Naisasiat

[Pekko Pelikaani]

Jeps, aattelin vetää ihan go with the flow meiningillä. Luonteeltaan aivan 5/5 tapaus.

Niin niin…siitä on vielä paljon matkaa kun näkee työpaikalla luonteen siihen mikä on todellinen luonto vapaaajalla.

 

[Pekko Pelikaani]

En muistanut mutta oli aavistus, että olinkohan tänne kirjoittanut häiden aattona kesäkuussa 2010. Olinhan minä.

Toissailtana otin sormuksen pois kun makoilin tässä sohvalla iltaa yksin, vaimo ja tyttäret eri osoitteessa.

Saatiin me kimpassa 16 ja aviossakin 13 vuotta, tämä kesä ja syksy toi nyt siihen tarinaan päätöksen. Kaikki hyvin ja jäljelle jää onneksi nuo kaksi aivan ihanaa tytärtämme, toka- ja vitosluokkalaiset.

Eteenpäin ja nyt totutellaan taas erilaiseen elämään, aikansa kutakin.

Stemppiä… leukarintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Onko peli taputeltu lopullisesti vai onko edelleen toivoa ja yritystä?

 

[J.K.]

Niin niin…siitä on vielä paljon matkaa kun näkee työpaikalla luonteen siihen mikä on todellinen luonto vapaaajalla.

Ollaan ihan ei työajallakin juteltu niitä näitä.

 

[Iker]

Stemppiä… leukarintaan ja kohti uusia pettymyksiä. Onko peli taputeltu lopullisesti vai onko edelleen toivoa ja yritystä?

Kiitokset, juuri näin. Toivoa ja yritystä oli, mutta kun ei sitä sitten näköjään ollut niin ei sitä ole enää ollenkaan.

Eli taputeltu mikä taputeltu ja opetellaan elämään näin. Osaan nauttia kyllä yksinolostakin pitkän parisuhteen ja perhearjen jälkeen ja avioliiton eli päättyneen parisuhteen osalta kykenin kyllä mennä hyvinkin eteenpäin, kunhan sai käytyä omat kipuilut aika raskaasti aikansa läpi, perheen hajoaminenhan tuossa lopulta sitten se kovin paikka oli hyväksyä, tytöille kertominen jne. käytännön tuleminen eteen että nyt menee tämä koti ja perhe säpäleiksi. Onneksi lapsilla tuntuu olevan ihan ok tilanne ja hyvät mielialat sopeutua kahteen kotiin ja tähän uuteen järjestelyyn, toki tarkkana pitää olla millä fiiliksillä kukin menee kun kaikkea saattaa tulla vastaan.

 

[L. Öysä]

Kirjaillaanpas vähän omia ajatuksia ylös. Olemme olleet vaimoni kanssa 15v yhdessä ja nyt on ollut todella vaikea vuosi. Siis todella vaikea. Kaikenlaista on tapahtunut ja tässä syksyn mittaan kävimme uskoakseni erittäin lähellä eroa. Se saattoi lopulta olla kiinni enää siitä, että kumpikaan ei uskaltanut sen viimeisen rajan yli astua.

Kriisin keskellä kuitenkin tapahtui jotain positiivista. Opin näkemään vaimoni aivan uusin silmin. Hän on uskoakseni käymässä läpi jonkinlaista muutosprosessia ja muuttunut viimeisen vuoden aikana itsevarmempaan ja - tietoisempaan suuntaan. Tämä voi liittyä ikään, lasten isoksi kasvamiseen jne, joka tapauksessa hän sanoo tarpeensa nyt paljon suorempaan kuin ennen. Tykkään tästä muutoksesta. Samaan aikaan tuo tuttu ihminen tuntuu yhtäkkiä puoliksi vieraalta ja tuntuu kuin en osaisi enää yhtään tulkita sanattomia signaaleja. Voi kyllä myös olla, että olen pitänyt vaimoani itsestäänselvyytenä enkä ole vuosiin ollut tarpeeksi kiinnostunut hänen tarpeistaan. Sama toki pätee toiseenkin suuntaan, mutta keskityn nyt tässä viestissä puhumaan omasta puolestani. Yhtä kaikki, minulla taitaa olla vähän kirittävää hänen tarpeidensa ja signaaliensa tulkinnassa.

Hassusti olo on pitkälti samanlainen tällä hetkellä kuin silloin joskus alkuaikoinamme, kun ei täysin tunne toista ja kaikki on vähän jännää. Meillä on tällä hetkellä ihan eri tavalla sähköä ilmassa kuin pitkään aikaan ja seksi on ollut viime aikoina upeaa. Isoin muutos välillämme kuitenkin on se, että olemme alkaneet puhumaan. Puhumaan seksistä ja seksin aikana, mutta ennenkaikkea puhumaan tosi paljon muutenkin. Tunteista, tuntemuksista, ajatuksista, arjen niitä näitä asioita, ihan mitä tahansa. Olen saanut sellaisen yhteyden kokemuksen, jota minulla ei ole ollut ehkä oikein koskaan suhteemme aikana.

Kuten voi päätellä, puhuminen on aina ollut meidän isoin ongelma. Puhuminen myös on aina ollut vaikeaa minulle henkilökohtaisesti, mutta nyt se tuntuu ajoittain todella luontevalta ja helpolta ja nautin jutustelusta. Vaikeitakin asioita ollaan pystytty juttelemaan rauhassa ja molemmat ovat pystyneet pysymään vastaanottavaisina. Hyvänä esimerkkinä tästä taannoinen etätyöpäivä. Juteltiin pitkään todella vaikeista asioista, asioista joiden esilletuominen olisi hetki sitten aiheuttanut riidan, vaimon puolelta sanallisen hyökkäämisen ja minulta sulkeutumisen. Asian käsittely olisi jäänyt siihen ja molempia olisi vituttanut seuraavat päivät. Nyt me juteltiin, itkettiin, pyydettiin anteeksi jne. Ja vaikka joukossa oli asioita joista ei vieläkään olla samaa mieltä ja ärtymystäkin osoitettiin, pystyttiin esim. halaamaan kesken keskustelun ja jatkamaan sen jälkeen juttelua.

Ei me todellakaan kuivilla vielä olla ja paljon on työtä parisuhteen eteen tehtävänä, mutta välitön eron uhka on saatu selätettyä ja on itsellä tunne, että tässä on sellaisia palikoita, joista voisi vaikka saada aika hienonkin linnan rakennettua. Ja onhan se hieno tunne olla rakastunut jälleen.

 

[Giroux]

Nyt on veli Girouxin pasmat pahemman kerran sekaisin. Luulin olevani tunteellisesti täysin kylmä tapaus, enkä ole ihastunut kehenkään aikoihin, mutta viikonloppuna näin pääsi käymään. Torstaina tapasin erään daamin Tinderin kautta ja kävelytreffien jälkeen kummallekin jäi todella hyvä fiilis. Tätä sitten jatkettiin perjantaina illalla hänen luonaan halaillen ja pussailen. Lauantaina aamulla olikin sitten kirjaimellisesti pää täynnä pelkästään ajatuksia hänestä.

Mutta tässä kohtaa tulee se mutta. Nainen koki yhtäkkiä pientä ahdistusta tuosta perjantain setistä, jolloin oltiin tosi paljon yhteyksissä viestien merkeissä ja sitten myöhemmin illallakin. Sovittiin sitten lauantaina, että pidetään se päivä radiohiljaisuutta, koska tällä on niin kuormittava työ sosiaalisestikin ja on introvertin piirteitä.

Tiedettiin molemmat, että edettiin ehkä liian nopeasti tässä, mutta nyt ongelmana on se ettei nainen tunnu pääsevän näistä ahdistavista ajatuksista eroon. Nähtiin toki eilen kävelyn merkeissä ja tiistainakin soiteltiin, mutta eilen sanoi sitten illemmalla, että hänellä on valitettavasti kaverilliset fibat. Ei kuitenkaan ole vielä valmis luovuttamaan kuten en minäkään, mutta onkohan tästä nyt enää paluuta?

Se on myös sanottava ettei kummallakaan meistä ole oikeastaan pitkiä suhteita takana ja se häntä harmittaakin, että taas tuntuu menevän asiat pyllylleen. Itselläni on aiemmista jutuista huonoja kokemuksia sanasta "ahdistus", mutta olen aikoinaan luovuttanut liian helposti naisten suhteen, kun tämä kuuluisa sana on sanottu. Enkä aio luovuttaa nytkään, mutta mikähän olisi sitten fiksuin toimintatapa tässä kohtaa..

 

[Fiftie]

Nyt on veli Girouxin pasmat pahemman kerran sekaisin. Luulin olevani tunteellisesti täysin kylmä tapaus, enkä ole ihastunut kehenkään aikoihin, mutta viikonloppuna näin pääsi käymään. Torstaina tapasin erään daamin Tinderin kautta ja kävelytreffien jälkeen kummallekin jäi todella hyvä fiilis. Tätä sitten jatkettiin perjantaina illalla hänen luonaan halaillen ja pussailen. Lauantaina aamulla olikin sitten kirjaimellisesti pää täynnä pelkästään ajatuksia hänestä.

Mutta tässä kohtaa tulee se mutta. Nainen koki yhtäkkiä pientä ahdistusta tuosta perjantain setistä, jolloin oltiin tosi paljon yhteyksissä viestien merkeissä ja sitten myöhemmin illallakin. Sovittiin sitten lauantaina, että pidetään se päivä radiohiljaisuutta, koska tällä on niin kuormittava työ sosiaalisestikin ja on introvertin piirteitä.

Tiedettiin molemmat, että edettiin ehkä liian nopeasti tässä, mutta nyt ongelmana on se ettei nainen tunnu pääsevän näistä ahdistavista ajatuksista eroon. Nähtiin toki eilen kävelyn merkeissä ja tiistainakin soiteltiin, mutta eilen sanoi sitten illemmalla, että hänellä on valitettavasti kaverilliset fibat. Ei kuitenkaan ole vielä valmis luovuttamaan kuten en minäkään, mutta onkohan tästä nyt enää paluuta?

Se on myös sanottava ettei kummallakaan meistä ole oikeastaan pitkiä suhteita takana ja se häntä harmittaakin, että taas tuntuu menevän asiat pyllylleen. Itselläni on aiemmista jutuista huonoja kokemuksia sanasta "ahdistus", mutta olen aikoinaan luovuttanut liian helposti naisten suhteen, kun tämä kuuluisa sana on sanottu. Enkä aio luovuttaa nytkään, mutta mikähän olisi sitten fiksuin toimintatapa tässä kohtaa..

No, jos nainen kokee kaverillisia viboja, niin en tiedä muuttuuko ne siitä sitten romanttisemmaksi. Eikä se kovin hyvältä kuulosta, jos tuossa vaiheessa jo ahdistaa.

Ainakin omasta kokemuksesta näistä ei tule ikinä mitään, mutta en mene sanomaan, että teidän tapauksessa näin olisi.

 

[Nahkasohva]

Nyt on veli Girouxin pasmat pahemman kerran sekaisin. Luulin olevani tunteellisesti täysin kylmä tapaus, enkä ole ihastunut kehenkään aikoihin, mutta viikonloppuna näin pääsi käymään. Torstaina tapasin erään daamin Tinderin kautta ja kävelytreffien jälkeen kummallekin jäi todella hyvä fiilis. Tätä sitten jatkettiin perjantaina illalla hänen luonaan halaillen ja pussailen. Lauantaina aamulla olikin sitten kirjaimellisesti pää täynnä pelkästään ajatuksia hänestä.

Mutta tässä kohtaa tulee se mutta. Nainen koki yhtäkkiä pientä ahdistusta tuosta perjantain setistä, jolloin oltiin tosi paljon yhteyksissä viestien merkeissä ja sitten myöhemmin illallakin. Sovittiin sitten lauantaina, että pidetään se päivä radiohiljaisuutta, koska tällä on niin kuormittava työ sosiaalisestikin ja on introvertin piirteitä.

Tiedettiin molemmat, että edettiin ehkä liian nopeasti tässä, mutta nyt ongelmana on se ettei nainen tunnu pääsevän näistä ahdistavista ajatuksista eroon. Nähtiin toki eilen kävelyn merkeissä ja tiistainakin soiteltiin, mutta eilen sanoi sitten illemmalla, että hänellä on valitettavasti kaverilliset fibat. Ei kuitenkaan ole vielä valmis luovuttamaan kuten en minäkään, mutta onkohan tästä nyt enää paluuta?

Se on myös sanottava ettei kummallakaan meistä ole oikeastaan pitkiä suhteita takana ja se häntä harmittaakin, että taas tuntuu menevän asiat pyllylleen. Itselläni on aiemmista jutuista huonoja kokemuksia sanasta "ahdistus", mutta olen aikoinaan luovuttanut liian helposti naisten suhteen, kun tämä kuuluisa sana on sanottu. Enkä aio luovuttaa nytkään, mutta mikähän olisi sitten fiksuin toimintatapa tässä kohtaa..

Ahdistus on kyllä vakava signaali, varsinkin noin alkuvaiheessa. Äkkiä käy niin, että liian nopea eteneminen ahdistaa mutta myös liian hidas eteneminen ahdistaa. Samalla ahdistaa liiallinen yhteydenpito mutta samalla myös liian vähäinen yhteydenpito jne.

Kyllä mä antaisin vielä neidolle mahdollisuuden, mutten kovin pitkään. Olet kuitenkin miesystävä- etkä terapeuttikandidaatti.

 

[Pisin Kääpiö 186cm]

Tiedettiin molemmat, että edettiin ehkä liian nopeasti tässä, mutta nyt ongelmana on se ettei nainen tunnu pääsevän näistä ahdistavista ajatuksista eroon. Nähtiin toki eilen kävelyn merkeissä ja tiistainakin soiteltiin, mutta eilen sanoi sitten illemmalla, että hänellä on valitettavasti kaverilliset fibat. Ei kuitenkaan ole vielä valmis luovuttamaan kuten en minäkään, mutta onkohan tästä nyt enää paluuta?

Joskus tuo "kaverilliset fibat" on jonkinlainen kohtelias muotoilu asialle, jonka todellista laitaa nainen ei halua sanoa suoraan. En väitä, että tilanne olisi teidän tapauksessanne näin, mutta kannattaa hieman kuulostella.

Kyseessä voi myös olla mikä tahansa hätäily, hetkellinen epävarmuus tai sivuseikka, joka ei alun ihmettelyn jälkeen tunnu enää missään, ja menee ohi. Tai sitten nainen menee puihin, jos kokee liikaa painetta. Tai menee puihin, koska painetta on liian vähän, joka siis tulkitaan niin, ettei miestä kiinnostakaan. En neuvoisi ryhtymään suhteeseen, joka on heti alkumetreiltä lähtien jotain helvetin arvontaa ja toisen tunteiden kanssa tasapainottelua.

Parisuhteessa (tai miksi sitä sitten kutsuukaan) on melkoisen tärkeää viihtyä ihan vapaaehtoisesti. Ei siis pyöriskellen intro- tai missä hyvänsä verteissä ahdistuksissa pohdiskelemassa, ettei vaan olisi kaverifiboja, tai tuntuuko tämä tyyppi vaan aika hyvältä eikä sitten kuitenkaan ihan kokonaan hyvältä. Tuollaiset täydellisen ihmisen ja täydellisen suhteen tavoittelijat on niin nähty. Itsestään ja haluamisistaan epävarman ihmisen kanssa minulla on yleensä mennyt vain maku koko touhusta ennen pitkää, ja nykyään menisi melko lailla saman tien.

 

[Fiftie]

Kyllä sitä kait ihmiset on heti ihan täysillä mukana, jos kolahtaa. Jos on sellaista ihme säätämistä ja epävarmuutta, niin ei se ainakaan pitemmän päälle hyvää lupaa.

Itellä on tosiaan ainakin kokemusta vekslailusta, jossa on arvottu tykkäämlstä suuntaan, jos toiseen ja huonosti ne aina on päättynyt.

Voi olla, että ahdistuksessaan sanoo tuntevansa kaverillisia viboja, että ei tarvi tehdä mitään liikkeitä, mutta yleensä ei tosiaan lupaa kovin hyvää.

 

[Kuuukko]

Kompataan täältäkin mitä palstakollegat edellä, että ahdistukset ja epävarmuudet on omaltakin osalta järjestään päättyneet huonosti.

@Giroux ikävä näissä on olla negatiivinen, enkä nyt suoraan sano että kannatta luovuttaa jos potentiaalia näkee. Mutta sitä myös hyvä pohtia, että itse tuollaisessa välitilassa oleminen (odottaa mihin lopputulemaan toinen päätyy) on vähän kun köydenpäässä jakkaralla seisoisi, etenkin jos toisesta todella tykkää. Kannattaa siis vähintäänkin edetä varovasti omien fiiliksien kehittymisen kanssa.

 

[Giroux]

Kiitokset kaikille tasapuolisesti viesteistä. Helpottaa kummasti, kun kuulee useasta perspektiivistä näkemyksiä.

En tosiaan ajatellut jäädä tähän roikkumaan pidemmäksi aikaa. Jo heti kun mainittiin tuo sana "ahdistus", niin onhan tässä vähän varpaillaan joutunut olemaan. Onneksi omat fiiliksetkin laskeneet siitä mitä ne pahimmillaan/parhaimmillaan oli.

Ja kyseinen nainen on vihjaillut, että lapsuudessaan ollut ehkä jotain juttuja, mitkä saattavat heijastua nykypäiväänkin, muttei näistä ole vielä pystynyt avautumaan enempää. Enkä luonnollisesti halua häntä kuulustellakaan kaikesta mahdollisesta, koska siinä ei olisi mitään järkeä.

Mennään Jutimaisesti eteenpäin ja pidetään omista puolista kiinni, koska kenenkään vedettäväksi ei tässä halua lähteä. Enkä usko, että hänkään haluaa vetää ketään perässään.

 

[Jeffrey]

Itselläni on aiemmista jutuista huonoja kokemuksia sanasta "ahdistus", mutta olen aikoinaan luovuttanut liian helposti naisten suhteen, kun tämä kuuluisa sana on sanottu. Enkä aio luovuttaa nytkään, mutta mikähän olisi sitten fiksuin toimintatapa tässä kohtaa..

Oman kokemuksen mukaan tuossa on aika vähän tehtävissä siinä vaiheessa jos/kun nainen vetää käsijarrut päälle nousukiihdytyksen yhteydessä. Eli en usko lisäyrittämisen auttavan suhteen etenemiseen, mutta se kyllä antaa itselleen paremman fiiliksen sitten tulevaisuudessa "ainakin yritin". Eli kannustan kyllä kunnolla yrittämään vaikka uskonkin tämän hyödyn jäävän siihen, että tulevaisuudessa on helpompaa itse itsensä kanssa.

Jostain kummallisesta syystä tällaiset henkisesti eritavalla haavoittuvat naiset olivat omakin juttu pitkän aikaa. Näitä piirteitä kun tunnisti niin henkilöistä pyrki olemaan rationaalisesti erossa, mutta tunteet saattoivat nousta yllättävänkin nopeasti ja vahvoina. Joidenkin kanssa saattoi olla jo ensimmäisenä iltana enemmän tunteita, mitä nyt 3 vuoden suhteen jälkeen tässä suhteessa nyt on - mutta eihän ne olleet sellaisia oikeita tunteita kuitenkaan, ehkä nämä naiset olivat se oma alkoholismini tai joku muu riippuvaisuus sairaus.

Ainakaan itselläni kovempi ihastuminen ei juuri koskaan johtanut pidempään suhteeseen tai edes tapailuun, vaan nuo olivat lähes vääjäämättä tie tuhoon. Yksi tällainen on jossain määrin jäänyt taustalle roikkumaan, mutta uskon tämän johtuvan siitä ettei tämä kyseinen neiti edelleenkään ole ihan varma omasta neljän vuoden takaisesta päätöksestä jossa Jeffrey jäi rannalle ja toinen kokelas otettiin kyytiin mukaan.

Enivei, henkisesti rajuja tilanteita nuo ovat, mutta omalla kohdalla ne harmittivat noin viikon ja siitä sitten eteenpäin. Markkinoiden konsensusennusteet kuitenkin povaavat tuollaisesta tilanteesta suhteen jatkumiselle äärimmäisen pienen todennäköisyyden.

 

[Giroux]

Jostain kummallisesta syystä tällaiset henkisesti eritavalla haavoittuvat naiset olivat omakin juttu pitkän aikaa. Näitä piirteitä kun tunnisti niin henkilöistä pyrki olemaan rationaalisesti erossa, mutta tunteet saattoivat nousta yllättävänkin nopeasti ja vahvoina. Joidenkin kanssa saattoi olla jo ensimmäisenä iltana enemmän tunteita, mitä nyt 3 vuoden suhteen jälkeen tässä suhteessa nyt on - mutta eihän ne olleet sellaisia oikeita tunteita kuitenkaan, ehkä nämä naiset olivat se oma alkoholismini tai joku muu riippuvaisuus sairaus.

Sama ongelma, tai "ongelma" täälläkin. Edellinen ihastukseni oli juurikin tällainen tapaus ja valitettavasti sitä ihastusta kesti liian pitkään, koska vastapuoli ei oikein ikinä antanut mitään kunnon vastakaikua. Tuon jälkeen olen ollut todella varovainen kehen uskallan sitoutua ja kas kummaa tässähän on taas vähän vastaavanlainen tapaus käsillä.

Jätin nyt pallon hänelle sen suhteen kuinka haluaa tässä edetä. Kovin kauaa tässä ei kuitenkaan viitsi odotella fiiliksien syttymistä.

 

[Fiftie]

Sama ongelma, tai "ongelma" täälläkin. Edellinen ihastukseni oli juurikin tällainen tapaus ja valitettavasti sitä ihastusta kesti liian pitkään, koska vastapuoli ei oikein ikinä antanut mitään kunnon vastakaikua. Tuon jälkeen olen ollut todella varovainen kehen uskallan sitoutua ja kas kummaa tässähän on taas vähän vastaavanlainen tapaus käsillä.

Jätin nyt pallon hänelle sen suhteen kuinka haluaa tässä edetä. Kovin kauaa tässä ei kuitenkaan viitsi odotella fiiliksien syttymistä.

Jotenkin ajattelen, että olisi reilua viheltää peli poikki aina sen osalta, joka ei ehkä niin syty. Ainakin itellä on tullu sellainen fiilis, että on siihen asti mukana hommassa kunnes löytyy joku "parempi" sille toiselle.

 

[Giroux]

Jotenkin ajattelen, että olisi reilua viheltää peli poikki aina sen osalta, joka ei ehkä niin syty. Ainakin itellä on tullu sellainen fiilis, että on siihen asti mukana hommassa kunnes löytyy joku "parempi" sille toiselle.

Osa ajattelee loukkaavansa toista, jos sanoo rehellisen mielipiteensä, mutta juurikin se loukkaa enemmän, kun jättää toisen roikkumaan.

Itse haluan kyllä sanoa ajoissa fiilikseni ja monet tätä elettä arvostavatkin. Taitaa vaan olla kuitenkin liian harvinaista puhua niistä ikävistä asioista, eli jos ei nyt ihan niin nappaakaan. Varsinkin Tinderissä on helppoa vaan unohtaa ja ottaa jonosta seuraava tyyppi käsittelyyn.

 

[Jeffrey]

Sama ongelma, tai "ongelma" täälläkin. Edellinen ihastukseni oli juurikin tällainen tapaus ja valitettavasti sitä ihastusta kesti liian pitkään, koska vastapuoli ei oikein ikinä antanut mitään kunnon vastakaikua. Tuon jälkeen olen ollut todella varovainen kehen uskallan sitoutua ja kas kummaa tässähän on taas vähän vastaavanlainen tapaus käsillä.

Jätin nyt pallon hänelle sen suhteen kuinka haluaa tässä edetä. Kovin kauaa tässä ei kuitenkaan viitsi odotella fiiliksien syttymistä.

Omasta mielestä näin aikuisena on ihan sopivaa alkaa suhteeseen myös ilman sellaisia ylähyllyn tunteita, jotka ainakin omassa tunne-elämässä lähentelevät jonkin asteista riippuvuutta tai saalistusviettiä.

Ehkä täydellisessä maailmassa saisit kaiken, täydelliset omat tunteet ja täydellisen kumppanin. Omalla kohdalla nämä kaksi eivät koskaan vaan ole kulkeneet käsikädessä ja ne tunteet ovat tulleet niistä riskisuhteista ja taas sitten joskus nuorempana täydellisiä tai ainakin erinomaisia parisuhdenaisia tuli hyljeksittyä kun niitä tunteita puuttui. Ehkä nämä "haavoittuneet naiset" on meille miehille jotenkin samaa kun naisille "pahat pojat". Saa aikaan jonkinlaisen tunnereaktion, joka ennemmin on tie murheeseen kun murheesta ulos. En usko, että me miehet tässä parivalinnassa oltaisi mitenkään parempia - vaan ne samat stereotypiat näkyy sitten vähän eritavoin.

Olen tämän asian tunnustanut myös nykyiselle puolisolleni. Tunne puolella olen kokenut monenlaista omien naisseikkailujeni aikana, mutta toki olen tehnyt selkeäksi etten häntä ikinä vaihtaisi keneenkään muuhun. Hän on minulle täydellinen puoliso, ja puolestaan ne tunnepuolisot ovat olleet oman elämäni kurjimpia suhteita. Ainakin omalla kohdalla oman tunne-elämän puutteiden hyväksyminen on johtanut parempaan lopputulokseen. Ja tottakai minulla häntä kohtaan on suuria vilpittömiä tunteita, muttei ihan sellaisia kun näissä riippuvuussuhteissa on ollut.

Deittaillesaa tein itse sen tietoisen valinnan, että haen elämänkumppania enkä romanssia. Toki romanssit, joko henkiset tai fyysiset vei monesti mukanaan, mutta ei niistä olisi elämänmittaiseen kumppanuuteen ikinä ollut. Omaksi onneksi koitui ihminen jolla oli luja tahto olla juuri minun kanssa, kesti sen pitkän tapailuvaiheen omine vajavaisuuksineni ja näytti minulle mitä oikea rakkaus on ja kuinka se eroaa siitä riippuvaisuudesta joka minulla pitkään oli ja varmasti edelleen olisi jos lähtisin uudelleen sinkkumarkkinoille.

 

[king of the jungle]

Ähhh, on tämä kyllä yhtä tarpomista.

Tällä hetkellä on kyllä tunne, että ehkä se olisi parempi vaan joksikin aikaa unohtaa treffailun maailma, keskittyä täysin itseensä ja focusoida itsensä muihin ajatuksiin.
Eilen kun ajelin treffeiltä kotiin rukkaset saatuani, niin pieni kyynel vierähti silmäkulmaan, ei niinkään näiden rukkasten takia vaan yleisesti siitä kuinka hukassa sitä onkaan. Pettymyksiä pettymysten perään, innostumista uudelleen, pettymyksiä.
Eilisen treffikumppanin kanssa oltiin viestitelty parisen viikkoa, juteltu useasti puhelimessa, vaihdettu kuvia toisistamme sun muuta.
Näkeminen oli hyvää jatkumoa niille keskusteluille ja viihdyttiin loistavasti myös livenä.
Lopulta silti se klassinen "Mulle jäi vähän kaverilliset fiilikset".
Eihän siinä, hyvää jatkoa ja pisteet siitä, että kertoi suoraan eikä tullut niitä klassisia, että väitetään kiinnostavan ja sitten kun pitäisi toisia treffejä sopia, niin "Oon vähän miettinyt..."

Ja jotenkin kohtalon ivana juuri kilahti puhelimeen kalenterimuistutus syntymäpäivistä, jotka olin kesällä merkannut ylös.
Ihmisen, jota tapailin muutaman kuukauden, jonka kanssa elin parhaimmat kuukaudet pitkiin aikoihin, jonka eteen olin valmis pistämään kaiken peliin.

 

[Jass0]

Nyt on veli Girouxin pasmat pahemman kerran sekaisin. Luulin olevani tunteellisesti täysin kylmä tapaus, enkä ole ihastunut kehenkään aikoihin, mutta viikonloppuna näin pääsi käymään. Torstaina tapasin erään daamin Tinderin kautta ja kävelytreffien jälkeen kummallekin jäi todella hyvä fiilis. Tätä sitten jatkettiin perjantaina illalla hänen luonaan halaillen ja pussailen. Lauantaina aamulla olikin sitten kirjaimellisesti pää täynnä pelkästään ajatuksia hänestä.

Mutta tässä kohtaa tulee se mutta. Nainen koki yhtäkkiä pientä ahdistusta tuosta perjantain setistä, jolloin oltiin tosi paljon yhteyksissä viestien merkeissä ja sitten myöhemmin illallakin. Sovittiin sitten lauantaina, että pidetään se päivä radiohiljaisuutta, koska tällä on niin kuormittava työ sosiaalisestikin ja on introvertin piirteitä.

Kuulostaa niin tutulta Bro! Tai siis silloin kun tuota treffailu harrastin.
Kuinka monta kertaa kuulin, tai luin puhelimesta lauseen, joka alkoi: Mä olen vähän miettinyt....
Lopun sitten arvasin, tai tiesi joka kerta ja samalla kaavalla se aina meni. Game over.
Jollakin sairaalla tavalla vielä kaipaan tuota treffit-elämää, vaikka henkisesti se taitaisi vieläkin olla todella raskasta kaikenmaailman Tindereitten kanssa.

 

[lasaleiko]

Ähhh, on tämä kyllä yhtä tarpomista.

Tällä hetkellä on kyllä tunne, että ehkä se olisi parempi vaan joksikin aikaa unohtaa treffailun maailma, keskittyä täysin itseensä ja focusoida itsensä muihin ajatuksiin.
Eilen kun ajelin treffeiltä kotiin rukkaset saatuani, niin pieni kyynel vierähti silmäkulmaan, ei niinkään näiden rukkasten takia vaan yleisesti siitä kuinka hukassa sitä onkaan. Pettymyksiä pettymysten perään, innostumista uudelleen, pettymyksiä.
Eilisen treffikumppanin kanssa oltiin viestitelty parisen viikkoa, juteltu useasti puhelimessa, vaihdettu kuvia toisistamme sun muuta.
Näkeminen oli hyvää jatkumoa niille keskusteluille ja viihdyttiin loistavasti myös livenä.
Lopulta silti se klassinen "Mulle jäi vähän kaverilliset fiilikset".
Eihän siinä, hyvää jatkoa ja pisteet siitä, että kertoi suoraan eikä tullut niitä klassisia, että väitetään kiinnostavan ja sitten kun pitäisi toisia treffejä sopia, niin "Oon vähän miettinyt..."

Ja jotenkin kohtalon ivana juuri kilahti puhelimeen kalenterimuistutus syntymäpäivistä, jotka olin kesällä merkannut ylös.
Ihmisen, jota tapailin muutaman kuukauden, jonka kanssa elin parhaimmat kuukaudet pitkiin aikoihin, jonka eteen olin valmis pistämään kaiken peliin.

Silloin kun on tuollainen fiilis, mitä boldasin, niin sitä kannattaa kuunnella. Jos sitä väkisin yrittää jatkaa, jatkuvasti uusia pettymyksiä kohdaten, niin saattaa itseluottamus alkaa hiljalleen ropisemaan, aivan turhaan. Kuten sanoit, niin fokus muihin juttuihin, panostaa itseensä ja sitä kautta voi tulevaisuudessa tuoda esille paremman itsensä myös muille ihmisille, vaikkapa niille treffikumppaneille.

Taidettiin aika samoihin aikoihin kirjoitella tähän ketjuun omilta suunniltamme parisuhteiden päättymisestä ja vaikka elämäntilanteemme ja syyt suhteen päättymiselle olivatkin poikkeavat, niin oli silloin helppo samaistua viestistä välittyneisiin tuntemuksiin. Sama fiilis tuli tätä lainaamaani viestiä lukiessa. Tässä itsekin pari viikkoa sitten suuntasin Tinderiin ja tässä viime päivinä olen todennut, että ehkäpä kuitenkin keskityn edelleen itseeni ja katsellaan sitten taas myöhemmin.

Itsehän en ole päässyt tällä kertaa edes tuonne deittailuvaiheeseen, kun jo keskustelut järjestään hiipuvat muutamien viestien jälkeen. Sen minkä itsestäni olen huomannut, niin aiempaan verrattuna en ole nyt osannut tai jaksanut oikein edes yrittää pitää keskusteluja elossa. Toki on seassa niitäkin, missä se keskustelu on katkennut vastapuolen "vuorolla", ja ne nyt saa jäädäkin. Mutta sitten on taas useampi keskustelu hiipunut vain siihen, ettei ole keksinyt mitään sanottavaa, mistä voisi saada oikeasti keskustelua aikaan ja herätettyä toisen mielenkiintoa alkua pidemmälle.

Tämän havaittuani siis todennut, että jätetäänpä nämä hommat kuitenkin vielä taka-alalle ja keskitytään muihin asioihin, kun ei näköjään todellista paloa mihinkään deittailuun vielä olekaan.

 

[godspeed]

Nyt on 7 vuotta takana parisuhdetta ja tuntuu kuin olisi vasta puolisonsa tavannut. Niin hurjasti on aika lentänyt. Ja se oman kokemukseni mukainen vinkki on aika yksinkertainen: hakeutuu sellaisiin paikkoihin, joissa pyörii samanhenkistä porukkaa. Eikös tämä ole se klassikko, että jos haluat pizzaa, niin mene pizzeriaan. En kuuna päivänä osaisi mistään Tindereistä sun muista etsiä ketään, jos ei saa tietää suhteellisen vaivattomasti haluaako toinen sinne pizzeriaan vai ei.

Oma puoliso ei toki jääkiekosta ole kiinnostunut, mutta muuta kulttuuria sitten harrastamme yhdessä. Ilman tällaista yhteyttä minä en voisi olla kenenkään kanssa. Jos toinen ei ymmärtäisi mitään elokuvista tai musiikista, niin hiljaista olisi. Ne kuuluvat elämäntapaani niin olennaisesti. Toki tiedän ja ymmärrän, ettei kaikkia mielenkiinnon kohteita voi jakaa, mutta olisi hyvä olla jotain aika vankkaa tekemistä kuitenkin takana. Pelkkä kiva luonne tai se, että on hyvä tyyppi, ei välttämättä kanna pitkälle, tai sitten jossain vaiheessa menee lusikat jakoon, kun huuman jälkeen huomataan, ettei ollut välttämättä niin paljoa yhteistä kun tunteet ensialkuun antoivat odottaa.

Mutta tosiaan tuo on se oma vähäinen kokemus, vaikka se on toisaalta sitä parempikin kokemus. Meillä on hyvä ja toisia kunnioittava suhde, jossa toinen saa myös tarvittavaa tilaa. Aina ei tarvitse mennä jonossa kaikkialle, sekin on tullut huomattua. Pitää osata olla myös yksin.

 

[BaronFIN]

No ei se deittailukaan mitään hohdokasta ole. Myönnän, olen kronkeli tykkäyksieni kanssa ja Goldilla saisi pakotettua Tinderiin osumia enemmänkin, mutta silti tullut muutamaan kuukauteen käytyä kuuden eri ihmisen kanssa treffeillä, joista useimmat jäivät yhteen tai ehkä kahteen. Tosin seassa myös helmiä.

Yhden kanssa olimme paperilla ns. täydellinen match ja hänen kanssaan tuli kuudet/seitsemät treffit pyörittyä (ja omat tunteet sotkettua), mutta kun itsestään se mystinen ”jokin” puuttuu niin se jokin vain puuttuu vaikka itsessään ei mitään varsinaista vikaa olisi. Tämä tapaus oli itselleni opetus siitä, että ihan turha etsiä sitä ”täydellistä”, jolla olisi samat harrastukset, ammatti, mielenkiinnon kohteet, huumorintaju jne… Se ei takaa mitään.

Kuten @Jeffrey laittoi tuossa aiemmin: oman empiirisen tutkimukseni mukaan moni nainen etsii romanttista suhdetta, sitä ritaria joka on ensisilmäyksellä täyttä rakkautta. That shit is rare.

Kun itse on kokenut sen romanttisen suhteen, joka kasvoi kumppanuudeksi vuosikymmenten ajaksi, niin jotenkin sitä on kai… Kyynistynyt? Huono sana, mutta en parempaakaan keksi tähän väliin… Niin lähtökohtaisesti hakee kumppanuutta sopivan ihmisen kanssa ja tässä kohtaa vain pitää uskoa siihen, että se natsaa jossain vaiheessa.

Mutta toki onnea hänelle joka löytää romanttisen rakkauden ja kumppanuuden samasta paketista. Tietäkää, että se on yksi miljoonasta ja arvostakaa sitä.

Mutta siis palatakseni tuohon deittailun rasittavuuteen; aina vaan pitäisi jaksaa aloittaa pelituntuman hakua nöyrästi omaa peliä pelaten, vaikka sitten luistelukouluun alkeista alkaen, vaikkakin luistelemaan opetteleminen tuntuu pöljältä. Jos try-out pelaaja istuu joukkueen pelitapaan ja ketjukemia toimii, niin todellinen vääntö kuitenkin käydään lopulta vasta toimiston puolella ja pelaajan agentit ovat arvaamattomia omien tavoitteiden kanssa.

 

[Rick Rother]

No ei se deittailukaan mitään hohdokasta ole. Myönnän, olen kronkeli tykkäyksieni kanssa ja Goldilla saisi pakotettua Tinderiin osumia enemmänkin, mutta silti tullut muutamaan kuukauteen käytyä kuuden eri ihmisen kanssa treffeillä, joista useimmat jäivät yhteen tai ehkä kahteen. Tosin seassa myös helmiä.

Yhden kanssa olimme paperilla ns. täydellinen match ja hänen kanssaan tuli kuudet/seitsemät treffit pyörittyä (ja omat tunteet sotkettua), mutta kun itsestään se mystinen ”jokin” puuttuu niin se jokin vain puuttuu vaikka itsessään ei mitään varsinaista vikaa olisi. Tämä tapaus oli itselleni opetus siitä, että ihan turha etsiä sitä ”täydellistä”, jolla olisi samat harrastukset, ammatti, mielenkiinnon kohteet, huumorintaju jne… Se ei takaa mitään.

Kuten @Jeffrey laittoi tuossa aiemmin: oman empiirisen tutkimukseni mukaan moni nainen etsii romanttista suhdetta, sitä ritaria joka on ensisilmäyksellä täyttä rakkautta. That shit is rare.

Kun itse on kokenut sen romanttisen suhteen, joka kasvoi kumppanuudeksi vuosikymmenten ajaksi, niin jotenkin sitä on kai… Kyynistynyt? Huono sana, mutta en parempaakaan keksi tähän väliin… Niin lähtökohtaisesti hakee kumppanuutta sopivan ihmisen kanssa ja tässä kohtaa vain pitää uskoa siihen, että se natsaa jossain vaiheessa.

Mutta toki onnea hänelle joka löytää romanttisen rakkauden ja kumppanuuden samasta paketista. Tietäkää, että se on yksi miljoonasta ja arvostakaa sitä.

Mutta siis palatakseni tuohon deittailun rasittavuuteen; aina vaan pitäisi jaksaa aloittaa pelituntuman hakua nöyrästi omaa peliä pelaten, vaikka sitten luistelukouluun alkeista alkaen, vaikkakin luistelemaan opetteleminen tuntuu pöljältä. Jos try-out pelaaja istuu joukkueen pelitapaan ja ketjukemia toimii, niin todellinen vääntö kuitenkin käydään lopulta vasta toimiston puolella ja pelaajan agentit ovat arvaamattomia omien tavoitteiden kanssa.

Heitin itse kiekon keskiviivalta päätyyn ja luistelin selkä suorana vaihtoon. Viltissä on kivaa. Liian kivaa.

 

[Jeffrey]

Tänään osuikin sopivasti silmiin viime päivien aiheeseen sopiva video. Eli tälle epävakaisiin naisiin tai renttumiehiin ihastumisessa onkin kyseessä Ikea efekti? Piti ihan googlata onko tällainen oikeasti olemassa myös tosimaailmassa, mutta kyseessä tosiaan on ihan huippuyliopistojen löytämä cognitiivinen vinouma. Toki ihmissuhteet kaikkineen ovat huomattavan monimutkaisia valmiskakkuihin tai Ikean pöytään verrattuna.

Pahoittelut rumasta linkistä, mutta kauniimpaa en osannut.

https://www.google.com/url?sa=t&source=web&rct=j&opi=89978449&url=https://www.tiktok.com/%40animated.psychology/video/7303334656999705902&ved=2ahUKEwjF0fSm-d-CAxXdKRAIHdRGC34QwqsBegQIHxAF&usg=AOvVaw3y26GtAZAVBaln3p9xuPx1

IKEA effect - Wikipedia

en.m.wikipedia.org

 

[Draco]

Heitin itse kiekon keskiviivalta päätyyn ja luistelin selkä suorana vaihtoon. Viltissä on kivaa. Liian kivaa.

Niin siellä ei tule ainakaan ajetuksi pystyyn.