Oletko koskaan yrittänyt iskeä naisia ja täten saanut pakkeja?
Joo, ja olen muutamia kertoja "rakastunut" hyvin syvästi eli sikäli kokemukseni on ollut erilainen kuin sinun. En ehkä niinkään niihin tiettyihin ihmisiin ole rakastunut, vaan tietynlaisiin ajatuksiin jostain sellaisesta, mikä olisi niin ihanaa, ettei sellaista voisi oikeasti kuvitella elämässä tapahtuvaksi.
Tosin käytännössä kun olen yrittänyt tutustua naisiin vain netissä niin varsinaisten pakkien sijasta tutummaksi on tullut ghostaaminen, ja sitten on ollut tapauksia, joissa kukaan ei ole varsinaisesti antanut pakkeja kenellekään, kun kiinnostusta jatkoon ei kummallakaan osapuolella vain ole ollut.
Ns. oikeassa elämässä olen tainnut saada pakit kolmesti. Olen niin epäsosiaalinen, etten käytännössä tutustu ihmisiin oikein missään, paitsi töissä jonkun verran. Esimerkiksi yliopiston kävin käytännössä puhumatta läpi. Oikeassa elämässä myös aistin ihmisistä heti, että tullaan eri maailmoista, tai neurokirjon eri osalta tai jotenkin muuten ollaan loppujen lopuksi hyvin erilaisia, minkä takia en aidosti oikein kiinnostu kenestäkään, kun ajattelen jokaisesta naisesta erikseen, ettei siinä olisi mitään järkeä, jos minulla olisi jotain juuri hänen kanssa. Vaikka eihän rakkaudessa sinänsä kauheasti järkeä olekaan.
Yliopistossa aikoinaan kuitenkin iskin yhdellä kurssilla silmäni yhteen tyttöön, josta jotenkin aistin, että ollaan ehkä vähän samanhenkisiä ja että hänen täytyy olla mahtava ihminen, vaikka en ollut koskaan puhunut hänen kanssa. Hän oli myös todella hyvännäköinen. Olin silloin 22-vuotias ja ensimmäisen kerran elämässäni ihastunut. Juuri silloin 22-vuotiaana olin muutenkin ensimmäistä kertaa elämässäni valmis tutustumaan muihin ihmisiin. Siihen asti olin pitänyt kaikki perheen ulkopuoliset ihmiset aina etäisinä. Vaikka koulussa aina jotain kavereita oli, en päästänyt heitä vapaa-ajalleni, vaan pidin koulumaailman ja vapaa-ajan täysin erillisinä toisistaan. No, tästä luentoihastuksestani huomasin silloin, että hänellä oli tapana käydä aina yhtenä tiettynä viikonpäivänä tiettyyn kellonaikaan yksin syömässä yhdessä tietyssä yliopiston ruokalassa. Suunnittelin tupsahtavani sinne sattumalta hieman hänen jälkeensä lounaalle, ja sitten voisin mennä samaan pöytään, että "hei, mehän ollaan sillä samalla kurssilla..." Tässä kohtaa oli jo kevään viimeinen luentoviikko. Suunnitelmani toimi muuten, eli hän istui siellä yksin syömässä, mutta mulla oli silloin ihan kauhea flunssa. En kehdannut istua pärskimään ja niiskuttamaan häntä vastapäätä, joten otin käyttöön paljon friikimpänä ja huonompana pitämäni plan B:n ja lähetin hänelle sähköpostia kurssin jälkeen. Hän suhtautui viestiini oikein kivasti, mutta kertoi olevansa itsekin ihastunut tai oikeastaan seurustelevan. Juttuhan oli muuten sillä tavalla, että se hänen poikaystävä oli samalla kurssilla, ja olin kyllä huomannut tämän pojan olevan ihastunut tyttöön, mutta ehkä jotenkin ajattelin, ettei se ole ehkä kertonut tunteistaan. Tämä oli kyllä älyttömän hölmö ja naiivi ajatus, kun jos minäkin täysin ulkopuolisena olin huomannut pojan ihastumisen niin miten tyttö ei olisi huomannut. :D
Sen jälkeen tutustuin ihmisiin vain netissä, kunnes vuosia myöhemmin yritin kerran pakottaa itseni kiinnostumaan eräästä naisesta, joka oli hyvin persoonallinen ja mielenkiintoinen ja hänen luonteessaan oli paljon samaa henkeä kuin mulla. Ounastelin hänen myös olevan autismin kirjolla. Mietin asiaa siitä kulmasta, että hän on varmasti mielenkiintoisin nainen, kenet olen koskaan tavannut oikeassa elämässä, joten jos en kiinnostu hänestä niin kenestä sitten? Häneltä sain pakit.
Sitten sain vielä kerran pakit naiselta, jonka kanssa koitin tunnustella mahdollisuuksia vähän vitsillä. Oikeastihan aikuisten deittimaailmassa ei ole mitään tasoja, mutta jos olisi, niin hän olisi huipulla, koska kenen tahansa mielestä hänen älykkyys, ulkonäkö ja luonne olisivat kaikki 10+ ja uskoisin suurimman osan ihmisistä ihastuvan häneen ja hänen persoonansa alle vartissa, jos hänen kanssa viettää aikaa missä tahansa merkeissä. Kai minulla hänenkin suhteen oli samaa ajatusta, että jos en kiinnostu hänestä niin kenestä sitten? Toisekseen ajattelin sitä jonkinlaisena itsetuntobuustina, että jos uskallan yrittää häntä niin sitten kyllä ketä tahansa. En mitenkään odottanut, että hän olisi voinut olla minusta kiinnostunut. Ei tässä eikä edellisessä tapauksessa ollut muuten mitään suurta draamaa, paitsi että tein itsestäni molemmilla kerroilla täysin idiootin. Homma meni vieläpä ihan kohtalaisesti siihen pakkien saamiseen asti, mutta sen jälkeen mulle tulee aina jotenkin sellainen huojentunut olo, että no huh, ei tarvitse oikeasti ryhtyä mihinkään, ja nyt voin myös puhua vapaasti, kun homma on selvä. Eli menin avautumaan heille vähän liikaa. Tässä olisi ollut avuksi, jos olisi ollut enemmän kokemusta naisten iskemisestä. Lisäksi taisin kuvitella minun olevan heidän kanssa jo hieman parempia tuttuja kuin miten he olivat kokeneet asian.
Tässä viimeisessä näistä keisseistä minun virhe oli myös ajatukseni siitä, että nainen olisi pelannut deittimaailmassa aivan eri liigassa, minkä takia hänen iskeminen oli minulle ajatuksena ikään kuin jonkinlainen vitsi tai pientä omaa hupia hänen kustannuksellaan. Kun eihän hän siitä toki mitenkään olisi pahastunut, jos olisin vain tuonut ilmi, että minusta hän on ihastuttava ihminen.
Netti on sitten eri maailma, ja siellä olen jonkun kerran kehittänyt hyvin suuriakin tunteita. Parhaimmillaan nettimaailmassa pääsee nopeasti puhumaan paljon syvällisemmistä asioista kuin ihmiset livenä vuosiin. Joskus tämä on johtanut siihen, että olen ollut jonkinlainen erikoinen virtuaalinen fantasia, jonka kanssa on voinut käydä läpi asioita, joista toinen ei ole pystynyt oikeassa elämässä koskaan puhumaan avoimesti kenellekään. Tosin markkinat syönyt Tinder on muuttanut pelikenttää paljon pinnallisemmaksi. Sieltä olen kerran päätynyt treffeille, ja se oli sen kerran, kun katsoin, että no mätsätään nyt tuo, kun se on minusta tykännyt (jos olet saanut uusia tykkäyksiä, pakasta toisena nouseva kortti on tykännyt sinusta), mutta viestiä en jaksa sille kyllä laittaa. Mutta tämän kerran nainen laittoi viestiä ja oli aloitteellinen. Hänellä oli vielä sillä tavalla hassu profiili, että hän oli valinnut mahdollisimman epäedustavat kuvat (esimerkiksi nenän hervottoman suurelta näyttämään saava ihme kulmasta otettu lähikuva naamasta ymv), vaikka hän oli oikeasti upean näköinen, ja luonteeltaankin upea, ja hänellä oli paljon edustavia kuvia esimerkiksi facebook-profiilissaan. Mutta taktiikkana hänellä oli ilmeisesti karsia ulkonäön perässä juoksevat miehet. Minä olin kuulemma todella positiivinen poikkeus Tinderissä, kun vaikutin kuulemma "erittäin älykkäältä ja jotenkin kohteliaalta." Sitten, kun tapasimme niin treffien lopuksi nauroimme yhdessä sille, miten täysin erilaista meillä oli kuin jollain hänen aiemmilla kauhutreffeillä, joilla hänestä oli tuntunut siltä kuin olisi työhaastattelussa ollut. Minä kun kuulemma olin "tosi mukava ja luonnollinen, ihan niin kuin mun veli ja sen kaverit", hän virkkoi. Mikä on varmaan paljon parempi kuin jos olisin ollut
ihan niin kuin sisko [linkki vie kohtaukseen yhdessä kaikkien aikojen parhaista tv-sarjoista].
Mutta sama perusongelma netissäkin on, että hyvin harva ihminen vaikuttaa oikeasti yhtään kiinnostavalta edes vähää alusta ja melkein kaikki ovat lopulta hiton tylsiä. Silloin 22-vuotiaana, kun aloin ensimmäisen kerran seuraa etsimään, kesti puoli vuotta ennen kuin löysin ketään, kehen olisin halunnut tutustua, mutta sitten löysinkin mielestäni aivan täydellisen 19-vuotiaan tytön. Silloin kuvittelin, että siitä kaikki sitten etenisi ihan omalla painollaan kivasti vain eteenpäin, ja elin illuusiossa reilun kuukauden ajan, kunnes hän pian meidän ensitreffien jälkeen kertoi, että pitää minusta ihan tosi paljon, mutta vain ystävänä, ainakin toistaiseksi. Olin jo silloin lukenut tätä ketjua sen verran, että tiesin, että tuossa kohdassa olisi pitänyt lähteä, mutta kuvittelin kuitenkin, että juuri me saisimme ystävyyden toimimaan, koska olimmehan mielestäni todellisia sielunsisaria ja hän sitä vielä vakuutteli, että todella tarkoitti sitä, että voisimme olla ystäviä. Sitä ystävyyttä kesti kaksi vuotta, kunnes hän ei jaksanut enää sitä jatkaa, mistä seurasi aika ruma ero.
Juuri tällä hetkellä ei ole oikein muita nettituttuja jäljellä kuin yksi minua 3,5 kuukautta vanhempi nainen, jonka kanssa olen puhunut yli kymmenen vuotta, mutta joka ei ole vielä uskaltanut tavata minua, vaikka asumme samalla paikkakunnalla, koska pelkää menettävänsä ystävän, koska ei usko olevansa tarpeeksi hyvännäköinen minulle, vaikka ei meillä edes oikein ole koskaan ollut mitään ihmeempää romanttista kiinnostusta toisiamme kohtaan. Vuosien saatossa olen joskus kyllä kiusoitellut häntä hieman flirttailemalla, ja viime aikoina hän on alkanut harvakseltaan valittelemaan sitä, miten häntä panettaa. Tätä ei muistaakseni tapahtunut ennen kuin vuosi sitten linkkasin hänelle
tämän jutun, johon hän samaistui paljon ja ihmetteli, että "ollaanko me jotain velhoja vai?" Ei kun eihän tuossa jutussa näemmä käytetä termiä velho, eli sen täytyi olla joku toinen juttu, mistä hän oppi sanan merkityksen. Ehkä hän ihmettelikin ensin luettuaan jonkun toisen jutun "ollaanko me jotain velhoja vai?" ja siitä keksin linkata tuon jutun, johon hän samaistui paljon. Ja vaikka hän ei koskaan tapaa miehiä missään niin kuin minäkään en tapaa naisia, niin hän silti jakelee pakkeja miehille vähän väliä, kun töissä tai koulussa tai mihin vain hän on elämässään mennyt, niin pojat ovat tulleet kyselemään tyttöystäväksi, viimeksi viime viikolla, ja kadullakin kuulemma mamut vislaavat perään ja kyselevät puhelinnumeroa. Aiemmin hän haaveili jostain harteikkaasta johtajatyyppisestä miehestä, mutta nykyään hän haluaisi kuulemma vain jonkun kivan miehen kainaloon, joka ottaisi kädestä kiinni ja kertoisi, että hän on hyvä ja kelpaa omana itsenään.
