Naisasiat

[Fiftie]

Jos meinaat jotain suhdetta tähän kyseiseen henkilöön rakentaa, niin ehkä minä sinuna kuitenkin lähtisin siitä, että kysyisin jokaisen mieleen putkahtavan kysymyksen häneltä itseltään sekä keskustelisin hänen kanssaan ummet ja lammet, minkä jälkeen muodostaisin itse oman mielipiteeni hänestä.

En toimisi siten, että näiden naisen kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen referoisin kaiken niiden sisällön A) ystävälleni, joka (oletettavasti) naista koskaan tapaamatta vetää hänestä joitain omia puoliksi foliohattuisia psykologisia arvioitaan, jotka minä sitten joko ostan sellaisinaan tai vähintään päästän kaivertamaan mieleeni epävarmuutta ja vaikeuttamaan luottamukseni rakentamista naiseen, ja B) keskustelupalstalle, jossa useampi naista (varmuudella) koskaan tapaamatta vetää hänestä joitain omia johtopäätöksiään, joiden pohjalta antaa omia mutuilevia vinkkejään (kuten minäkin nyt tässä valitettavasti teen).

Parisuhteen rakentaminen vaatii uskallusta, rohkeutta, heittäytymistä, joka lopulta johtaa molemminpuoliseen luottamukseen. Suhteen alkuvaiheessa, kun ei toista vielä voi täysin tuntea, on väkisinkin toisessa osapuolessa asioita, joista et ole tietoinen. Jos olet toisesta kiinnostunut, älä yritä oikoa toisen tuntemaan opettelemisessa stalkkaamisella tai muilta neuvoja kyselemällä. Anna sille aikaa.

Vaikuttaa kovasti siltä, että suurin ongelma on sinun pääsi sisällä, eikä ongelmaa välttämättä olisi koskaan syntynytkään, mikäli et olisi käynyt stalkkaamassa hänen someprofiiliaan. Kenties kyseinen kihla-asia olisi selvinnyt sinulle ihan naisen itsensä kertomana, jolloin hän olisi saanut kerrottua siitä ennen kuin olet muodostanut siitä oman jo hyvinkin asenteellisen mielipiteesi, mikä olisi voinut vaikuttaa suhtautumiseesi koko asiaan. Toki mustasukkaisuus on perseestä, itsekin turhaan sellaiseen olen aikoinani ollut taipuvainen.

Joo myönnän, että mulla on kova tarve analysoida kaikki asiat läpi.

Ja ei kaverin sanomiset tietenkään välttämättä pidä ollenkaan paikkaansa. En minä nyt suoranaisesti ajattele, että on joku persoonallisuushäiriö. Oon vaan niin hemmetin huono näissä asioissa, niin ihan tullut luonnostaan aina tämä neuvojen kysyminen ja ajatusten purkaminen jonnekkin.

Tämä nyt kun on sellainen semi turvallinen paikka minne voi näitä naisasioita päästellä ulos.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

@Fiftie Nyt ei naisen sosiaalinen ongelmanratkaisutekniikka näytä olevan ihan täysi-ikäisen tasolla. Jos daamisi säätää tuollaisia häröjuttuja ihan kiusantekopohjalta, niin odotettavissa on luultavasti monenlaista muutakin teinimeininkiä, kiusantekoa ja epästandardia draamailua. Ennen pitkää ehkä jopa sinuun kohdistuen. Voin myös olla täysin väärässä, mutta sinuna näkisin orastavan suhteenne kojelaudassa varoitusvaloja, joiden syttymisen syistä haluaisin päästä selvyyteen. Tuon tyyppinen toiminta naiselta olisi vähänkin laajemmassa mitassa minulle selkeä turn-off. En haluasi kumppaniksi mitään sosiaalista hämmentäjää ja Facessa kiusantekemisen harrastajaa, kun ihan aikuista ja korrektia seuraa on riittämiin tarjolla. Korostan, että nämä olisivat minun todennäköisiä tuntemuksiani; niiden ei tarvitse olla sinun tai jonkun muun tuntemuksia vastaavassa tilanteessa.

Kuten @Enjoy edellä totesi, niin tutustumisen jatkaminen ja naiselta itseltään kysyminen valaisee asioita parhaiten, kun mitä ilmeisimmin ette tunne toisianne vielä kovin hyvin.

 

[EngAge]

Onneksi jokaisesta parisuhteesta voi oppia jotain, jos haluaa. Myös epäonnistuneet ja epäsopivat parisuhteet on siis hyväksi pitkässä juoksussa. Tulta kohti!

edit: Selvennykseksi: en siis tarkoita, että edellä keskusteltu mahdollinen tuleva parisuhde olisi epäonnistunut/epäsopiva. Ihan yleisesti vaan nostin seikan esiin, että kaikista parisuhteista oppii ja kehittyy - jos haluaa.

 

[alwahla]

Tunnustan omaavani erään kovin vastenmielisen piirteen, joka tuntuu roikkuvan mukanani kuin kivireki ja joka on aiheuttanut ainakin itselleni moninaisia ongelmia: olen kovin mustasukkaista ihmistyyppiä. Tämä ominaisuus ei kohdistu perheeseeni, jostain syystä, vaan nimenomaan niihin harvalukuisiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin, joita kohtaan olen vuosien saatossa tuntenut vetoa. Kysymykseni kuuluukin: kuinka tästä ominaisuudesta pääsee eroon?

 

[L. Öysä]

Tunnustan omaavani erään kovin vastenmielisen piirteen, joka tuntuu roikkuvan mukanani kuin kivireki ja joka on aiheuttanut ainakin itselleni moninaisia ongelmia: olen kovin mustasukkaista ihmistyyppiä. Tämä ominaisuus ei kohdistu perheeseeni, jostain syystä, vaan nimenomaan niihin harvalukuisiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin, joita kohtaan olen vuosien saatossa tuntenut vetoa. Kysymykseni kuuluukin: kuinka tästä ominaisuudesta pääsee eroon?

Uskoisin, että paras lääke tuohon on normaalin, tasapainoisen parisuhteen kokeminen, jossa voi elää ja kokea niitä mustasukkaisuutta aiheuttavia tilanteita. Kokemuksen myötä tunteet siitä myös lieventyvät. Toki jos asia on ihan oikea ongelma, en suosittele tekemään kenenkään toisen ihmisen elämästä helvettiä, vaan hoidattamaan asiaa ensin ammattilaisen pakeilla.

 

[alwahla]

Uskoisin, että paras lääke tuohon on normaalin, tasapainoisen parisuhteen kokeminen, jossa voi elää ja kokea niitä mustasukkaisuutta aiheuttavia tilanteita. Kokemuksen myötä tunteet siitä myös lieventyvät. Toki jos asia on ihan oikea ongelma, en suosittele tekemään kenenkään toisen ihmisen elämästä helvettiä, vaan hoidattamaan asiaa ensin ammattilaisen pakeilla.

Kun ei ole sosiaalisia tilanteita elämässä muualla kuin koulussa, niin aika hidasta ja olematonta tuon asian korjaaminen on. Opin jo nuorena sen asian, että oli parempi pitää mölyt mahassa kuin mennä tuhoamaan ja sotkemaan asioita, joten ainoa ihminen, joka tuosta minun heikkoudestani tietää (ainakin näin oletan), on minä itse. Tervehenkinen parisuhde tullee tuon asian korjaamaan, siinä olet taatusti oikeassa, koska ei tämä tällainen meininki vaan tunnu sopivan pirtaani. Olen nimittäin muuten varsin lupsakka ja rento tyyppi, joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa vallan mainiosti, joten siksi tämä heikkous harmittaa minua niin suuresti.

 

[Heimopäällikkö]

Tunnustan omaavani erään kovin vastenmielisen piirteen, joka tuntuu roikkuvan mukanani kuin kivireki ja joka on aiheuttanut ainakin itselleni moninaisia ongelmia: olen kovin mustasukkaista ihmistyyppiä. Tämä ominaisuus ei kohdistu perheeseeni, jostain syystä, vaan nimenomaan niihin harvalukuisiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin, joita kohtaan olen vuosien saatossa tuntenut vetoa. Kysymykseni kuuluukin: kuinka tästä ominaisuudesta pääsee eroon?

Tämäpä on mielenkiintoinen aihe ja veikkaan että suurin osa ihmisistä painii tai on paininut tämän saman tunteen kanssa jossain vaiheessa elämää. Itsessäänhän mustasukkaisuus on ihan normaali tunne, ei sitä tarvitse hävetä tai yrittää työntää sivuun, vaan ymmärtää että se on normaali tunne ja se tunne tulee jostakin syystä. Tämän kun ymmärtää, on helpompi lähteä tutustumaan siihen voimakkaaseen tunteeseen. Tästä voisin kirjoittaa vaikka romaanin mutta aika on rajallinen, niin kirjoitetaan pieni sepustus.

Itse olin nuorena miehenä kovin mustasukkainen ensimmäisessä parisuhteessa ja siinä ylitettiin monet soveliaisuuden rajat. Asia on käyty jälkikäteen läpi ensimmäisen pitkäaikaisen puolisoni kanssa, joten ehkäpä se asia on jo annettu anteeksi, mutta siinä oli herätys itselleni mitä se mustasukkaisuus voi tehdä itselle ja varsinkin toiselle osapuolelle. Ja siis ei mitään fyysistä väkivaltaa ollut, mutta sitä pahempaa sorttia eli henkiselle puolelle mentiin ja vahvasti. Mutta kuten sanoin, asia on läpikäyty, sovittu, halattu ja edelleen ollaan tekemisissä kyseisen henkilön kanssa ja hyvissä väleissäkin vielä. Silti se on itselleni sellainen loputon suo edelleen tuolla mielessä, että mitä tuli tehtyä ja aikaa on mennyt vuosikymmeniä.

Mutta asiaan, siitä tunteesta on melkolailla mahdoton päästä täysin eroon koska se on tavallaan suojelumekanismi, menettämisen pelko, mutta sen kanssa voi oppia hyvinkin elämään. Itselleni se oli ehkä enemmänkin "päätös" etten ole enää ikinä kenestäkään mustasukkainen. Paljon se on vaatinut ajatustyötä ja pinnistelyä, mutta olen siitä pääosin eroon pääässyt, tai ainakin se on hioutunut terveelliseen muotoon. Olen ollut myös jälkeenpäin mustasukkainen, mutta kun ymmärrän sen tunteen ja mistä se kumpuaa, niin sitä on helpompi käsitellä ja ottaa se myös keskusteluun toisen ihmisen kanssa. Omalla kohdallani se juontuu lapsuudesta ja siitä kun vanhempani erosivat kun olin alle vuoden vanha ja muutettiin toiselle puolelle maata. Sieltä se hylkäämisen pelko oli itselleni kasvanut vuosien aikana. Kannattaa lukea tai kuunnella Lauri Nummenmaan kirja "Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä", siinä on hyvä kartta oppia tuntemaan omia tunteitaan ja kuinka tunteet toimivat, pätee erittäin hyvin tähän mustasukkaisuus asiaan ja tuossa kirjassa sekin on ns. rautalangasta väännetty. Tuosta saa myös hyviä vinkkejä kuinka tunteiden, vaikeiden ja ikävien kanssa, voi oppia elämään. Kirjassa oli hieno lainaus yhdysvaltalaiselta psykologilta Jonathan Haidtilta, joka pistää miettimään ja avaa sitä kuinka tunteet on meidän ihmisten ajureita "Haidtin mukaan järki ja tunteet ovat kuin norsu ja sen ratsastaja. Ratsastaja on järki, joka kuvittelee, että norsu eli tunteet kulkee sinne, minne ratsastaja haluaa. Mutta jos norsu haluaakin jotain muuta, kyydissä keikkuva ratsastaja ei voi asialle mitään. Ongelmia lisää se, etteivät norsu ja ratsastaja puhu samaa kieltä."

Toinen mihin kannattaa tutustua, myös ihan itsekseen, vaikka moni tehtävä onkin parisuhteisiin jollain tasolla liitännäinen on Mielenterveystalon mustasukkaisuuden omahoito-ohjelmaan. Ilmainen ja hyvä ohjelma tutkailla itseään ja saa sieltä joitakin työkaluja myös näiden tilanteiden/tunteiden hallintaan. Loppupelistä mustasukkaisuuden voi selättää vain tuntemalla itsensä, on minun oma näkemykseni asiasta ja se alkaa siitä, että oppii tuntemaan omat tunteensa ja mistä ne johtuu. Sitten kun joskus parisuhteen aika koittaa, niin käydä niitä asioita heti alkuun toisen kanssa läpi eikä antaa niiden epämiellyttävien tunteiden kasvaa sisällä, terveet ihmissuhteet kyllä kestää keskustelut mustasukkaisuudesta.

 

[alwahla]

Katsoisin, että tästä ominaisuudestani saan kiittää ihan omia vanhempiani, jotka olivat ja ovat edelleen suorastaan sairaalloisen mustasukkaisia sekä toisistaan, että myös lapsistaan eli minusta ja sisarestani, vaikka tämä ei olekaan käsittääkseni ollut missään tekemisissä faijani kanssa ainakaan kymmeneen vuoteen (äitini kanssa systerillä menivät välit poikki vuonna 2007). Lisäksi samanlaista mustasukkaisuutta sain kokea mummolassa (äitini puolelta), joten tällaisena alistuvaisena introverttinä olin otollista riistaa noille aatoksille ja toimille.

Toivon todella, että pääsen eroon niistä voimakkaimmista mustasukkaisuuden tunteista ja pääsen kokemaan sellaisen onnellisen parisuhteen, joista aika moni on elämänsä aikana päässyt kokemaan. Se seikka, että olen astumassa tälle areenalle huomattavasti ikäisiäni myöhemmin tuntuu kieltämättä vähän kurjalta, mutta toisaalta voin lohduttautua sillä, että tulen kohtalaisen pitkäikäisestä suvusta (ainakin äitini puolelta), joten tehokkaita pelivuosia on vielä reilusti jäljellä.

 

[Kuuukko]

Tunnustan omaavani erään kovin vastenmielisen piirteen, joka tuntuu roikkuvan mukanani kuin kivireki ja joka on aiheuttanut ainakin itselleni moninaisia ongelmia: olen kovin mustasukkaista ihmistyyppiä. Tämä ominaisuus ei kohdistu perheeseeni, jostain syystä, vaan nimenomaan niihin harvalukuisiin vastakkaisen sukupuolen edustajiin, joita kohtaan olen vuosien saatossa tuntenut vetoa. Kysymykseni kuuluukin: kuinka tästä ominaisuudesta pääsee eroon?

Palstaveli @Heimopäällikkö edellä kuvasi hyvin tilannetta vastaavasta tilanteesta, itse voisin hieman kuvata minkälainen rooli on olla pöydän toisella puolella. Itse en siis mustasukkainen ihminen ole, mutta takana on pari suhdetta, joissa kumppani on ollut. Näissä tapauksissa ei pahempia ylilyöntejä ole tapahtunut, vaan enemmänkin kroonista mustasukkaisuutta. Esimerkkeinä nyt vaikka kun olen ollut kaverien kanssa viettämässä iltaa (tai nuorempana juhlimassa), niin saanut ihmettelyä miksei tasaisin väliajoin ilmoita missä menee ja milloin tulee kotiin (ei siis kyse mistään ylipitkistä rellestämisistä, vaan ihan normaaleista illoista).

Itse olen sitä mieltä, että terveeseen suhteeseen kuuluu ilmoittaa että kaikki OK ja että päässyt perille pidemmän matkan päähän, mutta jos vaaditaan melkeinpä tunnin välein tilannetietoa missä menee ja kenen kanssa, niin ollaan menty rajan yli. Yhtälailla ollut tilanteita, joissa olen ilmoittanut etukäteen olevani illan kaverin kanssa, ja kotiin tullessa saanut valitukset kun en viettänytkään aikaa kumppanin kanssa. Myös pariin naispuoleiseen kaveriin on välit viilenneet suhteiden aikana, kun jatkuvasti on kyseenalaistettu miksi heidän kanssaan olen tekemisissä, vaikka ovat olleet ihan puhtaasti kavereita. Lopulta kun suhteen olen päättänyt (jatkuva mustasukkaisuus yhtenä syynä), saan niskaani muutaman viikon ajan syyttelyitä siitä kuinka olen jotain sivusuhteita rakentanut jo pidempään, mitä luonnollisesti ei ollut tapahtunut.

Sitten toki löytyy myös esimerkki, jossa orastavassa etäsuhteessa nainen avoimesti kysyi, että eihän minua haittaa että hän viettää niin paljoa aikaa miespuoleisen kaverinsa kanssa, kun olivat toistensa ainoat entuudestaan tutut henkilöt kyseisellä paikkakunnalla. Vastasin että jos kyse on kaveruudesta niin ei mitään ongelmaa. Siitä noin kuukausi eteenpäin ja naisen kanssa kommunikointi kävi vaikeaksi, kunnes lopulta suhde loppui sitten siihen. Tuosta muutamia kuukausia eteenpäin kuulin, että oli tämän miespuoleisen kaverinsa kanssa suhteessa. Ehkä tuossa jollain olisi tuntosarvet nousseet pystyyn jo aiemmin, mutta itse ajattelin ettei minun mustasukkaisuuteni olisi lopputulemaa mitenkään muuttanut, vaan todennäköisesti vain pilannut koko kuvion jo aikaisemmin.

Ehkä tämän kirjoituksen tarkoitus oli yrittää selittää, ettei mustasukkaisuus tilannettasi tule oikeastaan missään skenaariossa parantamaan. Toki jos koet tärkeäksi olla oikeassa, niin mustasukkaisuudella voit saavuttaa tilanteen missä pääset toteamaan lopuksi "minähän sanoin", mutta itse en ainakaan tuohon tähtäisi. Ymmärrän ettei tunnepuolen asioita kaikki pysty yhtä rationaalisesti ajattelemaan, mutta loppujen lopuksi tiivistäisin, että mustasukkaisuudella teet hallaa vain ja ainoastaan itsellesi ja se kannattaa yrittää pitää mielessä siinä kohtaa kun tunne meinaa viedä järkeä.

 

[rpeez]

Minusta asia on nähtävä niin ettei omista toista ihmistä kuten jotain tavaraa, vaan toinen on omasta halustaan kanssasi, oli hänelle minkä sukupuolisia kavereita tahansa. Sillä toisella on oikeus myös olla olematta. Ja jos hän niin tekee, fine, se on hänen asiansa mihin itse ei voi vaikuttaa muuten kuin olemalla mahdollisimman hyvä kumppani.

Jos kuitenkin menee mönkään, kannattaa ajatella, että koska maailmassa on miljardeja ihmisiä, siellä on jossain varmasti satoja ellei tuhansia ihmisiä joihin voi rakastua yhtä vahvasti. Ts. kohti uusia seikkailuja vaan vaikka tuntuukin sillä hetkellä vaikealta.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Kun ei ole sosiaalisia tilanteita elämässä muualla kuin koulussa, niin aika hidasta ja olematonta tuon asian korjaaminen on. Opin jo nuorena sen asian, että oli parempi pitää mölyt mahassa kuin mennä tuhoamaan ja sotkemaan asioita, joten ainoa ihminen, joka tuosta minun heikkoudestani tietää (ainakin näin oletan), on minä itse. Tervehenkinen parisuhde tullee tuon asian korjaamaan, siinä olet taatusti oikeassa, koska ei tämä tällainen meininki vaan tunnu sopivan pirtaani. Olen nimittäin muuten varsin lupsakka ja rento tyyppi, joka tulee toimeen erilaisten ihmisten kanssa vallan mainiosti, joten siksi tämä heikkous harmittaa minua niin suuresti.

Jos koet sosiaalisten tilanteidesi rajallisuuden jotenkin jarruttavan mustasukkaisuuden tunteen korjaamista, niin sitä suuremmalla syyllä neuvon samaa kuin @L. Öysä edellä, eli keskustelemaan ammattilaisen kanssa asiasta. En tarkoita välttämättä pitkäkestoista terapiaa, mutta jo yksi tai muutama keskustelu osaavan ammattilaisen kanssa voi auttaa vähintään tulemaan toimeen asian kanssa entistä paremmin.

On tuo mustasukkaisuus kyllä melkoinen pentele ihmisessä, jos se oikein kipakkana osuu kohdalle. Pienen matkan päästä katselin joskus muuatta pariskuntaa, jossa rouva oli se kovasti mustasukkainen osapuoli. Ero siitä lopulta tuli. En tiedä yhtään mitä tälle naiselle nykyään kuuluu, mutta ymmärsin hänen tiedostaneen jossakin vaiheessa eronsa jälkeen, että hänen pitäisi tehdä tälle piirteelleen jotain. Tuohan se on ensimmäinen askel asioiden korjaamiseen, että tiedostaa ainakin peilin edestä löytyvän parannettavaa. Muita on aina helppo syytellä, myös tässä asiassa.

Asiaa sivuten, vähän omakohtaista tilitystä aiheesta perään.

En ole luonteeltani erityisen mustasukkainen, korkeintaan sen verran, että pidän ns. "talon tavarasta huolta". Erosin suunnilleen 7 vuotta sitten. Mustasukkaisuus, vieraat suhteet ja sen sellaiset eivät liittyneet tuohon avioliittoon, eron syyt olivat muualla, mutta eron jälkeen tätä ilmiötä on esiintynyt pienesti ympärilläni.

Välillä suhteessa ja välillä vapaana eläneenä eronneena miehenä olen tietenkin tullut käyttäneeksi erilaisia deittipalveluita. Olen käynyt sen kymmenet kerrat treffeillä ja pidemmälläkin. Tämän harrasteen ohessa matkaan on tarttunut tindereistä, kontakteista ja pannareista muutama naispuoleinen ystäväkin. Kahden kanssa näistä ehti olla pientä suhteenpoikasta, muut ovat sitten tällaisia ihan-vaan-kavereita. Viestittelen kenen kanssa harvemmin ja kenen kanssa tiiviimmin, käyn joskus kahvilla, syömässä, museossa, elokuvissa, lasillisella, ja missä nyt kavereiden kanssa yleensä käydään. Yhden kanssa kävin tässä taannoin juhannuksena jopa yön yli kestäneellä reissulla, sisältäen vähän nähtävyyksiä ja yhteisen yön maatilamajoituksessa seuranpitoineen, tosin nukuimme kiltisti eri huoneissa. Tästä ja muista kuvioistani on sitten siinnyt vähintään vakavailmeisiä keskusteluja ja vaihtelevaa mustasukkaisuutta. Tuon juhannuksen maatilamajoituksen tiimoilta tuli jo varmaan vähän aiheesta hieman ahdistuksen sävyistä palautetta seurustelukumppaniltani, vaikka asia oli sinänsä puhuttu jo ennen kyseistä reissua, eikä minulla ollut hänen kanssaan sovittuna mitään juhannusohjelmaakaan. Siitäpä sitten jussinviettoon jonkun toisen naisen kanssa, kyllähän se vähän paksulta voi kuulostaa joo.

En yhtään kiistä, etteivätkö omat sosiaaliset kuvioni ole ikään kuin provosoineet jonkinasteisen mustasukkaisuuden puhkeamista kulloisessakin seurustelukumppanissani. Yksi nainen sanoi vähän aikaa touhujani seurattuaan, että "tämä taitaa olla minulle vähän liikaa". Niin kai se sitten lopulta olikin, vaikka mielestäni tuo suhde päättyi ensisijaisesti ihan yhteisten mielenkiinnon kohteiden niukkuuteen.

Ehkä tuo on vähän "epähygieeninen" tapa ottaa kaveripiiriin entisiä deittisussuja. En minä kuitenkaan heitä tällaisina ajattele, enkä ainakaan näin vuosia sen jälkeen, kun ollaan aikanaan tutustuttu. Ystäviä he minulle ovat siinä kuin muutkin. Enkä ala neuvottelemaan uuden tai tutummaksikaan tulleen seurustelukumppanin kanssa siitä, ketkä ystävistäni saan pitää. Jos tällaista piirrettä ilmenee ihan vakavissaan, niin olen tehnyt selväksi, että mahdollisessa vääntötilanteessa naisystävä tai -kandidaatti lähtee kiertoon ja ystävät jäävät. Jos seurustelukumppanin kanssa mennään tuolle zonelle, että pitää alkaa käydä kauppaa ystävistä, niin tuo ei varmastikaan ole viimeinen odotettavissa oleva dorka vääntö, jota kyseisen ihmisen kanssa käydään. Suosittelen vakavasti samaa kaikille muillekin. Suhde ei ole kestävällä pohjalla, jos sen tieltä pitää poistaa mustasukkaisuussyistä vääränlaiset ihmiset ystävien joukosta.

Se on sitten eri asia, jos antaisin oikeasti aihetta epäluottamukseen.

 

[hege]

Itsellä oli taipumusta mustasukkaisuuteen mutta sen tunnustaminen että täällä et omista ketään ja ketään et voi pakottaa rakastamaan tai olemaan kanssasi oli sellainen avartava oivallus ja ollut helpottavaa kun on voinut ajatella siihen että luottaa toiseen ja jos toinen ei olisi luottamuksen arvoinen niin itse ei sille mitään voi.
Nykyinen puoliso on tosiaan ollut tammikuusta asti Pohjois-Amerikassa ja jos olisi mustasukkainen niin aivot hajoaisi ja toisaalta itse on ollut aikojen kuluessa tuhansia päiviä duunimatkoilla ympäri maailmaa niin sellainen molemminpuolinen luottamus on ainoa millä pääsee eteenpäin.

 

[Oles]

Katsoisin, että tästä ominaisuudestani saan kiittää ihan omia vanhempiani, jotka olivat ja ovat edelleen suorastaan sairaalloisen mustasukkaisia sekä toisistaan, että myös lapsistaan eli minusta ja sisarestani, vaikka tämä ei olekaan käsittääkseni ollut missään tekemisissä faijani kanssa ainakaan kymmeneen vuoteen (äitini kanssa systerillä menivät välit poikki vuonna 2007). Lisäksi samanlaista mustasukkaisuutta sain kokea mummolassa (äitini puolelta), joten tällaisena alistuvaisena introverttinä olin otollista riistaa noille aatoksille ja toimille.

Toivon todella, että pääsen eroon niistä voimakkaimmista mustasukkaisuuden tunteista ja pääsen kokemaan sellaisen onnellisen parisuhteen, joista aika moni on elämänsä aikana päässyt kokemaan. Se seikka, että olen astumassa tälle areenalle huomattavasti ikäisiäni myöhemmin tuntuu kieltämättä vähän kurjalta, mutta toisaalta voin lohduttautua sillä, että tulen kohtalaisen pitkäikäisestä suvusta (ainakin äitini puolelta), joten tehokkaita pelivuosia on vielä reilusti jäljellä.

Mustasukkaisuutta voi myös hoitaa. Voit aloittaa omatoimisesti tai olla yhteydessä terapeuttiin ja yhdessä työskennellä asian parantamiseksi. Itsestään se ei välttämättä parane, vaan sen eteen on tehtävä töitä. Kuulostaa, että terapiasta voisi olla apua sinulle tässä asiassa.

 

[alwahla]

En tiedä, mistä muutos johtuu, mutta viime aikoina olen huomannut, että keskusteleminen vastakkaisen sukupuolen - ja erityisesti suunnilleen ikäisteni - kanssa on tullut sujuvammaksi ja varsinkin rennommaksi. Stressi ja ahdistus, jota aiemmin tunsin noissa tilanteissa, on alkanut hiipua ja nyt kykenen luontevaan keskusteluun. Kaiketi osasyynä on ollut henkilökemioiden yhteensopivuus ja yhteinen kiinnostus. Oli miten oli, suunta on oikea.

 

[Pekko Pelikaani]

En tiedä, mistä muutos johtuu, mutta viime aikoina olen huomannut, että keskusteleminen vastakkaisen sukupuolen - ja erityisesti suunnilleen ikäisteni - kanssa on tullut sujuvammaksi ja varsinkin rennommaksi. Stressi ja ahdistus, jota aiemmin tunsin noissa tilanteissa, on alkanut hiipua ja nyt kykenen luontevaan keskusteluun. Kaiketi osasyynä on ollut henkilökemioiden yhteensopivuus ja yhteinen kiinnostus. Oli miten oli, suunta on oikea.

Kyllähän se vaan monesti menee että kun ikää karttuu ja alkaa olemaan sinut itsensä kanssa niin uskaltaa jutella kaikkien kanssa rennommin.
Tsemppiä sulle

 

[kyyninen]

Itselläkin olisi ollu tämä nykyinen mielentila 10 vuotta sitten, niin asiat voisivat näyttää erilaisilta. Enää kuitenkaan rupea tässä iässä opettelemaan asioita, jotka muut oppivat teini-iässä tai viimeistään siinä 20 ikävuoden hujakoilla.

 

[Oles]

En tiedä, mistä muutos johtuu, mutta viime aikoina olen huomannut, että keskusteleminen vastakkaisen sukupuolen - ja erityisesti suunnilleen ikäisteni - kanssa on tullut sujuvammaksi ja varsinkin rennommaksi. Stressi ja ahdistus, jota aiemmin tunsin noissa tilanteissa, on alkanut hiipua ja nyt kykenen luontevaan keskusteluun. Kaiketi osasyynä on ollut henkilökemioiden yhteensopivuus ja yhteinen kiinnostus. Oli miten oli, suunta on oikea.

Asiat helpottuu, kun tajuaa että vastakkaisen sukupuolen kanssa voi jutella ihan samoja juttuja kuin saman sukupuolen edustajienkin kanssa. Ainakin kaverisuhteessa. Sitten jos haluaa jotain enemmän, niin pitää tuoda keskusteluun muutakin.

 

[Hippi Hiiri]

Lämpimät onnitteluni teille kumpaisellekin, ja parasta jatkoa! Mukava kuulla tällaisia uutisia.

Linkittämäsi viesti oli vajaan vuoden takaa. Siitä saattoi päätellä suhteenne melko tuoreeksi, joten noin vuodessa tai vähän reilussako purjehditte aviosatamaan? Asianne ei sinänsä minulle tai muille kuulu, mutta nostin tämän aasinsiltahengessä esille, koska avioon päätymisen nopeudesta tai hitaudesta tulee aika ajoin puhetta.

Kiitos ja toki saa kysyä. Kihlasin seitsemän kuukauden jälkeen ja vajaan vuoden jälkeen naimisiin. Tähän vaikutti muutama seikka:

1) olen aivan lääpälläni
2) oleskeluluvan saa avioliiton perusteella aika paljon helpommin kuin muuten
3) nainen kaipaili naimisiin

Vittuako sitä sitten ihmettelemään sen pidempää. Jos menee vituiksi niin menee, mutta halusin katsoa tämän kortin. Uskon, että aika tiukkojakin riitoja on vielä tulossa, mutta on niin vahva sukulaissieluolo, että hyvään suoritukseen on ainekset.

TIlannepäivitystä muuten, että kohtapuoliin on kuusi vuotta naimaeloa takana ja nyt on pari lastakin pyöräytetty.

 

[Šatan]

TIlannepäivitystä muuten, että kohtapuoliin on kuusi vuotta naimaeloa takana ja nyt on pari lastakin pyöräytetty.

Hellllllllvetisti onnea teille! Toivottavasti ei mene jatkossakaan vituiksi :D

 

[Breeze Harbour]

Asiat helpottuu, kun tajuaa että vastakkaisen sukupuolen kanssa voi jutella ihan samoja juttuja kuin saman sukupuolen edustajienkin kanssa. Ainakin kaverisuhteessa.

Tämä. Nuorempana itsekin jännitin vastakkaiselle sukupuolelle puhumista, mutta nyt kolmekymppisenä pystyn nykysln juttelemaan naisille ihan yhtä vaivattomasti kuin miehillekin. Ei ne mitään ulkoavaruusolentoja kuitenkaan ole, vaan ihmisiä kuten me miehetkin joilla nyt sattuu olemaan vain eri genitaalit ja kromosomit.

Mutta kuten @Oles sanoikin jo, niin niin kauan kun ei romanttisia fiilareita pelissä ole, naispuolisille kavereille juttelu ei paljon eroa miespuolisille kavereille juttelusta. Aiheet saattaa välillä olla vähän eri, mutta yhtä kaikki se on mukavaa ja vaivatonta kun siitä ei tee itselleen sen suurempaa numeroa.

 

[Goljat]

TIlannepäivitystä muuten, että kohtapuoliin on kuusi vuotta naimaeloa takana ja nyt on pari lastakin pyöräytetty.

Kovasti onnea!

Ois kiva lukea muitakin päivityksiä tilanteisiin, mitä täällä on ruodittu. Itsehän olen ollu 25 vuotta naimisissa saman naisen kanssa, joten ei ole sillä tavalla oikeen ollut asiaa tähän ketjuun. Mut näitä on kyl kiva lukea, yksi lempiketjuistani jatkoajassa.

 

[Fiftie]

Itse voin sen verran päivitellä, että eipä ole yli viikkoon kuulunut naisesta josta tänne kirjoitin. Whatsapp viesti ei mene edes perille. No, mutta ainakaan Instagramin puolella ei oo estäny kun on seuraajissa edelleen.

Ja saahan sitä olla silleen, että ei tavoita, mutta semi omituista siinä mielessä kun aikaisemmin tuli oltua päivittäin yhteyksissä. Eipä oo siis whatsapissa ollu paikalla edes viikkoon.

 

[Goljat]

Itse voin sen verran päivitellä, että eipä ole yli viikkoon kuulunut naisesta josta tänne kirjoitin. Whatsapp viesti ei mene edes perille. No, mutta ainakaan Instagramin puolella ei oo estäny kun on seuraajissa edelleen.

Ja saahan sitä olla silleen, että ei tavoita, mutta semi omituista siinä mielessä kun aikaisemmin tuli oltua päivittäin yhteyksissä. Eipä oo siis whatsapissa ollu paikalla edes viikkoon.

No tuo on kyllä erikoista, jos ei ole Whatsapissa ollut viikkoon paikalla.. puhelin hajonnut tai jotain sattunut?

Kokeile soittaa?

 

[Fiftie]

No tuo on kyllä erikoista, jos ei ole Whatsapissa ollut viikkoon paikalla.. puhelin hajonnut tai jotain sattunut?

Kokeile soittaa?

No sitä tässä miettinyt ettei vaan oo jotain sattunu tai sitten et on estäny. En tiedä ihan tarkalleen miten esto tuolla toimii, mutta profiilikuva ei ainakaan oo kadonnu ja paikalla oleminen näkyy viime maanantaina.

Täytyy varmaan soittaa, jos nyt ei ala kuulumaan.


Edit. Numeroon ei saada yhteyttä kun kokeili soittaa.

 

[Loorz15]

No sitä tässä miettinyt ettei vaan oo jotain sattunu tai sitten et on estäny. En tiedä ihan tarkalleen miten esto tuolla toimii, mutta profiilikuva ei ainakaan oo kadonnu ja paikalla oleminen näkyy viime maanantaina.

Täytyy varmaan soittaa, jos nyt ei ala kuulumaan.


Edit. Numeroon ei saada yhteyttä kun kokeili soittaa.

Aika erikoista. Onko päivitellyt Instagramia? Tai löytyykö ketään yhteistä tuttua jolta voisit asiasta kysyä? Ja sitten varoituksen sanana, mikäli hän on sinut estänyt, niin suosittelisin sitten vain jättämään asian siihen, enkä enää yrittäisi ottaa mitään yhteyttä. Eteenpäin.