Tässä kun näköjään astetta unettomampaa yötä vietetään, niin ajattelin ajankuluksi tänne kirjoittaa kuulumisia. Tosiaan huomisiltana tulee juhlallinen ensimmäinen kuukausi täyteen eron jälkeen. Kaikennäkösiä, hyviä ja heikompia, hetkiä tuo pötkö on sisältänyt ja en nyt varsinaisesti ole varma minkä takia tänne avaudun, kun ei varsinaisesti mitään kysyttävää edes ole. Jos sitten vaikka vertaistukiterapian takia.
Tiedä sitten johtuuko suuresta merkkipäivästä vai mistä, mutta tänään on aamusta asti jotenkin ollut sellainen Zdeno Charan kokoinen ikäväpilvi meikäläisen päällä. Erikoista sinänsä, että ensimmäiset pari viikkoa olivat ihan helvettiä, mutta sen jälkeen nämä kaipauspäivät ovat olleet harvinaisempia. Tänään kuitenkin iski sitten oikeen kunnolla. Tilannetta ei varsinaisesti parantanut se, kun facebookin etusivulle mäiskähti kaksi tuoretta hullun kaunista kuvaa neidistä. Tämän johdosta sain sitten hetken mielijohteesta poistettua hänet facebook-kavereista, joka lähinnä johti vielä paskempaan fiilikseen. Piti ottaa reilun puolen tunnin kävelylenkki, mutta piristyinpähän ainakin.
Reipas pari viikkoa takaperin nähtiin kahvilla ja siinä sitten juttelinkin siitä, että nyt tarvitaan ihan kunnon rauha vähäksi aikaa. Olihan tosta aiemminkin juteltu, mutta eihän siitä mitään tullut kun kerran viestiä kuitenkin aina välillä laitettiin. Nyt tosiaan kohta kolmeen viikkoon en ole hänestä mitään kuullut. Paskaltahan se on tuntunut, mutta tokkopa millään toisellakaan tavalla olisi parempaa fiilistä saatu aikaan, joten siinä mielessä voisi ne asiat huonomminkin olla. Jostain päin nettiä luin, että eron jälkeen pitäisi aina pitää 30 päivän "no-contact period" ja sitä tässä nyt on lähinnä noudatettu. Huhti-toukokuun vaihteeseen olisi parinkin yhteisen tuttavan synttärikekkerit ja jos ihan rehellisiä ollaan, niin yksi suurimpia syitä siihen, että tässä on jotenkin kasassa pysytty viimeiset 2,5 viikkoa on juurikin se, että todennäköisesti silloin on mahdollisuus nähdä jos siltä silloin tuntuu.
Näinpä näin! Paskin kuukausi ikinä melkeen takana, mutta pääasia, että on takana. Säälittävää tai ei, niin toki edelleen tulee kelattua sitä kuvitteellista päivää kun yritetään uudestaan, mutta mitään peräänitkemisiä etc. en ole harrastanut ja mielestäni olen tilanteen aika pitkälle oppikirjan mukaan muutenkin hoitanut. Tiedä sitten osaisiko joku ville-valtteri vain napsauttaa sormia ja alkaa rullata uutta matoa koukkuun, mutta ainakaan meikäläiseltä se ei onnistu. Ainakaan tässä vaiheessa vielä. Katsotaan kuukauden kuluttua, josko silloin kirjoitetaan uutta kuukausiraporttia eri fiiliksillä :)
