Naisasiat

[Logan]

Minä sitten ilmeisesti olen "tossukka".

No en minä "tossukalla" sun kaltasta tilannetta tarkottanu. Sinähän vaan mietit miten torjunnasta tulis suhtkoht kivuton jos sen meinaat tehdä. Tarkotin tapauksia, jotka esim. siinä kaverimies asemassa tekee mitä tahansa sen naisen eteen. Jos ovat parisuhteessa niin ei ole omia mielipiteitä.

Eikä tuo "tossukka" asema ole sinänsä huono jos itse siinä viihtyy. Monelle tuo näyttää olevan vaan se tilanne, että pääasia että on joku nainen vaikka se alistaa koko ajan.

 

[ipaz]

...ellei siinä jyystön lomassa aina välillä automaattisesti mietityttäisi se ulkonäkö että miksiköhän tässä jotain tällaista panen.

Ei se viisari vaan itsestään värähdä, vaan tarvitsee tietynlaisen ärsykkeen. Jotain syvällistä biologiaa siinä taustalla tuntuu olevan. Tai sitten vaan puhtaasti vinksahtaneen länsimaisen kulttuurin synnyttämää pinnallista terveyden ja hyvinvoinnin ihannointia, päätä itse.

Kaverin kanssa juuri vappuna juteltiin, että läskiä ei vaan pysty panemaan. Ei sitten millään. Vaikka muhkumpi nainen olisi kuinka kiihkeä ja kasvoistaan kaunis, niin se sormien läpi pursuava iho vie kaiken kiihkon itseltä. Ei pysty. Samoin kasvojen ja varsinkin silmien ja hymyn pitää olla sellaiset että niihin voisi jumittua tuntikausiksi. Jos vähänkin tekee mieli kääntää oma katse pois kun nassu ei miellytä, niin ei kannata lähteä edes kokeilemaan. Samaan aikaa yksi parhaista kavereistani taas vannoo vain isojen naisten perään. Makuasioita.

Mä olen nirso - ollut aina. Mä olen myös sinkku - ja ollut pitkään. Mutta kun oma asenne on se, että vain erittäin hyvä kelpaa tai sitten ei lainkaan. Ja tämä koskee montaa muutakin asiaa elämässä: en omista autoa koska mulla ei ole varaa ostaa sellaista millaisen haluaisin. Asunto on loistava ja hyvällä alueella, omaa en olisi muualta ostanutkaan. Matkoille kun lähden niin se on 2-3 viikkoa kaukomailla, eikä viikko jossain Kanarialla ja Turkissa. Vaikka siihen reissuun pitäisi sitten säästää vuosi jos toinenkin.

En osaa sanoa, että mistä tämä ajattelutapa johtuu, mutta se on ollut mulla jo teini-iästä lähtien. Lapsena saatiin vain se mihin oli varaa ja jos jotain oikein halusi, niin sen eteen piti tehdä töitä ja tienata rahat itse. Ei me missään köyhyydessä eletty, mutta vanhempani ovat erittäin vaatimattomia ihmisiä. Ehkä se tulee sitten siitä, etten halua olla kuten vanhempani.

Monet (nais)kaverini ollessani 25-35 ikäinen haukkuivat mua tunnevammaiseksi. Tiedän etten ole kovinkaan empaattinen ainakaan vieraita ihmisiä kohtaan, koska miten ihmeessä voit tuntea jotakin kohtaan jota et millään tavalla tunne? Toisaalta taasen pistän kuukausittain rahaa Unicefille, jotta joku köyhä Afrikassa saa ruokaa.

Tuolla joskus aiemmin mainitsin, että minulla ei ole juuri minkäänlaista "metsästysviettiä", joka ainakin monelle kaverilleni tulee pikku hönössä. Heidän on pakko lähteä baarissa jahtaamaan naisia. Ja kun tulee pakit niin eikun toisen kimppuun. Mä enemmänkin tarkkailen paikaltani, että minkälaista emäntää on liikenteessä - ja samalla juon itseni humalaan. En edes muista koska olisin mennyt jollekin naiselle suoraan juttelemaan sillä mielellä, että otanpa tuosta itselleni naisen yöseuraksi. Mutta jos joku viehko nainen tulee minulle, niin mä olen heti valmis lähtemään. Nyt sitten Jatkoajan kotipsykologit voi kertoa että mistä tämä tällainen johtuu.

 

[Neion Deion #21]

Puretaanpa vitutusta taas tänne, auttoi viimeksikin alkuvuodesta!

Jatkona edelliseen tarinaani, empiirinen tutkimukseni naisten ajatusmaailmasta ja pysyvän parisuhteen etsimisestä on ns. haukannut paskaa kerta toisensa jälkeen.
Jokin menee aivan saatanan vihkoon treffien 1-3 aikana tai sit niiden välissä tapahtuu jotain. Vedetään odottamatta frendikortti takataskusta tai sanotaan suoraan et nyt ollaan ihan eri fiiliksillä liikkeellä (tämä sentään ei vituta niin paljon kuin tuo eka).

Olen deitannut sekä itse pokaamiani että kavereiden järjestämiä mimmejä, mutta lopputulos on ollut joka kerta yllä kuvatun mukainen. Muutaman kanssa tiesin heti et tää juttu ei nyt lennä, mutta kaksi sellaista pakettia on tullut vastaan et hymyilin viikon putkeen ennen kuin kosahti.

On käyty syömässä, pidetty hauskaa, naurettu, suudeltu. Peittoa ei ole heiluteltu, mutta se on ollut myös oma valintani (ei tosin aina). Peiton heilutukseen on ollut muutama "retkipatja" mutta näiden kanssa ei ole tarvinnut edes miettiä suhteen viemistä muulle tasolle. Ei siis mitään vaimomatskua tosiaan mutta täydellisiä roolipelaajia.

Olen jo niin vitun kyllästynyt ja kyrpiintynyt nykytilanteeseen et harkitsen vakavasti jonkin helvetin Tinderin asentamista luuriin. Ei tässä varmaan auta kun vaan yrittää löytää näitä yhden illan juttuja ja heiluttaa peittoa maksimaalisen paljon kun ei tunnu seurustelu/rakastuminen olevan vaihtoehto.

Asiat pitäs tietenkin osata laittaa perspektiiviin ja onhan tää vähän huvittavaa purnata asiasta kun ihmisillä on oikeasti ongelmia/vaikeuksia. Kavereiden kanssa näistä voin jutella mutta jotenkin ei viitti parisuhteessa/naimisissa/avoliitossa oleville ihmisille vuodattaa näitä juttuja kun ei mua kiinnostanu hirveästi sinkkukaverien avautumiset naimisissa ollessani. Eipä mulla olisi ollut mitään neuvoja antaakaan tosin, näytän olevan täysin kujalla naisten sielunelämästä.

Leelian Lepotuoli, TQoFE ja Carlos, teidän vinkkejä odotan erityisesti, koska teillä tuntuu olevan täyspäisiä vastauksia / feedbackia näihin asioihin liittyen.

Vitutus purettu (ja puettu sanoiksi), kiitos ja anteeksi.

 

[penaz]

On käyty syömässä, pidetty hauskaa, naurettu, suudeltu. Peittoa ei ole heiluteltu, mutta se on ollut myös oma valintani (ei tosin aina). Peiton heilutukseen on ollut muutama "retkipatja" mutta näiden kanssa ei ole tarvinnut edes miettiä suhteen viemistä muulle tasolle

Ehkä olisi kannattanut heiluttaa peittoa nimenomaan niiden kanssa, joiden kanssa oli hauskaa ja joista ilmeisesti pidit. Kyllähän hekin seksistä pitävät niinkuin kaikki muutkin normaalit ihmiset. On virhe asettaa tällaisia naisia jalustalle. Siitä kaikki lähtee menemään pieleen.

Nyt halveksit joitakin naisia kutsumalla heitä retkipatjoiksi, mikä osoittaa ilmeisesti kypsymättömyyttäsi ja kykenemättömyyttäsi aitoihin suhteisiin naisten kanssa. Olen ollut naimisissa kolme kertaa, muutaman kerran avoliitossa, seurustellut monen kanssa ja satunnaisesti viettänyt iltoja ja öitä lukemattomien naisten kanssa. Kolmessa maanosassa. Jutellen ja rakastellen fiksusti tai vaan humalaisessa sekoilussa. Mutta nämä kaikki ihmiset ovat olleet vähintään yhtä arvokkaita ihmisiä kuin minä. Kasva aikuiseksi niin sinäkin voit löytää fiksun ja halukkaan naisen, jonka kanssa sinulla on hyvä olla.

 

[Neion Deion #21]

Ehkä olisi kannattanut heiluttaa peittoa nimenomaan niiden kanssa, joiden kanssa oli hauskaa ja joista ilmeisesti pidit. Kyllähän hekin seksistä pitävät niinkuin kaikki muutkin normaalit ihmiset. On virhe asettaa tällaisia naisia jalustalle. Siitä kaikki lähtee menemään pieleen.

Nyt halveksit joitakin naisia kutsumalla heitä retkipatjoiksi, mikä osoittaa ilmeisesti kypsymättömyyttäsi ja kykenemättömyyttäsi aitoihin suhteisiin naisten kanssa. Olen ollut naimisissa kolme kertaa, muutaman kerran avoliitossa, seurustellut monen kanssa ja satunnaisesti viettänyt iltoja ja öitä lukemattomien naisten kanssa. Kolmessa maanosassa. Jutellen ja rakastellen fiksusti tai vaan humalaisessa sekoilussa. Mutta nämä kaikki ihmiset ovat olleet vähintään yhtä arvokkaita ihmisiä kuin minä. Kasva aikuiseksi niin sinäkin voit löytää fiksun ja halukkaan naisen, jonka kanssa sinulla on hyvä olla.

Kiitos feedbackista.

"Easy come, easy go"-naiset eivät oikein sytytä. En mielestäni asettanut jalustalle tapaamiani mimmejä, yhden kanssa olisin hypännyt saman tien punkkaan mikäli ilta olisi jatkunut siihen suuntaan.

Se ei oikein avaudu, miten halveerasin naisia tuolla kuvauksellani? Pointti oli kuitenkin se, että molemmille osapuolille oli hyvin selvää, ettei tästä tarvii potea huonoa omaatuntoa tai miettiä seuraavana aamuna/viikkona et mitäs seuraavaksi. Sopiiko "friends with benefits" paremmin sitten?

Aikuiseksi kasvaminen on prosessi ja elämä ikuinen koulu. Parhaani teen ja tuskin täällä neuvoja kysyisin jos olisin saanut opinnot päätökseen.

 

[jyly]

Vitun naiset.

Oli sovittu tällit huomiselle, oltaisiin menty kahville, leffaan ja ehkä panolle siitä lämmittelyjen jälkeen, vaikkakin tuo viimeisin on omaa harhakuvitelmaa. Tai koko tarina.

Jokunen viikko sitten kirjoittelin omasta erosta tähän topiciin, ja nyt kun siitä on hiljaksiin toivuttu, niin tottahan sitä on pistettävä uutta matoa koukkuun. Otin yhteyttä "vanhaan" tuttuun, ja kuulumisien vaihdon jälkeen tää pörö kertoi miettineensä minua useaan kertaan viime aikoina, muttei kehdannut ikinä häiritä mua ja soittaa/viestitellä.

Viestiteltiin neljä vitun päivää tällä viikolla, ja sovittiin juurta jaksain mitähän sitä tehtäisiin huomenna yhdessä, kun tässä pitkästä aikaa taas nähdään. Mulla oli hyvä fiilis tän tapaamisen suhteen, ajoin jopa pallikarvat pitkästä aikaa tätä päivää varten. Ja runkkasin, niin ei nallikaan pala turhan ripeään.

Mutta mitäpä muutakaan, tää on niiin mun tuuria, työpäivän aikana tää kisuli laittaa viestiä, että ei haluakkaan enää tavata mua. "Sulla oli silloin sun mahis, mut päläpälä nyt on nyt ja huominen on huomenna. En haluukkaan enää nähä sua." Pillu oli mielessä tänäänkin koko 10h työpäivän.

No ei mitään, ei sitten nähdä. En ois halunnutkaan.

Tinderkin on koluttu läpi, eikä sielläkään ole sen kummempia tapahtunut, matchit laskettavissa yhden käden sormilla. Mikä teitä naisia vaivaa? Miksi annatte epätoivoisien kollien turhaan elätellä toiveita jostain sen suuremmasta?

 

[Johan]

Pitäisikö erota?

Takana on nyt 14 vuotta naimisissa oloa. Riitoja on ollu enemmän ja vähemmän, pääasiassa vähemmän, mutta asioista, jotka eivät tule muuttumaan. Pieniä, sinällään merkityksettömiä asioita, mutta ne näkyvät joka päivä ja vituttavat joka päivä. Ts. vaimoni ei näe toiminnassaan virheitä, eikä varsinkaan voi niitä myöntää. Oon asian kans yrittänyt elää, mutta ei oikein jaksais enää. Isoista asioista (rahat, asuminen, lasten kasvatus, eläminen pääosiltaan, jopa politiikka) ollaan muuten samaa mieltä, eroamispäätös on vaan vielä hakusessa.

No miksi erota? No, nuo em. seikat vituttavat, ei sen enempää kuin aiemminkaan, mutta lapset joutuvat torailua kuuntelemaan. Se nyt menettelis varmaan monienkin mielestä, itsenikin mielestä tavallaan, mutta häiritseehän se.

Toinen, isompi, seikka on tapaamani nainen. Tapasin hänet eka kerran n. 30 vuotta sitten ja olemme aina tavatessamme viihtyneet älyttömän hyvin keskenämme. Välissä oli tosin n. 15 vuotta, että emme tienneet toisistamme. Pari vuotta on tullu säännöllisen epäsäännöllisesti viesteiltyä fasessa, toissa talvena alkoi tapahtua enemmänkin. Kävimme lätkämatseissa yhdessä, syömässä jne. Kaikkea sitä, mihin vaimoani ei napannut lähteä. Olin jo ehtinyt tottua siihen, että matseissa, baareissa, rannalla, rullaluistelemassa, frisbeegolfissa jne. käyn miesten kans tai ainakin ilman vaimoani. Homma muuttui tämän uuden naisen myötä. Olen tehnyt paljon mukavia asioita kanssaan, viihdyn erinomaisesti, kun olemme yhdessä, samoin hän mun kans. Panohommia ei ole ollut, koska omaan vielä vähän moraalia.

Ongelmallista tässä on kolme lastani ja heidän kasvuympäristö. Lähteäkö vai jäädä? Ja miten ero vaikuttaa heihin? Vanhin on koulussa kolmannella, nuorin on nelivuotias.

Ja jotta homma ei ois liian helppoa, tämä toinen nainen muutti Jenkkien itärannikolle elokuussa, "suhde" on ollut skypen ja vierailujen varassa. Itse oon selvittänyt, että saisin töitä tod.näk. myös Jenkeistä, mutta naisen puolesta voisin elää varsin suurella palkallaan myös hänen luona.

Vaimoni tietää kuvion ja odottaa mun ratkaisuja. Mitäpä tekisitte itte?

 

[Kulttimörkö]

Vaimoni tietää kuvion ja odottaa mun ratkaisuja. Mitäpä tekisitte itte?

Jos olisin sinun asemassasi, jäisin perheeni luokse. Kertomasi perusteella vaimosi ja sinun parisuhteesi voisi olla paremmassa hapessa mutta se ei ole vielä siinä vaiheessa että ero olisi ainoa vaihtoehto. Näissä suhteen aikana tapahtuvissa ihastuksissa on se vaara että se ihastus vie mennessään. Kun arki lopulta koittaa, se voi olla samaa mitä aikaisemmassa suhteessa mutta se voi olla toki myös parempaa tai jopa pahempaa. Sulla on vielä kaksi isoa haastetta tässä. Ensinnäkin, mitä jos se suhde sitten kariutuu kun olette siellä Jenkeissä? Sulla ei ole sitten mitään muuta kuin ehkä se työ. Toinen asia jota kannattaa miettiä on lapsesi. On ihan eri asia erota ja aloittaa uusi suhde samassa kaupungissa. Lapsia voi silti tavata eikä se ole lapsille niin raskasta kuin se että isä muuttaa toiselle mantereelle eikä lapset voi enää isäänsä fyysisesti tavata. Eivät voi halata tai touhuta isän kanssa. Varsinkin kun lapset ovat vielä noin nuoria. Se voi olla todella haitallista lapsiesi kehitykselle.

Kuitenkin, lopulta sinun täytyy kuunnella sydäntäsi mutta myös järkeäsi ja tehdä ratkaisut itse. Huomionarvoista on että vaimosi tietää kaiken tämän mutta silti kunnioittaa sinua sen verran että antaa sinun tehdä omat ratkaisusi. Monet olisivat kilahtaneet täysin ja siellä olisi täysi sotatila tällä hetkellä. Silloin toki ratkaisukin saattaisi olla helpompi.

 

[Tadu]

Pitäisikö erota?

Takana on nyt 14 vuotta naimisissa oloa. Riitoja on ollu enemmän ja vähemmän, pääasiassa vähemmän, mutta asioista, jotka eivät tule muuttumaan. Pieniä, sinällään merkityksettömiä asioita, mutta ne näkyvät joka päivä ja vituttavat joka päivä.

Jos kerran tiedostatte, että ongelmat ovat pikkuasioita, niin kannattaisiko niitä yrittää ratkoa vaikka ammattiauttajan kanssa? En sano tätä vittuiluna vaan tama on ihan omaa pohdintaa. Olen samoilla linjoilla Kulttimörön kanssa.

 

[Buddha]

Pitäisikö erota?

Minä lähdin tuollaisessa tilanteessa, eikä kaduta yhtään. Älä eroa toisen naisen takia, eroa itsesi takia. Minullakaan ei loppujen lopuksi ollut muuta yhteistä exän kanssa, kuin lapset ja talo ja se vitutti päivä päivältä minua enemmän. Jos toista ei kiinnosta yhtään liikunta / harrastaminen / samat asiat ja itse ei pysty paikallaan olemaan, niin miksi vitussa sitä itseään kiduttamaan. Uusi elämäni on vasta tosin aluillaan, näin sen itse näen, mutta päivääkään en vaihtaisi pois. Elämä on ihmisen parasta aikaa!

 

[Buddha]

Tinderkin on koluttu läpi, eikä sielläkään ole sen kummempia tapahtunut, matchit laskettavissa yhden käden sormilla. Mikä teitä naisia vaivaa? Miksi annatte epätoivoisien kollien turhaan elätellä toiveita jostain sen suuremmasta?

Älä purista mailasta liikaa. Yritä elää ja nauttia siitä, niin niitä asioita tapahtuu. Epätoivoisuuden voi haistaa ja se ei ole sinulle hyväksi.

 

[Salama15]

Huomionarvoista on että vaimosi tietää kaiken tämän mutta silti kunnioittaa sinua sen verran että antaa sinun tehdä omat ratkaisusi. Monet olisivat kilahtaneet täysin ja siellä olisi täysi sotatila tällä hetkellä. Silloin toki ratkaisukin saattaisi olla helpompi.

Tähän kohtaan sellainen kommentti (omasta kokemuksesta), että tuo vaimosi suhtautuminen (astiat eivät lentele jne.) voi hyvinkin johtua yksinkertaisesti siitä, ettei hän enää oikeastaan edes välitä.

Riiteleminen on rasittavaa kaikille osapuolille, mutta parisuhteessa näkisin vielä vaarallisemmaksi sen, ettei enää viitsitä edes riidellä! Se kun tarkoittaa, ettei suhteessa ole tunnetta suuntaan eikä toiseen (raivo ja rakkaus ovat aika lähellä toisiaan)... Oma kokemukseni => kun oikein huolella aikanaan riideltiin ja sovittiin niin pari päivää sen jälkeen meni punkassa peuhatessa. Vikat about 5 vuotta mentiinkin sitten tuolla "couldn't care less"-meiningillä ja rouva muutti omaan kämppään tuossa Pääsiäisen aikaan.

 

[Snakster]

Näissä eropohdinnoissa pitäisi aina yrittää muistaa se, että ero on yksi asia ja uusi suhde sitten ihan kokonaan toinen juttu. Tietysti pitää erota, jos ongelmat ovat sovittamattomia eikä minkäänlaista ratkaisua löydy. Jos eroon päädytään, niin sitten tietysti voi alkaa miettiä uutta suhdetta, mutta ennen sitä pitäisi pystyä ajattelemaan omaa sen hetkistä liittoa erillään tästä ihastuksesta, vaikka se ehkä vaikeaa tai mahdotonta onkin.

Ja itse kyllä myös ajattelen, että vaikka olen tuon naisen kanssa perheen perheen, niin erityisesti olen sitoutunut niihin lapsiin ja heidän kanssaan olen paljon vahvemmassa liitossa kuin kenenkään naisen kanssa on mahdollista olla. Tässä katsannossa en missään tapauksessa itse lähtisi esimerkiksi eri maahan asumaan kuin missä lapseni asuvat.

En tiedä, tuliko nyt vähän falskin oloisia neuvoja, mutta näin minä tämän ajattelen, vaikka ymmärrän hyvin, että tuollaisessa tilanteessa analyyttinen pohdinta voi olla aika haastavaa.

 

[adetti]

Turhauttavaa ja epätoivoista. On jo melko kauan viestitellyt ja nähnyt sillon tällöin yhden naisen kanssa. Mutta mihinkään suuntaan ei olla päästy. Alkaa vain huumori loppumaan, vaikka olenkin hemmetin kärsivällinen. Pakettihan on joka miehen unelma ja tajuttoman mukava hän on. Tää on kiinni vaan siitä vapaa-ajasta. Molemmat reenaa sikana ja tekevät 3- vuorotyötä. Ongelmana onkin juuri se ettei aikaa ole nähdä. Sellainen olo silti on että jos tän ryssin, niin en pysy tolpillani.

 

[Carlos]

Olen jo niin vitun kyllästynyt ja kyrpiintynyt nykytilanteeseen et harkitsen vakavasti jonkin helvetin Tinderin asentamista luuriin. Ei tässä varmaan auta kun vaan yrittää löytää näitä yhden illan juttuja ja heiluttaa peittoa maksimaalisen paljon kun ei tunnu seurustelu/rakastuminen olevan vaihtoehto.

Oman kokemukseni pohjalta (tämä on klisee mutta toisaalta ei) "maailma on täynnä naisia". Sen sijaan sinun asuinkaupunkisi ei ole, eikä sinun työpaikkasi, eikä sinun vakio kuntosalisi/baarisi eikä edes se tinder. Niissä on vain hyvin rajallinen valikoima, ja niistä saatavilla oleva valikoima vielä paaaljon rajallisempi. Itse olen tavannut eläissäni jo aika monta todella mahtavaa naista, mutta tarkkaan miettien, ei taida olla edes kahta samasta paikasta / samoista kuvioista.

Eli ihan ensiksi suosittelisin että avarra maailmankuvaasi. Matkustele, muuta muualle/ulkomaille, tee uusia juttuja, aloita uusia harrastuksia, käy vaikka jotain uusia aikuisille tarkoitettuja kouluja/kursseja. Jos nykyinen työsi ei sisällä matkustelua, koita hankkia sellainen joka sisältää. Oikeasti maailma ON täynnä naisia, mutta ne kaikki eivät ole siellä missä SINÄ olet, sinun pitää mennä sinne missä NE ovat.

Toisekseen, be cool. Naiset haistavat epätoivon kilometrin päähän. Se on suurin mahdollinen turn-off, päätyä jonkun epätoivoisen (jota kukaan muukaan ei ole huolinut) ainoaksi oljenkorreksi. Naiset haluavat prinssin jonka kaikki muutkin haluavat, he haluavat valikoitua suuresta joukosta siksi onnelliseksi naaraaksi, jonka uros kantaa käsivarsillaan luolaansa. He eivät halua olla se ainoa nainen joka joskus kulkee jonkun erakon luolan ohi, ja saada tämän peräänsä ruinaamaan.

Tähän taas auttaa se että koitat tehdä itsestäsi jotenkin tavoiteltavan. Naisista ei koskaan tiedä mikä vetoaa mihinkäkin, yleensä ne naiset jotka minä olen saanut perääni ovat ihastuneet johonkin ihan hämärään ominaisuuteen minussa mitä en olisi ikinä osannut edes pitää valttikorttina. Siksi on hyvä jos sinussa on jotain, ihan mitä tahansa, missä olet hyvä, silmiinpistävä (positiivisessa mielessä) ja ihan vaan erilainen / omaperäinen.

Minä en ole millään lailla houkuttelevan näköinen uros joka saisi pelkillä vatsalihaksillaan naisten nesteet liikkeelle, mutta parikin kertaa on käynyt niin että hot nainen on kysellyt suoraan ihan sulaneena vahana että olenko onnellinen vaimoni kanssa vai olisiko tsäänssejä. Siis sen näköisiä naisia joita en baarissa uskaltaisi ikinä edes lähestyä (siis teoriassa), kun tietäisin että ei ole mitään jakoa.

Tähänkin pätee vaan se sama, maailma on täynnä naisia, erilaisia naisia, ja koskaan et voi tietää mitä joku hakee ja mitä hän hakee miehessä. Vanhaa sanontaa mukaillen, koskaan ei voi tietää millä oksalla se pir(ttihirm)u istuu. Ja se sinun pirttihirmusi saattaa hyvinkin istua tälläkin hetkellä jossain Kuala Lumpurissa, Pekingissä, Pariisissa, Hampurissa, Kapkaupungissa, Minneapolisissa, Kuusamossa taikka ihan vaan siinä naapuritalossa. Sinun tarvitsee vain antaa hänen löytää sinut, simple as that. :-)

Eli lopeta naisen etsiminen, etsi maailma sen sijaan. Nainen tulee sitten ennemmin tai myöhemmin bonuksena.

 

[pernaveikko]

Tähän kohtaan sellainen kommentti (omasta kokemuksesta), että tuo vaimosi suhtautuminen (astiat eivät lentele jne.) voi hyvinkin johtua yksinkertaisesti siitä, ettei hän enää oikeastaan edes välitä.

Riiteleminen on rasittavaa kaikille osapuolille, mutta parisuhteessa näkisin vielä vaarallisemmaksi sen, ettei enää viitsitä edes riidellä! Se kun tarkoittaa, ettei suhteessa ole tunnetta suuntaan eikä toiseen (raivo ja rakkaus ovat aika lähellä toisiaan)

Tämä tuli heti ensimmäisenä mieleen. Mitä helvettiä edes tarkoittaa, että vaimo tietää minulla olevan toisen suhteen, mutta ei välitä siitä tuon taivaallista? Välinpitämättömyys on kaikista raskainta. Se on niin tylyä, kun toista ei vain yksinkertaisesti kiinnosta. Inhoaisi vaikka, koska se on tunne, välinpitämättömyys ei sitä ole.

En yllättyisi vaikka vaimollakin olisi jo tinderit käytössä, mutta aivan sama pysyä yhdessäkin, kun ei tässä oikein jaksaisi muuttaakaan ja eipähän sentään tarvitse riidelläkään sen kummemmin.

Nykymenolla homma on tiensä päässä ja varmaankin ollut jo jonkin aikaa, mutta eiköhän tuossa olisi aika paljon pelastettavaa. Se tosin muodostuu ongelmaksi, kun kumpaakaan ei taida ihmeemmin kiinnostaa.

 

[lapa78]

Pitäisikö erota?

Takana on nyt 14 vuotta naimisissa oloa. Riitoja on ollu enemmän ja vähemmän, pääasiassa vähemmän, mutta asioista, jotka eivät tule muuttumaan. Pieniä, sinällään merkityksettömiä asioita, mutta ne näkyvät joka päivä ja vituttavat joka päivä.

Ongelmallista tässä on kolme lastani ja heidän kasvuympäristö. Lähteäkö vai jäädä? Ja miten ero vaikuttaa heihin? Vanhin on koulussa kolmannella, nuorin on nelivuotias.

Ja jotta homma ei ois liian helppoa, tämä toinen nainen muutti Jenkkien itärannikolle elokuussa, "suhde" on ollut skypen ja vierailujen varassa. Itse oon selvittänyt, että saisin töitä tod.näk. myös Jenkeistä, mutta naisen puolesta voisin elää varsin suurella palkallaan myös hänen luona.

Vaimoni tietää kuvion ja odottaa mun ratkaisuja. Mitäpä tekisitte itte?

Lyhentelin vähän tekstiäsi.

Jos sinusta tuntuu siltä, että ette saa noita pieniä asioita kuntoon (onko teillä edes halua siihen?), niin kyllä varmaan silloin kannattaa erota. Eihän kukaan jaksa pidemmän päälle jokapäiväistä vitutusta ja riitelyä.

En ole varma oletko ajatellut tosissasi muuttamista lätäkön toiselle puolelle, mutta tässä tapauksessa kuulostaa todella itsekkäältä vaihtoehdolta lapsiesi vuoksi. Lapsesi ovat pieniä ja eivät varmasti ymmärrä miksi lähdet ja vielä niin kauas, että et heitä käytännössä näe kuin jouluna ja juhannuksena. Eli eroa vaimostasi, mutta älä lapsistasi.

Jos vaimosi on antanut pallon sinulle, niin onko hän siis sitä mieltä, että voisitte jatkaa suhdetta vai häntä ei edes enää kiinnosta?

 

[Leelian Lepotuoli]

Puretaanpa vitutusta taas tänne, auttoi viimeksikin alkuvuodesta!

On käyty syömässä, pidetty hauskaa, naurettu, suudeltu. Peittoa ei ole heiluteltu, mutta se on ollut myös oma valintani (ei tosin aina). Peiton heilutukseen on ollut muutama "retkipatja" mutta näiden kanssa ei ole tarvinnut edes miettiä suhteen viemistä muulle tasolle. Ei siis mitään vaimomatskua tosiaan mutta täydellisiä roolipelaajia.

...kun ei tunnu seurustelu/rakastuminen olevan vaihtoehto.

Mun kristallipallosta ei nyt oikein näe selkää ratkaisua tähän ongelmaan. Ehkä haluat niin kovasti rakastua, et sulla on odotukset liian korkealla? Pisti silmääni tämä peiton heiluttelu tai sen heiluttelemattomuus. Miksei suutelemiset oo johtanu seksiin? Ei ole mikään urbaanilegenda et naisetkin haluaa seksiä. Voi käydä treffeillä ja tapailla ja pussailla ja pitää kädestä kiinni, mutta se kipinä pitää kyllä jossain vaiheessa posauttaa tai mielenkiinto katoaa. Jospa oot saanut kaverikortin just siksi et nainen on halunnut mennä pidemälle ja sä oot jarrutellu etkä tehnyt aloitetta. Seksi (oikean henkilön kanssa) luo läheisyyttä -> endorfiinit vapautuu -> tadaa! ihminen rakastuu.

Pitäisikö erota?
...

Ongelmallista tässä on kolme lastani ja heidän kasvuympäristö. Lähteäkö vai jäädä? Ja miten ero vaikuttaa heihin? Vanhin on koulussa kolmannella, nuorin on nelivuotias.

...

Ja jotta homma ei ois liian helppoa, tämä toinen nainen muutti Jenkkien itärannikolle elokuussa, "suhde" on ollut skypen ja vierailujen varassa. Itse oon selvittänyt, että saisin töitä tod.näk. myös Jenkeistä, mutta naisen puolesta voisin elää varsin suurella palkallaan myös hänen luona.

Vaimoni tietää kuvion ja odottaa mun ratkaisuja. Mitäpä tekisitte itte?

No onpahan kärsivällinen vaimo! Mutta ehkä kuitenkin tässä kohtaa pätee; rakkauden vastakohta ei ole viha vaan välinpitämättömyys. Tuntuu aika erikoiselta et vaimo odottelee kotona kun sä käyt rimpsalla jonkun viehättävän naisen kanssa ja nautit menemään olostasi täysin.

Äitinä sanoisin et sinä oot ne lapset tähän maailmaan tuonut ja velvollisuutesi on niistä pitää mitä parhainta huolta ja osallistua parhaasi mukaan heidän kasvatukseen. Ja varsinkin olla kaatamatta lasten harteille omia ongelmianne. Pienille lapsille ei ole reilua kuunnella aikuisten riitelyä, varsinkin kun pienessä mielessä ne kasvaa potensiin 100. Mutta, toisaalta onko sekään et äiskä ja iskä on täs nyt vähän kyllästynyt toisiinsa ja isillä on uus tyttöystävä, eikai haittaa jos erotaan seilaatte kahden kodin väliä.

Avioero ei ole mikään pikkujuttu, et kerätään kimpsut ja kampsut ja sanotaan heipatpeipat. Avioeroon pitäis päätyä painavin perustein, niin että kaikki voitava on tehty ja silloinkin huolehditaan muustakin kuin omasta hyvinvoinnista. (Eikä noinvain häivytä Jenkkeihin uuden kanssa, halooo on valoo...)

 

[Knox]

Pitäisikö erota?

Takana on nyt 14 vuotta naimisissa oloa. Riitoja on ollu enemmän ja vähemmän, pääasiassa vähemmän, mutta asioista, jotka eivät tule muuttumaan. Pieniä, sinällään merkityksettömiä asioita, mutta ne näkyvät joka päivä ja vituttavat joka päivä. Ts. vaimoni ei näe toiminnassaan virheitä, eikä varsinkaan voi niitä myöntää. Oon asian kans yrittänyt elää, mutta ei oikein jaksais enää. Isoista asioista (rahat, asuminen, lasten kasvatus, eläminen pääosiltaan, jopa politiikka) ollaan muuten samaa mieltä, eroamispäätös on vaan vielä hakusessa.

No miksi erota? No, nuo em. seikat vituttavat, ei sen enempää kuin aiemminkaan, mutta lapset joutuvat torailua kuuntelemaan. Se nyt menettelis varmaan monienkin mielestä, itsenikin mielestä tavallaan, mutta häiritseehän se.

Ongelmallista tässä on kolme lastani ja heidän kasvuympäristö. Lähteäkö vai jäädä? Ja miten ero vaikuttaa heihin? Vanhin on koulussa kolmannella, nuorin on nelivuotias.

Ja jotta homma ei ois liian helppoa, tämä toinen nainen muutti Jenkkien itärannikolle elokuussa, "suhde" on ollut skypen ja vierailujen varassa. Itse oon selvittänyt, että saisin töitä tod.näk. myös Jenkeistä, mutta naisen puolesta voisin elää varsin suurella palkallaan myös hänen luona.

Vaimoni tietää kuvion ja odottaa mun ratkaisuja. Mitäpä tekisitte itte?

Lyhentelin lainausta.

Näin nopeasti ajateltuna avioero voi olla teille varsin hyvä ratkaisu. Tärkeintä on olla itselleen rehellinen, ja jos ei aidosti pysty olemaan onnellinen toisen kanssa, niin miksi jatkaa. Ero satuttaa varmasti sinua, vaimoasi ja lapsiasi, mutta pitkässä juoksussa tuo voi olla hyvinkin paras ratkaisu. On turhaa kituttaa huonossa suhteessa vuosia, ja huomata jossain vaiheessa että elämä on suurimmaksi osaksi lipunut ohi, etkä ole vähääkään onnellinen. Lapsien takia eroaminen on varmasti vaikeampaa, mutta kuten sanoitkin, lapset kärsivät jos vanhemmat tappelevat jatkuvasti.

Uskotko että sinun ja vaimosi suhde voi ylipäätänsä parantua? Onko teillä molemmilla halua parantaa suhdetta?

MUTTA, mielestäni on äärimmäisen itsekästä jättää lapset äidilleen, ja muuttaa jenkkeihin. Olet huolissasi miten ero vaikuttaa lapsiin, mutta mieti miten sinun muutto rapakon taakse vaikuttaa lapsiin. Kuten lapa78 sanoi, näkisit lapsiasi 2-3 kertaa vuodessa.

 

[Johan]

Kiitos monista vastauksistanne, ihan samoja asioita oon käynyt mielessäni läpi. Sen verran tarkennusta tuohon uuteen naiseen, että meillä ei ole vielä suhdetta. Nainen kyllä haluaisi, sen tiedän, ja itsekin, mutta en vaan kykene (pano-/pussailu-)suhteeseen ennen kuin ero on selvä.

Lasten näkeminen on juuri se asia, josta tulee itselleni paineita. Näkisimme muutaman kuukauden välein ja muuten skypessä jne. Syöhän/söisihän se. Vastakkaisena asiana on se, että antaako huonoissa väleissä (emmem riitele käytännössä koskaan lasten kuullen) olevat vanhemmat lapsilleen parhaan mahdollisen kasvuympäristön? Näitä olemme vaimoni kanssa pohtineet. On sovittu, että jos/kun ero tulee, vietämme yhdessä "vanhalla" perheellä aikaa edes joskus (lomareissuja jne., asiasta oon sanonut myös uudelle naiselleni) jotta lapset ymmärtäisivät, ettei meillä ole heidän kanssaan vaikeaa olla. Ts. etteivät luulisi, että ero johtuu heistä. Useinhan pienillä lapsilla, miksei isommillakin, on tuollainen käsitys.

Pointti siis on edelleen se, että jatkaako todennäköisesti kaikkia enemmän tai vähemmän hajottavaa perinteistä perhe-elämää vai erotako "sopuisasti", vaikka lapset siitäkin ratkaisusta kärsii? Sen tiedän, että riitoja en vaimoni kanssa eroamisen yksityiskohdista aikaiseksi saa. Olemme jo yhdessä käyneet läpi elatusmaksut, asuntojen siirrot/hyvitykset ym.

Jäi ilmeisesti sanomatta aloituksessani, että vaimoni on ollut koko ajan tietoinen, että käyn naisen kanssa peleissä yms. Ehkä se on ollut monen mielestä vaimoni välinpitämättömyyttä. Minulle se on ollut toisen menemisten kunnioittamista ja mielistelemättömyyttä. En minäkään kulje hänen maalauskerhoissaan ja runopiireissä.

Älä eroa toisen naisen takia, eroa itsesi takia.

Tälle kannalle alan vahvasti kallistua, eri asia on, onko sitten rohkeutta tähän. Ja onko se lapsille kuitenkaan parasta? (paska nimimerkki, tulee alatalo mieleen)

 

[Buddha]

Ja onko se lapsille kuitenkaan parasta?

Mikään vaihtoehto ei ole hyvä, mutta parhaiten asiat menee tulevaisuudessa, kun lapset näkevät sinut onnellisena ja jaksat itse antaa heille enemmän. Lapset aistivat ja se ei ole hyvä, jos lapset näkevät vanhempien kohtelevan toisiaan välinpitämätttömästi ja oppivat sen tavan itsekkin oikeaksi. Kulissi ei kanna ja sinä olet elämäsi tärkein ihminen. Kohtele itseäsi hyvin, niin loppu hoituu kuin itsestään.

 

[Carlos]

Pitäisikö erota?

Aika moni tässä on jo sanonut samaa, mutta (ihan vaan neuvona, itse tottakai päätät mitä teet) älä sekoita asioita liiaksi. Ensinnäkin jos se toinen nainen on odottanut jo 30 vuotta, niin ei homma kaasu pariin lisävuoteenkaan, että pistä se nyt toistaiseksi sivuun mielestäsi.

Toisekseen et ole "vain" naimisissa vaimosi kanssa, olet (suur?)perheen isä, perheen pää. Lapsesi ovat nyt niin haavoittuvaisessa iässä että kannattaa miettiä kyllä todella tarkkaan voitko repiä perheen hajalle. Ja asian positiivisesti kääntäen, älä mieti sitä miten paljon lapsiasi satuttaisi ero ja miten he siitä selviäisivät, vaan sitä mitä hyvää voit tehdä lasten kanssa. Lapsesi ovat iässä missä he tarvitsevat isää positiivisessa mielessä ihan älyttömästi, ja myös siinä iässä missä sinä voit jättää oman henkisen perintösi heille. Tee ja häärää lasten kanssa kaikenlaista, auta koulussa, anna virikkeitä, ja niin edelleen. En ole itse ollut vielä kuolinvuoteella, mutta olen ihan varma että tuossa vaiheessa kaikesta tuosta on enemmän kuin tyytyväinen.

Kolmanneksi sitten se suhde vaimoosi. Tottakai on selvää että 14 aviovuoden jälkeen toisen ärsyttävät piirteet ovat vielä ärsyttävämpiä, riitoja tulee ja menee, fyysisesti ei jaksa olla enää niin kamalan kiinnostunut toisesta, mutta jos ne mainitsemasi isot asiat ovat kunnossa, niin eikö tuosta voi vielä selvitä? Ehkä kaipaatte vaan hiukan tuuletusta liitossanne, sitä vaan niin helposti masentuu sen arkihelvetin keskellä että unohtaa kokonaan miksi aikoinaan edes mentiin naimisiin. Koittakaa keksiä edes JOKU juttu mihin voisitte mennä yhdessä, kenties jotain mitä vaimosi haluaisi mutta ei ole koskaan tajunnut / uskaltanut edes ehdottaa?

Minusta kuulostaa että tämä toinen nainen on nyt se kulmakivi tässä kaikessa. Ensinnäkin, jos vaimosi tietää kuvion ja "odottaa" ratkaisuasi, niin miltä hänestä mahtaa tuntua? Miltä hänestä on mahtanut tuntua jo pitkään? Hän on ketjuilla köytettu kotiin siitä perheen arkihelvetistä huolehtimaan (ilmeisesti), samalla kun sinä kuljet tämän toisen naisen kanssa joka paikassa treffailemassa ja tekemässä kaikkea kivaa ja mukavaa ilman lapsia? Sanoisinko että kuulossa kyllä "hiukan" epäreilulta. Tottakai jonkun sinkkunaisen kanssa treffailu on kivaa, kuka siitä nyt ei tykkäisi. Varsinkin jos seksiä ei ole vielä ollut, niin se on niin kivaa ja jännittävää että. Vaimosikin varmasti mielellään treffailisi huolettomasti jotain miestä joka viihdyttäisi häntä, jos se olisi mahdollista.

Kuulostaa niin helvetilliseltä tilanteelta nimenomaan vaimosi puolelta, että hän olisi kyllä varmasti nostanut jo kytkintä jos se mitenkään käytännön kannalta olisi hänelle mahdollista. Ja ihan varmasti hänen tekisi mieli purskahtaa joka päivä katkeraan itkuun tilanteestaan, mutta todennäköisesti ylpeys ei anna periksi.

Että jos minulta kysytään, niin sanoisin että ihan ensiksi kerro tälle toiselle naiselle että hei, it was not meant to be, mulla on perhe, en voi jättää sitä. Sitten menet häntä koipien välissä kotiin, kerrot vaimollesi että olit ihan helvetin tyhmä kun edes mietit lähtemistä, alat olla jo sen verran höppänä että aivot välillä kalkkeutuu. Sitten rukoilet ja pyydät ja rukoilet uudestaan että hän vielä ottaisi sinut takaisin miehekseen (jos et tiennyt sitä, et ole tällä hetkellä sillä henkisellä statuksella hänen mielessään). Ja sitten teet kaikkesi sen eteen että hän antaisi anteeksi sinulle, ja alkaisi pikkuhiljaa taas luottamaan sinuun. Se ei tule olemaan helppoa, ei välttämättä edes mahdollista.

Luulen että teillä on ihan helvetisti selvittämättömiä asioita, ja kun niitä vaan kasaantuu liikaa, niin tässä ollaan. Minä olen viimeinen henkilö puhumaan minkään pariterapian puolesta, menee vaan rahaa "hukkaan", mutta jos ette pysty muuten keskenänne puhumaan, niin sanoisin että menkää terapeutille. Koittakaa nyt herranjestas selvittää asianne ja nauttia toisistanne, nauttia lapsistanne. Ette te olisi neljäätoista vuotta naimisissa ellei teidän suhteessa olisi edes joskus ollut jotain hyvää.

Avioliitto on verta, hikeä ja kyyneleitä, ihan jokaisella. Ja se arki tulee vastaan aina, myös sen uuden hempukan kanssa. Pelasta nyt hyvä mies perheesi, ihan vaan itsesi takia.

 

[Myyrä]

Toinen, isompi, seikka on tapaamani nainen. Tapasin hänet eka kerran n. 30 vuotta sitten ja olemme aina tavatessamme viihtyneet älyttömän hyvin keskenämme. Välissä oli tosin n. 15 vuotta, että emme tienneet toisistamme. Pari vuotta on tullu säännöllisen epäsäännöllisesti viesteiltyä fasessa, toissa talvena alkoi tapahtua enemmänkin. Kävimme lätkämatseissa yhdessä, syömässä jne. Kaikkea sitä, mihin vaimoani ei napannut lähteä. Olin jo ehtinyt tottua siihen, että matseissa, baareissa, rannalla, rullaluistelemassa, frisbeegolfissa jne. käyn miesten kans tai ainakin ilman vaimoani. Homma muuttui tämän uuden naisen myötä. Olen tehnyt paljon mukavia asioita kanssaan, viihdyn erinomaisesti, kun olemme yhdessä, samoin hän mun kans. Panohommia ei ole ollut, koska omaan vielä vähän moraalia.

Tuo nyt kuulostaa ihan kivalta, mutta ei välttämättä ole enää silloin, jos asutte saman katon alla, on paljon enemmän tapahtumia, mihin on "pakko" mennä yhdessä, toisesta ei saa kotona hetken rauhaa ym. Kun tämä unelmien nainen onkin 24/7 siinä vieressä, niin se voi yllättävän nopeasti alkaa vituttamaan jopa enemmän kuin oma, nykyinen vaimo. Vaikka nyt tuntuu, että kaikki on yhteistä, niin lopulta ei olekaan, ja onko se edes hyvä asia?

Mun mielestänikään ei kannata erota ainakaan sen takia, että menee suoraan toisen, täydellisen naisen kanssa yhteen. Nämä päätyvät aika usein siiheen, että haikaillaankin takaisin siihen vanhaan ja silloin ei seuraa mitään hyvää.

Ja minä en edes haluaisi, että "vaimoni" kävisi joka ikisessä paikassa, missä minäkin. Haluan omaa aikaa, aikaa kavereiden kanssa ym. Emännän kanssa on paljon yhteisiä kiinnostuksen kohteita, mutta ei todellakaan lähes kaikki. Ja se on hyvä se, mielestäni.

Ratkaisua kannattaa miettiä, mutta toinen nainen on huono syy. Ne ongelmat kotona voivat sitten olla, jos ne koet sellaisiksi ja tilanne ei voi parantua. Jos jokin vituttaa jatkuvasti, niin sitten se vituttaa ja on lähdettävä.

 

[Leelian Lepotuoli]

Lasten näkeminen on juuri se asia, josta tulee itselleni paineita. Näkisimme muutaman kuukauden välein ja muuten skypessä jne. Syöhän/söisihän se. Vastakkaisena asiana on se, että antaako huonoissa väleissä (emmem riitele käytännössä koskaan lasten kuullen) olevat vanhemmat lapsilleen parhaan mahdollisen kasvuympäristön? Näitä olemme vaimoni kanssa pohtineet. On sovittu, että jos/kun ero tulee, vietämme yhdessä "vanhalla" perheellä aikaa edes joskus (lomareissuja jne., asiasta oon sanonut myös uudelle naiselleni) jotta lapset ymmärtäisivät, ettei meillä ole heidän kanssaan vaikeaa olla. Ts. etteivät luulisi, että ero johtuu heistä. Useinhan pienillä lapsilla, miksei isommillakin, on tuollainen käsitys.

Joo, tiedän pitäsi osata olla joskus hiljaa.. Mut en pysty. Ootkohan sä nyt ihan varmasti miettinyt tätä asiaa kuitenkaan kaikkien kannalta. Tämän tilanteen toteutuessä sähän vaan sysäät kaiken vastuun lasten hoidosta ja kasvatuksesta (koulunkäynti, harrastukset, kaverisuhteet, teinisuhteet, ravitsemuksen, vaatetukset, riitojen ja muiden ongelmien selvittämiset yms yms) vaimosi harteille. Hyvänen aika mies, ota nyt silmä käteen! Meinaat et pari kertaa vuodessa käydään perhelomilla ja sä saat etsittää hyvää ja kivaa fatsia, kaikki on onnellista ja ah niin autuasta etelän lämmössä. Kunnes taas vaimo (ex-) palaa lasten kanssa arkeen.

Jäi ilmeisesti sanomatta aloituksessani, että vaimoni on ollut koko ajan tietoinen, että käyn naisen kanssa peleissä yms. Ehkä se on ollut monen mielestä vaimoni välinpitämättömyyttä. Minulle se on ollut toisen menemisten kunnioittamista ja mielistelemättömyyttä. En minäkään kulje hänen maalauskerhoissaan ja runopiireissä.

Ööööh, tosissaan vaimo tietää, että kuhertelet tämän naisen kanssa ja suunnittelet yhteistä tulevaisuutta Amerikassa? AS IF.

 

[Carlos]

Joo, tiedän pitäsi osata olla joskus hiljaa.. Mut en pysty. Ootkohan sä nyt ihan varmasti miettinyt tätä asiaa kuitenkaan kaikkien kannalta. Tämän tilanteen toteutuessä sähän vaan sysäät kaiken vastuun lasten hoidosta ja kasvatuksesta (koulunkäynti, harrastukset, kaverisuhteet, teinisuhteet, ravitsemuksen, vaatetukset, riitojen ja muiden ongelmien selvittämiset yms yms) vaimosi harteille. Hyvänen aika mies, ota nyt silmä käteen! Meinaat et pari kertaa vuodessa käydään perhelomilla ja sä saat etsittää hyvää ja kivaa fatsia, kaikki on onnellista ja ah niin autuasta etelän lämmössä. Kunnes taas vaimo (ex-) palaa lasten kanssa arkeen.

Tässä, naisen mielipide ja erittäin pureva kommentti asiasta, kannattaa nimimerkki Johanin lukea kolmeen kertaan. Tosiaan, luuletko että ne lapset nauttisivat tästä? Hitto soikoon vaikka teillä olisikin kivaa moisilla reissuilla, niin ei ne lapset muuta miettisi kun sitä että kohta taas se pappa lähtee sinne sen toisen eukon luokse Atlantin taakse josta se tykkää enemmän kuin meistä kaikista yhteensä. Ei ne lapset mitään helvetin feikkilomia tarvitse, ne tarvitsee isää sinä kylmänä marraskuisena tiistaina kun klo 3 yöllä tulee verta nenästä. Ja sinä tavallisena tammikuisena sunnuntai-iltana kun on vähän jotenkin kurja olo ja olis kiva kun isä peittelisi hellästi ja lukisi iltasadun. Ja sinä toukokuisena kevätjuhlapäivänä isää ottamaan valokuvaa kun liisa-petteri sai stipendin.