Ulkonäköä tärkeämpi asia on karisma. Komea ja karismaattinen eivät suinkaan ole synonyymeja. Karismaattisessa ihmisessä on "sitä jotakin", eikä se useinkaan johdu ulkonäöstä, vaan jostain ihan muusta. Harvoinpa sitä edes osaa tarkasti yksilöidä. Karisma koostuu monista eri asioista ja se voi olla esim. tapa, jolla henkilö "kantaa itseään".
Kun ylipäänsä puhutaan ulkonäöstä, olisi kai tärkeää, että jengi sisäistää sen, että jonkun ollessa "ulkonäöltään ihannenainen/-mies", se ei välttämättä tarkoita sitä, että henkilö koostuu kaikista niistä piirteistä, jotka joku henkilö kokee kauniiksi/komeiksi. Usein jollakin on joku muistijälki jostakin omaan silmäänsä viehättävästä henkilöstä, johon se kauneus/komeus sitten jotenkin henkilöityy.
Jos ajattelen esim. omaa puolisoani, niin kyllä hänessä on paljon piirteitä, jotka kuuluvat ihanneyksilööni, mutta jos minun pitäisi kertoa, kuka omasta mielestäni on oikeasti maailman komein mies, tuskin häntä kuitenkaan valitsisin. Kokonaisuus on kuitenkin omasta mielestäni varsin komea ja miellyttää omaa silmääni. Kokonaisuus ratkaisee. Varmasti eniten kuitenkin vaikuttaa se, että joskus ennen muinoin kemiat ovat kohdanneet ja siitä se sitten lähti. Ja vuosien saatossa hommat ovat kehittynyt oikein vakavaksi ihmissuhteeksi ja avioliitoksikin.
Harva ihminen kiinnostuu ihmisestä, joka on epävarma itsestään. Tai itseriittoinen. Monet pyrkivät peittämään epävarmuutensa jollakin toisella asialla, mutta silloin, kun ihmissuhteista puhutaan, tarkkasilmäinen näkee kyllä epävarmuuden taakse. Toisinaan epävarmuus voi kuitenkin olla kumppania valittaessa toisarvoinen asia, sillä joku muu vetää puoleensa. Siksipä moni ajautuukin ihmissuhteisiin, jotka lopulta kaatuvat vaikkapa juuri kumppanin epävarmuudesta johtuviin muihin tekijöihin, kuten esim. mustasukkaisuuteen. Harva ihmissuhde kuitenkaan kaatuu siihen, että toinen on liian ruma eikä vaiin kirjaimellisesti jaksa katsoa hänen naamaansa.
Maailmassa riittää vittumaisia ihmisiä, niin miehiä kun naisiakin. Veikkaan, että loppupeleissä menee aika tasan sukupuolten määrät tässäkin jaossa. Katkeruus ei sovi kenellekään. On turha syyttää muita ihmisiä toisten ihmisten virheistä ja leimata kaikkia miehiä tai naisia kusipäiksi, jos on mennyt suhde perseelleen. Ja aina, kun arvioidaan ihmisten välisiä suhteita, olisi hyvä huomioida, että harvemmin olemme kuulleet molempien ihmisten puolta tarinasta. Oma isäni on hyvä esimerkki siitä, että katkeroitui asiasta, jota ei koskaan ollut tapahtunutkaan. Vuosikaudet hän kuitenkin uskoi ja oli vakuuttunut siitä, että hänen avioliittonsa kaatui siihen, että vaimollaan oli toinen suhde. Kyllä hän sen oikeasti itsekin tiesi, että suhde kaatui siihen, että hänen alkoholinkäyttönsä lähti lapasesta jo useita vuosia aikaisemmin ja lopulta toiselle osapuolelle ei jäänyt vaihtoehtoa, jos halusi pelastaa itsensä ja lapsensa. Mutta sitä samaa sontaa isä jauhoi noin vuosikymmenen ajan, vaikka jatkuvasti hänelle sanoin, ettei avioliitto mihinkään kolmansiin osapuoliin kaatunut. Moni ihminen tuli mulle voivottelemaan, miten on isällä rankkaa, kun sillä tavalla on jätetty ja petetty. Saihan faija sillä sympatiaa ja ymmärrystä valinnoilleen ja useiden silmissä hän oli uhri. Todellisuudessa hän oli omien valintojensa uhri. Valintojen, jotka lähtivät aluksi pienistä asioista, mutta jotka vuosikymmenten aikana sairastuttivat hänet vähä vähältä enemmän. Kaikkeen löytyi aina syy, mutta se syy ei juuri koskaan löytynyt itsestä. Ainakaan niin paljon, että olisi johtanut muutokseen. Pikemminkin päinvastoin. Älykäs ihminen ei pystynyt kusettamaan itseään ja syvä häpeä johti yhä suurempaan syöksyyn. Ja kehä oli valmis.
Suosittelen siis, että omat mokat ja toisten mokat kannattaa konkreettisesti kohdata mahdollisimman äkkiä tapahtuneen jälkeen ja asiat käsitellä heti. Älkää antako mokailujen määrittää loppuelämäänne ja sulkea ovia siksi, että joskus asiat menivät päin helvettiä. Kaikki tekevät virheitä, mutta kannattaa olla armollinen sekä itselle että virheen tehneelle kumppanille. Eikä se tarkoita sitä, että unohtaa. Unohtaa ei tarvitse, mutta anteeksi olisi hyvä oppia antamaan. Ei sen toisen vuoksi, vaan oman itsensä. Jos sydämessä on möykkyjä ja katkeruutta, ne palaavat lopulta kummittelemaan aina omaan päähän. Se vittumainenkin osapuoli jatkaa hyvin todennäköisesti omaa elämäänsä, vaikka hävettäisi omien tekojensa puolesta. Meillä kaikilla on vain yksi elämä ja sen suunnan voi jokainen itse määrittää. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että elämä on joka päivä helppoa ja ihanaa. Ei se ole. Eikä sen kai tarvitse ollakaan.