Naisasiat

  • 7 575 054
  • 26 605

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Joku saattaa naurahtaa, että puhun tälläistä näin lyhyen ajan jälkeen, mutta ei kai se ihastuminen ja toisesta välittäminen sitä aikaa aina kysy.

Joku ehkä, mutta antaa niiden nauraa. Jos juttu jatkuu muutamia treffeja tai muutamaa viikkoa pidempään, niin sen jälkeen sillä ei enää ole merkitystä onko kyse neljästä kuukaudesta vai neljästä vuodesta.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
me emme siis seurustele.

pidän siitä ihmisestä vain niin kovasti ja olemme viettäneet niin monta päivää ja yötä yhdessä, että ne yksinäiset koti-illat mitkä jo joskus tuntuivat raskailta, tuntuisivat nyt äärimmäisen raskailta. Joku saattaa naurahtaa, että puhun tälläistä näin lyhyen ajan jälkeen, mutta ei kai se ihastuminen ja toisesta välittäminen sitä aikaa aina kysy.

Tässähän oleelliset, käytä järkeäsi.

Te ette seurustele, joten ystävälläsi on kaikki oikeus touhuta omia juttujaan niin kuin häntä huvittaa.

Häntä myös tuntuu huvittavan viettää aikaansa juuri sinun kanssasi, tuon viimeisen kappaleen perusteella. Hyvä ja antoisa suhde voi olla muutakin kuin pesän rakentelua ja rääkyvät mukulat lahkeeseen roikkumaan haaveilua.

Ota vastaan mitä on tarjolla, sisäistä se ja nauti. Onni ihmisestä on tärkeämpää kun ulkokultaiset statukset. Voi olla, että se kestää ja kasvaa ajan kanssa, voi olla että ei. Voi olla, että teistä tulee oikeasti hyvät ystävät vanhainkotiin saakka, ja voi olla, että ei. Tähän hetkeesi ihan samantekevää, koska nyt tunnut olevan onnellinen, jätä haihattelut ja ole. Joka tapauksessa elämä tuo eteesi kaikenmoiset valinnat, käsittele ne kun on niiden aika, ennakoimalla ja hölmöilyltä tuntuvan pelikirjan pläräämisellä (nää ääliöt exelit) pilaat vaan itseltäsi sen onnen, jonka olet jo saanut. Elämä osaa olla niin kiero, että saattaa olla ainut sen lajin onni meneillään, mikä sulle on tarjolla, mitään kun ei ole kenellekään luvattu.

Siivoa pääs turhasta sonnasta ja hyppää mukaan täysillä luottaen. Anna kumppanisi pienin jutuin ja myhäilyin tuntea kuinka tyytyväinen ja onnellinen olet hänestä, mutta älä hukuta häntä tunteisiisi, vaan ota hyvin mielin vastaan se minkä saat ja anna minkä osaat. Siinä koko homma.
 

Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kiitos paljon kaikille näkemyksistä! Jotkut ovat ilmeisesti tulkinneet tekstejäni hieman väärin, me emme siis seurustele.

Mutta niin, mitä tuohon tinderiinkin tulee, niin olen samaa mieltä. Ei sitä kukaan huvikseen käytä. Pitänee varmaan tässä lähiaikoina pitää real talkin final chapter ja tehdä selväksi, että jos minä olen kuvioissa, niin muut miehet tai tinderit ei. Ja sen jälkeen kerrasta poikki. Tosiaan, voi olla ettei rehellisesti kerro syytä tuon ohjelman käytölle, mutta ei kai minulla ole muuta kuin hänen sanansa. Voi tietysti syynä olla tuo yleinen huomiohakuisuus, mistä aiemmin jo mainitsin. Nykyajan nuoret naiset ja miksei miehetkin (20v~) haluavat nauttia enemmän ja enemmän huomiosta. Tämä ei toki koske kaikkia!

Pikkuisen on nyt ristiriitaista viestiä. Te ette siis seurustele, mutta jos muut miehet ovat kuvioissa, niin se on kerrasta poikki. Mikä on poikki, jos mitään ei varsinaisesti ole? Miksi vapailla markkinoilla oleva tsuidu ei saa käyttää tinderiä? Miksi vapailla markkinoilla oleva tsuidu ei saa tavata kuin yhtä miestä?
 

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset
Pikkuisen on nyt ristiriitaista viestiä. Te ette siis seurustele, mutta jos muut miehet ovat kuvioissa, niin se on kerrasta poikki. Mikä on poikki, jos mitään ei varsinaisesti ole? Miksi vapailla markkinoilla oleva tsuidu ei saa käyttää tinderiä? Miksi vapailla markkinoilla oleva tsuidu ei saa tavata kuin yhtä miestä?

Niin ja miksi Tinderin käyttö olisi pahasta ja sen käyttö pitäisi jopa naiselta kieltää, jos kerta kyseinen friidu on vapaa kuin taivaanlintu.
 
Huh huh, onpa ollut tapahtumarikas puolivuotinen takana.

Viimeiseen kuuteen kuukauteeni kuuluu viehättävän naisen tapaaminen, seurustelun aloittaminen kuukauden tuntemisen jälkeen, yhteen muutto kolmen kuukauden jälkeen, muutto jo erilleenkin sekä pettämistä.

Ei taida kuulostaa siltä, että kaikki suhteessamme olisi hyvin?

Olemme tainneet tehdä klassisen virheen, kun olemme edenneet liian nopeasti. Aloitimme seurustelun ilman suurempaa ”jahtaamista”, muutimme yhteisen katon alle jo ihastumisvaiheessa. Samalla toisesta on tullut arkinen, eikä ihastumisen tunnetta ole päästy jatkamaan riittävän pitkälle. Nopea sitoutuminen on myös luonut ahdistuksen ja lopullisuuden tunteita. (Tai no, nämä kohdat taitavat koskea lähinnä tyttöystävääni – itselläni kaikki puolen vuoden sisällä tapahtunut on tapahtunut rakkauden sumuverhossa.)

Suhdettamme ennen tyttöystävälläni oli pitkäaikaisempaa ”säätöä” miehen kanssa, jonka välillä sitten tunteet taas lämpenivät suhteemme aikana – pettävin tuloksin. Pettämistä neiti ei itse tuonut esille, mutta kuullessani asiasta muita teitä sekä kysyessäni asiasta, kommentoi hän sen olleen pakollista tapahtua, jotta pääsee irti ”vanhoista haamuista” ja ”tiedän nyt, ettei hän merkitse mitään sinuun verrattuna”. (Myönnän tyttöystäväni on fiksu, pehmentelee hyvin tapahtunutta.) Pettämistä ennen olimme jo sopineet hakevamme suhteellemme uutta alkua eri osoitteista (tyttöystävän ahdistuksen vähentäminen, tilan tarve, arkisuuden muuttaminen enemmän kihelmöiviin tapaamisiin – nainen kaipasi jännitystä arkeemme), muutto tosin tapahtui vasta pettämisen jälkeen ja tieto tästä tuli korviinikin vasta äskettäin.

Nyt siis olen tilanteessa, jossa pohdin avopuolisosta alennetun tyttöystävän nimitystä ex-tyttöystäväksi. Neiti itse sanoo, että haluaisi elää tulevaisuudessa yhdessä - nyt hän kuitenkin kokee tarvitsevansa tilaa ja ehdottipa muun muassa kesän viettämistä sinkkuillen sekä syksyllä yhteen paluuta: ”Olet kaikkea, mitä aviomieheltä toivon.” Pohdimme siis vielä suhteemme tulevaisuutta. Nainen ei halua tehdä mitään hätiköityä päätöstä suhteestamme – ironista ehkä, kun miettii viimeistä puolta vuottamme.

Täällä on ihan pikkaisen sekavia tunteita yllä olevan pohjalta. Rakkauden (Voiko rakastua puolessa vuodessa?) suuntaisia tunteita löytyy tästä osoitteesta, ikävä on jo kova kolmen päivän tapaamattomuuden jälkeen ja monien yhdessä koettujen lämpimien hetkien fiilisteleminen saavat alahuulen väpättämään. Samalla myös koitan kelata mennyttä järjellä - olo tuntuu melko petetyltä ja loukatulta. Tuntuu ikävältä ettei parisuhteen toiselta osapuolelta löytynytkään sitä arvostusta, kunnioitusta ja rakkautta itseäni kohtaan. Kuitenkin siihen hetkeen asti, kunnes pettäminen tuli puheeksi, olen saanut lukea kumppanin hymyhuulilta lauseet ”moi muru, ota kainaloon”, ”tykkään sun _valitseominaisuus_”, ”rakastan sinua” sekä nauttinut niistä lukuisista ”merkitsevistä” eleistä ja kehonkielestä.

En tiedä mitä kirjoituksellani haen. Ajatuksia, kokemuksia, näkemyksiä, keskustelua, neuvoja miten jatkaa eteenpäin? Tunne-minäni toki toivoo, että voisimme vielä jatkaa yhdessä, järki-minäni taas ohjaa jatkamaan toiseen suuntaan. Minulle tärkeää on päästä myös purkamaan tuntoja, kirjoittaminen tuntuu toimivan itselle hyvänä terapiana. Teksti itsessään kuvastaa hyvin suhdettamme: sekavaa, nopeasti etenevää ja harkitsematonta.
 

lapa78

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lexaa
Paljon tekstiä...

Onpas kyllä tilanne. Ei kai tuohon nyt kukaan mitään tyhjentävää vastausta pysty antamaan, mutta ei ole sulla pöydän parhaat kortit kädessä. "Naisellasi" on klassinen(?) vaihtomiessuunnitelma varallesi jo katsottuna, kun kesäkin halutaan olla sinkkuna ja katsoa löytyykö parempaa tai ainakin siltä se vaikuttaa.

Vaikka paskalta tällä hetkellä tuntuukin, niin anna naisen mennä ja jatka matkaasi yksin. Jos jo tuossa vaiheessa suhdetta heilutellaan peittoa toisen kanssa, niin mitä sitten tapahtuu kun olette mahdollisesti seurustelleet vuoden kaksi ja olet viikonlopun poissa? Onko silloinkn kyseessä vaan tsekkaus, että kyllä sä panet paremmin?
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Pettämistä neiti ei itse tuonut esille, mutta kuullessani asiasta muita teitä sekä kysyessäni asiasta, kommentoi hän sen olleen pakollista tapahtua, jotta pääsee irti ”vanhoista haamuista” ja ”tiedän nyt, ettei hän merkitse mitään sinuun verrattuna”.

Neiti itse sanoo, että haluaisi elää tulevaisuudessa yhdessä - nyt hän kuitenkin kokee tarvitsevansa tilaa ja ehdottipa muun muassa kesän viettämistä sinkkuillen sekä syksyllä yhteen paluuta: ”Olet kaikkea, mitä aviomieheltä toivon.”
Pettäminen on pettämistä, vitut vanhoista haamuista sun muista väsyneistä selityksistä. Pisteeksi iin päälle vielä tuo ehdotus sinkkukesästä jne., ei jösses sentään. Akka vaihtoon ja vähän äkkiä, sanon minä.

Lisäys: "Olet kaikkea, mitä aviomieheltä toivon." Kysypä huviksesi, että mitä tuo käytännössä tarkoittaa. Onko neidin unelmien aviomies joku hyväuskoinen hölmö, jota voi loukata ja kusettaa mielin määrin?
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Suhdettamme ennen tyttöystävälläni oli pitkäaikaisempaa ”säätöä” miehen kanssa, jonka välillä sitten tunteet taas lämpenivät suhteemme aikana – pettävin tuloksin. Pettämistä neiti ei itse tuonut esille, mutta kuullessani asiasta muita teitä sekä kysyessäni asiasta, kommentoi hän sen olleen pakollista tapahtua, jotta pääsee irti ”vanhoista haamuista” ja ”tiedän nyt, ettei hän merkitse mitään sinuun verrattuna”. (Myönnän tyttöystäväni on fiksu, pehmentelee hyvin tapahtunutta.) Pettämistä ennen olimme jo sopineet hakevamme suhteellemme uutta alkua eri osoitteista (tyttöystävän ahdistuksen vähentäminen, tilan tarve, arkisuuden muuttaminen enemmän kihelmöiviin tapaamisiin – nainen kaipasi jännitystä arkeemme), muutto tosin tapahtui vasta pettämisen jälkeen ja tieto tästä tuli korviinikin vasta äskettäin.

Tämä vanhoista haamuista irtipääseminen on ihan puhdasta paskaa. Tyttö petti ja that´s it. Ainoa kysymys on että pystytkö sinä jatkossa luottamaan tyttöön? Jos ensimmäisen puolen vuoden aikana toinen pettää, on kädessä aika huonot kortit. Yleensä suhteen alkuvaiheet ovat sitä aikaa, kun ei malta pitää näppejä erossa toisesta, on jatkuvasti ikävä ja peittokin heiluu melko tiheään tahtiin. Ainakin jos ollaan palavasti ihastuneita/rakastuneita toiseen.

Nyt siis olen tilanteessa, jossa pohdin avopuolisosta alennetun tyttöystävän nimitystä ex-tyttöystäväksi. Neiti itse sanoo, että haluaisi elää tulevaisuudessa yhdessä - nyt hän kuitenkin kokee tarvitsevansa tilaa ja ehdottipa muun muassa kesän viettämistä sinkkuillen sekä syksyllä yhteen paluuta: ”Olet kaikkea, mitä aviomieheltä toivon.” Pohdimme siis vielä suhteemme tulevaisuutta. Nainen ei halua tehdä mitään hätiköityä päätöstä suhteestamme – ironista ehkä, kun miettii viimeistä puolta vuottamme.

Kesä sinkkuna? Oikeasti? Pysähdy nyt hyvä mies, ja lue tuo tekstisi rauhassa läpi. Puoli vuotta seurustelua, tyttö pettää tuossa ajassa ja ehdottaa kesäksi sinkkuilua.

Tuo halu sinkkuilla (vittu mikä sana) ei ole mitään muuta kuin sitä, että tyttö saa mennä ja tehdä mitä haluaa, samalla pitäen sinua kuitenkin varalla. Olet vaihtoehto B, hätävara, hetken lämmike. Et mitään muuta.

Vai miltä tuntuisi syksyllä palata yhteen, tietäen että kesän manolot ja adrianot ovat vikitelleet ja laitelleet tyttöäsi?

Nosta kytkintä hyvän sään aikana!

Täällä on ihan pikkaisen sekavia tunteita yllä olevan pohjalta. Rakkauden (Voiko rakastua puolessa vuodessa?) suuntaisia tunteita löytyy tästä osoitteesta, ikävä on jo kova kolmen päivän tapaamattomuuden jälkeen ja monien yhdessä koettujen lämpimien hetkien fiilisteleminen saavat alahuulen väpättämään. Samalla myös koitan kelata mennyttä järjellä - olo tuntuu melko petetyltä ja loukatulta. Tuntuu ikävältä ettei parisuhteen toiselta osapuolelta löytynytkään sitä arvostusta, kunnioitusta ja rakkautta itseäni kohtaan. Kuitenkin siihen hetkeen asti, kunnes pettäminen tuli puheeksi, olen saanut lukea kumppanin hymyhuulilta lauseet ”moi muru, ota kainaloon”, ”tykkään sun _valitseominaisuus_”, ”rakastan sinua” sekä nauttinut niistä lukuisista ”merkitsevistä” eleistä ja kehonkielestä.

Eihän nämä asiat helppoja ole. Säästät kuitenkin itseäsi, kun lopetat suhteen nyt. Se satuttaa, vitutta ja kaduttaa hetken, mutta tuollaisena varavaihtoehtona oleminen satuttaa yhtä paljon ja paljon pidemmän aikaa. Voimia sinne!
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässä nyt on pari casea pöydällä (filatovin ja leathermousen), joista molemmista itselläni on sellainen fiilis että herroja kyllä viedään kohti friendzonea sillätavalla pikkuhiljaa hivuttaen ettei sitä oikein ehdi huomata jos hommassa on itse sisällä.

Onhan se nyt muistettava, että käytännössä kysymykseen "haluatko olla loppuelämäsi henkilön x kanssa?" on aivan liian iso että siihen voi tarkasti vastata juuri kukaan alle kolmikymppinen tänä päivänä. Koko parisuhdekulttuuri ja perheen perustamismeininki on mennyt siihen, että oikeastaan kaikki kokee että elämää pitää olla nähty ja koettu riittävästi, sekä sitten kaikki vaihtoehdot kartoitettu tarkasti ennen kuin sen päätöksen voi tehdä.

Ja sehän on ihan oikein se. Ehkä joskus ennen kun koko kulttuuri on ollut sellainen että perheen perustaminen parikymppisenä tai 25-vuotiaana on ollut jotenkin niin normaalia että 30-vuotiasta sinkkua pidettiin jotenkin viallisena villinä yksilönä tai muuten vaan outona vässykkänä.

Jos ja kun nyt tuollaisessa tilanteessa on, että se mahdollinen kumppani on jossain määrin aktiivisesti markkinoilla mukana ja haku päällä samaan aikaan kuin pitäisi olla jossain määrin sitoutunut toiseen ja sopimus sen toisen kanssa on, että nyt ei muita tapailla ja SILTI jotain tuollaista on meneillään kuin Tinderit tai sitten laitetaan kesätauolle suhde, niin hälytyskellot ainakin itselläni näin ulkopuolisena soi niin kovaa että alkaisin pakkaamaan laukkuja vielä kun itsetunnon rippeet on kasassa.

Ajatelkaa nyt omalta kohdalta sitä että on jonkun kanssa joka on "ihan mukava", mutta siitä ihmisestä puuttuu "se jokin." Jos koko ajan on sellainen fiilis että pitäisi olla 100% innoissaan vaikka henkilö olisi kaunis, mukava, fiksu, hyvä kokkaamaan ja antaa kakkoseen jne. Mutta silti tuntuu että aidan takana on jotain sellaista mitä on syytä katsastaa. Niin olisiko se reilua ottaa joku tuollainen vakuutus, että palaan sen mukavan ja mukiinmenevän kanssa yhteen jos kesällä ei leimahda mitään vielä suurempaa?

No ei todellakaan, mutta niin vain ihmiset tekee.

Itse ainakin haluaisin, että se kenen kanssa yhteen päädyn ns. lopullisesti olisi alusta asti vakuuttunut siitä että olen juuri se kenen kanssa halutaan ne yhteiset isot asiat ja onnellinen loppuelämä yhdessä. Ja niin ainakin uskon tietysti omalla kohdallani käyneen, mutta tuolla kompromissisuhteiden molemmilla puolilla on käyty ja olen kyllä hyvin tyytyväinen siihen että en polttanut näppejäni niin pahasti kuin moni muu on polttanut.

Toki voin olla väärässäkin, mutta neuvoni vanhana siltojen takanapäin polttajana on tämä:

Tehkää vain ja ainoastaan sitä mikä tuntuu oikealta ja tekee teidät onnelliseksi. Älkää tehkö sitä mikä tuntuu ihan hyvältä ja tekee teidät tyytyväiseksi. Siinä on oikeasti olemassa sellainen pieni ero jonka kyllä huomaa sitten kun on siinä onnellisen puolella.

Ja bonuksena vielä lisäneuvo: Älkää itsekään jättäkö asioita nuorena kokematta sen takia että jotenkin tuntuu että "pitää" asettua aloilleen ja on vaikka intohimoja reissaamiseen, opiskeluun toisella paikkakunnalla, homoiluun tai mihin vaan.

Ja vielä loppuun avautuminen:

Ei voi vittu käsittää tuota nykymeininkiä, että siis suhteissa on joku "tapaileminen". Ensinäkään ihmisen aivot ei ole luotuja siihen että asia jonka pitäisi olla kiinteä on jollain tapaa liikkuva käsite. Esim. pätkätyöt, fuckbuddyt ja pätkäparisuhteet on ihan käsittämätön asia. Nimittäin on ihan satavarma kuvio että jompi kumpi lähes jokaisessa tuollaisessa suhteessa on enemmän kiinnittynyt kuin toinen. Ja se joka on kiinnittynyt enemmän käy koko ajan läpi aika suurta stressiä, vaikka toinen lupailisi jotain tuollaista että "tässä ollaan 99% mukana, mutta en mä uskalla luvata että mä oon sun kanssa koko loppuelämää koska se on niin pitkä aika ja mä oon vasta 24v"

On nääs tutkittu että 99% varmuus aiheuttaa saman stressin kuin 50% varmuus. Eli jos tuollaisessa tapailukuviossa toinen on sitä mieltä että homman tulisi jatkua ja toinen lupaa vain jotain "hyvin todennäköisiä", niin se ei ole reilua.

Vittu joko ollaan tai sitten ei. Sallitut seurustelustatukset tästä lähtien:
Seurustelee/ei seurustele

Ei mitään harmaita alueita, ne on ihan paskaa ja jotain vitun Cosmopolitan/Sex in the city-pelejä.
 
Minusta on sääli, että miehet ovat antautuneet nykyisen "tasa-arvon" vallitessa naisille näin pahasti. Täälläkin monta selvää keissiä missä nainen käyttää ihan surutta miestä hyväkseen ja miehet taas ovat niin tossun alla, etteivät tätä huomaa ja ihmettelevät, kun "rakkauden liekki" on sammunut.

Päätä vaan patteriin ja pihalle heitto.
 

mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC
Minusta on sääli, että miehet ovat antautuneet nykyisen "tasa-arvon" vallitessa naisille näin pahasti. Täälläkin monta selvää keissiä missä nainen käyttää ihan surutta miestä hyväkseen ja miehet taas ovat niin tossun alla, etteivät tätä huomaa ja ihmettelevät, kun "rakkauden liekki" on sammunut.

Päätä vaan patteriin ja pihalle heitto.

Ei se mistään "tasa-arvosta" ole kiinni. Jotkut vain ovat vässyköitä, molemmista sukupuolista näitä löytyy.
 

Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika selkeästi olet vain olkapää johon nojata tai soittaa kun menee huonosti.
paskamaista tuo on mutta neuvoisin lopettamaan suhteen heti. Ehdit surut suremaan ennen kesää ja enemmän se tulee sattumaan mitä kauemmin roikut löysässä hirressä.
Kaikki hyvin sanottu jo. Nainen mäkeen. Pahoittelen. Paska tilanne.
 

Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Meinasin alkaa avaamaan tilannettani naisrintamalla mutta koska kirjoitettuna/selitettynä tuo tilanne on niin hemmetin sekava niin jätän kirjoittamatta. Lyhyt versio: Nainen on järkyttävä "drama queen" joka tekee välillä suhteestamme erittäin, no sanotaanko mielenkiintoisen. Olemme eronneet vuoden vaihteessa mutta koska ainakin minulla on vielä tunteita erittäin paljon pelissä häntä kohtaan niin päätin yrittää antaa tekohengitystä tuolle suhteelle. Sain sovittua että käymme treffeille ja katsomme miten tämä tästä etenee. No ikävä kyllä suhteen ongelmat jotka ovat rassanneet minua ovat vieläkin olemassa, eivätkä ole katoamassa minnekään ainakaan vähään aikaan. Luulin että nämä tunteet mitä minulla on häntä kohtaan auttaisi minua pääsemään yli siitä että emme pysty näkemään kovin usein ja jotenkin oletin että hänen ylitsevuotava dramaattisuus suhdettamme ja sen ongelmia kohtaan olisi jotenkin hiipumassa... no olin erittäin väärässä.

Mitä tästä opimme? Vanhoja kaatuneita suhteita ei kannata yrittää pelastaa ellei ole täysin varma että kestää samat suhteen kiemurat ja ongelmat mitkä kaatoivat suhteen aikaisemmin.

-Tinke
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
Jännä lukea näitä nykyään. Tai siis noin vuoden ajan on jo ollut. Omia tämän ketjun tiettyjä tuotoksiani en edes tohtisi enää lukea. Eivät ne minua hävetä, en minä sillä. Ihan kuin olisin irtaantunut kaikesta täällä vallitsevasta sekoilusta ja ongelmista ja varsinkin siitä "mulla on niin suuria tunteita ja haluisin jatkaa mutku" -touhusta. Olen aika varma, että jää minun alla kestää aina eikä tartte naishommien takia ahdistua. Eikä ole kyse siitä olenko nyt sinkku vai enkö ole.

Vittu oikeesti. Jos ne akat käyttää tindereitä ja mitä lie kindereitä, yllätysmunia ja pyörittää mieshovia ympärillään niin välitön ero ja moro. Ilman mitään suuria avautumisia pois vaan. Minua ei edes harmittaisi lähteä, kun ajattelen sen niin, että pääsinpä aivan vääränlaisesta ihmisestä eroon. Mutta niinhän on ihminen nuorena tyhmä, että sepittää tuon päälle jotakin tunnesiirappia. Been there, done that.

Kai se on lähes jokaisen tuo sama perkelepolku kuljettava. Nyt voi täältä kiikkustuolista katsella, että tuommoistahan se oli, siinä se tuokin hakkaa päätään seinään ja tekee alokasmaisia virheitä.
 

moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
olen saanut lukea kumppanin hymyhuulilta lauseet ”moi muru, ota kainaloon”, ”tykkään sun _valitseominaisuus_”, ”rakastan sinua” sekä nauttinut niistä lukuisista ”merkitsevistä” eleistä ja kehonkielestä.

Tuollaista paskaa osaa sepittää jopa thaimaalainen 100 sanaa englantia osaava lortto ja ihan yhtä varmasti se on valetta. Ihan järkyttävää paskaahan tuo on. Ota itseäsi(ja akkaa) niskasta kiinni ja heitä pihalle. Ei mitään järkeä kiduttaa itseään ja kuunnella moisia valeita yhtään pidempään.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Itse en kyllä näe että tässä on kyseessä mikään "akkojen salaliiton" osa, ihan yhtälailla samalla tavalla toimii myös moni mies suhteissaan.

Kyllä näissä asioissa on enemmän mielestäni kyse iästä ja kypsyydestä, siitä milloin ihminen on valmis sitoutumaan ja milloin ei. Ja myös siitä, että mistä syistä sitoudutaan ja miksi sitoutuminen on oikeasti liian iso asia liian aikaisessa vaiheessa.

Pahimmillaanhan voi käydä niin, että ihminen tyytyy johonkin ok-ihmiseen ja perustaa esim. perheen ja tuhlaa kallisarvoista elinaikaa suhteessa jossa ei ole onnellinen. Nämä hommat ovat esim. lapsille aika ikäviä sitten siinä vaiheessa kun aletaan hätääntymään että elämä alkaa olla takanapäin ja koetaan että on joutunut luopumaan vapaudestaan suhteen ja perheen takia. Siksi noihin hommiin kyllä kannattaa suhtautua äärimmäisellä vakavuudella.

Sanon siis niin päin, että kyllä naisilla ja miehillä on tilanteessa kuin tilanteessa sen verran tiukka copyright omiin ajatuksiinsa ja tunteisiinsa, että ei niitä voi sinänsä tuomita mitenkään. Monesti tuollaisessa tilanteessa, että haluaa kokeilla ja kokea vielä asioita on kyllä "näennäisesti" helpompaa ottaa tuollainen tauko tai erota jotenkin puolittain, osittain joskus niistä syistä että otetaan ikäänkuin vakuutus että voi palata yhteen jos ei natsaakkaan tai sitten erotaan asteittain jos on sellainen fiilis ettei halua loukata toista tms.

Eikä siis mitenkään niin että tuollalailla on oikein toimia, mutta ihan ymmärrettävää se on ja ihmiset tekee tuota ennenkaikkea pelkojensa ja huonon itsetuntonsa takia tai jotenkin hyvässä tarkoituksessa ennemmin kuin ihan vaan sen takia että ne on jotenkin vittumaista sukupuolta tai "tyhmiä huoria".
 

Jussizip

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Porin Ässät, Chelsea FC
Koko stoori

Ei huhhuh mitä settiä. Meinasin kirjoittaa näkemykseni tilanteeseen mutta näemmä nimimerkki Knox olikin ehtinyt kirjoittaa samat ajatukset mitä itselläni tilanteeseen olisi.

Ansaitset parempaa, kuin pettävän naisen joka haaveilee jostain helvetin sinkkukesästä! Kyllä miehen pitää säilyttää jonkinsortin itsekunnioitus. Tsemppiä ja muista, että tuollaista kohtelua ei kukaan ansaitse.
 

kake619

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, scholl
Filatoville sekä leathermouselle sama neuvo. Jos se sekä haisee, että maistuu paskalta, se todennäköisesti on paskaa vaikka mämmiltä näyttäisikin ja näin ollen ei välttämättä kannata tuohon sen enempää sekaantua. Tällä hetkellä teitä viedään kuin litran mittaa ja kuten muutkin ovat todenneet pidetään ikäänkuin suunnitelma-b:nä. Niin surullista kuin se onkin, mitä nopeammin pistätte naisen kiertoon, sitä parempi teille itsellenne.

Nämä on niitä asioita mitkä ulkopuolisen on pirun paljon helpompi huomata, siinä ihastumisen huumassa kun tuppaa työntämään ne kaikki ei toivotut selitykset (mitkä yleensä jälkikäteen ajatellessa ovat olleet ainoita millään muotoa järjellä perusteltavia) taka-alalle ja sokeasti uskomaan kaiken sen paskan mitä toinen vaan ikinä viitsii sepustella.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
ihan ymmärrettävää se on ja ihmiset tekee tuota ennenkaikkea pelkojensa ja huonon itsetuntonsa takia tai jotenkin hyvässä tarkoituksessa ennemmin kuin ihan vaan sen takia että ne on jotenkin vittumaista sukupuolta tai "tyhmiä huoria".
Nyt kun Sinä sieltä ylhäältä meille kerroit kaiken, niin totean kuitenkin, että ei sillä ole mitään väliä, että mikä on syy, tuo ei silti kanna. Niistä on hyvä pysyä erossa, jotka eivät selvästikään ole vielä valmiita. Tinderkinderit eivät ole. Niiden kanssa saa vain sählinkiä aikaiseksi. Vitutusta ja stressiä.

Ja tämä on naisasiaketju. Jos tämä olisi se miesasiaketju, niin sitten täällä käsiteltäisiin asiaa toiselta puolelta, että kyllä ne miehetkin.
 
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Emmää ymmärrä näitä juttuja yhtään. Mun parhaalla kaverilla on 20- vuotias poika, joka painiskelee tälläsen samanlaisen taivaanrannanmaalari tytön kanssa. 3v suhde takana, Heinäkuussa meni armeijaan ja sovittiin (tai tyttö sopi) että ollaan yhessä vaan viikonloppusin lomilla, kun armeija loppui tyttö halusi sopia et ollaan vaan maanantaista torstaihin yhdessä ja viikonloppuisin sinkkuja. Poika menee kuin lammas mukana ja surkuttelee kun maanantai- iltana tulee Petriltä tai Pekalta tai Paavolta tekstaria (vai mitä Onnia, Leeviä ja Eliasta nää nykyään on). Tääkin poika on tosi fiksu ja komea nuorimies, mutta ei minkäänlaista itsekunnioitusta. Ryvetään sydänsuruissa ja mitään juhlimisen tynkää ei voida tehdä, ettei loukkaa tytön tunteita. Nyt on ero ilmeisesti tullut lopullisesti, mutta silti käydään säännöllisesti "puhumassa asiat selväksi" ja vähän muhinoimassa ja pitämässä kädestä sohvan nurkassa. Tosi raskasta seurata vierestä.

Pitkässä parisuhteessa mä voisin käsitellä ehkä yhden pettämisen perusteluineen tai olla mielummin kokonaan tietämättä, mutta jos tuo mun ukkelsson alkais treffipalstoilla pyörimään ja kuljettamaan puhelinta suihkuun ja vessaan tai ehdottamaan sinkkulomia, niin menis lusikat jakoon.




Tai no en tiedä, jos tuo kävis elimiänsä muualla uittamassa oisko kotiin takas tulemista.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun Sinä sieltä ylhäältä meille kerroit kaiken, niin totean kuitenkin, että ei sillä ole mitään väliä, että mikä on syy, tuo ei silti kanna. Niistä on hyvä pysyä erossa, jotka eivät selvästikään ole vielä valmiita. Tinderkinderit eivät ole. Niiden kanssa saa vain sählinkiä aikaiseksi. Vitutusta ja stressiä.

Ja tämä on naisasiaketju. Jos tämä olisi se miesasiaketju, niin sitten täällä käsiteltäisiin asiaa toiselta puolelta, että kyllä ne miehetkin.

Joo, enhän minä sitä sanonut missään kohdassa sanonut että sillä on mitään väliä mikä se syy on tai että se tekisi asiasta jotenkin hyväksyttävän jos sille on olemassa looginen syy. Mutta kai sitä kannattaa vähän edes yrittää ymmärtää niitä naisia jos meinaa niiden kanssa pelailla?

No jos nyt lopetat sen kyttäilyn ja tarkastat itse housuistasi mikä se oma näkökulma naisasioihin on.

Että sellasta täältä ylhäältä.
 

Palstalegenda

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ukraina, Eveliina Määttänen
jos sille on olemassa looginen syy. Mutta kai sitä kannattaa vähän edes yrittää ymmärtää niitä naisia jos meinaa niiden kanssa pelailla?
Vaan kun siinä kohtaa on käytännön ratkaisua ajatellen ihan sama, että ymmärtääkö syyn vai ei. Pääasia on, että ei sekaannu moisiin naisiin. Neuvo yksi: älä ole sellaisen kanssa tekemisissä. Pääsee paljon helpommalla ja vähemmällä. Sitä paitsi, tietyllä tapaa sellaiset tinderkinderit ovat "tyhmiä ja huoria". Miehet ja naiset. Jos syynä tyhmyyteen ja huoruuteen on epävarmuus tai ihan mikä tahansa, silti ne ovat "tyhmiä ja huoria". Ikä usein parantaa, ei tosin kaikkia.
fat of the land; kirjoitti:
jos nyt lopetat sen kyttäilyn ja tarkastat itse housuistasi mikä se oma näkökulma naisasioihin on.
Minkä kyttäilyn? Luin keskustelupalstaa. Jos sinä näet tämän viestin, niin kyttäät? Mitä tarkoitat housuasialla? En ole mulkun perusteella naisvalintojani tehnyt oikeastaan koskaan. Sinulla on paha tapa asettua yläpuolelle "tietämään". Joillakin on siihen varaa, kuten nyt vaikka Carloksella, sinulla nuo menevät väärille raiteille. Mutta saahan sitä kaikenlaista lätistä, en minä sillä.
 

Tupu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, JHT
Hahah.. on se vaan hyvä kun on tuota ikää jo vähän enemmän, eikä tule enää nieltyä ihan kaikkea mitä syötetään.

Olen tässä jutellut netissä, pääasiassa chatissa, yhden naisen kanssa aika paljon viimeisen vuoden aikana. Fiksu ja erittäin nätti tapaus, mutta valitettavasti todella hyvä myös vedättämään. Ennen joulua tämä tyttö (nainen 23v) teki jo selväksi, että olisi ihan valmis suhteeseen ja muuttamaan eteläsuomesta tänne pohjoiseen. Minulla on ollut kokoajan epäilyksiä jutun suhteen paitsi ikäeron (10v), niin myöskin muiden juttujen takia. Ihmettelin vähän, kun noin nuorella tytöllä on varaa ostaa omakotitalo, urheiluauto ym. ja kuviakin näytti kaikista. Jossain vaiheessa kuulin myös huhua, että hänellä olisi jo mies, mutta hän itse kiisti jyrkästi ja en sitten ruvennut asiasta enempää kärttämään. Puhelinnumeroja tietysti vaihdettiin ja facebook -sivunsakin näytti, vaikka emme siellä kavereiksi alkaneetkaan. No, kuulin sitten taas tässä lähiaikoina samaa miesjuttua ja päätin, että nyt otetaan asiasta oikeasti selkoa. Numerotiedustelusta selvisi, että tyttö asuukin ihan eri paikkakunnalla, kuin oli väittänyt ja hänen facebook -sivultaan irtosi sen verran informaatiota, että kiinnitin huomioni yhden miehen pariin kommenttiin ja päätin tsekata tämän miehenkin sivun. Urheiluautoista näytti tykkäävän, jopa ihan samanlaisesta, kuin tällä tytöllä oli. Nimen avulla etsin sitten hänenkin yhteystietonsa ja kas kummaa, osoitekin oli sama kuin tällä tytöllä. Eli se siitä.

Okei.. ehkä toimintani oli jonkun mielestä vastenmielistä stalkkausta, mutta en kyllä kadu yhtään. Itsekin olin ihastunut, mutta nyt kun asioiden oikea laita selvisi, olen yllättynyt kuinka vähän tällä hetkellä sattuu. Oikeastaan enemmän käy sääliksi sitä miestä, jonka selän takana tämä tyttö vehkeilee. Vähän tekisi mieli ottaa yhteyttä ja paljastaa asioiden oikea tila, mutta enpä taida kuitenkaan vihtiä sekaantua heidän asioihinsa sen enempää.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Minkä kyttäilyn? Luin keskustelupalstaa. Jos sinä näet tämän viestin, niin kyttäät? Mitä tarkoitat housuasialla? En ole mulkun perusteella naisvalintojani tehnyt oikeastaan koskaan. Sinulla on paha tapa asettua yläpuolelle "tietämään". Joillakin on siihen varaa, kuten nyt vaikka Carloksella, sinulla nuo menevät väärille raiteille. Mutta saahan sitä kaikenlaista lätistä, en minä sillä.

No etkös tuossa alkanut selventämään minulle sitä että tässä ketjussa on mielestäsi ohi aiheen jos viittaa myös miesten toimintaan suhteissa? Sitä tarkoitin kyttäämisellä, en mitään perinteistä puskassa istumista.

Jaa minulla paha tapa asettua yläpuolelle? Jotenkin en itse nyt löydä tuolle kritiikille pohjaa kun en tällä palstalla kovin aktiivinen edes ole. Kerro toki mitä sillä käytännössä tarkoitat niin voin kiinnittää asiaan huomiota.

Olisi muutenkin ihan keskustelun kannalta arvokasta että ottaisit kantaa siihen mikä tuossa omassa kirjoituksessani nyt oli niin kovasti yläpuolelle asettumista?

Housuasia oli ihan perinteinen potenssiviittaus ja miehisyyden kyseenalaistamista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös