Toisaalta itselläni on juuri nyt aika lailla samanlainen tilanne: tapaus (A) on daami, joka on aivan 10/10 tapaus: elämäntarinat samankaltaiset, yhteiset mielenkiinnon kohteet, samankaltaiset ammatit, lapset samassa kasvuvaiheessa… En olisi eron jälkeen uskonut, että näin siisti tyyppi voinutkaan vastaan, joka vie yöunet. Bonuksena jokaiset treffit ovat olleet napakympit, mutta jostain syystä en itse kuitenkaan herätä toisessa ajatuksia romanttisessa mielessä. Tässä on nyt kuukausi tapailtu ja aina on kuitenkin seuraavia treffejä tarjolla.
Ja sitten on tapaus (B): missin ulkonäöllä siunattu tapaus, joka ei ole kuitenkaan pätkääkään kiinnostunut parisuhteesta, mutta on kiinnostunut minusta koodinimellä ”vakipano” ja tässä kohtaa tarpeet osuu yksiin, sillä en itsekään lähtisi parisuhdetta rakentaa tapaus (B):n kanssa.
Mitään askelta en ole ottanut vielä panohommien suhteen, mutta tavallaan ymmärrän tuon
@ZayWest naisen tilanteen oikein hyvin: tämän päivän deittailu pistää meidän omituiseen lomittaisuuden tilaan suhteiden väliin ja ZayWestille valtava hatunnosto puhumisen, kuuntelemisen ja ymmärtämisen lahjasta.
Omassa tilanteessani pohdin kuinka pitkään tapausta (A) kannattaa katsella? Suoraa kaverikorttia ja pistettä tarinalle ei ole tullut. Nainen voi toki olla niin hitaasti lämpiävää sorttia, että sitkeä kairaa puolen vuoden kulmaväännön jälkeen kiekon vielä maalille ja siitä kannujahtiin? Voi peluuttaa ja katsoa mihin pelinvirta kääntyy?
Tapausta (B) voi käyttää reilun pelin hengessä toisiin aktiviteetteihin, mutta tämähän ei nyt kaikkien moraalikäsityksien mukaan mene ihan oikein, vaikka sitoumuksia ei ole kenellekään annettu/vaadittu.