Naisasiat

[rosba70150]

Perkele. Näin se elämä heittelee. 7kk sitten erosin, nyt sitten n. kk sitten tapasin sen OIKEAN. Mentiin eilen kihloihin.

 

[Klassinen sentteri]

Eilen taas huomasi, että vanhemmat naiset ovat todella itsevarmoja ja tulevat suoraan baarissa jutulle ja kertovat mitä haluavat. Nuoremmat daamit tulee viereen keinutteleen lantioita ja pelaa kummalisia silmäpelejä. Toiset laittavat kaverit puhenaisiksi puolestaan. Oli niitäkin jotka kaverieni mukaan katselivat pöydästä mua salaa mutta ku itse välillä vilkaisin heitä nousi nokka pystyyn ja kattoon tuijottelua tai pieni hymy ja kenkien tarkastelu katseella sen jälkeen. Naiset ovat kyllä kauniita. En jorise enempää koska puhelimella on vallan inhottava kirjoittaa. Hyvää kesän jatkoa kaikillee

 

[MikGo]

Eilen taas huomasi, että vanhemmat naiset ovat todella itsevarmoja ja tulevat suoraan baarissa jutulle ja kertovat mitä haluavat. Nuoremmat daamit tulee viereen keinutteleen lantioita ja pelaa kummalisia silmäpelejä. Toiset laittavat kaverit puhenaisiksi puolestaan. Oli niitäkin jotka kaverieni mukaan katselivat pöydästä mua salaa mutta ku itse välillä vilkaisin heitä nousi nokka pystyyn ja kattoon tuijottelua tai pieni hymy ja kenkien tarkastelu katseella sen jälkeen. Naiset ovat kyllä kauniita. En jorise enempää koska puhelimella on vallan inhottava kirjoittaa. Hyvää kesän jatkoa kaikillee

Täsmälleen näin. Tuossa taannoin yksi hieman meitä vanhempi nainen haki meidät illan viettoon heidän porukkansa kanssa. Mukavaa oli ja kaikkien kanssa juteltiin niitä näitä. Oman ikäiseni naiset harvemmin tulevat edes juttelemaan. Se menee perinteiseen tapaan, että itse se on mentävä juttelemaan naisten kanssa jos meinaa jotain saada aikaiseksi. Ja yleensä suhtauminen on aluksi aina hieman kylmää. Olishan se mukavaa, jos joskus naisetkin ottaisivat kontakia, muuta kuin kulmakarvojen takaa vilkuilua. Ainakin tietäisi heti, että kiinnostusta on ainakin jonkinverran.

Tuntuu vain, että naisten määrä on hyvin pieni verrattu siihen kuinka paljon miehiä on baarissa. Taitavat vaan viikonloppuisinkin, ottaa fitnesskuvia salilla ja katsella salkkareita uusintoina.

 

[Kulttimörkö]

Eilen taas huomasi, että vanhemmat naiset ovat todella itsevarmoja ja tulevat suoraan baarissa jutulle ja kertovat mitä haluavat.

Mitä ne vanhemmat daamit sitten oikein sulta halusivat? Itselläni on kokemusta niin nuoremmista kuin vanhemmista naisista ja minulta molemmat ovat halunneet vain sitä meisseliä. Tosin olen ihan mielelläni näteimmille sitä antanutkin.

 

[Tadu]

Eiköhän sama asia päde yhtälailla miehiinkin. Ikä tuo itsevarmuutta.

 

[Jussizip]

Kirjoitellaanpa nyt tänne, kun vähän askarruttaa asiat.
Mitä siis pitäisi tehdä?

Säilytä arvokkuutesi äläkä anele kenenkään perään. Unohdat koko blokkaajan ja alat katselemaan muita naisia. Ne eivät tästä maailmasta lopu..

Perkele. Näin se elämä heittelee. 7kk sitten erosin, nyt sitten n. kk sitten tapasin sen OIKEAN. Mentiin eilen kihloihin.

Nopeaa ja rohkeaa toimintaa. Toivotaan, että kaikki sujuu onnelliseti.

 

[Numero66]

Perkele. Näin se elämä heittelee. 7kk sitten erosin, nyt sitten n. kk sitten tapasin sen OIKEAN. Mentiin eilen kihloihin.

Wow, ei kyllä itellä tulis mieleenkään mitkään kihlat ennen ku on asuttu saman katon alla vähintään vuoden verran. Nykyisenkin kaa oltu jo 5 vuotta yhessä eikä kyl toisaalta vieläkään oo käyny mielessä...

 

[Jeffrey]

Perkele. Näin se elämä heittelee. 7kk sitten erosin, nyt sitten n. kk sitten tapasin sen OIKEAN. Mentiin eilen kihloihin.

Kannattaa varautua niihin elämän myllerryksiin myös tulevaisuudessa.

 

[Jussizip]

Wow, ei kyllä itellä tulis mieleenkään mitkään kihlat ennen ku on asuttu saman katon alla vähintään vuoden verran. Nykyisenkin kaa oltu jo 5 vuotta yhessä eikä kyl toisaalta vieläkään oo käyny mielessä...

Onhan tuo joo melkoista. Vaikka jo lyhyen seurustelun jälkeen tiesin, että nykyinen vaimoni on se nainen jonka kanssa haluan elämäni elää niin kihloihin mentiin reilu 2v seurustelun/yhdessä asumisen jälkeen ja sekin on monen mielestä nopeaa toimintaa. Ei kuukaudessa opi toista ihmistä vielä tuntemaan. En ole oikein koskaan ymmärtänyt mikä kiire on kihloihin? Varsinkin jos on juuri eronnut entisestä kumppanistaan, jolloin tulee hieman väkisinkin mieleen "rebound".

No mutta vilpittömästi toivotan onnea nimimerkille rosba70150.

 

[Stonewall]

Perkele. Näin se elämä heittelee. 7kk sitten erosin, nyt sitten n. kk sitten tapasin sen OIKEAN. Mentiin eilen kihloihin.

Kyllä tuo voi myös onnistua. Itselläni oli suurinpiirtein samanlainen aika erosta, kun tapasin vaimoni. Kuukauden verran seurusteltiin ja todettiin, että mitäpä sitä selvää asiaa saikkaamaan, mennään naimisiin. Nyt on takana 17 vuotta yhteistä eloa, josta viimeiset 16 naimisissa. Sekuntiakaan ei ole (vielä) tarvinnut katua. Mutta jokainen parisuhde on erilainen, joten mitään ei pidä pitää itsestäänselvyytenä. Kumminkin onnistumisen mahdollisuuksiakin on.

 

[Juteeni]

Wow, ei kyllä itellä tulis mieleenkään mitkään kihlat ennen ku on asuttu saman katon alla vähintään vuoden verran. Nykyisenkin kaa oltu jo 5 vuotta yhessä eikä kyl toisaalta vieläkään oo käyny mielessä...

Täällä kanssa lähestytään kuudetta vuotta, mutta kihloja ollaan sentään jo mietitty. Taisin sanoa jo heti ensimmäisen vuoden aikana avokille, että tässä sovittiin nyt viiden vuoden try-out (kiitos Matti Virmanen!) ja sen jälkeen katsellaan niitä kihloja. Nyt on viisi vuotta jo umpeutunut, mutta kihlat on vähän siirtynyt eteenpäin, kun minulla on vielä vuoden verran opiskeluja jäljellä ja reissaaminen sekä asuntoon säästäminen on todettu parhaiksi rahan sijoituskohteiksi.

Tässä olen alkanut myös miettiä, että miten se sormus siinä sormessa edes muuttaisi parisuhdetta? Kummankin mielestä homma toimii ja kaikilla on kivaa. Jokin niissä sormuksissa kuitenkin naisia viehättää, niin on se sormus jossain kohtaa ujutettava siihen avokin sormeen.

 

[JJT]

Eipä siihen parisuhteen niin sanottuun etenemisnopeuteen ole todellakaan mitään oikeaa vastausta, niin kuin tässäkin ketjussa on tullut jo selväksi. Jos homma todellakin toimii, niin mitä sitä turhia odottelemaan, mutta kun ei se aina välttämättä toimi, vaikka siltä tuntuisikin. Erään tuttavani parisuhde kun kariutui siihen, että alkoivat hyvin nopeasti käytännössä asua toistensa luona vuoron perään ja alle vuoden jälkeen muuttivat yhteen. Jossain vaiheessa tuli sitten mieleen, että mitäs nyt, kun ei tohdi vielä mitään naimisiin menemiseen liittyvääkään vielä tässä iässä tehdä, mutta joku seuraava askel pitäisi ottaa. Pikkuhiljaa yhteiselo muuttuikin sitten molemminpuoleiseksi kiukutteluksi ja kun muutaman vuoden päästä pitikin töiden ja opiskeluiden vuoksi muuttaa erilleen, suhde oli jonkin aikaa säästöliekillä kituuttamista, kunnes erosivat vähin äänin.

Samaten oma parisuhteeni kerkesi hetkiseksi jo katketakin liian nopean - joskin osittain myös olosuhteiden pakosta johtuneen - yhteen muuttamisen vuoksi. Erilleen muutto palautti tilanteen ennalleen ja tällä hetkellä menee kaikin puolin hyvin. Toistuvasti olen kuullut ihmettelyjä, että kannattaako sitä nyt enää yrittää jos jo kerran meni poikki, mutta siihen on suhteellisen helppo kuitata, että yhteenmuutto alle vuoden seurustelun jälkeen oli huono idea, mutta tilanne lienee sen kuuluisan aavistuksen verran eri, jos nyt seurustellaan vaikka kolme vuotta ja sitten päätetään muuttaa yhteen.

Tässä olen alkanut myös miettiä, että miten se sormus siinä sormessa edes muuttaisi parisuhdetta? Kummankin mielestä homma toimii ja kaikilla on kivaa. Jokin niissä sormuksissa kuitenkin naisia viehättää, niin on se sormus jossain kohtaa ujutettava siihen avokin sormeen.

Toki erään toisen tuttavan kohdalla kihloihin meneminen ei muuttanut tilannetta pelkstään kuin niiden sormuksien osalta, eikä lopulta naimisiinmenokaan aiheuttanut kuin mukavan hääseremonian ja naisen sukunimen vaihtumisen. Mutta vastaavasti taas toisella puolitutulla pariskunnalla on jo kolme lasta, vanhin jo kouluiässä, mutta ovat edelleen ties kuinka monetta vuotta putkeen "vain" kihloissa. Eikö sitä jo tuossa vaiheessa voisi tehdä sen ns. lopullisen päätöksen ja mennä naimisiin?

 

[Klose16]

Aivan oikea havainto että nämä ovat parikohtaisia juttuja. Toisaalta mitään kiirettä ei normaalitapauksessa ole. Kyllähän se nyt kannattaa vähän ensin katsella mitä ajan kanssa tulee... Itse kylläkin menin puoliväkisin kihloihin, siis että vain parin kuukauden tosielämän seurustelun jälkeen, kun tyttöystävän isä piti pienen puheen noin ohimennen että jos rakastat naista, niin menet naimisiin ja näin. Siinä tuli sitten kokemus että pitää se vähän rauhoittaa tilannetta että perhe tietää olevani vakavissani ja itsellä ns. työrauha. Tottakai asiaa tuli pähkäiltyä, koska periaatteessa kihlat ovat yhtä vakava juttu kuin naimisiinmeno, eli siitä ei sitten (helposti) peräännytä.

Luotin kuitenkin vaistooni vaikka aikaista olikin, ja eihän se sitten niin kumma juttu ollut. Samainen isä kysyi jo huolissaan että mikä vikana... kun ilmoitimme asiasta vähän vakavin tunnelmin. No, jos jokin olisi mennyt pieleen (en tiedä mikä, mutta elämässä niin voi käydä), niin olisin voinut vedota siihen että päätös tuli tehtyä parhaan informaation perusteella. Harvoinpa se vaisto kyllä väärässä on, kun ei se ole ehtinyt ennen oikeassakaan olla kun ei ole annettu mahdollisuutta.

Ihan samalla tavoin menin vaistolla ensimmäisellä tapaamisella kun se oli hieman lyhyehkö. Ei siinä ollut aikaa odotella vaan tuli tehdä päätös, kysynkö tyttöä tyttöystäväkseni ja voidaan keskittyä loppuaika (turistin) hauskanpitoon asiaa miettimättä. Muuten olisi ollut vähän hankalaa... olla erossa kuukausitolkulla ilman että ollaan edes yhdessä. Elämäni isoin päätös, koska tiesin toki asettavani tytölle odotuksia ja tämän perheelle myös. Jos olisin väärässä... olisi kova paikka itsellenikin.

No naistani kehuakseni, enpä ollut. Hän oli vain hieman varautunut, hillitty ja ujokin niin siinä vaadittiin hiukan tunneälyä. Mutta tämä on kaikin puolin ymmärrettävää. Tiesin toki että tyttöni oli hyvä tyttö, mutta olin myös siinä oikeassa, että vain aika paljastaa miten hyvä. Aika on asioita kertonut, yllättänyt, ja naisenikin on kasvanut itsevarmuutta (omasta päättäväisyydestänikin johtuen!) joten suhteen dynamiikka on kivasti kasvanut. Ei hänen kanssaan riitaa kovin helposti tule, mistä olen myös kiitollinen. Kumpikin kun pidämme harmoniasta enemmän.
Silti on hyvä, että naisestakin löytyy tiettyä ytyä. Aasialaisissa sitä on pinnan alla kivasti. Kaltaiseni tutkija nauttii tästä.

Suomalaisissa on vaan se vika, että paljastavat tuota pikaisesti ja yleensä randomisti. Tietty naiset kaikkialla ovat tunteellisia, ja omaavat sen samanlaisen naisen logiikan, mutta aasiatar ei tuppaa käyttämään sitä aseena tai seinänä.

Viisas nainen on elämän rikkaus. Jokainen tulee omine heikkouksineen, mutta kyllä tuota vain arvostaa. Viisaus on kuitenkin noin parisuhdekuvioissa aliarvostettua, kumpaankin suuntaan. Miksi ihmeessä, no, suomalaiset ovat näissä asioissa mielestäni kyllä vähän lapsellista porukkaa noin ylipäänsä. Keskitytään pikkujuttuihin kokonaisuuden sijaan ym. roskaa. Miehetkin ovat niin ylirauhallisia että sallivat naisille yhtälaisen aseman. Itsekin toki menin aikoinaan tähän vipuun - tulos nolla seurustelusuhdetta (paitsi yksi teinityttö mutta kuka noita laskee). Nainen on siitä piru että jos sitä koittaa miellyttää niin tuo käytös itsessään ei naista miellytä! Siispä naiselle kannattaa olla perustyly ja ignoorata tämä. Näin Suomessa, sinkkujen luvatussa maassa, kun naisillakin tuo käytös on aivan peruskauraa. Maassa maan tavalla.

Eilen naiseni pikkusisko kysyi, tahdonko että hän trimmaa varpaani (ja toki samalla sormeni). Hän on toki tässä selvästikin taidokas, mitä kehuin ja päätin kuitenkin jättää väliin toistaiseksi. Suorastaan ihme että on vielä sinkku, mutta paikallinen miesosasto on kyllä vähän vaihtelevampaa tasoa. Naistarjonta taas on täällä päin niin massiivista, ettei ihan sormia napsauttamalla löydy ulkolaistakaan, vaikka siitä jo pari hyvää esimerkkiä onkin, kun toisellakin isosiskolla ulkomainen aviomies.

On se vaan jännä, että sen kerran kun menet ulos yksin kävelemään (nykyään teen tätä yhä enemmän naiseni kanssa, kun hän on myös vaimoni), alkaa vastaantuleva nuori nainen avoimeen flirttiin ja jos olisin ollut siinä vaiheessa sinkku olisin varmaan juuri tavannut tulevan vaimoni. Osaavat kyllä nämä jutut, ja toisaalta tiesi heti missä mennään kun pienen juttelun jälkeen olin jatkamassa matkaani. Ehkä juuri tästä tilannetajun puutteesta johtuen Suomessa on jäänyt vastaava kohtaaminen tapahtumatta. Eivät siis tiedä mitä tehdä, milloinkin. Kansansairaus. Kadullahan sitä eniten ihmisiä tapaakin anyway. Tai siis tapaisi, eli sikäli outoa. No ujoutta on kaikkialla, mutta ei varsinaista estyneisyyttä.

Hauska kyllä kun menet ostamaan vaikka jotain pientä jostain lähikojusta, niin ei se myyminen ole yleensä se pääjuttu, vaan jännittynyt naureskelu ja toiseuden ihmettely. Toki parasta onkin, ettei osta mitään vaan ottaa vaikka valokuvia. Ihan upeita reaktioita, vaikken toki piileskeleviä tahdokaan ahdistella. Välillä lapset juoksee perässä (yleensä varhaisteini-ikäiset tytöt). Ymmärtävät ajoissa todellisuuden luonnonlait, ihastuttavaa. Tahtovat aina vertailla ihoja.

Itse voin myöntää oman rajallisuuteni tässä: en osaisi enää tässä elämässä olla kotimaisen kanssa. Toisaalta uskon suuren enemmistön kanssa myös, että omanmaalainen on suurimmalle osalle se paras. Ihan jo käytännön syistä, tilastotkin tukevat tätä johtopäätöstä vaikkakaan eivät avioerotilastot. Yksilölle kyllä suositan seuraavia toimenpiteitä. Ketjua lukiessa vahvistuu aina käsitys että näille on tarvetta.

1. Älä jahtaa, etenkään naista. Oikea nainen tulee luoksesi, jos haluaa miellyttää sinua, se voi olla hyvin oikea.
2. Älä hommaa tinderiä (fb on ok, koska maailmanlaajuinen). Mene ulos, juttele naisille kunnes joku ei juokse karkuun.
3. Älä pakottaudu. Jos nainen koittaa pakottaa, keskustele tai ohjaile. Jos tämä ei auta, nainen on väärä.
4. Jos Suomessa homma ei toimi, hyvät naiset saattavat olla muualla eli Aasiassa tai Itä-Euroopassa. Kokeile!

 

[Hyman Roth]

1. Älä jahtaa, etenkään naista. Oikea nainen tulee luoksesi, jos haluaa miellyttää sinua, se voi olla hyvin oikea.
2. Älä hommaa tinderiä (fb on ok, koska maailmanlaajuinen). Mene ulos, juttele naisille kunnes joku ei juokse karkuun.
3. Älä pakottaudu. Jos nainen koittaa pakottaa, keskustele tai ohjaile. Jos tämä ei auta, nainen on väärä.
4. Jos Suomessa homma ei toimi, hyvät naiset saattavat olla muualla eli Aasiassa tai Itä-Euroopassa. Kokeile!

Muuten ihan hyviä neuvoja, mutta mikä ihme sua tinderissä tökkii? Joko et ole itse sitä kokeillut tai sitten et vain osannut. Nimittäin, jos ei ole miehenä ihan avuton, sosiaalisesti kyvytön, superläski tai pizzanaama supersalamilla, niin varmempaa metodia saada helppoa pesää ei nykyään ole.

 

[Klose16]

Muuten ihan hyviä neuvoja, mutta mikä ihme sua tinderissä tökkii? Joko et ole itse sitä kokeillut tai sitten et vain osannut. Nimittäin, jos ei ole miehenä ihan avuton, sosiaalisesti kyvytön, superläski tai pizzanaama supersalamilla, niin varmempaa metodia saada helppoa pesää ei nykyään ole.

Vinkit olivatkin suunnatut vakavaa suhdetta halajaville. Löytäähän noista aina hutsua.

 

[Hyman Roth]

Vinkit olivatkin suunnatut vakavaa suhdetta halajaville. Löytäähän noista aina hutsua.

Haa, okei. :) Te romantikot yritätte pilata maailman, mutta muiden onneksi lähinnä omanne, tekemällä yksinkertaisista asioista pirun monimutkaisia. Jos ei kuitenkaan tärppää, niin silloin kannattaa ihan avoimin mielen pitää vain hauskaa apinaseksin merkeissä (tai ei ainakaan sulkea sitä vaihtoehtoa pois).

 

[Kaarle6]

Olin kirjoittamassa tässä tarinaa, mutta päätin koska se oli suhteellisen säälittävää luettavaa niin vedetään lyhyt versio ja sanotaan, että tapasin mimmin (tai lutkan), joka näemmä tykkää pelata monien muiden miesten kanssa. No ei siinä, tähän se kuuluisa "don't hate the player, hate the game".

Ei mulla ole mitään niitä naisia vastaan jotka haluaa panna jokaisen miehen kanssa, vaan vituttaa se paskan määrä mitä suusta päästetään. En vaan ymmärrä miksi ei voi pelata reilusti ja todeta suoraan että ei napostele. Luulisi naistenkin arvostavan ettei turhaan stalkkaa enempää jos ei kiinnosta.

Eniten itsessäni vituttaa että ei osaa olla kyyninen naisia kohtaan. Mitenhän oppisi olemaan välittämättä liikaa ihmisistä ja persoonista?

 

[Hyman Roth]

Olin kirjoittamassa tässä tarinaa, mutta päätin koska se oli suhteellisen säälittävää luettavaa niin vedetään lyhyt versio ja sanotaan, että tapasin mimmin (tai lutkan), joka näemmä tykkää pelata monien muiden miesten kanssa. No ei siinä, tähän se kuuluisa "don't hate the player, hate the game".

Ei mulla ole mitään niitä naisia vastaan jotka haluaa panna jokaisen miehen kanssa, vaan vituttaa se paskan määrä mitä suusta päästetään. En vaan ymmärrä miksi ei voi pelata reilusti ja todeta suoraan että ei napostele. Luulisi naistenkin arvostavan ettei turhaan stalkkaa enempää jos ei kiinnosta.

Eniten itsessäni vituttaa että ei osaa olla kyyninen naisia kohtaan. Mitenhän oppisi olemaan välittämättä liikaa ihmisistä ja persoonista?

Ei siinä mitään säälittävää mun mielestä ole, pelin henki paljastuu ennen pitkää jokaiselle. Yleensä myös tylysti tai vähintään tympeällä tavalla, kuten joskus itsellenikin. Tämä on tätä aikaa, joko pelaa mukana tai sitten hakkaa hanskaan himassa. En osaa sulle antaa ohjeita, että kuinka oppia olla välittämättä "ihmisistä ja heidän persoonistaan", mutta voin sanoa sen olevan mahdollista. Kun ei rankentele mitään pilvilinnoja, vaan näkee asiat sellaisina kuin ne ovat, voi olla vapaa ei toivotuista tunteista ym hötöistä. Paneminen on kivaa ja that's it, kasvot unohtuvat nopeasti.

 

[Lico]

Kävi tossa erittäin erikoisesti viime viikonloppuna, en olisi uskonut kuitenkaan, että tänne siitä tulisin kirjoittamaan. No mutta annetaan nyt kuitenkin mennä, kun ei se periaatteessa salaisuuskaan ole.

Lähdin Chicagon ja Tampa Bayn välisen viidennen finaalin jälkeen bussilla Helsinkiin veljen konfirmaatiojuhlaan. Nappasin Kampista metron kohti Herttoniemeä, jossa pirskeet alkoivat kymmenen aikaan. Olin reilusti etuajassa johtuen bussien aikatauluista, joten ajattelin samantien mennä odottelemaan kirkolle messun alkamista ja porukoiden sekä sukulaisten saapumista. Eipä mitään, siinä kirkon aulassa katselin ohikulkijoita ja eräs nuorehko naisen alku jäi mieleen. Vaihdoimme pitkät katseet ja kysyin itseltäni, että hymyileekö tuo ihan oikeasti mulle. Käänsin katseen suht äkkiä pois, jottei tämä neito huomaisi pitkää katsettani, olishan se nyt totta kai törkeen noloa katsella kirkon aulassa tyttöjä.

Messussa oli taas hauskaa, heittelimme läppää serkkujen kanssa ja totta kai sukumme tyyliin kuuluu häiriköidä kaikkia mahdollisia tilaisuuksia. Messu ohi, porukka jakelee kukkia veljelle ja matka kohti jatkobailuja porukoiden luokse alkaa. Niitä näitä jauhetaan suvun kesken, porukka kyselee miten opiskelut sujuu ja kerron kuinka Blackhawksin seuraaminen on ollut kymmenen kuukauden aikana tärkeämpää kuin opiskelu. Veli siinä jossain vaiheessa mainitsee, että hänen isosensa, pappi sekä muut ohjaajat tulevat käymään meillä porukoilla laulelemassa ja pikaisella visiitillä, kuuluu seurakunnan toimenkuvaan mikäli nuori niin haluaa. Tunsin papin jo entuudestaan sekä yhden ohjaajista, sillä molemmat olivat jo minun rippikouluaikoina seurakunnan hommissa.

Isoset ja muut saapuvat ja mulla pomppaa sydän kurkkuun. Sama tyttö, joka oli aamulla seurakunnan aulassa oli suoraan mun edessä. En ollut aivan varma huomasiko hän minua heti, mutta en vieläkään ymmärrä miten en huomannut häntä messun aikana. Kertonee pitkälti omasta käyttäytymisestäni siellä. Joka tapauksessa, alkoivat siinä laulamaan jotain virttä, jonka ainakin Johanna Kurkela on coveroinut, olisko ollut Elämä on nyt -niminen kipale. En pystynyt katsomaan niitä, kun ajattelin, että se tyttö vaan kattoo meikäläistä oudosti, jos katson sitä. Keräsin siinä sitten rohkeutta ja tsekkasin sitä. Ja neito vaan hymyili ja katso mua. Käänsin taas katseen pois, koska en nyt ihan oikeasti uskonut, että se mua katsoo. Ajattelin kuitenkin jostain syystä, joka ei oo meikäläistä yhtään, että nyt mä hymyilen takas. Ja niin mä tein ja reaktio oli jotain niin uskomatonta. Neidillä oli hymy aivan korvissa ja näytti aivan enkeliltä. Aivan enkeliltä.

Isoset kiitti veljeä ja lähtivät seuraavaan talouteen esittämään. Tämä tyttö vielä erikseen katsoi taakseen, kun poistuivat ovesta ja olin varma, että katsoi mua. Silloin tuli fiilis, että tää kortti on nyt aivan pakko katsoa. Avasin veljen leirilehden ja etsin tätä tyttöä ja selvitin nimen. Löysin aika äkkiä etunimen perusteella hänet, kutsutaan neitoa vaikka nimellä Jonna, pappini Facebook-kavereista. Jonna oli juuri valmistunut ylioppilas, joskin pitänyt vaihdon vuoksi ns. välivuoden lukiosta eli parikymppinen. Iän ja leirilehden perusteella arvelin Jonnan olleen apulaisohjaaja tai vastaava broidin leirillä. Ei mitään, kuningasidea ja lisäsin kaveriksi. Facebook kiinni, en halunnut heti tietää hylkääkö vai hyväksyykö.

Pienet päiväunet ja Facebook auki, kolme viestiä Jonnalta ja totta kai kaveripyyntökin oli hyväksytty. Niitä näitä juteltiin, kyselin elämästä ja perusdiibadaabaa ja yhtäkkiä ollaan meikäläisen isän upeassa autossa ajelemassa ympäri Helsinkiä. Ihan kuin leffasta kaikki tähän asti. Kerroin, että mulla ois tiistaina haastattelu Turussa liittyen vaihtoon ja heitin huumorilla, että lähtiskö Kaisa mukaan. "Ootsä tosissas? Todellakin lähen." Olin aivan myyty.

Lyhyesti Turun reissu: en oo koskaan tuntenu mitään samanlaista niin nopeasti. Kaikki aivan täydellistä, niin samanlaiset ajatukset elämästä ja periaatteet, kaikki synkkaa klikkaa miten sen nyt haluaa ilmaista. Fyysisesti (ulkonäkö jne) kaikki toimi meikäläisen mielestä ja oli siinä pientä syljen vaihtoa, vähän vaan tosin johtuen periaatteista. Aivan huikea päivä, yksi parhaista koko elämän aikana. Mutta sitten. En mä tänne hehkuttamaan vaan tulis.

Tulee turpaan aivan törkeän pahasti. Jonna ilmoittaa paluumatkalla ettei halua enää nähdä. Utelen syytä sydän kurkussa ja piti pysäyttää autokin, kun se vaan tuli kuin se kuuluisa salama kirkkaalta taivaalta. Jonna lähtee au pairiksi elokuun lopussa vuodeksi eikä halua, että tänne jää sille ketään kundia, jota se ikävöis siellä eikä halua ryhtyä mihkään kahden kuukauden romanssiin. En tienny mitä sanoa, yritin vakuutella etten oo niin hyvä tyyppi, että se hajois palasiks reissussaan ikävästä jne. kaikki bullshitit, mutta ei oli kuulemma ei. Itkien se siinä sitä sano ja kyllä se tuntu pahalta.

Nähtiin vielä seuraavana päivänä, koska unohti huivin autoon. Vietettiin pari tuntia ikimuistosta aikaa, joskin se oli koko ajan semmosta hyvästelyä. Lopetettiin meidän yhteinen kolmen päivän tapailu siihen, että Jonna pyys, että otan yhteyttä vuoden päästä, koska mä tunnuin kuulemma rakkaudelta ensisilmäyksellä. Valehtelisin, jos en väittäs tunteneeni jotain samanlaista, vaikka en oo koskaan semmoseen uskonutkaan. Enkä oikeastaan vieläkään, mutta se fiilis oli järkyttävän vittumaisella tavalla maailman ihanin.

Nyt on vaikea vaan olla, en mä aio sitä odottaa vuotta eikä sekään varmasti mua, mutta aivan varmasti otan yhteyttä, kunhan tiedän sen saapuneen Suomeen. Mä en halua olla kenenkään unelmien esteenä, niin siksi en laittanut juurikaan vastaan, ettei lähtis reissuun ja sillain, mutta vähän mä tässä takaraivossa toivon, että ei sais Jonna paikkaa mistään perheestä. Toivon, että saa, mutta en pety. Koska oon kuulemma ensimmäinen, joka siitä saa kuulla.

Tämmöstä mun kolmeen päivään, joka alkoi viime sunnuntaina. Nyt lisää kaljaa, pahoittelut epäselvästä viestistä.

 

[jaakkopavunvarsi]

Hyvä tarina Lico. Pystyy eläytymään siihen. Silti, minulla on myös kokemuksia sellaisista tytöistä, että ihan sama vaikka lähtisivät helvettiin, niin ne peruu sen reissun, jos oikein kunnolla kolahtaa. Jos ne jättää ovet auki, niin olet aina varasuunnitelma. Minun mielipide vaan.

 

[penkinlämmittäjä]

Joo tuon vuoden ajan elät vielä mahdollista vapaata aikaa nauttien elämästä ja miettien kuinka valmis olet menemään eteenpäin. Jos ja kun olet todennut, että olet valmis, niin on aika selvittää onko kyseinen neitokin vielä samaa mieltä. Varmasti siellä on aihio olemassa ja lukkoon lyötyä ei satavarmasti enää peruta tuossa kohtaa.

 

[Lico]

Hyvä tarina Lico. Pystyy eläytymään siihen. Silti, minulla on myös kokemuksia sellaisista tytöistä, että ihan sama vaikka lähtisivät helvettiin, niin ne peruu sen reissun, jos oikein kunnolla kolahtaa. Jos ne jättää ovet auki, niin olet aina varasuunnitelma. Minun mielipide vaan.

Mä en itse lähtisi perumaan jo lukkoon lyötyä reissua tuollaisen äkillisen kohtaamisen vuoksi, vaikka kovaa olisi kolahtanutkin. En siis odottaisi sellaista käytöstä naiseltakaan.

Ymmärrän käyttäjän @jaakkopavunvarsi kommentin ja itsekin on tullut tuota kelailtua. Ihan kirjaimellisesti tuntuu siltä, että perseeseen on tatuoitu varasuunnitelma, mutta olen samaa mieltä kuin toinen lainaamani käyttäjä @Jokeri23. En tiedä miten itse reagoisin, mutta ehkä tässä äkillisen tapaamisen vuoksi itselläkin pysyi järki sen verran päässä, etten lähtenyt edes mainitsemaan mahdollisuudesta, jossa jäisi nyt vain tänne ja peruisi matkan. Minulla on isoja haaveita tulevaisuuden suhteen, johon todennäköisesti liittyy ulkomaat, joten uskon tietäväni sitä kautta, että unelmien eteen ei kannata mennä varsinkaan tässä tilanteessa. Olen seurannut sivusta ystävän fiiliksiä, kun hän jätti menemättä joskus Kanadaan vaihtoon erään naisen vuoksi. Lähtöpäivän jälkeisenä päivänä jo kadutti, vaikka vielä ovatkin yhdessä. Kyseisiä mahdollisuuksia ei kuitenkaan välttämättä tule useampaa vastaan.

Hirveältä kuulostaa tuo Licon tarina, mutta näin suunnilleen tuplasti vanhempana annan yhden vinkin: Vuosi on lyhyt aika.

Aikoinaan koin tuollaisen "rakkautta ensisilmäyksellä" ja meni 7 vuotta ennen kuin päädyimme yhteen ( päättyi toki eroon 9v jälkeen mutta ei siitä syystä ettenkö rakastuisi uudelleen samanlaiseen ihmiseen jos vastaan tulisi. Ihmiset vain joskus muuttuvat).

Joo tuon vuoden ajan elät vielä mahdollista vapaata aikaa nauttien elämästä ja miettien kuinka valmis olet menemään eteenpäin. Jos ja kun olet todennut, että olet valmis, niin on aika selvittää onko kyseinen neitokin vielä samaa mieltä. Varmasti siellä on aihio olemassa ja lukkoon lyötyä ei satavarmasti enää peruta tuossa kohtaa.

Kiitos rohkaisuista.

Vuosi on todellakin lyhyt aika ja luojan kiitos omistan muutakin elämää. Toinen vuosi opiskelijana alkamaisillaan uusien kujeiden kanssa eikä tämä Turku ole vielä täysin koluttu läpi. Siihen päälle vielä hyvät kaverit. Ei se muuten ole oikeasti paskapuhetta, että kavereiden seura auttaa.

En tiedä onko fiksua, että viihdyn kuitenkin erittäin hyvin yksin. Siinä ehtii ajatella maan ja taivaan väliltä kaikkea mahdollista. Itseni sen verran hyvin tuntien uskon, että muutaman viikon päästä olen jo ihan sinut asian kanssa, mutta jotenkin semmonen fiilis takaraivossa, että meikäläinen kirjoittaa vuoden päästä tähän ketjuun ja kerron miten kävi. En sunnuntaita ennen etsinyt ketään ja nyt vielä vähemmän, mutta koskaan ei voi tietää tosiaan.

Oli muuten helpottavaa kirjoittaa tuo viesti ja lukea vastauksianne, kiitokset niistä vielä kerran.

 

[rasmus]

Että tällainen juhannus tällä kertaa...pitkän riitelyn päätteeksi annoin muijalle litsarin kun haukkui mun lapsia läskiksi ja rumiksi! Nyt sitten mietitään miten jatko, mitä mieltä oottee, voiko tän alemmaksi mennä ja en hyväksy väkivaltaa, mutta toi lasten haukkuminen meni mielestäni yli!

 

[Alfred E Neuman]

Että tällainen juhannus tällä kertaa...pitkän riitelyn päätteeksi annoin muijalle litsarin kun haukkui mun lapsia läskiksi ja rumiksi! Nyt sitten mietitään miten jatko, mitä mieltä oottee, voiko tän alemmaksi mennä ja en hyväksy väkivaltaa, mutta toi lasten haukkuminen meni mielestäni yli!

Tällä koulutuspohjalla sanoisin, että pyydät anteeksi litsaria ja toivota naiselle onnea tulevaisuuden haasteisiin.

 

[Reverent]

Että tällainen juhannus tällä kertaa...pitkän riitelyn päätteeksi annoin muijalle litsarin kun haukkui mun lapsia läskiksi ja rumiksi! Nyt sitten mietitään miten jatko, mitä mieltä oottee, voiko tän alemmaksi mennä ja en hyväksy väkivaltaa, mutta toi lasten haukkuminen meni mielestäni yli!

EI voi. Litsarien jakaminen on yleensä aina se vihoviimeisin vaihtoehto. Jos nainen on käynyt yllesi tai muuten täysin sekopäisessä mielentilanteessa, niin silloin ehkä tilanteen hallintaan saamiseks avari on paikallaan, muuten ei koskaan.
Ehkä lapsesi ovat rumia ja läskejä? Ikävän totuuden esille tuominen satuttaa usein, mutta ei siltikään oikeuta loukkaamaan kenenkään koskemattomuutta. Ei ollut muijaltasi varmaan maailman fiksuin veto ruveta nimittelemään muksujasi (varsinkaan, jos ei muuten liittynyt riidan aiheeseen millään tavoin), mutta se ei silti oikeuta mihinkään litsareihin. Niinhän se taitaa mennä, että kun kerran on lähtenyt naistaan läpsimään, kynnys seuraavaan kertaan on paljon matalampi.