Naisasiat

[Jeffrey]

Kovasti tässä tulee sellainen fiilis, että he ketkä kyseenalaistavat luonnehäiriöisten naisten olemassaolon, eivät ole kovin montaa naista edes nähnyt.

Naiset on erittäin helppo lokeroida noin viiteen eri lokeroon. Toki joissain tapauksissa nämä lokerot menee hieman sekaisin, ja nais yksilö saattaa omata piirteitä useammasta eri lokerosta. Naisen kanssa keskustellessa on´aika hauska huomata jo ensimmäisistä lauseista ja eleistä, ketä aikaisempaa tuttavuutta hän muistuttaa, ja mihin lokeroon hän uppoaa. Esimerkiksi veli @Carlos in tekemät havainnot osuu ja uppoaa valitettavan moneen naiseen. Olen jo viimeiset kymmenenvuotta puhunut siitä, kuinka liiallinen tasa-arvo ei sovi varsinkaan naisille. Nyt viimeisen viiden vuoden aikana taas sosiaalinen media on tullut tuohon sotkuun mukaan, ja kyllä! Sosiaalinen media ei sovi suurelle osalle naisista!

Carlosin esiintuoma naisten välinen kilpailu kaikessa kimaltelevassa näkyy ihan kaikessa mitä he tekevät. Niin monen naisen kaikki elintoiminnot tähtäävät siihen, että saavat instagramiin ja facebookiin mahdollisimman hyvän kuvan, mahdollisimman paljon tykkäyksiä ja somekaverit kateellisiksi. Sitä yritetään hehkuttaa ja ylistää omaa onnellisuutta ja hyvyyttä, siihen aletaan uskomaan, ja sitten kun huomataan että se ei ollutkaan totta, niin vika ei suinkaan ole itsessä vaan usein muissa. Sitten ne lähtee kaverit tai puolisot vaihtoon.

Sattumoisin ne kaksi naista, jotka nyt ovat tutustumisprosessissa kanssani ovat osaksi samasta suunnasta peräisin, toinen Turkista toinen Kreikasta. Molemmat aivan käsittämättömän hyvännäköisiä naisia, mutta varsin vaatimattomia asian suhteen. Saman tason suomitytöillä on instat jne. täynnä kaikenlaisia herutuskuvia, tuhansia seuraajia jnejne. Tuon tason suomitytölle ei enää tänäpäivänä riitä, että mies on hyvä, käyttäytyy kunnolla, tekee sen ruuan, tiskaa ja kertoo rakastavansa.

Eikä mulla ole mitään suomalaisiatyttöjä vastaan noin varsinaisesti. Sieltä 7-8 luokista löytyy ihan kaikinpuolin hyviä naisia. Toki niistä ylemmistä ryhmistä löytyy myös, mutta ne ovat jo harvinaisempia.

 

[Leon]

En minä kiellä tuollaisten naisien olemassaoloa. Mutta pakkoko niitä on vongata ja mennä niiden kanssa parisuhteeseen? Eikö teillä toimi aivo samaan aikaan hepin kanssa? Pieni hitunenkin ihmistuntemusta auttaa välttämään pahimmat karikot.

Muuten olen sitä mieltä, että tuo kategorisointi on yhtä hyödyllistä kuin se naisten (kuulemma) harrastama excel-taulukointi.

 

[iibor]

Jumalauta, mulla on käynyt näköjään aika saatanan kova tuuri tuon oman naisen kanssa. On kaunis, seksikäs, vientiä olisi riittänyt vähän joka puolelle, ei heruttele Facessa eikä Instassa (lisäilee päivityksen noin kerran vuodessa, jos silloinkaan), rakastaa meikäläistä vaikka ulosottovelat nuoruuden tyhmyyksistä oli tiedossa jo silloin suhteen alkutaipaleella. Ei siis tosiaan minkään statuksen takia ole meikäläistä valinnut.

Näitä viimeisiä tekstejä kun kattoo, niin näköjään lottovoitto osunut kohdalle.

Tai sitten näillä parilla tyypillä on käynyt, sanotaanko, hiukan huono tuuri.

 

[MustatKortit]

Jere Karalahti osoittaa olevansa oikea 2010-luvun moderni mies, mahtaa (nykyinen ja uusi) vaimo olla ylpeä näistä kommenteista.*

Näin Jere siis kommentoi suhdettaan venäläisnaiseen, pelatessaan Minskissä:

Fakta on, että oli hänen asiansa hoitaa ehkäisy ja minä vaadin aborttia, mutta hän ei suostunut siihen, Jere tykittää.

Varmaan tännekin nyt joku ryntää sanomaan, että Jerehän on oikeassa ja nainen oli golddigger tms. Tämä ei muuta mielipidettäni siitä, että nyt ollaan aika nolon jutun äärellä, kuka tuollaista menee julkisesti möläyttämään.

* edit. itse asiassa nykyinen vaimo taitaa allekirjoittaa Jeren "sanoman". Noh, katsotaan sitten kun osuu hänen omalle kohdalleen...

 

[Hyman Roth]

En minä kiellä tuollaisten naisien olemassaoloa. Mutta pakkoko niitä on vongata ja mennä niiden kanssa parisuhteeseen? Eikö teillä toimi aivo samaan aikaan hepin kanssa? Pieni hitunenkin ihmistuntemusta auttaa välttämään pahimmat karikot.

Muuten olen sitä mieltä, että tuo kategorisointi on yhtä hyödyllistä kuin se naisten (kuulemma) harrastama excel-taulukointi.

Monesta tavattaessa mukavasta naisesta on myös tullut armoton pyrkyri ajan kanssa, ota huomioon se. Somessa pyöriminen muuttaa ihmistä, kun kaverit pommittavat matkakuvia, kersakuvia, korukuvia ja salilla muokattuja pakaroita 24/7 nähtäväksi, niin vissiin kohta se on pakko saada vastaavat "hyvän elämän" elementit itsellekin. Yolo ja jos mies ei tätä tajua naiselle tarjota, niin ukko vaihtoon ja blingblingin metsästys jatkukoon. Ei riitä, että on hyvä olla, vaan myös muiden pitää nähdä se ja vieläpä olla kade. Itsehän kun en tykkää matkustella, hankkia kakaroita, en ostele lahjoja, en tule vammasiin pusukaveriselfiekuviin tai jaksa edes päivittää facea, niin kysyntä on aika heikkoa :D

Varmaan tännekin nyt joku ryntää sanomaan, että Jerehän on oikeassa ja nainen oli golddigger tms. Tämä ei muuta mielipidettäni siitä, että nyt ollaan aika nolon jutun äärellä, kuka tuollaista menee julkisesti möläyttämään.

* edit. itse asiassa nykyinen vaimo taitaa allekirjoittaa Jeren "sanoman". Noh, katsotaan sitten kun osuu hänen omalle kohdalleen...

Karalahti on osittain oikeassa. Ei se väärin ole miehenkään ehkäisystä huolehtia, mutta kyllähän tuosss kuviossa paistaa Suomeen saakka rybyakan näkemä tilaisuus päästä rahaan kiinni. Saisi pärjäillä ihan Lukashenkon sosiaaliavustuksilla tuollaiset.

 

[Leon]

Somessa pyöriminen muuttaa ihmistä, kun kaverit pommittavat matkakuvia, kersakuvia, korukuvia ja salilla muokattuja pakaroita 24/7 nähtäväksi, niin vissiin kohta se on pakko saada vastaavat "hyvän elämän" elementit itsellekin.

En ole erityisesti huomannut mitään tarvetta hankkia hyvät pakarat (hyväthän nää on, pitäisi vissiin sanoa "paremmat"), kersoista puhumattakaan. Ja minähän niitä matkakuvia pommitan.

Se on totta, että ihmiset muuttuvat. Toiset muuttuvat paremmiksi, toiset huonommiksi. Harva kuitenkaan muuttuu todella radikaalisti vuosien varrella. Hauskaa siinä on se, että paremmuus ja huonommuus on ihan tarkkailijan itsensä päätettävissä. Joku toinen voi tehdä samasta tarkastelukohteesta päinvastaisen arvion, ja molemmat ovat edelleen oikeassa. Lasten tekeminen on jokaisen oma asia ja siitä on puhuttu täällä tarpeeksi jo muutenkin, eli ei siitä sen enempää. Miksei saa haluta matkoja? Matkustelu on kivaa. Jos ei huvita, ei ole pakko. Jos on varaa, suosittelen joka tapauksessa. Ei tarvitse keskittää koko elämäänsä kotisohvalle. Miksei saa harrastaa kuntoilua? Kuntoilen, koska en halua olla raakki kuusikymppisenä. Naiset tykkäävät keskimäärin aika paljon koruista (yleistin, olen pahoillani). Eikös se ole ihan normaalia? Minäkin tykkään sähköllä toimivista vimpaimista. Pitäisikö olla ilman, koska tavaran haaliminen kuuluu "hyvän elämän elementteihin"?

Parisuhteen toimivuus vaatii joskus kompromisseja. Nuo kompromissitkin voi tehdä niin, ettei kummankaan tarvitse kokea kärsineensä vääryyttä. Keskustelu auttaa ihan pirun usein tuohon asiaan. Siinä keskustellessa oppii lisää siitä ihmisestä, johon on tutustumassa, tai kenen kanssa elää jo samassa taloudessa. Jos sen keskustelun jättää hamaan tulevaisuuteen, voi tulla noita katkeria yllätyksiä ja "erilleen kasvamisia". Voi niitä toki tulla muutenkin. Tuhannen taalan kysymys on, että kummalle se katkera yllätys tulee? Peiliin katsomisen paikka?

 

[Trenchtown]

Näitä viimeisiä tekstejä kun kattoo, niin näköjään lottovoitto osunut kohdalle.

Sama. Toki koen oikeastikin saaneeni jackpotin vaimoksi. Kaunis, älykäs ja seksikäs olento, joka ei tosiaan heruttele missään sosiaalisessa mediassa eikä kyllä muuallakaan. Ei hae hyväksyntää keneltäkään, eikä mene palasiksi, vaikka kaverinsa tuuttaisivat somen täyteen vauva- ja matkakuvia, koska ei automaationa vertaile itseään kavereihinsa. Rakastaa meikäläistä, vaikka melkein heti tapaamisemme jälkeen tein selväksi, että mielestäni hänen pitäisi kalastaa joku vähän suurempi kala. Pelkäsin ihan oikeasti, etten köyhänä eläkeläisenä tule millään onnistumaan naisen onnellisena pitämisessä.

Moneen kertaan olen jo kuullut sen, että raha, omaisuus ja menneisyyden virheet eivät merkitse mitään, koska hän aidosti rakastaa mua ja on mun kanssa onnellinen. En minä sitä kiistä, etteikö kullankaivajamuijia olisi olemassa. Ihan varmasti on, kuten on kullankaivajamiehiäkin. Mutta yleistämään ei pidä alkaa, koska niitä "jalat maassa ja järki päässä" -tyyppejäkin on olemassa.

 

[moby]

Ero on totisinta totta 5 vuoden suhteen jälkeen. Kaikista pahimmalta tuntuu meidän n.3 vuotiaan tyttäremme kannalta vaikka itse tässä tulikin jätetyksi aika töykeällä tavalla ja aivan puskista. Ensi viikolla sitten katsomaan kämppää jne. asioita kuntoon. Eiköhän se elämä tästä jatku, ainakin toivottavasti? Itse olisin halunnut yrittää kaikin keinoin pitää suhdetta pystyssä mutta toista osapuolta ei ilmeisesti voisi vähempää kiinnostaa, kolmatta pyörää ei ole mukana ja siitä olen täysin varma.

Tässä tilanteessa tuli nyt sitten sorruttua myös tupakkaa polttamaan muutaman vuoden tauon jälkeen...mutta se kyllä loppuu aikanaan kun pääsen taas jaloilleen.

Miksi halusit pitää suhdetta pystyssä kaikin keinoin? Meinasitko ettei lapsi huomaa asiaa ja olisi onnellisempi jos olette yhdessä paskassa suhteessa? Itse en ole katunut koskaan eroa, joka tapahtui kun lapset olivat 5- ja 3-vuotiaat. Olen ihan 100% varma, että kaikki osapuolet ovat olleet tyytyväisempiä kuin väkisin pitkitetyssä suhteessa.

 

[Fordél]

Miksi halusit pitää suhdetta pystyssä kaikin keinoin?

Mites olisi vaikka rakkaus? No tämä vain veikkauksena. Voihan se syy olla noissa lapsissakin, varmasti saamme asiaan selvennyksen. Asia on tottakai varmasti noinkin kuten toteat, että vanhempien ero voi olla lasten kannalta kuitenkin selvästi parempi ratkaisu kuin huonossa parisuhteessa elävät vanhemmat. Joka tapauksessa lykkyä @Jaleht tulevaisuuteen ja lopeta saman tien se röökin poltto.

 

[Nick Neim]

Kuinka moni täällä on seurustellut työkaverinsa kanssa? Enkä tarkoita nyt mitään paria panoa, vaan ihan vakavaa seurustelua.

Mä olen aina ollut tuota ajatusta vastaan, ja juuri tästä alkusyksystä työkaveri jopa irtisanoi itsensä, kun työpaikan ihastuksen kanssa meni sukset kunnolla ristiin. Eivät olleet enää missään väleissä, ja tuo tässä nykyisessä tapauksessa epäilyttää, jos/kun se ero koittaa jos tästä jotain tulee. Mä en muutenkaan ole mikään seurustelijatyyppi, mutta nyt on kolahtanut aika kovaa. En oikein tiedä, pitäisikö tässä korottaa panoksia vai ei. Pidemmän aikaa ollut kiinnostusta ja pientä sutinaa, mutta ei mitään sen vakavampaa.

 

[Vuokralainen]

En ole koskaan seurustellut työkaverini kanssa, mutta hyvin yleistähän tuo on. Ihan luonnollinen tapa tutustua johonkin, kun ollaan päivittäin tekemisissä. Omissa vanhoissa työkavereissa on paljon pareja ja hyvin heillä menee. Eron tullessa voi olla hiukan hankalaa olla samalla työpaikalla hetken aikaa, mutta kaikesta pääsee yli.
Jos tunteita on, niin mielestäni pitäisi antaa mennä vaan. Jos asioista etsii niitä mahdollisia tulevia huonoja puolia, niin eihän silloin uskalla tehdä mitään.

 

[Sanainen arkku]

Suhteen mahdollisesti vakiintuessa saattaa olla viisasta että toinen alkaa katsella uutta työpaikkaa. Mikään pakkotilanne se ei ole, mutta ei mikään optimikaan. Parisuhde on kuitenkin tärkeämpi asia kuin työsuhde.

 

[KiVi]

@Kari Runk

jos toinen on eri osastolla tai muuten ette ole missään tekemisissä työn merkeissä, voisin antaa varovaisen ehkän. Samoin jos tuon työn on tarkoitus olla vain lyhytaikainen etappi toiselle tai molemmille.

Muussa tapauksessa älä lähre shinne.

En kyllä ymmärrä mitään työkavereiden satunnaisia hässimisiäkään. On niitä naisia muuallakin ja tuollaisessa toiminnassa on ihan napakka riski isompaan tai pienempään katastrofiin. Tämä tietysti voi olla alakohtaista. Eikö ravintola-alalla ole ihan normi, että ne baarimikot ja tarjoilijat jyystävät toisensa läpi?

 

[Pate]

Kuinka moni täällä on seurustellut työkaverinsa kanssa? Enkä tarkoita nyt mitään paria panoa, vaan ihan vakavaa seurustelua.

Täältä käsi ylös. Työpaikallamme menee sukupuolijakauma aika lailla tasan ja olemme noin viides pariskunta joka toisensa on löytänyt. Kahdessa tapauksessa pariskunnan toinen osapuoli on siirtynyt jo toiseen työpaikkaan, ja näin tapahtui myös meidän kohdalla. Avovaimoni sai paremman ja koulutustaan vastaavan duunin, ja kumpainenkin oli sitä mieltä että parempi niin. Vaikka samassa työpaikassa olikin mukava olla ja työmatkat taittuivat samalla kyydillä, niin onhan siitä etua ettei toisen naama kulu liikaa, ole yötä päivää hollilla.
Työpaikallamme on myös yksi jo eronnut pari, ja kyllähän siitä pieniä draamoja on syntynyt. Ovat aika nuoria vielä ja mies varsinkin on täysin vittuuntunut exäänsä, joutuvat kuitenkin toisiaan katselemaan ties kuinka pitkään.
Töissä on oiva tilaisuus, ainakin meidän työpaikalla, tutustua toiseen vähän tarkemmin, ja huomaan omasta parisuhteestani että saatiin mitä "tilattiin" kun oltiin jo tunnettu ennen varsinaista seurustelua. Nyt suhde onkin edistynyt nopeammalla aikataululla mitä aiemmat suhteeni.

 

[Fordél]

Kuinka moni täällä on seurustellut työkaverinsa kanssa? Enkä tarkoita nyt mitään paria panoa, vaan ihan vakavaa seurustelua.

Kokemusta on ja hyvin on mennyt parisuhteen kannalta. Töissä sen sijaan siinä menee vähän pasmat sekaisin. Kenties joillekin toimii olla yhdessä niin töissä kuin vapaa-ajalla, mutta itse hakisin tossa tapauksessa uutta työtä. Selkiinnyttää tilannetta ja tuo tilaa myös parisuhteelle. Sinänsä kuitenkin työpaikkaromansseissa ei ole mitään vikaa, koska kuten täälläkin on tuotu esiin, tunnette toisenne jo aika hyvin. Tiedätte jopa millainen toinen on töissä ja miten reagoi eri asioihin, mikä varmasti kertoo jo paljon ihmisestä. Tällaisen tieto- ja kokemuspankin varaan on ihan hyvä lähteä rakentamaan hyvää parisuhdetta.

 

[Nick Neim]

Kiitokset @KiVi @Pate ja @Fordél vastauksista. Täytyy nyt selvitellä omia ajatuksia ensiksi. Aika vittumainen tilanne kun ollaan siis ihan samoissa hommissa, mutta mulla ainakaan ei ole tarkoitus loppuelämääni tuolla duunipaikalla viettää. En tiedä. Saa nyt nähdä mitä tapahtuu, vai tapahtuuko mitään.

 

[nummenkallio]

Kuinka moni täällä on seurustellut työkaverinsa kanssa? Enkä tarkoita nyt mitään paria panoa, vaan ihan vakavaa seurustelua.

Olen seurustellut useampaankin kertaan. Joskus seurustelukumppani on ollut myös alaiseni.

Tuota työkaverin kanssa seurustelemista pidetään aika turhaan pahana juttuna. Siinä on paljon hyvääkin. Toiseen tutustuu luontevasti, kun tehdään yhdessä töitä ja ollaan ehkä tekemisissä työpaikan ulkopuolellakin, ja jos siinä sitten rakkaus roihahtaa, niin mitäs sille voi - tai pitäisikään voida. Yhteistä aikaa on myös melko hyvin, ja toisen työasioitakin ymmärtää hyvin. Ja jos työkaverin kanssa seurustelee, niin se toinen voi olla hyvä vertaistuki ja sparraaja. Ja aika usein työkaverit ovat samanhenkisiä ihmisiä, ainakin omalla alallani, joten mahdollisuudet onnelliseen parisuhteeseen ovat oikein hyvät.

Ja niitä huonoja puolia. Esimies-alainen -asetelman vaikeudet tietävät varmaan kaikki. Siinä täytyy olla todella varovainen, pahoille puheille ei saa antaa aihetta. Ja vaikka työkavereina oltaisiinkin tasavertaisia, niin silloinkin se suhde täytyy pitää työpaikalla taka-alalla. Itse en ole tässä aina onnistunut. Ja jos ero tulee, niin tilanne on tietenkin vaikea. Usein eronneen parin toinen osapuoli vaihtaa jossain vaiheessa työpaikkaa, mutta tiedän kyllä sellaisiakin eronneita pareja, jotka työskentelevät edelleen samassa firmassa ja toistensa kanssa.

 

[nummenkallio]

Yksinpuheluksi menee näköjään.

Tässä on nyt kuitenkin tullut pyörittyä naisen kanssa, jolla on lapsia ja joka asuu vähän kauempana eri paikkakunnalla. Moni asia on hyvin. Nainen on tosi hyvä tyyppi, hän harrastaa intohimoisesti musiikkia ja hänellä on hyvä musiikkimaku, ja hän ajattelee muutenkin monista asioista samalla tavalla kuin minä. Hän on jotenkin niin hengenheimolaisen oloinen, on tullut sellainen tunne että "missä sinä olet ollut kaikki nämä vuodet" (no, naimisissa). Lisäksi hän on minusta aivan älyttömän kaunis, juuri sellainen kuin olen aina halunnut. Jalat melkein lähtivät alta, kun hänet ensimmäisen kerran näin. Ja ei tämä yksipuolista ole: on hänkin sanonut, että hänellä on tunteita minua kohtaan, ja kyllä minä sen uskonkin. Tunteehan sen.

Ongelma on se, etten pääse ainakaan vielä mitenkään osalliseksi hänen elämästään siellä hänen kotipaikkakunnallaan. Nainen on ottanut eron lastensa isästä ukon pettämisten ja muiden sikailujen takia, ja tämä ex-mies on heittäytynyt todella hankalaksi, on uhannut tuhota tämän naisen. Kyseessä on aika pieni paikkakunta, joten siellä ollessa täytyy olla todella varovainen. Käsi kädessä ei voi kävellä, ja muutenkin pitää piilotella, kotonakin täytyy suunnilleen vetää verhot kiinni. Jutut eivät saa lähteä kulkemaan, etteivät ne kantaudu lasten tai ex-miehen korviin. Ja ne lapset: kun lapset ovat äidillään, minua ei tavallaan ole edes olemassa. Tiedän, ettei lapsia voi vetää suhteeseen mukaan ihan heti, ja aivan erityisen varovainen kannattaa olla hankalan ex-miehen takia, mutta kyllähän tämä tilanne vituttaa, enkä voi siitä edes naiselle valittaa, koska ei hän asialle mitään voi.

Kaikki sujuu hyvin, kun nainen tulee luokseni Helsinkiin. Ja hän tulee mielellään, koska täällä voi olla vapaasti. Täällä ei tarvitse olla äiti, eikä ex-vaimo, täällä voi olla se sama rokkimimmi kuin nuorempana. Ja ihan hiton hauskaahan meillä on ollut. Mutta kun hänellä on sitten se toinen elämä, joka vie kuitenkin ajasta suurimman osan. Ja siinä elämässä minulla ei ole mitään roolia. Minusta tuntuukin siltä, että olen jonkinlainen viihdyttäjä, jonka tehtävänä on järjestää toiselle kaikkea kivaa ja mukava loma, kun toinen tänne tulee. Ja kun minä arvostaisin parisuhteessa sitä arkeakin, ja ihan tavallisia asioita. Juhlaa olen nähnyt liikaakin.

Joo, tiedän ettei tilanne jatku tällaisena ehkä loputtomiin, mutta kun naisella on lapsiviikko, niin en tunne olevani minkäänlaisessa suhteessa. Olen sanonut, että voin ajaa näillä viikoilla käymään naisen luona vaikka vain tunnin tapaamisen takia, mutta kovin hankalaa tuntuu aina olevan. Hyvä jos voi edes soitella, se onnistuu korkeintaan silloin kun nainen lähtee illalla kusettamaan koiraa. Mietin sitten, kumpi tapahtuu ensin: tuleeko suhteesta normaali suhde, jossa on myös sitä yhteistä arkea, vai hajoaako minulta pää.

En kuitenkaan haluaisi tätä naista jättää, koska hänessä on todella jotain. Uskon, että kun tilanne normalisoituisi, voisimme olla hyvinkin onnellisia. Sitä vain mietin, miten kauan tuota jaksaa odottaa.

 

[moby]

En kuitenkaan haluaisi tätä naista jättää, koska hänessä on todella jotain. Uskon, että kun tilanne normalisoituisi, voisimme olla hyvinkin onnellisia. Sitä vain mietin, miten kauan tuota jaksaa odottaa.

Voi helvetti mihin kaikkeen ihminen alentuu pillun vuoksi. Miten uskot tilanteen normalisoituvan? No jaa aika helppoa. Käyt kuristamassa sen exän ja kaikki hyvin?

 

[Leelian Lepotuoli]

Yksinpuheluksi menee näköjään.

Tässä on nyt kuitenkin tullut pyörittyä naisen kanssa, jolla on lapsia ja joka asuu vähän kauempana eri paikkakunnalla. Moni asia on hyvin. Nainen on tosi hyvä tyyppi, hän harrastaa intohimoisesti musiikkia ja hänellä on hyvä musiikkimaku, ja hän ajattelee muutenkin monista asioista samalla tavalla kuin minä. Hän on jotenkin niin hengenheimolaisen oloinen, on tullut sellainen tunne että "missä sinä olet ollut kaikki nämä vuodet" (no, naimisissa). Lisäksi hän on minusta aivan älyttömän kaunis, juuri sellainen kuin olen aina halunnut. Jalat melkein lähtivät alta, kun hänet ensimmäisen kerran näin. Ja ei tämä yksipuolista ole: on hänkin sanonut, että hänellä on tunteita minua kohtaan, ja kyllä minä sen uskonkin. Tunteehan sen.

Ongelma on se, etten pääse ainakaan vielä mitenkään osalliseksi hänen elämästään siellä hänen kotipaikkakunnallaan. Nainen on ottanut eron lastensa isästä ukon pettämisten ja muiden sikailujen takia, ja tämä ex-mies on heittäytynyt todella hankalaksi, on uhannut tuhota tämän naisen. Kyseessä on aika pieni paikkakunta, joten siellä ollessa täytyy olla todella varovainen. Käsi kädessä ei voi kävellä, ja muutenkin pitää piilotella, kotonakin täytyy suunnilleen vetää verhot kiinni. Jutut eivät saa lähteä kulkemaan, etteivät ne kantaudu lasten tai ex-miehen korviin. Ja ne lapset: kun lapset ovat äidillään, minua ei tavallaan ole edes olemassa. Tiedän, ettei lapsia voi vetää suhteeseen mukaan ihan heti, ja aivan erityisen varovainen kannattaa olla hankalan ex-miehen takia, mutta kyllähän tämä tilanne vituttaa, enkä voi siitä edes naiselle valittaa, koska ei hän asialle mitään voi.

Kaikki sujuu hyvin, kun nainen tulee luokseni Helsinkiin. Ja hän tulee mielellään, koska täällä voi olla vapaasti. Täällä ei tarvitse olla äiti, eikä ex-vaimo, täällä voi olla se sama rokkimimmi kuin nuorempana. Ja ihan hiton hauskaahan meillä on ollut. Mutta kun hänellä on sitten se toinen elämä, joka vie kuitenkin ajasta suurimman osan. Ja siinä elämässä minulla ei ole mitään roolia. Minusta tuntuukin siltä, että olen jonkinlainen viihdyttäjä, jonka tehtävänä on järjestää toiselle kaikkea kivaa ja mukava loma, kun toinen tänne tulee. Ja kun minä arvostaisin parisuhteessa sitä arkeakin, ja ihan tavallisia asioita. Juhlaa olen nähnyt liikaakin.

Joo, tiedän ettei tilanne jatku tällaisena ehkä loputtomiin, mutta kun naisella on lapsiviikko, niin en tunne olevani minkäänlaisessa suhteessa. Olen sanonut, että voin ajaa näillä viikoilla käymään naisen luona vaikka vain tunnin tapaamisen takia, mutta kovin hankalaa tuntuu aina olevan. Hyvä jos voi edes soitella, se onnistuu korkeintaan silloin kun nainen lähtee illalla kusettamaan koiraa. Mietin sitten, kumpi tapahtuu ensin: tuleeko suhteesta normaali suhde, jossa on myös sitä yhteistä arkea, vai hajoaako minulta pää.

En kuitenkaan haluaisi tätä naista jättää, koska hänessä on todella jotain. Uskon, että kun tilanne normalisoituisi, voisimme olla hyvinkin onnellisia. Sitä vain mietin, miten kauan tuota jaksaa odottaa.

Yritä nyt olla kärsivällinen jos suhde on mielestäsi sen kaiken arvoinen ja näet sillä tulevaisuutta. Hankalan ja mustasukkaisen ex-miehen metkut hyvin tuntien, luulen että nainen vain haluaa suojella sinua siltä kaikelta. Häntä varmasti repii ja raastaa tilanne yhtä lailla. Varsinkin jos taustalla on väkivallan pelkoa. Tiedät itsekin, että kyllä se joskus loppuu ja ex:n liekasta pääsette, mutta aikaa se vie. Muutenkin uuden miesystävän esitteleminen lapsille on iso juttu, ilman kahelia ex-miestäkin. Jos todella olet löytänyt sen mahdollisen suuren rakkauden niin kannattaa nähdä vähän vaivaa. Edellisiä viestejä ketjussa lukeneena huomaan, ettei "se oikea" ihan hevillä nykypäivänä tunnu löytyvän..

 

[Klose16]

Uskon, että kun tilanne normalisoituisi, voisimme olla hyvinkin onnellisia. Sitä vain mietin, miten kauan tuota jaksaa odottaa.

Parisuhteiden grand old illusion. Voisiko se normaali tässä ollakin yllättävän lähellä nykyistä.

Minusta on aivan hassua, miten Suomessa parisuhteita ajatellaan itsestä, siis yksilö(i)stä käsin. En myöskään usko ollenkaan siihen, etteikö sillä hullulla ex-miehellä olisi jotain tekemistä sen ex-vaimonkin kanssa. Ellei sitten aivan väkisin halua uskoa totaalisen sattuman voimaan. Vanha sanonta vakka kantensa valitsee on yhä käyttökelpoinen.

 

[kiwipilot]

Vanha sanonta vakka kantensa valitsee on yhä käyttökelpoinen.

Jep. Aasiassa tästä on olemassa versio: kataloogista peräkammarin poika eukkonsa valitsee.

 

[Klose16]

Jep. Aasiassa tästä on olemassa versio: kataloogista peräkammarin poika eukkonsa valitsee.

Laitetaan vielä sinulle ja muille hörhöille aivan erikseen: 5 harhaluuloa aasialaisnaisista.
http://www.finmane.fi/aasialainen-thai-nainen/

 

[BaronFIN]

Tuossa missä naisen lapset ovat vuoroviikot miehellä ja vuoroviikot naisella, niin siinä nainen elää tasan tarkkaan kahta elämää jotka eivät risteä toisiaan vahingossakaan. Lapsettomat viikot ovat niitä ns. "lomaviikkoja", jolloin pääsee irti arjesta ja nainen on saanut vieläpä viihdyttäjän ja kyntäjän niille viikoille. Kaiken kaikkiaan win-win-win -tilanne eronneelle sinkkuäidille. En usko, että tuo tilanne on ihan heti muuttumassa, koska naarasleijona kyllä suojelee pentujaan kaikilta mahdollisilta muutoksilta.

Elämä voi olla huikea kivaa tämän naisen kanssa, koska tämä vetää aivan toisenlaisella asenteella "vapaaviikoillaan" eikä sitä arkea koskaan näy. Mutta se, että onko siitä tulossa mitään pysyvämpää riippuu ihan muista tekijöistä kuin miehen "markkina-arvosta". Suhteeseen voi investoida vaikka neljä vuotta, mutta silti siitä ei tule mitään pysyvämpää. Se voi olla hyvä neljä vuotta joista tulee iloita, muttei kannata liiaksi sydäntään särkeä jos käteen jääkin tyhjä arpa.

Miehen on lähtökohtaisesti helpompi lähteä uuteen suhteeseen ja esitellä uusi kumppaninsa lapsilleen. Nainen kokee olevansa enemmän itsestään vastuussa lapsilleen, jolloin asiat monimutkaistuvat helpommin. Tämä yksinhuoltaja äidin lapsena huomattua kun oma äitini uskaltautui uuteen parisuhteeseen vasta sen jälkeen kun olin muuttanut maailmalla oltuaan 20 vuotta yksinhuoltajana syntymäni jälkeen. Toki poikkeuksia on, mutta näin tämä menisi omassa perheessäni mahdollisen avioeron jälkeen (sillä erotuksella etten minä olisi uutta vakavaa parisuhdetta edes kaipaamassakaan kaiken mahdollisen paskan jälkeen)

 

[nummenkallio]

Voi helvetti mihin kaikkeen ihminen alentuu pillun vuoksi.

Tämä on nyt varmaan provohassuttelua, mutta vastataan silti. Tässä naisessa on aika paljon muutakin mielenkiintoista kuin se yksi ruumiinosa, vaikka toki hän on siltäkin osin hyvin miellyttävä. Pelkän pillun takia tällaiseen suhteeseen ei nimenomaan kannattaisikaan ryhtyä. Jos pelkkä pillu riittäisi, niin sitä saisi helpommin ja lähempääkin. Ainakin minun korvaani särähtää aina ikävästi, kun parisuhteista puhuttaessa alkaa tulla näitä karkeita ajatuksia, joissa nainen on sama asia kuin pillu. Elämä olisi paljon yksinkertaisempaa, jos naisesta ei muuta kaipaisikaan. Satunnainen baaripano silloin tällöin, ja asia olisi hoidettu.

Yritä nyt olla kärsivällinen jos suhde on mielestäsi sen kaiken arvoinen ja näet sillä tulevaisuutta. Hankalan ja mustasukkaisen ex-miehen metkut hyvin tuntien, luulen että nainen vain haluaa suojella sinua siltä kaikelta. Häntä varmasti repii ja raastaa tilanne yhtä lailla. Varsinkin jos taustalla on väkivallan pelkoa. Tiedät itsekin, että kyllä se joskus loppuu ja ex:n liekasta pääsette, mutta aikaa se vie. Muutenkin uuden miesystävän esitteleminen lapsille on iso juttu, ilman kahelia ex-miestäkin. Jos todella olet löytänyt sen mahdollisen suuren rakkauden niin kannattaa nähdä vähän vaivaa. Edellisiä viestejä ketjussa lukeneena huomaan, ettei "se oikea" ihan hevillä nykypäivänä tunnu löytyvän..

Kiitos kannustavista sanoista. Jotenkin ei yllätä, että tässä asiassa täyspäisimmät kommentit tulevat naiselta. On varmaan totta, että nainen haluaa suojella minua entisen elämänsä ongelmilta. Tarkoitus on siis hyvä. Silti minua häiritsee, että hän haluaa kärsiä yksin. Haluaisin jotenkin auttaa häntä ja tukea häntä nykyistä enemmän. Voi olla, että tuen häntä jo sillä, että hän voi tulla luokseni ja unohtaa entisen elämänsä edes hetkeksi, ja voi olla, että hänen on helpompi käydä itse nuo taistelunsa ilman minun väliintuloani, mutta kun olen niin huolestunut hänestä. Jos olemme hänen kotipaikkakunnallaan, hän on aivan eri ihminen. Häntä pelottaa lähes kaikki, hän on hirmu pessimistinen, itkuinen jne. Lisäksi häntä tuntuu hieman häiritsevän läsnäoloni. Helsingissä kaikki on sitten toisin, eli hyvin. Tälle asialle haluaisin tehdä jotain. Naisella on kyllä puhelimessaan kymmeniä, ellei satoja vihamielisiä viestejä ex-äijältä, ja olen sanonut, että poliisinkin kannattaisi antaa lukea ne. Mutta nainen ei ainakaan vielä ole halunnut tuota tehdä, koska haluaa pitää tilanteen siedettävänä lasten kannalta.

Parisuhteiden grand old illusion. Voisiko se normaali tässä ollakin yllättävän lähellä nykyistä.

Minusta on aivan hassua, miten Suomessa parisuhteita ajatellaan itsestä, siis yksilö(i)stä käsin. En myöskään usko ollenkaan siihen, etteikö sillä hullulla ex-miehellä olisi jotain tekemistä sen ex-vaimonkin kanssa. Ellei sitten aivan väkisin halua uskoa totaalisen sattuman voimaan. Vanha sanonta vakka kantensa valitsee on yhä käyttökelpoinen.

Joo, tiedän kyllä että parisuhteiden ongelmat ovat harvoin vain toisen osapuolen aiheuttamia. Mutta jos ukko pettää ja valehtelee vuosia, ja heittää välillä naista seinään, ja nainen pysyy liitossa lasten takia ja uskaltaa lähteä vasta vuosien harkinnan jälkeen, niin en naista tässä hirveästi syyllistäisi. Lisäksi nainen tuntuu olevan luonteeltaan aika pehmeä ja kiltti, joten kyllä tässä syyttävä sormi osoittaa enemmän ex-miehen suuntaan.

Olen tätä mieltä tietenkin vain sen perusteella, mitä nainen on itse minulle kertonut ja mitä olen hänestä aistinut. Toisen osapuolen versiota tarinasta en tiedä. Ex-miehen sikailut alkoivat ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, joten voihan tässä olla takana myös jotain sellaista, että mies ei ole mielestään saanut tarpeeksi huomiota – noin esimerkiksi. Mutta turha sitä on kelailla, kun ei tiedä. Ja jos nainen on sietänyt tilannetta kymmenen vuotta, niin se on todella pitkä aika. Lisäksi ex-ukko tuntuu kynivän naisen erossa oikein huolella, eikä nainen jaksa tapella, koska haluaa vain pois ja haluaa etteivät lapset kärsi enempää. Mistä tämä kertoo? Minusta lähinnä uhrautumisesta ja epäitsekkyydestä. Kenties jopa liiallisesta pehmeydestä.

Miten uskot tilanteen normalisoituvan? No jaa aika helppoa. Käyt kuristamassa sen exän ja kaikki hyvin?

Jos luet tuosta edeltä, mitä exä on tehnyt ja millaisen olon hän naiselle aiheuttaa, niin kuristaminen ei enää tunnukaan huonolta idealta. Vaikka en minä sitä lähde tekemään, koska en halua linnaa siitä, että laitan jonkun ihmissaastan kylmäksi.

Tuossa missä naisen lapset ovat vuoroviikot miehellä ja vuoroviikot naisella, niin siinä nainen elää tasan tarkkaan kahta elämää jotka eivät risteä toisiaan vahingossakaan. Lapsettomat viikot ovat niitä ns. "lomaviikkoja", jolloin pääsee irti arjesta ja nainen on saanut vieläpä viihdyttäjän ja kyntäjän niille viikoille. Kaiken kaikkiaan win-win-win -tilanne eronneelle sinkkuäidille. En usko, että tuo tilanne on ihan heti muuttumassa, koska naarasleijona kyllä suojelee pentujaan kaikilta mahdollisilta muutoksilta.

Elämä voi olla huikea kivaa tämän naisen kanssa, koska tämä vetää aivan toisenlaisella asenteella "vapaaviikoillaan" eikä sitä arkea koskaan näy. Mutta se, että onko siitä tulossa mitään pysyvämpää riippuu ihan muista tekijöistä kuin miehen "markkina-arvosta".

Hieman kyyninen asenne, mutta kaikkeen pitää toisaalta varautua. Nainen on kuitenkin itse sanonut haluavansa oikean parisuhteen, ja olen siihen halunnut myös uskoa. Tytärkin kuulemma toivoo, että äiti löytäisi miehen, jotta äiti olisi onnellisempi. Tietenkin nämä ovat pelkkiä puheita, eikä niille löydy vielä hirveästi katetta, mutta jotenkin haluan vain uskoa tämän naisen vilpittömyyteen.

Ja tuo, että onko suhteesta tulossa mitään pysyvämpää. Mistä se sitten riippuu, jos ei miehen markkina-arvosta naisen silmissä? Kysyn tätä ihan mielenkiinnosta. Se varmasti ainakin vaikuttaa, miten lasten kanssa tulee toimeen, jos siis siihen vaiheeseen aikanaan päästään. Tuosta en jaksa olla edes mitenkään huolissani, sillä jos lasten äiti oikeasti kiinnostaa, niin kyllä lasten kanssa yrittää varmaan kaikin keinoin tulla toimeen. Tietenkin kaikki olisi helpompaa ilman lapsia, mutta tilanne on nyt tämä.