Mainos

Naisasiat

  • 7 612 638
  • 26 643
Varmaan aiemminkin mainittu jossain ympyröissä mutta olisihan se hienoa osata lukea naisten ajatuksia. Tällä hetkellä, kun minulle syötetään naisten puolesta numeroita ja joudun näistä minulle annetuista numeroista laskemaan oikean vastauksen. Tämän hetken yhtälö on muotoa 1+1+1+1=x. Vaikuttaa vähän liiankin helpolta ollakseen totta mutta toisinaan, kun tuota syvemmin ajattelee niin aika vaikealtahan tuon saa näyttämään.

Eli avataan tätä nyt hieman teillekin. Tunnen siis yhden tytön (tarinassa pelkästään nimellä tyttö x), olemme kavereita mutta ei kovin läheisiä sellaisia. Hyvännäköinen ja näin mutta koskaan en ole mielestäni saanut mitään flirttiä häneltä. No nyt on viime aikoina kuitenkin alkanut ilmenemään hänelle läheisten kavereiden puolelta sen puoleista signaalia, että joku on nyt melko varmasti kiinnostunut minusta. Aluksi olin vähän niin, että yrittääkö tytön x kaveri - nainen a - nyt flirttailla minulle. Seuraavaksi mietin, että yrittääkö tämä saman kaveripiirin nainen b kanssa flirttailla minulle ja hetkeä myöhemmin myös niinikään saman kaveripiirin nainen c katselee minua niin pitkään, että oma "mitä helvettiä täällä tapahtuu" huomioni heräsi. Sama juttu tapahtui myös saman kaveripiirin naisen d kanssa, jonka jälkeen aloin laskemaan perus 1+1 matikkaa. Eli naiset A, B, C ja D ovat tietääkseni kaikki hyviä kavereita tyttö X:n kanssa ja nimenomaan kaikki läheistä kaveripiiriä. Olen tosin luopunut upeista haaveista, että kaikki naiset A:sta D:hen olisivat minusta kiinnostuneita ja keskittynyt lähinnä siihen, että tyttö X on se, joka tässä on jotain jollekin kiinnostuksen kohteistaan mahdollisesti maininnut.

No mitäs tämän jälkeen? Uusi nainen - nainen E - hyvä kaverini ja tyttö X:n hyvä kaveri vihjailee hyvinkin rajusti, että minun ja tyttö X:n kannattaisi tutustua paremmin. Mutta, kun ongelma on nyt siinä, että en yhtään tiedä tulisiko minun tehdä mitään tämän asian kanssa. Ensinäkin olen saattanut kuvitella ABCD naisten flirtit, arvioinnit ja katsekontaktit tms. joksikin muuksi. Ehkäpä nainen C on hieman kiinnostunut minusta ja naiset A,B ja D arvioivat minua tämän takia? Tai ehkäpä kaikki katselivat vain huvikseen? Ainoa varma signaali on se, että nainen E on tehnyt hyvin selväksi sen, mitä minun tulisi tehdä. Mutta tekeekö hän sen sen takia, että kuvittelee minun olevan kiinnostunut tytöstä X ja haluaa minun kokeilevan onneani vai sen takia, että tietää tytön X olevan kiinnostunut minusta ja haluaa minutkin kiinnostumaan tytöstä X? Tästä päästäänkin alun ongelmaan, joka on se, ettei tyttö X ole koskaan tehnyt mitään sellaista, että uskoisin hänen olevan kiinnostunut minusta ja toisaalta toiseen ongelmaan, että jos teen aloitteen ja olenkin aivan hiton väärässä niin siinä hiertäisi kaverisuhteet varmaan hieman useammastakin kohtaa.

Korostetaan nyt sitä, että tuo ABCD-juttu tapahtui ennen naisen E kertomuksia enkä niitä niinkään noteeraanut ainakaan tytön X kannalta ennen kuin nainen E kertoi tämän oman mielipiteensä minuun ja tyttö X:ään, josta sitten palaset loksahtivat omille paikoillensa päässäni. Eli ABCD voi olla täyttä huuhaata tai sitten ei. En tiedä...

Tuntuu kuin jotain draamaa tässä tällä hetkellä kirjoittaisi mutta sitähän tämä toisaalta onkin. Edetäkö, kun en yhtään tiedä, onko tyttö X tosi asiassa kiinnostunut? Tavallaan, kun ollaan kavereitakin niin ei viitsisi mitään kiusallisia hetkiäkään hänen seurassa.

Omat naisasiani ovat tähän saakka menneet niin pieleen, etten tiedä, onko tämä kaikki täysin itsestään selvää ja kyse onkin vain omasta itseluottamuksesta. Todennäköisesti tyydyn katselemaan tilannetta, peliliikkeen tekeminen vaatisi aika paljon. Neuvoja toki saa antaa, nyt tuntui vain siltä, että pitää purkaa tämä tilanne jonnekin auki. Todella outo tilanne...
 

U2

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara & anyone against russia...
Eihän tässä ole kahta sanaa. Ensin pelaat kortin X ja jos se on huti, tilanne arvioidaan uudelleen. X on kuitenkin sinulle noista kirjaimista se läheisin ja on tullut signaalia, että tunne voisi olla molemminpuoleinen. Eli go for it!
 

Infamous

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Penguins, Steelers
Samaa mieltä yllä olevan kanssa. Siis jos ymmärsin oikein - sinä olisit eniten kiinnostunut neiti X:stä? Saattaa mennä syteen tai kenties saveen, naisten aivoituksia ei monikaan osaa lukea. Mutta jos johonkin suuntaan rohkaistut peliliikettä tekemään, niin ilman muuta siihen josta olet itse eniten kiinnostunut (ja tulkinnan mukaan tunne saattaa hyvinkin olla molemminpuoleinen).
 

Renton

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Edeltävien kanssa samaa mieltä. Go for it. Jos jotain tulet katumaan, on se että et edes yrittänyt.

Itsellä tavallaan samankaltainen tilanne: tyttö, josta olen jo pitkään ollut kiinnostunut asuu toisella paikkakunnalla, eikä tytön aivoituksista ole mitään selkeää kuvaa. Kun olimme lähemmin tekemisissä, häneltä tuli aina välillä (mielestäni) positiivista signaalia ja toisessa hetkessä taas jotain aivan muuta. Voi tietty olla, että tulkitsin positiiviset signaalit päässäni ja oikeasti kyseessä oli vain ystävällistä käytöstä kaveria kohtaan. Sen haluan lisätä, että tällä kertaa oli niin kiinnostava tyttö, että en jotenkin halunnut tehdä mitään hätiköityjä ratkaisuita ja täten ajoin itse itseni ns. friendzonelle.

Tuota kyseistä tyttöä lukuunottamatta naisasiat ovat kai aivan mallillaan. Seksiä saan riittävästi muutamalta eri tytöltä. Heille olen tehnyt selväksi, että mikään sen vakavampi ei kiinnosta, joten uskoisin että he eivät elättele edes turhia toiveita. Pyrin myöskin pitämään näkemiset ja yhteydenpidon kohtalaisen minimissä, etten vahingossakaan antaisi väärää kuvaa tilanteesta.

Tavallaan voisi laskea ensimmäisenä mainitsemani tytön ongelmaksi naisasioissa, mutta tiedän ettei kyseessä ole mikään pidempi ongelma. Toisaalta tuntuu, ettei muut tytöt tai naiset kiinnosta mihinkään oikeasti vakavaan, mutta uskon löytäväni jonain kauniina päivänä naisen, jonka jälkeen en edes enää mieti ensimmäiseksi mainitsemaani naista hetkeäkään muuna, kuin kaverina.
 
Samaa mieltä yllä olevan kanssa. Siis jos ymmärsin oikein - sinä olisit eniten kiinnostunut neiti X:stä? Saattaa mennä syteen tai kenties saveen, naisten aivoituksia ei monikaan osaa lukea. Mutta jos johonkin suuntaan rohkaistut peliliikettä tekemään, niin ilman muuta siihen josta olet itse eniten kiinnostunut (ja tulkinnan mukaan tunne saattaa hyvinkin olla molemminpuoleinen).

Kiitokset vastauksista. Nimenomaan neiti X on se, joka tässä kiinnostaa. Sitä vain en tiedä, tulisiko ajatellla järjellä vai tunteella. Jos päätyisin siihen ratkaisuun, että teen jotakin asian eteen niin siinä kohtaa pistäisi vituttamaan, jos tällä neidillä ei olisikaan mitään kiinnostusta. Toisaalta taas, jos en tee mitään niin pohdin sitten illat tätä juttua ja homma ei kyllä siitä etene mihinkään pisteeseen. Naisia tässä kaupungissa kyllä riittää, minulla on vain sellainen paha tapa, että jos joku hyvännäköinen nainen jotain omaan päähäni pystyy syöttämään niin sitä alkaa ajattelemaan tätä ajatuksiini syöpynyttä naista selvästi enemmän kuin muita tapauksia.

Itseluottamuskysymys toisaalta. En tiedä, mitä tekisitte esim. baarissa, jossa hyvännäköinen blondi katselee sinuun päin 15 sekunnin välein pitkiä viiden sekunnin katseita. No kovempi pelimies olisi varmaan tajunnut heti ensimmäisestä kerrasta, itse tosin aluksi luulin, että hän katsoi jotain takanani olevaa miestä, kunnes vasta jonkun viidennen katseen jälkeen tajusin, mistä on kyse. Tein sitten liikkeen asian tiimoilta mutta tietty aggressiivisuus siitä ehkä taisi puuttua. Ehkä yritän itselleni tässä tätä viestiä kirjoittaessa jo viestiä, että pitäisi olla aggressiivisempi, ajatella tunteella ja lähteä katsomaan, mitä tästä seuraisi. Toisessa vaakakupissa näkyy minun ja neiti X:n sama kaveripiiri (johon kuuluu mm. tämä nainen E), jota en haluaisi lähteä hämmentämään ja toisaalta taas se, että ehkä en haluakaan neiti X:ää vaan sittenkin jonkun yhtälöön vielä kuulumattoman neiti Q:n, joka säväyttäisi vielä enemmän. En nimittäin yhtään tiedä, tulisiko minun ajatella tätä neiti X:ää kaverina vai ehkä jonakin muuna, kun tällaisia tilanteita ei ole eteen ennen sattunut.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Joo, avaudutaanpas nyt tänne taas kerran. Kirjoittelin vähän samanlaiseen tyyliin pari sivua taaksepäin ja nyt on taas asiaa.

Eli tosiaan olen viettänyt todella tiiviisti aikaa yhden mimmin kanssa tässä viimeiset 3-4 kuukautta ja omat tunteeni häntä kohtaan ovat syventyneet tässä viimeisen 1-2 kuukauden aikana, eli minulle on tullut selväksi, että hän on se, kenen kanssa haluan olla. Meillä on ollut todella mukavaa yhdessä ja asiat menneet ikään kuin omalla painollaan todella hyvin. Kuitenkin tuossa kuukausi takaperin tuli melkoinen setback, kun huomasin että nainen käyttää kännykkäohjelma tinderiä, googlailkaa te, jotka ette tiedä. Lopputulemana aluksi velvoitin häntä lopettamaan sen käytön, mutta täältäkin neuvoja saatuani annoin hänelle mahdollisuuden tehdä omat päätöksensä.. tämän jälkeen hän ei sitä pitkään käyttänytkään. Tässä yhteydessä oikeastaan halusinkin sitten viedä tätä juttua uudelle tasolle ja sopia, ettemme tapailisi muita niin kauan kuin näemme toisiamme.. tähänkään hän ei ollut valmis. Tuntui melko pahalta.

Kävin tuossa ulkomailla viikon verran ja sen jälkeen välimme tuntuivat entistä lämpimämmiltä, luulen että hän ikävöi minua matkan aikana ja toisinpäin myös. Sitten tullaankin kuluneeseen viikonloppuun, allekirjoittanut täytti 25v ja kävimme pe-iltana syömässä ja cocktaileilla hienoissa paikoissa, ja oli kauttaaltaan äärimmäisen mukava ja kiva ilta. Huomasin sattumalta, että tinder oli löytänyt tiensä jälleen hänen puhelimeensa, mutten sanonut asiasta mitään, koska olin antanut hänelle luvan sitä käyttää.

Lauantaina sitten olikin kaveriporukan kesken juhlien aika, ja viinaa tuli otettua. Ajatuksena oli, että menen keskustaan mimmille yöksi baarin jälkeen, näemme ehkä baarissa tai sen jälkeen ja menemme samaa matkaa. Ilta oli varsin hauska, mutta jossain vaiheessa ystäväni jotenkin 'katosivat' ja en tiennyt mihin kukakin oli mennyt, viinapäissään mielsin sen niin, että minut on feidattu ja alkoi ärsyttää/harmittaa todella paljon. Kysyin sitten mimmiltä, että missä hän on ja voisimmeko jo nähdä, kun baariin meneminen ei enään innostanut minua. Kuulemma on siskonsa kanssa jossain paikassa, jonka nimeä ei tiedä ja kyseli jos voisimme nähdä hieman myöhemmin. No humalassa ja yllämainitussa mielentilassa tulkitsin asian tietysti "hyökkäyksenä" minua kohtaan, vaikkei siitä ollut kyse. Aloin oikein lietsomaan riitaa. Menin sitten sinne mimmille etukäteen yöksi ja hän sanoi tulevansa puolen tunnin kuluttua. Hän saapui reilun tunnin kuluttua ja aloitin siitä sitten riidan heti kärkeen. Pikkuhiljaa otin mukaan tuon tinderin käytön ja siitä sitten tuli sellainen aivan jäätävä itkupotkuraivokohtaus, jossa puhuin tunteistani ja siitä miten jotkut asiat loukkaa ja miten paljon hänestä pidänkään ym. En ole koskaan nähnyt häntä suutuksissa, mutta silloin yöllä hän suuttui aika pahasti, sanoi jopa, että tämä kuulostaa riidalta, jonka jälkeen emme halua olla tekemisissä enää. No vielä aikani raivottuani ja kiukuteltuani ja jauhettuani niitä samoja juttuja menimme vihdoin nukkumaan ja sovittiin, että jutellaan aamulla.

Aamulla heräsin kasin maissa, enkä sitten saanut unta kun ahdisti niin helvetisti. Kymmeneltä lähdin kauppaan hakemaan aamupalatarpeita ja kukkia hänelle. Menin hänen luokseen, annoin kukat, halasin ja sanoin olevani pahoillani sekä pyysin tietenkin anteeksi. Tämän jälkeen jossain vaiheessa aamupäivää juteltiin ja otin puheeksi tuon sitoutumisen ja sopimisen, ettei tapailtaisi muita, mutta hän sanoi tarvitsevansa vielä aikaa, koska haluaa olla varma ennen kuin sopii mitään. Itse taas koen asian niin, että on todella vaikea nyt olla ajatuksen kanssa, että hän saa tehdä mitä haluaa, kun itse taas tein aamulla hyvin selväksi, että pidän ja välitän hänestä valtavasti ja haluaisin olla hänen kanssaan yhdessä. Ehdotin myös, että voidaan ottaa breikki toisistamme ja olla näkemättä jonkin aikaa, jos hän niin haluaa. Ei kuulemma halunnut, ihmetteli kun ajatukseni olivat niin dramaattisia.

Nyt on ollut aivan hirveä olo viimeiset kolme päivää. Ei ole koskaan ollut näin pahaa morkkista mistään. En tiedä, miltä tuo kuulostaa ulkopuolisen korviin, mutta vituttaa, että pilasin tuon illan aivan tyystin. Hän kun oli odottanut minun näkemistäni baarin päätteeksi ja viettänyt hauskaa iltaa. Kerroin hänelle vielä eilen jutellessamme, että käytökseni oli yhdistelmä humalaa ja sitä tunnetta, että kaverit ovat feidanneet, joten purin kiukkuni häneen ja käyttäydyin aivan uskomattoman typerästi. Hän sanoi, ettei ole vihainen, vaan lähinnä pelästyi reaktiotani, joka oli niin äärimmäinen.

Käytökseni oli melko luotaantyöntävää, mutta hän tietää, etten käyttäydy noin normaalisti. Se oli vain huono yhdistelmä alkoholia ja huonoa fiilistä. Muutenkin oli tuntunut viimeisen viikon verran, että hän on hieman etäinen. Mitäpä tässä voi enää jatkossa tehdä, muuta kuin käyttäytyä paremmin.

Edit. Täytyy sen verran sanoa, että näiden asioiden kirjoittaminenkin tuntui jo pahalta. En odota, että kukaan tulee sanomaan täällä, että hei hyvin meni. Olen kertonut tälle naiselle jo aiemmin, että johtuen taustoistani en ehkä ole se henkisesti aina vahvin tai ehyin ihminen. Reaktioni saattavat olla äärimmäisiä ja paha olo tuntuu sitten todella pahalta. Toivon vaan, ettei hän tavallaan tuomitse minua tuon takia, vaan mielummin muistaa ne hyvät puoleni. Toki jos hän ei ole valmis hyväksymään minua huonoina aikoinani, ei hän välttämättä ole se oikea henkilö minulle.
 
Viimeksi muokattu:

Ostoskassi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet, Boston Bruins, suomalaiset

En lähde neuvomaan mitä sinun tulisi tehdä. Itse vain pohtisin haluaisinko olla suhteessa, jossa olen itse valmis pelaamaan avoimin kortein, mutta toinen haluaa odotella ja katsoa. Itse jos olisin samassa tilanteessa tuntuisi siltä kuin roikkuisi löysän hirttoköyden jatkeena. En ainakaan itse tälläistä jaksaisi hirveän pitkään.

Tarvitsisiko tytön edes miettiä näin pitkään jos hän tuntisi samalla tavalla kuin sinä, eli että näillä mennään päätyyn asti?

Vaikeita asioitahan nämä ovat.

Jos olisin tumma sanoisin näin:

She doesn't love you mään, get the hell out of there while you still can.

Mutta kuten sanoin, vaikeita asioita.
 
3-4 kuukautta... ...ettei tapailtaisi muita, mutta hän sanoi tarvitsevansa vielä aikaa...

Meinasin jo aiemmin heittää ajatuksiani, mutta se jäi kiireessä tekemättä. Tuossapa tuo oleellinen tuli kuitenkin lainattua ja olen kyllä sitä mieltä, että tuossa ajassa sen kyllä jo tietää, jos on tietääkseen. Tai käännetään näin päin, että jos 4kk:n jälkeen haluaa vielä käydä vieraissa, niin sanoisin, että vaihtoon vain. Enkä sano siis että nainen tekisi jotain väärää, mutta lienee selvää että itse olet "syvemmällä" tuossa kuin hän, etkä saa kuin siipeesi jos ja kun nainen jonkun "paremman" löytää.

Niin perseestä ja hankalaa kuin se onkin, niin uutta matoa vaan koukkuun.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Meinasin jo aiemmin heittää ajatuksiani, mutta se jäi kiireessä tekemättä. Tuossapa tuo oleellinen tuli kuitenkin lainattua ja olen kyllä sitä mieltä, että tuossa ajassa sen kyllä jo tietää, jos on tietääkseen. Tai käännetään näin päin, että jos 4kk:n jälkeen haluaa vielä käydä vieraissa, niin sanoisin, että vaihtoon vain.

Olen sanonut kuitenkin, että jos hän näkee muita tai tekee jonkun muun kanssa jotakin, niin minä en enää ole kuvioissa. Hän sanoi, että ei halua sopia mitään, muttei aio nähdä muita, häntä vain kuulemma ahdistaa ajatus "vapauden menettämisestä". Nuoret naiset, mene ja tiedä. Kuitenkin todella fiksu mimmi kyseessä, eli siis ei mikään bimbo tms.

Ajattelin nyt katsoa vielä jonkin aikaa, mutta pakkohan se peli on viheltää poikki jos joutuu nimenomaan olemaan ns. löysässä hirressä ja tunteet vain syvenee entisestään.

Mutta tosiaan, ei se kaikilla välttämättä tuo 3-4 kuukauttakaan riitä siihen, että saa varmuuden tunteisiinsa, vaikka niin itsekkin kuvittelisin. Toisaalta, ei se vuottakaan voi kestää.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ajattelin nyt katsoa vielä jonkin aikaa, mutta pakkohan se peli on viheltää poikki jos joutuu nimenomaan olemaan ns. löysässä hirressä ja tunteet vain syvenee entisestään.

Tässä olet nähdäkseni totuuden äärellä. Minusta vaikuttaa siltä, että mimmi roikottaa sinua kuvioissa, koska olet ihan kiva tyyppi, eikä nyt ole ketään parempaakaan tarjolla. Kun se parempi sitten lopulta löytyy, mitätöityvät puheet vapauden menettämisen pelosta ja rauhallisesti etenemisestä. Henkilökohtaisesti en pystyisi sitoutumaan edes vähää alusta, jos mimmi samalla kuin ohimennen flirttailee jonkin kännykkäohjelman välityksellä tuntemattomille tai lähes tuntemattomille miehille. En kuitenkaan sano, että tuo olisi kaikille ylitsepääsemätön este, yksilöitä kun ollaan.

Voit olla siinä ihan oikeassa, että nainen on hitaasti lämpenevää sorttia ja tarvitsee oman aikansa ollakseen tunteistaan varma. Miksi mimmi sitten samalla flirttailee tuntemattomille, paha sanoa. Onko tuo vaan jonkinmoista oman arvon mittaamista, en osaa sanoa. Mulle tuonkaltainen vaihtoehtojen avoimena pitäminen ei sopisi ollenkaan, mutta kuten sanoin, ihmiset ovat erilaisia. Voin olla ihan täysin väärässä mimmin tarkoitusperien suhteen, mutta näin kyynisyyteen taipuvaisena sanoisin, että jokin tuossa kuviossa haisee, eikä se ole hajuvesi.

*e*
Näin naimisissa olevan miehenä jolla ei edes ole mitään älypuhelimia en tiedä mistään tindereistä mitään, mutta kuulemani perusteella ei se sellaiselta sovellukselta kuulosta mitä muuten vain kännykässä pidetään ilman mitään taka-ajatuksia.

Yritin miettiä, että miten tuollaista ohjelmaa olisi tarkoitus käyttää ilman taka-ajatuksia, enkä tosiaan keksinyt sellaista tapaa, ellei sitten ole tarkoitus ihan vaan etsiä kavereita. Ja aika naiivi saa olla, että tuohon selitykseen uskoisi. Myönnän olevani sen verran omistushaluinen, että en haluaisi tyttöystäväni tuollaista sovellusta käyttävän ja luultavasti tämä nousisi jopa jonkinlaiseksi vedenjakajaksi tulevaisuuden suhteen. En tahtoisi olla Filatovin tossuissa, jos ja kun nainen käyttää tuollaista sovellusta jonkin sortin mittarina omalle arvolleen ja/tai hakee jatkuvasti uusia kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Vaikka sitten ei taka-ajatuksia olisikaan, niin en kyllä ainuttakaan järkevääkään syytä keksi tuollaisen sovelluksen käyttöön.

Kysäisin äsken vaimoni mielipidettä tähän Filatovin tilanteeseen ja hän(kin) piti kuviota jotenkin epäilyttävänä. Tämähän ei todista mitään, on vain yhden ihmisen mielipide, mutta ajattelin sen nyt tuoda julki, kun se kuitenkin naisen mielipide on.
 
Viimeksi muokattu:

Bay

Jäsen
Näin naimisissa olevan miehenä jolla ei edes ole mitään älypuhelimia en tiedä mistään tindereistä mitään, mutta kuulemani perusteella ei se sellaiselta sovellukselta kuulosta mitä muuten vain kännykässä pidetään ilman mitään taka-ajatuksia. Ei tuohon mielestäni oikein mitkään selitykset auta miksi tuollaista tarvii puhelimessa pitää - kyllä se on selvä peli.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Yritin miettiä, että miten tuollaista ohjelmaa olisi tarkoitus käyttää ilman taka-ajatuksia, enkä tosiaan keksinyt sellaista tapaa, ellei sitten ole tarkoitus ihan vaan etsiä kavereita. Ja aika naiivi saa olla, että tuohon selitykseen uskoisi. Myönnän olevani sen verran omistushaluinen, että en haluaisi tyttöystäväni tuollaista sovellusta käyttävän ja luultavasti tämä nousisi jopa jonkinlaiseksi vedenjakajaksi tulevaisuuden suhteen. En tahtoisi olla Filatovin tossuissa, jos ja kun nainen käyttää tuollaista sovellusta jonkin sortin mittarina omalle arvolleen ja/tai hakee jatkuvasti uusia kontakteja vastakkaiseen sukupuoleen. Vaikka sitten ei taka-ajatuksia olisikaan, niin en kyllä ainuttakaan järkevääkään syytä keksi tuollaisen sovelluksen käyttöön.

Niin. En minäkään ihan hevillä keksi, muuta kuin tämän nykypäivän huomiohakuisuuden, mikä etenkin monilla nuorilla (naisilla) tuntuu olevan. Todella moni sinkkunainen tai tapailevakin tuntuu tuota käyttävän, ts. selityksenä oli myös "kun kaikki muutkin". Monet haluavat osakseen sitä huomiota, ja mikäs sen mukavampaa, kuin huomata omasta mielestä viehättävän miehen tykkäävän ulkonäöstäsi. Toki asia minua vaivaa ja häiritsee, mutten voi sanoa hänelle varmaankaan, mitä hän saa tai ei saa tehdä.

Nykyään kaikki on tehty niin helpoksi, tuntuu ettei ihmissuhteita ole kovin helppo muodostaa, kun on niin helppoa katsoa sinne aidan toiselle puolelle, että onko se ruoho siellä vihreämpää. Aina löytyy komeampi, rikkaampi, hauskempi tai lihaksikkaampi tyyppi!
 

Janippa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Itse taas koen asian niin, että on todella vaikea nyt olla ajatuksen kanssa, että hän saa tehdä mitä haluaa, kun itse taas tein aamulla hyvin selväksi, että pidän ja välitän hänestä valtavasti ja haluaisin olla hänen kanssaan yhdessä. Ehdotin myös, että voidaan ottaa breikki toisistamme ja olla näkemättä jonkin aikaa, jos hän niin haluaa. Ei kuulemma halunnut, ihmetteli kun ajatukseni olivat niin dramaattisia.

Ikää myöten tapauksessa on aika hiton paljon samaa kuin omassa tilanteessani, josta avauduin myös tuossa jonkinaikaa sitten. Toki itsellä oli kyseessä neljä vuotta kestänyt parisuhde, josta pari viimeistä vuotta jo avoliitossa.

Muuten oli täsmälleen sama tilanne, mutta itse olin se, kuka sanoin breikin pitämiselle samantien EI. Muija sitä ehdotti ja sanoi ettei oo varma omista tunteista ja sanoi tarvitsevansa tilaa ja aikaa itselleen. Jonkin aikaa sitä keskustelua käytiin ja sanoin suoraan, etten aio mitään breikkejä pitää, vaan siinä vaiheessa molemmat sitten ottaa suoraan uuden suunnan elämälleen.

Kuten jo siitä miun aiemmasta avautumisesta voi päätellä, toiset pääsee helpommin yli kuin toiset, vaikka tässä tapauksessa mie itse olin sen viimeisen EI sanan takana. Kuitenkin sen jälkeen tapahtuneiden asioiden takia oon kokoajan ollut entistä varmempi, että tein oikean ratkaisun. Ja mitä oon jutellut kavereideni, vanhempieni ja veljeni kanssa, ovat kaikki olleet miun päätöksen kanssa samoilla linjoilla. Joko ollaan tai sitten ei olla. Oon tänne avautunut enemmän noista asioista, mitä sen jälkeen on tapahtunut kuin kenellekään muulle, enkä niitä aio sen kummemmin enää muille avata. Ei oo kenenkään muun kuin miun ja exäni asia.

Mutta se mitä siulle antaisin vinkiksi. Jos se ei sen vajaan puolen vuoden jälkeen oo valmis sitoutumaan sinuun, alkaa käyttää siulta salaa Tindereitä yms. niin oisin oikeesti aika hiton varpaillani. Pidätte uuden tiukan keskustelun ilman noita itkupotkuraivareita (ymmärrän olotilas, itsellä teki myös mieli tehdä samaa). Keskustelette just niin pitkään (ilman alkoholia) että saatte asiat selväksi. Joko jäätte sinne parina, tai kävelet/hän kävelee sinkkuna ulos.

Paskalta se sen kuukauden verran varmaan tuntuu (oma kokemus), mutta jälkikäteen sanottuna tein yhden elämäni parhaista päätöksistä vaikka vieläkin välillä kuristaa ja ahdistaa.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Toki asia minua vaivaa ja häiritsee, mutten voi sanoa hänelle varmaankaan, mitä hän saa tai ei saa tehdä.

No etpä voi et. Jos tuolle linjalle lähtisit, niin eihän se olisi kyseistä naista kohtaan millään lailla oikein eikä reilua. Toisaalta jos hän tietää miten paljon asia sinua vaivaa, mutta ei silti halua muuttaa asiaa, niin eipä sekään kovin reilua ole, siis sinua kohtaan. Vittumainen keissi kaikkinensa, nähdäkseni tuo ei tuosta aukea muuten kuin keskustelemalla asiasta niin, että molemmat pyrkisivät katsomaan asiaa toisen näkökulmasta. Tämä taas on huomattavasti helpommin sanottu, kuin tehty.

Toivottavasti saatte homman toimimaan. Jos sallit, niin antaisin sellaisen neuvon, että älä kuitenkaan missään nimessä tässä(kään) asiassa alistu täysin naisen tahtoon, kunnioituksen pitää olla molemminpuoleista, mikäli suhteen haluaa saada toimivaksi. Jonkin aikaa saattaa onnistua, että pitää vaan turpansa kiinni ja puree hammasta, mutta ennemmin tai myöhemmin tuollainen myötäily kostautuu, siis jos (ja kun) ongelma on sellainen, joka sinua aidosti vaivaa.

Ai saatana kun tää neuvojen antaminen on helppoa. Omalle kohdalle osuessa tilanteet tuppaa aina muuttumaan huomattavasti monimutkaisemmiksi, kun yht'äkkiä ei pystykään ajattelemaan niin pragmaattisesti ja yksinkertaisesti, kuin tuntemattomalle "viisauksia" jakaessaan.
 

Johan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jos sallit, niin antaisin sellaisen neuvon, että älä kuitenkaan missään nimessä tässä(kään) asiassa alistu täysin naisen tahtoon, kunnioituksen pitää olla molemminpuoleista, mikäli suhteen haluaa saada toimivaksi.
Tässä on, Filatovi ja muutkin, sellainen neuvo, joka kannattaa pitää mielessä. Jos sitä kunnioitusta ei ole naista kohtaan tai naisella sinua kohtaan, niin kannattaa oikeasti lopettaa ajoissa. Kunnioituksen puute alkaa ajan kanssa vituttamaan yhä enemmän ja enemmän.

Filatovina sanoisi kyseiselle naiselle, että on vaikea kunnioittaa naista, joka haluaa seurustella, mutta käyttää tinderiä siitä huolimatta. Kysyisin myös, kunnioittaako Tinderin käyttö Filatovia seurustelukumppanina.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Siis ei kai tää näin vaikeaa voi olla? Jos seurustellaan/ ollaan vakavissaan, ei ole ilmoitusta deittailu sivustolla, eikä tarvetta käyttää mitään deittailuun tehtyä sovellusta. Et voi tietenkään kieltää ko. daamia käyttämästä tinderiä, mutta kyllä neljän kuukauden jälkeen moiset sovellukset poistuu jos oikeasti toinen kiinnostaa. Tai ainakaan minä en katselisi hetkeäkään toista jos sillä olisi jatkuvasti haku päällä. 98% varmuudella on kyse siitä että pidetään vaihtoehdot auki, katsotaan josko sieltä löytyisi parempi saalis. Toinen vaihtoehto on se, ettei nainen kunnioita sua sen vertaa, että poistaisi sovelluksen kun se sua selkeästi häiritsee (ketä ei häiritsisi). Aika lose-lose tilanne mun mielestä.
 

mikse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juniorijääkiekko

Aina löytyy se tyyppi hetkeksi, mutta kuka niistä sitten jeesaa tota mimmiä sitten kuumeessa, kantaa vissyä krapulassa tai sen jaksaa sitä sen muuten vaan vittumaisella päällä ollessa, ovatkin niitä elinkautisen kysymyksiä. Sulla näyttää ainakin toistaiseksi olevan mentaliteettina nimenomaan nauttia siitä kaikesta hyvästä ja myös kestää ne heikommatkin päivät. Yksi jurriavautuminen omista tunteista ei tätä hommaa mimminkään silmissä polta, jos jotain suunnitelmia tulevaisuuden suhteen sun kanssa on. Ja tällä ei vielä tarkoiteta naimisiinmenoa lapsineen ja asuntolainoineen.

En muista, mitä kaikkea olet asiasta tänne kirjoittanut, mutta otetaan muutama kysymys mielenvirkitämiseksi, kun asia kerran on tapetilla.

Mikä on sun suhde mimmin kavereihin tai perheeseen? Neljän kuukauden jälkeen (aikana) kaverit aivan varmasti haluavat arvioida kaverinsa kundikaveria. Neljä kuukautta on myös varmaan 25-vuotiaalla jo jonkinpituinen "suhde" esim mutsille ja/tai faijalle kerrottavaksi ja eiköhän siitäkin suunnasta jotain sapuskointipyyntöjä tms miehen näytillesaamiseksi olisi luvassa.
 

Kaarle6

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Eisbären Berlin
Jaa täällähän puhutaan Tinderistä.

Alkuun ajattelin ohjelmasta, että voiko tämän pinnallisempaa ohjelmaa ollakaan, jossa valitaan naamataulun perusteella kiinnostaako vai ei. Mutta toisaalta, niinhän se menee baareissakin kun muuta tietoa ei ole. Tinder on oikeasti hyvä väline jäänmurtamiseen koska sulle jää myös aikaa kysymyksille ja vastauksille. Yhden mimmin kanssa ollaan jo pari kertaa treffattu ja muiden kanssa tulee ihan yleisesti juteltua asioita.

Minun exällä oli tämä Tinder ennenkuin kuulinkaan ohjelmasta, mutta itse en suuttunut asiasta, sillä asian voisi nähdä niin, että onko itsessä tai suhteessa vikaa, jos ruoho näyttää vihreämmältä toisen puolen? Pidänkö asioita jotenkin itsestäänselvyytenä, että töiden jälkeen nähdään ja kokataan spagettia? Vai pitäisikö skarpata ja tapella arkea vastaan ja tehdä jotain muutakin kuin nysvätä turvallisesti kotona?

Filatovin tilanne toki kuullostaa siltä, että mimmillä saattaa olla jotain muuta kalaa haavissa. Sinuna tekisin aivan samoin kuin hän. Kalaa haaviin ja kiusoittele häntä, ehkä se voisi saada hänet havahtumaan.

Tinder on kuitenkin yksi deittiappsi monien muiden foorumien joukossa. Aika huonolla pohjalla mennään, jos pitää valvoa mimmin tekemisiä.
 

Knox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers
Minun exällä oli tämä Tinder ennenkuin kuulinkaan ohjelmasta, mutta itse en suuttunut asiasta, sillä asian voisi nähdä niin, että onko itsessä tai suhteessa vikaa, jos ruoho näyttää vihreämmältä toisen puolen? Pidänkö asioita jotenkin itsestäänselvyytenä, että töiden jälkeen nähdään ja kokataan spagettia? Vai pitäisikö skarpata ja tapella arkea vastaan ja tehdä jotain muutakin kuin nysvätä turvallisesti


Lyhentelin lainausta ku puhelimella on niin hankala vastata yksittäisiin kappeisiin. Suhteessa on varmasti jotain vialla jos jompi kumpi osapuoli kokee tarpeelliseksi moisen sovelluksen käyttämisen. Aikuiset ihmiset puhuvat ongelmistaan, eivät katsele tinderin kautta olisiko siellä parempaa tarjolla. Tai ainakin mulle tollanen ois jo sen luokan juttu, että joutuisin vakavasti miettimään onko suhteella ylipäätänsä mitään toivoa. Arkea pitää toisinaan piristää, mutta pitää myös hyväksyä se, että iso osa elämästä tulee olemaan arkea, jolloin esim. töiden jälkeen ei vaan jaksa tehdä mitään. Kuitenkin kyse on kahden ihmisen halusta olla toistensa kanssa, jos toinen tylsistyy normaali elämästä ja katselee aidan toiselle puolelle, niin silloin kyseessä ei ollut oikea henkilö sinulle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Todella moni sinkkunainen tai tapailevakin tuntuu tuota käyttävän, ts. selityksenä oli myös "kun kaikki muutkin".
Boldasin sen, mikä osui silmään häiritsevästi. Tuo ajatuskulkuhan on niin lapsellinen kuin olla ja voi. Vain pahaiset kakarat perustelevat asioita tuolla tavalla, eivät aikuiset ihmiset.
 

Carlos

Jäsen
Boldasin sen, mikä osui silmään häiritsevästi. Tuo ajatuskulkuhan on niin lapsellinen kuin olla ja voi. Vain pahaiset kakarat perustelevat asioita tuolla tavalla, eivät aikuiset ihmiset.

Sama. Joko nainen on totaalinen ns. airhead, tai kuvittelee että sinä olet sellainen ja sinulle "menee läpi" moinen selitys.

Itse tuumaisin että ei jatkoon, sano sille että haluat vähän katsella vaihtoehtoja ja mitä muuta maailmalla on tarjottavanaan, jos sen jälkeen vielä tuntuu että kiinnostaisi niin saatat ottaa yhteyttä. Tai sitten et. Ja sitten kävelet auringonlaskuun. Täti jää monttu auki katselemaan loittonevaa selkääsi, ja soittaa ensimmäiselle pissiskaverilleen "vittu tajuutsä mitä se dorka mulle sano..."

Fanfaarit soi, Filatovi on vapaa mies joka kulkee omia polkujaan, jota ei mitkään henkisesti vajaat haihattelija-tyttelit tuupi.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Filatovi, valitettavasti sinulle on saapumassa klassissastakin klassisempi kaverikortti. Tuota tapahtuu ja sitä ei aina voi mitenkään nähdä etukäteen.

Tilanteessasi kuitenkin voi, ja näkee, ja toimenpiteet pitäisi olla sen mukaisia. Jos ei vajaassa puolessa vuodessa osaa päättää, niin sitten ei ole mitään mahdollisuutta, että päätös saapuessaan olisi jollain tavalla sinulle suotuinen. Sinulla on hyvin aikaa selvittää tämä soppa ennen kesää ja sitten laitumille uusien kuvioiden kera.

Jos olisit "se oikea", niin tyttö olisi sinuun aivan lääpällään. Nythän näin ei selvästikään ole. Älä nimenomaan tee asiasta mitään draamaa vaan toteat vain tämän olevan tässä.
 

Filatovi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit & TS
Kiitos paljon kaikille näkemyksistä! Jotkut ovat ilmeisesti tulkinneet tekstejäni hieman väärin, me emme siis seurustele.

Mutta niin, mitä tuohon tinderiinkin tulee, niin olen samaa mieltä. Ei sitä kukaan huvikseen käytä. Pitänee varmaan tässä lähiaikoina pitää real talkin final chapter ja tehdä selväksi, että jos minä olen kuvioissa, niin muut miehet tai tinderit ei. Ja sen jälkeen kerrasta poikki. Tosiaan, voi olla ettei rehellisesti kerro syytä tuon ohjelman käytölle, mutta ei kai minulla ole muuta kuin hänen sanansa. Voi tietysti syynä olla tuo yleinen huomiohakuisuus, mistä aiemmin jo mainitsin. Nykyajan nuoret naiset ja miksei miehetkin (20v~) haluavat nauttia enemmän ja enemmän huomiosta. Tämä ei toki koske kaikkia!

Joku kyseli, että onko tässä viimeisten kuukausien aikana tullut nähtyä hänen kavereitaan tai hän minun kavereitaan tai sukulaisia - ei ole. Hänen kaverinsa ilmeisesti tietävät minusta ja minunkin kaverit hänestä, mutta emme ole julkisesti näyttäytyneet näille ihmisille yhdessä, johtuen tästä epämääräisestä statuksesta näköjään.

Ja mitä tuohon suhteeseemme muuten tulee, ei se todellakaan ole ollut tylsä, olemme tehneet viimeisten kuukausien aikana vaikka mitä yhdessä, erilaisia aktiviteettejä ja harrasteita, ei siis perinteistä kotona makoilua ainoastaan.

Ahdistaa ajatus menettämisestä ja luopumisesta. Tiedän, että parhaakseni saattaisi jonkin ajan kuluttua olla vain itse se joka "jättää" ja antaa hänen tehdä ja nähdä ketä haluaa. Ajatus vain tuntuu niin perkeleen pahalta, pidän siitä ihmisestä vain niin kovasti ja olemme viettäneet niin monta päivää ja yötä yhdessä, että ne yksinäiset koti-illat mitkä jo joskus tuntuivat raskailta, tuntuisivat nyt äärimmäisen raskailta. Joku saattaa naurahtaa, että puhun tälläistä näin lyhyen ajan jälkeen, mutta ei kai se ihastuminen ja toisesta välittäminen sitä aikaa aina kysy.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös