mikä tässä voi mennä vikaan? Kirjekin oli niin sydämellinen ja vilpitön, eihän tuohon vai sanoa muuta kuin "kyllä". On outoja nuo naiset.

Mun veikkaus on, että Minna on vielä ihan pelkkä poikanen ymmärtämään tosimiehen rakkautta!

 

[JJT]

Kun täällä on ollut hetken hiljaisempaa, niin uskaltaa kysyä seuraavaa asiaa: onko porukalla kokemusta siitä, että ns. tosimielessä pidettyjen treffien jälkeen oltaisiin oikeasti jääty kavereiksi? Itselle kun aikanaan sattui useampaankin otteeseen tapaus, jossa treffeillä varsinainen lempi ei roihahtanut, mutta silti monet jutut, kuten huumorintaju ja kiinnostuksen kohteet tuntuivat osuvan yksi yhteen. Siitä huolimatta vastapuoli (nainen) katkaisi kaikki välit, joko tylysti täydellisellä vastaamattomuudella, tai vähintäänkin viestillä, jossa hymiöiden ja pahoitteluiden ohessa annettiin kuitenkin ymmärtää, ettei minkäänlainen yhteydenpito kiinnosta enää tipan vertaa.

Mitäs helvettiä, ajattelin jo silloin. Sen ymmärtää, että eronneet parit eivät mielellään muistele menneitä, mutta jos yhdet treffit ovat menneet samoille asioille naureskellessa, niin eikö se voisi uuden kaverisuhteen alku, vaikkei parisuhde nyt ottanutkaan tuulta alleen? Jotenkin tuntuu, että yleinen ajatus on se, että miehen ja naisen ystävyys vaatii jotain ns. pakollista tutustumista, mutta jos taas on tavattu ensimmäisen kerran treffeillä, niin touhu menisi kuitenkin johonkin kiusalliseen "seurustellaanko me nyt vai ei" -tilanteeseen. Vielä kerran, mitä helvettiä?

Hauskintahan tässä tilanteessa on se, että yksi parhaimmista kaverereistani on juurikin nainen, jonka kanssa tuli aikanaan nuorempana pidettyä pientä sutinaa melkeinpä useamman vuoden ajan (aah, kultaiset msn messenger -muistot). Vähän aikaa sitten kävin tämän luona ja sykyttelin hänen vauvaansa isännän vain virnuillessa taustalla. Ei mitään ongelmaa mihinkään suuntaan, koska kaikki tiesivät, että minä ja kyseinen nainen yksinkertaisesti vain olemme hyviä kavereita.

Mielellään toivoisin jonkin palstan naisen kertovan kokemuksia aiheesta, onko joku joskus tavannut treffimielessä miehen, joka on lopulta päätynyt kaveriksi? Tai edes jotain lähes vastaavaa?

 

[BaronFIN]

Kun täällä on ollut hetken hiljaisempaa, niin uskaltaa kysyä seuraavaa asiaa: onko porukalla kokemusta siitä, että ns. tosimielessä pidettyjen treffien jälkeen oltaisiin oikeasti jääty kavereiksi? Itselle kun aikanaan sattui useampaankin otteeseen tapaus, jossa treffeillä varsinainen lempi ei roihahtanut, mutta silti monet jutut, kuten huumorintaju ja kiinnostuksen kohteet tuntuivat osuvan yksi yhteen. Siitä huolimatta vastapuoli (nainen) katkaisi kaikki välit, joko tylysti täydellisellä vastaamattomuudella, tai vähintäänkin viestillä, jossa hymiöiden ja pahoitteluiden ohessa annettiin kuitenkin ymmärtää, ettei minkäänlainen yhteydenpito kiinnosta enää tipan vertaa.

Mitäs helvettiä, ajattelin jo silloin. Sen ymmärtää, että eronneet parit eivät mielellään muistele menneitä, mutta jos yhdet treffit ovat menneet samoille asioille naureskellessa, niin eikö se voisi uuden kaverisuhteen alku, vaikkei parisuhde nyt ottanutkaan tuulta alleen? Jotenkin tuntuu, että yleinen ajatus on se, että miehen ja naisen ystävyys vaatii jotain ns. pakollista tutustumista, mutta jos taas on tavattu ensimmäisen kerran treffeillä, niin touhu menisi kuitenkin johonkin kiusalliseen "seurustellaanko me nyt vai ei" -tilanteeseen. Vielä kerran, mitä helvettiä?

Hauskintahan tässä tilanteessa on se, että yksi parhaimmista kaverereistani on juurikin nainen, jonka kanssa tuli aikanaan nuorempana pidettyä pientä sutinaa melkeinpä useamman vuoden ajan (aah, kultaiset msn messenger -muistot). Vähän aikaa sitten kävin tämän luona ja sykyttelin hänen vauvaansa isännän vain virnuillessa taustalla. Ei mitään ongelmaa mihinkään suuntaan, koska kaikki tiesivät, että minä ja kyseinen nainen yksinkertaisesti vain olemme hyviä kavereita.

Mielellään toivoisin jonkin palstan naisen kertovan kokemuksia aiheesta, onko joku joskus tavannut treffimielessä miehen, joka on lopulta päätynyt kaveriksi? Tai edes jotain lähes vastaavaa?

Omalla vaimollani oli kanssa tällainen kaveri, jonka kanssa oli ollut silmäpeliä, mutta siitä ei ollut tullut sitten mitään ja kaveriksi oli jääty 15 vuoden ajaksi. Itse olin ollut niin tyhmä, että olin jopa uskonut tämän ja yritin opetella elämään ajatuksen kanssa, että miesten ja naisten välinen ystävyys ilman mitään kipinää olisi mahdollista.

Et arvaakaan miten yllättynyt olin kun vaimon puhelimeen alkoi tuossa viitisen vuotta sitten putoilla txt-viestejä "menetetystä elämän rakkaudesta ja siitä että saisi uuden mahdollisuuden ja kuinka panisi aivot pellolle jos vaan voisi". Kaveri oli muuten itse naimisissa samaan aikaan. No vaimoni esitti tyhmää ja sanoi kaverin haaveilevan jostain sellaisesta jota ei ole koskaan ollut olemassakaan. Tietysti olin epäluuloinen. Mutta kun oma parisuhde on mallillaan ja lapsia tulee lisää ja haluaa luottaa, niin mitä sitä voisi tehdä? Ihan oikeasti? Antaa turhan mustasukkaisuuden myrkyttää koko parisuhde?

No lopputulema oli se, että näillä kahdella vanhalla ystävällä kohtasi kuitenkin kemiat sänkykamarin puolella kun ei vaan riittänyt oma parisuhde vaan piti saada kokea kaikki. Toki jälkikäteen vaimoani kadutti se, että oli heikkona hetkenä mennyt bylsimään, koska se kaveriuus olikin vaihtunut navanalus flirtiksi ja vanhaan kaverisuhteeseen ei ollut enää paluuta. Ei tullut sitä vaihtoehtoa, jossa juodaan lapsilauman kanssa mehua terassilla ja ollaan toistemme lasten kummeja. Se juna meni.

Eli kaikkinensa: on vaikea uskoa naisten ja miesten väliseen ystävyyteen ilman mitään muuta. Jos siellä on taka-ajatuksena koskaan ollut mitään muuta, niin naiset tietävät sen ja varmaan lyövät yhteydenpidon seis, koska eivät halua sotkea elämäänsä tulevaisuudessa turhilla mustasukkaisuus jännitteillä ja ristiriidoilla omien tunteidensa kanssa. Pitkässä parisuhteessa mahan sekaisin laittava rakkaus vaihtuu hyväksi kaverisuhteeksi ja silloin on vaikea tehdä tunnetasolla eroa parisuhdekaveriuuden ja pelkän kaveriuuden välillä. Toivon, että vaimoni olisi ollut tyttö tuollainen, joka lyö liinat kiinni ja katkaisee yhteydenpidon. Mutta hän olikin kaiken haluavaa sorttia.

 

[pettter]

BaronFIN kirjoitti asiaa. Mä oon samaa mieltä. Toisaalta tietenkin kaikki jutut on sellaisia, millaiseksi me itse ne tehdään. Kaverijutut ja seurustelujutut. Jos molemmat asennoituu hyvin niin homma toimii. Mutta ihmisiähän me kaikki ollaan ja inhimillisiä sellaisia. Meillä on omat tarpeemme ja viettimme. Ja lisäksi vielä nainen on niin kummallinen laitos, ettei niitä aina ymmärrä. Niillä on omat juonikkaat keinonsa, mitkä tulee esiin kun tarve vaatii.

Ensimmäistä kertaa ikinä muuten koitan olla naisen kanssa ihan vaan kaveri. Tai no kyllähän mä sen pillua himoitsen.

 

[Klassinen sentteri]

Naisen ja miehen välinen pelkkä kaveruus on myytti. Usein juuri naiset on tässä asiassa sinisilmäisiä ja luulevat, että kyse on vain kaveruudesta. Mieshän odottaa vain tilaisuutta pukille pääsyyn.

 

[Milles Mortenson]

Eli kaikkinensa: on vaikea uskoa naisten ja miesten väliseen ystävyyteen ilman mitään muuta.

Onhan tuo varmaan aika harvinaista, mutta itse olen ollut erittäin hyvä ystävä naisen kanssa yli 15 vuotta. Tämä nainen on nykyään erittäin hyvä ystävä myös vaimoni kanssa ja ovat paljon keskenään tekemisissä.

Loppujen lopuksi eron kyllä huomaa, että onko siinä jotain muuta takana vai ei. Esimerkiksi tässä tapauksessa ystäväni entiset poikaystävät hyväksyivät erittäin hyvin meidän kaveruutemme, mutta eivät todellakaan ympärillä pyöriviä muita "kavereita". Olen myös hänen nykyisen avopuolisonsa kanssa oikein hyvää pataa ja tältä asetelmalta onkin todella hauskaa viettää aikaa pariskunnittain.

Jostain syystä meillä ei vain ole koskaan ollut sellaista kemiaa, että mitään muuhun viittaavaa olisi koskaan tapahtunut. Ei vaikka olemme yhdessä vetäneet kymmeniä teinikännejä ja viettäneet paljon aikaa kahdestaan.

 

[Makkeli]

Yksi tälläinen pitkäaikainen naispuolinen kaveri itseltäkin löytyy ja juuri samanlaisella tyylillä kuin aiemmin mainituilla, eli aluksi ollut jotain ihastusta/säätöä ilmassa joskus teininä, siitä ei koskaan mitään tullut, mutta muuten ollut aina kivaa toisen seurassa niin pysyttiin sitten vain kavereina. Toki tässäkin tilanteessa todennäköisesti jos mahdollisuuden saisin, niin ainakin kerran kokeilisin kaikkea muutakin kuin kaverisuhdetta, mutta toisen ollessa varattuna ei tuota mitään ongelmaa olla vain hyvä kaveri ilman mitään taka-ajatuksia.

Eli siis käytännössä tottakai mies ja nainen voivat olla vain kavereita, mutta kyllähän siellä taustalla helposti/usein pyörii ainakin jommankumman osalta myös jotain seksuaalisia/muita haluja.

 

[Loorz15]

Itse en pysty ymmärtämään miksi mies ja nainen ei voisi olla pelkkiä kavereita ilman mitään taka-ajatuksia? Jos on esimerkiksi tuntenut jonkun ihan syntymästä saakka, niin vaikea kuvitella että aikuisena alkaisi yht'äkkiä himoitsemaan parasta lapsuudenkaveria. Ja kyllä minulla on muutama todella hyvä naispuolinen ystävä kenen kanssa en voisi kuvitella seurustelevani. Enkä välttämättä koe minkäänlaista vetovoimaa heitä kohtaan. Meitä on kaveripiirissä monia tyyppejä, jotka ovat todella hyviä kavereita keskenään sukupuolesta riippumatta, ja ilman mitään sutinaa tms. Outo ajattelutapa.

 

[JJT]

Onko porukalla kokemusta siitä, että ns. tosimielessä pidettyjen treffien jälkeen oltaisiin oikeasti jääty kavereiksi?
...
Jotenkin tuntuu, että yleinen ajatus on se, että miehen ja naisen ystävyys vaatii jotain ns. pakollista tutustumista...

Itse en pysty ymmärtämään miksi mies ja nainen ei voisi olla pelkkiä kavereita ilman mitään taka-ajatuksia? Jos on esimerkiksi tuntenut jonkun ihan syntymästä saakka, niin vaikea kuvitella että aikuisena alkaisi yht'äkkiä himoitsemaan parasta lapsuudenkaveria.

Ihan pätevä kirjoitus Loorzilta, mutta vähän meni kuitenkin ohi alkuperäisen kysymykseni. Ennemminkin tuo vain vahvisti "teoriaani", että naisen ja miehen ystävyys vaatii juuri jotain lapsuudenystävyyttä tai työtoveriutta. Kun jotkut seurustelusuhteessa olleet, mutta eronneet tyypit ovat joskus jääneet toisilleen kavereiksi (myös ilman @BaronFIN'n kaltaista yhteenpaluuta), niin miksei se onnistuisi myös pelkän treffailun jälkeen? Edelleen toivoisin kovasti naisnäkökulmaa tähän aiheeseen.

 

[MacRef]

Ennemminkin tuo vain vahvisti "teoriaani", että naisen ja miehen ystävyys vaatii juuri jotain lapsuudenystävyyttä tai työtoveriutta.

No eikös tuo jonkunmoinen yhteinen tausta lapsuudesta, töistä, harrastuksesta tms. päde lähes kaikkiin ystävyyssuhteisiin. Harva miestenkään välinen ystävyys alkaa ihan random-tyyppien välillä vaikkapa kadulla kohtaamisen jälkeen vaan toiseen tutustutaan usein jonkin harrastuksen, työpaikan jne. kautta. Ja sitten kun tyyppi todetaan hyväksi, niin homma syvenee. Vai kuinka paljon tiedät miesten välisten ystävyyksien alkaneen epäonnistuneesta iskuyrityksestä?